torstai 19. heinäkuuta 2018

Rento puoliloma

Mä samaan aikaan vihaan ja rakastan tätä superhellettä! Meillä on sisällä rapsakat 30 astetta lämmintä ja valun hikeä koko ajan. Samaan aikaan saan jotain sairasta nautintoa tästä, että kerrankin on kunnon kesä! Me käytiin ostamassa eilen Biltemasta teltta ja nukuttiin viime yö takapihalla ihanassa viileydessä. Kissat oli ihan ihmeissään, kun vietettiinkin yö niiden kanssa ulkona ja molemmat märisivät meille häkistään.
Meidän viihtyisä kesämökki. Parhaiten käytetyt 30 euroa ikinä!
Helteestä oli myös hyötyä maanantaina, kun käytiin kummitytön kanssa Rush-trampoliiniparkissa ja mittari näytti heti aamupäivällä +28 astetta ja saatiin sisäänpääsystä 80 prosentin ale! 30 asteella olisi päässyt ilmaiseksi pomppimaan, mutta vitsailtiin, että niiden mittari on tainnut jämähtää 29 asteeseen. Rushille muuten ihan täydet kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, oli superhauska paikka! Hypittiin molemmat kaksi tuntia lähes tauotta ja tällainen lapsekas aikuinenkin nautti erittäin paljon. Tytön nilkka vähän muljahti kesken hurjien pomppimisten ja Rushin työntekijä hoiti heti homman hienosti ja nilkkaan saatiin kylmää ja kohoa ja kohta hyppiminen jatkui, kun "ei siihen satu enää paljoo yhtään".
Tätä et tiennyt Rahkamuijasta: Olen Barack Obaman kummitäti! Käytiin Rushin lisäksi shoppailemassa Jumbossa. 

Salilla olen yrittänyt käydä vasta vähän illemmalla, kun tuolla Rautis Gymillä ei ole ilmastointia, vaikka muuten onkin kylän paras sali. Polvilämppäreiden pukeminen on todella miellyttävää hommaa, kun ne jämähtää hikisiin pohkeisiin kiinni, eikä liiku eteen eikä taakse. :D
Kyykkäisin aina ilman paitaa, mutta ei pysty, koska meidän salin tangot on niin rapeat, että menee selästä iho rikki. 

Me ollaan käyty viikon ajan melkein joka ilta uimassa ja se on ollut aina kiva ja viilentävä päätös päivälle. Maanantai-iltana mietittiin, että pitäisikö käydä iltauinnilla "Kalliojärvellä", mutta ei jaksettu lähteä sinne asti ja päädyttiin vain Kaukajärven rantaan. Tiistaina töiden jälkeen lähdettiin Subiin syömään ja Rahkaäijän Anni-sisko pisti viestiä, että he lähtevät Kalliojärvelle snorklaamaan ja saa liittyä seuraan. Jäi melkein patongit siihen, kun lähdettiin niin innolla pakkaamaan snorklauskamoja kasaan. Lähdettiin siis neljään pekkaan snorklailemaan ja automatkalla muisteltiin, että milloin kukin on käynyt viimeksi Kalliojärvellä. Oikeasti järven nimi on Heramaanjärvi, mutta koska siellä on kallioita, niin se on Kalliojärvi meidän porukassa. :D
Supersukeltaja!
Tarkastin juuri Rahkamuijan arkistoista, että se oli kesällä 2013 eli jotain sata vuotta sitten, kun viimeksi käytiin Kalliojärvellä. Nyt heti perään 2018 oli sopiva aika poiketa siellä. Mutta tässä onkin ollut ihan surkeita ja kylmiä kesiä välissä!

Annit ihan ammattilaisina. :D 
Otettiin mukaan kaksi märkäpukua, jotka löytyivät ja Rahkaäijä totesi, että ei mahdu enää jalka sisään puvusta, jonka ostin joskus triatlonia varten. Sekin muuten tapahtui 2013. Ei siitä voi mitenkään olla niin kauaa?!? Joka tapauksessa erittäin kireä tri-märkkäri oli mulle ihan sopiva snorklaushommiin ja äijä veti päälleen isomman puvun. Järven vesi oli varmaan 24 astetta ellei peräti enemmän ja märkäpuku päällä siellä oli erittäin miellyttävä lillua ja kaksi tuntia järvessä tuntui joltain vartilta.
Kyllä kelpaa kylpeä!
Mun vedenkestävä puhelin ei ollutkaan vedenkestävä ja haukkasi kameran linssin sisään vettä ja nyt kaikissa mun ottamissa kuvissa on tällainen veden alla -filtteri. :D 

Meillä oli ensin aikomuksena lähteä tänäkin vuonna Åreen ajamaan alamäkeä, mutta sitten iski laiskuus ja järki. Sinne on ihan tuhottoman pitkä matka ja lomalle lähteminen vaatii aina hirveästi järjestelyä, kun pitää tehdä kaikki videot valmiiksi ja muutenkin laittaa asiat sellaiseen kuosiin, että voi olla loman ajan pois. Niinpä päädyttiin sellaiseen ratkaisuun, että heinäkuussa pidetään viikossa 3-4 päivää lomaa ja loput tehdään töitä tarpeen mukaan.
Ilmeisesti sana Kalliojärven upeudesta on levinnyt muillekin tässä viiden vuoden aikana ja kalliolla oli porukkaa kuin pipoa! 

Kesällä myös perinteisesti Youtubessa on hiljaisempaa, niin ollaan tehty videoita vähän kevyemmällä tuotannolla ja käytetty jo valmiiksi kuvattuja matskuja. Tämä on mennyt tosi hyvin ja viimeiset pari viikkoa on ollut hyvin rento meno. Joka viikko voi tehdä jonkun pienen reissun, ollaan käyty muun muassa Helvetinkolulla ja Hangossa, ja jokainen ilta on uusi mahdollisuus pieneen seikkailuun, ex tempore onkin ollut kantava teema viime aikoina. Tässä tosiaan auttaa aika paljon, että kelit on ollut erittäin hyvät, niin jokainen päivä tuntuukin seikkailun arvoiselta. Ei paljon nappaisi, jos olisi +12 ja vesisade.
Poikettiin Hanko-reissulla Bengtskärin majakalla ja se oli aivan ihana paikka! 
Tänään on sellainen puoli työpäivä ja ilta on taas aikaa seikkailla ja nauttia kesästä ja lämmöstä. Heinäkuu on kyllä ihmisen parasta aikaa!

perjantai 6. heinäkuuta 2018

Seuraava tavoite: maastavedon SM-kisat!

Treenit rullaa taas kun Tampereen ratikkatyömaa, eli hyvin hitaasti, mutta rullaa kuitenkin! Mulla oli tarkoituksena, että heti toukokuun kisojen jälkeen jatkan salitreenejä tiukkaan tahtiin ja käytän hyödykseni sen hyvän flown, mikä oli ennen kisaa. Sitten tulikin kolmen viikon flunssaflow ja melkein kuukausi hyvää treeniaikaa meni (susi)hukille. Mutta eipä mitään, nyt taas rauta liikkuu ja turha murehtia menetettyjä treenejä.

