lauantai 28. lokakuuta 2017

Analyysi erikoisesta Blog Awards -voitosta

Meidän YouTube-kanava Hydraulic Press Channel voitti eilen The Blog Awards Finland 2017 -gaalassa kategoriansa ja tämä oli kertakaikkiian niin erikoinen juttu, että se vaatii nyt ihan oman analyysipostauksensa. Jos joku tuli tänne blogiin ensimmäistä kertaa, niin taustoista sen verran, että viiden vuoden ajan kirjoittamani Rahkamuija-blogi on ollut aina portaalien ulkopuolella ja muutenkin erittäin epäkaupallinen, kun taas meidän YouTube-kanavat on meidän työ ja mahdollisimman hyvän viihteen lisäksi tuodaan leipä pöytään videoilla ja tässä isohkoa osaa näyttelee kaikenlaiset kaupalliset yhteistyöt brändin ympärillä.

The Blog Awards Finland (TBAF) on A-lehtien järjestämä kilpailu, jossa palkitaan bloggaajia ja muita somevaikuttajia. A-lehtien omistuksessa on kaksi blogiportaalia eli FitFashion ja Lily. Jotta kuvio ei olisi liian selkeä, järjestetään Suomessa myös Inspiration Blog Awards (IBA) keväisin, jossa palkitaan "vuoden inspiroivimmat somevaikuttajat". IBAn järjestää Indieplace-markkinointitoimisto, joka ylläpitää muun muassa Indiedays-blogiportaalia. Sitten on varmaan vielä jotain pienempiä ja vähemmän markkinoituja Awards-tapahtumia, mutta nämä ovat ne kaksi tunnetuinta. Tässä kannattaa huomioida nyt se, että sekä TBAF että IBA ovat tosiaan blogiportaalien takana olevien osakeyhtiöiden järjestämiä kilpailuja, kun taas esimerkiksi musiikkialan Emma-gaalan järjestää Musiikintuottajat ry ja elokuva-alan Jussi-gaalan järjestää elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry.

TBAF:ssa oli tänä vuonna 14 kategoriaa ja IBA:ssa seitsemän. Jälkimmäisessä voittajat valitsi yleisö äänestämällä ja eilisessä TBAF:ssa tuomaristo, joka koostui markkinoinnin ja median ammattilaisista. Muutamat ehdokkaat ja voittajat olivat samoja molemmissa kilpailuissa (eri kategorioissa kylläkin), mutta käsitteekseni IBA:ssa palkitaan lähinnä Indieplacen yhteistyö-somevaikuttajia, kun taas TBAF mainostaa olevansa koko toimialan yhteinen kilpailu. Mutta ei jäädä nyt enempää jumiin näiden kahden kilpailun eroihin, vaan siirrytään eteenpäin.

Tubettajat oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana TBAF-gaalassa ja silloin heille oli omat sarjansa ja tänä vuonna tubaajat ja bloggaajat ja muut somevaikuttajat oli sekoitettu samoihin sarjoihin. En nyt ole varma, mutta luulen, että tämä vuosi oli ensimmäinen, kun mukana oli myös muut somevaikuttajat, kuin bloggaaja ja tubaajat. En ole ihan varma onko hirveän hyvä idea laittaa samaan sarjaan kirjoitetut blogit ja videokuvatut vlogit. Mielestäni tämä on vähän sama, kuin samassa kategoriassa olisi ehdolla sekä kirjoja, että elokuvia.
Leo Bengalia ei gaalat kiinnosta. 
Hydraulic Press Channel oli ensimmäistä kertaa ehdolla TBAF-gaalassa vuonna 2016 eli viime syksynä. Silloin olimme ehdolla Tube-kategorian Vuoden tulokas-sarjassa. Muita ehdokkaita tässä sarjassa oli Jaakko Parkkali ja Pernilla Böckerman. (Kaikki kolme Splayn tubettajia, mutta tätä spekuloinkin jo viime vuonna.) Vuoden 2016 maaliskuussa Hydraulic Press Channel breikkasi kansainvälisesti yhdessä yössä ja kasvoi nollasta miljoonan tilaajan kanavaksi kahdessa kuukaudessa ja oli tuon kevään aikana hetken maailman nopeiten kasvava YouTube-kanava. Syksyyn mennessä kanavalla oli 1,5 miljoonaa tilaajaa ja jotain yli 100 miljoonaa katselukertaa. Ihan ilman itsekehua voi todeta, että kanava oli saavuttanut siihen mennessä ihan ainutkertaisia juttuja Suomen mittakaavassa.

Silti TBAF:n Vuoden tulokas -palkinnon vei Jaakko Parkkali, suomalainen vloggaaja, joka Arttu Lindemanin bestiksenäkin tunnetaan. Jos mä oon nyt aivan rehellinen, en edelleenkään ymmärrä miten HPC:n meriitit eivät riittäneet tuolloin voittoon. En tarkoita nyt sitä, että sen pitäisi voittaa, joka on onnistunut keräämään eniten tilaajia, mutta HPC oli kasvanut sellaisella ryminällä ja herättänyt niin ison huomion ympäri maailmaa, että tuntui todella oudolta, ettei se riittänyt Vuoden tulokkaan palkintoon. Mielestäni silloin Hydraulic Press Channel olisi ansainnut voiton. (Tahdon nyt huomauttaa, että myös Jaakko oli varmasti ansainnut voittonsa, sitä en kiellä!) Spekuloin jo viime vuonna, että oliko muut ehdokkaat mahdollisesti tutumpia tuomaristolle tai saivatko mukana olevat yritykset suuremman hyödyn voittajasta?

Tämän vuoden kesäkuussa saimme sähköpostin, että Hydraulic Press Channel on saanut ehdokkuuden TBAF 2017 -gaalassa Harrastus-kategoriassa. Harratus-kategorian kuvaus on seuraavanlainen gaalan nettisivuilla:
"Suuri yleisö ei ole välttämättä löytänyt tätä vaikuttajaa, mutta aihepiiristä kiinnostuneet suhtautuvat intohimoisesti asiantuntevaan ja laadukkaaseen sisältöön. Puutarhanhoito, hevoset, jääkiekko, postimerkkien keräily, manga – hyvä sisältö koukuttaa myös asiaan vihkiytymättömän."

Mä en kommentoi tota ensimmäistä lausetta mitenkään, mutta menee tuo loppukin ehkä vähän huti. Wikipedien määritelmä harratus-sanasta on ihan osuva ja vastaa omaa mielikuvaani asiasta:

Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. 

