sunnuntai 30. elokuuta 2015

Tarinoita menneisyydestä

Eilen pengoin kenkälaatikkoa, jossa on kaikki yli kymmenen täyteen kirjoitettua päiväkirjaa, kirjeitä ystäviltä, koulussa vaihdettuja lappuja söpöistä pojista ja lukion essseitä. Sieltä laatikosta löytyi myös jotain, minkä luulin palaneen ajat sitten takassa tai olevan jossain vanhempien luona vintillä.
Ansu, ainevihko. Niin siinä lukee. Muut kuvat on Disneylandista, ne ehkä sopii tähän lapsekkaaseen teemaan ja sopii ensimmäiseen aineeseen.
Laatikossa oli tosiaan kaksi ainevihkoa ala-asteella. Luokka-astetta ei lukenut kannesta, mutta tosielämään perustuvista tarinoista päättelin, että toinen on neljänneltä luokalta ja toinen viidenneltä luokalta. Luin aineita eilen illalla Rahkaäijälle ääneen ja meillä oli niin hauskaa, että päätin jakaa pari helmeä täälläkin. Mitään lisäämättä tai poistamatta, 11-vuotiaan Rahkamuijan juttuja, olkaa hyvät!

Mielenkiintoinen Pohjois-Amerikka
Pohjoin-Amerikkaan olisi hauska matkustaa, varsinkin Yhdysvallat. Yhdysvalloissa näkisi kuinka eletään suuresti. Amerikassa kävisin Washingtonissa, New Yorkissa, Grand Canyonia katsomassa ja Hollywoodissa. Kävisin myös takomassa järkeä Presidentti Bushin päähän. Haluaisin tavata aitoja amerikkalaisia ja syödä amerikkalaista maapähkinävoita. Haluaisin nähdä kuinka amerikkalaiset pelaavat jääkiekkoa. Yhdysvaltojen jälkeen menisin katsomaan Kanadaan komeita metsänvartioita. Sen jälkeen menen Meksikoon ja poikkean Kuubaan ja muihin lämpimiin paikkoihin ja sitten lähtisin kotiin.
Opettajan kommentit aineeseen: Hyvä alku, kertoisit kuvailevammin? ELI LYHYT
Omat kommentit tänään: Rakkaus maapähkinävoihin on ollut selvästi olemassa jo tuolloin. Erityisesti pidin tässä aineessa siitä, että ymmärsin jo tuolloin komeiden metsänvartijoiden päälle. Olin myös muodikkaasti presidentti Bushin vastustaja. Viidellä luokalla?


Laiha-Seppo vuosi jkr 920
Laiha-Seppo oli pieni mies. Hän oli noin 16 jäniksenkoipea pitkä (yksi jäniksen koipi noin 10 cm). Laiha-Seppo oli ihan Aleksis Kiven näköinen, paitsi Laiha-Sepolla oli paljon pitempi parta. Laiha-Sepon parta oli letillä tummanpunaisella nauhalla. Laiha-Sepon vaimo oli kuollut jo viisi vuotta sitten kurkkumätään. Laiha-Seppo oli omasta mielestään ehkä 45 vuotta. Laiha-Seppo myi viikingeille eräänä päivänä karhuntaljan. Laiha-Seppo sai karhuntaljasta kultasormuksen. Laiha-Seppoa kiinnosti mitä muuta viikinkilaivassa oli. Laiha-Seppo astui viikinkilaivaan. Siinä kohtaa Laiha-Seppo teki virheen. Laivaan Astui myös noin 20 jäniksenkoipea pitkä, suuren suuri viikinki. Viikinki huomasi Laiha-Sepon. Viikinki tarttuai Laiha-Seppoa niskasta ja ärjyi: -mitä sää täällä teet? Laiha-Seppo yritti kimittää jotain vastaukseksi, mutta viikinki heitti Laiha-Sepon airoihin ja käskin muutkin viikingit soutamaan. Mutta Laiha-Seppo oli ainoa joka laitettiin jalkaraudoilla kiinni. He lähtivät soutamaan kohti Ranskan rannikoita. He soutivat sinne n. 30 päivää. 