Seuraava kisatavoite kummittelee jo seitsemän viikon päästä kalenterissa. Jämsässä järjestetään elokuun lopulla maastanoston SM-kilpailut ja ilmoittauduin karkeloihin mukaan jo ennen toukokuista voimanostokisaa. Ihan vaan sillä, että en voi ruveta nössöilemään ilmoittautumisen kanssa, jos kisat menee huonosti. :D Kisan järjestää Suomen Voimalajiliitto, ei siis Voimanostoliitto, mutta osallituminen on sallittua, koska Voimalajiliittokin on antidoping-valvonnan alla. Kuviohan menee niin, että antidopingsopimuksen allekirjoittaneena voimanostajana mä en voi kisata missään peräkylän kesäjuhlien penkkikisoissa tai sellaisten liittojen kisoissa, jotka eivät ole ADT:n piirissä. Rankkua voi tulla jo siitäkin, jos on huoltajana jonkin "epämääräisen" liiton voimanostokisassa.
Tulispa joskus tyhmien treenikuvien SM-kisat, siinä pärjäisin! 
Voimalajiliitto järjestää yleensä Vahvin mies/nainen -kisoja ja esimerkiksi otevoimailukilpailuja, niin tämä maastavedon SM-kisakin käydään Vahvin mies/nainen -kilpailujen säännöillä. Mitäs se sitten meinaa? Ainakin monia mielenkiintoisia ja voimanoston säännöistä poikkeavia juttuja! Ensinnäkin sumoveto (jalat leveällä) on kielletty. Tämä on vain hyvä juttu mulle, koska olen aina vetänyt kapealla asennolla ja monet muut naiset taas suosii sumotyyliä. Myös (nosto)trikoot on kielletty, mutta sallittujen listalla on taas vetoremmit. Mä käytän vetoremmejä/versa gripsejä vain tempausmaastavedossa, eikä ikinä ole yksikään veto jäänyt siksi tulematta, että ote lipsuisi, joten remmejä tuskin tulen käyttämään. Sallittua on myös reisikannatus, joka tarkoittaa sitä, että vedon loppuvaiheessa tankoa ylös hilatessa reidet ikään kuin kannattelevat tankoa. Tästä ei mulle ole myöskään hyötyä, vaikeimmat kohdat vedossa on ollu aina alussa ja loppu on tullut hyvin ilman mitään reisikannatuksia.
Toivon maailmanrauhaa ja isoja maastavetorautoja! 
Eksoottisen kisasta tekee myös se, että nostoyrityksiä on neljä! Neljä?! Mitä mä sillä neljännellä teen? :D Lisäksi naisten painoluokat menevät kymmenen kilon välein eli -55 kg, -65 kg, -75 kg, -85 kg ja avoin. Oletan avoimen tarkoittavan +85 kg sarjaa. Tuo alle 65 kilon sarja on erittäin hyvä mulle, koska yleensä kisaan voimanostossa alle 63-kiloisissa ja yleensä treenikaudella paino on vähän yli. Suunniteltiin jo, että tässä olisi vähän varaa ottaa painoa, eli loppukesän luvassa on sushibuffetteja ja runsaasti jäätelöä! Lisäksi tuossa kisassa puntarille pääsisi jo edellisenä iltana, mikä mahdollistaa isomman painonvedon, jos sellaiseen on tarvetta. Voimanostossa puntari on kahta tuntia ennen kisaa, eli siinä ei todellakaan ole aikaa palautua mistään kuuden kilon painonvedosta, mutta edellisen illan puntari mahdollistaisi vaikka mitä kikkailua.
Tää liike kehittää... Ööö... Syviä roikkumalihaksia!
En yhtään tiedä miten tuollainen kisa sujuu, kun mukana on vain mave. Pelkässä penkkikisassa olen toki käynyt nostamassa, mutta maastaveto onkin sitten ihan eri juttu! Tässä on kesä parhaimmillaan, niin koko elämääni en nyt ajatellut uhrata kisavalmistautumiseen ja treenaan normaalisti sen minkä ehdin. Olen ollut viime aikoina aika laiska maastavedon treenaaja, mutta nyt on hyvä hetki tehdä sitäkin vähän enemmän. Mulla on joku ongelma ollut jo pidempään penkin kanssa ja jätän sen nyt vähän vähemmälle. Kyykkyyn panostan entiseen malliin, koska se on tuntunut parhaalta tavalta saada maastavetoa eteenpäin viimeisen vuoden aikana.
Sain tällä viikolla megahienot leggingsit saksalaisilta katsojilta, jotka tuli tervehtimään meitä. 
Mä muuten itse asiassa tilasin nyt sen sähkömaastopyörän, mutta se tulee suoraan tehtaalta ja on vasta kuukauden päästä valmis ja siitäkin menee vielä pari viikkoa ennen kuin se on Suomessa ja kasattuna. Eli tulee varmaan juuri noihin mavekisan aikoihin. Sen jälkeen voinkin sitten aloittaa syksyn armottoman maastopyöräkauden!

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Ratareisi 2018!

Hei en voi uskoa, että kirjotan jo viidennen kerran Ratareisi-tapahtumasta! Ensimmäinen Ratareisi pidettiin juhannuksena 2014 ja nyt tosiaan jo viidettä kertaa. Mihin tää aika menee?!

Vaikka alkuperäisestä neljän hengen järjestäjätiimistä on pudonnut jo kolme pois, mä oon halunnut jatkaa Ratista ja tänä vuonna mulla oli apuhenkilöinä Sari ja Kaarlo, jotka oli auttamassa myös viime vuonna. Mä oon tutustunut Kaarloon kaksi vuotta sitten Ratareidessä ja Sarppa ja Kaaleppi tapasivat ensimmäisen kerran viime vuoden Ratareidessä. Ollaan kaikki vähän eri ikäisiä, mutta huumori on jotenkin ihan sama ja meillä oli taas aivan superhauska viikonloppu!
Menomatka oli ihan tuskaa, kun ei löytynyt ruokapaikkaa, mutta mentiin sitten Kiskokabinettiin, jossa oli hyvin grillimausteiset makuelämykset. :D 
Lähdin siis näiden kahden kanssa jo perjantaina Alastaroon ja vettä tuli kun Esterin saavista ja perille päästessä vetäydyttiin vaan mökkiin kattoon Hihna24/7:aa. Kun sade vähän hellitti, lähdettiin varikolla laittamaan paikkoja kuntoon ja moikkailemaan osallistujia, jotka olivat jo saapuneet paikalle. Tuli kyllä niin vahva deja vu, kun kurvattiin paikalle. Harmaa ja sateinen keli ja märkä rata ja radan varikkomies Ismo kaartaa paikalle golf-kärryllään. Siitä on 2010-luvun juhannukset tehty!

