perjantai 15. kesäkuuta 2018

Penkki(punnerrus)urheilijan lempiaikaa!

Juuri nyt Kanadassa on meneillään raakavoimanoston MM-kilpailut, joissa on mukana kaikki ikäluokat eli junnut, avoin sarja ja mastersit. Mä olen katsonut kisoja niin paljon kuin olen vain ehtinyt ja kun kisat on tullut järkevään aikaan. Juuri nyt puhelimessa on auki naisten 72 kiloisten sarjan kilpailu. Ei terve mitä härkiä nuo naiset! Kun 70 kiloinen nainen laittaa kyykyn aloituspainoon 190 kiloa, on se erittäin tyly määrä rautaa, siis aivan järjetön! Eniten tietysti näissä kisoissa kiinnosti naisten 63-sarja, missä itsekin kisaan, mutta voin vaan nähdä unia maailmanmestaruuskisoissa nostamisesta. Tämä oma sarjani nostettiin viime yönä Suomen aikaan kahdelta, joten se jäi katsomatta, mutta parhaat hetket näkee onneksi YouTubesta ja IPF:n Facebookista ja Instagrammista. Mukana oli myös kaksi suomalaista nostajaa eli Stina Lindell ja Sari Uski, joista jälkimmäisen tunnen voimanostovalmentajakoulutuksesta. Molemmat on todella kovia nostajia ja Suomen huippuja, mutta maailman tasolla naisilla oli tyytyminen 9. ja 10 sijoihin täsmälleen samalla yhteistuloksella. Kun voimanostossa kaksi tai useampi nostaa saman yhteistuloksen, saa nostaja, jolla on ollu puntarissa kevyempi paino, paremman sijan.

Hui, juuri nyt muuten Ruotsin nostaja Annika Zelander kaatui 190 kilon kyykkyraudan kanssa, tosi hurjan näköistä! Jos palataan vielä kuitenkin eiliseen 63-kisaan, niin siellä iskettiin pöytään uudet maailmanennätykset joka lajissa. Ensin Kanadan Maria Htee kyykkäsi 183,5 kiloa (oma kyykkyenkkani vaatimattomat 71 kiloa vähemmän!). Vaikka tuo kyykkykin on suhteellisen sairas, niin mielestäni koko kisan hulluimman suorituksen teki Usan Jennifer Thompson, joka penkkasi ME-tuloksen 142,5 kg (oma ennätykseni 77,5 kiloa vähemmän...). Toiseksi parhaan penkin teki jo edellä mainittu Htee, jonka tulos oli "vain" 107,5 kiloa. Kertoo jotain Thompsonin ylivoimasta! Lisäksi nainen nosti penkin varsin pitkällä nostomatkalla, kun taas suurin osa näistä naisnostajista vääntää sellaisen maailmanlopun kaaren selkään, että nostomatkaksi jää ehkä 5 senttiä. Mutta toista oli Jenniferin penkki! Katso vaikka alla olevasta klipistä:
Maastavedon maailmanennätyksen vetäisi kotiin niin ikään Jenkkinostaja Samatha Calhoun 221,5 kilon nykäisyllä (tässä häviän eniten, eli 79 kiloa!) Kisan voitti penkkimonsteri Thompson, toiseksi tuli mavenainen Calhoun ja pronssia sai kyykyn ennätysnainen Htee. Videolla Hteen ME-kyykky:

Mä nautin suunnattomasti näistä kisoista senkin takia, että tykkään vertailla ja katsella tuloksia ja tilastoja ja sen takia livelähetyksen kanssa on koko ajan auki livetulossivusto, missä näkee sijoitukset ja kilomäärät reaaliaikaisesti. Tänään kun katselin eilisen kisan tuloksia, huomasin ilokseni, että oma maastavetoennätykseni on enemmän kuin viimeiseksi tulleen vetotulos kisassa! Enkä myöskään yhteistuloksessa häviä viimeiseksi tulleelle kuin 10 kiloa. On kyllä sanottava, että 15. eli viimeisen nostajan etelä-afrikkalaisen Tanya Van Lillin yhteistulos 327,5 kiloa on aika järkyttävän huono MM-tasolla. Se on 165 kiloa vähemmän kuin voittajalla.

Ai niin, yksi erittäin suuri yllätys ja pettymys oli se, ettei Ruotsin Isabella Von Weissenberg saanut vedettyä painoa 63-kiloisten sarjaan, vaan jäi kisasta ulos puolen kilon ylipainolla. Isabella olisi luultavasti tuhonnut kärkikolmikon aivan täydellisesti, jos painonveto olisi vain onnistunut ja myös kyykyn ja vedon maailmanennätykset olisivat saattaneet mennä toiseen osoitteeseen. Ketutuksen määrä on varmaan sanoinkuvaamaton tuossa tilanteessa, kun tajuat, että ei ole asiaa kisaan.

Tässä juuri meneillään olevassa 72-kiloisten kisassa mukana Venäjän Nina Kondrasheva, joka on voittanut maassaan avoimen sarjan hopeaa, mutta mielenkiintoiseksi tämän tekee se, että nainen 58-vuotias! Nyt kyykyn jälkeen hän on sijalla 10. eli ei edes viimeinen 14 nostajan joukossa. Kondrasheva voisi nostaa masters-sarjassa, mutta tulee silti kisaamaan lähes 35 vuotta nuorempien naisten kanssa. Kova luu! Avoimessa sarjassa kisaavat yli 23-vuotiaat ja alle 40-vuotiaat, mutta myös junnunostajat ja mastersin saavat kisata yleisessä sarjassa, jos siinä uskovat pärjäävänsä. Itse asiassa myös 63-luokan voittaja Jennifer Thompson on masters-ikäinen 45 vuoden iällään. Kova teko pistää ysärillä syntyneille nostajille jauhot suuhun!
Täysin aiheeseen littymätön kuva, mutta olin eilen Linnanmäellä ja sain narunvedosta timanttisormuksen ja kruunun!
Tähän mennessä avoimen sarjan naisnostajista parhaat Wilksin pisteet (oma paino suhteutettuna nostettuihin kiloihin, kätevä tapa vertailla eri painoluokissa nostavien tuloksia) on napannut 52-kiloisissa nostanut Joy Nnamani 537 pisteellä. Toisena tietysti penkkimonsteri Thompson 535 pisteellä. Tuollaiset yli 500 pisteen tulokset alkaa olemaan olemaan jo aika friikkiluokkaa. Jos nopeasti tsekkasin oikein, niin vain yksi suomalainen nostaja eli Antti Savolainen on kiskaissut yli 500 pisteen wilksit tänä vuonna, tarkemmin sanottuna tällä viikolla Kanadassa.
"Jahas, mitkä laitteet meillä olis vielä käymättä?!"
Näistä kisoista saa kyllä hyvin motivaatiota ja intoa omaan treenaamiseen, kunhan se nyt kunnolla pääsisi käyntiin. Kävin tänään hakemassa tohtorilta reseptin poskiontelotulehdukseen, että mitään uusia enkkoja ei tässä nyt ainakaan lähipäivinä ole luvassa. Vähän alkaa nyt maistumaan puulta tai lähinnä räältä tämä kolmen viikon flunssa. Mutta toivottavasti nyt lähtee! Ratareisi-tapahtuma on ensi viikonloppuna ja silloin olen varmasti elämäni kunnossa, jos itsekin ehtisi pari kierrosta ajelemaan!

