torstai 9. marraskuuta 2017

Mieletön viikonloppu Monster Jamissa!

Juuri nyt nautin Valtion Rautateiden palveluista jossakin Oulun ja Ylivieskan välissä, mutta palataan vielä ihan vähän viikonloppuun ja Helsinkiin. Perjantaina aikaisin lähdettiin peräti kahdella autolla kohti Hartwall Arenaa ja Monster Jamia. Tosi huimaa, mutta myös tosi rankkaa, nyt on ensimmäinen päivä viikonlopun jälkeen, kun en ole kuolemanväsynyt. Tässä vähän kuvia viikonlopulta!
Monster Jamin tuottaa amerikkalainen Feld Entertainment, jonka tapahtumia on myös esimerkiksi Disney on Ice -showt. Jenkit oli hirvittävän tarkkoja kaikista asioista ja perjantain treeneistä ei saanut ottaa mitään kuvia ja videoonkin piti pyytää lupa, samoin kuin tämä kuva piti hyväksyttää heillä.
Kolme päivää ja 28 tuntia Hartwall Arenalla. Ei tunnu missään! Nämä kaikki hienot kuvat postauksessa on ottanut Antti Kunnari.
Showssa oli mukana kuusi autoa ja tässä niistä Zombie. Lähes koko viikonlopun sai kulkea kuulosuojaimet päässä, koska autot piti aivan järkyttävää meteliä. Koska autot kulki jatkuvasti sisään ja ulos avoinaisesta ovesta, takatiloissa oli jäätävän kylmä ja kaikki tavarat aivan hiekkapölyssä. Siitä oli glamour kaukana!

Vaikka päivät oli muuten pitkiä, ruokapalvelu pelasi hienosti ja jatkuvasti oli hyvät ruuat tarjolla. Amerikkalaiset olivat saaneet selkeästi toivoa listan, kun yhtenä päivänä oli mac&cheecesiä ja ribsejä.

Meidän väliaikashowssa oli mukana myös Myytinräjäyttäjät Sami ja Henri, jotka on aikamoisia velikultia. 

Monster Jam -esityksiä oli kolme ja ennen jokaista showta oli varikkoparty, jossa pääsi näkemään autot läheltä ja tapaamaan kuskit. Lapset pääsivät myös itse prässäämään legon meidän puristimella.

Legon prässäys olikin yllättävän suosittu varikkoparty-ohjelmanumero ja prässille oli jatkuva jono. Viikonlopun aikana lapset prässäsivät yli 450 Lego-palikkaa.

Monster Jamin väliajalla oli meidän aika hypätä esiin varjoista ja vetää väliaikashow.

Viimeisessä showssa, josta nämä kuvatkin ovat, yleisö oli mukana aivan täysillä. Se fiilis oli jotain sellaista, mitä en ole koskaan ennen kokenut, enkä varmaan ihan heti tule kokemaan.

Show alkoi prässäämisellä, puristin räjäytti keilapallon ja pelikortit. Amerikkalaiset olivat huolissaan, että kortteja ei vaan lennä yleisöön asti, vaikka yleisö sai osansa autojen ruopimasta savesta.

Yksi omasta mielestäni hienoimpia juttuja showssa oli tynnyrien ampuminen ilmaan. Se oli niin yllättävä, näyttävä ja erikoinen juttu ja toimi hienosti livenä.
Perjantaina meidän kenraaliharjoitukset meni kaikin puolin päin prinkkalaa ja siellä myös toinen tynnyreistä oli ladattu niin vauhdikkaaksi, että turvavaijeri katkesi ja tynnyri oli ihan viittä vaille Hjalliksen hallin kattorakenteissa. Harjoituksen jälkeen saatiin monsterilaista käsky jättää pari juttua pois esityksestä, jotka oli liian isoja/vaarallisia/työläitä siivota, mutta esitys ei siitä juurikaan kärsinyt. Parani lähinnä, kun aikataulu vähän väljeni.

Hallin seinillä pyöri Hydraulic Press Channel -tekstit ja logo ja olin tästä ihan haltioissani jo perjantaina. Tuntui hienolta!
Meidän showt vaan parani loppua kohden ja viimeinen oli ylivoimaisesti paras. Meidän neljän kemiat pelasi hyvin yhteen showssa ja uskoisin sen olleen ihan viihdyttävä ja hauska kokonaisuus. Meillä on jo suunnitelmia, että voisi tehdä vastaavia isoja juttuja muissakin tapahtumissa jatkossa.
Usko tai älä, kaksi kiloa vehnäjauhoja voi posahtaa näin näyttävästi. Henrilla ja Samilla oli mukana kivenkova pommi- ja ilotulitetiimi ja ilman heitä esityksestä ei olisi tullut mitään. Kaikki pelasi upeasti ja räjähdykset lähtivät juuri silloin kuin pitikin!

Koko tanner oli kuin pommituksen jäljiltä meidän esityksen jälkeen, mutta niinhän se pitääkin! Oli suuri riemu ja nautinto olla areenalla esiintymässä, eikä se varsinaisesti jännittänyt mua yhtään, ennen ensimmäistä esitystä olin eniten huolissani, että miten saadaan kaikki valmiiksi kentälle 10 minuutissa. Mutta kun tiimi toimii, niin hommat saadaan varmasti tehtyä!
Vikassa showssa yleisössä oli myös Sari ja miehensä Antti. Ekassa esityksessä oli meidän iskä ja toisessa kavereita. Se on entistä mukavampi esiintyä, kun tietää, että yleisössä istuu joku tuttu. 

Viimeisen esityksen jälkeen oli vaan niin iloinen, helpottunut ja hyvä fiilis. Kaikki showt saatiin vedettyä kunnialla läpi ja syksyn suururakka on ohi. Kuten Rahkaäijä sanoi, tuntuu ihan siltä, kun saisi elämänsä takaisin. Niinpä! Tämä oli meille erittäin tärkeä ja iso projekti ja elokuusta, kun tämä pistettiin vireille, tuntuu olevan ikuisuus. Nyt voi taas keskittyä ihan muihin juttuihin. Monster Jamin jälkeen ei ole vielä hirveästi ehtinyt huokaista, koska maanantaina me juostiin palaverista toiseen Helsingissä ja tultiin illalla kotiin ja lähdettiin keskiviikko-aamuna Ouluun ja kun tästä reissusta selvitään, on auton nokka taas kohti Helsinkiä. Pian nämä pari hullunmyllyviikkoa on kuitenkin ohi ja voi välillä nukkua omassakin sängyssä ja viettää ehkä vapaapäivän tai pari. Mutta hoidetaan ensin nämä työt, sitten voi huokaista!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Meidän areena-show numeroina

