torstai 28. helmikuuta 2013

Kalavaleen päivä

Liekö suomalaisen kulttuurin päivän ylevä henki sumentanut harkintakykyni, mutta sain aamulla vakavan päähänpiston lähteä juoksemaan. Uhosin viime vuoden puolella, etten enää juokse talvella, koska se on niin puuduttavaa, pelkästään sauvakävelyn. Noh, en ole juossut ja muutaman kerran olen sauvakävellyt, mutta pyöräiltyä on tullut sitäkin enemmän. Muistelisin edellisen kerran juosseeni San Simeonin hiekkarannoilla, Kaliforniassa ja siitä on puolitoista kuukauttaa. Aloitin juoksemisen 6-7 vuotta sitten ja tämä on ehkäpä pisin juoksutauko sen jälkeen. Kevätaamu kuitenkin inspiroi niin paljon, että askel oli yllättävänkin ripeä. Liukasta vähän edelleen on!

Meillä päin saa hiihtää vain tonttulakissa auringonpaisteen alla.
Ainoa tuskan tuottaja juostessa oli eilisestä reenistä mielensä pahoittaneet rintalihat. Supersarja-viikko jatkuu ja tiukkana aloituksena oli vipunostot käsipainoilla ja penkki superina, molempia 10-15 per setti. Voimani tunnoissa luulin 40 kilon olevan oikein sopiva paino penkkiin, mutta jo ensimmäinen sarja osoitti mitä karmeimmalla tavalla voimien vähyyden vipunostojen jälkeen. Viimeisen sarjan teinkin nöyrästi 30 kilolla.

Olen nyt tainnut päästä irti ranneongelmistani ja pystyin tekemään haban varmaan ensimmäistä kertaa ohjelman mukaan. Kolme supersarjaa hauiskääntöjä ja hammereita käsipainoilla. Supersarja myös ojentajille, dippi +  push down. En ole tähän mennessä ilmeisesti tiennyt mitään kunnon käsipumpista, se oli ihan ennennäkemätöntä! Rahkaäijä tokaisi, että ihan niin kuin olisi joulukinkut käsien tilalla, kun ei voi edes kättä taivuttaa. Mulla oli ehkä pienet kalkkunan rintafileet vaan, mutta silti niitä oli pakko käydä ihailemassa vessan peilistä, kun salin puolella ei kehdannut.:D Vielä nämä supersarjat on varsin iloista puuhaa, mutta katsellaan sitten Muscle Challengen toiseksi viimeisellä viikolla, jolloin mm. kaikki rinta- ja ojentajaliikeet vedetään putkeen, ääk!

Taitaa meidän Sylvillä ja Urkilla on myös vähän kevättä rinnassa, kun eilen niin riemukkaasti kisailivat keskenään ja vielä keskellä päivää. Täyttyykö terraario kohta pikku-gekkosista?

Rahkalaskuri vuoden alusta: 84

tiistai 26. helmikuuta 2013

Parisuhdesporttailua

Käytiin äskettäin heittämässä pimeässä metsässä kevyt pyöräilylenkki, joka olikin koko jäätävän päivän kohokohta (mm. töissä yritin amputoida sormeni jättämällä ne kuormarullakon ja oven väliin...) ja polku oli varsinainen valtatie, leveä ja kova. Jälleen kerran lähdimme kaksin, minä ja Rahkaäijä, fillaroimaan ja matkalla listasinkin parisuhdeurheilun parhaita puolia. Blogin alkutaipaleista asti Lauri-Rahkaäijä on ollut toinen päähahamoista ja yhteinen sporttailuharrastus ei ole siihen ihan vähäisin syy. Joskus mietinkin, että blogin nimi voisi olla yhtä hyvin "Rahkamuija ja sen äijä". Mutta Rahkaäijää ei vaan voi rajata tarinoiden ulkopuolelle, on se sen verran värikäs hahmo!
Pippuripurkki kaatu. Mutta hetkinen, siinähän toinen punnertaa niin kovaa, että yrjö lentää ja sadistinen persoonallinen raineri käskyttää tyytyväisenä vieressä. Näilläkin taitaa olla sellanen viha-rakkaus -urheilusuhde.
 Parasta parisuhteessa -listallani Top3:ssa on ehdottomasti se, että on aina liikuntaseuraa. Koskaan ei tarvitse miettiä yksin salille lähtemistä, koska seuralainen on aina tarjolla. Pidän todella isona rikkautena sitä, että voimme yhdessä harrastaa, koska rooli parisuhteen ainoana liikunnan ystävänä ei olisi ainakaan minulle mieleinen. On todella helppoa, kun ikinä ei tarvitse selitellä toiselle, miksi liikuntaan menee aikaa ja energiaa, se toinen kyllä ymmärtää. Viisi polkupyörää kaksiossa, joka paikassa kuivuvat urheiluvaatteet ja ikuinen hera/palkkariämpäritorni keittiössä olisi paljon vaikeampi selittää sellaiselle, joka ei ymmärrä. Yhteisillä sporttituokioilla saa myös tosi paljon lisää "laatuaikaa" etenkin kaikkein hektisimpinä koulu-työ -rumbaviikkoina.

Saliurani aloitus on varmasti monelle tuttu tarina, kiinnostus kyti ja kun kuvioihin tuli treenaava mies, ei tarvittu kuin pieni ja hentoinen ohjaus salin suuntaan, niin olin jo aivan hurahtanut. Saliseuralaiseni on myös opettanut kaiken sen, mitä treenaamisesta tiedän ja kovempaa treenaaminen (myös juosten) on tullut tutuksi. Enkä ikinä olisi mennyt yksin juoksemaan Pyynikin rappusia, ei siinä vaan voi luovuttaa, kun toinen huutaa pää punaisena vieressä kannustuksia.  Toisen kannustus ja tuki onkin yksi parhaimmista asioita, etenkin salitreeneissä voin tiukkoihin sarjoihin pyytää persoonallista raineriani huutamaan viereen.
Olen kuitenkin tarkkana, milloin otan Rahkaäijältä kannustuksia vastaan. Joskus kannustushuudot menevät vähän övereiksi ja kesken sarjan alkaa vain naurattamaan tai toisinaan jo kymmenen toistoa tehtynä ei huvita kuulla "vielä viisi", haluan realistisia kannustuksia! Satunnaisesti salitreeniin saa mukavaa lisäraivoa pienistä sanaharkoista, joita kahdelle tulisieluiselle ihmiselle saattaa tulla, kun oikein tosissaan treenataan. Syyt ovat yleensä niinkin jalostuneita, kuin väärä kannustus tai sen puute tai "akkamainen valitus". Viimeistään seuraava sarja jäähdyttää tilanteen ennalleen ja raivo haihtuu.
Parisuhdepyöräily vuosimallia 2011, Näsijärven ympäri.
Miespuolisen asuinkumppanin olemassaolo on myös ihan ehdoton kaikkia pyöräjuttuja silmällä pitäen. Pyörän renkaan olen muutaman kerran itse pystynyt vaihtamaan, mutta muuten luotan kotimekaanikkoon täysin. Toisaalta päästän itseni liiankin helpolla, kun en jaksa perehtyä mihinkään jarrujen ja vaihteiden säätöihin, koska tiedän, että mikään ei ole niin viisas, kuin teekkari.
Pyöräilyseurani, joka ajaa lähes aina edellä, on myös samalla puhuva varoitusjärjestelmä, joka antaa tiedoituksia ajopinnasta tai polun kunnosta "Aja varovasti, tää tie on ihan jäässä." "Tossa on sitten hankala kivi ja heti perään paksu juuri." Perässä on helppoa ja mukavaa ajaa, mikää ei tule yllättäen vastaan.

En vaihtaisi yhteisiä urheiluharrastuksia (enkä etenkään sporttailuseuraan) mihinkään ja molemmat onkin asioista, joita täytyy vaalia. Parasta onkin, kun tietää, että on vuosia ja taas vuosia aikaa pyöräillä ja nostaa rautaa yhdessä! Tulipas siirappia, yöh.