Siellä on kuulemma jotkut jalkapallokisatkin alkanut, mutta mä en semmosista niin välitä, vähän liian hidastempoista mulle! Mutta aiotko sä katsoa? Entä oletko katsonut voimanoston MM-kisoja? Kerro!

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Koskaan ei oo oikee aika saada räkätautia!

Mä en ole käynyt kertaakaan kisojen jälkeen salilla ja niistä on nyt jo kaksi viikkoa. Kisa-aamuna oli jo vähän kurkku karhea ja sain flunssan sinkin yliannostuksesta huolimatta. Myös viime kisojen jälkeen oli aivan sama homma, että sairastuin välittömästi kisan jälkeen. Sattumaako? Ehkä jotenkin kroppa taistelee siihen asti, että saa kovan suorituksen tehtyä ja luovuttaa sitten.
Harmittelin, että tulipa räkätauti nyt huonoon saumaan, kun viime viikolla meille tuli Jenkeistä vuokralle hidastuskamera ja kuvauksia oli valmisteltu monta viikkoa ja varsinaiset kuvauspäivät oli varsin intensiivisiä. Sitten mietin, että ihan aina on väärä aika flunssalle. Vai tuleeko mieleen koska viimeksi olisit funtsinut, että tulipa tämä maailmanlopun räkä ja kuume nyt tosi sopivaan aikaan, onneksi tuli juuri nyt!?
Kuulosuojaimet on eri hyvä tyyny, kannattaa kokeilla! t. Leoko
Viime viikon lopussa hurrasin jo, että tauti ohi ja eikun pyöräilemään. Ajoin kolme varttia ihan kevyesti, siis oikeasti kevyesti, mutta ilmeisesti olin tulkinnut tervehtymisen ihan väärin ja pyöräilystä jäi päälle yskä ja tulin uudestaan kipeäksi. Oi miksi? Tän viikon alussa tilanne oli siis sama kuin edellisen viikon alussa eli nokka ihan tukossa ja vähän kuumeinen olo. Ei mennyt kovin hyvin omasta mielestä!
Leot nukkuu päivisin erittäin sikeästi, koska öisin on niin kova kiire pyydystää ulkohäkissä kaikkia hyönteisiä.
Viime viikolla oli tosiaan hidastuskamerakuvaukset ja tällä viikolla päälle on painanut kahden asiakastyön deadline ja näistä johtuen en ole pystynyt pitämään yhtäkään kokonaista saikkupäivää ja se on tosi ärsyttävää. Toki esimerkiksi alkuviikosta lähinnä editoin ja hoidin muita toimistohommia, mutta silti olisin vaan halunnut lötkötä sohvalla kissojen kanssa. Yrittäjänä ehdottomasti ärsyttävintä on se, että kukaan ei oikein pysty sitä sairaslomapäivää paikkaamaan (ainakaan meidän hommissa) ja aikataulut menee pieleen ja heti kun on vaan tarpeeksi voimia, pitää tehdä tekemättömät ja kaikki muutkin hommat ja päivät venyy hullun pitkiksi. Toki sairastumisiin ja muihin voi aina varautua tekemällä videoita puskuriin, mutta näille viikoille osui vaan huonosti juuri tärkeät kuvaukset ja tilaushommat.
Tämä oli sitä aikaa kun viime viikolla saatiin kuvaukset purkkiin ja kesäflunssa ei ollut tehnyt vielä uutta tulemistaan.
Vieläkin on kaikki röörit ihan tukossa ja kuulostan kolmannelta Nylon Beatin jäseneltä, mutta muuten olo alkaa olemaan jo varsin kohtuullinen. Haaveilin aiemmin viikolla, että lauantaina menen sitten salille, mutta ehkä mä vielä säästelen huomiseen, ei meinaan maistu enää kolmas viikko puolikuntoisena.
Kuka kertoisi Leokolle, ettei kissat yleensä nuku näin? :D
Ratareiteen on enää kaksi viikkoa ja se on ihan hullu juttu! Just äsken oli viime juhannus ja nyt on taas. Mitä täällä tapahtuu?! Nyt saisi vaihteen vuoksi olla hyvät kelit kiitos! Ja miksei olis, huhannus on kuitenkin tunnettu hellekeleistään ja poutasäästä. :D Ilmoittautumisia saa muuten pistää sisään kiitos!

Nyt tää räkäjengi jatkaa vielä vähän työhommia tänään ja sitten illaksi rantasaunaan maalle!

lauantai 26. toukokuuta 2018

Helteisen päivän nostokisa

Huh, tuntuu, että pitää heti päästä purkamaan päivä sanoiksi ja kuviksi tänne. Sitä paitsi huomenna kuvataan ihan aamusta iltaan, niin nyt on oikea aika kirjoittaa raportti tämän vuoden ensimmäisistä voimanostokisoista.