Viikonloppu lähestyy kovaa vauhtia ja sitä myöten myös Monster Jam -show Helsingissä. Kahden ja puolen kuukauden projekti saa pian päätöksensä, kun saadaan Hirviöhillon väliajalla vetää Hydraulic Press Channelin ja Myytinräjäyttäjien show. Live Nation, joka on meiltä tilannut esityksen tapahtumaan, kirjoitti nettisivuilleen Monster Jam numeroissa -artikkelin, jossa avattiin kuinka iso operaatio monsteriauto-esityksen toteuttaminen on. Ajattelin, että nyt voisin vähän kertoa mitä kaikkea esityksen valmistelu on meidän puolella pitänyt sisällään.
Niina teki tän kuvan, kun taannoin purnasin sille, että elämä on nyt pelkkää Monster Jamia. :D
Kaikki sai alkunsa elokuussa, kun lomailimme Åressa ja firman sähköpostiin kilahti viesti otsikolla "Soitathan ystäväni". Tämä ystävällisesti otsikoitu viesti johti siihen, että Rahkaäijä lupasi heti puhelimessa, että aletaan suunnittelemaan väliaika-showta tapahtumaan. Mä vaan pyörittelin silmiäni ja sanoin, että nyt on kyllä liian iso pala kakkua meille. Tämä taas hienosti osoittaa sen, että onneksi Rahkaäijä on just niin hullu, kunnianhimoinen ja itsevarma kuin se on, koska ilman sitä me ei todellakaan oltaisi tässä pisteessä, jossa nyt ollaan.
Meille oli alusta asti selvää, että pyydetään mukaan Myytinräjäyttäjät-tv-sarjasta tuttu Henri, jolla on OneFX-erikoistehostefirma. Me ollaan puuhailtu Henkan kanssa kaikenlaista ja tiedettiin, että tämä muun muassa Duudsonien ja Possen pommeja rakennellut mies on oikea tyyppi meidän showhun. Lisäksi saatiin näin myös Myytinräjäyttäjät-brändi mukaan, mikä on hyvä lisä mainontaan, koska HPC ei välttämättä ole kaikille tuttu Suomessa.
Myytinräjäyttäjillä on räjähteet kunnossa!
Kesälomien jälkeen pistettiin rattaat pyörimään ja vihdoin syyskuun lopussa saatiin lopullinen varmistus, että Hydraulic Press Channel tuottaa Monster Jamin väliaikashown yhdessä Myytinräjäyttäjien Henrin ja Samin kanssa. Lopullisen päätöksen tästä teki Monster Jamin omistava jenkki-organisaatio, joka onneksi melkein heti ihastui meidän videoihin. Päätöksestä oli viisi ja puoli viikkoa aikaa pistää kasaan sellainen setti, joka ei pahasti kalpenisi monsteriautoille ja edellisvuosien väliaikapläjäyksille.
Syyskuun lopussa esityksen summittainen runko oli jo olemassa ja piti ruveta hiomaan yksityiskohtia. Ja niitähän on riittänyt, voi morjes!
Tässä vähän numeroita ja faktoja siitä, mitä tämä syksy on pitänyt sisällään.
  • Noin sata lähetettyä sähköpostia. Eikä tämä ole nyt perinteistä rahkamuijamaista liioittelua, vaan kalkuloin tuossa nopeasti, että me olemme postittaneet aiheen tiimoilta yli 90 sähköpostia eri ihmisille ja tahoille. 
  • Monta palaveria, niin puhelimessa kuin livenäkin. 
  • Uskomaton määrä lähetettyjä aikatauluja, budjetteja, esityksiä, tiivistelmiä, kuvia, lisätietoja... Ihan kaikkea! Erikoisin juttu oli, kun meidän lähettämät ekat promokuvat tuli bumerangina takaisin, koska "näissä on liian pieni resoluutio bussinkylkimainokseen". Selvä homma, eikun uudet kuvat! Olen kuullut, että jotkut ihmiset ihan työkseen ottaa hyviä kuvia, mutta kun aikataulu oli se, että piti olla jo viime viikolla, napattiin fotot ihan järkkärin itselaukaisimella. Tuota kuvaa ottaessa molemmat oli muuten tosi huonolla tuulella, tuli silti hyvä kuva!
  • Yksi Helsingin Sanomien kansi, jossa on ollut meidän naama.
  • Varmaan miljoona helsinkiläistä, jotka on lopen kyllästyneitä siihen, että koko kaupunki on täytetty Monster Jamin mainoksilla. Tänään 300 metrin matkalla laskettiin viisi mainosta Helsingin keskustassa. Jos joku ei ole tuota mainosta nähnyt, on varmaan kulkenut silmät kiinni kylillä. 

  • Kahdet yhteistreenit yhdessä Myytiräjäyttäjien kanssa ja monta treeniä ja testiä erikseen.  
  • Yksi Huomenta Suomen suora lähetys. 
  • Useita Monster Jam -aiheisia somepäivityksiä HPC:n Instagrammiin ja Facebookiin.
  • Erittäin monta päivää (ja muutama yökin), milloin Hirviöhillo on pyörinyt mielessä lähes taukoamatta.
Esityksen treenit torstaina, leikittiin meidän mummulan pihassa, että ollaan Hartsulla ja tuhannet ihmiset taputtaa ja hurraa meille. Yleensä tällaisia mielikuvitusleikkejä leikitään 8-vuotiaana, mutta me ei olla vielä parikymmentä vuotta myöhemminkään päästy niistä eroon.

