Järvikuvakirja - eli tatuointeja

Koska flunssa ja itsediagnosoitu poskiontelutulehdus piinaa ihmistä, ei ole mitään järkevää asiaa (paitsi huomenna rahka-asiaa!), niin pistän yleisön paineen alla jo viime vuonna kirjoitetun tatskapostauksen tulille.

Tatuointi ei automaattisesti ole siisti asia, mä oon nähnyt valtavan määrän vaikka mitä ihme tuherruksia ihmisten iholla, välillä oikein sattuu aivoon. Mutta eihän mun toisaalta tarvi käsittääkään kaikkia tän maailman tribaaleja (joojoo, on hienojakin tribaaleja) ja muita erikoisuuksia. Toisaalta käsitän kuitenkin aivan hyvin sen, että vaikka mun tatskat on parhaita, jonkun muun mielestä ne voi olla silkkaa rumuutta. Oon niistä tosi ylpee ja siks esittelen ne teillekin.
Tervetuloa matkalle järvisatukirjaan.

Ensimmäisen tatuointini otin kolme päivää sen jälkeen, kun olin täyttänyt 18 vuotta. Tosi syvällinen tarina: kun olen täysi-ikäinen, ruori on mulla ja mä päätän. On tossa ajatuksessa edelleen joku siemen ja ruori on  yhä upee! Ai että olin fiksu, kun eka tatska oli tollanen hieno, eikä mitään sieluton rumilus.

Ruoria seuras vähän myöhemmin kompassi, ruori on turha, jos ei ole mitään käsitystä suunnasta. Mietin pidemmän aikaa minkä kuvan otan ruorin pariks toiseen olkapäähän ja kun sen keksin, oli se aivan ilmiselvää.

Oon kasvanut ihan (kiinni) Näsijärvessä ja jossakin vaiheessa heräs ajatus Näsijärven neidosta.Öö, miten järvenneito eroaa merenneidosta? Sitä pohdittiin tatuoijan kanssa pidemmän aikaa, ratkaisu oli kuitenkin täydellinen. Ahvenet hengailee järvenneidon kanssa. Neidolla on muuten nimi, hän on Apollonia. Olin muistaakseni katsellut Kummisetä-elokuvia lähiaikoina, kun sen keksin. Apolloniahan oli Miken ihmeellinen ja ihana nuorikko Italiassa. Noilla ahvenillakin taitaa olla nimet, mutta niitä en muista enää. Olisko ollut nokkelasti Tupu, Hupu ja Lupu? Tai Mortti, Vertti ja Pertti? Jotain sinne päin.

Kun kerran on alottanut tatskajutut, niin ei tästä pääse eroon. Joka kerta on muka se viimenen. Mä tykkään ite, jos tatuoinneilla on joku sama teema tai edes tyyli, mun silmää ei miellytä mikään sillisalaatti. Niinpä järvisatukirja sai jatkoa hauella ja aarrearkulla. Jos mun olis pakko valita joku oma feiforittini tähän mennessä kertyneestä järvijengistä, se olisi ehkä tämä.

Viimeisin tulokas on kuha ja vene, sen keksimisessä meni kauan. Tatuointiaikaan ei tainnut olla montaakaan viikkoa jäljellä, kun keksin tän, tai saatto se olla Laurikin, joka keksi. (Edesvastuuntonta itsensä rääpimistä? No ei mun mielestä.:D) Tykkään tosi paljon, kun nuo kuha ja hauki on vähän niin ku pari, samoin kun ruori ja kompassi. Huomiokykyisimmät lukijat saattavat huomata, että Apollonialta puuttuu pari. Ahtihan olis tietysti selvä valinta, mutta se ei jotenkin nappaa. Tai sitten kuhan veneestä pudonnut kalastaja. No heh heh. Harkitaan. Majakka on eräs pitkäaikainen suunnitelma, mutta toi Näsijärvellä oleva Siilinkarin majakka ei inspiroi sekään. Ehkä täytyy poistua Näsijärveltä? Kaliforniassahan oli todella päheitä majakoita, mutta en tiedä, miten Tyynen valtameren valotalot sopii Näsijärvi-saagaan.

Ihan joka viikko mulle tulee mieleen uusia kuvia, ideoita ja aiheita, mutta 97 % niistä on ihan helvetin huonoja. Hyvä, että sen itsekin voin myöntää. Käsi-olkapää -osastolle en aio sotkee muuta kun järvisaagaa, muiden kuvien paikka on muualla. Kaikki tähänastiset teokset on tehnyt Precious Tattoon Hexa ja oon ollut tyytyväinen, kuinkas muutenkaan.

Mä en oikein perusta sellasista selityksistä, että "tatuoinnit on minun tapani koristella itseäni ja niillä jokaisella on syvällinen merkitys, jonka vain minä itse tiedän." Mun mielestä ne nyt vaan on siistejä, en mää tarvi enää mitään sen suurempia perusteluja tatuoinneille. Sattuuhan ne, mutta vaan sen pari tuntia, kun sitä tehdään. Mutta miettikääpä vaikka suorinjaloin maastavetoa, ei satu yhtään kun sitä tekee, mutta kolme päivää jälkeen päin aivan hirveetä.:D Elämä on valintoja täynnä!