Tästä päästäänkin olennaiseen kysymykseen, että kenen harrastus on hydraulipuristimet tai tavaroiden rikkominen niillä? Toki se on tavallaan rentouttavaa katsoa tavaroiden rikkoutumista, mutta ei se ainakaan meidän harrastus ole. Tässä sakkaa sekin, että prässivideot on meidän työ eli siinä on motiivina myös raha.  Harrastus-kategorian muut ehdokkaat olivat Muita ihania, joka on hygge-henkinen käsityö- ja kotoilublogi, joka vaikuttaa nopeasti katsottuna erittäin hyvin tuotetulta kokonaisuudelta. Toki tätäkin taidetaan tehdä ainakin osatyöksi, mutta käsityöt, sisustus ja taide ovat oikeasti harrastuksia ja blogi antaakin inspiraatiota ja ohjeita näitä juttuja harrastaville. Kategorian kolmas ehdokas oli Ristiote, joka on pääasiassa YouTube-kanava, mutta herrat ovat aktiivisia myös muualla sosiaalisessa mediassa. Ristiotteen aihealueet pyörivät treenin ja ruuan ympärillä eli siis taas puhutaan aidosta harrastuskanavasta. Suomessa on yli puoli miljoonaa ihmistä, jotka harrastavat kuntosalitreeniä enemmän tai vähemmän. Ristiotteen Joonas ja Jope kirjoittavat kanavan kuvauksessa näin:
Ristiote on kahden intohimoisen personal trainerin perustama sporttikanava, jonka viihdyttävistä videoista jokainen voi hakea itselleen tietoa ja motivaatiota.


Jos Muita ihania ja Ristiote eivät ole koukuttavia harrastus-sisällöntuottajia, niin ketkä sitten? Tässä porukassa Hydraulic Press Channel ei oikein tunnu kuuluvan joukkoon ja sen näkee sokeakin. Me siis itse kyseenalaistettiin TBAF:lle tämä kategoria-valinta alusta lähtien, mutta ei saatu siihen mitään kommenttia heiltä. Tuli oikeasti vähän sellainen tunne, että HPC on pitänyt vaan saada tungettua johonkin kategoriaan ja kun mikään muukaan ei nyt oikein liippaa, niin menköön sitten Harrastuksiin.

Kutsu TBAF-gaalan tuli tässä joskus syksyllä, mutta ei edes harkittu sinne lähtemistä, koska a) tämä syksy on muutenkin yhtä Helsingissä ravaamista ja pitkiä päiviä. b) Pääteltiin viime vuoden menestyksen perusteella, että HPC ei taida olla erityisessä huudossa tuossa gaalassa, niin turha lähteä Helsinkiin asti katsomaan, kun Ristiote voittaa. (Pidin siis itse Ristiotetta 100 % varmana voittajana.) c) Mulla ja Niinalla oli liput Pikku G:n keikalle, joka oli päällekkäin gaalan kanssa. d) Me ei olla erityisen kovia juhlaihmisiä ja kumpikaan ei tunne oloaan superkotoisaksi puvut ja pakkelit päällä.
Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus! Hoilattiin koko keikka läpi.
Eilen tulin yhdentoista jälkeen kotiin keikalta ja Rahkaäijä bongasi somea selatessa, että kappas, Hydraulic Press Channel on voittanut Blog Awardseilla, hyvä tietää! Mä en oikeasti yhtään tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Täysin rehellinen alkufiilikseni on, että HPC oli väärässä kategoriassa ja vei voiton sellaiselta, joka sen olisi oikeasti ansainnut tässä sarjassa ja myös ehkä tarvinut enemmän kuin me. Toivon, että kaikki tajuaa, että kyse ei ole siitä että minä tai me oltaisiin kiittämättömiä tai ei arvostettaisi tätä, mutta kyllä voittaminen tuntuu paljon hienommalta, kun tuntee oikeasti ansainneensa sen. Nyt nimenomaan vaikuttaa siltä, että HPC voitti, koska se on niin iso kanava, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä kategorian aihepiirin kanssa.

Tää tuntuu ihan joltain sketsiltä, että viime vuonna, kun olisi ollut selkeästi meidän hetki voittaa, ei voitettu ja tänä vuonna, kun voiton olisi ehkä pitänyt mennä muualle, voitettiin. En tiedä pystynkö selittämään tarpeeksi hyvin tätä ristiriitaa, mikä tässä on. Jos Rahkamuija-blogi olisi voittanut tuon palkinnon, se olisi mulle varmaan joku vuoden isoin asia ja tämä blogi sentään kertoo pääasiassa mun harrastuksista, mutta nyt tuntuu, että tuli vahinkovoitto. Vähän sama kuin olisi voittanut leivonta-blogilla meikkaus-kategorian.

Tämän vuoden gaalan ympärillä on ilmeisesti jotain muutakin kuhinaa, kun jotkut isoista sisällöntuottajista oli jättänyt menemättä gaalaan ja käsitin, että ilmeisesti osa FitFashionin bloggaajista oli jätetty kutsumatta, vaikka A-lehdet omistaa FitFashionin. Ei nyt varmaan olisi iso vaiva heittää kutsua oman tallin bloggaajille. Sivumaku-bloggaaja myös kritisoi gaalaa Facebookissa siitä politiikasta ketä kutsutaan ja ketä ei, jos et ole mukana skenessä niin et pääse, vaikka blogi olisi kuinka iso. Mutta nämä on näitä. Jään odottamaan mielenkiinnolla postauksia gaalasta, erityisesti sellaisia, joissa on muutakin sanottavaa, kun puhetta juhla-asusta ja ruokatarjoilusta.

Toivon, että joku ymmärsi tämän postauksen pointin, joka ydinsanomaltaan oli se, että olisi kiva jos näissä gaaloissa voisi rohkeasti nimetä ehdolla ne, jotka sen ansaitsevat ja myös palkita ne, joille kunnia kuuluu, eikä miettiä sitä keneltä saadaan paras näkyvyys somessa tapahtumalle. Niin kuin sanoin, TBAF on A-lehtien bisnes ja pelissä on mukana tapahtuman sponsorit ja tuomaristossa istuu isojen firmojen markkinointityypit. Voisiko olla, että voitto menee sille, joka näyttää tässä palapelissä parhaalta ja edustavimmalta?