Seuraavia juttuja me ollaan hankittu syksyn aikana esitystä varten:
  • 600 kiloa rautaa ja siitä hitsattu paino.
  • 6 pulloa spray-maalia painon maalaamiseen.
  • 36 pakettia pahvilautasia Biltemasta. Palautin 24 pakettia, kun niitä ei ollutkaan hyvä prässätä.
  • 20 pakkaa pelikortteja Prismasta. Nämä korvasivat pahvilautaset, jotka eivät toimineet ollenkaan, kuten piti.
  • Viisi keilapalloa Kaupin keilahallista. 
  • Viidet ostoskärryt  Lempäälästä joltain konkurssipesiä ostelevalta ukkelilta.
Kodin Ykkösen ostoskärryillä tulee olemaan kaunis ja arvokas loppu.
  • Neljä pöytää ja kahdeksan tuolia Ikeasta ja pöytien kattauksiin lasit, lautaset, aterimet, lasikannut ja tabletit.
  • Uudet muoviset juomalasit ja Muumi-limsapullot kannujen tilalle, kun selvisi, että areenalla ei ole suotavaa jäädä lasin siruja. Menee varmaan monsteri-auton rengas rikki, hehhehe!
  • Yhdeksän kevytpeitettä eli tuttavallisemmin pressuja. 
  • Yksi laukaisukoukku. Tämä oli yhden päivän pulma, kun piti keksiä mikä quick release shackle on suomeksi. Lopulta löysin sille sanan suomalaisen firman nettisivuilta, jotka olivat molemmilla kielillä. 
Laukaisukoukku tarvitaan, jotta saadaan pudotettua tämä 600 kilon paino etänä.
  • Kuormaliinoja. 
  • Neljä tyhjää tynnyriä Rautasoinin romupihalta. 
  • Yksi 100 tonnin prässi, joka on matkannut ensin Vaasasta meille ja pian  meidän mukana Helsinkiin.
  • Yhdet Grave Digger -leggingsit, joiden express-kuljetuksen maksoin pitkin hampain, että ne ehtivät varmasti viikonlopuksi. 
  • Satoja pikkulegoja varsinaista esitystä edeltävää varikkopartya varten, jossa lapset saa halutessaan oman prässätyn legon mukaan.
Grave Digger on yksi Monster Jamin suosituimmista autoista ja sen kunniaksi hankin teemaan sopivat pöksyt!
Aivan varmasti tästä listasta vielä unohtui jotain, mutta tuossa niitä tärkeimpiä. Tämä on tosiaan meidän osuus showsta, Myytinräjäyttäjät ovat puskeneet omaan settiään kasaan aivan yhtä tehokkaasti, ellei jopa vielä kovempaa. He tuovat esitykseen mukaan räjähdyksiä ja ilotulitteita ja niiden kanssa on vaadittu paljon testejä ja kehittelyä, jotta kaikki on samaan aikaan turvallista, mutta näyttävää.
Tynnyreilläkin tulee olemaan arvokas loppu!
Vedettiin esitys läpi räjähdyksineen tiistaina ja meidän mummu on itse asiassa ainoa, joka on meidän esiintyjien lisäksi nyt nähnyt koko shown suunnilleen sellaisena, mitä se tulee Hartwall Arenalla olemaan viikonloppuna. Toki esitys tulee olemaan hieman räväkämpi ja suurempi kuin muorilan pihassa vedettynä, mutta silti mummolo oli aika innoissaan ja kehui, että vajaan 15 minuutin esitys tuntuu ihan viideltä minuutilta.
Tänä aamuna Maikkarin Huomenta Suomessa. Tavattiin itse Pekka Pouta, siinä vasta hieno ja mukava mies!
Huomenna vielä pakataan kaikki ja tehdään viimeiset jutut ennen lähtöä. Perjantaina vedetään show kenraaliharjoituksena areenalla ja silloin sen näkee Monster Jamin pääukkelit ja akkelit Amerikasta ja melkein se jännittää eniten, että mitä he tykkäävät esityksestä. Sitten tuleekin lauantai ja pääpäivä ja siellä me ollaan tuhansien ihmisten edessä Hartwall Arenalla ja vedetään esitys heille. Juuri tänään vakoilin, että lauantain ekaan Hirviöhilloon on paikkoja jäljellä lähinnä yläkatsomoissa, alakatsomoissa on enää satunnaisia hajapaikkoja. Illan esitykseen näytti vielä pääsevän alakatsomoonkin, sunnuntaina samoin!

Nyt kun lähes kaikki alkaa olemaan valmiina, ei voi kuin toivoa, että kaikki kolme showta menee hyvin ja yleisö pitää meidän esityksestä. Viikonlopusta tulee varmasti mielenkiintoinen, hauska, mieleenpainuva ja hektinen. On myös ihan helpottava ajatus, että pian se on ohi, koska ollaan painettu tämän eteen töitä kun pienet oravat koko syksyn ja hoidettu muutkin työhommat siinä sivussa. Toivota meille onnea, kohta me ollaan areenalla!

lauantai 28. lokakuuta 2017

Analyysi erikoisesta Blog Awards -voitosta

Meidän YouTube-kanava Hydraulic Press Channel voitti eilen The Blog Awards Finland 2017 -gaalassa kategoriansa ja tämä oli kertakaikkiian niin erikoinen juttu, että se vaatii nyt ihan oman analyysipostauksensa. Jos joku tuli tänne blogiin ensimmäistä kertaa, niin taustoista sen verran, että viiden vuoden ajan kirjoittamani Rahkamuija-blogi on ollut aina portaalien ulkopuolella ja muutenkin erittäin epäkaupallinen, kun taas meidän YouTube-kanavat on meidän työ ja mahdollisimman hyvän viihteen lisäksi tuodaan leipä pöytään videoilla ja tässä isohkoa osaa näyttelee kaikenlaiset kaupalliset yhteistyöt brändin ympärillä.

The Blog Awards Finland (TBAF) on A-lehtien järjestämä kilpailu, jossa palkitaan bloggaajia ja muita somevaikuttajia. A-lehtien omistuksessa on kaksi blogiportaalia eli FitFashion ja Lily. Jotta kuvio ei olisi liian selkeä, järjestetään Suomessa myös Inspiration Blog Awards (IBA) keväisin, jossa palkitaan "vuoden inspiroivimmat somevaikuttajat". IBAn järjestää Indieplace-markkinointitoimisto, joka ylläpitää muun muassa Indiedays-blogiportaalia. Sitten on varmaan vielä jotain pienempiä ja vähemmän markkinoituja Awards-tapahtumia, mutta nämä ovat ne kaksi tunnetuinta. Tässä kannattaa huomioida nyt se, että sekä TBAF että IBA ovat tosiaan blogiportaalien takana olevien osakeyhtiöiden järjestämiä kilpailuja, kun taas esimerkiksi musiikkialan Emma-gaalan järjestää Musiikintuottajat ry ja elokuva-alan Jussi-gaalan järjestää elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry.

TBAF:ssa oli tänä vuonna 14 kategoriaa ja IBA:ssa seitsemän. Jälkimmäisessä voittajat valitsi yleisö äänestämällä ja eilisessä TBAF:ssa tuomaristo, joka koostui markkinoinnin ja median ammattilaisista. Muutamat ehdokkaat ja voittajat olivat samoja molemmissa kilpailuissa (eri kategorioissa kylläkin), mutta käsitteekseni IBA:ssa palkitaan lähinnä Indieplacen yhteistyö-somevaikuttajia, kun taas TBAF mainostaa olevansa koko toimialan yhteinen kilpailu. Mutta ei jäädä nyt enempää jumiin näiden kahden kilpailun eroihin, vaan siirrytään eteenpäin.

Tubettajat oli viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana TBAF-gaalassa ja silloin heille oli omat sarjansa ja tänä vuonna tubaajat ja bloggaajat ja muut somevaikuttajat oli sekoitettu samoihin sarjoihin. En nyt ole varma, mutta luulen, että tämä vuosi oli ensimmäinen, kun mukana oli myös muut somevaikuttajat, kuin bloggaaja ja tubaajat. En ole ihan varma onko hirveän hyvä idea laittaa samaan sarjaan kirjoitetut blogit ja videokuvatut vlogit. Mielestäni tämä on vähän sama, kuin samassa kategoriassa olisi ehdolla sekä kirjoja, että elokuvia.
Leo Bengalia ei gaalat kiinnosta. 
Hydraulic Press Channel oli ensimmäistä kertaa ehdolla TBAF-gaalassa vuonna 2016 eli viime syksynä. Silloin olimme ehdolla Tube-kategorian Vuoden tulokas-sarjassa. Muita ehdokkaita tässä sarjassa oli Jaakko Parkkali ja Pernilla Böckerman. (Kaikki kolme Splayn tubettajia, mutta tätä spekuloinkin jo viime vuonna.) Vuoden 2016 maaliskuussa Hydraulic Press Channel breikkasi kansainvälisesti yhdessä yössä ja kasvoi nollasta miljoonan tilaajan kanavaksi kahdessa kuukaudessa ja oli tuon kevään aikana hetken maailman nopeiten kasvava YouTube-kanava. Syksyyn mennessä kanavalla oli 1,5 miljoonaa tilaajaa ja jotain yli 100 miljoonaa katselukertaa. Ihan ilman itsekehua voi todeta, että kanava oli saavuttanut siihen mennessä ihan ainutkertaisia juttuja Suomen mittakaavassa.