Tuleeko mieleen muita parisuhdeurheilun hyviä puolia? Vai onko sporttailu parempaa yksin?

Rahkalaskuri: 82

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ennätyksellisiä olkapääasioita

Tänään lähdin rohkeasti haastamaan salille monen päivän ollako vai eikä olla flunssassa -tuntemusten jälkeen. Alkuun kuulostelin ja tunnustelin mahdollisia sydänkohtausoireita ja muita epämukavavuustiloja, mutta koska olo tuntui terveeltä ja energiseltä annoin mennä. Vuorossa oli jo perinteeksi muodostunut Muscle Challengen sunnuntai-selkäpäivä. Viikon lisäherkkuna on pudotussarjoja, niitä sai maistella ylätalja-kulmasoutu -yhdistelmässä ja vipari-takaolkapää -kombossa. Molemmat tuntui toimivan todella mukavasti, varsinkin olkapäiden jälkeen oli havaittavissa pientä heikotusta. Selkäjumpassa oli tutusti mukana alatalja ja maastaveto tempausotteella, johon olen päässyt nyt kiinni. Hyvä viimeinen liike!
Mutta todellinen päivän tai oikeastaan koko viikon Stop the press -hetki oli pystypunnerrus. Ensimmäisessä sarjassa tein 15 kilon käppäreillä 13 toistoa ihan tosta noin vaan ja keräilin jo silloin ihmetyksen pudottamaa leukaani lattialta. Monta kerran olen haaveksien katsellut 17,5 kg:n dumppeleita, ja muutaman kerran kokeillutkin ja ne kokeilut eivät ole päättyneet kovin mairittelevasti. Lauri väitti, että syynä huonoon menestykseen on täysin paska ensimmäinen nostoni, ensin istun ja sitten heitän painot polvelta yläilmoihin. Parempi tekniikka olisi kuulemma ottaa painot käsiin seistessä ja heittää ne siitä rinnalle ja istua vasta sitten.
Toiseen sarjaan nappasin 17,5 kilon käppärit ja kokeilin uutta tyyliä. Lauri auttoi ensimmäisen noston ylös ja sen jälkeen runttasin 7 toistoa ihan itte! Olen aivan häkeltynyt edelleen, mää ja 17,5 kilon pystypunnerruskahvat, siis mitä?!
Keksin tänään SillyFit -ohjelmaan uuden liikkeen. Sen nimi on persekääntö hauiskoneessa. Lupaus: vuodessa 94 % hyllyvämpi takamus. (Millon mun vakavasti otettavasti treeniblogista tuli tämmönen sekoilun kehto?)

Päivä ei muutenkaan ole ollut erityistä laakereilla lepäämistä, heti aamulla lähdettii sukukonepajalle leikkimään tehdasta, Rahkaäijä viimeisteli tilaustyö-ampumatukea ja sillä välin toteutin taiteellista minääni. Mutta ampumatuki tuli valmiiksi, se on pääasia!
Kevätkukka
Käytiin myös huutokaupassa Nokialla, aivan huippua! Lauri huusi joulupukille neljä kävelykeppiä kuudella eurolla ja itse huusin äitille Kermansaven kalan muotoisen uunivuuan 7 eurolla. Huutokauppa muuten jatkuu samassa paikassa vielä keskiviikkona, sen verran oli romua kaupan! Osoite oli Yrittäjänkatu 3, ja tuntui sopivan hintaluokan puolesta myös kaltaisillemme vähävaraisille.:D
Ja sitten muutama olennainen otos menneeltä viikolta.
Mulla on vakavia vaikeuksia hyväksyä he-ma-pa -sekoituksen paprikoita, seuraavalla kerralla ostan vaan herneitä ja maissia, niin ei tarvitse nyppiä punasia iljetyksiä pois.
Perjantaina juotiin kupla-teetä, tapioka-helmet keitettiin ensin tollaseksi limaseksi sammakonkuduksi, jonka jälkeen ne heitettiin kylmän maito-teen sekaan...
Ja sitten koko komeus juotiin paksulla pillillä. Ei ollut juoman ylösnousemus kauheen kaukana, kun sammakonkutu-limanallekarkki-mannasuurimo-köntit tuli kasana suuhun. Suosittelen kokeilemaan!
Kun pää on täynnä räkää, on vaikea asennoitua syömään tarpeeksi, mutta dippailuruoka uppoaa aina!
Käytiin taas ostamassa leipää Vaasan myymälästä ja saatiin kaupan päälle laskiaispullat ja vielä mantelimassatäytteellä! Riemastuin isosti!

Vaikka oma Pepsi Max -riippuvuuteni on hyvässä suvantovaiheessa ja täysin hallinnassa, Rahkaäijällä ei taida olla, lasin koosta päätellen...

Ensi viikko saa olla samanlainen, mutta ilman flunssakiusaa ja limapalleroita!
Rahkalaskuri vuoden alusta: 78

perjantai 22. helmikuuta 2013

Salmiakkirahkaa ja muita olennaisia asioita

Syksyllä testailin erilaisia rahkalisukkeita ja silloin pelissä oli mukana vain melko tavallisia vaihtoehtoja ja esim. pesto ja nakkikastike jäi pois testistä. Pastillipostaukseen sain kuitenkin Mikalta vinkin, että salmiakkia ja rahkaakin voisi yhdistää. Riemastuin heti tästä älyvapaasta ja iljettävältä kuulostavasta ideasta, sitä oli pakko kokeilla heti!
Ruokakaupassa erilaiset salmiakkivaihtoehdot mietityttivät, heitelläkö sekaan kokonaisia karkkeja, käyttää jauhetta vai sotkea rahkaan nestemäistä salmiakki-mixiä? Päädyin Horna-pastilleihin (jotka eivät ole sokerittomia, eli tätä ei kannata ehkä jokaa iltapalalla tehdä) ja rahkana vanha tuttu Valion pehmeä.
Asiat, joiden en vielä viime viikolla uskonut mitenkään liittyvän toisiinsa
Testasin vaa´alla, oliko pussissa todella luvatut 40 grammaa. Oli!
 Kerrankin sain käyttöä kalleimmalle (ja ainoalle) Tupperware-ostokselleni, kun pistin Hornat palasiksi, koko 40 gramman pussin. Lopputuloksena oli epäillyttävää vaaleaa pölyä, jonka sekoitin rahkaan. Tadaa, lopputuloksena erittäin hornainen rahka!
Päivän vitamiinit olisi voinut myös kätevästi jauhaa sekaan!

Maistuis varmaan sullekin?
En ole ennen syönyt mitään vastaavaa, maku oli ihan tuttu, mutta silti todella erikoinen Pidin! Mutta kuten voit arvata, maailmankatsomukseltaan todella rajoittunut Rahkaäijä yökkäili taas teatraalisesti. Suostui maistamaan, mutta inhottavaa kuulemma oli. Toivon, että Hitler ei saa tästä kokeilusta tietää.:D
Onhan tuo vähän tuhtia tavaraa jokapäiväiseen käyttöön, mutta erittäin käyttistä satunnaisena jälkiruokana. Onko kukaan muu kokeillut vastaavaa, vai onko ajatuskin jo liian sairas?

Jenkeissä hillitsimme rahkahimoa Fage-jugurtilla (lausutaan fajeeh) ja monta kertaa harmiteltiin, miksei ihanuus ole Suomeen rantautunut. Eilen kuitenkin pieni Fage-purkki osui silmiini Prisman jogurttihyllyllä ja ihan sydämessä läikähti. Pienellä googlettelulla selvisi, että tätä kreikkalaista jukurttia on ollut jo monta vuotta Suomessa myynnissä. Ilmeisesti pitäisi useammin viettää aikaa jugurttihyllyllä, mutta kun siellä on ne vanukkaatkin...
170 gramman purkki kustansi 1,19 euroa, vaikka se olikin rasvatonta, maku hakkaa kaiken rahkan sata-nolla. Mutta tuolla kilohinnalla ja tällä järjettömällä kulutuksella pysyn edelleen rahkassa.
Jukurtin päällä oleva lisäkansi kannattaa poistaa, maistuu vähän paperilta, kokemusta on
Rahkaäijä on taloudellisen ruokailun mestari ja sen takia Lidlin puolen kilon laastirahka kuuluu jääkaappimme vakiovarustukseen. Mä en pysty sitä kuitenkaan syömään, se on ihan liian jämerää tavaraa, mutta tein uskomattoman innovaation viime viikolla. Kun laastiin sekoittaa Rainbown (halpaa!) 10% kermarahkaa, muuttuu se jo syötäväksi. Ja jos sekaan lisää vielä persikoita ja steviaa, ollaan jo melkein luksuseväissä!

