perjantai 29. heinäkuuta 2016

Lomalla viimeinkin!

Terveisiä Vaasasta! Kaikki varmaan luuli, että Rahkamuija on kuollut tai paennut maasta, mutta edelleen elossa ja hyvissä ruumiinvoimissa ja Vaasassa. Loma alkoi jo viikko sitten, mutta käytännössä ollaan oltu lomalla nyt viisi tuntia, eli siitä asti kun lähdettiin Tampereelta tänään.

Ihan hullu viikko takana, piti kuvata lomareissun ajaksi videoita varastoon ja päivät oli täynnä muutakin äksöniä. Yle tekee dokkaria tubettajista ja kuvaaja käveli tällä viikolla kaksi päivää meidän perässä ja eilen kyykkäsin ja penkkasin tv-kameroiden edessä. Meillä kävi myös eräs saksalainen fani/yhteistyökumppani, ja kun oltiin tarpeeksi prässätty asioita, vietiin hänet Tammelantorille Veijon kokkitykkiin syömään päivän kalalajitelmaa. Arvosti kovin!
Eilen kävi myös sellanen hauska juttu, että Rahkaäijä valittiin vuoden positiivisimmaksi tamperelaiseksi! Ihan superhieno juttu! Äijä siis edustaa nyt Tamperetta Suomen positiivisin -kilpailussa ja toivottavasti tuo pystin kotiin. Sitten mennään kyllä torille suihkulähteeseen uimaan!
Me ollaan siis tosiaan Vaasassa yötä ja seilataan aamulautalla Uumajaan. Siellä meillä on pieni kuvauskeikka ja sitten paahdetaan Volkkarin turbo punaisena Åreen. Siellä ei muuten tarvitse kärvistellä helteessä, mutta ei sinne aurinkoa mennäkään ottamaan. 😀
Matkalla Vaasaan kurvattiin Tuurin kyläkaupan kautta, koska se vaan kuuluu kesälomareissuun.
Tuuri on kyllä uskomaton paikka, ihan kuin joku junttien Las Vegas, eli just sopiva meille! Pidettiin pieni evästauko ja käytiin shoppailemassa kesän tyylikkäimmät vaatteet. Kunnon white trash -paita Rahkaäijälle ja kissaoksennuskalsarit mulle. :D
Kissoista puheenollen, Leksat jäi kotiin ja heitä ympärivuorokautisesti tuli palvelemaan hovimestari, joka pyytettömästi ruokkii ja paijaa karvakavereita meidän lomaillessa.
Nyt me nautitaan Vaasan aurinkoisesta illasta ja fiilistellään lomaa. Hyvää viikonloppua!

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Elämä luisuu alamäkeen

Ihan piti elää tätäkin kesää yli heinäkuun puolivälin, että päästiin ensimmäistä kertaa pommittamaan Sappeeseen alamäkeä. Vaikka kuinka monta kertaa on pitänyt mennä ja päiväkin päätetty etukäteen, mutta aina on tullut jotain. Jos ei muuta, niin piinaava laiskotus. Melkein rupesi jo ressaamaan, että eikö me ikinä ehditä ja vähän pitäis edes saada tuntumaan, kun ens viikolla ajetaan jo Åressa. Kun päästiin rinteeseen, kysyin, että miten tällä ajetaan. Ihan kun en olisi koskaan ennen alamäkeä ajanut! No en ollutkaan tällä pyörällä, koska Kona on hankittu vasta keväällä.
Ei kesää ilman kuvaa Sappeen päältä.
Pari laskua se otti, mutta sitten sain taas sarvista kiinni. Ekalla hissimatkalla kylläkin putosin kyydistä, kun oli hissimatkustus vähän hakusessa. Mutta ei käynyt mitenkään ja työnsin vaan ylös.
