torstai 28. helmikuuta 2013

Kalavaleen päivä

Liekö suomalaisen kulttuurin päivän ylevä henki sumentanut harkintakykyni, mutta sain aamulla vakavan päähänpiston lähteä juoksemaan. Uhosin viime vuoden puolella, etten enää juokse talvella, koska se on niin puuduttavaa, pelkästään sauvakävelyn. Noh, en ole juossut ja muutaman kerran olen sauvakävellyt, mutta pyöräiltyä on tullut sitäkin enemmän. Muistelisin edellisen kerran juosseeni San Simeonin hiekkarannoilla, Kaliforniassa ja siitä on puolitoista kuukauttaa. Aloitin juoksemisen 6-7 vuotta sitten ja tämä on ehkäpä pisin juoksutauko sen jälkeen. Kevätaamu kuitenkin inspiroi niin paljon, että askel oli yllättävänkin ripeä. Liukasta vähän edelleen on!

Meillä päin saa hiihtää vain tonttulakissa auringonpaisteen alla.
Ainoa tuskan tuottaja juostessa oli eilisestä reenistä mielensä pahoittaneet rintalihat. Supersarja-viikko jatkuu ja tiukkana aloituksena oli vipunostot käsipainoilla ja penkki superina, molempia 10-15 per setti. Voimani tunnoissa luulin 40 kilon olevan oikein sopiva paino penkkiin, mutta jo ensimmäinen sarja osoitti mitä karmeimmalla tavalla voimien vähyyden vipunostojen jälkeen. Viimeisen sarjan teinkin nöyrästi 30 kilolla.

Olen nyt tainnut päästä irti ranneongelmistani ja pystyin tekemään haban varmaan ensimmäistä kertaa ohjelman mukaan. Kolme supersarjaa hauiskääntöjä ja hammereita käsipainoilla. Supersarja myös ojentajille, dippi +  push down. En ole tähän mennessä ilmeisesti tiennyt mitään kunnon käsipumpista, se oli ihan ennennäkemätöntä! Rahkaäijä tokaisi, että ihan niin kuin olisi joulukinkut käsien tilalla, kun ei voi edes kättä taivuttaa. Mulla oli ehkä pienet kalkkunan rintafileet vaan, mutta silti niitä oli pakko käydä ihailemassa vessan peilistä, kun salin puolella ei kehdannut.:D Vielä nämä supersarjat on varsin iloista puuhaa, mutta katsellaan sitten Muscle Challengen toiseksi viimeisellä viikolla, jolloin mm. kaikki rinta- ja ojentajaliikeet vedetään putkeen, ääk!

Taitaa meidän Sylvillä ja Urkilla on myös vähän kevättä rinnassa, kun eilen niin riemukkaasti kisailivat keskenään ja vielä keskellä päivää. Täyttyykö terraario kohta pikku-gekkosista?

Rahkalaskuri vuoden alusta: 84

8 kommenttia:

  1. Vaatimattomuus pois ja kunnon posetreeniä peilin edessä ja pumppilihasten lesottelua ens kerralla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siinä olis sadatta hauissarjaansa pumppaavat vaihtarit ihmeissään.:D

      Poista
    2. Minkä takia vaihtarit tekee muuten pelkästään hauiskääntöjä noin 30 eri tavalla?

      Sivusin teidän yösaleilua uusimmassa tekstissä, muistinko oikein kellonajat? Heitin ihan hatusta, toivotaan ettei lukijat tule tänne tarkistamaan.

      Poista
    3. Se on yksi ikuisista suurista mysteereistä. Lukuisat erilaiset hauiskäännöt, penkki, vinopenkki ja erilaiset olkapääveivaukset on huippusuosittuja, mutta koskaan en ole nähnyt vaikkapa mavettavaa vaihtaria.

      Joo, meni oikein! Mistä sitä tietää, vaikka siellä olisi joka yö kova ruuhka, kun en ole näkemässä.:D

      Poista
  2. Voi miten ihkut lemmikit, mää tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on tosi kivoja ja sirkuttavatkin vielä samalla tavalla kun pikkulinnut.:)

      Poista
  3. Ei ole totta, mulla on joskus ollut kaksi leopardigekkoa nimeltään Sylvi ja Urho... ääk :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Voisin arvella että Sylvi ja Urho on melko yleisiä gekkojen nimiä, sattuneesta syystä.:D noi on ohutvarvasgekkoja ja kolmannen nimi on Anita.

      Poista