sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Peppi Rahkatossu ja raakaa suklaata

Kuulin Rahkaäijältä hauskan jutun tällä viikolla. Adidaksen perusti kaksi saksalaista veljestä, mutta sitten velipojille tuli riitaa ja toinen pisti oman firman pystyyn joen toiselle puolelle ja puljun nimeksi tuli Puma. Tositarina! Solidaarisuudesta riitapukareita kohtaan ostin eilen alennusmyynnistä Puman topin ja Adidaksen pöksyt.
Yritän hei tässä tällai tosi rennosti poseerata, melkein kuin suoraan Elloksen kuvastosta.
Noh, jos ihan totta puhutaan, vasta kotona huomasin, että mitä merkkiä kuteet on. Mä pistän kaikki muut ominaisuudet (ja etenkin värin) edelle, kun ostan jotain, merkki tulee ihan viimeisenä. Varsinkin urheiluvaatteissa ei paljon kiinnosta, että minkä brändin tai brändittömyyden kledjut on päällä. Hikisiksi ja haiseviksi ne tulee kuitenkin. Mulla on paha tapa säästellä vaatteita ja hienot ja kalliit reenitekstiilit jäisi odottamaan vaatekaappiin Jeesuksen uutta tulemista sillä aikaa, kun nostelen painoja Lidlin vitosen topeissa. Ne on meinaan ihan huippuja!
Jou jou jousilukko!
Tänään oli taas sellainen päivä, että salilla hurahti ihan huomaamatta puolitoista tuntia. Mä otin vähän tuntumaa maastavetotankoon, ihan vaan sitä varten, että tiistaina aion murskata kaikki omat (ja vaikka kaikkien muidenkin) ennätykset. Jos Rahkaäijältä olen jotain oppinut, niin se on se, että pitää valaa itsensä täyteen luottamusta ennen kovaa suoritusta, muuten ei kantti kestä. Rahkaäijä sen sijaan voisi ottaa oppia multa ja opetella käyttämään treenivihkoa. Äijä aloitti tekemään väärää treeniä, kunnes muisti, että tänään onkin penkkipäivä. Kai sitä reeniä voi keskenkin vaihtaa, ei siinä mitään!
IKEA:n väriset penkkipainot!
Tässä parin viime viikon aikana olen tehnyt 5/3/1-ohjelmaa vähän soveltaen, mutta ensi viikolla palaan taas normaaliin rutiiniin. Tänään maastavedon ja leuanvedon jälkeen tein vähän olkapäitä ja kerrankin sain vipareilla kunnon mayhemia olkapäihin, nyt ne kasvaa! Joo! Kun tarpeeksi monta (viisi) sarjaa tekee, alkaa jo jossain väkisin tuntumaan. Todella jees treeni kaiken kaikkiaan tämä vuoden toiseksi viimeinen sali!
Tässäpä Peppi Rahkatossu,
la hop sula hei sula hopsan saa,
 tässäpä Peppi Rahkatossu,
nauraa hah hah haa
Meillä on jo jonkin aikaa heitelty puddingin sekaan kaakaonibsejä ja raakakaakaojauhetta (tuttujen kesken raakiskaakis), mutta varsinaisiin raakasuklaahommiin ei olla seottu. Ennen joulua kuitenkin ostin paketin, joka sisältää kaiken tarvittavan tilpehöörin raakasuklaan tekemiseen ja tänään vähän kokeiltiin, miten homma toimii. Valmistus oli helppoa, hauskaa, nopeaa ja vaikka mitä muita ylisanoja, mutta varsinaisista tuotoksista en ole erityisen vakuuttunut.
Suklaa jähmettyi jääkaapissa tosi nopeasti, hyvä juttu malttamattomalle herkkusuulle!
Onks nää nyt niitä rypälepommeja häh?
Tiedän, että ei sen nyt miltään Fazerin siniseltä kuulukaan maistua, mutta joku tökki ja pahasti. Paketissa oli mukana kookosöljyä isohko(?) purkki kookosöljyä ja mun mielestä se hyökkää liikaa esiin suklaassa. Olen suuri kookoksen ystävä, mutta raakasuklaa maistuu nyt pelkältä kookosöljyltä. En silti epäile yhtään, etteikö köntit häviäisi lähipäivinä jääkaapista!