Hissiura, samoin kuin monet muut reitit oli jo tosi kuluneita, eli ainakin joku muu on jo ajanut tänä kesänä paljon. Hissiura oli ihan täynnä pään kokosia kiviä ja kävi vaan mielessä, että on se mukavaa istua sitten Åressa gondolihississä koko matka ylös asti.
Elämä tai ainakin pyörä menee alamäkeen. 
Ajon jälkeen tuli oikein helpotus, että selvisin hengissä ja tämä oli vieläkin kivaa. Etukäteen olin ihan vakuuttunut, että mistään ei tuu mitään, mutta uusi pyörä pysyi ihan yllättävän hyvin hanskassa ja jo parissa tunnissa tuli reilusti lisää vauhtia. Kun kerran päästiin ajamisen makuun, heti perjantaina mennään uudestaan, koska Sappeessa järjestetään Sappee bike fest -tapahtuma ja siellä pitää ajokoulua Matti Lehikoinen. Oon ihan fiiliksissä jo valmiiksi, koska oon seuraillut Lehikoisen hommia pidemmän aikaa ja lukenut miehestä kaikki artikkelit, jotka on missään vastaan tullut. Rahkaäijä on ollut kerran aiemmin Lehikoisen ajokoulussa ja kehuu sitä vieläkin, joten odotuksen on kovat. Kurssi tulee hyvään saumaan, kun opit pääsevät heti testiin Åreskustanilta alas rytyytellessä.
Se on aina jännittävää odotella, että toi silta kippaa. :D
Tämä olikin oikeastaan ensimmäinen raskas liikunta, mitä tein reiluun viikkoon, kun viime viikolla selkä suuttui jotenkin todenteolla ja pari päivää kuljin kun vanhus. Selkäkipu on nyt kuitenkin taakse jäänyttä elämää, eikä ajaminen tuntunut tänään yhtään pahalta. Kyykkäämisenkin voisi taas aloitella, mutta tällä kertaa voisi kehonhuollolle antaa hetken tai pari, niin voisi säästyä turhilta säryiltä.
Viikonloppuna kuvattiin videoo, jossa juoksen meloni kainalossa Hervannan urheilukentällä. Mitä? Videon julkaisua odotellessa. 
Kesä ei ole varsinaisesti ollut mitään reenin kulta-aikaa, mutta viime kesä oli vähän samanlainen löysän reenin kausi. Loman jälkeen voisi vähän aktivoitua, jos meinaa joulukuun voimanoston SM-kisoissa saada sijoitukseksi muutakin kuin viimeisen sijan. Mutta en ota paineita, kärkikahinoihin ei ole mitään asiaa kuitenkaan, joten omaa parasta sinne joka tapauksessa lähdetään tekemään. Mutta ei, heinäkuussa en aio ajatella vielä joulukuuta! Sen sijaan ajattelen hyvin voimakkaasti kesälomaa, joka alkaa kahden työpäivän päästä. Jihuu! Sitten en tee muuta, kuin pyydystä Pokemoneja pitkin kylää. ;)

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Ruissalon auringon alla

Mä olin kova Ruisrockin kävijä monta vuotta teini-iässä, mutta edellisen kerran olin poikennut ihailemassa Ruissalon maisemia vuonna 2009. Nyt heti perään 2016 päätin lähteä katsomaan näkyykö hanhia ja eksoottisia lehtipuita. Seuran rekrytoiminen mukaan oli mielenkiintoinen prosessi, kun seuralainen, jolle ostin lipun, ei päässytkään mukaan. Monen kieltäytyjän jälkeen sain huijattua mukaani Anninan, huippumuijan töistä. Eipä tiennyt Annina, mihin ryhtyi!
Mustat pilvet menomatkalla oli todellinen lupaus seikkailusta, kun mulla oli vain kesähepeneet mukana. Mikään ukkonen tai raekuuro ei kuitenkaan koskaan yltä Ruissaloon asti ja taivas tyhjeni vedestä jo matkalla. 
