Epäonnistumisesta teekannuun

Asetin tavoitteen, että teen vielä uuden maastavetoennätyksen vuoden 2013 puolella. Lykkäsin flunssan takia koitosta eiliseen asti ja koko eilisen päivän psyykkasin tulevaa suoristusta, 125 kiloa nousee varmasti! Huolelliset lämmittelyt ja hyviä sarjoja alle, tuntui, että tänään nousee ihan kaikki, mitä tangossa on. Helppohan se oli sanoa 40 kiloa ennen tavoitepainoa. Satasesta eteenpäin pelkkiä ykkösiä ja 110 kiloa nousi sen verran vaivattomasti, että tuumailtiin Rahkaäijän kanssa, että hypätään suoraan 120 kiloon, syksyllä saavutettuun enkkaan.

Se on pihvi, eikä mavetanko. Ihan vaan jos luulit.

Mutta kappas vaan, tanko nousi lattiasta ehkä sentin, eikä toivoakaan saada ylös. Yllätyin tilanteesta aika tavalla ja päätin vielä yrittää uudestaan, oli vaan huono lähtöasento. Toisella kerralla tanko ei edes irronnut lattiasta ja tajusin, että nyt varmaan pitää haudata haaveet uudesta ykkösestä. Mää en suoraan sanottuna edes osannut varautua siihen, että homma tyssää jo sataankahteenkytä, niin paljon oli virittäytynyt nostaan vähintään 125. Oli oikeesti pakko mennä vuodattamaan muutama katkera kyynel venyttelyhuoneeseen, kun harmitti niin paljon. Edes valtava tahdonvoima ei riittänyt, kun ei ollut sitä oikeaa voimaa.

Kovin kauaa en kuitenkaan jaksanut surkutella surkeaa suoritusta, vaan treenailin etureidet, kun kerran oltiin salille tultu. Koska jälkiviisaus on viisauden kaunein muoto, on pakko sanoa, että olisi ollut melkein luonnonlakien vastaista, jos olisin riipaissut uuden enkan viikko flunssasta ja koko syksyn jatkuneiden polviongelmien jälkeen. Että eihän tämä nyt tarkemmin miettiessä mikään yllätys ollut. Ja pitäähän alkuvuodellekin olla jotain saavutettavaa!

Maastavetomurhe oli unhoitettu, kun illalla odotti pihvi, kateenkorva, pippurikastike ja hieno seura.

Monilla vuosi alkaa itsekurin kokoamiselle, rasvanpolttolenkillä ja kuntopiirillä, mutta mullon tänään lepopäivä. Aina yhtä hyvää vapaapäivän ajanvietettä on lähteä maakuntamatkalle vaikkapa Mouhijärvelle, jossa vasara paukkuu ja tavara vaihtaa omistajaa. Käytiin siis huutokaupassa ja seuratalolle oli jälleen raahattu jonkun nurkista kauhea kasa romua ja rompetta, joka pitäisi saada kaupaksi.

Jos olisi ollut kova kukkamaljakon tarve, niin täältä olisi löytynyt!

Me ollaan parin vuoden aikana käyty varmaan reilut kymmenen kertaa huutokaupassa ja oman huomioni mukaan noin 80 prosenttia tavarasta on täysin käyttökelvotonta roskaa, jolla kukaan ei tee mitään. Ihan joka kerta myynnissä on kuparipannuja, pari morttelia ja Riihimäen lasin veturipullo. Ja joka kerta niitä mainostetaan hehkuttamalla, että harvoin tarjolla. Meille on huutokaupoista on kulkeutunut muun muassa ryijy, kirjahylly, pankkiirilamppu, laivan pienoismalli, matka-arkku... Tällä kertaa mikään tavaroista ei herättynyt suurempaa intohimoa, kunnes bongasin pöydällä kaksi pientä kukkakuvioista kannua, jotka päätin huutaa pois. Arabian kannut kaupattiin yhdessä ja sain ne kahdellakympillä, ketään muuta ne eivät (ehtineet) kiinnostaa, kun vauhdikasliikkeinen meklari oli jo lyönyt ne mulle. Ihan vielä en tiedä kannuille käyttötarkoitusta, mutta tykkään niistä kovasti!

Hianoja, täyttäsinkö ne vaikka Pepsi Maxilla?

Rahkalaskurin pitäisi kaiken järjen mukaan nollaantua vuoden vaihtuessa, mutta käynnistin sen vasta syödessäni vuoden 2013 ensimmäisen rahkan 17. tammikuuta, jolloin palattiin Kaliforniasta takaisin. Laskuri pyörii siis vielä pari viikkoa, jotta saadaan tasan vuosi rahkoja täyteen!

Rahkalaskuri: 606