Silti TBAF:n Vuoden tulokas -palkinnon vei Jaakko Parkkali, suomalainen vloggaaja, joka Arttu Lindemanin bestiksenäkin tunnetaan. Jos mä oon nyt aivan rehellinen, en edelleenkään ymmärrä miten HPC:n meriitit eivät riittäneet tuolloin voittoon. En tarkoita nyt sitä, että sen pitäisi voittaa, joka on onnistunut keräämään eniten tilaajia, mutta HPC oli kasvanut sellaisella ryminällä ja herättänyt niin ison huomion ympäri maailmaa, että tuntui todella oudolta, ettei se riittänyt Vuoden tulokkaan palkintoon. Mielestäni silloin Hydraulic Press Channel olisi ansainnut voiton. (Tahdon nyt huomauttaa, että myös Jaakko oli varmasti ansainnut voittonsa, sitä en kiellä!) Spekuloin jo viime vuonna, että oliko muut ehdokkaat mahdollisesti tutumpia tuomaristolle tai saivatko mukana olevat yritykset suuremman hyödyn voittajasta?

Tämän vuoden kesäkuussa saimme sähköpostin, että Hydraulic Press Channel on saanut ehdokkuuden TBAF 2017 -gaalassa Harrastus-kategoriassa. Harratus-kategorian kuvaus on seuraavanlainen gaalan nettisivuilla:
"Suuri yleisö ei ole välttämättä löytänyt tätä vaikuttajaa, mutta aihepiiristä kiinnostuneet suhtautuvat intohimoisesti asiantuntevaan ja laadukkaaseen sisältöön. Puutarhanhoito, hevoset, jääkiekko, postimerkkien keräily, manga – hyvä sisältö koukuttaa myös asiaan vihkiytymättömän."

Mä en kommentoi tota ensimmäistä lausetta mitenkään, mutta menee tuo loppukin ehkä vähän huti. Wikipedien määritelmä harratus-sanasta on ihan osuva ja vastaa omaa mielikuvaani asiasta:

Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. 

Tästä päästäänkin olennaiseen kysymykseen, että kenen harrastus on hydraulipuristimet tai tavaroiden rikkominen niillä? Toki se on tavallaan rentouttavaa katsoa tavaroiden rikkoutumista, mutta ei se ainakaan meidän harrastus ole. Tässä sakkaa sekin, että prässivideot on meidän työ eli siinä on motiivina myös raha.  Harrastus-kategorian muut ehdokkaat olivat Muita ihania, joka on hygge-henkinen käsityö- ja kotoilublogi, joka vaikuttaa nopeasti katsottuna erittäin hyvin tuotetulta kokonaisuudelta. Toki tätäkin taidetaan tehdä ainakin osatyöksi, mutta käsityöt, sisustus ja taide ovat oikeasti harrastuksia ja blogi antaakin inspiraatiota ja ohjeita näitä juttuja harrastaville. Kategorian kolmas ehdokas oli Ristiote, joka on pääasiassa YouTube-kanava, mutta herrat ovat aktiivisia myös muualla sosiaalisessa mediassa. Ristiotteen aihealueet pyörivät treenin ja ruuan ympärillä eli siis taas puhutaan aidosta harrastuskanavasta. Suomessa on yli puoli miljoonaa ihmistä, jotka harrastavat kuntosalitreeniä enemmän tai vähemmän. Ristiotteen Joonas ja Jope kirjoittavat kanavan kuvauksessa näin:
Ristiote on kahden intohimoisen personal trainerin perustama sporttikanava, jonka viihdyttävistä videoista jokainen voi hakea itselleen tietoa ja motivaatiota.


Jos Muita ihania ja Ristiote eivät ole koukuttavia harrastus-sisällöntuottajia, niin ketkä sitten? Tässä porukassa Hydraulic Press Channel ei oikein tunnu kuuluvan joukkoon ja sen näkee sokeakin. Me siis itse kyseenalaistettiin TBAF:lle tämä kategoria-valinta alusta lähtien, mutta ei saatu siihen mitään kommenttia heiltä. Tuli oikeasti vähän sellainen tunne, että HPC on pitänyt vaan saada tungettua johonkin kategoriaan ja kun mikään muukaan ei nyt oikein liippaa, niin menköön sitten Harrastuksiin.

Kutsu TBAF-gaalan tuli tässä joskus syksyllä, mutta ei edes harkittu sinne lähtemistä, koska a) tämä syksy on muutenkin yhtä Helsingissä ravaamista ja pitkiä päiviä. b) Pääteltiin viime vuoden menestyksen perusteella, että HPC ei taida olla erityisessä huudossa tuossa gaalassa, niin turha lähteä Helsinkiin asti katsomaan, kun Ristiote voittaa. (Pidin siis itse Ristiotetta 100 % varmana voittajana.) c) Mulla ja Niinalla oli liput Pikku G:n keikalle, joka oli päällekkäin gaalan kanssa. d) Me ei olla erityisen kovia juhlaihmisiä ja kumpikaan ei tunne oloaan superkotoisaksi puvut ja pakkelit päällä.
Me ollaan nuoriso, me ollaan tulevaisuus! Hoilattiin koko keikka läpi.
Eilen tulin yhdentoista jälkeen kotiin keikalta ja Rahkaäijä bongasi somea selatessa, että kappas, Hydraulic Press Channel on voittanut Blog Awardseilla, hyvä tietää! Mä en oikeasti yhtään tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella. Täysin rehellinen alkufiilikseni on, että HPC oli väärässä kategoriassa ja vei voiton sellaiselta, joka sen olisi oikeasti ansainnut tässä sarjassa ja myös ehkä tarvinut enemmän kuin me. Toivon, että kaikki tajuaa, että kyse ei ole siitä että minä tai me oltaisiin kiittämättömiä tai ei arvostettaisi tätä, mutta kyllä voittaminen tuntuu paljon hienommalta, kun tuntee oikeasti ansainneensa sen. Nyt nimenomaan vaikuttaa siltä, että HPC voitti, koska se on niin iso kanava, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä kategorian aihepiirin kanssa.

Tää tuntuu ihan joltain sketsiltä, että viime vuonna, kun olisi ollut selkeästi meidän hetki voittaa, ei voitettu ja tänä vuonna, kun voiton olisi ehkä pitänyt mennä muualle, voitettiin. En tiedä pystynkö selittämään tarpeeksi hyvin tätä ristiriitaa, mikä tässä on. Jos Rahkamuija-blogi olisi voittanut tuon palkinnon, se olisi mulle varmaan joku vuoden isoin asia ja tämä blogi sentään kertoo pääasiassa mun harrastuksista, mutta nyt tuntuu, että tuli vahinkovoitto. Vähän sama kuin olisi voittanut leivonta-blogilla meikkaus-kategorian.