Lyötiin auto viralliseen Ruisrock-parkkiin, josta oikein maksettiin rahaa. Mulla on periaate, että en maksa pysäköinnistä, jollei ole pakko ja alkuperäinen suunnitelma oli lyödä auto jonnekin kauas puskaan ja polkea pyörällä mestoille. Heräsin kuitenkin todellisuuteen, kun pyöräparkki maksoi 4 €/per pyörä ja autoparkki 5 €/auto ja parkista pääsi ilmaisella bussilla kävelymatkan päähän. Ihan älytön juttu.
Kun saatiin auto parkkiin ja lähdettiin bussijonoon, muistin, että edellinen Ruissireissu oli tosiaan joskus viime vuosikymmenellä, koska kaikki muut festareille lähteneet näyttivät noin 16-vuotialta eli silloin viime vuosikymmenellä syntyneiltä. Vedettiin vaan aurinkolaseja syvemmälle päähän, ettei kukaan huomaa, että ollaan jo reilusti ylitetty täysi-iän kynnys.
Ruissaloon kävellessä molemmille tuli mieleen kaikki vanhat kävelyreissut festarialueelle ja sieltä pois ja niitä muistellessa kävelymatka sujui varsin rattoisasti. Portille oli ihan älytön jono, mutta ei se mitään, koska joka toisella oli mukana joku kannettava soitinpömpeli, josta tuli sekaisin niin Antti Tuiskut, kuin Teflon Brothersit. Siinä jonotellessa Robin veti keikkaansa Rantalavalla ja sekös harmitti, koska salaa vähän tykkään Robinista ja olisin halunnut nähdä sen shown. Kun vihdoin päästin alueelle sisään, nähtiin Olavi Uusivirran viimeinen biisi ja Robinin viimeinen biisi. Eihän sitä nyt enempää olisikaan tarvinut nähdä!
Iik, Robiiiiin! Vaikka ei Robinin musiikista tykkäisi, voi varmaan myöntää, että jäbä on tehnyt jotain oikein, kun on päässyt niin pitkälle. 
Festarialueen järjestys oli tietty ihan sotkettu sitten viime näkemän, mutta Annina väitti, että tällä pohjapiirroksella on menty jo vuosia. Pyh! Alkuun vaan pyörittiin alueella ja syötiin kehnot burritot ja ihmeteltiin sitä, kuinka kaikkien näiden lasten äidit on päästänyt pikkumussukkansa riehuun festareille.
Festarileivoksia, näitä ei ollut viimeksi.
Onneksi en sortunut mihinkään varmuuden vuoksi -farkkuihin ja itsepäisesti pistin kesähepenet ukkosvaroituksista huolimatta. 
Ihan uusi kokemus oli myös anniskelualueella hengailu, koska aikanaan oltiin ensin itse liian nuoria, ja sitten kun olisi itse päässyt, seuralaiset oli liian nuoria, eikä niitä viitsinyt hylätä sen takia. Ihan yhtä kännissä ihmiset on siellä anniskelualueella ja sen ulkopuolella, ei mitään eroa. Eli ihan sama meno aitojen molemmilla puolilla. Tajusin myös, että edellisellä kerralla Ruississa käydessä ei ollut sitä ongelmaa, että Whatsappit ei tullut läpi tai netti tökki Instagrammia päivittäessä. Silloin Nokialaisen akku kesti muuten varmaan koko viikonlopun. :D
Kalja-alueella, ollaan koviksia! Odotetaan selvästi, että taustalla näkyvät poliisit tulee vähän pamputtaan meitä. 
 Mulla ei ollut mitään pakko nähdä -bändejä, niin pyörittiin vähän siellä täällä katselemassa eri laulu- ja soitinyhtyeitä. Patti Smithin aikaan oikein parkkeerattiin nurmelle (siis kuivalle savelle) fiilisteleen lavalla heiluvaa mummoa. Hattu pois päästä, uskomaton nainen! Ikää 69,5 vuotta ja siellä se rokkaa lavalla ja saarnaa nuorisolle kapitalismin pahuudesta. Vetää melko sanattomaksi, kun miettii mitä ja millaisessa seurassa Smith on puuhaillut aikanaan, "Tehtiin poikien kans semmonen uus juttu, sanovat sitä punkiks."
