maanantai 17. heinäkuuta 2017

Ettei menisi kesästä hetkeäkään hukkaan

Kun näillä leveyksillä on kerrankin lämpimämpää kuin jouluna keskimäärin ja aurinko paistaa ja on vielä viikonloppu, iskee aivan pakottava tarve tehdä kaikkea. Mennä jonnekin, tehdä jotakin tai olla vain ulkona, ettei hetkeäkään kallisarvoisesta kesäpäivästä mene hukkaan. Uskon, että monet voivat samaistua siihen, että tuntee suorastaan syyllisyyttä, jos lämpöisenä kesäpäivänä makaa sohvalla sisällä ja lukee lehteä. Kun sitä lehteä voisi lukea siellä ulkonakin, kun on niin nätti keli!!?!!

Koko viikonlopun olin erittäin rasittavaa seuraa, koska jatkuvasti vaadin, että jotakin pitää tehdä, kun on niin ihana kesäpäivä. Siitä sai osansa niin Rahkaäijä kuin naapurin Niinakin. Pari viime viikkoa mulla on ollut aivan hullu sporttimania ja voisin olla koko ajan salilla ja pyöräilemässä, koska se on vaan niin kivaa. Niinpä viikonloppuun sisältyi niin liikuntaa kuin laiskotteluakin, sopivassa suhteessa!
Perjantai-iltana lähdettiin avoautoajelulle Vehoniemeen. Pakko ajaa katto auki ja syödä jätskiä terasilla, vaikka on 12 astetta lämmintä. Koska on heinäkuu ja niin ihana kesäpäivä.
Lauantaina muut olivat nauttimassa kesästä jossain ihan muualla, koska HH Gymillä oli erittäin väljää, kuten täydestä kenkätelineestä voi päätellä. 
Tämänkin voisi tehdä ulkona auringonpaisteessa! No ei kyllä vois.
Siinä on vaan jotain arjen luksusta, kun salin jälkeen edessä on kunnon rehellinen makaroni-jauhelihamössö, Pepsi Maxia ja Aamulehden asuntoliite. Ei olla muuttamassa mihinkään, mutta aina saa haaveilla!
Viime viikolla meillä vieraili itävaltalainen jäbä, joka toi tullessaan jotain kurpisansiemenöljyä. Tuoksuu aivan ihanalta, mutta ihan en vielä tiedä mihin sitä käyttäisin. Saa antaa vinkkejä!
Vähän meni ihanaa kesäpäivää hukkaan, kun aloin raivaamaan vaatehuonettani. Huhhuh mikä savotta, helpommalla olisi varmaan päässyt, kun olisi sytyttänyt koko vaatehuoneen tuleen. Pistin muuten aika monta mustaa vaatetta pois, en tee sellaisilla mitään.
Ei mennyt kesäpäivän auringonlaskukaan hukkaan, kun oikein Haralanharjun näkötorniin lähdettiin fiilistelemään hienoa iltaa. Kangasalla sijaitseva näkötorni on muuten palanut kaksi kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 1922 ja heti perään toisen kerran 2007. Tämä maisema on tuhopolttajien lisäksi innoittanut Topeliuksen kirjoittamaan runon nimeltä "Kesäpäivä Kangasalla". Tänään se inspiroi Rahkamuijaa kirjoittamaan loisteliasta blogiaan.
Sunnuntaina huijasin Niinan kanssani salille, koska Rahkaäijä oli jo aivan kyllästynyt reenaamaan mun kanssa. Ja ai niin, käytiinhän me Niinan kans myös Ikeassa lauantaina iltapäivällä, mutta sieltä en ottanut kuvia, kun siellä ei paistanut aurinko sisällä. Paitsi sillain henkisesti, koska siellä oli kaikkia ihania vanhoja työkavereita.
Iltapäivällä viritettiin läppäri ja piknik-viltti pihalle ja katottiin War Dogs -elokuva ulkona. Siinä näyttelevä Jonah Hill on aivan mahtava ja tykkäsin elokuvasta muutenkin.
Tää on niin tätä, yritän ottaa hömppää ja söpöö yhteiskuvaa, niin samaan aikaan Rahkaäijä meinaa laittaa mun tukkaan ruohoa.
Vähän jäin vielä pelkäämään, että en nyt hyödynnä kesäviikonloppua täysin, niin lähdettiin illalla maalle rantasaunaan ja katsomaan lampaita. Karitsat oli kasvanut aivan älyttömästi ja niistä oli myös tullut entistä ahneempia.
Sanoisin, että melko hyvin onnistuin hyödyntämään tämän lämpimän kesäviikonlopun. Ei sitä tiedä vaikka sataisi lunta taas ensi viikonloppuna. Ihan kiva tavallaan, että nyt sataa vettä, niin voi hyvällä omallatunnolla istua sisällä ja kirjoittaa blog... eikun siis tehdä töitä. Lisää aurinkoisia vapaapäiviä kiitos!