Tämän vuoden gaalan ympärillä on ilmeisesti jotain muutakin kuhinaa, kun jotkut isoista sisällöntuottajista oli jättänyt menemättä gaalaan ja käsitin, että ilmeisesti osa FitFashionin bloggaajista oli jätetty kutsumatta, vaikka A-lehdet omistaa FitFashionin. Ei nyt varmaan olisi iso vaiva heittää kutsua oman tallin bloggaajille. Sivumaku-bloggaaja myös kritisoi gaalaa Facebookissa siitä politiikasta ketä kutsutaan ja ketä ei, jos et ole mukana skenessä niin et pääse, vaikka blogi olisi kuinka iso. Mutta nämä on näitä. Jään odottamaan mielenkiinnolla postauksia gaalasta, erityisesti sellaisia, joissa on muutakin sanottavaa, kun puhetta juhla-asusta ja ruokatarjoilusta.

Toivon, että joku ymmärsi tämän postauksen pointin, joka ydinsanomaltaan oli se, että olisi kiva jos näissä gaaloissa voisi rohkeasti nimetä ehdolla ne, jotka sen ansaitsevat ja myös palkita ne, joille kunnia kuuluu, eikä miettiä sitä keneltä saadaan paras näkyvyys somessa tapahtumalle. Niin kuin sanoin, TBAF on A-lehtien bisnes ja pelissä on mukana tapahtuman sponsorit ja tuomaristossa istuu isojen firmojen markkinointityypit. Voisiko olla, että voitto menee sille, joka näyttää tässä palapelissä parhaalta ja edustavimmalta?

Vaikka olen vähän hämillään tästä koko hommasta edelleen, uskoisin, että kun Blog Awards -palkinto joskus saapuu tänne asti (jos saapuu tämän postauksen jälkeen. :D), menee se tuonne vitriiniin muiden palkintojen sekaan. Ylähyllyllä Positiivisin tamperelainen -patsaan ja Shorty Awards -palkinnon välissä on vielä tilaa.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Kuin vanhaan hyvään aikaan

Tässä yhtenä päivänä pidettiin vähän kevyempi työpäivä, koska sekä takana että edessä on aikamoista tykitystä. Lähdettiin keskellä päivää pyöräilemään ja tuli ihan vanhat, hyvät ajat mieleen.
Tämä oli vielä sitä aikaa kun talvi ei ollut vielä yllättänyt koko Tamperetta.
Opiskeluaikaan Hervannassa asuessa elämä oli jokseenkin leppoisaa ja ne vähäisetkin luennot oli helppo skipata sillä syyllä, että on upea keli ja pakko päästä pyöräilemään yhdessä. Tälläkin kertaa yhdessä pyöräileminen tuntui aika luksukselta, koska sähköpyörä on melkein pilannut meidän parisuhdepyöräilybisnekset. Rahkaäijä osti sähkömaasturin keväällä ja sen jälkeen miestä ei ole paljon näkynyt. :D No okei, on sitä näkynyt, mutta ei pyöräilemässä mun kanssa maastossa. Kovasti se houkuttelee muakin ostamaan sähköpyörän, mutta hyvä maasturi maksaa miljoonan ja toisekseen luulen, että Rahkaäijä ajaisi edelleen yksin, koska mulla ei kantti kestäisi pommittaa kahtakymppiä polkupyörällä metsässä.
Hyvinhän se menee ilman sähköjäkin!
Nyt olimme kuitenkin läskeillä liikenteessä ja hyvin sekin rullasi polulla ja Rahkaäijäkin myönsi, että oli kivaa pitkästä aikaa ajaa vaimon kanssa. Fillaroinnin jälkeen tehtiin vielä vähän töitä, mutta ne oli pakko lopettaa ajoissa, koska kuntosali kutsui. Kirjaimellisesti kutsui, koska muutama viikko sitten jossakin kauppakeskuksessa meistä tuli ankaran myyntityön uhreja ja päädyttiin ottamaan ilmainen tutustuminen Fressi Sykkeelle keskustaan. Aika paljon saa virrata vettä Tammerkoskessa ennen kuin Vuohensillat vaihtaa salia, mutta aina on supermielenkiintoista käydä tsekkaamassa uusi kuntosali. Lomallakin osa hohtoa on käydä paikallisella salilla haistelemassa, että mikä meininki.
Mun kaveri Sari antoi meille joululahjaksi(!?) tiimipipot.
Kyykkypäivä joka päivä.
Kovien myyntipuheiden jälkeen päästiin vihdoin treenaamaan. Ollaan käyty Sykkeellä kerran kaverin kanssa ehkä kolmisen vuotta sitten ja kauppakeskus-ständillä myyjillä oli kovat puheet, että on tullut paljon hienoja uudistuksia. Ainakaan uusia tankoja tai painoja eivät olleet pahemmin ostelleet. Yhden Leokon tangon löysin yläkerran punttisalilta. Mun sydäntä riipii, että ostetaan nurkat täyteen wattbikeja, porraskoneita ja olkapääkoneita ja sitten tangot on ihan mitä sattuu ja 20 kilon painot ei varmastikaan painaa enää kun 19 kg, kun ne on niin kuluneita. Yhden wattipyörän hinnalla saisi viisi kappaletta Leokon voimanostotankoja.
Painot hölskyy tangossa, kun ne on niin kuluneita.
Mulla on voimanostolasit aika syvällä päässä ja en oikein osaa arvioida salia muuten kuin, että voiko siellä kyykätä ja penkata ja millaset tangot on. Muuten tuolta salilta löytyi kyllä kaikki mitä voi ikinä keksiä tarvitsevansa ja jos ei pistä painoarvoa sille penkkaako voimanosto- vai painonnostotangolla, oli tuo aivan kelpo gymi!