Matkalla Viikingit ja Laiha-Seppo kävivät ryöstämässä Tanskassa pari kylää. Mutta Laiha-Seppo ei kylläkään päässyt pois laivasta. Sitten he saapuivat Ranskaan. Kun Laiha-Sepolle annettiin ruokaa hän pääsi karkuun. Laiha-Seppo juoksi yhteen soittoon ainakin puoli peninkulmaa. Sitten hän luuhistui maahan väsyneenä ja nälkäisenä. Siihen Laiha-Seppo nukahti. Sitten pitkän ajan päästä hän heräsi kauniisen, ranskankieliseen puheeseen. Se oli kauniin, tumman ranskattaren Jeannetten ääni. Jeannettella oli eväskori mukana, josta Jeannette antoi hänelle mahan täydeltä ruokaa. Jeannette osasi hieman ruotsia. Laiha-Seppo sai selville että Jeannette oli 30 ikäinen. Jeannette vei Laiha-Sepon kotiinsa. Se oli kaunis kivitalo. Jeannette oli vielä sinkku. Jeannette opetti ranskaa Laiha-Sepolle. Jeannette ja Laiha-Seppo menivät kolmen kuukauden päästä naimisiin. Laiha-Seppo muutti nimensä Stephaniksi. Jeannettelle ja Stephanille syntyi kolme lasta, yksi tyttö ja kaksi poikaa. 

Opettajan kommentit: Kiitos taas virkistävästä lukuhetkestä, Anni!
Omat kommentit tänään: Muistan aivan selvästi, kun kirjoitin tämän aineen! Siitä ei voi mitenkään olla 13 vuotta. Aika raakaa menoa kieltämättä, orjaksi viikinkilaivaa, huhuh! Nyt heräsi vain kysymys, että osasiko Laiha-Seppo hyvin ruotsia, kun kerran kommunikoi sillä Jeannetten kanssa?

Väitöskirja Helsinkiläisistä
Tämä väitöskirja kertoo helsinkiläisistä. Tämä väitöskirja on koottu vain minun mielipiteistä. Helsinkiläiset on minun mielestä vastenmielistä porukkaa. Ei se oikeuta omistamaan koko Suomea että vaikka onkin Helsingistä. Minulla ei ole itse Helsinkiä vastaan mitään mutta helsinkiläiset on pikkusen eri asia. On se kyllä ihmeellistä kun ei edes MTV3 laajakaistayhteyttä saa muualle kuin Helsingin, Espoon ja vantaan seuduille. Minua ärsyttää sekin että kaikki hyvät julkkikset asuu Helsingissä. Se asia vaikeuttaa julkkisten bongaamista Tampereella. Ja kaikki hyvät kaupatkin on Helsingissä. Helsingissä on yksi hyvä puoli. Sinne pesiytyvät kaikki paatuneet rikolliset. Minun mielipide helsingiläisistä: Oma napa aina lähinnä, 

Opettajan kommentit: Tomera mielipide!
Omat kommentit tänään: :D :D :D Tämä on todellinen ainekirjoitusten helmi! Mikä ihmeen MTV3 laajakaistayhteys? Huomaa myös, että noihin aikoihin jonkun lempilehti on ollut 7 Päivää, kun julkkisten bongaus on tuottanut moisia huolia. Mutta onneksi sentään kaikki rikolliset on ollut Helsingissä, eikä meidän riesana maaseudulla. En pysty lopettaan nauramista!