Kumpi on parempi, Adidas vai Puma? Vai Lidl? Käytätkö tangossa jousilukkoja vai "kunnon" lukkoja? Koska on vuorossa vuoden viimeinen treeni? Oletko syönyt tai tehnyt raakasuklaata? Oliks hyvää? Kerro, Rahkamuija tykkää just sun vastauksista!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 602

45 kommenttia:

  1. Adidas ja Puma molemmat yhtä hyvii, koska molempia vermeitä löytyy. Just tulossa uudet Adidaksen popot postissa, että tää odottaminen on rasittavaa, koska mulla ei todellakaan jää mitkään uudet vermeet kaappiin vanhenee, vaan ne menee käyttöön heti välittömästi :) Mitä järkee ostaa uusia kuteita (oli ne sitte treeni- tai ei-treenikuteita) jos niitä ei heti laita päälle? :D :D That's MY opinion! Nih.

    Vuoden vika treeni uuden vuoden aattona, tuplatreenillä mennään. Oon kai maistanu raakasuklaata, mut en oo tehnyt. Aion kokeilla heti ku pääsen dieetiltä pois. Tai ainaki melkein heti :) Haluun tunkea sinne kaikkee mahdollista banaanista marjoihin ja pähkinöihin ja tehdä miljoonaa eri variaatioo! :)

    Ps. hyvä juttu oli Fitbodyssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä pistän ensin heti kaikki uudet vaatteet päälle ja kohta alankin sääliin niitä, että ne varmasti kuluu puhki ja pilalle, jos pidän näitä nyt. "Nyt ei ole tarpeeks hieno hetki pitää näitä vaatteita." :D ja varsinkin olen ihan varma, että pesukone pilaa kaikki vaatteet!

      Me laitettiin suklaan sekaan pähkinärouhetta ja kaakaonibsejä. Paketissa oli mukana goji-marjoja, mutta en oikein pidä niistä, niin ei otettu riskiä, että suklaa menee pilalle. :D

      Niin oli, kiitti!

      Poista
  2. Ei saatana, ei mitää merkkifriikkeilyä...:D Jos perkele kirpparilta ostetut HM:n salihousut tai Lidlin vitosen toppi ( on muuten ihan oikeesti edullista!!!), kestää vuoden hajomatta ja reebokin tiukkaakin tiukemmat salihousut repeää nätisti saumaa pitkin toisella käyttökerralla, on kokemukseni asiasta se, että hinta ja merkki ei kerro laatua..paitsi mun Better Bodiesin housut, ne on kyllä kestäny!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H&M:n salikuteet on muutes ihan yllättävän laadukkaita, niissä(kin) tulee hikoiltuu! Ja oon muute joskus ostanut Lidlistä takin, sellasen ihanan violetin vedenpitävän VIIDELLÄTOISTA eurolla, mutta lahjotin sen just pois, ku ei enää mahtunut hartioista. Hahahahah ja tää tarina on tosi :D

      Poista
    2. Merkkifriikkeily on vähintään epäillyttävää! Mä oon kanssa havainnut, ettei merkki tai hinta kerro välttämättä mitään laadusta ja kestävyydestä. Omasta kaapista löytyy kanssa yhet HM:n pöksyt ja hyvä on!
      Hanne, olispa mullakin tommosia tositarinoita kerrottavana! Astetta herkullisempaa olis tietty ollut, jos takki olis revennyt, kun yritti ahtaa treenin jälkee päälle. ;D

      Poista
  3. Tykkään valmiiksi ostetuista raakasuklaista ja siskon tekemistä raakasuklaista, mutta itte en ole ehtinyt. Treenivaatteet on hyvät kun ne ei haise ihan hieltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon muistaakseni vaan kerran maistanut ostettua raakissuklaata, mutta en muista yhtään oliko hyvää vai pahaa, varmaan hyvää! Totta, haisevat vaatteet ei ole lainkaan kivat!