Rahkamuija Facebookissa
Rahkamuija Instagramissa

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Elämää ja cyclocrosseilua

Mulla ei nyt yhtään lähe nää kirjotushommelit, enkä keksi otsikkoo enkä nasakkaa aloitusta, enkä varsinkaan kuvatekstejä. Kerronpa silti jotain viime päivien cyclocross-pyöräilyistä. En voi uskoa, että saatoin elää niin monta vuotta ilman cyclocrossi-polkupyörää, kunnes ostin sen reilu vuosi sitten keväällä. Viime aikoina ollaan rymytty kyklooppien kanssa niin metsässä kuin maantiellä ja kaikkea siltä väliltä.
Melkein ajoin tuon yli, mutta sitten muistin, että pyörässä ei olekaan joustokeulaa.
Sunnuntaina Rahkaäijä heitti pienen maastohaasteen ja lähdettiin koluamaan cycloilla polkuja Hervannan ja Annalan suuntaan. Äkkiä voisi ajatella, että metsäpoluilla ei voi ajaa kippurasarvisella, mutta se ei pidä lainkaan paikkansa. Polut pitää vain valita hyvin, pahimmat kivikot ja juuriröykytykset kannattaa jättää väliin, mutta kaikenlaiset metsäautotiet ja vähän siistimmät polut menee helposti cyclocrossilla.
Lenkillä kaupassa osui silmiin Twix shake -juoma. Pakkohan se oli ostaa tankkausjuomaksi, kun pullon muotokieli sporttikorkkeineen vihjailee, että tämä on tosiurheilijan juomaa. Meni muuten 2,99 € täysin hukkaan. Olisi vaan pitänyt ostaa jäätelö.
 Eilen oli mun vuoro haastaa Rahkaäijä pyöräilylle ja teki mieli vähän pidemmälle polkaisulle, niin lähdettiin runttaamaan Pyhäjärven lenkkiä ympäri ja milläs muullakaan pyörällä, kun cycloilla. Tämä 35 kilometrin lenkki on aika täydellistä cycloilumatskua, on tietä ja hiekkaa ja polkua ja kivoja maisemia.
Kivoja rehujakin oli matkan varrella.
Huomaa kokonaisvaltainen värimätsäys.
 Lähdettiin vasta kahdeksan aikaan poljeskelemaan ja myös kaikki muut tamperelaiset olivat lähteneet nauttimaan kesäillasta, sen verran mukavasti oli porukkaa liikkeellä niin pyörillä, kävellen kuin picnic-tunnelmissakin. Ainakin sellaisessa olutpicnic-tunnelmissa.
Se ei oo cyclocross-lenkki, eikä mikään, jos vähän ei kanneta pyörää.
 En koskaan käy muuten Pirkkalan keskustan K-Marketissa, paitsi Pyhäjärven ympäri pyörräillessä. Se on jossakin 12 kilometrin kohdalla ja siinä on hyvä pitää ensimmäinen tauko ja ostaa eväät myös toiselle tauolle. Evästauot ovat pyöräretkien suola, väitti kuka mitä tahansa. Harmi kun Pyynikin näkötornin kahvila ei ollut auki enää niin myöhään, se on toinen virallis Pyhis-lenkin taukopaikka.
Häikäsee!
Mä suosittelen aurinkoisia iltapyöräilyjä kaikille ihmisille, etenkin sellaisille kiireisille, jotka ei malta pysähtyä. Pyöräillessä ei olla paikallaan, mutta siinä ei voi tehdä muuta kuin polkea ja jutella matkakumppanin kanssa. Eilen polkeissa me Rahkaäijän kanssa puhuttiin Pokemon Go:sta, järven rannalla asumisesta, tietöistä, työjutuista, siitä onko videoiden tekeminen sijoitustoimintaa, pitkistä ja lyhyistä avioliitoista ja Pispalan hipeistä. Muun muassa, vähän kaikenlaista pölistiin. Se on äärimmäisen rauhoittavaa ja rentouttavaa vaan ajella järvimaisemissa ja jutella kaikesta mitä mieleen tulee. Se on sitä parisuhdepyöräilyä parhaimmillaan!
Kotiin me polkaistiin vasta kymmenen jälkeen ja edelleen vaan oli valoisaa, olisi voinut lähteä vaikka toiselle kierrokselle. Välillä tekisi mieli poistaa Facebook-kavereistaan kaikki, jotka hehkuttaa juuri alkanutta neljän viikon kesälomaansa, kun itsellä ei ole sellaisia liiemmin näkyvissä. Toisaalta tää erikoinen itsensätyöllistämiselämäntapa (olipa outo sana) mahdollistaa juuri sen, että voi hillua vaikka joka ilta ja vaikka kuinka myöhään pyörän päällä tai ulkona tai missä nyt haluaakin hillua, kun ei tarvitse mennä kahdeksalta aamulla minnekään. Eli tavallaan voi ajatella olevansa koko ajan kesälomalla, vaikka ei olekaan. Aika näppärää!
Siitä huolimatta, että iltaisin voi kuvitella olevansa kesälomalla, kaipaan aika paljon lomalle. Semmoselle tosi pitkälle ja rennolle, missä ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin pyöräillä ja reenata.  Meidän firmassa on tällä hetkellä harjottelija ja laitan sen tekemään editointeja ja muita juttuja, että voin itse lusmuilla ja kirjoittaa blogia. Se on sitä töiden delegointia!
Ensi viikolla on muuten Rahkamuija-blogin synttärit, pitääkin aloittaa virtuaalibileiden suunnittelu!