Laastirahka onkin oiva aasinsilta viimeisen rahka-asiaan. Olen monta kertaa pyöritellyt Rahkaäijän kanssa ajatusta ravintolapäivään osallistumisesta, mutta täydellistä kuningasajatusta ei ole koskaan syntynyt. Eilen iltapalapöydässä jostain ilmestyi ajatus rahkaravintolasta ja koko ilta meni tätä ajatusta pallotessa, joten saattaa olla, että toukokuussa maistellaan salmiakkirahkaa joukolla.;) (Vapaaehtoiset rahkasponsorit voi ilmottautua, sana "rahka" mainittu postauksessa vaatimattomat 17 kertaa...)

Keskiviikkona sekä eilen jäi treeni väliin tämän viheliäisen lenssun takia, eikä vielä tänäänkään taideta riehua salilla. Yleensä kiipeilen seinillä jo ensimmäisen tekemättömän treenin jäljiltä, mutta nyt pakollinen lepo tuli ehkä hyvään väliin. Ja sitä paitsi, kuunneltuani tarinoita kavereiden pitkistä sairastelukierteistä, jotka estävät liikunnan moneksi viikoksi, osaan olla todella kiitollinen ja iloinen siitä, että olen saanut nauttia liikunnasta hyvin vapaasti ilman pitkiä taukoja. Viimeiseltä viideltä vuodelta en muista yhtään vajaata paria viikkoa pidempää totaalitaukoa . Puolikas viikko ilman salia ei varmasti ole ylitsepääsemätön, levolla kun on villien huhujen mukaan kuulemma jotain vaikutusta tervehtymiseen. Ja onpahan aikaa vaikka saattaa kauan kesken ollut matto loppuun!
Rahkalaskuri: 74

torstai 21. helmikuuta 2013

Järvikuvakirja - eli tatuointeja

Koska flunssa ja itsediagnosoitu poskiontelutulehdus piinaa ihmistä, ei ole mitään järkevää asiaa (paitsi huomenna rahka-asiaa!), niin pistän yleisön paineen alla jo viime vuonna kirjoitetun tatskapostauksen tulille.

Tatuointi ei automaattisesti ole siisti asia, mä oon nähnyt valtavan määrän vaikka mitä ihme tuherruksia ihmisten iholla, välillä oikein sattuu aivoon. Mutta eihän mun toisaalta tarvi käsittääkään kaikkia tän maailman tribaaleja (joojoo, on hienojakin tribaaleja) ja muita erikoisuuksia. Toisaalta käsitän kuitenkin aivan hyvin sen, että vaikka mun tatskat on parhaita, jonkun muun mielestä ne voi olla silkkaa rumuutta. Oon niistä tosi ylpee ja siks esittelen ne teillekin.
Tervetuloa matkalle järvisatukirjaan.

Ensimmäisen tatuointini otin kolme päivää sen jälkeen, kun olin täyttänyt 18 vuotta. Tosi syvällinen tarina: kun olen täysi-ikäinen, ruori on mulla ja mä päätän. On tossa ajatuksessa edelleen joku siemen ja ruori on  yhä upee! Ai että olin fiksu, kun eka tatska oli tollanen hieno, eikä mitään sieluton rumilus.

Ruoria seuras vähän myöhemmin kompassi, ruori on turha, jos ei ole mitään käsitystä suunnasta. Mietin pidemmän aikaa minkä kuvan otan ruorin pariks toiseen olkapäähän ja kun sen keksin, oli se aivan ilmiselvää.

Oon kasvanut ihan (kiinni) Näsijärvessä ja jossakin vaiheessa heräs ajatus Näsijärven neidosta.Öö, miten järvenneito eroaa merenneidosta? Sitä pohdittiin tatuoijan kanssa pidemmän aikaa, ratkaisu oli kuitenkin täydellinen. Ahvenet hengailee järvenneidon kanssa. Neidolla on muuten nimi, hän on Apollonia. Olin muistaakseni katsellut Kummisetä-elokuvia lähiaikoina, kun sen keksin. Apolloniahan oli Miken ihmeellinen ja ihana nuorikko Italiassa. Noilla ahvenillakin taitaa olla nimet, mutta niitä en muista enää. Olisko ollut nokkelasti Tupu, Hupu ja Lupu? Tai Mortti, Vertti ja Pertti? Jotain sinne päin.

Kun kerran on alottanut tatskajutut, niin ei tästä pääse eroon. Joka kerta on muka se viimenen. Mä tykkään ite, jos tatuoinneilla on joku sama teema tai edes tyyli, mun silmää ei miellytä mikään sillisalaatti. Niinpä järvisatukirja sai jatkoa hauella ja aarrearkulla. Jos mun olis pakko valita joku oma feiforittini tähän mennessä kertyneestä järvijengistä, se olisi ehkä tämä.

Viimeisin tulokas on kuha ja vene, sen keksimisessä meni kauan. Tatuointiaikaan ei tainnut olla montaakaan viikkoa jäljellä, kun keksin tän, tai saatto se olla Laurikin, joka keksi. (Edesvastuuntonta itsensä rääpimistä? No ei mun mielestä.:D) Tykkään tosi paljon, kun nuo kuha ja hauki on vähän niin ku pari, samoin kun ruori ja kompassi. Huomiokykyisimmät lukijat saattavat huomata, että Apollonialta puuttuu pari. Ahtihan olis tietysti selvä valinta, mutta se ei jotenkin nappaa. Tai sitten kuhan veneestä pudonnut kalastaja. No heh heh. Harkitaan. Majakka on eräs pitkäaikainen suunnitelma, mutta toi Näsijärvellä oleva Siilinkarin majakka ei inspiroi sekään. Ehkä täytyy poistua Näsijärveltä? Kaliforniassahan oli todella päheitä majakoita, mutta en tiedä, miten Tyynen valtameren valotalot sopii Näsijärvi-saagaan.

Ihan joka viikko mulle tulee mieleen uusia kuvia, ideoita ja aiheita, mutta 97 % niistä on ihan helvetin huonoja. Hyvä, että sen itsekin voin myöntää. Käsi-olkapää -osastolle en aio sotkee muuta kun järvisaagaa, muiden kuvien paikka on muualla. Kaikki tähänastiset teokset on tehnyt Precious Tattoon Hexa ja oon ollut tyytyväinen, kuinkas muutenkaan.

Mä en oikein perusta sellasista selityksistä, että "tatuoinnit on minun tapani koristella itseäni ja niillä jokaisella on syvällinen merkitys, jonka vain minä itse tiedän." Mun mielestä ne nyt vaan on siistejä, en mää tarvi enää mitään sen suurempia perusteluja tatuoinneille. Sattuuhan ne, mutta vaan sen pari tuntia, kun sitä tehdään. Mutta miettikääpä vaikka suorinjaloin maastavetoa, ei satu yhtään kun sitä tekee, mutta kolme päivää jälkeen päin aivan hirveetä.:D Elämä on valintoja täynnä!