      Poista
  4. Mä pidän Pumasta. Se tekee yleensä mun silmää miellyttäviä vaatteita. Ja se kissalogo on hieno. Mutta osatn aina vaan "jotain" alesta. Mä käytän jousilukkoja, koska niitä ei tarvii laskea mukaan. Ja oikeiden lukkojen +5kg pakottaa leikkimään helyillä. Vuoden vika treeni on aattona työmatkaurheilua ja ehkä vähän punttia siihen päälle. En oo tehnyt raakasuklaata, koska osettukin oli pahaa.

    Tsemppiä ennätyksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puman logo on kieltämättä hienompi! Mulla on vähän molempia eksynyt vaatekaappiin, koska määkin panosta yleensä noihin ale-tuotteisiin. Oon niin saituri vaateasioissa, että merkkiuskollisuus tekis pahaa säästäväiselle luonnolleni!
      Isot pojat ei varmaan edes laske sitä lukkojen viittä kiloa mukaan, mutta mä harkitsen tarkkaan otanko niitä lisätaakaks tankoon.
      Työmatkaurheilu kannattaa aina, oli vuosi uusi tai vanha! Ohita kaikki!

      Poista
  5. Mää voin ostaa ihan hyvin sekä merkillisiä että merkittömiä kuteita vaikka useimmiten ostan treenivaatteeni urheilukaupasta ja siellä ne on yleensä kovin merkillisiä. Pääasia, että olis laadukas ja sitä kautta hyvin kauan kestävä. =) Oli halpa tai kallis se voi ihan hyvin hajota heti tai kestää pienen ikuisuuden, sen oon kyllä jo oppinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin niin hyvä ja semmonen sporttinen tyyli! Se just onkin paha, että koskaan ei oikein voi aavistaa onko joku vaate tai tuote kestävä vai ei. Vasta myöhemmin tajuaa, että tämä olikin hyvä ja silloin on jo myöhästä ostaa lisää samaa.

      Poista
  6. ei sen merkin ole väliä, kunhan ei juoksu/salitrikoista näy läpi.
    Useammistapa vaan näkyy! Varsinkin mustat trikoot näyttää helposti muille lenkkeilijöille että mitä sielä alla on ,yök!
    Laitan varmuuden vuoksi juoksutrikoiden alle toiset lyhemmät trikoot, siis ei mulla mitään ongelmaa ole..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssa huonmannut, että trikoot on toisinaan tehty ihan lirukankaasta ja päivä paistaa läpi. Eikä se tosiaan taida olla tarkotus! Pitää pistää aina pitkät kalsarit alle, niin ei kukkapöksyt paista läpi. :D

      Poista
  7. Mä treenaan kollegehousuissa jossa reikiä muutama ja salikengätkin on paikattu jesarilla. Joskus heitän päälle perinteisen norjalaisen villapaidankin, en käsitä näitä kirkkaanvärisiä ja teknisiä vaatteita, kun niihin kuitenkin hikoillaan ja sitä rataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää tykkaan kanssa kollareista! Noi uudet pöksyt oli hauskat, vähän niinku kollarit mutta ohuempaa kanngasta, koska mun on aina kuumaa. Kyllä jesari ja reiät tuo huomattavasti lisää uskottavuutta!

      Poista
  8. Lidlin treenivaatteet on ihan huikeita. Ainut, että trikoot on tarkoitettu joillekin mummoille, kun oman koon trikoilla sai tissitkin peittoon. Sen verran korkea vyötärö oli. Mutta asiaan, piti siitä raakasuklaasta sanoa, että sen voi tehdä myös pelkästään kaakovoista, jolloin maku on paaaaaljon lähempänä oikeaa suklaata eikä se myöskään sula niin helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! No hei, ei tartte laittaa trikoitten kanssa paitaa, kun kiskoo vaan tarpeeks ylös. :D
      Toi kaakaovoi-juttu on aika hyvä pointti, jos vielä uskallan toisen kerran kokeilla, niin jätän varmasti kookosöljyn vähemmälle!