torstai 6. heinäkuuta 2017

Yhtä tuskaa ja alamäkeä

Viime viikonlopusta on jo melkein sata vuotta, mutta kerronpa siitä silti. Olin niin itseeni tyytyväinen, kun keksin tuon otsikon, joten en voi olla kirjoittamatta tätä postausta.
Viikonlopun tuskallinen osuus tapahtui perjantaina Helsingissä Suvilahdessa, jossa tuhannet ihmiset olivat heiluttamassa tukkaansa hevin tahtaan Tuska-festivaaleilla. Me laitettiin Tuskan pressipassit hakuun jo keväällä ja taas kerran tärppäsi.
Valetoimittaja tässä terve!
Viimeksi me oltiin tanssahtelemassa Tuskassa kesällä 2012, mutta tästä ei ole olemassa blogipostausta, koska Rahkamuija perustettiin vasta kolmisen viikkoa festarireissun jälkeen. Nyt heti perään 2017 mentiin taas. Koko viikon perjantaiksi luvattiin sadetta taivaan täydeltä, mutta keli oli lopulta aivan hyvä, eikä tainnut sataa pisaraakaan mitään märkää. Ei edes lokin kakkaa, vaikka lokkeja oli alueella hullu määrä!

Festaripäivä alkoi pressikierroksella, jossa Tuskan toimari esitteli mitä kaikkea festivaaleilla on tarjolla ja ensimmäisenä me päästiin käymään päälavalla keikan aikana. Mitäää!? Kyllä. Brother Firetribe luritteli lavalla, niin pressiporukka hiippaili lavan sivuun seuraamaan keikkaa ja yleisömerta hetkeksi aikaa. Huikea kokemus!
Mä oon niin monilla festareilla ja keikoilla pyörinyt vuosien aikana, että tuntui jotenkin tosi hienolta päästä ison festarin päälavalle keikan aikana. Wau!
Muuten me seikkailtiin alueella, käytiin kuuntelemassa bändejä ja hengailtiin vippialueella. Pressipassilla pääsi vippialueella ja siitä oli aito festarikokemus aika kaukana, kun pääsi vesivessoihin ja hiljaiseen ravintolaan vetämään henkeä. Päivällä ei ollut mitään pakko nähdä -bändejä, mutta mä olin seuraamassa Ratfacen keikan, Insomniumia ja Siucidal Tencenciesia tsekkailtiin myös. Kyllä se on vaan hieno kuunnella livenä jytäkkää musiikkia!
Näytin ihan joltain hiphopparilta tuolla, mutta kukaan ei tullut vetämään turpaan.
Perjantain odotetuin spektaakkeli oli Sabaton, jonka keikkaa olin odottanut siitä asti, kuin tieto pressipasseista tuli. Ennen Sabatonia paikalle pyyhkäisi myös Sari, joka oli tullut katsomaan Devin Townsendia Tuskaan. Nostatettiin yhdessä Sabaton-odotusta jo viikko ennen Tuskaa Ratareidessä, jossa hoilattiin Gott mit unsia autossa, pyörän päällä, radalla, yöllä ja päivällä ja vähän joka käänteessä.
Noi mun aurinkolasit oli tosi tärkeet yhdentoista aikaan illalla, mutta Sabatonin keikan paukut ja pommit oli niin hulluja, ettei niistä haittaakaan ollut.
Viimein koko päivän odotus palkittiin, kun Sabaton kiipesi lauteille puoli yhdentoista aikaan. Heti keikan kärkeen tuli pari vähän tylsempää biisiä, mutta siitä tunnelma lähti kiihkeään nousuun. Vihdoin se Gott mit uns lähti myös soimaan ja me bailattiin villisti Sarin kanssa. Muita mun suosikkikappaleita oli mukana esimerkiksi Soldier of 3 armies ja Swedish Pagans. Mun virallinen kyykkybiisi Into the fire ei valitettavasti ollut mukana settilistalla.
Tultiin reilusti ennen keikkaa lavan läheisyyteen, niin saatiin hyvät paikat.
Sabatonin keikan jälkeen lähdettiin ajelemaan kotiin. Meillä olisi ollut mahdollisuus osallistua Tuskaan koko viikonlopun, mutta oltiin aika väsyneitä viikosta ja lauantaina ja sunnuntaina oli vain "ihan kivoja" bändejä. Kuvailtiin Tuskasta myös videota Beyond the Press -kanavalle ja se löytyy tuosta alta. Kun kaikki varmasti ihmettelee, että kuka editointivelho on leikannut tämän taivaallisen taidepläjäyksen kokonaisuuden, niin voin paljastaa vastauksen. Se olin minä. Meni vaan joku 8 tuntia yhteensä.