Vaikka olen vähän hämillään tästä koko hommasta edelleen, uskoisin, että kun Blog Awards -palkinto joskus saapuu tänne asti (jos saapuu tämän postauksen jälkeen. :D), menee se tuonne vitriiniin muiden palkintojen sekaan. Ylähyllyllä Positiivisin tamperelainen -patsaan ja Shorty Awards -palkinnon välissä on vielä tilaa.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Kuin vanhaan hyvään aikaan

Tässä yhtenä päivänä pidettiin vähän kevyempi työpäivä, koska sekä takana että edessä on aikamoista tykitystä. Lähdettiin keskellä päivää pyöräilemään ja tuli ihan vanhat, hyvät ajat mieleen.
Tämä oli vielä sitä aikaa kun talvi ei ollut vielä yllättänyt koko Tamperetta.
Opiskeluaikaan Hervannassa asuessa elämä oli jokseenkin leppoisaa ja ne vähäisetkin luennot oli helppo skipata sillä syyllä, että on upea keli ja pakko päästä pyöräilemään yhdessä. Tälläkin kertaa yhdessä pyöräileminen tuntui aika luksukselta, koska sähköpyörä on melkein pilannut meidän parisuhdepyöräilybisnekset. Rahkaäijä osti sähkömaasturin keväällä ja sen jälkeen miestä ei ole paljon näkynyt. :D No okei, on sitä näkynyt, mutta ei pyöräilemässä mun kanssa maastossa. Kovasti se houkuttelee muakin ostamaan sähköpyörän, mutta hyvä maasturi maksaa miljoonan ja toisekseen luulen, että Rahkaäijä ajaisi edelleen yksin, koska mulla ei kantti kestäisi pommittaa kahtakymppiä polkupyörällä metsässä.
Hyvinhän se menee ilman sähköjäkin!
Nyt olimme kuitenkin läskeillä liikenteessä ja hyvin sekin rullasi polulla ja Rahkaäijäkin myönsi, että oli kivaa pitkästä aikaa ajaa vaimon kanssa. Fillaroinnin jälkeen tehtiin vielä vähän töitä, mutta ne oli pakko lopettaa ajoissa, koska kuntosali kutsui. Kirjaimellisesti kutsui, koska muutama viikko sitten jossakin kauppakeskuksessa meistä tuli ankaran myyntityön uhreja ja päädyttiin ottamaan ilmainen tutustuminen Fressi Sykkeelle keskustaan. Aika paljon saa virrata vettä Tammerkoskessa ennen kuin Vuohensillat vaihtaa salia, mutta aina on supermielenkiintoista käydä tsekkaamassa uusi kuntosali. Lomallakin osa hohtoa on käydä paikallisella salilla haistelemassa, että mikä meininki.
Mun kaveri Sari antoi meille joululahjaksi(!?) tiimipipot.
Kyykkypäivä joka päivä.
Kovien myyntipuheiden jälkeen päästiin vihdoin treenaamaan. Ollaan käyty Sykkeellä kerran kaverin kanssa ehkä kolmisen vuotta sitten ja kauppakeskus-ständillä myyjillä oli kovat puheet, että on tullut paljon hienoja uudistuksia. Ainakaan uusia tankoja tai painoja eivät olleet pahemmin ostelleet. Yhden Leokon tangon löysin yläkerran punttisalilta. Mun sydäntä riipii, että ostetaan nurkat täyteen wattbikeja, porraskoneita ja olkapääkoneita ja sitten tangot on ihan mitä sattuu ja 20 kilon painot ei varmastikaan painaa enää kun 19 kg, kun ne on niin kuluneita. Yhden wattipyörän hinnalla saisi viisi kappaletta Leokon voimanostotankoja.
Painot hölskyy tangossa, kun ne on niin kuluneita.
Mulla on voimanostolasit aika syvällä päässä ja en oikein osaa arvioida salia muuten kuin, että voiko siellä kyykätä ja penkata ja millaset tangot on. Muuten tuolta salilta löytyi kyllä kaikki mitä voi ikinä keksiä tarvitsevansa ja jos ei pistä painoarvoa sille penkkaako voimanosto- vai painonnostotangolla, oli tuo aivan kelpo gymi!

Salin jälkeen lähdettiin Rahkaäijän isälle lämmittämään saunaa ja moikkaamaan Luka-kissaa. Tämäkin oli tällainen vanhan hyvä ajan juttu, koska Hervannassa asuessa meillä ei ollut omaa saunaa ja käytiin tosi usein saunomassa Rahkafaijalla. Nyt meillä on ihan oma sauna, mutta edelleen lyömättömänä etuna appiukolla on tarjolla jättimäinen tv ja pehmeä sohva ja usein myös jätskiä pakkasessa. Meillä ei ole telkkaria, sohvakin on aika epämukava ja pakkasessa on vaan karjalanpiirakoita ja pakastevihanneksia.
Vanha tuttu työnjako, Rahkaäijä lämmittää saunan ja mä paijaan kissaa. Jos katson tätä kuvaa viiden vuoden päästä, olen luultavasti melko varma, että tämä on jostain vuodelta 2011, silloin istuin tuossa kylppärin lattialla joka viikko ihailemassa saunaa lämmittävää Rahkaäijää.
Joskus mä haikailen, että olispa ihanaa asua vielä Hervannassa pienessä opiskelijakämpässä, löysäillä kaikki päivät kotona tai luennolla ja lähteä kesken päivän pyöräilemään ja ostaa ale-kanaa Duon S-Markestista leppoisan Tiimari-työpäivän jälkeen. Unohdan näissä haaveissani kuitenkin sen, että meidän asunto oli niin pieni, että nukuttiin olkkarissa, kun pyörät oli makuuhuoneessa ja usein oli tosi kiire, kun molempien piti hoitaa sekä koulu että työt, eikä mulla ollut edes kissoja silloin Kyllä nyt on monta asiaa paljon paremmin! Entisiä aikoja saa kyllä muistella, kunhan ei jää niihin liikaa jumiin, niin hyvässä tai pahassa.
Luka on ocicat ja sillä on maailman hirvein ääni. Siis todella kova naukuminen, joka on enemmänkin kärsivää rääkymistä.
Tänään on luvassa vielä hurjempi nostalgia-trippi, koska mä ja Niina mennään Pikku G:n keikalle! :D :D :D Siitä tulee vähän liian hauskaa! Vuonna 2003 olin viidennellä luokalla ja kuuntelin Eminemin The Eminem Show -levyä kotona jatkuvasti ja mun kaverilla oli Pikku G:n Räjähdysvaara-levy ja sitä luukutettiin siellä ollessa yhtenään. Tämän päivän olen fiilistelyn vuoksi kuunnellut Räjähdysvaaraa ja voi vitsit mitkä lyriikat ja biitit! Luulen, että Pikku G:n Romea ja Julia -kappale on vähän sellainen sukupolvikokemus ja ihan kaikki mun ikäluokkaa olevat tietää biisin. Ainakin luulen niin, korjaa ihmeessä, jos et ole ikinä kuunnellut Pikku G:tä! Tänään on Räjähdysvaara, vanhojen hyvien aikojen kunniaksi!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Aivan hullu päivä -raportti Porin kisoista!