      Poista
  9. mä oon ainaskin ihan koukuttunut Adidakseen :P en kyllä oikeastaan tarkalleen tiedä miksi. Ne vaan on aina hienoja! Tosi usein mä päädyn shoppailemaan jonnekin Sportamorelle ja päätän että nyt kaik yhdes koos nyt vaan selailuun, eikä merkeittäin - sitten kumminkin huomaan että ne mitkä miellyttää silmää eniten on Adidasta tai Pumaa. Mutta on mulla myös niitä Hennesin urheiluvaatteita, ja tasan siksi niitäkin olen hamstrannut koska totesin niiden olevan yllättävän laadukkaita!

    Raakasuklaata en ole kokeillut, usein olen miettinyt mutta aina jäänyt... kookoksen ystävä kun en ole ollut ikinä, yäääääkkkkkk. Cocovin kookosöljy oli käytössä joskus hetki aikaa, vähän väkisin... toi epämiellyttäviä sivumakuja ruokiin :P

    kyykyssä käytän jousilukkoja. Mavessa ja penkissä en mitään. Mavessa ne painot ny luulis pysyvän ilman lukkojakin, ja penkissä turvallisuuskysymys - jos ei nousekaan, voi kipata painot veks :DD

    vuoden viimeinen treeni on jo treenattu, tämä viikko vaan lepäillään <3

    ps. huomasin HETI kans Ikea-värit, ja tuli mieleen taannoinen törmäyksemme! Hihih, tuun kohta törmäämään uudestaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adidaksen on semmosta vanhan ajan hyvää henkeä, se on vähän sellanen old school -merkki. :D Mulla oli joskus lapsena (feikki)Adidaksen verkkarit, mutta sitten menetin ne, kun ne oli repussa, joka varastettiin. :((

      Mää voin syödä kookosta vaikka ihan sellasenaan ja esim. Bounty on ihanaa suklaata, mutta toi öljy meni vähän överiksi!
      Mä käytän toisinaan mavessa lukkoja, kun ärsyttää töniä kiekkoja paikoilleen jokaisen sarjan jälkeen. Ja silloin harvoin kun teen mutkatangolla hauista, jotkut lukot on oltava, muuten on liian vaarallista. :D

      Tuu törmään taas! Paitsi, että sun lempparijuhannusruususervetit tais loppu jo, niitä ei kannata tulla hakeen! ;)

      Poista
  10. Ooh, huomaan, etten ole huomannut käyttää lukkoja ollenkaan sitten viime talven, kun jäin kolmannella salikerrallani penkkiin jumiin. Jälkiviisaat lauloivat, että voi olla penkissä kätevämpää kipata hädän hetkellä painot pois kuin vierittää tankoa vatsalla. Mene, tiedä. Minusta kieritys oli tosi näppärää ja hienoa! (Raakasuklaa on aika jees, mutta omat kokeiluni hakevat vielä koostumustaan.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vinkki jälkiviisailta! Mää toisaalta penkkaan niin minimaalisilla painoilla, ettei varsinaisesti olis edes hätää, vaikka jäisin alle. :D ja kuljetan melkein aina salilla henkilökohtaista varmistajaa mukana.
      Kerro sitten kun löydät täydellisen koostumuksen, niin voin sitten apinoida sen!

      Poista
  11. Siis Lidlin urheiluvermeet on tosi päheitä. Mä omistan niitä liudan ja kaikki on kovassa kulutuksessa. Halpaa ku saippua verrattuna noihin brändeihin, ja sillä hintaerolla voi välillä tehdä hutioston.. Ne koot kun tuppaa olemaan vaihtelevia niissä Lidlin kamoissa. Osassa s- on iso ja osassa m- on pieni. Onpahan varavalita ku turvottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kanssa aivan kärppänä paikalla aina kun niitä tulee myyntiin!:D Toi kokojen vaihtelu on huomattu täälläkin, ei mene ihan yks yhteen esim. eri erän trikoissa noi koot. Mutta paidat on yleensä aina tosi passeleita ja reenitoppeja ostan mooonta, jos niitä taas joskus tulee myyntiin.