Tällä kertaa paino oli jopa vähän alakanttiin tässä viikolla ennen kisaa, mikä on ollut viime aikoina harvinaista herkkua ja painoa on pitänyt pikkusen vetää alaspäin. Ehkä viimeksi vuonna 2015 olen mennyt puntariin vetämättä painoa. Eilen aamulla vaaka näytti peräti puolta kiloa alle, joten söin ihan reilusti päivän aikana ja illalla käytiin vielä Pancho Villassa syömässä. Otin salaatin, mutta silti söin puolet meidän pelikoodarin ranskalaisista. :D
Mää ja mun pinkit kamat
Tänä aamuna vaaka näytti 62,7 (meillä on vanha neuvolavaaka, joten se supertarkkoja lukuja anna) ja heräsin sen verran myöhään, että päätin jaksaa odottaa aamupalaa vaakan jälkeiseen aikaan. Ihan fiksu päätös myöhempiä seikkoja ajatellen. Menin hyvissä ajoin jo kisapaikalle HH Gymille, jossa Tampereen voimanostoseuran kisat perinteisesti järjestetään. Vihdoin yhdeltätoista alkoi punnitus ja tiesin, että ei tähän varmaan kauheesti varoja jää ja vedin kaikki vaatteet pois sukkia ja alushousuja lukuunottomatta. Vaaka näytti 63,05 ja totesin, että ei auta muuta kuin ottaa ne sukatkin pois! Kisavaaka näytti painon kahden desimaalin tarkkuudella ja se seilasi hetken 62,93 ja 63,03 välillä ja pysähtyi sitten 63,00. Se on just eikä melkein! Mä ala oleen kyllä ammattilainen tässä, että paino on ihan hilkulla, mutta silti luokassa ollaan. Edelliset pari kisaa 63-sarjassa olen tainnut painaa 62,95 kg ja 62,85 kg. Ja mikäs siinä, niin painavana vaan kisaan kun voi!
Tyttöjen kisapäivä!
Myös mun ystävä Niina oli mukana kisoissa ensimmäistä kertaa ja kun aika oli kypsä, aloitettiin yhdessä kyykyn lämmittelyt. Ne tuntui varsin hyvältä, mistään ei kiristänyt ja oli ihan hyvä olo. Mun ainoa tavoite kisaan oli, että kyykystä uusi ennätys, maksoi mitä maksoi ja sillä fiiliksellä lähdin nostoja tekemään. Avausrautana oli 102,5 kg ja se tuntui selkään ottaessa ihan siltä, että olisi ollut joku 70 kiloa kyydissä. Ylös nopeasti ja varmasti ja seuraavan nostoon 107,5 kiloa. Sekään ei tuntunut sen kummallisemmalta, helpompi kuin yksikään 105 kg tänä keväänä. Viimeiseen olin kaavaillut painoksi 112,5 ja sen myös tilasin tankoon. Ei se mitenkään raskas ollut, mutta tunsin, että nyt saattoi vähän olla syvyys hilkulla, mutta nostin sen nopsasti ylös ja jäin odottamaan tuomarien mielipidettä syvyydestä. Tuomarilapiot näytti 3-0 hyväksyttyä ja kyykystä uusi ennätys. Kaunista!

Kyykyn jälkeen oli ihan terävä olo aloittaa penkin lämmittelyt. Meidän seurassa kisat etenee sen verran vauhdikkaasti, että kisoissa ei tarvitse ihan hirveästi tappaa aikaa vaan pian edellisen lajin jälkeen saa jo alkaa lämmittelemään seuraavaa.
Mulla on ollut jo pidemmän aikaa penkissä vähän ongelmaa oikeanpuoleisen rintalihaksen kanssa ja nyt olen hoksannut, että kipu pysyy kurissa, kun keskittyy tietyllä lailla kyynerpään liikkeeseen ja kulmaan. Silti se taas ilmoitteli itsestään penkin lämmittelyissä, mutta en antanut sen häiritä. Viimeiset penkkilämmittelyt ei ollut hirveän teräviä. Ekassa nostossa oli 60 kiloa ja jo sen nostettua huomasin, että tänään muuten painaa. Toiseen nostoon tankoon 62,5 kg ja se oli tavallaan jopa parempi ja varmempi nosto kuin ensimmäinen. Viimeiseen nostoon pyysin 65 kiloaa.

Ennen kuin pääsin nostamaan vikan noston, Niina piti koko yleisöä hirveässä jännityksessä. Hänen penkin avauspaino ei ollut tullut ekalla eikä toisella kertaa ylös ja nainen oli jo ihan luovuttamassa ja lähdössä kotiin. Hellästi, mutta jämäkästi käskin mennä koittamaan vielä viimeisen noston, ei se ainakaan mitään maksa. Uskomattoman taistelun jälkeen kolmas nosto onnistui ja yleisö mylvi riemusta! Mä menin heti sen jälkeen nostamaan vikaa nostoani eli 65 kiloa. Se lähti rinnalta, mutta stoppasi pian ja oikean puolen takareisi ja selkä oli ihan tulessa krampista. Eli penkkiin tulokseksi 62,5 kg. Ihan ok, viime viikkojen nostot ei kyllä yhtään enempää ollut luvannutkaan.

Penkin jälkeen oli luvassa taas tuttu kuolemanlaakso, kun iskee väsymys ja maastaveto ei enää huvittaisi. Join siinä aamulla tehdyn pirtelön ja vettä reilusti ja mietin, että ei oo enää kun tunti, niin tää on ohi. Lämmiteltiin siinä muiden naisnostajien kanssa ja lämmittelyissä ei mitään ihmeellistä, maastaveto nyt ei varsinaisesti koskaan tunnu erityisen kivalta, helpolta tai miellyttävältä.

Maastaveto mua ehkä kaihersi eniten etukäteen tässä kisassa. Suoraan sanottuna ei ollut mitään hajua mikä voisi olla kisakunto, 120 kiloa oli varmaan raskain mitä olin nostanut tässä keväällä salilla. Sen pyysin myös aloituspainoksi, koska se nyt tulee ylös vaikka takaperin ja kolmen promillen kännissä.
Eka nosto hyvin ylös ja siitä alkoi kunnon psyykkaus. Kännissä en ollut, mutta muuten vaan ihan psykooseissa. Mua suoraan sanottuna pelotti etukäteen maastaveto, kun en yhtään tiennyt miten se menee ja vaivun aina niin syvälle psyykkaukseen, että se oikeastaan jo aika raskas tila. Päässä vaan humisee ja sormia pistelee ja tulee sellainen olo, että alkaa pyöryttää. Mutta en mää ikinä saa salilla lähellään sellaisia rautoja ylös kuin kisassa, koska salilla vain menen ja nostan, kun taas kisassa lyön kunnon psykoosit ja aggressiot tulille.