Tästä alkaa pitkä, jännittävä ja vaiherikas reportaasi voimanostokilpailuista, jotka kamppailtiin Porissa eilen lauantaina 14.10. Samalla tämä on Rahkamuija-blogin 700. postaus!

Palataan ajassa taaksepäin kisaviikon alkupuolelle. Me lähdettiin maanantaina muutamaksi päiväksi Teknologia-messuille hommiin. Tämä oli sellainen keikka, että otettiin se aika pikaisella aikataululla, vaikka ei olisi yhtään mahtunut kalenteriin. Joskus voisi sanoa ei. Tiukat aikataulut aiheutti tietysti vähän hermojen kiristymistä koko reissun ja muutenkin feng suit ei ollut ihan kohdallaan tällä matkalla. Syytän tästä Helsinkiä, joka saa mut nykyään aivan superstressaantuneeksi. En vaan siedä sitä liikennettä ja ruuhkia ja pysäköintipaikkojen etsintää ja ihmismäärää ja koko kaksi ja puoli vuorokautta siellä satoi käytännössä taukoamatta. Argh! Oon aivan liian maalaistyttö viettääkseni siellä pidempään kuin päivän. :D
Ilmeeni, kun olen kolmatta päivää Helsingissä ja juon vettä painonvetoa varten. Ei naurata.
Nukuin alkuviikon huonosti ja idea koko kisasta alkoi tuntua aika masentavalta. Mutta kuin taikaiskusta kaikki stressi ja huono fiilis hävisi, kun pääsin keskiviikko-iltana kotiin! Olin aloittanut jo keskiviikkona messuilla ylettömän vedenlipittelyn, koska paino oli pikkusen yläkanttiin painoluokkaan nähden. Ei kovin paljoa, maanantai-aamuna kilon verran. Mutta siinä oli kuitenkin kilo liikaa. Torstaina vedenjuonti jatkui ja varmuuden vuoksi en syönyt kauheasti mitään kuitupitoista, ettei se junttaisi suolenmutkaan painoksi. Perjantaina aamupäivällä vähensin vedenjuontia ja kitkuttelin perjantain aika vähäisin nestein. Ei se lopulta ole niin vaikeaa, kun voisi kuvitella. Mulla oli perjantai-iltana paino vain vajaan kilon verran ylitse, niin join vähän ennen nukkumaanmenoa ja yö meni ihan hyvin lukuunottomatta painajaista, jossa olin menossa voimanostokisoihin, mutta joku asemies ampuikin mua päähän. Ei hyvä.

Lauantai-aamuna kotivaaka näytti armollisesti 62,7 kiloa ja nautiskelin hitaasti yhden proteiinipuddingin. Rahkaäijä jäi kotiin nukkumaan, koska oli päättänyt jo aiemmin viikolla, että ei osallistu kisoihin. Lisäksi loppuviikosta jostain hyökkäsi vielä (mies)flunssa, joka sinetöi päätöksen. Mullakin tuli kurkku vähän kipeäksi perjantain ja lauantain välisenä yönä, mutta onneksi vasta juuri ennen kisaa, eikä yhtään aiemmin, niin se ei häirinnyt nostamista. Nyt onkin sitten nenä tukossa ja kurkussa kunnon kaktus.

Nappasin aamulla autooni naapurista Niinan, joka oli luvannut lähteä mulle huoltajaksi kisoihin. Kateellisena katselin, kun Niina lipitteli matkalla vesipullostaan vettä. Melkein eksyimme matkalla, kun itsevarmasti ajattelimme, että ei tässä mitään navigaattoreita tarvita kun Pori on niin pieni kylä. Silti saavuimme juuri parahiksi kisapaikalle Power Team Porin salille, kun punnitus oli alkamassa. Kohteliaasti naiset punnittiin ekana ja pääsin toisena punnitukseen. Tiesin, että varoja ei hirveämmin tule olemaan, joten heittelin ihan kaikki vaatteet pois alushousuja lukuunottamatta. Vaaka pysähtyi lukemaan 62,85 kg ja silloin pääsi syvä helpotuksen huokaus! Jostakin syystä toimitsija kuitenkin pyöristi painon 62,8:aan, vaikka näin ei tulisi voimanostokisojen punnituksessa toimia.
Joo syökää te vaan raejuustoo, mullon lakuja!
Lähetin heti puntari-väliaikatiedot Rahkaäijälle ja aloin pistämään piknikiä pystyyn salin sohvanurkkaukseen. Siellä jotkut tosibodarit veteli puuroja raejuustolla ja kananmunia ja mun eväät koostui lähinnä juusto-metvursti-leivistä ja Osmosal-mehusta. Kävin perjantaina ostamassa Osmosalia, että punnituksen jälkeen saa suolat tasapainoon. Olin syönyt suht hyvin koko painonvedon ajan, joten nälkä ei ollut aivan korventava, jano oli tietysti aikamoinen. Mulla oli kirkkaana mielessä edellinen reissu Poriin helmikuussa 2016, jolloin jouduin vetämään painoa vielä enemmän ja punnituksen ja syömisen jälkeen iski aika paha olo. Nytkin odottelin huonoa oloa saapuvaksi, mutta se ei onneksi tullut ja olo pysyi ihan skarppina ja hyvänä ennen kisaa.
Tältä näyttää, kun ei ole juonut vuorokauteen ja sitten saa yhtäkkiä juoda niin paljon kuin haluaa. Hullukshan siinä tulee!
Kilpailu alkoi kahdeltatoista ja yhdentoista jälkeen aloin soutelemaan soutulaitteella ja muutenkin vähän herättelemään itseäni nostokuntoon. Niina haki mulle juotavaa ja vaihteli painoja tankoon, kuten reippaan huoltajan kuuluukin. Kyykky tuntui lämmittelyssä ihan hyvältä ja aloituspainoksi olin tilannut 100 kiloa. Mä ja Niina käytiin automatkalla läpi mun kisasuunnitelmaa, että millaisilla painoilla aloittaisin ja mitä toka ja kolmas nosto ehkä tulisivat olemaan.