Lauantaina olo oli yllättävän pirteä, vaikka tultiin kotiin vasta puoli kolmen aikaan yöllä. Täynnä hevimetalli-virtaa päätettiin lähteä Sappeeseen ajamaan alamäkeä, kun on kerran kausikortti ja kaikki. (Sabaton ja Sappee kuulostaa muuten melko samalta, tuli vaan mieleen.) Mulla on aina sama juttu alamäen ajamisen kanssa joka alkukesä. Ensimmäisen kerran lähteminen on tosi vaikeaa ja ajattelen, että en kyllä yhtään osaa ajaa ja kaikki helpot vauvojen mäetkin on liian vaikeita mulle. Tällä kertaa motivaatiota latisti myös se, että mun alamäkipyörässä on joku jarruongelma, enkä ole onnistunut ratkaisemaan sitä. Onneksi Rahkaäijällä on noita pyöriä joka sormelle ja otin sitten ukkelin sähköenskapyörän lainaan ja sillä oli ihan kiva ajella mäkeä. Mun Konan jarrut pitäisi nyt jotenkin ratkaista, että pääsisin vähän ajelemaan sillä mäkeen. Mulle jäi viime kesästä vähän sellainen fiilis, että en täysin tykkää siitä pyörästä, mutta katsotaan mikä on tunnelma tänä kesänä, pistänkö myyntiin vai mitä teen.
Sari säätää jotain, vaikka kuvaa pitäis ottaa!
Otettiin alamäkeen mukaan Sari, kun ei oltu nähty ainakaan 12 tuntiin Sabatonin jälkeen. Sari on ollut aina mun alamäki-idoli ja mun fullface-kypärä on muuten häneltä peritty, mutta nyt oltiin vasta ensimmäistä kertaa yhdessä pommittamassa mäessä. Siellä me sitten kolmeen pekkaan ajeltiin kaikkia vähemmän hurjia mäkiä mun vaatimuksesta.
Tässä on taidokas otos, jonka otin, kun Rahkaäijä hyppäsi laiturilta. En mää paljoo myöhästynyt!
Viime kesänä Åren reissun jälkeen päätettiin, että tänä kesänä ei mennä Åreen, se on nyt jo nähty, mutta taas alkoi Ruotsin reissu vähän kutkuttamaan. Toisaalta joskus olisi kiva käydä koittamassa vähän Keski-Euroopankin mäkiä. Tai on Suomessakin tosi monta mäkeä laskematta, oikeastaan ihan jokainen Pohjois-Suomen bike park. Jos on antaa jotain hyviä suosituksia, niin otetaan ilolla vastaan!
Sinä yhtenä päivänä kun on lämmin keli, on sitten pakko vetää suojapaita päälle ja hikiset polvisuojat jalkaan ja lyödä potta päähän, että varmasti tulee kuuma.
Sappee-reissulla riitti taas käänteitä, kun Sari hukkasi hissikorttinsa ja Rahkaäijällä alkoi pyörästä rengas vuotamaan. Mulla ei juurikaan ollut valittamista, kaikki hyvin, kunhan uskaltaisi vielä ajaa kovempaa.
Komeet on maisemat ja porukka värikästä!
Jos joku on jaksanut lukea tänne asti, niin voisin nyt etsintäkuuluttaa seuraa sunnuntaiksi Ruisrockiin. Mulla on sinnekin pressipassi, mutta ei ketään, kenen kanssa mennä (koska Rahkaäijä ei pysty kuuntelemaan mitään poppia). Joten jos olet menossa Ruissiin ja haluaisit hengailla mun kanssa sunnuntaina, niin ota välittömästi yhteyttä vaikka sähköpostilla! Lupaan olla tosi kiva ja tulla ihan mihin vaan keikalle mukaan, haluaisin vaan mennä fiilistelemään festaritunnelmaa, mutta en mää nyt yksin halua mennä! Voin myös tarjota kyydin kahdelle Tampereelta Turkuun ja takaisin, mutta vaan siinä tapauksessa, että suostuu hengailemaan kanssani päivän. Hehheh!

Hauskaa loppuviikkoa!

torstai 29. kesäkuuta 2017

Oikea vastaus on Kanada!

Meillä on ollut menossa todellinen Kanada-viikko! Kanadalaisia on rampannut täällä harvase päivä ihan ruuhkaksi asti. Eilen meillä oli kuvaukset Kanadan Discovery Channelin kanssa. Meillä on käynyt lukuisia ulkomaisia kuvausryhmiä ja osasta niistä on jäänyt vähän huono maku suuhun. Syksyllä kerroin, kuinka NBC:n porukka otti päähän ja muutenkin kuvausryhmien kanssa tuntuu olevan aina jotain hässäkkää ja ongelmia. Kun Kanadan Discovery pyysi audienssia meille kuvamaan, suostuttiin pitkin hampain. Tähän ihan vähäisin syy ei ollut se, että joskus talvella samaisen maan samainen kanava jätti tulematta, vaikka kaiken piti olla valmiiksi sovittua. Koskaan ei ilmestynyt ketään, emmekä saaneet tälle edes mitään selitystä jälkikäteen. Ohjelman tuottaja hävisi kuin tuhka tuuleen ja meillä meni kokonainen työpäivä hukkaan, kun odoteltiin kanukkeja. Kiitos.