Mummo
Olipa kerran mummo, joka oli 85 vuotias. Mummo oli teräsmummo. Mummo kävi kuntosalilla kaksi kertaa viikossa. Mummolla oli punaiset hiukset ja vihreät silmälasit. Kun mummo oli nuori hän voitti monia missi- ja fitnesskisoja. Mummon oikea nimi oli Paulena Kuusiniemi. Mummo oli nuoruudessaan sellainen julkkis, että sai lukea itsestään joka päivä mitä hullumpia juttuja. Kerrankin, että Paulena olisi kaivanut neänää presidentin illalliskutsuilla. Mummo asui uksin maatilalla, jossa vietti rauhaisaa sinkkuelämää. Eräänä päivänä, kun mummo meni hakemaan ladosta lehmille heinää, hän löysi heinien alta homentuneen ruumiin. Sitten mummo muisti, että kun hän oli neljä vuotta sitten ostanut maatilan ent. omistaja oli myynyt maatilan irtaimistoineen epäillyttävän halvalla. Mummo teki sellaisen johtopäätöksen, että ruumis olisi entisen omistajan vaimo. Mummo ähti etsimään johtolankoja talon vintilta, jossa mummo ei ollut koskaan käynyt. Mummon etsinnät tuottivat tulosta. Mummo löysi puukon jossa oli kuivunutta verta ja rikotun valokuvakehyksen, jossa oli naisen kuva, joka oli ruumiina ladossa. Mummo etsi lisää johtolankoja. Sitten mummo löysi kahtia revityn paperin jossa oli avioliittoehtoja. Vintin nurkassa oli rasia, jossa oli kopio paperista, jossa luki että nainen, joka oli ruumiina oli saanut perinnön. 

Mummo soitti poliisille. Sitten kun poliisit tuli ne pidätti mummon, koska poliisit luuli että mummo oli murhannut naisen. Mummo vietiin putkaan, jossa ei ollut muuta kuin patja ja pöytä. Mummo oli epätoivoinen. Sitten mummo huomasi, että tuuletusaukko oli auki. Sitten mummo pakeni. Mummo tilasi puhelinkopista taksin ja meni taksilla lentokentälle ja lensi Saksaan. Kun mummo oli saksassa, hän otti hotellihuoneen ja asettui taloksi. Suomessa poliisit olivta ilmoittaneet ympäri maailmaa että Paulena Kuusiniemi oli ensintä kuulutettu. Kun hotellin johtaja sen kuuli niin se soitti paikalliselle poliisille. Poliisi vangitsi mummon ja vei poliisiasemalle. Mummoa kuulusteltiin ja mummo yritti selittää ettei se ollut murhannut naista. Sitten mummo veitiin mielenterveystutkimukseen. Sitten poliisi soitti maatilan entiselle omistajalle. Poliisi kysyi miksi ent. omistaja oli muuttanut pois maatilalta. Ent. omistaja selitti, että hän oli muuttanut pois sen takia, että hänen vaimo oli kadonnut oudostijälkiä jättämättä.

Poliisilaitoksen pihaan tuli autolla mielenterveyslääkäri mummon ohella. Lääkärillä oli mielenkiintoisia uutisia. Tutkimuksissa tuli ilmi että mummo on oikeasti 87-vuotias. Mummolla on toinen persoona, jota mummo ei itse tiennyt. Mummo oli elänyt kaksi vuotta elämästään toisessa personassa, joka oli 25 vuotias nuori nainen joka bailasi aina iltaisin. Mummo oli toisessa persoonassa tappanut naisen. Ja lavastanut ent. tilanomistajan syylliseksi. Mummo sai vain 367 päivää vankeutta koska oli tehnyt murhan tietämättään. Mummo oli onnellinen, että asia oli selvinnyt. The end.

Opettajan kommentit: Huh, olipa taas jännittävä tarina!
Omat kommentit tänään: Olin joutunut liimaamaan vihkon loppuun yhden ylimääräisen sivun, jotta sain tämän romaanin sinne mahtumaan. Seiskojen lisäksi luin noihin aikoihin muun muassa kaikki Arto Paasilinnan kirjat ja Patricia Cornwellin dekkareita. Se ehkä vähän näkyy tässäkin tarinassa. Ihan uskomatonta settiä! Onneks mummo sentään kävi salilla!