Meillä on ollut perinteisesti polkupyöräkiihdytyskisat perjantai-iltana ja kun keli oli tosi märkä, ei ollut hirveästi innokkaita kiihdyttäjiä. Kiihdytyskisan pokaalit olivat kuitenkin ostettu, joten yllytin kaksi miestä ja kaksi naista kisaan mukaan, jotta saatiin suoraan finaali aikaiseksi. Naisten sarjan voitti nojapyörällä Jaana, joka on muistaakseni parikin kertaa ollut kiihdytyskisan kakkonen ja miesten sarjan vei maantiepyörällä kiskonut Henri.
Meidän mukava juhannusmökki. Majoituttiin samassa möksässä myös 2016!
Perjantai-iltana ei olisi millään malttanut mennä nukkumaan, kun oli pakko kattoo telkkaria mökillä. Meillä ei ole ollut telkkaria useampaan vuoteen ja siksi TLC-kanavan reality-kimara tuntui todella luksukselta. :D Sama homma lauantai-aamuna, millään ei olisi pystynyt lähtemään varikolle avaamaan ilmoittaumista, kun tuli huippukiintoisa ohjelma miehestä, jolla oli neljä vaimoa. Mieti hei, neljä!!
Ratareisi-aamu ja aurinko paistaa, hallelujaa!
Neljästä vaimosta huolimatta ilmoittautuminen alkoi yhdeksältä ja ennakkoon osallistujalista ei näyttänyt kovin runsaalta. Listalla oli vain reilut parikymmentä maksanutta ja mietin, että mitähän tästäkin taas tulee. Olin arvellut, että 60 ihmistä tulee ja sen mukaan tulostin myös osallistumisdiplomeita. Kohtuullinen sää kuitenkin pääsi yllättämään ja lopulta listassa oli 72 nimeä! Se on muuten täsmälleen sama määrä kuin vuonna 2015, tarkistin juuri!
Ihan kohta on lähtö! 
Kello 12 osallistujat olivat valmiina lähtöviivalla ja vihreä lippu heilui lähdön merkiksi. Kulkuneuvoa oli taas jos jonkinlaista ja erilaisia nojapyöriä taisi olla lähemmäs 15 tänä vuonna. Mulla oli kyllä huippuhyvä fiilis, kun oli saatu kisaajat matkaan. Osallistujia tuli odotettua enemmän, paljon ensikertalaisia ja myös sellaisia, jotka olivat olleet kolme tai kaksi vuotta sitten mukana ja nyt taas ja lisäksi sääennusteet näyttivät sateetonta viikonloppua! Ei voisi paremmin asiat olla juhannuspäivänä!
Hyvää matkaa! 
Pilvet oli aika uhkaavia, mutta onneksi ne vain uhkaili! 
Radan asfaltti oli uusittu viime syksynä ja se oli kyllä aivan priimaa! 

Varikolla oli grilli kuumana koko ajan (paitsi aamulla, kun Kaarlo nukahti vahtivuorollaan ja grilli sammui! :D) ja ihmiset olivat hyvällä tuulella ja kaikki nauttivat ajamisesta ja tunnelmasta. Tuuli oli aika kova lauantai-päivän ja muutama suora radalla oli aika taistelua, kun tuuli puhalsi 6 metriä sekunnissa vastaan.
Varikolla on tunnelmaa! 

Kaarlo ja Sari pistää parastaan! 

Ratareisi-legenda Jarmo! Ainoa, joka on ajanut joka vuosi vähintään 100 kierrosta!

Rahkaäijäkin kävi pyörittelemässä pari kierrosta, mutta lähti sitten yöksi kotiin. 
Lauantai-päivä ja ilta kului nopeasti ja leppoisasti. Kävin itse ajamassa viitisen kierrosta ja poikettiin S-Marketissa hakemassa Sarin kanssa lisää karkkia kisaajille illan aikana. Yö meillä oli jaettu kolmeen pekkaan niin, että jokainen sai nukkua kohtuullisesti ja varikolla oli aina yksi päivystämässä. Ensiaputiimiä ei tarvittu tänä vuonna lainkaan ja muutenkin osallistujat pitivät hyvin huolen itsestään, eikä kukaan piiputtanut kesken kaiken. Myöskään kaatumisia ei tainnut tulla yhtään tai ei ainakaan yhtäkään sellaista, joka olisi järjestäjän korviin asti kuulunut. Meillä on aina paku lähtövalmiudessa varikolla, jos joku vaikka kaatuu ja pitää hakea radalta pois, mutta muistaakseni kertaakaan ei ole tarvinut mennä autolla radalle kesken kisan. Erittäin hyvä juttu!
Sari sai tosissaan polkea, että pysyi tämän ratahirmun vauhdissa! 
Kärryssä nuorin osallistuja eli Vilho 1 v 2 kk. Poitsu oli mukana Ratareidessä jo viime kesänä, mutta silloin keskittyi lähinnä nukkumaan kantokopassa. 

Tänä vuonna tapahtuma oli oikein tehovalvonnassa, koska poliisit poikkesivat varikolla peräti kahteen kertaan ja vielä eri partiot. Ei niillä mitään asiaa tai nokankoputtamista ollut, mutta kunhan tulivat kuluttamaan pitkää juhannuspäivää Ratareiteen. :D Poliisit kyselivät, että eikö tässä ole mitään yötaukoa, että ajaako noi koko ajan? Toinen partio kaivoi myös tutkan esiin ja konstaapeli mittasi muutamalle pyörälle nopeudeksi 35 km/h.
"Pistäs näiden kaikkien hullujen nimet ylös, laitetaan tehoseurantaan!"
Alastaron ilta-aurinko
Rata yläilmoista. Nuo mutkat on varmasti tullut tutuksi kaikille osallistujille!

Mä nukuin yön aikana parissa erässä 5-6 tuntia ja olo oli yllättävän skarppi aamulla. Yleensä olen nukkunut tapahtuman aikana paljon vähemmän ja kooma on todellinen. Oli mahtavaa herätä autosta kahdeksan aikaan, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja radalla samat hullut pyörittivät edelleen.

Kaarlo otti hienon taidekuvan kärventyneistä makkaroista ja auringonnoususta klo 4.25. :D

AI ETTÄ! <3
Me kannustettiin pyöräilijöitä radan varressa. En tiedä arvostiko ne meidän älämölöä yhtään. :D 
Tiimi toimii ja aurinko paistaa!

24 tuntia myöhemmin eli sunnuntaina kello 12 liputin osallistujat maaliin ja koska tapahtumassa ei ole järjestäjän puolesta ajanottoa, huutelin, että kukahan on ajanut eniten. Jostain kuului vastaus, että "mää ajoin 243 kierrosta"! Ei ollut paljon äijää näkynyt varikolla, koska kilometrejä vuorokaudessa kertyi huikeat 660 kilometriä! Ihan pimeetä, siis oikeesti! Tarkoittaa 27,5 kilometrin tuntivauhtia. Siinä ei ole aikaa käydä nukkumassa! Eniten ajaneen lisäksi palkitsimme Nasu-teamin, joka ulkoillutti radalla isoa Nasu-pehmolelua ja pokaalit lähtivät myös tapahtuman nuoriso-osastolle. Atte 10 v. polkaisi vuorokaudessa 100 kilometriä ja Ananda 12 v. 140 kilometriä. Tee perässä!
Kirjoittelin kaikille halukkaille osallistujille kunniakirja osallistumisesta! 
Palkintojen ja osallistumisdiplomien jälkeen laitteiin Kaarlon ja Sarin kanssa varikko kuntoon ja se on ehkä ärsyttävin osa koko prosessissa, kun pitää siivota. :D Ripeästi saatiin kuitenkin homma pakettiin ja käytiin hakemassa mökiltä loput kamat ja käännettiin auton nokka kohta Tampesteria.