Eilen aamupäivällä vitsailtiinkin, että taaskohan jättävät tulematta. Oltiin buukattu kuvaukset vasta iltapäiväksi, koska vietettiin aamupäivä Särkänniemessä. Matkalla sinne muuten nähtiin tosi dramaattinen tilanne, kun pyöräilijä ajoi autoa päin. Siis ihan hullu juttu, pyöräilijällä oli aivan selkeä väistämisvelvollisuus ja niin se vaan rysäytti kuskin oveen. Pyöräilijä kaatui, mutta ei ilmeisen pahasti, koska nousi itse ja lähti setvimään asiaa autoilijan kanssa. Hurjan näköinen tilanne!
Pelattiin vähän delfiini-peliä Rahkaäijän kanssa ja voitettiin mustakalan, jolle annettiin nimeksi Kurpitsa, koska äijän mielestä se näyttää kurpitsalta?!
Tällä kertaa kanukit eivät pettäneet ja saapuivat meille jopa muutaman minuutin etuajassa. He kuvailivat ulkona, kun me kuvattiin (huh, mitä metaa!) ja myös haastattelivat. Kaksikko oli kahden viikon kuvausmatkalla Suomessa ja kuvasivat monia eri tarinoita. Meidän lisäksi heidän filmilleen oli päätynyt muun muassa Juuso-karhu, joka maalaa käpälillään ja muutamia kotimaisia teollisuuden alan yrityksiä ja innovaatioita. Suomi-kuvaa maailmalle!

Tällä kertaa yhteistyö kuvausryhmän kanssa eteni aivan poikkeuksellisen soljuvasti. Kuvaajamies ja toimittaja-tuottajanainen olivat erittäin mukavia ja huumorintajuisia tyyppejä ja meillä oli oikeastaan aika hauskaa! Joskus tuntuu, että noita ulkomaisia tv-ryhmiä ei yhtään kiinnosta, mitä ovat tekemässä, vaan koittavat vain tehdä hommansa ja lähteä, mutta tämä kaksikko oli oikeasti fiiliksissään meidän touhuista. Meidän oma tyyli kuvata on sellainen yhdellä otolla purkkiin ja siksi onkin raivostuttavaa ottaa samat asiat uusiksi kuusi kertaa jonkun komentevalan tuottajan käskystä. Kanadan kaverien kuvaustyyli oli kuitenkin melko suoraviivaista ja ihan muutama juttu piti ottaa kahteen kertaan, mutta muuten kameramies vain seurasi meidän kuvauksia ja saatiin puuhailla omaan tahtiin.
Tätä ne kanadalaiset sitten joutuu kattoon telkasta!
Discovery-tiimi oli meillä lähemmäs neljä tuntia ja aika kyllä riensi kivasti, kun oli hyvä meininki. Yleensä tv-ryhmien kanssa ei heitetä turhaa läppää, mutta nyt kuvaajamies kertoili kuinka hänen tyttärellään on meikkikanava YouTubessa ja kuinka hänellä meni kerran spagetin palanen kynnen alle tiskatessa. :D Hauskoja tarinoita ja turinoita! Huomasin kuvaussession aikana myös, kuinka ainakin näille kanadalaisille oli tärkeä tehdä ero siihen, että he ovat Kanadasta ja U.S. on sitten asia aivan erikseen. Kerroin heille, kuinka NBC:n jenkkiporukka oli niin tympeä ja he olivat heti juonessa mukana haukkumassa, että joo, jenkit on aina niin töykeitä ja ylimielisiä. No ei ehkä ihan aina, mutta tässä lyhyen YouTube-urani aikana olen huomannut, että kanukit on ehkä vähän rennompia kuin aina niin ylikohteliaat ja jossain tilanteessa pidättäytyväiset jenkit.

Meidän Kanada-putki jatkui tänään, kun saatiin lisää vieraita uudelta mantereelta. Jo talvella meille lähetti sähköpostia kanadalaisnainen nimeltä Ashley. Hän asuu Kanadassa ja seurustelee suomalaisen miehen kanssa ja oli siksi tulossa Suomeen nyt kesällä ja pyysi saada tavata meidät. Tottahan se onnistuu! Ashley tuli siis tänään ja en ole varmaan koskaan tavannut livenä yhtä kovaa Hydraulic Press Channel -fania. Hänelle oli tietysti päällä HPC:n t-paita ja oli aivan innoissaan päästessään tapaamaan meidät. Meillä oli aikomuksena kuvata tänään muutenkin videota prässikanavalle, joten Ashley poikaystävineen pääsi seuraamaan kuvauksia pääkallopaikalla.
Tuliaisia vaahteranlehtimaasta!
Videon kuvaamisen jälkeen nainen rupesi esittelemään tuliasiaan meille ja niitähän riitti! Hän oli raahannut meille Kanadasta asti vaikka mitä murskattavaa Canada-spesiaalivideota varten ja sen lisäksi saatiin vielä ihan oikeita tuliaisia. Ashley koitti kovasti vähätellä, että on vaan ihan köyhä opiskelija ja matkalaukkuihin ei mahtunut kovin hyvin tavaraa, mutta silti kamaa oli iso repullinen täynnä.