Salin jälkeen lähdettiin Rahkaäijän isälle lämmittämään saunaa ja moikkaamaan Luka-kissaa. Tämäkin oli tällainen vanhan hyvä ajan juttu, koska Hervannassa asuessa meillä ei ollut omaa saunaa ja käytiin tosi usein saunomassa Rahkafaijalla. Nyt meillä on ihan oma sauna, mutta edelleen lyömättömänä etuna appiukolla on tarjolla jättimäinen tv ja pehmeä sohva ja usein myös jätskiä pakkasessa. Meillä ei ole telkkaria, sohvakin on aika epämukava ja pakkasessa on vaan karjalanpiirakoita ja pakastevihanneksia.
Vanha tuttu työnjako, Rahkaäijä lämmittää saunan ja mä paijaan kissaa. Jos katson tätä kuvaa viiden vuoden päästä, olen luultavasti melko varma, että tämä on jostain vuodelta 2011, silloin istuin tuossa kylppärin lattialla joka viikko ihailemassa saunaa lämmittävää Rahkaäijää.
Joskus mä haikailen, että olispa ihanaa asua vielä Hervannassa pienessä opiskelijakämpässä, löysäillä kaikki päivät kotona tai luennolla ja lähteä kesken päivän pyöräilemään ja ostaa ale-kanaa Duon S-Markestista leppoisan Tiimari-työpäivän jälkeen. Unohdan näissä haaveissani kuitenkin sen, että meidän asunto oli niin pieni, että nukuttiin olkkarissa, kun pyörät oli makuuhuoneessa ja usein oli tosi kiire, kun molempien piti hoitaa sekä koulu että työt, eikä mulla ollut edes kissoja silloin Kyllä nyt on monta asiaa paljon paremmin! Entisiä aikoja saa kyllä muistella, kunhan ei jää niihin liikaa jumiin, niin hyvässä tai pahassa.
Luka on ocicat ja sillä on maailman hirvein ääni. Siis todella kova naukuminen, joka on enemmänkin kärsivää rääkymistä.
Tänään on luvassa vielä hurjempi nostalgia-trippi, koska mä ja Niina mennään Pikku G:n keikalle! :D :D :D Siitä tulee vähän liian hauskaa! Vuonna 2003 olin viidennellä luokalla ja kuuntelin Eminemin The Eminem Show -levyä kotona jatkuvasti ja mun kaverilla oli Pikku G:n Räjähdysvaara-levy ja sitä luukutettiin siellä ollessa yhtenään. Tämän päivän olen fiilistelyn vuoksi kuunnellut Räjähdysvaaraa ja voi vitsit mitkä lyriikat ja biitit! Luulen, että Pikku G:n Romea ja Julia -kappale on vähän sellainen sukupolvikokemus ja ihan kaikki mun ikäluokkaa olevat tietää biisin. Ainakin luulen niin, korjaa ihmeessä, jos et ole ikinä kuunnellut Pikku G:tä! Tänään on Räjähdysvaara, vanhojen hyvien aikojen kunniaksi!

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Aivan hullu päivä -raportti Porin kisoista!

Tästä alkaa pitkä, jännittävä ja vaiherikas reportaasi voimanostokilpailuista, jotka kamppailtiin Porissa eilen lauantaina 14.10. Samalla tämä on Rahkamuija-blogin 700. postaus!

Palataan ajassa taaksepäin kisaviikon alkupuolelle. Me lähdettiin maanantaina muutamaksi päiväksi Teknologia-messuille hommiin. Tämä oli sellainen keikka, että otettiin se aika pikaisella aikataululla, vaikka ei olisi yhtään mahtunut kalenteriin. Joskus voisi sanoa ei. Tiukat aikataulut aiheutti tietysti vähän hermojen kiristymistä koko reissun ja muutenkin feng suit ei ollut ihan kohdallaan tällä matkalla. Syytän tästä Helsinkiä, joka saa mut nykyään aivan superstressaantuneeksi. En vaan siedä sitä liikennettä ja ruuhkia ja pysäköintipaikkojen etsintää ja ihmismäärää ja koko kaksi ja puoli vuorokautta siellä satoi käytännössä taukoamatta. Argh! Oon aivan liian maalaistyttö viettääkseni siellä pidempään kuin päivän. :D
Ilmeeni, kun olen kolmatta päivää Helsingissä ja juon vettä painonvetoa varten. Ei naurata.
Nukuin alkuviikon huonosti ja idea koko kisasta alkoi tuntua aika masentavalta. Mutta kuin taikaiskusta kaikki stressi ja huono fiilis hävisi, kun pääsin keskiviikko-iltana kotiin! Olin aloittanut jo keskiviikkona messuilla ylettömän vedenlipittelyn, koska paino oli pikkusen yläkanttiin painoluokkaan nähden. Ei kovin paljoa, maanantai-aamuna kilon verran. Mutta siinä oli kuitenkin kilo liikaa. Torstaina vedenjuonti jatkui ja varmuuden vuoksi en syönyt kauheasti mitään kuitupitoista, ettei se junttaisi suolenmutkaan painoksi. Perjantaina aamupäivällä vähensin vedenjuontia ja kitkuttelin perjantain aika vähäisin nestein. Ei se lopulta ole niin vaikeaa, kun voisi kuvitella. Mulla oli perjantai-iltana paino vain vajaan kilon verran ylitse, niin join vähän ennen nukkumaanmenoa ja yö meni ihan hyvin lukuunottomatta painajaista, jossa olin menossa voimanostokisoihin, mutta joku asemies ampuikin mua päähän. Ei hyvä.

Lauantai-aamuna kotivaaka näytti armollisesti 62,7 kiloa ja nautiskelin hitaasti yhden proteiinipuddingin. Rahkaäijä jäi kotiin nukkumaan, koska oli päättänyt jo aiemmin viikolla, että ei osallistu kisoihin. Lisäksi loppuviikosta jostain hyökkäsi vielä (mies)flunssa, joka sinetöi päätöksen. Mullakin tuli kurkku vähän kipeäksi perjantain ja lauantain välisenä yönä, mutta onneksi vasta juuri ennen kisaa, eikä yhtään aiemmin, niin se ei häirinnyt nostamista. Nyt onkin sitten nenä tukossa ja kurkussa kunnon kaktus.

Nappasin aamulla autooni naapurista Niinan, joka oli luvannut lähteä mulle huoltajaksi kisoihin. Kateellisena katselin, kun Niina lipitteli matkalla vesipullostaan vettä. Melkein eksyimme matkalla, kun itsevarmasti ajattelimme, että ei tässä mitään navigaattoreita tarvita kun Pori on niin pieni kylä. Silti saavuimme juuri parahiksi kisapaikalle Power Team Porin salille, kun punnitus oli alkamassa. Kohteliaasti naiset punnittiin ekana ja pääsin toisena punnitukseen. Tiesin, että varoja ei hirveämmin tule olemaan, joten heittelin ihan kaikki vaatteet pois alushousuja lukuunottamatta. Vaaka pysähtyi lukemaan 62,85 kg ja silloin pääsi syvä helpotuksen huokaus! Jostakin syystä toimitsija kuitenkin pyöristi painon 62,8:aan, vaikka näin ei tulisi voimanostokisojen punnituksessa toimia.
Joo syökää te vaan raejuustoo, mullon lakuja!
Lähetin heti puntari-väliaikatiedot Rahkaäijälle ja aloin pistämään piknikiä pystyyn salin sohvanurkkaukseen. Siellä jotkut tosibodarit veteli puuroja raejuustolla ja kananmunia ja mun eväät koostui lähinnä juusto-metvursti-leivistä ja Osmosal-mehusta. Kävin perjantaina ostamassa Osmosalia, että punnituksen jälkeen saa suolat tasapainoon. Olin syönyt suht hyvin koko painonvedon ajan, joten nälkä ei ollut aivan korventava, jano oli tietysti aikamoinen. Mulla oli kirkkaana mielessä edellinen reissu Poriin helmikuussa 2016, jolloin jouduin vetämään painoa vielä enemmän ja punnituksen ja syömisen jälkeen iski aika paha olo. Nytkin odottelin huonoa oloa saapuvaksi, mutta se ei onneksi tullut ja olo pysyi ihan skarppina ja hyvänä ennen kisaa.
Tältä näyttää, kun ei ole juonut vuorokauteen ja sitten saa yhtäkkiä juoda niin paljon kuin haluaa. Hullukshan siinä tulee!
Kilpailu alkoi kahdeltatoista ja yhdentoista jälkeen aloin soutelemaan soutulaitteella ja muutenkin vähän herättelemään itseäni nostokuntoon. Niina haki mulle juotavaa ja vaihteli painoja tankoon, kuten reippaan huoltajan kuuluukin. Kyykky tuntui lämmittelyssä ihan hyvältä ja aloituspainoksi olin tilannut 100 kiloa. Mä ja Niina käytiin automatkalla läpi mun kisasuunnitelmaa, että millaisilla painoilla aloittaisin ja mitä toka ja kolmas nosto ehkä tulisivat olemaan.