      Poista
  12. Treenivaate ostoksilla huomaan lähes aina päätyväni Niken vermeisiin. Laadukkaita materiaaleja, pysyy hyvännäkösenä pitkään ja istuu mulle kaikista parhaiten. Puman vaatteet (varsinkin t-paidat) ei vaan meinaa istua millään mun päälle, puristaa väärästä kohtaa ja jos ottaa isomman koon niin on taas teltta muualta. Adidaksen urheiluvaatteet on ihan jees.

    Vuoden viimeset salitreenit on huomenna, jossa jalkoja olis tarkotus rääkätä. Tangossa käytetään kunnon lukkoja jos käytetään, kun ei tuolla meidän pikkusalilla oo edes sellasia jousilukkoja. :P

    Oon ostanut joskus luontaistuotekaupasta valmista mintun makuista raaka-suklaata ja se oli kyllä aika hyvää. En oo kuitenkaan alkanut itse väsäämään raakasuklaata kun se aloituspaketti tuntu aika kalliilta ja ei sit tie tuleeko siitä ees hyvää kun ite tekee.. :D Kiitos kun jaoit oman raakasuklaakokeilus, taidan edelleenkin ostaa patukan kaupasta jos "terveellistä suklaata" tekee mieli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein piti ruveta miettimään, että onkohan mulla yhtään Niken kampetta ja luulen, että ei taida olla! Ja piti äsken kysyä Rahkaäijältä, että millanen logo niillä olikaan. :D hyvä muisti!

      Vähän meillä on sitten huomiselle samanlaiset suunnitelmat, kyllä vuosi on hyvä päättää oikein hapokkaaseen jalkatreeniin! Rahkaäijä sanookin jousilukkoja fitnesslukoiks. ;)

      Minttusuklaa on mulle kauhistus koska kun aloin käymään salilla, meillä oli Massin minttusuklaapalkkaria ja meinasin yrjötä joka kerta kun yritin juoda sitä. Meni vähän niinku se maku siinä pilalle. :D Kyllä varmaan kaupasta saa parempaa raakasuklaata ja ainakin vähän vähemmällä vaivalla!

      Poista
    2. Juu ne jousilukot on varmaankin just niitä fitnesslukkoja meinaan käydään sellasella "äijä-salilla". Painonnostolava, paljon vapaita painoja, penkki, kyykkyteline = kaikki tarpeellinen, ainakin kun saa ilmaiseksi treenata. Oon varmaan ihan ainut naispuolinen vakkarikävijä siellä. :D

      Poista
    3. Semmoset salit on juuri parhaita! Muuta ei ihminen tarvitsekaan treeniä varten. :D Kyllä se on hyvä, että joku pitää naisedustusta yllä!

      Poista
  13. Merkillä ei ole mitään väliä, kunhan se on ale-korissa :) Lidlin vaatteet on testaamatta! Luotto trikooni ovat adidakset, palvelleet jo.. Herranjestas... 5vuotta! On se lähdettävä penkomaan niitä koreja :D viimeinen treenipäivä on huomenna, reidet rääkkiin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ale-korit on kyllä ihana asia köyhän ja nuukan shoppailijan elämässä. :D Testaa ehdottomasti Lidl, se yllättää! Voi löytyä vaikka uudet luottotrikoot. :) Hauskaa treeniä huomiselle!