Power Teamin salilla on tosi hyvät puitteet lämmittelyyn, tilaa ja tankoja riittää.
Vihdoin kisa pääsi starttaamaan ja olin neljäntenä nostovuorossa. Ensimmäinen kyykky 100 kiloa tuli varmasti ja nopeasti ja kävi syvällä. Eka kyykky kannattaa ottaa aina aika varman päälle ja varsinkin pitää huolta, että syvyys on kohdallaan, ettei tuomareille jää mielikuvaa, että tämä nostaja kyykkää vähän vajaita ja sitä kannattaa kytätä. Kakkosnostoon lastattiin 105 kiloa, eikä mitään ongelmia tässäkään nostossa. En ollut nostanut salilla syksyn aikana enempää kuin 105 kiloa, joten täyttä varmuutta ei ollut, että miten viimeinen nosto kulkisi. Siihen pyysin kuitenkin suunnitellusti 110 kiloa, joka sivuaa vanhaa ennätystäni. Nosto oli ihan hyvä ja syvä, mutta kaatui pikkusen eteenpäin ja nostin sen niin sanotusti väkisin. Kolme valkoista lätkää nousi ja kyykystä tulokseksi 110 kiloa. Kaikki kolme nostoa hyväksyttiin 3-0.
Vanhaan tuttuun porilaiseen tyyliin kisa eteni suht verkkaisesti, koska nostajia oli paljon. Kyykyn jälkeen oli reilusti aikaa syödä ja ihmetellä maailman menoa, ennen kuin oli järkevää aloittaa penkin lämmittelyt.
Keskittymistä kyykkyyn.
Porin kisa helmikuussa 2016 on ollut mulle sellainen myyttinen onnistuminen, jota olen fiilistellyt monta kertaa jälkeen päin. Silloin sain kaikki yhdeksän nostoa tehtyä hyväksytyksi ja tein uudet ennätykset kyykyssä, vedossa ja yhteistuloksessa. En paljoa valehtele, jos sanon, että se on yksi parhaimpia onnistumisiani koskaan. Vaikka sovin itseni kanssa, että aloitan ihan puhtaalta pöydältä, en voinut olla vertailematta tätä kisaa edelliseen Porin  reissuun. Silloinkin kyykkäsin 110 kiloa ja toivoin vain, että tälläkin kertaa hyvä tunnelma jatkuu mahdollisimman pitkään.

Puolentoista tunnin kyykkäämisen jälkeen kaikki nostajat olivat saaneet tehtyä suorituksensa ja pienen tauon jälkeen oli penkin vuoro. Penkkipunnerrus oli lähtenyt kulkemaan salilla vasta ehkä puolitoista kuukautta ennen kisaa, mutta pääasia, että kulki! Hyvästä penkkivireestä johtuen olin itsevarmasti pyytänyt aloitukseen 60 kiloa. Helppo ja varma! Mun taktiikka penkissa oli se, että otan toisella kierroksella 62,5 kiloa ja sen jälkeen päätän, nostanko lainkaan viimeistä yritystäni. Jos kuuskakkonen olisi painava, jättäisin penkin siihen ja säästäisin voimat maastavetoon. Jos se olisi taas kevyt, koittaisin uutta ennätystäni 65 kiloa.
Vettä vähän, niin penkki kulkee!
Niinpä punnersin 62,5 kiloa ja tankon ollessa rinnalla tunsin paineiden katoavan ja nosto oli vähän raskas. Itse olin sitä mieltä jo lämmittelyissä, että tänään ei ole kuusvitosen päivä. Toisen noston jälkeen Niina ja meidän seuran Matti olivat kuitenkin sitä mieltä, että 65 kiloa kannattaa ehdottomasti kokeilla. Niinpä vähän epäröiden pyysin korotuksen, mutta suoraan sanottuna en oikein uskonut, että saan kuusvitosen ylös. Kolmannen noston aika ja tangossa siniset kiekot ja lukot. Ah, mikä näky!
Tanko tuntui käsillä kevyeltä, kevyemmältä kuin edellinen nosto. Vasta kolmannella nostolla tuntui, että yhteistyö käsilleantajan kanssa sujui täydellisesti. Sillä on yllättävän iso merkitys, kuka tangon antaa ja miten. Laskin tangon rintaan ja merkin jälkeen aloin punnertamaan niin perkeleesti ja vastoin kaikkia odotuksiani se nousi!! Nosto hyväksyttiin 3-0 ja voitontanssini tuli suoraan sydämestä!

 Penkin jälkeen oli aivan epäuskoinen olo, mitä täällä tapahtuu?! Millä järjellä penkkasin juuri 65 kiloa, jota kokeilin ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten Sell Gameseissa?! Noston jälkeen laitoin Rahkaäijälle viestin "PENKKI 65 KILOA!" Rahkaäijä oli nostostani vielä melkein enemmän yllättynyt, kuin minä.

Etukäteen olin vannottanut Niinalle, että sen tehtävänä on sitten tsempata mua, kun penkin jälkeen tulee väsyminen ja haluan lähteä kotiin, kuten aina käy kisassa. Poikkeuksellisesti olin kuitenkin ihan hyvissä voimissa ja fiiliksissä penkkipunnerruksen jälkeen ja söin reilut eväät tässä välissä.
Tilasin uudet vetosukat Annin Voimakaupasta. Supernopea toimitus, voin suositella!
Nämä kisapäivät on mulle älyttömän raskaita, koska jännitän monta tuntia putkeen. Kun penkkijännityksestä on selvitty, alkaa maastavetojännitys, joka on pahin kaikista. Siinä on vinha perä, että kisa alkaa vasta kun tanko lasketaan lattialle. Alettiin lämmittelemään maastavetoa yhdessä Sinin kanssa, joka kisasi ylemmässä sarjassa eli 72 kiloisissa. Kumpikin oli yksin sarjassaan ja tsempattiin toisiamme kovasti. Niina vaihteli taas painoja tankoon ja kyttäsi kelloa mun puolesta, että milloin kannattaa ottaa seuraava lämmittely. Vedon lämmittelyt tuntui yllättävänkin hyvältä, eikä viimeinen lämppäykkönen 110 kiloa painanut juuri mitään.
Mikäs tässä vetoa lämmittelemässä. Hyvin kulkee!
Mun kohdalla huoltajan yksi tärkeimpiä tehtäviä on katsoa, että olen maastavedossa oikeaan aikaan lavalla, koska menen niin syvään "psyykkauspsykoosiin", että en näe enkä kuule yhtään mitään. Aloitukseen olin pyytänyt 120 kiloa, jonka tiesin kevyeksi ja varmaksi raudaksi. Mulla oli jo maastavedon lämmittelyiden jälkeen sellainen olo, että tää tulee olemaan mun päivä. Se tunne vahvistui entisestään ensimmäisen noston jälkeen, joka oli tosi helppo. Etukäteen Niinan kanssa puhuttiin, että ekaan nostoon 120 kg, sitten 130 kg ja viimeiseen 135-140 kiloa riippuen siitä miltä kakkosnosto näyttää. 130 kiloa nousi myös nopeasti ja ripeästi ja varmistin vielä Niinalta ja Matilta, että paljonko pistetään seuraavaan ja vastaus oli 140 kiloa. Se niin kauan jahdattu 140 kiloa, nyt oli revanssin paikka!
Pullistelin vielä itsevarmasti lämmittelyissä. Kuva Eero Niemelä
Mua itketti jo kakkosnoston jälkeen, koska vaan tiesin, että 140 kiloa tulee. Ennen vikaa nostoa istuin lattialla nurkassa ja kuuntelin mun vakiovetobiisiäni eli Korpiklaanin Ievan polkkaa. En tiedä mikä siinä kappaleessa on, mutta se lietsoo mut aina oikeaan mielentilaan. Kun Niina tuli sanomaan, että kohta on aika mennä lavalle, tuntui, että meniköhän tää psyykkaus jo aivan yli, kun päässä vaan humisi ja sormia pisteli ja kädet tärisi. Kunnon adrenaliiniryöppy! Jostain pään sisältä yritti tunkea sellainen ajatus, että mitäs jos se ei nousekaan, mutta työnsin ajatuksen kylmästi pois. Kun tanko oli valmis ja rymistelin lavalle, huusin, että tänään se tulee! Aloin vetämään ja tanko irtosi lattiasta ja jossain ennen polvea ajattelin, että voi morjes, kun tää painaa! Ei siinä oikein auttanut kun vetää niin pirusti ja helpotuksen tunne oli valtaisa, kun sain tankon ylös ja asennon ojennettua.