Toisena nostona mavessa 132,5 kiloa. Olin ennen vedon alkamista käynyt neuvottelua seuran valmentajan Teemun kanssa ja sopinut, että hän katsoo toisen noston ja suosittelee mulle sitten vikan noston painoa. Olin kertonut, että haaveilen vähän 142,5 kilosta ja sen Teemu käski myös pistää tankoon tokan vedon jälkeen. Olin etukäteen ollut vähän skeptinen tätä uutta ennätysyritystä kohtaan, mutta toisen noston jälkeen tuli sellainen olo, että otetaanpa se nyt kotiin sieltä, eikä ruveta yhtään nössöilemään.

Kädet vaan tärisi, kun menin ottamaan kisan viimeisen noston. Aloin nostamaan ja tajusin, että ei hitto, täähän muuten tulee täältä ja aloin hymyilemään. Videolla se hymy näyttää kyllä vaan irvistykseltä. :D Tanko ylös ja veto hyväksytty 3-0! Siellä lepää!
Tää on se tunne, minkä takia tätä tehdään!
Mistään ei tässä maailmassa saa samanlaista fiilistä, kun saa voimanostokisan päätöksen ja vetää viimeisellä vielä ennätyksen. Se on aika makea tunne! Yhteistulos parani 2,5 kiloa ollen 317,5 kiloa joka on muuten tasan 700 paunaa. Kuulostaa aika paljolta!
Koska olin ainut sarjassani, kuten yleensä, sain kultaisen mitallin ja wilksin pisteillä olin paras kilpailun neljästä naisnostajasta ja se toi mulle "kisan paras naisnostaja" -pokaalin. Se tuntui hienolta, olin ekaa kertaa kisan paras! Wilksin pisteinä tulos oli 341 pistettä, eli ennätys sekin.
Oma tulokseni lisäksi olen oikeasti tosi tyytyväinen, että Niina vihdoin osallistui voimanostokisaan ja sai tuloksen!
Kisat meni ehkä paremmin kuin odotin. En ollut varsinaisesti budjetoinut tuota vetorekkaa mukaan laskuihini ja ajattelin, että yhteistulos tulee varmaan olemaan sama kuin viimeksi. Mutta pieni parannus siihen!
Jotta mä en ala löysäilemään voimanoston suhteen, ilmoittauduin eilen maastavedon SM-kisoihin, jotka pidetään elokuussa Jämsässä. Totta se on, pelkkä vetokisa, ei kyykkyä ja penkkiä ollenkaan! Nyt sain hyvää lisäboostia parantaa maastavetoa entisestään ja kisassa kolmen kuukauden päästä voisin tähdätä taas uuteen ennätykseen. Mutta nyt ajattelin myös ruveta pyöräilemään enemmän. On ollut jotenkin niin superkiireistä viime viikkoina, että olen tehnyt vain salitreenit ja käynyt ehkä kerran viikossa ajamassa pyörällä ja kävellyt muutamana päivänä. Eli korkea aika ottaa fillaria sarvista!
Tää on siisti pysti!
Sanoinkohan mä nyt kaiken? Varmasti jotain unohdin, mutta tässä pääpiirteet. Mulle on aina jotenkin tärkeää purkaa kisa blogiin, niin saan projektin päätökseen. Vanhat kisaraportit on myös kultaakin kalliimpia aina ennen uutta kilpailua, kun henkisesti valmistaudun ja luen vanhoja raportteja.
Poika pääsi muiden poikien kanssa autotallisalin ikkunalaudalle!
Ai niin, sen voisin vielä sanoa, että lähes tasan kolme vuotta sitten nostin ensimmäisen virallisen kisani HH Gymillä samaisissa kevätkisoissa ja silloin tulosrivi oli seuraavanlainen: 90-52.5-135= 277,5. Varsinkin kyykkyyn on tullut hyvin kiloja lisää ja yhteistulokseen kevyet 40 kiloa. Kun välillä tuntuu, että mikään ei mene eteenpäin, niin silloin kannattaa vilkaista noita vanhoja tuloksia.

Tässä oli tämä raportti! Voimakasta viikonlopun jatkoa!

perjantai 25. toukokuuta 2018

Millennium Technology Prize -Hienoimmat juhlat ikinä!

Jonain arkisen maaliskuun iltana me oltiin konepajalla kuvaamassa uutta prässivideota ja Rahkaäijän virittäessä kameroita tsekkasin sähköpostin ja huikkasin, että nyt on taas kutsu johonkin! Kutsut on aina kivoja ja ilokseni huomasin, että meidät on kutsuttu Millennium Technology Prize -gaalaan, jossa jaetaan joka toinen vuosi palkinto innovaatiolle elikkäs keksinnölle, joka parantaa ihmisten elämänlaatua. Kyseessä on yksi maailman isoimmista teknologia-alan palkintogaaloista. Tuli kyllä vähän epäusko, että miksi ihmeessä meidät on kutsuttu tuonne ja vitsailtiin, että ne varmaan haluaa palkinta meidän vessapaperiluotiliivin tai jonkin muun meidän älyttömistä videoprojekteista. :D

Molemmat odotti kovasti gaalaa tulevaksi ja vihdoin tämän viikon tiistaina oli sen aika. Mä kävin kampaajalla aamulla, kun tukan värjäyksen aika oli juuri sopivasti näillä main ja taitava kampaajani Pia Kampaamo Looksista loihti semmosen tukan, että oksat pois. Toivoin jotain lettijuttua ja sellaisen sain ja kampaus sopi todella hienosti yhteen iltapuvun kanssa.

Gaalan pukukoodi oli vähän hämäävä, koska siinä luki seuraavasti: Ladies: Cocktail dress or long evening dress, Gentlemen: Dark suit. Sehän on niin, että miesten pukukoodi määrää naistenkin asun ja tuo antoi vähän ärsyttävästi arvonnan varaa cocktail-puvun ja iltapuvun välillä, kun naisten pukukoodi oli ikään kuin kirjattu erikseen. Kun kerran pitkä iltapuku oli mainittu, valitsin sen, koska ei sitä liian usein pääse iltapukua käyttämään! Mun mielestä kaikenlaiset pukukoodit ja etiketit tuo vain selkeyttä elämään ja nykyään on niin helppo netistä tarkistaa mitä mikäkin tarkoittaa, ettei koodin mukaan pukeutuminen pitäisi olla mitenkään vaikeaa. Mutta esimerkiksi Blog Awardseilla oli joskus aivan uskomaton kirjo erilaista asua tumma puku -koodin alla, että senkin voi ilmeisesti tulkita monella tavalla.