Ei siinä mitään, että raahaa hirveen pöntön kahvia ja jotain tomaattimehua maapallon toiselta puolelta, mutta että Ashley toi mulle leggingsit! Eikä hei mitkä tahansa leggarit, vaan kanadalaisen leggings-merkki Sweetlegsin viralliset True North-pökät, jotka juhlistaa 150 vuotta täyttävää Kanadaa. Mikä hulluinta, näitä 150-vuotisbileitä vietetään nyt tulevan lauantaina! Voin juhlistaa ikinuorta vaahteranlehteä jalassani housut, joissa näkyy Kanadan luonto. Löytyy niin auringonnousua, meren aaltoja, vuoria, metsiä kuin myös niitä vaahteranlehtiä. En voi oikeasti uskoa, että joku on niin kiva, että tuo mulle Kanada-pöksyt! <3 Ja korostan edelleen, että en edes tuntenut tätä ihmistä ennen tätä päivää.
Ei viitsitty laittaa näitä uskomattoman anteliaita ja mukavia ihmisiä arpomaan busseja kaupunkiin, vaan heitin heidät kaupunkiin. Vielä matkallakin Ashely vetäisi jostain puhelimestaan kysymyksiä, joita oli laatinut meille ja kyseli niitä multa. Vitsit, mikä tyyppi! Taidan todellakin pitää näistä kanadalaisista.

Nyt lähden pyöräilemään ja saatan ehkä laittaa juhlapöksyt jalkaani, on ne niin komeat. Eiköhän nosteta kaikki lauantaina malja tai ainakin rahkapurkki juhlivalle Kanadalle!

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Ratareisi 2017 -Kostea juhannus