Suurin osa ainevihkojen tarinoista on monen sivun lennokkaita sepustuksia, joissa matkataan aikakoneilla, mennään ulottuvuusovesta 30. ulottuvuuteen ja taistellaan kääpiöitä ja rikollisia vastaan. Tositapahtumaan perustuvat aineet, kuten kertomukset luokkaretkistä tai syyslomasta on aika tylsiä, mitä nyt kaikissa syödään karkkia ja pitsaa. Noihin aikoihin olin yllättävän perillä maailmamenosta ikäisekseni ja yleissivistys oli varmaan paremmalla tolalla kuin nykyään. Ja ihan tasapainoinen aikuinen musta tuli, vaikka esittelin koulussa aina kuukauden kirjana jonkun verisen dekkarin ja muutenkin luin ihan kaiken, minkä käsiini sain. Joten jos joku joskus on erehtynyt miettimään, että mistä Rahkamuija vetää kaikki levottomat juttunsa, on mentävä aika kauas menneisyyteen. Sekavien sepittäminen onnistui hienosti jo 2000-luvun alkuvuosina!

torstai 27. elokuuta 2015

Rappiomuija ja Jutan uudet tv-kuviot

Millään ei ole mitään väliä, jos ei pääse kyykkäämään ja voi vaan antaa elämän luisua rappiolle ilman tulevaisuutta. Me ollaan Rahkaäijän kanssa herkuteltu ajatuksella, että jos joskus ollaan yhtä aikaa kipeinä, me ruvetaan ryyppään! Jos kerran ei voi treenata ja tehdä töitä, niin eiks se ole sitten aika sama makaako sohvalla kuumeessa vai kuumeessa ja kännissä? Eilen vihdoin se päivä koitti, kun molemmat oli flunssassa, mulla vapaapäivä ja Rahkaäijällä saikkupäivä. Hetki oli tullut ja keihäsfinaalin alkaessa korkattiin shampanjapullo, joka on odottanut sopivan juhlavaa hetkeä jo tovin. Siinä ensimmäistä lasia maistellessa ja ensimmäisiä keihään viskasuja katsellessa muistin, miksi en juo oikeastaan koskaan. Shampanja oli aivan kamalan makuista! Kuivaa, kitkerää ja nipistelevää. Ajattelin, että Rahkaäijä saa kumota pullon ihan keskenään, kunnes keksin heittää lasilliseen teelusikan vaniljasokeria. Heti paljon parempaa!
Herkullinen kattaus. Vain valkohomejuusto puuttui keksin päältä!
Parin lasillisen jälkeen kotikatsomokommentaattorit pääsivät vauhtiin ja yleisurheilu oli kiinnostavampaa, kuin koskaan.
"Mikä tossa nyt on niin vaikeeta, kerran heittäis sata metriä, niin vois lähtee saman tien suihkuun."
"Mieti kun toi tikku katkeis kesken seiväshypyn?"
"Hei Anni, noi naiset juoksee samassa ajassa 200 metriä, kun sää kävelet keittiöstä olohuoneeseen."
"No onks se nyt joku ihme, että toi Yego voittaa, kun Kenian lipussakin on keihään kuvia. Kannattaisko Suomen lippuunkin lisätä pari keihästä, niin pärjättäis vähän paremmin."
Skool! Saisko lisää sitä vaniljasokeria?
Neljänteen keihäskierrokseen mennessä shampanjapullo oli juotu tyhjäksi ja vajaat puoli pulloa kuohuvaa on taatusti enemmän, kuin olen yhteensä juonut koko vuonna. Hienoa sitkeyttä yhteisen flunssakänni-haaveen eteen! Kunnon naamat jäi kuitenkin vielä vähän haaveeksi, eikä jatkettu operaatiota enää muihin talon pulloihin, vaikka Rahkaäijä ehdottikin, että seuraavaksi tyhjennetään kahden litran Jägermaister-pullo. Rappiomuijan urani oli siis lyhyt, mutta sitäkin näyttävämpi! En voi uskoa, että juuri kirjoitin puoli postausta seitinohuesta keihäskännistä, tyylikästä. Oikeasti asteikoilla 1-10 olen ainakin yhdentoista verran kielteinen kaikkea alkoholi- ja humalahehkutusta kohtaan. Ihan fiksunkin ihmisen pisteet putoaa mun silmissä aika nopeasti, kun aletaan hehkuttamaan tulevan viikonlopun ryyppyputkea tai sitä, kuinka kesälomalla oli pakko pitää yksi selvä päivä, kun naapurin kakara tuli hoitoon. Jollain tasolla pystyn ymmärtämään, että joillekin 16-vuotialle on tärkeää päteä humalakokemuksillaan vertaisryhmässä, mutta että vielä 26- tai jopa 36-vuotiaanakin. 