Power Teamin salilla on tosi hyvät puitteet lämmittelyyn, tilaa ja tankoja riittää.
Vihdoin kisa pääsi starttaamaan ja olin neljäntenä nostovuorossa. Ensimmäinen kyykky 100 kiloa tuli varmasti ja nopeasti ja kävi syvällä. Eka kyykky kannattaa ottaa aina aika varman päälle ja varsinkin pitää huolta, että syvyys on kohdallaan, ettei tuomareille jää mielikuvaa, että tämä nostaja kyykkää vähän vajaita ja sitä kannattaa kytätä. Kakkosnostoon lastattiin 105 kiloa, eikä mitään ongelmia tässäkään nostossa. En ollut nostanut salilla syksyn aikana enempää kuin 105 kiloa, joten täyttä varmuutta ei ollut, että miten viimeinen nosto kulkisi. Siihen pyysin kuitenkin suunnitellusti 110 kiloa, joka sivuaa vanhaa ennätystäni. Nosto oli ihan hyvä ja syvä, mutta kaatui pikkusen eteenpäin ja nostin sen niin sanotusti väkisin. Kolme valkoista lätkää nousi ja kyykystä tulokseksi 110 kiloa. Kaikki kolme nostoa hyväksyttiin 3-0.
Vanhaan tuttuun porilaiseen tyyliin kisa eteni suht verkkaisesti, koska nostajia oli paljon. Kyykyn jälkeen oli reilusti aikaa syödä ja ihmetellä maailman menoa, ennen kuin oli järkevää aloittaa penkin lämmittelyt.
Keskittymistä kyykkyyn.
Porin kisa helmikuussa 2016 on ollut mulle sellainen myyttinen onnistuminen, jota olen fiilistellyt monta kertaa jälkeen päin. Silloin sain kaikki yhdeksän nostoa tehtyä hyväksytyksi ja tein uudet ennätykset kyykyssä, vedossa ja yhteistuloksessa. En paljoa valehtele, jos sanon, että se on yksi parhaimpia onnistumisiani koskaan. Vaikka sovin itseni kanssa, että aloitan ihan puhtaalta pöydältä, en voinut olla vertailematta tätä kisaa edelliseen Porin  reissuun. Silloinkin kyykkäsin 110 kiloa ja toivoin vain, että tälläkin kertaa hyvä tunnelma jatkuu mahdollisimman pitkään.

Puolentoista tunnin kyykkäämisen jälkeen kaikki nostajat olivat saaneet tehtyä suorituksensa ja pienen tauon jälkeen oli penkin vuoro. Penkkipunnerrus oli lähtenyt kulkemaan salilla vasta ehkä puolitoista kuukautta ennen kisaa, mutta pääasia, että kulki! Hyvästä penkkivireestä johtuen olin itsevarmasti pyytänyt aloitukseen 60 kiloa. Helppo ja varma! Mun taktiikka penkissa oli se, että otan toisella kierroksella 62,5 kiloa ja sen jälkeen päätän, nostanko lainkaan viimeistä yritystäni. Jos kuuskakkonen olisi painava, jättäisin penkin siihen ja säästäisin voimat maastavetoon. Jos se olisi taas kevyt, koittaisin uutta ennätystäni 65 kiloa.
Vettä vähän, niin penkki kulkee!
Niinpä punnersin 62,5 kiloa ja tankon ollessa rinnalla tunsin paineiden katoavan ja nosto oli vähän raskas. Itse olin sitä mieltä jo lämmittelyissä, että tänään ei ole kuusvitosen päivä. Toisen noston jälkeen Niina ja meidän seuran Matti olivat kuitenkin sitä mieltä, että 65 kiloa kannattaa ehdottomasti kokeilla. Niinpä vähän epäröiden pyysin korotuksen, mutta suoraan sanottuna en oikein uskonut, että saan kuusvitosen ylös. Kolmannen noston aika ja tangossa siniset kiekot ja lukot. Ah, mikä näky!
Tanko tuntui käsillä kevyeltä, kevyemmältä kuin edellinen nosto. Vasta kolmannella nostolla tuntui, että yhteistyö käsilleantajan kanssa sujui täydellisesti. Sillä on yllättävän iso merkitys, kuka tangon antaa ja miten. Laskin tangon rintaan ja merkin jälkeen aloin punnertamaan niin perkeleesti ja vastoin kaikkia odotuksiani se nousi!! Nosto hyväksyttiin 3-0 ja voitontanssini tuli suoraan sydämestä!

 Penkin jälkeen oli aivan epäuskoinen olo, mitä täällä tapahtuu?! Millä järjellä penkkasin juuri 65 kiloa, jota kokeilin ensimmäisen kerran puolitoista vuotta sitten Sell Gameseissa?! Noston jälkeen laitoin Rahkaäijälle viestin "PENKKI 65 KILOA!" Rahkaäijä oli nostostani vielä melkein enemmän yllättynyt, kuin minä.