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Rahkamuija testaa sokerittomat salmiakkipastillit

Voin ylpeästi sanoa päässeeni Pepsi Max -koukusta irti. Nyt pidän itseäni kohtuukäyttäjänä. Mutta koska olen helposti koukuttavaa ihmissorttia, yksi ikuisuusriippuvuus Rahkamuijalla on. Koska salmiakin kutkuttavan suolainen suutuntuma aiheuttaa orgastisia värähtelyitä kielelläni, on jotain etäisesti salmiakkista saatava säännöllisin väliajoin. Mutta koska turkinpippureilla (hedelmäturkinpippurit <333) ja pääkallokarkeilla on ihmeellinen taipumus hävitä aivan hetkessä (eikä salmiakkiviinakaan ole varteen otettava vaihtoehto), on syytä ostaa kotiin tai autoon huomattavasti pienempiä pakkauskokoja, kuin 200 grammaa. Mieluiten vaikka 23 grammaa ja sokerittomana. Mikä olisikaan parempi tekosyy hamstrata monta rasiaa salmiakkipastilleja kotiin, kuin pastilli-sokkotesti. "Ihan lukijoiden asialla tässä ollaan!"

Viime päivinä vähän joka kauppareissulta on tarttunut pastilleja mukaan ja saimme haalittua viisi erilaista ehdokasta mukaan. Ehtona oli sokerittomuus ja jonkinlainen salmiakkisuus, kurkkupastillit ja muut sellaiset hömpötykset jätettiin pois testistä.

Koeasetelma oli seuraavanlainen: Rahkaäijä kumosi jokaisesta askista pastilleja Kartio-lasiin ja numeroi lasit ja kirjoitti numeroita vastaavat pastillimerkit ylös. Sellasta sokkotestin tuntua nääs! Pöydälle varattiin myös iso lasi vettä ja muistiinpanovälineet. Molemmat maisteli pastilleja ja kirjoitti tunnelmat ylös ja pisteytti pastillit. Vaikka maistelutesteissä yleensä kaikki hyvä syljetään pois, tällä kertaa sylkyastiaa ei ollut, vaan nielimme pastillit. Seuraavassa kaikista pieni arvio ja pisteytys asteikolla 1-5.

Sisu xylitol, Leaf. 36 g. 160 kcal/100g, kilohinta 33,05 €
Arvio: Ei kovin suolainen, eikä salmiakkinen. Hedelmäinen, hyvin tunnistettava maku. Suutuntuma sopivan pehmeä. Ihan OK yleispastilli. Arvosana 3-

SuperSalmiakki xylitol, Fazer. 38 g. 115 kcal/100g, kilohinta 23,95 €
Arvio: Ei kovin suolainen, vähän ujo maku. Makea, hedelmäinen. Mukava suutuntuma. Aloittelijan valinta. Arvosana 3

Salmiakkipastilli, Rainbow. 23 g. 150 kcal/100g, kilohinta 25,65
Arvio: Maultaan vähän edellisiä vahvempi, hieman suolainen ja maistuu salmiakilta, mutta maku irtoaa huonosti. Suutuntuma liian kova. Arvosana 2+

Bentol Salmiak, Lidl. 24 g. 250 kcal/100g, kilohinta 20,69 € (myydään kolmen askin säästöpakkauksissa)
Arvio: Suolainen, potkii hyvin alusta asti! Voimakas maku, salmiakkinen. Jopa liian hyökkäävä? Suutuntuma erittäin pehmeä, helppo syödä, joten kolme askia uppoaa alta aikayksikön. Arvosana 4 1/2

Läkerol Salmiak, Leaf. 23 g. 110 kcal/100g, kilohinta 45,95 €
Arvio: Melko voimakas maku, vähän lakritsinen ja etäisen hedelmäinen. Suutuntumaltaan sopivan sitkeä. Arvosana 4

Julistimme sokkotestissämme kaksi voittajaa, Lidlin pastillin ja Läkerolin. Sinänsä koeastelma on melko puolueellinen, sillä molemmat ovat suuria suosikkejamme. Muidenkin maku oli helppo tunnistaa. Mielestäni Bentolit ovat maultaan ylivertaisia, mutta ne sopivat vain harkitsevalle syöjälle (eli ei minulle), koska helppo syötävyys ja ihana suolaisuus takaa sen, että niitä voi syödä kuin leipää rahkaa. Läkerol sen sijaan on vähän jopa elitistinen valinta, aina Prismassa käydessä 1,05 euron rasia ei tunnu missään, kun muutenkin lastaa hihnalle tavaraa useamman kympin edestä. Mutta koska olen pastillihamsteri, satun tietämään, että Suomeen viime aikoina rantautuneessa Tiger-ketjussa Läkeroleja myydään ihan pilkkahintaan, Prisma-hinnalla taitaa saada peräti kaksi askia.
Rainbow-pastillit ei varsinaisesti iske yhtään, ihan kuraa, ja kaksi ensimmäistä perinteistä pastilliakaan ei tyydytä aistikkaita makuhermojani, pitäisin niitä vähän vanhusten valintana. Potku puuttuu!

Ja kappas vaan, koska nämä olivat sokerittomia pastilleja, sokeri puuttuu ja makeutus on täytynyt hoitaa toisin. Makeutusaineista voi olla montaa mieltä, mutta itseäni keinomakeuden "maku" ei häiritse yhtään, pahempi puute on ammoniumkloridissa eli salmiakin maussa säästely.
Maistuuko sokerittomat pastillit? Puuttuiko joku suosikki testistä? Vai olisko parempi vaan vetää turkinpippureita? Kerro!
Ai niin, liikaa ei pastilleja kannata syödä, saattaa tulla laksatiivisia vaikutuksia ja vähän verenpainettakin!

 Rahkalaskuri vuoden alusta: 70

tiistai 19. helmikuuta 2013

Sali, pyöräily, ruoka. Pyhä kolminaisuuteni.

Huomasin juuri äsken ensimmäistä kertaa tänä vuonna, että aurinko lämmittää jo! Ehkä tämäkään talvi ei ole loputon. :))

Vietimme eilen Rahkaäijän kanssa romanttista kihlavuosipäivää. Kolmen ruokalajin illallisen parissa? Eeiii. Kylpylässä? Eeiii. Sohvalla romanttisia komedioita katsellen? Eeiii. Salilla etureisien ja pohkeiden parissa? Oi kyllä! Se oli jo neljäs Muscle Challengen etujalkatreeni, mutta ilmeisesti se ei ajan myötä muutu helpommaksi, painot vaan kasvaa. Etukyykkyyn rohkenin lisäämään jopa 2,5 kiloa viime viikkoon verrattuna ja hyvin kulki. Viime viikolla prässissä huoletti, että onko syvyyttä tarpeeksi vai onko 120 kiloa vaan yksinkertaisesti liikaa, mutta eilen keksin laittaa lattialla pyörivän (penkki)puupalikan stoppariksi. Ongelma osottautuikin puhtaasti henkiseksi. Kun tiesin, että kelkka stoppaa jossakin kohtaa, eikä tule syliin vaikka mitä tekisin, kulki paljon paremmin. Mutta ei musta silti prässin ystävää saa,
Ja kuten kunnon maanantaihin kuuluu, askelkykkykävely oli taas yhtä suurta taistelua. Saatan olla ihan onnellinen, kun tämä ohjelma loppuu... Ja toivon mukaan myös reitevämpi!
Kieli keskellä suuta!
Pähkäilin ennen salille lähtöä, voinko laittaa Jenkeistä ostetut violetit capri-trikoot salille, koska vanha trikooviha on yhä voimissaan ja lyhyet housut talvella on epäillyttävät, eikä pyllykään näyttänyt muka yhtään hyvältä niissä. Mutta ajattelin, että motivaatio harppoa kahvakuulien kanssa ympäri käytävää on suurempi, näyttääpähän ainakin ensi kerralla paremmalta! Ja treenin päätyttyä todistin isohkoa reisipumppia, joka olisi jäänyt varmasti huomaamatta kollareissa.

 Tänään jatkettiin romanttista pariskuntaurheilua pyöräilyn merkeissä ja kaahailtiin Suolijärveä ympäri. Polku oli vähän pehmeä, mutta se toi vain mukavaa holtittomuuden tuntua ajoon! Täpäri on entisestään lisännyt mun ajeluintoa ja kun ajaminen on helpompaa ja mukavampaa, ei pienet vaikeudetkaan yhtään hermostuta.