Keikan aikana huomasi kyllä sen, että nykynuoriso ei tajua mistään mitään, koska Smithin keikkaa oli kuuntelemassa huomattavan vähän porukkaa. Meininki oli hieno, mutta silti!
Smithin Patti se siellä meuhkaa. 
Kotimatkalla, kun yritin pysyä hereillä ajaessa, funtsin tätä asiaa muutenkin, että miks rockfestareilla ei enää esinny rockbändejä? Jos vilkaisee esiintyjälistaa vuodelta 2006, oli kattaus puhtaasti rock-painotteinen. Jos vilkaisee esiintyjälistaa vuodelta 2016, useista kymmenistä esiintyjistä ehkä alle kymmenen voidaan laskea rock-yhtyeeksi. Tai jos muistelee vaikka YleX:n soittolistaa kymmenen vuoden takaa, oli kattaus vähän monipuolisempi kuin nykyään. Melkein naurattaa ajatus siitä, että YleX:n soittolistalle vois näinä aikoina päästä esimerkiksi Mokoman. CMX:n tai Kotiteollisuuden uudet sinkut, jotka oli aivan peruskauraa radiossa vielä edellisellä vuosikymmenellä. Mitä tapahtu? Mikä tätä ohjaa, kysyntä vai tarjonta? Onko kansan musiikkimaku tosiaan muuttunut kymmenessä vuodessa näin radikaalisti? Edelleen tehdään paljon rockia, rockpoppia ja heviä ja kaikkea siltä väliltä, mutta ei sitä missään enää kuule. Jos jollain on vastaus tähän asiaan, saa kertoa!
Kävin vähän leuttaan aikani kuluks...
...Ja sitten pojat liittyi mukaan!

Annina aikoo nauttia kivoista pojista ennen kuolemaansa! 
Mulla meni vähän aikaa, että pääsin yli siitä, että en oo enää 17-vuotias ja että Ruisrock ei oo enää kovin rock ja ihmiset pistää päällensä ihan ihme vaatteita festareille, mutta sitten kun pääsin sinuiksi näiden asioiden kanssa, alkoi olemaan hauskaa!
Itsehän käytän Koffia vain leuatukseen. (Hyvä toi jäbän ilme vasemmalla!)
Ihmispyramidi! Alueella pyöri myös yksisarvinen, jossa oli ihmisiä sisällä, mutta siitä en saanut kuvaa ja sekös harmittaa!
Ostin festarikorvikset, joista varsinkin vasemmanpuoleinen on niin yliampuva, että se korvassa ei mennä tapaamaan mummoa. :D
Annina halus nähdä Years&Yearsin keikan ja sitä suunnattiin katsomaan iltasella rantalavalle. Jokaisen ihmisen pitäis joskus kokea se fiilis, kun Ruisrockin Rantalavalla jammailee joku hyvä bändi ja heinäkuun ilta-aurinko lämmittää ja ohi lipuu iso Ruotsinlaiva. Siinä on vaan sitä jotain!
Annina otti hienon panorama-kuvan!
Etualalla näkyvä propellilippis oli todellinen hittiasuste.
Joskus voi harmittaa, kun ei ole ohi kulkevan laivan kyydissä, mutta eilen ei ollut se päivä, Laivailijoita harmitti, kun ne ei ollut Ruisrockissa. 
Olin kuullut aiemmin Years&Yearsilta ehkä kaksi biisiä radiosta, mutta bändi oli ihan yllätyskiva (vaikka laulaja näytti siltä, ettei ollut syntynyt edes silloin, kun edellisen kerran olin Ruississa) ja jammailtiin rannassa. Mun ei tarvi olla yhtään kännissä sitä varten, että sokka irtoo ja mun tanssimuuvit tallentui varmaan muutamankin kanssarokkaajan kameraan. Sain niin sanotusti rytmistä kiinni!