Kun tuomarit näytti vedolle kolme valkoista lätkää, käännyin pois ja menin lattialle kyykkyyn itkemään. Mää oon kaksi vuotta haaveillut 140 kilon nostosta ja nyt se tuli. Siinä hetkessä myös purkautui koko kisan jännitys ja helpotus yhdeksän onnistuneen noston suorasta. Aivan uskomaton tunne, ei ole oikeasti parempaa fiilistä olemassa! Tasan yhden kerran mulla on ollut sama fiilis ja se oli helmikuussa 2016 Porin kisoissa. Sattumaako? En usko. Porissa on jotain taikaa.
Menin vielä vähän takahuoneeseen nyyhkimään lattialle, kun olin niin shokissa.
Saldona oli siis penkistä ja maastavedosta ja yhteistuloksesta (315 kg) uudet enkat ja kyykkykin sivusi vanhaa ennätystä. Ei vaan olisi voinut mennä paremmin! Joskus viime viikolla mietin, että jos eteen osuu aivan hullu päivä, niin unelmarivi olisi 110-65-140 ja sieltä se tuli.  Mä en voi tarpeeksi korostaa, kuinka tärkeä tämä kisa oli mulle. Siihen kulminoituu niin paljon. Tolkuton määrä treeniä menneeltä kolmelta kuukaudelta ja uskoa siihen, että pystyn samaan kuin ennenkin ja ehkä vielä parempaan. Kun edellisen kerran Porissa tein uuden yhteistulosennätyksen (307,5 kg) elin ihan eri elämää. Sellasta tavallista elämää. Siitä vain pari viikkoa, niin kortit jaettiin uusiksi ja tuli täyskäsi ja elämä muuttui yhdessä yössä oudoksi YouTube-elämäksi. Se vain tarkoitti sitä, että aikaa eikä varsinkaan energiaa ollut yhtään tavoitteelliselle voimanostolle ja treeni muuttui aika paljon kuntoiluksi.
Tuulettelin suurieleisesti vielä kisan jälkeen palkinnonjakoja odotellessa. Kuva Eero Niemelä
Se on kylmä fakta, että on vaikeaa olla samaan aikaan 24/7 yrittäjä ja panostaa täysillä treeniin. Tämä kisalauantai oli mun toinen vapaapäivä melkein neljään viikkoon, että aika limiitillä mentiin nytkin.  Mutta nämä kisat olivat mun tavoite kolme ja puoli kuukautta ja priorisoin elämän niin, että pystyin antamaan tähän kaiken, mitä pitikin. Tässä syksyllä tuntuikin, että en ole tehnyt viikkoihin muuta kuin töitä ja treenejä. Ei ollut ihan helppoa joka viikko, mutta palkonto oli kaiken vaivan arvoinen. Olen myös edelleen tyytyväinen, että niinä aikoina, kun treenit on ollut täysin toisarvoinen juttu, olen kuitenkin käynyt salilla, vaikka sitten vain kerran tai kaksi viikossa. Se auttoi tosi paljon, kun lähdin kesällä rakentamaan nostokuntoa uudelleen.

Ja sitten superiso kiitos Niinalle, joka huolsi ja tsemppasi mua koko pitkän päivän. Olet kultaa! (Niina kyllä sanoi, että se ei aio lukea tätä postausta, koska eli tämän päivän jo kertaalleen. :D :D) Oli myös tosi mahtavaa, kun kisassa oli niin paljon muitakin Tampereen Voimanostajien tyyppejä ja kaikki tsemppasi toisiaan ja ihana, kun kaikki tuli onnittelemaan mua vikan vedon jälkeen. Parasta!
Käytiin eilen illalla kisan jälkeen syömässä meidän ystävien luona ja olin vaan niin rikki päivän henkisistä ja fyysisistä rasituksista, että makasin sohvalla Manu-kissan kanssa. Manuel painaa jotain 9 kiloa. Se on tuplat meidän Leokoon verrattuna. :D
Tänään menen vielä saunomaan ja paljuun IKEA-ystävien kanssa ja sen jälkeen alkaa aivan armoton paukutus. Seuraava kuukausi tulee olemaan aika tiukkaa settiä, koska Monster Jam lähestyy uhkaavasti ja sen jälkeenkin kalenteri on aika tukossa. Mutta antaa tulla vaan, mä teen kaikki työt mitä eteen osuu! Tänään mä kuitenkin vielä leijun omassa erinomaisuudessani ja fiilistelen kaikkien aikojen kisaa, huhhuh!
Kaveri lähetti kuvan Helsingistä, kun oli bongannut meidät Monster Jamin mainoksesta.
Kirjotin tätä postausta varmaan yli kolme tuntia, aikamoinen eepos. Jos luit kokonaan, niin huuda HEP kommenttiboksiin. Ja jos et lukenut, en tiedä menititkö kovinkaan paljoa. :D Mutta joka tapauksessa kaikille mahtavaa sunnuntain jatkoa ja tsemppiä ensi viikkoon!

lauantai 7. lokakuuta 2017

Viikko vielä!