Näin mahtavana talvipäivänä kielto-kylttikään ei voi mököttää!
Tein viime viikolla rahkalettuja supertäti Outin ohjeella ja niistä tuli älyttömän hyviä! Makeutin letut nestemäisellä Stevialla ja se toimi mainiosti. Ja kun kaikki aineet löytyy aina kotoa, näytä joutuu varmasti tekemään usein.
Kaikista muista tuli rumia, mutta tästä yhdestä kuin itsestään sydämen muotoinen.;)

Koska me ollaan tämmösiä kuumimpien eurooppalaisten trendien seuraajia, on viime aikoina ostoskoriin päätynyt usein hevosen jauhelihaa. Tulee muuten hyviä lihapullia!
Kana, hevonen ja banaani. Kolme jaloa villieläintä.

Rahkalaskuri vuoden alusta: 68

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Unelmista totta -näin opit vetämään leuan

Rahkamuijalta toivottiin vinkkejä siihen, kuinka voisi oppia vetämään leukoja. Koska tämä on 100. (!!!) postaus ja videot on kuumaa kamaa, pistetään leuatustipsit liikkuvan kuvan kera. Rahkaäijä taas vähän hullaantu leikkaajan hommissa ja lopputulos on muutenkin melko rahkismainen... 

Tiivistetysti
1. Tekniikka, oppii sitkeästi harjoittelemalla.
- Vastaote eli kämmenselät itsestä poispäin. Koko kroppa mukana, selkä tekee työn ja koko keskikroppa pysyy tiukkana. Joitakin voi auttaa mielikuva siitä, ettet pyri vetämään itseäsi ylös, vaan painamaan kyynerpäät alas.
- Avusta! Kokeile vetää korokkeen päältä tai pomppaa jaloilla vauhtia. Joiltakin saleilta saattaa löytyä myös kuminauhoja, joilla voi avittaa.  Miten tahansa avustatkin vetoja, pyri aina tekemään ns. onnistuneita suorituksia (eli leuka tangon päälle) ja jos toisto epäonnistuu, älä jää puoleen väliin rimpuilemaan, vaan yritä uudestaan.
- Pyri vähentämään avustusta ajan kanssa ja kokeile joskus ihan ilmankin huomataksesi edistyksesi.
- Harjoittele tarpeeksi usein. Tee leukailuharjoituksia joka selkätreenin  yhteydessä eli pari kolme-kertaa viikossa.
- Kun saat vedettyä itseäsi jo vähän ala-asennosta ja kädet menevät pieneen koukkuun, olet jo hyvää vauhtia menossa kohti leukaa. Alku on hankalin.

2. Voima, sitä tulee lisää erilaisilla apuliikkeillä
 - Tee selkälihasliikkeitä pari kertaa viikossa. Esimerkiksi ylätaljaa tai pull-over (videossa taljalla tehty liike) ja kulmasoutua tai alataljaa.
- Tee molempia liikkeitä kolme sarjaa, joissa kussakin 6-10 toistoa. Kun saat kymmenen toistoa puhtaalla tekniikalla, lisää painoja, älä jämähdä! 
- Treenaa kovaa, niin painot kasvavat kohisten!

3. Älä luovuta!
- Ei ole mitään fyysikan lakia, joka estäisi justiinsa sua oppimasta vetämään leukaa.
- Työnnä leuanveto-projektia vaivaava uskonpuute syrjään ikuisiksi ajoiksi ja näytä etenkin itsellesi, että se on mahdollista.

4. Sitten kun leuka menee, harjoittele myös myötäote, koska leuatus vaatii usein sitä.;)

Vuoden alusta syödyt rahkat: 65





* RahkaFilms® tai Rahkamuija® ei vastaa videon tai ohjeiden aiheuttamista henkisistä ja fyysisistä vammoista, emmekä vastaa yhtenäisyydestä absoluuttisen treeni-totuuden kanssa.

perjantai 15. helmikuuta 2013

After ski nostolavalla

Koska internetissä pieni totuuden muuntelu on sallittua tai jopa toivottavaa, aion nyt kertoa, että olin tänään koko Himoksen kuumin suksikissa, joka viiletti rinteitä alas sulavasti ja vakaasti. En suinkaan ollut se, joka seisoi mustan eli toooosi vaikean rinteen päällä kymmenen minuuttia, ja pohti erilaisia ja mahdollisimman kuolemanriskittömiä tapoja päästä alas. Enkä suinkaan tämän jälkeen laskenut vain niitä lastenmäkiä. Siis mää oikeesti luulin, että olisin paljon parempi! Ja epämukavuutta vielä lisäsi viime vuosina ilmaantunut kevyehkö korkeanpaikan inhotus. Mutta yksi asia ei ollut muuttunut siitä, kun olin 15-vuotias. Lumilautapojat on edelleen söpöjä! Skimbailuseura oli tänään enemmän kuin loistavaa, kiitos Milja ja Anna!

Ja nyt, after ski!
Milja vanhana "Lapin" tyttönä otti mustat rinteetkin haltuun!
 Päivän hiihtoharjotusten jälkeen oli vielä vähän lihaskunto-osuuttakin iltapuhteeksi, nimittäin takareisi-treeni. Ja morjesta pöytään, millanen treeni! 
"Ynghhh!"
 Ajattelin salille lähtiessä, että ei taida tulla treenistä kovinkaan herkullista, kun polvet tuntuivat vähän väsyneiltä hiihtelyn jälkeen ja vähän lötkö olo muutenkin. Mutta tsädääm, salille astuessa kaikki vaivat poistuivat taikaiskusta ja heti oli hyvä tatsi hommaan. Alkuun vähän takareisikonetta ja sitten tempomaan suorinjaloin maastavetoa takareisien puukotusta. Poikien maastaveto kesti ja kesti ja omien sarjojen jälkeen jäin haaveillen katselemaan Villen SJMV-painoja eli 100 kiloa. Vähän pyörittelin, että mitenköhän nousisi vai nousisiko ylipäätään ollenkaan ja ajattelin, että irvailusta ei tule loppua, jos ei nouse. En ole pitkään aikaan nappaillut mitään ykkösiä ja muutenkin maastaveto on ollut vähän sitä sun tätä, fiilispohjalta vetelyä. Äijät kuitenkin hiukan yllytti ja pakko oli tietysti kokeilla. 

Ja mitä kummaa, sehän irtosi aivan ilmaseks lattiasta! Olin aivan pöyristynyt noston helppoudesta. Ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, molempiin päihin oli heitetty jo vitoset ja uutta yritystä. Olen kerran aikaisemmin, viime keväänä, nostanut 110 kg, eikä se ollut silloin mikään helppoa ja kepeä kiskaisu. Tänään malmi oli kevyttä, eikä satakymppikään hirveitä tuskia aiheuttanut. Siihen oli hyvä jättää, joskus myöhemmin lisää.
Tekniikasta ei sinänsä tarvitse ottaa mallia, jäi ilmeisesti vähän päälle toi suorin jaloin vetäminen.:D Mutta voin lohduttaa, että sarjamavet ei näytä ihan tuolta. Ja kauniimpaa tää oli kun esim. maastavedot Jutta ja puolen vuoden superdieetti -ohjelmassa yleensä! Paitsi Erkko kaksmarkkasensa kanssa oli kowa äijä!

Loput treenistä, prässi ja etuheilautukset kahvakuulalla (sen tilalla pitäis oikeasti olla läpiveto taljassa, mutta se näyttää ja tuntuu niin typerältä, etten voi sitä ilman huutonauruja tehdä) ja vatsojen supersetit meni täysin maveleijumisessa. Ilmeisesti tein hyvää nostopäivääni muillekin selväksi, koska Rahkaäijä jo huomautti, että blogini asianmukaisempi nimi olisi Leuhka muija. Mutta voihan vitsi, että siitä tuli hyvä mieli! Välillä meinaa maastavedon kanssa epätoivo iskeä ja vaikka nyt ei uusia enkkoja tehty, vanhat ennätykset tuntui ihan karpaloiden poimimiselta. Se luo mukavasti ihan uutta uskoa! Muscle Challengen jälkeen voisi olla jonkun voimaohjelman aika, ettei tarvitse näin ohimennen kiskoa ykkösiä!