Yleensä mulla on Ratareiden jälkeen sellainen olo, että ei enää ikinä, tää oli nyt viimeinen. En tiedä mikä mielenhäiriö iski, mutta jo maanantaina suunnittelin ensi vuoden Ratareittä. Juhannuksen tienoo on ollu viimeisen pari-kolme vuotta tosi kiireinen töiden suhteen ja ehkä se on vaan tuntunut aina juhannuksen jälkeen, että liikaa hommaa. Mutta tänä vuonna tuntui, että kaikki meni jotenkin tosi helposti ja meillä oli niin hauskaa, että pakkohan tämä on ensi vuonnakin tehdä. En mä nyt varmaksi lupaa, mutta sillain 90 % varmuudella!

Tein tapahtumasta myös videon, josta tuli ihan kiva! Joku valitti, että siinä oli liian vähän ajoa ja ajajia, mutta totuus on se, että ei-pyöräilevät ihmiset ei ihan hirveän kauan jaksa katsoa ajamista ja toisekseen en huomannut edes alku-infossa sanoa, että aion kuvata, niin kaikki eivät välttämättä tykkää, jos oma naama tai kallis pyörä on Youtubessa kansainvälisessä levityksessä. Lähinnä siis kuvasin tapahtumaa järjestäjän näkökulmasta!

Kaiken kaikkiaan jäi siis tosi hyvä mieli viidennestä Ratareidestä ja palautteen perusteella myös osallistujat nauttivat. Mä en edes aja maantiepyörällä nykyään, mutta en mä tätä pitkään aikaan olekaan tehnyt sen takia, että saisin itse ajaa radalla.

Vihdoin on omatkin salitreenit lähtenyt pyörimään ikuisuusflunssan ja kiireiden jälkeen. Ja pari kertaa ollaan Sappeessa käyty ajamassa alamäkeä, mutta se on lähinnä ärsyttävää, kun ajaminen tuntuu niin vaikealta talvitauon jälkeen. Mulla on edelleen harkinta kesken sähkömaastopyörästä, enkä ole päässyt asian kanssa puusta pitkälle. Ehkä ensi kesäksi sitten. :D

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Penkki(punnerrus)urheilijan lempiaikaa!

Juuri nyt Kanadassa on meneillään raakavoimanoston MM-kilpailut, joissa on mukana kaikki ikäluokat eli junnut, avoin sarja ja mastersit. Mä olen katsonut kisoja niin paljon kuin olen vain ehtinyt ja kun kisat on tullut järkevään aikaan. Juuri nyt puhelimessa on auki naisten 72 kiloisten sarjan kilpailu. Ei terve mitä härkiä nuo naiset! Kun 70 kiloinen nainen laittaa kyykyn aloituspainoon 190 kiloa, on se erittäin tyly määrä rautaa, siis aivan järjetön! Eniten tietysti näissä kisoissa kiinnosti naisten 63-sarja, missä itsekin kisaan, mutta voin vaan nähdä unia maailmanmestaruuskisoissa nostamisesta. Tämä oma sarjani nostettiin viime yönä Suomen aikaan kahdelta, joten se jäi katsomatta, mutta parhaat hetket näkee onneksi YouTubesta ja IPF:n Facebookista ja Instagrammista. Mukana oli myös kaksi suomalaista nostajaa eli Stina Lindell ja Sari Uski, joista jälkimmäisen tunnen voimanostovalmentajakoulutuksesta. Molemmat on todella kovia nostajia ja Suomen huippuja, mutta maailman tasolla naisilla oli tyytyminen 9. ja 10 sijoihin täsmälleen samalla yhteistuloksella. Kun voimanostossa kaksi tai useampi nostaa saman yhteistuloksen, saa nostaja, jolla on ollu puntarissa kevyempi paino, paremman sijan.

Hui, juuri nyt muuten Ruotsin nostaja Annika Zelander kaatui 190 kilon kyykkyraudan kanssa, tosi hurjan näköistä! Jos palataan vielä kuitenkin eiliseen 63-kisaan, niin siellä iskettiin pöytään uudet maailmanennätykset joka lajissa. Ensin Kanadan Maria Htee kyykkäsi 183,5 kiloa (oma kyykkyenkkani vaatimattomat 71 kiloa vähemmän!). Vaikka tuo kyykkykin on suhteellisen sairas, niin mielestäni koko kisan hulluimman suorituksen teki Usan Jennifer Thompson, joka penkkasi ME-tuloksen 142,5 kg (oma ennätykseni 77,5 kiloa vähemmän...). Toiseksi parhaan penkin teki jo edellä mainittu Htee, jonka tulos oli "vain" 107,5 kiloa. Kertoo jotain Thompsonin ylivoimasta! Lisäksi nainen nosti penkin varsin pitkällä nostomatkalla, kun taas suurin osa näistä naisnostajista vääntää sellaisen maailmanlopun kaaren selkään, että nostomatkaksi jää ehkä 5 senttiä. Mutta toista oli Jenniferin penkki! Katso vaikka alla olevasta klipistä:
Maastavedon maailmanennätyksen vetäisi kotiin niin ikään Jenkkinostaja Samatha Calhoun 221,5 kilon nykäisyllä (tässä häviän eniten, eli 79 kiloa!) Kisan voitti penkkimonsteri Thompson, toiseksi tuli mavenainen Calhoun ja pronssia sai kyykyn ennätysnainen Htee. Videolla Hteen ME-kyykky:

Mä nautin suunnattomasti näistä kisoista senkin takia, että tykkään vertailla ja katsella tuloksia ja tilastoja ja sen takia livelähetyksen kanssa on koko ajan auki livetulossivusto, missä näkee sijoitukset ja kilomäärät reaaliaikaisesti. Tänään kun katselin eilisen kisan tuloksia, huomasin ilokseni, että oma maastavetoennätykseni on enemmän kuin viimeiseksi tulleen vetotulos kisassa! Enkä myöskään yhteistuloksessa häviä viimeiseksi tulleelle kuin 10 kiloa. On kyllä sanottava, että 15. eli viimeisen nostajan etelä-afrikkalaisen Tanya Van Lillin yhteistulos 327,5 kiloa on aika järkyttävän huono MM-tasolla. Se on 165 kiloa vähemmän kuin voittajalla.