Kuten kaikki rappion tiellä joskus olleet tietävät, retkahdusta seuraa aina parannusta ja tänä aamuna päätin, että flunssa on nyt menneen kesän lumia ja kunnon pikkuvaimon tapaan laitoin kodin kuntoon ja pakastin lapsille eli kissoille ainakin kahden viikon ruuat valmiiksi. Palkitsin itseni urakasta korkkaamalla shamp... eikun siis ensimmäisen jakson Jutan sinkkudieettejä. Jutta ja Antti Tuiskun bodattu kaksoisolento laihduttaa tuttuun tapaan ylipainoisia henkilöitä ja kymmenen viikon urakan jälkeen odottaa stailaus ja sokkotreffit toisen ex-lihavan kanssa. Nää Jutta-ohjelmat on vähän jo nähty ja tää sinkkudieetti oli jotenkin tosi väsynyt veto. Ei irtoo, ei sitten yhtään! Mutta vaikka Jutalta olisi ideat lopussa, niin multa ei todellakaan ole. Sen vuoksi odotankin näkeväni lähivuosina seuraavia Jutta-ohjelmia.
Joka kropan remonttimarkkinat
Jutta ja Remonttireiska pistävät yhdessä kuntoon niin kropan kuin kodinkin! Remontti tai talon rakentaminen voi olla raskas ponnistus, jonka aikana vedetään vain kylmää roiskeläppää tontilla, kun muuhun ei ole aikaa, rahaa tai jaksamista. Jutta laittaa väsyneet remontoijat dieetille ja sillä välin Remonttireiska hoitelee kylppärin pinnat sellaiseen kuntoon, ettei paljon home kasva! Ohjelmaan lisädraamaa tuovat naisosallistujat, jotka dieettihuuruissaan käyvät erittäin kuumana jäntevään ja karheakätiseen Remontti-Reiskaan. Pian saatetaan tarvita apuun Vesa Keskisen eksää mentaalivalmentamaan, ja hän osaa kysyä juuri oikeat kysymykset avatakseen solmut dieettiläisen mielessä ja projekti voi jälleen jatkua. Nyt höylätään läskiä ja lattialankkuja!


Jutta ja eläkeläisdieetit
Tässä ohjelmassa Jutta keskittyy pistämään suuret ikäluokat kuntoon ja syntymävuotensa mukaan jokaisen dieettiläisen on tavoite pudottaa vähintään 45 kiloa. Jutan parina ohjelmassa esiintyy koko kansan rakastama tohtori Kiminkinen, joka hoitaa osallistujien kihdit, eturauhasvaivat ja liikavarpaat pois käden käänteessä. Jos Kiminkisen temput eivät toimi, aina voi kuitenkin turvautua Höpöxiin! Luvassa mielenkiintoisia keskusteluita siitä, kumpi voittaa, voi vai oliiiviöljy, peruna vai bataatti, sauvakävely vai punttitreeni? Pysy kanavalla, Yle TV2:lla joka arki-ilta Uuden päivän jälkeen!

Hurja huutokauppadieetti
Tässä ohjelmassa Jutta pakkaa kahvakuulansa ja vitamiininsa ja muuttaa Keski-Suomeen huutokauppakeisarin luo. Kiireisen yrittäjän arki on täynnä autossa istumista ja rähmäpullia, mutta siihen tulee nyt muutos, kun Jutta pistää Helin ja Akin arjen terveelliseen järjestykseen. Ohjelman edetessä joku Jutan lukuisista stailisti-kavereista pistää Helin tyyliin uuteen uskoon ja Heli uudessa valkaistussa tukassaan ja Better Bodies -univormussaan näyttää Jutan sanoin "aivan mielettömän hyvältä". Ensimmäinen kerta, toinen kerta, kolmas kerta, elämäntapamuutos myyty lihavalle herralle etupenkissä!