Sain iltapuvun lainaan hoviompelijaltani Janina Luukkaselta, joka oli tehnyt kyseisen koltun Venla-gaalaan Lotta Lehtikarille. Puku oli tosi upea ja sopi mielestäni hienosti mulle. Kampaajan jälkeen meikkasin kotona ja puin mekon päälle ja kun ekan kerran menin peilin eteen, olin vaan, että "Wau, mikä nainen!" :D Jotenkin kaikki sopi vaan niin hyvin yhteen ja kokonaisuus oli mahtava!
Meillä oli Helsingissä sovittuna yksi tapaaminen ennen gaalaa ja ihan muina naisina ja miehinä vedeltiin sinne juhlatamineet päällä. Käytiin myös siinä nopeasti syömässä kiinalaisessa buffetissa, kun epäiltiin, että ruokaa ei ole bileissä ihan heti tarjolla ja sitä on varmasti liian niukasti meidän kaltaisille suursyömäreille. Oikeassa oltiin!
Gaala alkoi kuudelta ja saavuttiin Kaapelitehtaalle ennen puoli kuutta ja siellähän oli jo tupa täynnä juhlaväkeä. Myös moni muu oli valinnut iltapuvun, mutta polvimittaisia mekkoja näkyi myös paljon.
Kippis!
Lavalla voittaja ja presidentti
Tilaisuus alkoi palkintojen jaolla ja miljoonan euron potin korjasi suomalainen Tuomo Suntola, joka on kehittynyt atomikerroskasvatusteknologian eli ALD-teknologian, jolla voidaan pinnoittaa esimerkiksi mikroprosessoreita atomikerros kerrallaan. Kuulostaa hienolta! Palkinnon jakoi tuore isä Sauli Niinistö, jolla oli ilmeisesti niin kova kiire kotiin, ettei ehtinyt edes gaalaillalliselle jäämään. Harmi, yhteiskuva Saulin kanssa olisi ollu aika makea! 
Juhlassa oli kuvaaja, joka otti kuvia vieraista ja ne sai heti itselleen. Mä kävin kolme kertaa kuvassa. :D
Palkintojen jaon jälkeen koko 500-päinen juhlayleisö patistettiin sivuhuoneeseen kiskomaan shampanjaa ja ottamaan kivoja valokuvia. Mun julkkisbongaus jäi vähän vajaaksi, koska en ilmeisesti kovin hyvin tunne naamalta Suomen teknologia- ja tiede-eliittiä. Tuttuja nimiä vaan näkyi isolla ruudulla pyörivissä plaseerauslistoissa.


Kun shampanjaa oli juotu tarpeeksi, avautui iso sali jälleen ja alkoi varsinainen illallisosuus. Kaapelitehtaalla oli todella kuuma, mutta meidän pöytä oli onneksi reunassa ja jostain kävi vähän mukava ilmastoinninvire. Me naureskeltiin, että päästiin lastenpöytään istumaan, koska meidän pöydässä oli varmaan kaikki tapahtuman alle 35-vuotiaat ihmiset. :D Juteltiin pöytäseurueemme kanssa ja odoteltiin ruokia saapuvaksi. Pöydissä oli leipälautaset ja Rahkaäijä kuiskasi mulle, että syödäänkö noi kaikki ja lopulta me syötiin varmaan kaksin 80% meidän pöydän leivistä. Alkoi Kiina-buffetistakin olemaan jo vähän aikaan.
Ihania noi minisämpylät!
 Meidän pöydässä oli muutamia tapahtuman järjestävään tahoon kuuluvia henkilöitä ja he kertoivat, että he ovat olleet vaikuttuneita meidän tavasta popularisoida teknologiaa ja tiedettä ja tuoda sitä suuren yleisön saatvaille ja se toi meille kutsun tämän vuoden gaalaan. Se oli mukava kuulla!
Pöydät täynnä juhlaväkeä
Tarjoilijat oli todella aggressiivisia viininkaatajia, enkä edes ehtinyt sanomaan että en juo viiniä kun lasi oli jo täynnä.
 Siinä oli jotain puheenpartta lavalla ennen ruokaa, mutta vihdoin alkuruoka saapui pöytään. Ruuat tapahtumaan oli tehnyt helsinkiläinen ravintola Savoy. Ei ollut meinaan mitään kouluruokaa, vaikka sadoille ihmisille piti saada sama annos pöytään!
Alkupalalla parsaa ja lohta

Pöydissä oli hienot vilkkuvat pallokoristeet...
...enkä voinut vastustaa kiusausta!

Pääruokana joku murea liha jaa kauden kasviksia ja pyreetä ja soosia ja kaikkea sellaista.
Taas oli puheita ja pääruoka tuli pöytään ehkä tunti alkupalan jälkeen. Pääruokakin oli todella hyvää (mutta sitä ei ollut riittävästi) ja kaikki osat annoksessa oli tosi onnistuneita. Alkuruoka oli silti melkein parempaa! Pääruuan jälkeen kansalle oli tarjolla myös sielunruokaa hienon robottitanssiesityksen muodossa. Naureskeltiin etukäteen, että taas täällä on toi ABB:n robotti, joka kaataa kahvia jokaisilla messuilla, mutta tällä kertaa robotti näyttikin uusia taitoja!
Robottitanssia!
 Robotit vie kohta meidän työt, mutta sitä ennen tarjolla oli vielä kahvit ja "petit fours" eli pieniä jälkiruokaherkkuja. Hain hillitysti vain kolme kertaa lisää niitä.
Marmeladeja, pikkukakkuja ja suklaa-vadelmasuupaloja!
Liian hyviä!
Kun olimme nauttineet tarpeeksi pikkuherkkuja, oli aika jättää upea juhlaeleganssi taakse ja ajaa meidän rämäpakulla takaisin Tampereelle. Gaala oli ehkä hienoin juhla missä olen eläessäni ollut ja nautin siitä suuresti. Kaikki oli niin viimeistä päälle!
Taksijono oli melkoinen. Onneksi meidän autoon ei ollut yhtään jonoa!
Ilmeeni kertoo tässä, että olipa upeat bileet!
Ikävä kyllä Hyvinkään ABC on edelleen raunioina ja jouduttiin odottamaan iltapalaa Hämeenlinnan ABC:lle asti, mutta ihan hyvin me selvittiin. Onneksi söin runsaasti pikkuherkkuja! Kotiin päästessä tuntui, että en millään haluaisi riisua mekkoa ja pestä meikkejä pois, kun oli niin ylväs tunnelma edelleen. Tukkaa en sentään alkanut avamaan ja letti oli edelleen jäljellä aamulla. Gaalasta ja päivästä jäi todella hyvä mieli, kannatti lähteä!