Ai niin, yksi erittäin suuri yllätys ja pettymys oli se, ettei Ruotsin Isabella Von Weissenberg saanut vedettyä painoa 63-kiloisten sarjaan, vaan jäi kisasta ulos puolen kilon ylipainolla. Isabella olisi luultavasti tuhonnut kärkikolmikon aivan täydellisesti, jos painonveto olisi vain onnistunut ja myös kyykyn ja vedon maailmanennätykset olisivat saattaneet mennä toiseen osoitteeseen. Ketutuksen määrä on varmaan sanoinkuvaamaton tuossa tilanteessa, kun tajuat, että ei ole asiaa kisaan.

Tässä juuri meneillään olevassa 72-kiloisten kisassa mukana Venäjän Nina Kondrasheva, joka on voittanut maassaan avoimen sarjan hopeaa, mutta mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että nainen 58-vuotias! Nyt kyykyn jälkeen hän on sijalla 10. eli ei edes viimeinen 14 nostajan joukossa. Kondrasheva voisi nostaa masters-sarjassa, mutta tulee silti kisaamaan lähes 35 vuotta nuorempien naisten kanssa. Kova luu! Avoimessa sarjassa kisaavat yli 23-vuotiaat ja alle 40-vuotiaat, mutta myös junnunostajat ja mastersin saavat kisata yleisessä sarjassa, jos siinä uskovat pärjäävänsä. Itse asiassa myös 63-luokan voittaja Jennifer Thompson on masters-ikäinen 45 vuoden iällään. Kova teko pistää ysärillä syntyneille nostajille jauhot suuhun!
Täysin aiheeseen littymätön kuva, mutta olin eilen Linnanmäellä ja sain narunvedosta timanttisormuksen ja kruunun!
Tähän mennessä avoimen sarjan naisnostajista parhaat Wilksin pisteet (oma paino suhteutettuna nostettuihin kiloihin, kätevä tapa vertailla eri painoluokissa nostavien tuloksia) on napannut 52-kiloisissa nostanut Joy Nnamani 537 pisteellä. Toisena tietysti penkkimonsteri Thompson 535 pisteellä. Tuollaiset yli 500 pisteen tulokset alkaa olemaan olemaan jo aika friikkiluokkaa. Jos nopeasti tsekkasin oikein, niin vain yksi suomalainen nostaja eli Antti Savolainen on kiskaissut yli 500 pisteen wilksit tänä vuonna, tarkemmin sanottuna tällä viikolla Kanadassa.
"Jahas, mitkä laitteet meillä olis vielä käymättä?!"
Näistä kisoista saa kyllä hyvin motivaatiota ja intoa omaan treenaamiseen, kunhan se nyt kunnolla pääsisi käyntiin. Kävin tänään hakemassa tohtorilta reseptin poskiontelotulehdukseen, että mitään uusia enkkoja ei tässä nyt ainakaan lähipäivinä ole luvassa. Vähän alkaa nyt maistumaan puulta tai lähinnä räältä tämä kolmen viikon flunssa. Mutta toivottavasti nyt lähtee! Ratareisi-tapahtuma on ensi viikonloppuna ja silloin olen varmasti elämäni kunnossa, jos itsekin ehtisi pari kierrosta ajelemaan!

Siellä on kuulemma jotkut jalkapallokisatkin alkanut, mutta mä en semmosista niin välitä, vähän liian hidastempoista mulle! Mutta aiotko sä katsoa? Entä oletko katsonut voimanoston MM-kisoja? Kerro!

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Koskaan ei oo oikee aika saada räkätautia!

Mä en ole käynyt kertaakaan kisojen jälkeen salilla ja niistä on nyt jo kaksi viikkoa. Kisa-aamuna oli jo vähän kurkku karhea ja sain flunssan sinkin yliannostuksesta huolimatta. Myös viime kisojen jälkeen oli aivan sama homma, että sairastuin välittömästi kisan jälkeen. Sattumaako? Ehkä jotenkin kroppa taistelee siihen asti, että saa kovan suorituksen tehtyä ja luovuttaa sitten.
Harmittelin, että tulipa räkätauti nyt huonoon saumaan, kun viime viikolla meille tuli Jenkeistä vuokralle hidastuskamera ja kuvauksia oli valmisteltu monta viikkoa ja varsinaiset kuvauspäivät oli varsin intensiivisiä. Sitten mietin, että ihan aina on väärä aika flunssalle. Vai tuleeko mieleen koska viimeksi olisit funtsinut, että tulipa tämä maailmanlopun räkä ja kuume nyt tosi sopivaan aikaan, onneksi tuli juuri nyt!?
Kuulosuojaimet on eri hyvä tyyny, kannattaa kokeilla! t. Leoko
Viime viikon lopussa hurrasin jo, että tauti ohi ja eikun pyöräilemään. Ajoin kolme varttia ihan kevyesti, siis oikeasti kevyesti, mutta ilmeisesti olin tulkinnut tervehtymisen ihan väärin ja pyöräilystä jäi päälle yskä ja tulin uudestaan kipeäksi. Oi miksi? Tän viikon alussa tilanne oli siis sama kuin edellisen viikon alussa eli nokka ihan tukossa ja vähän kuumeinen olo. Ei mennyt kovin hyvin omasta mielestä!
Leot nukkuu päivisin erittäin sikeästi, koska öisin on niin kova kiire pyydystää ulkohäkissä kaikkia hyönteisiä.
Viime viikolla oli tosiaan hidastuskamerakuvaukset ja tällä viikolla päälle on painanut kahden asiakastyön deadline ja näistä johtuen en ole pystynyt pitämään yhtäkään kokonaista saikkupäivää ja se on tosi ärsyttävää. Toki esimerkiksi alkuviikosta lähinnä editoin ja hoidin muita toimistohommia, mutta silti olisin vaan halunnut lötkötä sohvalla kissojen kanssa. Yrittäjänä ehdottomasti ärsyttävintä on se, että kukaan ei oikein pysty sitä sairaslomapäivää paikkaamaan (ainakaan meidän hommissa) ja aikataulut menee pieleen ja heti kun on vaan tarpeeksi voimia, pitää tehdä tekemättömät ja kaikki muutkin hommat ja päivät venyy hullun pitkiksi. Toki sairastumisiin ja muihin voi aina varautua tekemällä videoita puskuriin, mutta näille viikoille osui vaan huonosti juuri tärkeät kuvaukset ja tilaushommat.
Tämä oli sitä aikaa kun viime viikolla saatiin kuvaukset purkkiin ja kesäflunssa ei ollut tehnyt vielä uutta tulemistaan.
Vieläkin on kaikki röörit ihan tukossa ja kuulostan kolmannelta Nylon Beatin jäseneltä, mutta muuten olo alkaa olemaan jo varsin kohtuullinen. Haaveilin aiemmin viikolla, että lauantaina menen sitten salille, mutta ehkä mä vielä säästelen huomiseen, ei meinaan maistu enää kolmas viikko puolikuntoisena.
Kuka kertoisi Leokolle, ettei kissat yleensä nuku näin? :D
Ratareiteen on enää kaksi viikkoa ja se on ihan hullu juttu! Just äsken oli viime juhannus ja nyt on taas. Mitä täällä tapahtuu?! Nyt saisi vaihteen vuoksi olla hyvät kelit kiitos! Ja miksei olis, huhannus on kuitenkin tunnettu hellekeleistään ja poutasäästä. :D Ilmoittautumisia saa muuten pistää sisään kiitos!