Juhannus meni ja niin meni myös järjestyksessään neljäs Ratareisi-pyöräilytapahtuma, joka on siis 24 tunnin pyöräily Alastaron moottoriradalla. Me oltiin koko viime viikon alkupuolisko työreissulla Oulussa ja tiistai-aamuna makasin kuudelta valveilla hotellin sängyssä ja tuijotin kattoon ja hoin itsekseni, että miten mä selviän tästä? Tänä vuonna oikeastaan kaikki Ratareiden järjestelyt putosi mun syliin, tai no mitenkäs muutenkaan, kun itse sen päätin pitää. Kauhu kuitenkin helpottui, kun pääsin reissusta kotiin ja aloin määrätietoisesti käymään työlistaa läpi yksi kohta kerrallaan. Tapahtuman tuottamisessa on aika paljon samaa kuin isojen juhlien järjestämisessä, hirveästi muistettavaa ja tehtävää. Tai ainakin siltä se tuntuu, kun ei voi delegoida hommia kenellekään. Rahkaäijä ei siis kauheesti ehtinyt osallistumaan tapahtuman järjestämiseen, koska koko alkukesä on ollut aika raskas töiden osalta.
Tehotiimi Anni, Kaarlo ja Sari. Meno aivan 5/5 läpi viikonlopun!
Perjantaina kaikki oli kuitenkin valmista ja mun kyytiin kohti Alastaroa lähti aivan timanttinen tiimi, eli Kaarlo ja Sari. Kaarlo oli viimekin vuonna Ratareidessä ja Sarin sain ylipuhuttua mukaan täksi vuodeksi. Kumpaakaan en muuten tuntisi ilman tätä blogia! En voi tarpeeksi korostaa, kuinka hauskaa meillä oli kolmistaan ja kuinka paljon tämä kaksikko auttoi meikäläistä tapahtuman aikana. Ratareiden aikana meitä auttoi myös talkoolaisiksi ryhtyneet Tiina ja Terhi, heillekin iso kiitos!
Antaa kuvien puhua puolestaan, miltä Ratareidessä näytti.
Perjantaina laitettiin vähän varikkoa kisakuntoon ja kahdeksalta oli polkuypyöräkiihdytyksen SM-kisojen aika.
Polkupyöräkiihdytyskisa järjestettiin nyt kolmannen kerran viihdykkeeksi niille, jotka saapuvat Alastaroon jo perjantai-iltana.
Tänä vuonna kiihdytyskisaan osallistui neljä miestä ja neljä naista, eli kaikki pääsi suoraan semifinaaleihin.
Perjantai-iltana paisteli kivasti aurinko, liian kuuma ei kylläkään ollut.
Kiihdytyskisan voiton veivät Janne Juvonen ja Susanna Roos. Susanna oli vähän lämmitellyt etukäteen polkemalla yli 100 kilometrin päästä paikanpäälle.
Meillä oli hulppea kahdeksan hengen mökki (kolmelle ihmiselle) varikon lähellä ja perjantai-iltana kiihdytyskisan jälkeen siellä kokattiin makaronilaatikkoa ja teippailtiin vanteita.
Ja sitten tietysti vedettiin irtokarkkeja ja katseltiin Hihna 247-ohjelmaa. Aivan parasta!
Lauantaina päivä alkoi pilvisesti, mutta siitä huolimatta varikko täyttyi ajajista ja paikalla oli tietysti ratamestari Ismo golf-kärryineen. Ismo piti huolen, että saunat on päälle oikeaan aikaan,  ja kaikki muukin radalla toimii. 
"Tervetuloa, oletteko ilmoittautuneet etukäteen?" Vaikka keli oli varsin karmea ja tapahtuman mainostus täysin Facebookin varassa, tuli lähtölistaan 64 nimeä. Mahtavaa!
Ajajakokouksessa Ratareiden pastori eli Rahkamuija saarnasi seurakunnalle, kuinka radalla kuuluu ajaa. Huomaa kissa-ajopaita, aivan huippu!
Lissää kahveeta! Kahvia kului tapahtuman aikana varmaan enemmän kuin urheilujuomaa. Säällä saattoi olla asian kanssa jotakin tekemistä.
Olen tyytyväinen, että kaikenlaiset kinneri- ja nojapyöräkuskit ovat löytäneet Ratareiden hienosti joka vuosi ja erilaisia jalat edellä -vehkeitä oli varmaan lähemmäs kymmenen tänä vuonna.
Hyvää matkaa! Aika lähti pyörimään lauantaina kello 12 ja vielä ei satanut, tuuli sen sijaan oli alusta alkaen melko navakka.
Eipä mennyt kuin pari tuntia niin keli oli tämä ja rata aivan märkä.
Kaikkien muiden sankarien lisäksi radalla nähtiin Pikachu!
Ei se ole pyörästä kiinni! Anni lainasi Pikachu-Sarin Orangea.
Säästä huolimatta meillä oli oikein kivat grillipileet. Kuvassa myös nuorin osallistuja, Vilho 2 kk. Hänellä kuitenkin piti kiirettä nukkumishommissa, niin ei kerinnyt radalle fillaroimaan ollenkaan.
Tässä oli ehdottomasti viikonlopun erikoisin kalusto. Tuomo polki tuolla isolla yksipyörällä 30 kierrosta. Hullua!
Mä ja Sari huomattiin, että näytetään aivan samalta silmälasit päässä ja siitähän riitti riemua pitkäksi aikaa!
Tämä kuva voisi olla otettu Ratareidestä 2014, 2015 tai 2017. Aika vahva deja vu -elämys! Tänä vuonna 24 tunnista satoi lähemmäs 12, varmaan joku ennätys.
Varikolla oli ruuhkaa, kun kaikki odottelivat sateen taukoamista. Mutta ei se hassumpaa ollut istua sisälläkään, oli hyvää seuraa ja hauskoja juttuja.
Punatukka ja sinitukka keskittyi lähinnä tankkaamiseen. Ostin Lidlistä hirveen kasan karkkia kisaajien syötäväksi. Tää on muuten mun lempikuva koko viikonlopulta!
Jalat edellä!
Mun kamera on täynnä tämmösiä ihan levotttomia kuvia. Sarin puhelimen kello näyttää 2.05, se ehkä vähän selittää.
Sunnuntai-aamuna tapahtui jotain tosi outoa ja aurinko alkoi paistamaan.
Kyllä kelpas pyöritellä aamuauringossa! Kuitenkin yölläkin, kun oli kylmää, sumuisaa ja vähän hämärää, radalla oli jatkuvasti joku polkemassa.
Radan viereisellä kiihdytysradalla kumitettiin kiivasti, kun ensi viikonloppuna on kiihdytyskisat. Tällä kertaa autolla, ei polkupyörillä.
Felt tuli tauolle. Jotkut pyörät oli vähän useammin tauolla ja jotkut radalla melkein koko ajan. Kukin tyylillään ja niin sen pitää mennäkin.
Sunnuntaina aamulla meno oli melko raukea ja väsähtänyt. Tässä yksi unelias polkija.
Taiderisuja.
Tasan 24 tuntia lähdöstä tuli aika liputtaa polkijat maaliin.
Maaliin saapujat ovat riemuissaan. En tiedä kuinka riemuissaan he olivat siitä, että megafonista kailotti hirveä älämölö. Mutta se kuuluu asiaan!
Maalilinjan kannustajat. Jarmo oranssissa paidassa oli luvannut antaa pyöränsä prässiin, jos ei saa sataa kierrosta täyteen, mutta sitkeästi pyöritteli satkun kasaan ja pyörä säästyi.
Kun ajoaika oli taputeltu, jaettiin kunniakirjoja ja pokaaleja. Osa oli luovuttanut jo lauantaina sateen takia, mutta kirjoitin sunnuntaina kuitenkin niin monta kunniakirjaa, että ne loppuivat kesken!
Pokaaleilla palkitut: Ylävasemmalla Jarmo ja Anne, jotka ovat ainoita Ratareisiläisiä, jotka on ajaneet joka vuosi vähintään 100 kierrosta. Yläoikealla Tero, joka ajoi eniten nojakilla/kinnerillä. Muistaakseni kilometreissä jotakin nelosella alkavaa. Alaoikealla Timo, joka veivasi fillarilla eniten, yli 500 km. Alavasemmalla Tuomo, jolla oli tapahtuman komein kulkupeli eli iso yksipyöräinen. Tänä vuonna ei ollut sähköistä kierroslaskentaa, niin en kerännyt osallistujien kierroksia ylös.
Ei muuta kun kamat kasaan ja kotio! Tää auton pakkaaminen on niiiin kivaa, nautin!
Siivottiin varikko, kerättiin kamat ja lähdettiin ajelemaan takaisin Tampereelle. Edelleen meno oli aivan hervoton ja ehkä vielä aiempaa levottomampi, koska kaikkien yöunet oli tuttuun Ratareisi-tyyliin jäänyt erittäin vähäiseksi. Kotiin päästessä päiväunien vastustaminen oli täysin mahdotonta. Ratareiden jälkeinen sunnuntai on oikeasti varmaan vuoden raskain päivä, sitä on vaan niin loppu ja rikki viikonlopusta ja kaikki kamatkin pitäisi purkaa. Nyt on pakaasit purettu, mutta edelleen tiukka viime viikko vaatii veronsa ja aivot ja kroppa käy ihan puolella teholla. Salille sen sijaan punnersin itseni jo tänään!