Fitness Chef Suomi
Jutan ja Hans Välimäen uskomaton yhteisproduktio, jossa 12 kilpailjaa taistelee Suomen ensimmäisen fitness-kokin arvostetusta tittelistä. Oman haasteensa kilpailuun tuo se, että jakso jaksolta käytettävissä olevat raaka-aineet ja kalorit vähenevät, kuten kunnon dieetillä kuuluukin. Pystyvätkö kilpailijat laskemaan makrot kohdalleen valtavassa paineessa? Entä miten kanasta ja riisistä voi kerta toisensa jälkeen luoda jotakin täysin uutta? Ja ennen kaikkea, täyttääkö annokset tiukkojen tuomarien maku- ja ulkonäkökriteerit? Peli on armoton ja kukaan ei halua kuulla Hansin suusta sitä pahinta eli "Dieettikokkailusi päättyy tähän, ole hyvä ja pakkaa keittiövaakasi!"Ohjelman pääyhteistyökumppani on Lidl, joka pukee kaikki osallistujat sporttisiin vaatteisiin ja tarjoaa raaka-aineet herkullisiin hera-drinkkeihin.

Näitä tv-uutuksia odotellessa tyydyn katselemään seiniä ja odottelemaan ensi viikolla alkavaa toista kautta Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta. Katselemisiin!

tiistai 25. elokuuta 2015

Hääpäivän hömpötyksiä

Rahkamuijalla ja Rahkaäijällä oli eilen hääpäivä ja sen kunniaksi molemmat kirjoitti vähän ajatuksiaan kolmen vuoden avioliiton ja viiden vuoden seurustelun jälkeen. Siirappivaara!

Rahkaäijä: 5 Vuotta Rahkamuijan kanssa.
 Itse asiassa tutustuin Rahkamuijaan ennen kuin hän oli Rahkamuija, tai edes söi rahkaa. Viiteen vuoteen on mahtunut kaikenlaista mukavaa ja käsittämättömän vähän mitään ikävää. En rupea kirjoittamaan tähän mitään imelää siirappia, koska se ei kuulu blogiin ja sitä sössötämme kotona toisillemme ihan tarpeesi. Anni pyysi kuitenkin jotain kirjoittamaan niin päätin kirjoittaa vähän. Anni onkin kertonut blogissa kuinka teemme sitä ja tätä yhdessä. Monen muun mittapuulla vietämme varmaan paljon enemmän aikaa yhdessä kuin olisi hyväksi, jonka takia suhteemme väljähtyy ja meistä tulee vaan kavereita jne…
Ensimmäisiä yhteiskuvia viiden vuoden takaa. Tämä on niin jäätävä, että ei voi kuin nauraa!
Itse en usko moisia pahanilmanlintuja. Parisuhteissa nyt vaan vietetään usein paljon aikaa yhdessä ja sitten jos se toinen ei enää jaksakaan kiinnostaa niin syy tuskin on siinä mitä mukavaa on yhdessä tehty, vaan siinä mitä on jätetty tekemättä. Kyllä kun sen oikean on löytänyt, se yhdessä oleminen vain lujittaa suhdetta. Tästä osoituksena vaikka se että silloin harvoin kun riidellään, on se yleensä sellaisena viikkona, kun työt menevät ihan ristiin, eikä ole juuri nähty kuin yöllä. Täytyy varmaan vielä joku yhteinen firma lyödä pystyyn niin rupeaa riittämään sitä laatuaikaa.