Nyt tää räkäjengi jatkaa vielä vähän työhommia tänään ja sitten illaksi rantasaunaan maalle!

lauantai 26. toukokuuta 2018

Helteisen päivän nostokisa

Huh, tuntuu, että pitää heti päästä purkamaan päivä sanoiksi ja kuviksi tänne. Sitä paitsi huomenna kuvataan ihan aamusta iltaan, niin nyt on oikea aika kirjoittaa raportti tämän vuoden ensimmäisistä voimanostokisoista.

Tällä kertaa paino oli jopa vähän alakanttiin tässä viikolla ennen kisaa, mikä on ollut viime aikoina harvinaista herkkua ja painoa on pitänyt pikkusen vetää alaspäin. Ehkä viimeksi vuonna 2015 olen mennyt puntariin vetämättä painoa. Eilen aamulla vaaka näytti peräti puolta kiloa alle, joten söin ihan reilusti päivän aikana ja illalla käytiin vielä Pancho Villassa syömässä. Otin salaatin, mutta silti söin puolet meidän pelikoodarin ranskalaisista. :D
Mää ja mun pinkit kamat
Tänä aamuna vaaka näytti 62,7 (meillä on vanha neuvolavaaka, joten se supertarkkoja lukuja anna) ja heräsin sen verran myöhään, että päätin jaksaa odottaa aamupalaa vaakan jälkeiseen aikaan. Ihan fiksu päätös myöhempiä seikkoja ajatellen. Menin hyvissä ajoin jo kisapaikalle HH Gymille, jossa Tampereen voimanostoseuran kisat perinteisesti järjestetään. Vihdoin yhdeltätoista alkoi punnitus ja tiesin, että ei tähän varmaan kauheesti varoja jää ja vedin kaikki vaatteet pois sukkia ja alushousuja lukuunottomatta. Vaaka näytti 63,05 ja totesin, että ei auta muuta kuin ottaa ne sukatkin pois! Kisavaaka näytti painon kahden desimaalin tarkkuudella ja se seilasi hetken 62,93 ja 63,03 välillä ja pysähtyi sitten 63,00. Se on just eikä melkein! Mä ala oleen kyllä ammattilainen tässä, että paino on ihan hilkulla, mutta silti luokassa ollaan. Edelliset pari kisaa 63-sarjassa olen tainnut painaa 62,95 kg ja 62,85 kg. Ja mikäs siinä, niin painavana vaan kisaan kun voi!
Tyttöjen kisapäivä!
Myös mun ystävä Niina oli mukana kisoissa ensimmäistä kertaa ja kun aika oli kypsä, aloitettiin yhdessä kyykyn lämmittelyt. Ne tuntui varsin hyvältä, mistään ei kiristänyt ja oli ihan hyvä olo. Mun ainoa tavoite kisaan oli, että kyykystä uusi ennätys, maksoi mitä maksoi ja sillä fiiliksellä lähdin nostoja tekemään. Avausrautana oli 102,5 kg ja se tuntui selkään ottaessa ihan siltä, että olisi ollut joku 70 kiloa kyydissä. Ylös nopeasti ja varmasti ja seuraavan nostoon 107,5 kiloa. Sekään ei tuntunut sen kummallisemmalta, helpompi kuin yksikään 105 kg tänä keväänä. Viimeiseen olin kaavaillut painoksi 112,5 ja sen myös tilasin tankoon. Ei se mitenkään raskas ollut, mutta tunsin, että nyt saattoi vähän olla syvyys hilkulla, mutta nostin sen nopsasti ylös ja jäin odottamaan tuomarien mielipidettä syvyydestä. Tuomarilapiot näytti 3-0 hyväksyttyä ja kyykystä uusi ennätys. Kaunista!

Kyykyn jälkeen oli ihan terävä olo aloittaa penkin lämmittelyt. Meidän seurassa kisat etenee sen verran vauhdikkaasti, että kisoissa ei tarvitse ihan hirveästi tappaa aikaa vaan pian edellisen lajin jälkeen saa jo alkaa lämmittelemään seuraavaa.
Mulla on ollut jo pidemmän aikaa penkissä vähän ongelmaa oikeanpuoleisen rintalihaksen kanssa ja nyt olen hoksannut, että kipu pysyy kurissa, kun keskittyy tietyllä lailla kyynerpään liikkeeseen ja kulmaan. Silti se taas ilmoitteli itsestään penkin lämmittelyissä, mutta en antanut sen häiritä. Viimeiset penkkilämmittelyt ei ollut hirveän teräviä. Ekassa nostossa oli 60 kiloa ja jo sen nostettua huomasin, että tänään muuten painaa. Toiseen nostoon tankoon 62,5 kg ja se oli tavallaan jopa parempi ja varmempi nosto kuin ensimmäinen. Viimeiseen nostoon pyysin 65 kiloaa.

Ennen kuin pääsin nostamaan vikan noston, Niina piti koko yleisöä hirveässä jännityksessä. Hänen penkin avauspaino ei ollut tullut ekalla eikä toisella kertaa ylös ja nainen oli jo ihan luovuttamassa ja lähdössä kotiin. Hellästi, mutta jämäkästi käskin mennä koittamaan vielä viimeisen noston, ei se ainakaan mitään maksa. Uskomattoman taistelun jälkeen kolmas nosto onnistui ja yleisö mylvi riemusta! Mä menin heti sen jälkeen nostamaan vikaa nostoani eli 65 kiloa. Se lähti rinnalta, mutta stoppasi pian ja oikean puolen takareisi ja selkä oli ihan tulessa krampista. Eli penkkiin tulokseksi 62,5 kg. Ihan ok, viime viikkojen nostot ei kyllä yhtään enempää ollut luvannutkaan.

Penkin jälkeen oli luvassa taas tuttu kuolemanlaakso, kun iskee väsymys ja maastaveto ei enää huvittaisi. Join siinä aamulla tehdyn pirtelön ja vettä reilusti ja mietin, että ei oo enää kun tunti, niin tää on ohi. Lämmiteltiin siinä muiden naisnostajien kanssa ja lämmittelyissä ei mitään ihmeellistä, maastaveto nyt ei varsinaisesti koskaan tunnu erityisen kivalta, helpolta tai miellyttävältä.