Enää viikko vuoden ensimmäisiin voimanostokisoihini! Joskus heinäkuussa katselin kisakalenteria sillä silmällä ja huomasin, että lokakuun puolivälissä Porissa voisi olla hyvä hetki nostella. Silloin tietysti tuntui, että siihen on niin pitkä aika, että autotkin jo varmaan lentää siihen mennessä. Kolme kuukautta kului aivan silmänräpäyksessä ja nähtävästi joudun kuitenkin siirtymään kisapaikalle ihan renkaillaan maantietä etenevällä Volkkarilla.
Tänään kävin tekemässä vikan maastavedon ennen kisoja.
Olen superiloinen, että sain reenit rullaamaan kesällä ja niistä ehti tulla taas kiinteä osa elämää ja itsestäänselvä rutiini. Me ollaan tehty elokuisen loman jälkeen töitä kun pienet oravat (ei oravat edes tee töitä?!) ja aika monta kertaa olisi varmaan jäänyt menemättä salilla, jollei olisi aivan päivänselvä asia, että tiistai, torstai ja la+su on treenipäiviä, eikä niistä luisteta. Kisojen jälkeen työtahti ei ainakaan helpota, päinvastoin kierrokset sen kun lisääntyy, joten pitää huolehtia siitä, että säännöllinen ja tuloksia tuottava jumppailu jatkuu.
Rahkaäijän jumppailut tuotti tänään vain sellaista tulosta, että käsipaino hajosi kesken sarjan. Onneksi ei pudonnut varpaille! (Rahkaäijä muuten edelleen arpoo osallistumistaan kisoihin. Meillähän oli pieni keskinäinen kisa tässä menossa, että saan luovutusvoiton heti kättelyssä, jos ukkeli ei osallistu.)
Kisoja ajatellen ensi viikolla on kaksi pientä haastetta. Ensimmäinen ja ehkä olennaisempi on noin puolentoista kilon ylimääräinen paino sarjaan nähden. Noin pienen painomäärän vetäminen alaspäin ei kuitenkaan ole mikään ongelma, eikä aja meikäläistä fyysisesti ihmisraunioksi. Henkinen ihmisraunioisuus vältetään, kunhan vaan luotan siihen, että paino kyllä lähtee, enkä ressaa liikaa. Nyt joku siellä miettii, että miksi ei voi sitten nostaa ylemmässä painoluokassa ja mitä järkeä tossa on? Olen kisannut suurimman osan kisoistani 63 kiloisten sarjassa ja nytkin haluan siihen painoluokkaan, että tulokset ovat vertailukelpoiset aiempiin tuloksiin nähden. Seuraava sarja on 72 kiloset ja siihen olen ihan liian kevyt. Muutaman kerran olen miettinyt, että pitäisikö vaihtaa seuraavaan painoluokkaan, mutta kun paino on aika luontaisesti koko ajan jossain 64 ja 66 kilon välillä, on kuuskolmonen ihan hyvä sarja mulle. Voimanostossa on myös varsin yleistä, että treenikaudella ollaan muutaman kilon painavampia, kuin kisassa, koska paino on voimaa ja ylipaino ylivoimaa!
Suojalasimuija tässä moro!
Viikon toinen haaste on pari päivää Helsingissä messuilla. Päivät tulee olemaan aika pitkiä ja omalla tavallaan myös raskaita, kun jatkuvasti pitää olla tietynlainen messu-moodi päällä, eli hymy naamalla ja valmius puhua noin sadan eri ihmisen kanssa, jotka tulee jutulle. Tietysti ruokarytmi on myös vähän eri kuin kotona ja vikojen treenien tekemiseen pitää löytää joku paikka. Mutta nämä on siis vain järjestely- ja asennekysymyksiä. Ihan hyvin viikko varmasti tulee menemään ja loppuviikko ollaankin jo kotona.
Tehtiin poikien kanssa ahkerasti töitä tällä viikolla. Ne ottaa talteen kaiken lämmön, mitä läppäristä lähtee!
Tällä hetkellä mulla on ihan hyvä fiilis kisasta. Alkuviikosta iski hirveä kauhu, että kisat tulee liian pian, enkä varmasti saa mitään ylös. Sain kauhukohtaukset pois vanhalla kunnon kikalla, eli luin vanhoja kisapostauksiani täältä blogista ja katselin videoita kisanostoistani. Oon mä ennenkin selvinnyt aivan hyvin! Ei syytä paniikkiin.
Näin tällä viikolla hylättyjen liikennemerkkien hautausmaan. Jotenkin puhutteleva näky!
Näillä eväillä siis lähden kohti ensi viikkoa ja lauantain kisaa. Katsotaan ehdinkö pistää jotakin postausta ennen sitä ulos, mutta viimeistään kisaraportin parissa tavataan!

maanantai 2. lokakuuta 2017

Lokakuun lokasanko eli parhaat juorut!

Sieltähän se lokakuu taas luikahti jostakin nurkan takaa ja toi mukanaan keltaset lehdet ja pimeät illat. Pimeitä iltoja kuitenkin piristää keltaisen lehdistön aateliston rikkain ja röyhkein kreivi, eli Rahkis-Sanomat! Tässä tulee pläjäys syksyn kovimpia juoruja!

Rahkamuijan epäonni "Tätä menoa rahat loppuvat!"
Rahkis-Sanomien saamien tietojen mukaan Rahkamuijaa on piinannut viime päivinä ikävä epäonni. Luotettavien tietolähteiden mukaan ensin lauantaina putosi puhelin lattialle ja näyttö halkesi ja lakkasi toimimasta. Heti perään tänä aamuna surkeiden sattumusten sarja jatkui parkkisakoilla. "Nyt kannattaisi lopettaa tohelointi tai loppuu rahat kesken, kun joka päivä sattuu jotain kallista vahinkoa" Rahkamuija manaa lehdelle puhelimitse. Rahkamuijan mukaan parkkisakoissa täysin ennenkuulumatonta oli se, että ne tulivat Hervannassa. "En ole koskaan nähnyt tai kuullut, että kukaan saisi pysäköintivirhemaksua Hervannassa. Luulin, että parkkipirkot ei varmaan edes tiedä missä Hervanta on." Rahkis-Sanomat kehottaa kaikkia kansalaisia pitämään puhelimistaan lujasti kiinni ja pysäköimään oikein.
Rahkamuija halusi vielä huomauttaa, että ei todellakaan pysäköinyt pyörätielle tai jalkakäytävälle, vaan siinä kohdassa kadunvarsipysäköinti ei vain vielä ollut alkanut ja rivissä muutkin autot oli pysäköity samoin, ne oli vain laillisella paikalla. Tietoinen riski, joka ei tällä kertaa kannattanut.
Rahkaäijä elokuvatähtenä!
Perjantaina elokuvateattereissa sai ensi-iltansa Nokia-puhelimista kertova elokuva Nokia Mobile -Matkapuhelimen tarina. Tässä vaikuttavassa dokumenttielokuvassa käydään läpi Nokia-puhelinyhtiön nousu ja tuho. 90 minuutin aikana nähdään monenlaisia haastatteluja ja arkistopätkiä, mutta elokuvan ehdottomasti puhuttelevin osuus on heti alkupuolella, kun valkokankaalle pyörähtää 12 sekunnnin pätkä Hydraulic Press Channelin videota, jossa murskataan legendaarinen Nokia 3310 -kännykkä. Murskauksen lisäksi videolta on käytetty pätkä, jossa päämurskaaja Lauri eli Rahkaäijä toteaa, että Nokian kunniaksi on sanottava, että se näyttää vielä puhelimelta murskauksen jälkeen. Tavoitimme erittäin kiireisen ja suositun elokuvatähden ja kysyimme tunnelmia ensi-illan jälkeen. "Yllätyin siitä, kuinka selvästi puhuin englantia kyseisessä pätkässä." Tiedustelimme myös, onko Rahkaäijällä luvassa lisää elokuvarooleja "Haluaisin näytellä Batmania joskus. Rahkamuija vois näytellä kissanaista. Odottelen edelleen isojen elokuvastudioiden yhteydenottoja."