      Poista
  14. Lidl rocks! Nimimerkillä omistan juoksutrikoita, paitoja, lenkkareita, liukuesteitä, tukisukkia - kaikki "liristä", kuten meidän isä sanoo. Eikä oo tarvinnu haaroja parsia, toisin kuin jostain intersportin mahtipöksyistä. Ja raakasuklaata tulee tehtyä joka joulu, tänä jouluna meni joukkoon kaakaomassaa, loraus kookosöljyä, carob-jauhetta ja konjakkia kunnon kulaus. Nam!
    Kokeilemalla selviää se oma paras mixi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa löytyy kanssa ihan koko sarja vaatteita "Liristä", se on tosi kiva, kun tulee aina jotain uutta myyntiin, mitä ei ennen/pitkään aikaan ole ollut. Mutta sitten saa olla valppaana, että saa omaa kokoa. Ainakin meillä päin muutkin on huomannut vaatteiden hyvyyden!
      Me just pohdittiin, että voisko raakasuklaasta tehdä jotain liköörikonvehteja. :D Ens kerralla ehkä semmosia!

      Poista
  15. Adidaksen yli kymmenen vuotta vanhoista verkkareista en luovu ikinä ja pari ihanaa Puman treenitoppia löytyy, en silti osaa sanoa kumpi on parempi... Molemmat?

    Mie oon tehny raakasuklaata omalla reseptillä ja hyvällä menestyksellä. Sain tosin tossa kaverilta joululahjaks Leaderin raakasuklaanvalmistuspaketin ja onhan tuolla kaapissa samanlainen paketti Cocoviltakin, mutta kumpaakaan en oo vielä uskaltanut kokeilla. Miks siellä pakkauksessa pitää aina olla sellaine kilon purkki sitä kookosöljyy???? En haluu sitä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saa valita molemmat, ei ole pakko päättää. :D
      Mää sainkin vähän niinku sulta inspiraatioo, kun ne sun suklaat oli niin hyvännäkösiä ja kehuitkin vielä, että oli maukkaita.:) Me tehtiin just Cocovin paketista ja siellä se kookosöljypurkki oli tosiaan aika tuhti. Mutta ei sitä poiskaan uskaltanut jättää heti ekalla kerralla, kun en tiennyt mitä sit tapahtuis. Sulla on varmaan se oma resepti blogissa?

      Poista
    2. Ai että, miten imartelevaa! Kiva jos multa saa inspistä näissä ruuanlaittohommissa. ;) Mie en oo oikein lämmenny tolle kookosöljylle sen tyydyttyneen rasvan runsauden vuoksi, vaikka sitä terveelliseksi kovasti väitetäänkin ja silti sitä pitäisi raakasuklaaseen survaista. Ite tein omat chocolaatini ilman kookosta, mutta varsinaisen reseptin pidän vielä toistaiseksi salaisena. ;)

      Poista
    3. Mua ne suklaakuvat ainakin inspiroi! Vinkkaa sitten mulle, kun oot valmis julkaseen reseptin, niin mää otan siitä sit vähän mallia. :D

      Poista
  16. Mulle ei treenivaatteissa oo niin merkin väliä, mut Pumalla on kivoja juttuja ainakin. Mut mulla taitaa kyllä olla eri merkkejä aika tasaisesti. Lempi treenikenkäni on Reebokin, trikoot H&M, toppi Gina Tricot tai Under Armour, pitkähihainen paita Nike, takki Puma. Enemmän kiinnitän huomiota kivaan väriin ja käytännöllisyyteen kuin merkkiin. Ja tietty hintaan, en oo kovin montaa (treeni)vaatetta ostanut ilman aleprosentteja. :D

    Vuoden vika treeni tais olla tossa pari tuntia sitten. Vähän tekisi mieli käydä vielä huomenna salilla, mutta tulis niin kova kiire iltarientoihin et ehkä pidän kuitenkin ansaitun vapaan treeneistä. Ens vuonna ehtii taas!

    Raakasuklaata en oo ite tehnyt ku en oikeen innostu sellaisesta näpertelystä. Mut oon maistanu valmista ja ihan hyvää se oli. Raakakaakaojauhe ja kaakaonibsit on kyl mulla käytössä smoothieissa ja rahkan lisukkeena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väri on ihan tosi tärkee juttu! Kerran mokasin ja ostin tosi halvan topin, joka kylläkin oli huonon värinen ja liian pitkä, niin se jäi käyttämättä. Mä en ole Gina Tricotin reenivaatteita koittanut, kun jotenkin välttelen sitä kauppaa. Ehkä pitäis mennä joskus kattoon niitä! Ja tykkään kyllä myös Stadiumin treenivaatevalikoimasta, just Under Armourit on usein hyvännäkösiä ja samoin se niiden oma merkki.