Maastaveto mua ehkä kaihersi eniten etukäteen tässä kisassa. Suoraan sanottuna ei ollut mitään hajua mikä voisi olla kisakunto, 120 kiloa oli varmaan raskain mitä olin nostanut tässä keväällä salilla. Sen pyysin myös aloituspainoksi, koska se nyt tulee ylös vaikka takaperin ja kolmen promillen kännissä.
Eka nosto hyvin ylös ja siitä alkoi kunnon psyykkaus. Kännissä en ollut, mutta muuten vaan ihan psykooseissa. Mua suoraan sanottuna pelotti etukäteen maastaveto, kun en yhtään tiennyt miten se menee ja vaivun aina niin syvälle psyykkaukseen, että se oikeastaan jo aika raskas tila. Päässä vaan humisee ja sormia pistelee ja tulee sellainen olo, että alkaa pyöryttää. Mutta en mää ikinä saa salilla lähellään sellaisia rautoja ylös kuin kisassa, koska salilla vain menen ja nostan, kun taas kisassa lyön kunnon psykoosit ja aggressiot tulille.

Toisena nostona mavessa 132,5 kiloa. Olin ennen vedon alkamista käynyt neuvottelua seuran valmentajan Teemun kanssa ja sopinut, että hän katsoo toisen noston ja suosittelee mulle sitten vikan noston painoa. Olin kertonut, että haaveilen vähän 142,5 kilosta ja sen Teemu käski myös pistää tankoon tokan vedon jälkeen. Olin etukäteen ollut vähän skeptinen tätä uutta ennätysyritystä kohtaan, mutta toisen noston jälkeen tuli sellainen olo, että otetaanpa se nyt kotiin sieltä, eikä ruveta yhtään nössöilemään.

Kädet vaan tärisi, kun menin ottamaan kisan viimeisen noston. Aloin nostamaan ja tajusin, että ei hitto, täähän muuten tulee täältä ja aloin hymyilemään. Videolla se hymy näyttää kyllä vaan irvistykseltä. :D Tanko ylös ja veto hyväksytty 3-0! Siellä lepää!
Tää on se tunne, minkä takia tätä tehdään!
Mistään ei tässä maailmassa saa samanlaista fiilistä, kun saa voimanostokisan päätöksen ja vetää viimeisellä vielä ennätyksen. Se on aika makea tunne! Yhteistulos parani 2,5 kiloa ollen 317,5 kiloa joka on muuten tasan 700 paunaa. Kuulostaa aika paljolta!
Koska olin ainut sarjassani, kuten yleensä, sain kultaisen mitallin ja wilksin pisteillä olin paras kilpailun neljästä naisnostajasta ja se toi mulle "kisan paras naisnostaja" -pokaalin. Se tuntui hienolta, olin ekaa kertaa kisan paras! Wilksin pisteinä tulos oli 341 pistettä, eli ennätys sekin.
Oma tulokseni lisäksi olen oikeasti tosi tyytyväinen, että Niina vihdoin osallistui voimanostokisaan ja sai tuloksen!
Kisat meni ehkä paremmin kuin odotin. En ollut varsinaisesti budjetoinut tuota vetorekkaa mukaan laskuihini ja ajattelin, että yhteistulos tulee varmaan olemaan sama kuin viimeksi. Mutta pieni parannus siihen!
Jotta mä en ala löysäilemään voimanoston suhteen, ilmoittauduin eilen maastavedon SM-kisoihin, jotka pidetään elokuussa Jämsässä. Totta se on, pelkkä vetokisa, ei kyykkyä ja penkkiä ollenkaan! Nyt sain hyvää lisäboostia parantaa maastavetoa entisestään ja kisassa kolmen kuukauden päästä voisin tähdätä taas uuteen ennätykseen. Mutta nyt ajattelin myös ruveta pyöräilemään enemmän. On ollut jotenkin niin superkiireistä viime viikkoina, että olen tehnyt vain salitreenit ja käynyt ehkä kerran viikossa ajamassa pyörällä ja kävellyt muutamana päivänä. Eli korkea aika ottaa fillaria sarvista!
Tää on siisti pysti!
Sanoinkohan mä nyt kaiken? Varmasti jotain unohdin, mutta tässä pääpiirteet. Mulle on aina jotenkin tärkeää purkaa kisa blogiin, niin saan projektin päätökseen. Vanhat kisaraportit on myös kultaakin kalliimpia aina ennen uutta kilpailua, kun henkisesti valmistaudun ja luen vanhoja raportteja.
Poika pääsi muiden poikien kanssa autotallisalin ikkunalaudalle!
Ai niin, sen voisin vielä sanoa, että lähes tasan kolme vuotta sitten nostin ensimmäisen virallisen kisani HH Gymillä samaisissa kevätkisoissa ja silloin tulosrivi oli seuraavanlainen: 90-52.5-135= 277,5. Varsinkin kyykkyyn on tullut hyvin kiloja lisää ja yhteistulokseen kevyet 40 kiloa. Kun välillä tuntuu, että mikään ei mene eteenpäin, niin silloin kannattaa vilkaista noita vanhoja tuloksia.

Tässä oli tämä raportti! Voimakasta viikonlopun jatkoa!

perjantai 25. toukokuuta 2018

Millennium Technology Prize -Hienoimmat juhlat ikinä!

Jonain arkisen maaliskuun iltana me oltiin konepajalla kuvaamassa uutta prässivideota ja Rahkaäijän virittäessä kameroita tsekkasin sähköpostin ja huikkasin, että nyt on taas kutsu johonkin! Kutsut on aina kivoja ja ilokseni huomasin, että meidät on kutsuttu Millennium Technology Prize -gaalaan, jossa jaetaan joka toinen vuosi palkinto innovaatiolle elikkäs keksinnölle, joka parantaa ihmisten elämänlaatua. Kyseessä on yksi maailman isoimmista teknologia-alan palkintogaaloista. Tuli kyllä vähän epäusko, että miksi ihmeessä meidät on kutsuttu tuonne ja vitsailtiin, että ne varmaan haluaa palkinta meidän vessapaperiluotiliivin tai jonkin muun meidän älyttömistä videoprojekteista. :D

Molemmat odotti kovasti gaalaa tulevaksi ja vihdoin tämän viikon tiistaina oli sen aika. Mä kävin kampaajalla aamulla, kun tukan värjäyksen aika oli juuri sopivasti näillä main ja taitava kampaajani Pia Kampaamo Looksista loihti semmosen tukan, että oksat pois. Toivoin jotain lettijuttua ja sellaisen sain ja kampaus sopi todella hienosti yhteen iltapuvun kanssa.

Gaalan pukukoodi oli vähän hämäävä, koska siinä luki seuraavasti: Ladies: Cocktail dress or long evening dress, Gentlemen: Dark suit. Sehän on niin, että miesten pukukoodi määrää naistenkin asun ja tuo antoi vähän ärsyttävästi arvonnan varaa cocktail-puvun ja iltapuvun välillä, kun naisten pukukoodi oli ikään kuin kirjattu erikseen. Kun kerran pitkä iltapuku oli mainittu, valitsin sen, koska ei sitä liian usein pääse iltapukua käyttämään! Mun mielestä kaikenlaiset pukukoodit ja etiketit tuo vain selkeyttä elämään ja nykyään on niin helppo netistä tarkistaa mitä mikäkin tarkoittaa, ettei koodin mukaan pukeutuminen pitäisi olla mitenkään vaikeaa. Mutta esimerkiksi Blog Awardseilla oli joskus aivan uskomaton kirjo erilaista asua tumma puku -koodin alla, että senkin voi ilmeisesti tulkita monella tavalla.