Ja edessä mainiot pari päivää, ei mitään (ikävää ja pakottavaa) ohjelmaa, vaan kivoja ihmisiä ja kuulemma myös hyvää ruokaa! Ah! Ihanaa viikonloppua!

Vuoden alusta syödyt rahkat: 61

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Pudotussarjat ja pulleat perät

Viikonloppuna meni Muscle Challengen treenikierto vähän kieroon ja nyt otetaan kovalla tahdilla aikataulua kiinni. Eilen Team Herwood Hartkore Podipilders pääsi podaan vasta kahdeksan jälkeen illalla ja ilmeisesti koko muukin Hervanta oli tullut tekemään iltatreeniä. En ole koskaan ennen jonottanut esimerkiksi prässiin meidän salilla.
En tiedä meneekö meillä jotenkin paljon aikaa juoruiluun  äijämäiseen uhoon, koska treeni kesti taas puolitoista tuntia. Oman aikansa ottaa myös salilaitteiden korjailu, taljan kohdalla olemme jo luovuttaneet, se on lopullisesti mäsänä.

Viikon toisen treenin aiheena oli etureisi-pohje -jumppailu ja koko komeus alkaa reiden ojentajalla. Kävin laittamassa pakkaan muka-sopivat painot ja siinä olikin aivan liikaa ja kävin vähentämässä. Ei mitään vaikutusta, ja kävin siirtämässä tappia vieläkin ylemmäs, suunnilleen kahdenkymmenen kilon kohdalle, mutta edelleen reisiparat ei millään meinannut jaksaa, mutta väänsin väkisin. Ensimmäisen sarjan jälkeen valittelin voimattomuuttani podausseurueelleni ja Ville jäikin katsomaan toisen sarjan ja huomasi puolen pakan nousevan, vaikka tappi oli ihan vauvapainojen kohdalla. Koska mikään ei ole niin viisas kuin teekkari, kaivoivat äijät pakan sisuksista toisen, katkenneen tapin. Voimattomuus olikin ratkaistu helposti ja nopeasti ja loppui samalla se koneen epämääräinen rahina, jonka sai aikaan pakan sisuksiin katkennut tappi.
Yllätyssyy voimattomiin reisiin
Etureisi-pohje -treenissä ei ole kuin neljä liikettä reisillle ja muutamat supersarjat, mutta silti äänestäisin sen koko ohjelman hapokkaimmaksi treeniksi. Onneksi se on vain kerran viikossa ja enää seitsemän viikkoa jäljellä, "jee". Reisiojennusten jälkeen vuorossa on etukyykky, ja siinä yritin taas tosissani panostaa syvyyteen ja rivakkaan, mutta särmään nousuun. Ensi viikolla voisin haaveilla jopa painon lisäämisestä! Jokaisessa treenissä olen petrannut edelliseen kertaan, joko lisää painoja tai lisää toistoja. Aito jee!
MC-ohjelmassa on joka viikolle jotakin lisäherkkua ja tällä viikolla mausteena toimii pudotussarjat. Ja niistä saimme nauttia prässissä. (Voin kertoa, että ei paljon tarvitse haaveilla Elisan pöyristyttävän giganttisista prässipainoista, mulle riittää reilu neljännes.:D) Lauri ja Ville tekivät prässin ensin ja valittelivat, että viimeisessä sarjassa olleet pudotukset olivat liikaa 20-40 kilon pudotuksilla ja itse tein kympin pudotuksilla, eikä viimeisessä sarjassa todellakaan tarvinut tehdä mitään 15 toistoa, suunnilleen yhdeksännen jälkeen luovutin ja putosin prässistä maahan. Tästä todisteena harvinainen yhteiskuva Rahkaväen salitreenistä.:DD
Olin henkinen voittaja, vaikka jouduinkin kasan alimmaiseksi!
Lopullisen tuhon niittasi vielä kolme settiä askelkyykkykävelyä kahvakuulien kanssa. Yhteensä 90 askelta, kymmenen viikon aikana tulee näin ollen taaperrettua 900 askelta kahvakuulien kanssa. Ja mikä parasta, jokaisen treenin jälkeen pakaralihat on aikas kipeet. Mutta jos sillä kivulla on vähäisintäkään yhteyttä lihaksen kasvuun, niin kohta on mahtava perä, pulleisiin purjeisiin en ota kantaa.
Pohkeiden supersarjoista en jaksa sanoa mitään, koska mielestäni pohjetreeni ei ole ansainnut kaipaamansa julkisuutta. Mulla on huono asenne pohjetreenin, ja olen ylpeä siitä!

Ja mitä muuhun elämään tulee, pyöräiltyä on tullut liian vähän kaikenlaisista tekosyistä johtuen, pyörien seinälle ripustusprojekti ei ole edennyt, kämppä on muutenki sellaisessa kotoisan räjähtäneessä tilassa, maapähkinävoita on enää puoli purkkia jäljellä ja ruoka maistuu muutenkin hyvin (etenkin pistaasipähkinät) ja perjantaina korkkaan talven laskettelukauden viime sesonginkin puolesta. Eli kaikki hyvin Rahkamuijan valtakunnassa!

Vuoden alusta syödyt rahkat: 56

maanantai 11. helmikuuta 2013

Kaikkea muuta kuin asialinjalla

 Rahkaäijällä on ollut vähän vaikeuksia suhtautua maapähkinävoi-innostukseeni ja viimeinen niitti oli maapähkinävoin sotkeminen rahkaan. Tästä seurasi soitto päämajaan ja kuten ehkä tiedät, Hitler on kova ottamaan lämpöä kaikenlaisista ajankohtaisista aiheista. Eipä se tainnuut innoissaan olla peanutbutter-ilmiöstäkään... Sisältää voimakasta kieltä. Ja Annie, koska menit kommenteissa myöntämään rakkautesi maapähkinävoi-rahka -herkkuun, jouduit pieneen sivuosaan.:D
Ryhdikästä viikkoa kaikille!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Asiaa putkelta ja sen vierestä

Sisältää pitkäveteistä pyöräjorinaa. Ja yhden ammattimaisen tankotanssikuvan!
Eilen oli tarkoitus heittää pidempi lenkki Rauskilla, mutta jostain ilmestyi vaatimaton nuha ja takareidet ulisi lepoa, niin tyydyin vain suunnittelemaan pyöräaiheisia säilytysratkaisuja Ikeassa. Mutta niistä lisää myöhemmin, kunhan tuo remontti-Reiskani saa asioita aikaiseksi. (Jännä homma muuten tuo miehinen nuha. Heti kun nenä vähän valuu ja on vetämätön olo, tauti muuttuu suurieleisesti Ebolaksi ja ollaan jo hyvästelemässä läheisiä, koska flunssa voi korjata sadon ihan näillä keleillä. Ei muuten mitään, mutta kun tätä tosielämän taistelutarinaa saattaa kestää kaksikin viikkoa kerrallaan.)
Kaikki mun velosipedit. Vasemmalta oikealle: Ritu, Mervi ja Rauski. Kickbike ei mahtunut kuvaan.
Ensi näkemällä Rauskin ohjaustanko tuntui vähän liioitellun leveältä, mutta maastossa huomasin sen olevan täysin asiallinen. Enkä ole yhtään vielä puita katkonut sillä.;) Eli jätetään se rälläkkä-ajatus tällä erää. Tähän mennessä vain jäykkäperäisellä Meridalla ajaneena täpäri on ollut suuri nautinto. Suolijärven kielletty rantapolku tuntui varsinaiselta valtatieltä ja ajoin kaikki kohdat, joista olen aiemmin jäykkisperällä hannannut.
Rauskissa oli valmiina Nobby Nic -renkaat, joiden talviominaisuudet epäillyttivät. Eihän ne tosiaan Mountain Kingin veroiset ole, mutta kelvolliset! Mun Vuorikuninkaat on vielä koulumatka-Meridassa, enkä haluaisi vaihtaa nastoihin ellei ole pakko, niin en tiedä mikä voisi olla Rauiskin kevättalvirengastus. Ja sitä paitsi, omistan ainoastaan yhden kappaleen Icepiker Pro -renkaita ja yhden vanhan Rahkaäijän hylkäämän susipaskan Nokian WXC300, että niillä ei vielä juhlita. Eli jos nurkissa pyörii ylimääräinen Jääpiikittäjä Ammattilainen, myy se mulle!