      Oi oi, sun reenivuosi on jo sitten taputeltu! Kyllä huominen pitää säästää pelkästään rientoihin! Koko vuosi taas aikaa käydä salilla. :)

      Pelkäsin, että toi tekeminen olis ollut kauheeta näpertelyä, mutta se oli yllättävän iisiä. Paraskin puhuja olen, kun Rahkaäijä hoisi kaiken. :D Nibseihin en meinannut ensin syttyä, mutta nyt oon tajunnut, että ne on omalla tavallaan mielettömän hyviä!

      Poista
    2. Mäkin ostin kerran yhden keltaisen topin, ajattelin että se on kivan pirteä. Mut en sit lopulta ole käyttänyt sitä kuin kerran tai kaksi, se on liiankin pirteä ja mulle tulee hölmö olo se päällä. :D Pinkki on kans sellainen väri, mistä en oo koskaan tykännyt joten en sitä osta vaikka onkin suosittu väri treenivaatteissa. Mut monet muut värit kyllä kelpaa! Gina Tricotista en oo enää vähään aikaan löytänyt kivoja vaatteita, mut treenitopit siellä oli ainakin ennen tosi kivoja. Odotan innolla, että Stadium aukeaa tänne meidän pikkukaupunkiin ensi vuoden aikana. Tampereen visiiteillä Stadium on ihan vakiokohde. :P

      Poista
    3. Mua joskus nauratti, kun salilla oli tasan neljä naista ja kaikilla oli pinkki toppi/paita päällä, mä mukaan lukien. :D Tykkään kyllä eniten ihan vaan mustista ja harmaista reenivaatteista, värikkäät vaatii tietyn mielentilan.
      Vau, onnea Stadiumista, se on niin hyvä kauppa! Onneks ei ole meillä ihan kulmilla, muuten ravaisin aivan jatkuvasti.

      Poista
  17. Hyvältä näyttää! Melkein erehdyinkin, että tulinkohan nyt oikean blogin sivuille, kun oli sellasta posee että!

    Väri on tärkeä. Jos ei oo hyvä väri, niin ei tuu kauppoja. Ite oon kanssa pihi, pyrin ostamaan vaan tarpeeseen. Ja sit kun on hyvä tuote, niin niitä voi ostaa parit-kolmet samanlaiset. Meinaan sitten kun se vaate on aikansa palvellut ja pitää löytää uusi, niin se ei aina olekaan niin helposti tehty kun sanottu.

    Henkkamaukan perustreenivaatteet on hinta-laatu-suhteeltaan aikas hyviä. Topit on salihien lisäksi kestänyt kallioilla ja seinillä rymyämistä ja siis puhutaan vuosia vanhoista topeista. Nykyään tulee välillä käytettyä josjonkinlaista topinriepua, mut teknisillä vaatteilla on kyllä puolensa. Olen kuullut hyvää myös Heman trikoista ja oma suosikkini on Heman mikrofleecehuppari - ihan huippumukava (jopa Patagonian better sweater häviää tälle!). Puolen vuoden kiipeilyreissulla ei tullut paljon muita pitkähihasia käytettyä, kun tota fleeceä. Ja reissun jälkeen tilasin uuden samanlaisen, vanhaa kun tuli käytettyä vuosikaudet (ehkä 3 vuotta useita kertoja viikossa?). Muista halpismerkeistä on kovin vähän kokemusta, kun olen niin pieni, että tarpeeks pieniä vaatteita ei tahdo aina löytyä.