Nyt vähän jännittää, huomenna on voimanostokisat! Niistä sitten raporttia kun olen selviytynyt siitä. :D Heippa!










sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kauhu poistui ja rauha valtasi mieleni

Seuran kevätkisoihin on aikaa vajaa viikko ja alkuviikosta mut valtasi ennenkokematon epätoivo, kauhu ja pelko, että en pysty, en ehdi enkä varsinkaan jaksa nostaa mitään kisoissa. Liikaa töitä, liian kuuma, liian vähän treenejä, liian romut polvet, liian vähän kehonhuoltoa, liikaa painoa kisapuntarilla ja maastavetosukatkin pitäs pestä, EI PYSTY! Koitin keksiä epäitoivoisesti jotain tekosyitä, että voisin vaan skipata kisat. Mää en käy treenikaudella juuri koskaan puntarilla ja olin ihan varma siitäkin, että paino on jonkun 50 kiloo yli painoluokasta ja ensi viikolla hirveet painonvetotalkoot jos mielin kisata omassa luokassani alle 63 kiloisissa.
Lankutus dippitelineessä, uusinta uutta treenin saralla! Kokeile heti tänään!
Sitten nukuin yön yli ja aamulla kävin puntarilla, joka näytti draamattiset 200 grammaa yli painoluokan. Eli yksi sadasta paniikin aiheesta voidaan sulkea pois. Ei hätää!
Viime viikkoina me ollaan treenattu lähinnä meidän autotallisalilla eli Rautis Gymillä. Rautis Gymin huonoin puoli on kehnohko penkkipunnerrusteline, joka on vähän liian korkea ja muutenkaan se ei oikein mätsää hyvään penkkipunnerrusasentoon. Päätin, että viimeiset treenit täytyy käydä tekemässä HH Gymillä Nekalassa, jotta penkkiin saa oikeanlaisen tuntuman. Niinpä ajelin tänään avoauton katto alhaalla HH:lle sillä välin kun Rahkaäijä lähti pyöräilemään. Salilla ei ollut juuri ketään ja aloitin treeniretriittini. Lämmittelin rauhassa, kyykkäsin oikein ajatuksella ja penkkasin tekniikkaan keskittyen ja kuuntelin musiikkia ja sarjatauoilla katselin Instagramista voimanostovideoita. Mietiskelin myös tulevia kisanostojani ja edellisiä kisoja, mitä pitäisi tehdä samalla tavalla kuin edellisessä kisassa? Entä mitä toisin?
Rahkaäijä vielä vähän arpoo kisoihin osallistumistaan. Sen näkee sitten kisa-aamuna! :D
Jossain viimeisen penkkisarjan kohdalla tajusin, että se kaikki kauhu ja paniikki kisasta on poissa ja tilalla oli luottamus siihen, että olen tehnyt kaiken niin hyvin kuin pystyn ja kisassa voin tehdä parhaani. Mulla ei ole mitään pakottavaa painetta tehdä kaikkien aikojen ennätysriviä tai todistaa kellekään mitään, menen vain kisaamaan ja uskon, että voisin ainakin kyykyssä tehdä ennätyksen.
Kaikki hyvin!
Mulle voimanosto on kilpailua itseä vastaan ja oman ruumiin ja mielen kehittämistä ja hallitsemista, ei ketään muuta vastaan kilpailua. Mun on turha verrata itseäni kehenkään muuhun tässä ja mä tiedän oman tasoni ja haluan parantaa sitä. Mutta se ei ole mikään pakkomielle, en ajattele nostamista jatkuvasti. :D Vain salilla, ja ehkä vähän ennen ja jälkeen treenin. Treenit on vain yksi osa arkea, ei koko elämän sisältö.
Tiedän, että kisapäivästä tulee mukava ja nyt odotan sitä hyvillä mielin ja luottavaisena. Paljon parempi fiilis kuin muutaman päivän takainen kauhu ja vastahakoisuus.
Autotallisalilta on kesäiset maisemat!
Kerroin muutama viikko sitten, että hankin blenderin ja se on ollut sen jälkeen jokapäiväisessä käytössä. Tällä viikolla S-Marketissa oli jossain poistotarjouksessa Fastin smoothie mix -pusseja ja ostin niitä pari kokeeksi. Suhtauduin aika epäileväisesti, mutta kun heitin jauheen sekaisin maidon, mustikoiden ja banaanin kanssa, tuli aivan järkyttävän hyvää smoothieta! Aloin välittömästi laskeskelemaan kilohintavertailua, että pitäisikö hakea kaikki loput alennuspussit Ässästä vai tilata jostain isompi pönttö. Pönttö vei voiton ja tilasin kahta eri makua suoraan Fastilta. Pönikät saapuivat eilen ja testasin jo toisenkin maun eli ananas-kookoksen ja se ei ollut kyllä oikein mistään kotoisin. Ihan ok, mutta niin sanotusti ei ollut vörtti. Marjanmakuinen oli edelleenkin hyvää ja siitä on innostunut myös Rahkaäijä. Olen jo kauan pistänyt smoothien sekaan rahkaa proteiiniksi, niin oli hauskaa löytää joku toinen vaihtoehto rahkalle. Rahkamuija ei tietenkään ikinä hylkää rahkaa!
Hieno kun joutuu juomaan smoothien kukkamaljakosta, kun ei ole tarpeeksi suuria juomalaseja tai mukeja. :D