En aiemmin ollut lainkaan käsittänyt Reverb-tolpan ihanuutta. Kuvittelin sen jotenkin hankalakäyttöiseksi ja rimpulaksi, mutta sehän on ehkä paras keksintö koskaan. Nappia vaan alas, niin satula laskee. Ja se oikeesti nouseekin  todella sulavasti ja ripeästi. Mutta korvaakohan kotivakuutus, jos oma aviomies kateuden puuskassaan varastaa Reverbin?:D
Voimansiirto Rauskissa on Shimanon XT:tä, kokonaisuutta vähän himmentää kahvoissa lukeva SLX. Vaihteisto on tuntunut hyvältä ja napakalta ja XT-kammet nyt vaan näyttää paljon järeemmiltä, kun Meridassa olevat SLX:t. Pyörässä on takana siis ratasta ja edessä kolme (30 vaihdetta) ja näillä ensilenkeillä on ainakin tuntunut, että siinä on vähintään kymmenen liikaa. Rahkaäijän Mondrakerissa on edessä vain yksi ratas, mutta se tuntuu olevan taas turhan vähän. Pidän itseäni melko sitkeänä mäkien kiipeäjänä, joten haluan, että on tarpeeksi pieniä vaihteita. Pitkässä mäessä mielummin ajan, kuin tunkkaan. 
Ostettiin Ikeasta kaksi kappeletta tankoja sulaviin koreografioihin... Eikun siis pyörien säilytykseen! Asiallisia kuvia luvassa myöhemmin.
Ollaankin siis spekuloitu, jos edestä ottaisi isoimman pois ja tilalle laittaisi bashringin eli sellaisen suojarenkaan, joka pitää rattaat ehjinä kivikoissa pommittaessa. Siis mä en sitä osaisi tehdä, eikä mun tekninen hahmotuskyky yhtään riitä tajuamaan, kuinka suuri työ siinä olisi tai miten vaihteisto sen jälkeen käyttäytyisi.Onko kolme liikaa? Vai pärjääkö yhdellä? Onko remontointi kahteen järkevää?
Jousituksen alkusäädöt oli melkoisen hankala tehdä,  painaumat taitaa nyt olla kohdillaan, mutta vaimennukset on säädetty vasta noin suurinpiirtein. Molemmista päistä löytyy säädöt alamäkeen, trailiin ja ylämäkeen. Perjantaina vääntelin niitä vipuja tohkeissani edes takaisin, mutta vielä en osaa sanoa, oliko huomattavaa vaikutusta. Rahkaäijä alkoi jo eilen haaveilemaan, kuinka ensi kesänä valloitetaan Messilä Bike Parkia, mutta vaikka kuinka olisi Descend-säädöt pyörässä, pysyn sieltä pois. Varsinkin niistä hisseistä.

Toistan itseäni, mutta olen todella tyytyväinen pyörähankintaani. Ja edelleen siihen väriin, se on ihan täydellinen. Tekisi mieli vaan kruisailla ympäri kylää ja esitellä pyörää kaikille vastaantulijoille. Olen siitä aika ylpeä!

Vuoden alusta syödyt rahkat: 50

perjantai 8. helmikuuta 2013

Ruoka-aikaan kotona ja treeniaikaan salilla

Otsikko on mun tämän kevään slogani.
Kanaa, pastaa, avokadoa ja cantaloupe-melonia. Rock! Kaiken söin.
 Takana on nyt kaksi kokonaista viikkoa Muscle Challenge -ohjelmalla ja hyvältä tuntuu! Olen ilokseni huomannut, että osaan treenata paljon kovempaa kuin viime keväänä, jolloin myös tein MC-ohjelmalla. Silloin melko kova nelijakoinen oli ehkä vähän liioittelua sillä treenitaustalla. Nyt homma kulkee täysin eri tahdilla ja saan itsestäni huomattavasti enemmän irti. Aina voi tehdä paremmin  ja oppia enemmän, mutta nyt koen olevani jo parempi treenaaja, kuin vuosi sitten.

Lihaksiin saa paremman tuntuman, eikä tekniikkaan hajoa saman tien, kun alkaa vähän väsyttämään. Tältä viikolta nostaisin kaikkein onnistuneimmaksi maanantaina etureisi-pohje -treenin. Sunnuntain selän pumppailusta jäi fiilis, että vähän kovempaa voisin vielä yrittää, ja maanantaina en olisi sillä hetkellä paremmin voinut itse tehdä. Eilinen takareisijumppailukin meni perille, näen kuitenkin kristallipallostani, että huomenna on vasta parhaat tuntemukset luvassa.
Vasen ranne kiukuttelee edelleen, mutta mitäpä siitä stressiä ottamaan. Jos sattuu, silloin jätetään haban pumppailut syksymmälle ja jäinen vihannessekoituspussi saa järkevää käyttöä.

Hervannan alppiurheilukeskus
Rauski keräsi valtavan määrän ihailua esittelypostauksessaan, siitä kiitos kaikille! Tähän mennessä olen ehtinyt ajamaan kaksi lenkkiä ja on todellakin sellainen tunne, että tein hyvän hankinnan. Tänään ajeltiin yksi peruslenkeistä ja jopa alamäessä mulla oli kivaa. Ja ylitin ensimmäistä kertaa koskaan kaatuneen puun pyörällä ja voin ihan leuhkasti sanoa, ettei meinaan ollut mikään kitukasvuinen virvonvarvon-oksa, vaan kunnon tukki! Ilman Rahkaäijän yllytystä en ehkä olisi koittanut onneani, mutta nyt tiedän, että mä ja Rauski niin handlataan kaatuneet kuuset.
Pyykkiteline tyyriiseen makuun
Huomasin, että Maiju oli maistellut jotain uutta rahkaa, ja ihan meinasi tämä rahkaguru hätääntyä, että miten on voinut uusi Valion  rahka jäädä huomaamatta. Eilisen koipitreenin jälkeen pakotin treeniseurani kävelemään vielä S-Marketiin ja sieltä nappasin muutaman pinkin purkin mukaan. Joo-o, pinkki se on! Ei varsinaisesti tarvitse arvuutella kohderyhmää.:D
Pinkkirahka
Mä en syö rahkaa ikinä ilman lisukkeita, on se sen verran yksitoikkoista tavaraa. Tää pinkkirahka eroaa tavallisesta pehmeästä rahkasta siinä, että rasvaa on 2,3 %, kun pehmeässä sitä on 0,3 prosenttia. Ja huomasin eron, olisin voinut lusikoida pinkkirahkan ilman mehukeittoa! Muistutti Jenkeissä lapioitua Fage- jugurttia, jossa oli myös pari prosenttia rasvaa, happamempaa oli kuitenkin. Eikä tuo rasvan määräkään kohtuuton ole, päivän toinen rahka (tai kolmas) voisi olla tuota.
Suoraan purkista, ennennäkemätöntä!
Mutta... Niin, tässä on tosiaan yksi mutta. Ääs-Marketissa Pehmeä maitorahka maksaa 81 senttiä (Prismassa taitaa olla peräti 75 senttiä) ja tämä uutuspinkki oli 1,19 euroa. 38 sentin ero, eli jos päivän toinen rahka olisikin pinkki, vuodessa ero olisi lähemmäs 140 euroa. Toki Ehrmann tai Rainbow on vielä tavallista Pehmeääkin halvempaa, mutta niitä en oikein sulata. Rahkamuijan tuomio: Hywää! Ja pikaeväänä käyttistä, voi lusikoida suoraan purkista ilman lisukkeita. Oletko ja maistanut? Mitä mieltä?