Rahkis-Sanomien saamien tietojen mukaan Rahkaväkea ei kutsuttu hienoihin ensi-iltajuhliin, vaan elokuvaliput piti ostaa ihan itse.    


Julkkikset paljastavat lempiravintolansa!
Näin syksyn pimeinä iltoina on ihana kerätä ystävät yhteen ja lähteä viettämään tunnelmallista ravintolailtaa. Kysyimme kymmeneltä suomalaiselta julkkikselta heidän lempiravintoloitaan ja vinkkejä onnistuneen ravintolaillan viettoon. Ikävä kyllä näistä Suomen kärkijulkimoista ei kukaan vastannut tiedusteluihimme ja jouduimme kysymään asiaa Rahkamuijalta ja äijältä, jotka ovat lähinnä tunnettuja kasvoja Kalevan Prisman rahkahyllyllä. Heillä oli kuitenkin tarjota erittäin hyvä ravintolasuositus. "Meidän uusi lemppariravintola on Kaukajärvellä sijaitseva Rice eli tuttujen kesken Riisi. Poiketaan siellä melko usein lounaalla ja myöskin lounasajan ulkopuolella listalta saa todella hyvää ruokaa" Rahkaäijä kertoilee. Rahkamuijan lempiannos listalta on cashew-pähkinöitä, kasviksia ja rapuja sisältävä annos. "Se on aivan jumalaista, otan sitä joka kerta!" Rahkaväen mukaan annokset ovat juuri sopivan isoja ja maut raikkaita ja tuoreita, eikä hintakaan päätä huimaa.
Rahkis-Sanomien lukijat voivat kommentoida omat ravintolavinkkinsa kommenttiboksiin, erityisen Tampereen ja Helsingin lounaspaikat ja ravintolat kiinnostelee!
Rahkis-Sanomien palstatila ei koskaan ole ostettavissa, joten kyseessä ei ollut maksettu mainos, vaan vilpitön suositus.
Rahkaväki maailmanluokan areenakeikalle!
Viime viikolla Rahkaväen firman sähköpostiin tipahti erittäin odotettu ja hartaasti toivottu sähköposti, jossa varmistui, että Hydraulic Press Channel vetää väliaika-shown Monster Jam -tapahtumassa, joka järjestetään marraskuun alussa Hartwall Arenalla. "Tiesimme jo pidempään, että tämä mahdollisesti toteutuu, mutta kyllä se vaan tuntui hyvältä saada lopullinen varmistus asiaan, kun amerikkalaiset hyväksyivät meidät mukaan show´hun" hehkuttaa Rahkaäijä. Monster Jam -showssa isot monster truck -autot ajavat kilpaa ympäri areenaa ja tekevät erilaisia temppuja ja yleisö nauttii autojen pärinästä, hurjista alatuloista ja lentävästä hiekasta. Näytöksiä järjestetään viikonlopun aikana kolme kappaletta ja jokaisessa näistä Hydraulic Press Channel viihdyttää kansaa yhdessä telkkarista tuttujen Myytinräjäyttäjien kanssa. "Ei tule ainakaan vapaa-ajan ongelmia tänä syksynä, kun valmistellaan showta erittäin intensiivisesti" Rahkamuija naureskelee. "Tämä on erittäin iso näytönpaikka meille ja olemme todella innoissaan tästä tilaisuudesta päästä viihdyttämään yleisöä maailmanluokan areena-tapahtumassa!"
Rahkamuija jo haaveilee monsteriautojen keskellä prässäämisestä!
 Syksyn parhaan herkkureseptin ohje!
Rahkis-Sanomat kannattaa herkkujen syömistä aina tilaisuuden tullen ja päätimmekin jakaa ohjeen, joka itse asiassa kehiteltiin juuri tänään lehden toimituksessa. Resepti on niin yksinkertainen, että kehnoinkin kotikokki pystyy loihtimaan tämän herkun. Tarvitset vain karjalanpiirakoita, joko valmiita tai uunissa paistettavia tai itse leivottuja, ja purkin Nutellaa. Sivele Nutellaa reiluhko kerros karjalanpiirakoiden päälle ja nauti palauttavasta herkusta! Pidä kuitenkin piirakoistasi lujasti kiinni, sillä makeannälkäinen kissa voi napata ne millä hetkellä hyvänsä. Rahkamuija testasi tätä reseptiä Rahkis-Sanomien pyynnöstä ja arvosti erityisesti makean ja suolaisen pyhää liittoa. Rahkamuija kommentoi reseptiä näin: "Tällaiset Nutella-mäsäytykset ovat kuitenkin hieman epäillyttäviä näin puolitoista viikkoa ennen voimanostokilpailua, kun vaaka näyttää sellaisia lukemia, että omaan sarjaan ei ole asiaa." Rahkis-Sanomien toimitus toivottaa Rahkamuijalle iloista painonvetoa ensi viikolla ennen kisoja! Jos pidät Nutellasta, tsekkaa myös Nutella-sushien ohje!
Mitä enemmän Nutellaa, sen paremmat piiraat!
 Tässä oli tämänkertainen annos laadukasta journalismia juorujen nälkäisille lukijoille. Palaamme asiaan ensi numerossa ja sitä odotellessa voit soittaa Rahkis-Sanomien vihjepuhelimeen, joka on auki ympäri vuorokauden ja ympäri vuoden. Parhaat juorut palkitaan purkillisella rahkaa!

Mukavaa viikkoa!