Sain iltapuvun lainaan hoviompelijaltani Janina Luukkaselta, joka oli tehnyt kyseisen koltun Venla-gaalaan Lotta Lehtikarille. Puku oli tosi upea ja sopi mielestäni hienosti mulle. Kampaajan jälkeen meikkasin kotona ja puin mekon päälle ja kun ekan kerran menin peilin eteen, olin vaan, että "Wau, mikä nainen!" :D Jotenkin kaikki sopi vaan niin hyvin yhteen ja kokonaisuus oli mahtava!
Meillä oli Helsingissä sovittuna yksi tapaaminen ennen gaalaa ja ihan muina naisina ja miehinä vedeltiin sinne juhlatamineet päällä. Käytiin myös siinä nopeasti syömässä kiinalaisessa buffetissa, kun epäiltiin, että ruokaa ei ole bileissä ihan heti tarjolla ja sitä on varmasti liian niukasti meidän kaltaisille suursyömäreille. Oikeassa oltiin!
Gaala alkoi kuudelta ja saavuttiin Kaapelitehtaalle ennen puoli kuutta ja siellähän oli jo tupa täynnä juhlaväkeä. Myös moni muu oli valinnut iltapuvun, mutta polvimittaisia mekkoja näkyi myös paljon.
Kippis!
Lavalla voittaja ja presidentti
Tilaisuus alkoi palkintojen jaolla ja miljoonan euron potin korjasi suomalainen Tuomo Suntola, joka on kehittynyt atomikerroskasvatusteknologian eli ALD-teknologian, jolla voidaan pinnoittaa esimerkiksi mikroprosessoreita atomikerros kerrallaan. Kuulostaa hienolta! Palkinnon jakoi tuore isä Sauli Niinistö, jolla oli ilmeisesti niin kova kiire kotiin, ettei ehtinyt edes gaalaillalliselle jäämään. Harmi, yhteiskuva Saulin kanssa olisi ollu aika makea! 
Juhlassa oli kuvaaja, joka otti kuvia vieraista ja ne sai heti itselleen. Mä kävin kolme kertaa kuvassa. :D
Palkintojen jaon jälkeen koko 500-päinen juhlayleisö patistettiin sivuhuoneeseen kiskomaan shampanjaa ja ottamaan kivoja valokuvia. Mun julkkisbongaus jäi vähän vajaaksi, koska en ilmeisesti kovin hyvin tunne naamalta Suomen teknologia- ja tiede-eliittiä. Tuttuja nimiä vaan näkyi isolla ruudulla pyörivissä plaseerauslistoissa.


Kun shampanjaa oli juotu tarpeeksi, avautui iso sali jälleen ja alkoi varsinainen illallisosuus. Kaapelitehtaalla oli todella kuuma, mutta meidän pöytä oli onneksi reunassa ja jostain kävi vähän mukava ilmastoinninvire. Me naureskeltiin, että päästiin lastenpöytään istumaan, koska meidän pöydässä oli varmaan kaikki tapahtuman alle 35-vuotiaat ihmiset. :D Juteltiin pöytäseurueemme kanssa ja odoteltiin ruokia saapuvaksi. Pöydissä oli leipälautaset ja Rahkaäijä kuiskasi mulle, että syödäänkö noi kaikki ja lopulta me syötiin varmaan kaksin 80% meidän pöydän leivistä. Alkoi Kiina-buffetistakin olemaan jo vähän aikaan.
Ihania noi minisämpylät!
 Meidän pöydässä oli muutamia tapahtuman järjestävään tahoon kuuluvia henkilöitä ja he kertoivat, että he ovat olleet vaikuttuneita meidän tavasta popularisoida teknologiaa ja tiedettä ja tuoda sitä suuren yleisön saatvaille ja se toi meille kutsun tämän vuoden gaalaan. Se oli mukava kuulla!
Pöydät täynnä juhlaväkeä
Tarjoilijat oli todella aggressiivisia viininkaatajia, enkä edes ehtinyt sanomaan että en juo viiniä kun lasi oli jo täynnä.
 Siinä oli jotain puheenpartta lavalla ennen ruokaa, mutta vihdoin alkuruoka saapui pöytään. Ruuat tapahtumaan oli tehnyt helsinkiläinen ravintola Savoy. Ei ollut meinaan mitään kouluruokaa, vaikka sadoille ihmisille piti saada sama annos pöytään!
Alkupalalla parsaa ja lohta

Pöydissä oli hienot vilkkuvat pallokoristeet...
...enkä voinut vastustaa kiusausta!

Pääruokana joku murea liha jaa kauden kasviksia ja pyreetä ja soosia ja kaikkea sellaista.
Taas oli puheita ja pääruoka tuli pöytään ehkä tunti alkupalan jälkeen. Pääruokakin oli todella hyvää (mutta sitä ei ollut riittävästi) ja kaikki osat annoksessa oli tosi onnistuneita. Alkuruoka oli silti melkein parempaa! Pääruuan jälkeen kansalle oli tarjolla myös sielunruokaa hienon robottitanssiesityksen muodossa. Naureskeltiin etukäteen, että taas täällä on toi ABB:n robotti, joka kaataa kahvia jokaisilla messuilla, mutta tällä kertaa robotti näyttikin uusia taitoja!
Robottitanssia!
 Robotit vie kohta meidän työt, mutta sitä ennen tarjolla oli vielä kahvit ja "petit fours" eli pieniä jälkiruokaherkkuja. Hain hillitysti vain kolme kertaa lisää niitä.
Marmeladeja, pikkukakkuja ja suklaa-vadelmasuupaloja!
Liian hyviä!
Kun olimme nauttineet tarpeeksi pikkuherkkuja, oli aika jättää upea juhlaeleganssi taakse ja ajaa meidän rämäpakulla takaisin Tampereelle. Gaala oli ehkä hienoin juhla missä olen eläessäni ollut ja nautin siitä suuresti. Kaikki oli niin viimeistä päälle!
Taksijono oli melkoinen. Onneksi meidän autoon ei ollut yhtään jonoa!
Ilmeeni kertoo tässä, että olipa upeat bileet!
Ikävä kyllä Hyvinkään ABC on edelleen raunioina ja jouduttiin odottamaan iltapalaa Hämeenlinnan ABC:lle asti, mutta ihan hyvin me selvittiin. Onneksi söin runsaasti pikkuherkkuja! Kotiin päästessä tuntui, että en millään haluaisi riisua mekkoa ja pestä meikkejä pois, kun oli niin ylväs tunnelma edelleen. Tukkaa en sentään alkanut avamaan ja letti oli edelleen jäljellä aamulla. Gaalasta ja päivästä jäi todella hyvä mieli, kannatti lähteä!

Nyt vähän jännittää, huomenna on voimanostokisat! Niistä sitten raporttia kun olen selviytynyt siitä. :D Heippa!