Mitäs muuta tällä viikolla? Kävin naapurin Niinan kanssa tiistaina katsomassa uuden Deadpoolin Helsingissä kutsuvierasnäytöksessä ja meillä oli kunnon julkkisbongaus menossa ennen leffan alkua. Niinan vieressä istui yksi Temptation Island -ohjelmasta tuttu sinkku ja mun edessä leffasta nautti Hans Välimäki ja samalla rivillä meidän kanssa istuneen Uinon miehen puhelin soi kesken leffan. Sitten oli kaikenmaailman Selviytyjät-kilpailijaa ja tubettajaa ja bloggaajaa. Kaikenlaista sitä näkee kun poistuu täältä Tampereelta! Täällä ei näe kun Timo Jutilaa välillä.
Me ollaan kuolleita altaita!
Täytin tällä viikolla 27 ja ikäkriisi on aito asia. Olen jo huolestuneena kysellyt Rahkaäijältä joko se on katsellut nuorempaa vaimoa, tää vaimo ei meinaan ole enää mikään 19-vuotias! Lisää synttärisankareita on luvassa heti ensi viikolla, kun Leoko-kissa täyttää 4 vuotta. Ei enää mikään pentu sekään, mutta sitä ei kyllä käytöksestä huomaa mitenkään!
Leokosta ei nyt valitettavasti ole kuvaa, mutta Leo ihan liian pienessä pahvilaatikossa saa kelvata.
Ensi viikolla on siis kisaviikko, mutta sitä ennen meillä juhlahumua luvassa, kun tiistaina menemme Millenium teknologiapalkinto -gaalaan. En kyllä yhtään tiedä mitä tämmöset  Youtube-tieteen tekijät siellä tekee. :D Voin kirjoittaa reportaasin tapahtuman jälkeen mahdollisista uusista julkkisbongauksistani. Sauli Niinistö siellä ainakin pitäis olla!

Mukavaa viikkoa!

perjantai 11. toukokuuta 2018

Pyörä laivaan ja Tukholmaan!

Eräällä junamatkalla Helsinkiin viime syksynä huomasin, että Macklemore esiintyy Tukholmassa toukokuussa ja päätin, että mä olen paikalla silloin. Ja minähän olin! Sain huijattua mukaani Sarin ja Tukholman hotellin sijantia pohtiessa keksin, että polkupyörät ratkaisee meidän kaikki ongelmat ja nostaa reissun ihan uudelle tasolle. Oltiin tosiaan jo suunniteltu, että menemme Viikkarin laivalla Turusta Tukholmaan ja tsekkasin, että pyörän kuljetus per suunta on 9 euroa eli kahdelta ihmiseltä edestakaisin 36 euroa. Ei muuta kuin fillarit mukaan! Katsoin muuten äsken, että Tallink Siljalla pyöränkuljetus on 10 euroa suunta eli ei juuri hinnassa eroa.
Mä ja mun ihastuttava matkaseuralainen Sari! Tukholmassa oli vaan reilut 20 astetta lämmintä, niin tekoturkki oli todella tarpeellinen. :D
Mulla on elämässä periaatteita ja yksi niistä on se, että en maksa pysäköinnistä, jos ei ole aivan pakko. Sen takia on tullut käveltyä sekä koti- että ulkomailla varsin runsaasti, mutta tällä kertaa ei tarvinnut kävellä, kun oli pyörät mukana. Dumpattiin auto parin kilometrin päähän satamasta ja rullattiin Viking Linen terminaaliin. Ei tajuttu heti mennä autojen lähtöselvitykseen, vaan kävin ensin kysymässä ihmislähtöselvityksessä, että mikä maa, mikä valuutta ja meidät patistettiin autolähtöselvitykseen päin. Siellä oli mukavasti jo kaikki autot päässeet lähtöselvityksestä läpi ja pääsimme jonottamatta lähtökassalle. Autolähtöselvitys pitää olla tehtynä puoli tuntia ennen laivan lähtöä ja me oltiin selvittämässä itseämme laivaan 35 minuuttia ennen lähtöä. Juuri sopivasti!
Lähtöselvitykseen. Sinne vaan autotiskille pyörien kanssa!
Autoja ei oltu vielä otettu paattiin sisään ja meidän ohjattiin tyhjän kaistan kautta suoraan laivaan ennen moottoriajoneuvoja, joten koko prosessi hoitui jonottamatta ja odottamatta. Me ollaan jokusen kerran menty laivalla auton kanssa Ruotsiin tai takaisin Suomeen ja ärsyttävintä siinä on jonottelu joka kohdassa. Jono lähtöselvitykseen, jono laivaan, jono laivasta pois. Mutta pyörällä me olimme kuin mitkäkin VIP-matkustajat!
Menomatkalla laiva oli Viking Amorella. Pyörät ajetaan autokannelle ja satamajäbät kyllä ohjeistaa mistä luukusta ajetaan sisään.
Autokannella henkilökunta osoitti meille pyörien paikata ja siinä ei ollut mitään, mihin fillarit olisi sitonut kiinni, joten jätimme vain nojaamaan ne toisiinsa. Myös kypärät jätettiin pyörien kanssa autokannelle, ettei tarvinut kanniskella niitä koko päivää laivassa. Vasta laivan lähdön jälkeen tajusimme, että emme pistäneet läskejä edes lukkoon, mutta mihinkäs ne sieltä lähtisivät kesken matkan. Ahvenanmaan kohdalla vähän vaan katseltiin, ettei kukaan näytä rullaavan meidän Whiteilla pois laivasta. :D
Kaverit odottivat siinä kiltisti 11 tuntia.
En ole varma tuliko Turusta muita pyöriä kyytiin, mutta ainakin Tukholmassa me olimme ainoat, jotka lähtivät laivasta ulos pyörillä. Odotettiin vain, että siivoojat ensin ryntäsivät juoksujalkaa laivaan sisään ja sitten me päästiin polkaisemaan ensimmäisinä ulos. Autojen ulosmenoreittiä satamasta ulos ja eikun navigoimaan hotellille, joka oli noin 1,5 kilometrin päässä satamasta.
Huomattiin heti Tukholmassa, että pyörien mukaan ottaminen oli reissun paras päätös. Pyörällä ajaminen siellä on erittäin helppoa ja nopeaa ja keskustan alueella menee todella hyvin merkityt pyöräkaistat ja pyörille on omat liikennevalot monissa risteyksissä. Slussenilla satamasta vanhaan kaupunkiin päin mennessä oli jonkin sortin tietyötä menossa, mutta sen ei todellakaan annettu häiritä pyöräilijöitä, vaan siitä huolimatta pyöräily- ja kävelykaistat oli hyvinkin tilavia. Näkispä saman täällä Tampereella, kun koko kaupunki on revitty auki ratikkatyömaan kanssa.
Omat kaistat ja valot pyöräilijöille.
Illalla lähdettiin käymään hotellilta vielä paikallisessa ICA:ssa iltapalaostoksilla ja ihasteltiin sujuvaa liikkumista. Huomionarvoinen seikka oli myös se, että kävelijät pysyi aika hyvin omalla puolellaan kävelykaistalla. Ettei nyt ihan menisi ruotsalaisten kehumiseksi tämä homma, niin takaa tulevan pyörän kuuli aina siitä, että ketjut rahisi ja vinkui vähintään joka toisessa pyörässä pahemman kerran. Ketjurasvan käyttö on sallittua!
Olisi varmaan tämäkin edestakainen 5 kilometrin kauppareissu jäänyt kävellen tekemättä.
Meidän yllätykseksi läskipyörät olivat ihan uskomattomia huomiomagneetteja. Ne keräsi katseita niin liikkeessä kun paikallaan ja kaupasta ulos tullessakin jotkut jäbät oli puristelemassa renkaita ja välillä aina joku huuteli jotain paksuista renkaista. Okei, ei nuo ehkä mitään yleisimpiä kaupunkipyöriä ole.
Keli oli aivan uskomaton koko viikonlopun ja varsinkin lauantai-ilta oli todella upea. Tuntui aivan kesältä!
Eeei, laiva jätti meidät!!
Hotellin edustalla oli aivan upeita kirsikkapuita ja ilta-aurinko loi hienon valon.
Koko perhe piknikillä. Tässä kuvassa on jotain niin ruotsalaista!
Mieletön auringonlaskun valo!
Keikka järjestettiin Gröna Lundin huvipuistossa, jonne ei olisi ollut kuin ehkä puolisen kilometriä uimalla, mutta päädyttiin silti käyttämään pyöriä. Maitse matkaa tuli 6 kilmetriä eli erittäin sopiva matka läskeillä rullattavaksi. Lähdettiin jo aamupäivällä liikkeelle ja nappailtiin kuvia kunkun linnasta ja vaikka mistä ja ihasteltiin taas upeita ja toimivia pyöräilyolosuhteita.
Kypärät päässä joka säässä!
Oli ihan pari kukkivaa kirsikkapuuta Kungsträdgårdenissa.
Huvipuistoon mennessä käytettiin pyörät yhteen ja kiinni johonkin tolppaan ihan Gröna Lundin eteen. Yleisesti mulla on se periaate, että pyörä kannattaa jättää lukkoon aika näkyvälle paikalle, missä liikkuu ihmisiä. Silloin mahdollinen epäillyttävä lukon parissa räpeltäminen voi kiinnittää jonkun huomion. Toisin kuin jos pyörä on piilotetty pimeimpään ja syrjäisimpään nurkkaan, missä hämärä-Heikki voi puuhailla rauhassa kenenkään näkemättä. Meillä oli kolme vaijerilukkoa mukana, joten vähän vaivaa olisi pitänyt nähdä, jos olisi mielinyt läskin saada mukaansa.
Eclipse-keinu pyöri varsin korkealla!
Mä olin lähtenyt katsomaan Macklemoren keikkaa Gröna Lundiin, eikä mulla ollut varsinaisia odotuksia itse huvipuiston suhteen, mutta sehän oli todella kiva ja monipuolinen! Riehuttiin päivä huvipuistolaitteissa ja siellä oli muutamia varsin hyviä laitteita mullekin, jonka mielestä mikään ei ole tarpeeksi hurjaa huvipuistossa. 95 metriin nouseva vapaapudotuslaite Ikaros oli aika päräyttävä kokemus, varsinkin kun menin siihen ihan ensimmäisenä. Sari ei ole korkeiden paikkojen suurin fani ja jätti Ikaroksen väliin.
Apina ja gorilla kävelivät torilla.
Itse keikka oli tosi hyvä ja päästiin yllättävän sujuvasti ulos puistosta sen jälkeen, vaikka väkeä oli todella paljon. Kun 13 000 ihmistä lähtee Gröna Lundista samaan aikaan kotiin, oli tie pois saarelta aika tukossa ja julkisiin hullut jonot. Mutta sepä ei meitä pyöräilijöitä haitannut, vaan rullailtiin tyhjää pyöräkaistaa voittajina pois. Edes keikan jälkeen juuri kukaan ei hortoillut pyöräkaistalla!
Vain kolme varttia keikan loppumisen jälkeen olimme takaisin hotellille ja valmiita nukkumaan, koska laiva lähtisi ajoissa aamulla.