Bongasin väkijoukosta tuollaisen komean nuoren miehen juuri mun makuun ja pyysin sen yhteiskuvaan. Olin jo ihan unohtanut koko kuvan, kunnes Annina sen tänään lähetti mulle ja hetken nauroin niin, että melkein tukehduin.  Tässä kuvassa on kaikki täydellisen otoksen ainekset! 
Vuosien ja vuosien keikan jälkeen valuttiin kohti Niittylavaa, koska festarin viimeisenä siellä vetäisi keikan Macklemore & Ryan Lewis ja niiden Thrift Shop -biisi on mun ja Rahkaäijän ikisuosikki. Tän keikan aikana loputkin estot poistui ja bailasin erittäin villisti muutamien biisien aikana. Kävin haastamassa muita bilettäjiä dance offiin ja hetken aina tanssin sekopäisesti jonkun kanssa, kunnes siirryin seuraavan luo tai sekosin ihan itsekseni, Musta tuntuu, että M&RL teki encoren noin viis kertaa ja aina juhlat alkoi uudestaan. Erityisesti Can´t Hold Us räjäytti tunnelman kattoon tai siis taivaisiin. Ja tänään oon kuunnellut And we danced -biisin suunnilleen 50 kertaa. "And we had a really really really good time!"
Ja silloin kun en riehunut yleisössä, letitin Anninan veljen tukkaa. Ja kaikki tämä ihan selvinpäin!
Kun Macklemore ja Ryan oli saanut setin päätöksen, lähdin käppäilemään pois alueelta ja tunnelma oli edelleen tiivis, kun jonkun kannettavasta kaiuttimesta raikasi Antti Tuiskun Keinutaan ja sitä koko jono lauleskeli yhdessä.
Mulla on vaan niin hyvä mieli eilisestä, oli aivan huippuhauskaa ja kaikinpuolin mahtava päivä, just semmonen irtiotto mitä tarvitsinkin tähän kovaan työleirikesään. Ei ollut Ruisrock ihan sama kuin silloin seitsemän vuotta sitten, mutta annan anteeks, kun määkään en ole ihan sama. Nyt en ehkä odota seitsemää vuotta, että menen seuraavan kerran!

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Aikuinen on terve, kun se leikkii

Me lähdettiin tänään seikkailemaan pyörillä vailla mitään selkeää suunnitelmaa. Cyclocrossit on äärimmäisen hyviä seikkailupyöriä, pienet maastotaipaleetkaan ei haittaa. Löydettiin meille ihan uusia maisemia ja reittejä Pyynikiltä Pyhäjärven rannasta. Hetken myös harkittiin, että käydään viuhahtamassa keskellä Pyynikin kesäteatterin näytöstä, olis tullut vähän säpinää Taivaan tuliin.
Tää heinäkuun kesäilta on vaan jotain niin kaunista ja lämmintä. Hanskat kädessä. 
Vaikka määkin olen asunut Tampereella jo yhdeksän (!?) vuotta, vieläkin löytyy uusia näkökulmia kaupunkiin. Silloin kun muutin tänne, tutkin paljon pyöräillen uusia kotikulmia. Tampereella riittää lääniä niin paljon, että ajamattomia polkuja ja ennennäkemättömiä maisemia riittää jatkossakin.
Meininki melko cyclocross. Välillä kannettiin pyöriä olkapäällä, kun oli vähän liian maastohenkistä polkua. 
Jalkasaari. Täällä kaikki teinit käy kuulemma kaljoittelemassa.