Etukäteen olin vannottanut Niinalle, että sen tehtävänä on sitten tsempata mua, kun penkin jälkeen tulee väsyminen ja haluan lähteä kotiin, kuten aina käy kisassa. Poikkeuksellisesti olin kuitenkin ihan hyvissä voimissa ja fiiliksissä penkkipunnerruksen jälkeen ja söin reilut eväät tässä välissä.
Tilasin uudet vetosukat Annin Voimakaupasta. Supernopea toimitus, voin suositella!
Nämä kisapäivät on mulle älyttömän raskaita, koska jännitän monta tuntia putkeen. Kun penkkijännityksestä on selvitty, alkaa maastavetojännitys, joka on pahin kaikista. Siinä on vinha perä, että kisa alkaa vasta kun tanko lasketaan lattialle. Alettiin lämmittelemään maastavetoa yhdessä Sinin kanssa, joka kisasi ylemmässä sarjassa eli 72 kiloisissa. Kumpikin oli yksin sarjassaan ja tsempattiin toisiamme kovasti. Niina vaihteli taas painoja tankoon ja kyttäsi kelloa mun puolesta, että milloin kannattaa ottaa seuraava lämmittely. Vedon lämmittelyt tuntui yllättävänkin hyvältä, eikä viimeinen lämppäykkönen 110 kiloa painanut juuri mitään.
Mikäs tässä vetoa lämmittelemässä. Hyvin kulkee!
Mun kohdalla huoltajan yksi tärkeimpiä tehtäviä on katsoa, että olen maastavedossa oikeaan aikaan lavalla, koska menen niin syvään "psyykkauspsykoosiin", että en näe enkä kuule yhtään mitään. Aloitukseen olin pyytänyt 120 kiloa, jonka tiesin kevyeksi ja varmaksi raudaksi. Mulla oli jo maastavedon lämmittelyiden jälkeen sellainen olo, että tää tulee olemaan mun päivä. Se tunne vahvistui entisestään ensimmäisen noston jälkeen, joka oli tosi helppo. Etukäteen Niinan kanssa puhuttiin, että ekaan nostoon 120 kg, sitten 130 kg ja viimeiseen 135-140 kiloa riippuen siitä miltä kakkosnosto näyttää. 130 kiloa nousi myös nopeasti ja ripeästi ja varmistin vielä Niinalta ja Matilta, että paljonko pistetään seuraavaan ja vastaus oli 140 kiloa. Se niin kauan jahdattu 140 kiloa, nyt oli revanssin paikka!
Pullistelin vielä itsevarmasti lämmittelyissä. Kuva Eero Niemelä
Mua itketti jo kakkosnoston jälkeen, koska vaan tiesin, että 140 kiloa tulee. Ennen vikaa nostoa istuin lattialla nurkassa ja kuuntelin mun vakiovetobiisiäni eli Korpiklaanin Ievan polkkaa. En tiedä mikä siinä kappaleessa on, mutta se lietsoo mut aina oikeaan mielentilaan. Kun Niina tuli sanomaan, että kohta on aika mennä lavalle, tuntui, että meniköhän tää psyykkaus jo aivan yli, kun päässä vaan humisi ja sormia pisteli ja kädet tärisi. Kunnon adrenaliiniryöppy! Jostain pään sisältä yritti tunkea sellainen ajatus, että mitäs jos se ei nousekaan, mutta työnsin ajatuksen kylmästi pois. Kun tanko oli valmis ja rymistelin lavalle, huusin, että tänään se tulee! Aloin vetämään ja tanko irtosi lattiasta ja jossain ennen polvea ajattelin, että voi morjes, kun tää painaa! Ei siinä oikein auttanut kun vetää niin pirusti ja helpotuksen tunne oli valtaisa, kun sain tankon ylös ja asennon ojennettua.

Kun tuomarit näytti vedolle kolme valkoista lätkää, käännyin pois ja menin lattialle kyykkyyn itkemään. Mää oon kaksi vuotta haaveillut 140 kilon nostosta ja nyt se tuli. Siinä hetkessä myös purkautui koko kisan jännitys ja helpotus yhdeksän onnistuneen noston suorasta. Aivan uskomaton tunne, ei ole oikeasti parempaa fiilistä olemassa! Tasan yhden kerran mulla on ollut sama fiilis ja se oli helmikuussa 2016 Porin kisoissa. Sattumaako? En usko. Porissa on jotain taikaa.
Menin vielä vähän takahuoneeseen nyyhkimään lattialle, kun olin niin shokissa.
Saldona oli siis penkistä ja maastavedosta ja yhteistuloksesta (315 kg) uudet enkat ja kyykkykin sivusi vanhaa ennätystä. Ei vaan olisi voinut mennä paremmin! Joskus viime viikolla mietin, että jos eteen osuu aivan hullu päivä, niin unelmarivi olisi 110-65-140 ja sieltä se tuli.  Mä en voi tarpeeksi korostaa, kuinka tärkeä tämä kisa oli mulle. Siihen kulminoituu niin paljon. Tolkuton määrä treeniä menneeltä kolmelta kuukaudelta ja uskoa siihen, että pystyn samaan kuin ennenkin ja ehkä vielä parempaan. Kun edellisen kerran Porissa tein uuden yhteistulosennätyksen (307,5 kg) elin ihan eri elämää. Sellasta tavallista elämää. Siitä vain pari viikkoa, niin kortit jaettiin uusiksi ja tuli täyskäsi ja elämä muuttui yhdessä yössä oudoksi YouTube-elämäksi. Se vain tarkoitti sitä, että aikaa eikä varsinkaan energiaa ollut yhtään tavoitteelliselle voimanostolle ja treeni muuttui aika paljon kuntoiluksi.
Tuulettelin suurieleisesti vielä kisan jälkeen palkinnonjakoja odotellessa. Kuva Eero Niemelä
Se on kylmä fakta, että on vaikeaa olla samaan aikaan 24/7 yrittäjä ja panostaa täysillä treeniin. Tämä kisalauantai oli mun toinen vapaapäivä melkein neljään viikkoon, että aika limiitillä mentiin nytkin.  Mutta nämä kisat olivat mun tavoite kolme ja puoli kuukautta ja priorisoin elämän niin, että pystyin antamaan tähän kaiken, mitä pitikin. Tässä syksyllä tuntuikin, että en ole tehnyt viikkoihin muuta kuin töitä ja treenejä. Ei ollut ihan helppoa joka viikko, mutta palkonto oli kaiken vaivan arvoinen. Olen myös edelleen tyytyväinen, että niinä aikoina, kun treenit on ollut täysin toisarvoinen juttu, olen kuitenkin käynyt salilla, vaikka sitten vain kerran tai kaksi viikossa. Se auttoi tosi paljon, kun lähdin kesällä rakentamaan nostokuntoa uudelleen.

Ja sitten superiso kiitos Niinalle, joka huolsi ja tsemppasi mua koko pitkän päivän. Olet kultaa! (Niina kyllä sanoi, että se ei aio lukea tätä postausta, koska eli tämän päivän jo kertaalleen. :D :D) Oli myös tosi mahtavaa, kun kisassa oli niin paljon muitakin Tampereen Voimanostajien tyyppejä ja kaikki tsemppasi toisiaan ja ihana, kun kaikki tuli onnittelemaan mua vikan vedon jälkeen. Parasta!
Käytiin eilen illalla kisan jälkeen syömässä meidän ystävien luona ja olin vaan niin rikki päivän henkisistä ja fyysisistä rasituksista, että makasin sohvalla Manu-kissan kanssa. Manuel painaa jotain 9 kiloa. Se on tuplat meidän Leokoon verrattuna. :D
Tänään menen vielä saunomaan ja paljuun IKEA-ystävien kanssa ja sen jälkeen alkaa aivan armoton paukutus. Seuraava kuukausi tulee olemaan aika tiukkaa settiä, koska Monster Jam lähestyy uhkaavasti ja sen jälkeenkin kalenteri on aika tukossa. Mutta antaa tulla vaan, mä teen kaikki työt mitä eteen osuu! Tänään mä kuitenkin vielä leijun omassa erinomaisuudessani ja fiilistelen kaikkien aikojen kisaa, huhhuh!
Kaveri lähetti kuvan Helsingistä, kun oli bongannut meidät Monster Jamin mainoksesta.
Kirjotin tätä postausta varmaan yli kolme tuntia, aikamoinen eepos. Jos luit kokonaan, niin huuda HEP kommenttiboksiin. Ja jos et lukenut, en tiedä menititkö kovinkaan paljoa. :D Mutta joka tapauksessa kaikille mahtavaa sunnuntain jatkoa ja tsemppiä ensi viikkoon!