Siihen, että tuleeko Ratareisi myös ensi vuonna, on mahdoton vastata. Juuri nyt tuntuu, että ei tule, koska enää en jaksa painaa sitä yksin kasaan. Alunperin tapahtumaa oli tekemässä neljä henkeä ja on aika kovaa settiä pistää sirkus pystyyn yksinään, vaikka pyöräilytapahtumaksi tämä onkin äärimmäisen helppo järjestää. Olen tehnyt tätä ainoastaan siksi, että rakastan pyöräilyä ja haluan tarjota ihmisille mahdollisuuden vaihtoehtoiseen juhannukseen, enkä tee tätä maineen, kunnian tai rahan takia. (Varsinkaan rahan, kun joka kevät on pelko persiissä, että tuleeko takkiin ja pitääkö maksaa loput itte. Tänä vuonna jäätiin plussalle, jes!) Näiden motiivien valossa pitää miettiä, onko tapahtuma sen arvoinen, että nukkuu viikon huonosti ennen H-hetkeä ja ressaa koko kevään, että saako kaiken tehtyä ja tuleeko kukaan. Ja nyt ei saa ymmärtää väärin, en yritä nyt uhriutua tai negailla, koska Ratareisi on oikeasti varmaan paras asia, jonka olen henkilökohtaisesti koskaan saanut aikaan ja olen äärimmäisen ylpeä näistä neljästä juhannuksesta, joina Ratareisi on järjestetty.

Haluan vaan tuoda esiin kaikille seuraavan vuoden tapahtuman kinuajille sen tosiseikan, että 24 tunnin tapahtuma ei synny ilman työtä ja ilmaiseksi. "Täähän tulee melkein ittestään jo." No ei kyllä tule, vähän vaatii askareita. Pitää päivittää nettisivuja, päivittää somea, hankkia sponsorit (Kiitos Teho Sportille!), varmistaa, että rata on käytössä, päivittää turvasuunnitelmat ja riskianalyysit, ottaa vakuutus, vastailla yhteydenottoihin koskien tapahtumaa, hankkia talkooväkeä, vuokrata mökki talkooporukalle, ostaa kahvit, kahvimaidot, mukit ja muut tarvikkeet, haalia termarit ja kahvinkeittimet ja muut härpäkkeet ympäri kyliä, tehdä ja tulostaa kunniakirjat, hankkia palkinnot,  hommata grillipuut, hakea vaihtorahaa, pakata auto ja vaikka mitä muuta. Ja kaiken päälle olen tapahtumassa loppuviimein yksin vastuussa siitä, että kaikki sujuu ja jos ei suju, vastata siitä. Paljon pieniä liikkuvia osia, mutta pidän siitä, että saan kaiken toimimaan. Tulevaisuudessa jonkun isommankin tapahtuman tuottaminen voisi kiinnostaa, koska asioiden hoitaminen ja suurten kokonaisuuksien funtsiminen on sitä, minkä haltsaan.

Pääasia on kuitenkin, että kaikki sujui tänä vuonna hienosti, mulla oli upeita talkoolaisia, kaikki nauttivat ajamisesta (paitsi ne, joiden satula oli säädetty väärin ja hanuri tuli kipeäksi...) ja osallistujat olivat tyytyväisia tapahtumaan. Tänään juuri sain yhden sähköpostin, jossa kiiteltiin, että aiemmin houkuttelin hänet osallistumaan, kun kyseli lisätietoja ennen tapahtumaa. Oli kuulemma ollut mukavaa. Kyllä se vaan lämmittää! On myös tosi kivaa, kun samat ihmiset tulee vuodesta toiseen ajamaan ja suurimman osan osallistujista tuntee etunimeltä. Se on vähän kuin viettäisi juhannusta isolla kaveriporukalla. Kiitos siis kaikille osallistujille ja tsemppaajille, me tehtiin tää yhdessä!
Jee, läpyt sille! Ratareisi-presidentti kiittää ja kuittaa! (Tämäkin ihan lempparikuvia tapahtumasta, tää on vaan niin mää, vihreetä ja vauhdikasta!)