Pyöräilyssä on tärkeintä se, että on kivaa ja saa viettää aikaa ulkona ja tämmösillä päättömillä seikkailupyöräilyillä se todella toteutuu. Valitaan suunta ja lähdetään katsomaan mitä löytyy ja reitti selviää matkan aikana. Musta olis suorastaan omituinen ajatus ajaa pyörällä jonkun sykemittarin kanssa ja vetää jotain vauhtivetoja. On sekin varmaan ihan kivaa, mutta paljon mieluisampaa on vaan pyöritellä rauhakseen ja ihailla maisemia ja välillä haastaa pikkusen itseään, kun tulee joku tekninen kohta reitillä. Puolitoista tuntia pyörän päällä kuluu ihan itsestään. Hauskat ja rennot pyöräilyt on mun juttu!
Myös kevyt kapinointi on mun juttu.  Tarkalleen ei ollut just ton kyltin kohdalla, niin ei varmaan lasketa. 
Seikkalupyöräilyn lisäksi tänään todellinen yllätysviihdyttäjä on ollut minitrukki! Niin mikä? Tubettamisen paras puoli on kaikki erittäin erikoiset yhteistyöt, jonka takia meidän nurkkiin kerääntyy mitä ihmeellisintä tavaraa. Tänään Fedexin pojat oli kantanut sisään jättimäisen paketin Vat19-nettikaupasta, ja sisällä oli muun muassa 5 kilon nallekarkki ja vaikka kuinkaa montaa erilaista limaa. Parasta oli kuitenkin se trukki!
Kauko-ohjattava minitrukki, joka voi siirrellä minikokoisia kuormalavoja minikokoiseen trukkihyllyyn. 
 Eräs asia mikä mua ja Rahkaäijää kovasti yhdistää, on heittäytyminen leikkiin. Siis sellaista, että aikuinenkin voi ihan hyvin rakentaa legoilla tai ajaa ympäri olohuonetta minitrukilla. Joskus ollaan haaveiltu, että olisipa mahtavaa jos olkkarissa risteilisi valtava puinen junarata. Nämä kaikki videoiden muovailuvahajutut on samaa sarjaa, kyllä aikuinenkin voi tehdä muovailuvahaeläimiä, jos haluaa. Eikä siinä mun mielestä ole mitään outoa, ei tarvi yhtään pyöritellä silmiä siellä kotikatsomoissa.
Leo oli aivan huippukiinnostunut trukista. Välillä se antoi vähän tassua sille ja yritti kaataa koko vekottimen. 
Kuten tämä hassunhauska paketti, kaikki muukin kiva elämässä, liittyy tällä hetkellä meidän Youtube-kanaviin. Elämä on tällä hetkellä yhtä suurta Youtubea. Hydraulic press channel sitä ja tätä. Sen takia blogin päivittäminenkin jää vähän välillä. Aika on tosi kortilla ja olisi välillä kiva kirjoittaa muutakin kuin Youtube-asioita. Tää on Rahkamuija, ei mikään Hydraulic press -muija. Toki tämä blogi kertoo Rahkamuijan elämästä, joka on tällä hetkellä aika HPC-painotteista.
Mun ja Leon yhteinen leikkituokio. 
Odotan tällä hetkellä lomaa aika paljon, että sitten ei tarvitsisi käydä "oikeissa töissä" ja voisi tehdä vain näitä Youtube-töitä. Ja lomalla mennään Åren lomalle, mutta jotenkin ihmeen kaupalla sillekin reissulle on taas buukattu parikin eri yhteistyöjuttua. Mutta ne on kivoja projekteja, odotan innolla. Mutta se Åreskutan-tunturin alas pommittaminen fillarilla on se juttu, siihen lasken päiviä!
Mun pitää vähän harjotella vielä tätä trukilla ajamista, koska suunnitelmana on tehdä video, jossa otetaan mittaa siitä kumpi on parempi trukkikuski. 
Nyt meen vähän vielä sompaileen trukilla ja sitten saunaan. Huomenna on vähän kuvaustöitä pingispelaajien kanssa, mutta sunnuntaina on vaihde erittäin vapaalla, koska Ruisrock! Jos joku on siellä, saa tulla morjestaan. Nyt loppui tämä hölinä, heippa!