Aamulla satamaan päin mennessä  pyöräkaistoilla oli hullu työmatkatempokisa ja pyöriä viuhui jatkuvasti ohi. Me ei läskeillä pärjätty siinä kisassa!
Kotiin päin matkattiin Viking Gracella, joka oli todella hieno verrattuna jo vähän vanhempaan Amorellaan. Taas päästiin laivaan suoraan sisään ja tällä kertaa parkeerattiin pyörät jotain rakennelmaa vasten, joka oli ehkä jopa pyörille tarkoitettu. Meillä oli omat mustekalat mukana, jolla köytettiin pyörät kiinni, etteivät pääse kaatumaan. Tällä kertaa heitin myös pyörät lukkoon yhdellä vaijerilla, ettei ne jää Maarianhaminassa kyydistä.
Taas meidän pyörät oli ainoat pyörämatkustajat autokannella.
Laivamatka takaisin kului erittäin väsyneissä tunnelmissa ja viimein päästiin takaisin Turkuun. Laivasta ulos ajaessa tullipisteen jälkeen joku autoilija ajoi aivan järkyttävän läheltä mua, kun ajettiin autojen seassa, kuten kuuluu ja molemmat säikähdettiin hurjaa tilannetta vähän. Tervetuloa takaisin Suomeen, pyöräilijä!
Auto oli edelleen tallessa meidän ilmaisella paikalla ja heitettiin pyörät autoon ja huristeltiin takaisin Tampereella. Erittäin hyvä reissu ja pyörät toi molempien mielestä matkaan paljon lisäarvoa. Voisin helposti lähteä toisenkin kerran Tukholmaan pyörän kanssa ja vähän pidemmäksi aikaa. Pyörällä ehtii näkemään niin paljon enemmän kuin kävellen, eikä tarvitse ottaa selvää julkisista liikennevälineistä, kun voi vaan polkea menemään. Ehdottoman suositeltava juttu ihan kaikille, ei tosiaankaan tarvitse olla mikään himopyöräilijä lähteäkseen kaupunkipyöräilemään Tukholmaan. Eikun pyörä laivaan ja menoksi!