Vuoden alusta syödyt rahkat: 46 (Nyt näitä alkaa uppoamaan entistä kiivaampaan tahtiin, kun huomasin, että maapähkinävoi on suorastaan luotu rahkan sekaan!)

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Virallinen treenimusiikkipostaus

Mää olen musiikkinatsi. Myönnän. Se ilmenee niin, että muiden musiikkimaussa on yleensä jotain (pahaa) vikaa, 93 prosenttia kaupallisten radiokanavien musiikista saa mun korvat vuotaan verta ja ihmiset, jotka sanoo "kuuntelen musiikkia laidasta laitaan, kaikki käy" ei tiedä mielestäni mistään mitään.
Näistä suvaitsevaisista ja ihmisystävällistä lähtökohdista on hyvä kertoa Rahkamuijan treenimusiikista. Mitä korvissa juoksulenkillä? Millä saa parhaat salilataukset ennen treeniä? Mikä tykittää parhaiten pyöräillessä?

Olen siitä onnekas, että meidän salilla soi yleensä vähintään kohtuullinen musiikki. "Äijäsalilla" ämyreistä pauhaa Radio Rock tai erinäiset rock-musiikkilevyt. Kerrain tein salilla lähes anteeksiantamattoman teon. Joku kävi vaihtamassa radion johonkin "tamppaus"- musiikkiin. Hetken yritin rimpuilla tangon alla, ja sitten oli pakko käydä vaihtamassa toinen levy. Sain niin sanotusti kuulla kunniani levyn soimaan laittaneelta herrasmieheltä. Melkein hävettää levyn vaihtaminen, mutta kyllä siihen on varmasti joku syy olemassa, että aina salille mennessä siellä soi jotain muuta kuin David Guettaa. Ja jos en minä olisi vaihtanut, joltain muulta olis varmasti mennyt hermo ennemmin tai myöhemmin. Tamppausmusiikillekin on paikkansa, mutta se ei mielestäni ole salilla.
Pieni ja viaton Rahkamuija Ruisrockissa ´09, Asan keikka. Mutta voitko kattoo tota tukkaa, onhan se nyt aika pähee?
Aloitetaan viime kesän henkilökohtaisella kesähitilläni. Kuuntelin tätä kappaletta helposti viisikin kertaa peräkkäin. Koska meillä asuu toinenkin musiikkinatsi, jonka mielestä tässä on sietämätön poikakuoro, niin tätä saan kuunnella yksinäni. Livenä Trivium ei varsinaisesti säväyttänyt, vähän liikaa showta ja liian vähän menoa ja meininkiä. (Minuutin tietämissä alkaa kappale.)

Takuuvarmaa salimäiskettä on In Flames. Toimii myös hyvin latarina! Pinball map on ehdottoman hyvä mukana örisemiseen.

Yksi puhtaasti salilevyistä bongattu tuttavuus on Insomnium. Käsittämättömän kovaa penkkausmusaa! Vähän harmittaa, kun missattiin tämä viime kesän Tuskassa, kun en ollut vielä keksinyt "sen tosi hyvän pändin" nimeä.:D
Yksi elämäni suurimmista mysteereistä on ollut se, että miten musiikki voi kuulostaa niin erilaiselta eri ihmisen korvaan. Miten joku voi palvoa Skrillexiä, vaikka itse en voi sietää sitä? Miten joku kehtaa väittää, että eräs kaikkien aikojen lempipändeistäni, Abduktio, kuulostaa melusaasteelta? Makuja on monelaisia, mutta miksi tietty kappale kuulostaa toisen mielestä upealta, toisen mielestä jätteeltä.
Yksi tällainen mielipiteenjakaja on toinen kaikkien aikojen suosikeistani, Raised Fist. Ruotsin poikain meininki sopii äärimmäisen mainioisti kovemmalle juoksulenkille tai vaikka Pyynikin rappusiin.
                                    
Nykyään mulla on enää vain yksi kysymys liittyen tähän yhtyeeseen. Missä on ollut itsesuojeluvaistoni teininä näiden keikoilla? Nykyään ei olisi varmaan saumaa pysyä hengissäkään. Meno oli hullua.

Pistetään vielä villi kortti Ruotsin maalta, kun tarvitsee äärimmäistä raivoa suoritukseen, Kall Värld toimii! Tähän bändiin perustuu myös osin ruotsin kielen taitoni. Ja sanomattakin selvää, että livenä aika kuumaa kamaa!


"Aikuisempaan" makuun sen sijaan on Lappeenrannan lahja maailmalle, Mokoma. Toimii missä tahansa treenissä, joka hetkeen löytyy sopiva kappale. Sydänjuuret on ihan feiforitti, siinä on jotenkin mukavan väkevä tunnelma.
Tästä on hyvä jatkaa -kappale on viime aikoina iskenyt erityisen kovaa.
Yksi kaikkien aikojen nostokappaleista on Diablon The Preacher. Eräänkin levyarvostelun mukaan Diablo on niitä pändejä, joiden musiikki kasvattaa kivekset jopa Minna Canthin patsaalle. Ja Rahkaäijä tässä kauniisti päivänä eräänä ilmaisi, että Rahkamuijan suurin tavoite taitaa olla kasvattaa mahdollisimman isot kivekset.:D
Niin, mikä tästä piisistä tekee niin hyvän? Tietenkin tuo alun "voi perkele!", siitä on täydellistä aloittaa sarja.

Erityisen tärkeitä hetkiä eletään juuri ennen salille lähtöä, silloin kappaleiden valinta on tarkkaa puuhaa ja naapuritkin saattaa tietää, mitä meillä paljon kuunnellaan.
Maksimaalisen latautumisen tarjoaa Hatebreed. Tarjosivat myös yhden viime kesän Tuskan parhaista keikoista. Destroy everything on myös täydellinen mukanahoilotusbiisi.
Live for this -kappaleen sanat sopii vaikka salielämään. "Live for this, Live, Live! If you don't live for something, You'll die for nothing." Tai mihin tahansa muuhunkin, johon on kovasti intohimoa.
Jos haluaa saada Rahkaäijän lietsottua täydelliseen treeni-moodiin, on Lamb of Godin Laid to Rest enemmän kuin oikea valinta. Jumalan lampaat pelasti myös meidän loputtomat automatkat Kaliforniassa, kun radiosta tuli pelkkää saarnaa joka kanavalta, marssittiin Best Buyhin, ja ostettiin koko kaupan ainoat "kunnon levyt". Oli sitten varmaan ensimmäinen kerta, kun Rahkaäijä maksoi kuuntelemastaan musiikista..........................
Joskus viime keväänä lataribiisien virkaa toimitti Matin saliräppi-kappaleet. Aivan loistavia! Muhun niin sanotusti osuu ja uppoo.:D


                                             
Tän hetkiseen elämään sen sijaan sopii Matin Bulk-kappale, sitä aina kuuntelen, kun syön! Ja ai niin, Matin kipaleethan tarjoaa herkkua myös Salkkari-faneille, kuuntele niin tiedät!
Näiden lisäksi esimerkiksi juoksulenkillä napeista kuuluu vaihtelevasti kaikenlaista Asasta Deathbediin ja takaisin. En ole rajoittunut, vain valikoiva. Olen myös avoin kaikenlaiselle uudelle musiikille (kunhan se ei ole dubteppiä), joten hyviä ehdotuksia saa heitelleä! Muutenkin vähän kiinnostaisi, millainen musiikki uppoaa muihin sporttaillessa!

Vuoden alusta syödyt rahkat: 42

P.S. Tämähän nyt on ihan yleisesti tiedetty totuus, mutta jos kaikki maailman pändit soittaisivat peräkkäin, saisi viimeisenä olla Slayer.
Mutta mikä olisi Slayerin lämppäri? Napalm Death?