    Noin muuten salin ulkopuolella olen täysin merkkiuskollinen Marmotille ja Patagonialle - ne on ihan hengenpelastajia, supermukavia, toimivia, kestäviä, niissä on fiksuja ja käytännöllisiä yksityiskohtia, hyvä liikkuvuus, vaatteet on keveitä suhteessa niiden lämpimyyteen. Mitä muuta voisin keksiä? Pelkkiä ylisanoja varmaan hirveä läjä. Marmotin Quasar pesee ihan mennen tullen henkkamaukan kevytuntuvatakin, joka oli laadultaan ihan susisurkea. Aina halvalla ei saa hyvää, mut siksi kyttäänkin alennuksia ja Quasarista pulitin 50% alennuksella 156 euroa eli toisin sanoen säästin 156 euroa selvää rahaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkaäijä ei ollut hirveen innoissaan, kun joutu ottaan tommosen päivän asu -kuvan, peräti kaks kertaa kun ekalla kerralla en ollut tyytyväinen. :D

      Mun mielestä on ylipäätään järjetöntä, että tehdään semmosia kertakäyttövaatteita, jotka ei kestä mitään. Vähän aikaa sitten avauduin täällä blogissa, kun Dr. Denimit meni rikki puolessa vuodessa ja se on kuulemma niille pitkä ikä. Haloo nyt oikeesti, mitä rahojen, luonnonvarojen ja ajantuhlausta tehdä vaatteita, jotka ei kestä! Ja varmaan vielä sunkin harrastuksessa kestävät kamppeet korostuu entisestää.
      Mä en oikein ole löytänyt sellasta merkkiä, mille haluisin olla uskollinen. Mitään ylivertaista ei ole vielä tullut vastaan.
      Mä olen muistaakseni joskus lukenut jostain tuon Patagonian perustajasta, että se oli jotenkin hieno tyyppi. Kaikkea sitä jääkin mieleen. :D

      Poista
  18. En ostanut vielä lehteä mutta selailin sitä lehtipisteessä epäilyttävän näköisesti. Kattelin että siellä on joku ihan Jonnankin näköinen reenaaja ja luin äsken Jaanan plokista että se oli oikeasti Jonna. Pieni on tämä blogimaailma, varsinkin kun te kaikki olette nyt jotain julkkiksia :o

    Ajattelitko vaihtaa blogin nimeksi Julkkismuija? Rahkaäijähän on jo Julkkiskokkiäijä. Ens vuonna teistä tehdään parisuhdeartikkeli Hyvä terveys-, Bodaaja- ja Hervantalainen-lehteen, seuraavana vuonna saattekin jo ehkä oman tv-sarjan. Joko Fastin porukat ja Manninen on tukkineet sähköpostin sponssidiileillä?

    Melkosen hyvää uutta vuotta rahkaväki! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua jo vähän huolestutti, että onko Mika nyt hukannut poplaritakkinsa ja isot aurinkolasinsa, kun ei ole yhtään lehteä kommentoinut. :D Jonna se tosiaan oli, bloggaajia täynnä koko lehti!

      Mää ehkä vaihdan tosiaan nimen, ehkä ytimekkäästi vaan THE JULKKIKSET ja bannerikin täytyy pistää vaihtoon. Hervantalaisessa mää oon jo ollut, että aattelin odotella, että jos Seura ja Suomen Kuvalehti olis kiinnostuneita. Ja Juttakin sieltä varmaan kohta pirauttelee, että voinko tulla mentaalivalmentajaks seuraavan Superdieetti-kauteen. Ja varmaan toi S-Ryhmä kohta anelee polvillaan, että ne sais sponssata meidän kaikki ruuat ja Pepsit.

      Hauskaa jo kuluvaa vuotta Mika! Toivottavasti kommenttisi ovat yhtä timanttisia myös tänä vuonna. :D

      Poista
  19. UA on paras. ja kallis :( sit jos mennään low budjet niin halvin on tietysti paras. ja kesällä pärjää ilman paitaakin :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vähän kalliimman puoleinen se on, mutta tosi hyvännäköstä kamaa. Korjaan, jos mennään low budjetilla niin Lidl on tietysti paras. :D

      Poista