Rahkamuija: Kolme vuotta sitten oli ihan samanlainen päivä kuin eilen, yllättävän lämmin ja aurinkoinen melkein-hellepäivä. Lopulta kaikki muukin on aika samalla tavalla, kun kolme vuotta sitten. Tai ei oikeastaan, ihan kaikki on eri tavalla, työpaikka ja koti on vaihtunut ja meillä on kissoja, mutta tuntuu aivan samalta. Toki kolme vuotta sitten oltiin aivan sikarikkaita, kun saatiin paljon häälahjoja, mutta kuten äitini sanoo jokaisen lottolähetyksen jälkeen "vaikka ei oo rikkautta, niin onneks on rakkautta". Silti me aina kuitenkin Rahkaäijän kanssa suunnitellaan, mitä tapahtuu, kun tästä rikastutaan. Kesäkoti Åresta, talvikoti Kaliforniasta ja molemmissa paikoissa polkupyörät viikon jokaiselle päivälle. Tätä ei ole varmaan odotettavissa vielä ainakaan seuraavan vuoden aikana, mutta kyllä tässä on aikaa. 
"Me oksalla ylimmällä ollaan Harjulan seljänteen..."
Me sovittiin aikoinaan, että ollaan nyt alkuun 70 vuotta yhdessä, sen jälkeen voi solmia vaikka kymmenen vuoden määräaikaisia sopimuksia. 70 vuodesta on nyt mennyt vasta viisi vuotta. Jo viisi vuotta, kun aika kuluu niin nopeasti. Jos kaikki sujuu yhtä helposti, kuin menneet viisi vuotta, seitkyt vuotta ei pitäisi olla temppu eikä mikään. Jotkut voi viidessä vuodessa kasvaa erilleen, me ollaan kasvettu yhteen. Toista ei voi muuttaa, mutta toisinaan huomaa muuttuvansa ihan samanlaiseksi kuin toinen. Välillä oikein pelästyn, kun huomaan puhuvani ihan samalla tavalla kuin Lauri. Alussa yritettiin aivopestä toinen toisiamme "oikeisiin" aatemaailmoihin, mutta pian opittiin se, ettei meillä kannata liiemmin puhua politiikasta. Yksi kaikkien aikojen suurimmista riidoista lähti kuntaliitos-keskustelusta. Ei haittaa vaikka mielipiteet kuntaliitoksesta ja sosiaaliturvasta on erilaiset, ne on vähän eri jutut, mitkä oikeesti ratkaisee. 
Vuoden 2013 alkupäivinä Kalifornian rannikolla San Simeonissa japanilaiset turistit halus ottaa meistä aivan välttämättä kuvan. Huomaa merinorsut  taustalla.
Meidän harrastukset on ihan samoja ja se on meidän mielestä tosi tärkeä juttu, että on jotain, mitä voi tehdä yhdessä. Ei sen ole väliä, vaikka se olisi postimerkkeily tai Netflixin tuijottaminen, kunhan molemmat haluaa jakaa sen maailman ja tehdä sitä yhdessä. Luulen, että ongelmia tulisi, jos toinen ei esimerkiksi harrastaisi ollenkaan liikuntaa. Ei se kaikilla haittaa, mutta molemmille sali ja pyöräily on niin iso osa elämää, että on aika tärkeää, että myös toinen jakaa saman intohimon. Tuntuu, että juuri kaikki yhteiset pyörälenkit ja salitreenit on tehnyt meistä sellaisen tiimin, joka nyt ollaan. Ja tiimi me todellakin ollaan, parhaiden ystävien tiimi. Tiimissä ollaan aina samalla puolella ja tehdään töitä yhteisen tavoitteen eteen, vaikka välillä tulisikin vähän erimielisyyksiä. Meidän tavoite on elää hyvää ja mukavaa elämää yhdessä ja rakastaa ja tässä viisivuotiskatsauksessa tiimi on tavoitteessaan.
Meidän yhteiskyykkytulos ei ole kovin hääppöinen!
Meidän tiimissä on tärkeetä, se että kuuntelee ja kannustaa toista. Multa olisi jäänyt niin paljon juttuja tekemättä ja kokematta, jos Lauri ei olisi valanut muhun uskoa ja patistanut eteenpäin. Olen tässä vuosien aikana myös oppinut mitä ihmeellisempiä juttuja, kun olen kuunnellut Laurin mutkikkaita selityksiä ja tiedän yllättävän paljon muun muassa sorvaamisesta. Tässä kesällä lähdettiin yhtenä iltana katsomaan Naistenlahden voimalaitoksella olevaa  jättimäistä nosturia, koska Lauri halusi nähdä sen. On rakkautta mennä kattoon yhdessä nosturia, jos toinen haluaa. Tämä toimii myös toisin päin ja Late on tullut muun muassa käsityömessuille kanssani. Ja sitten kerran käytiin kattomassa jotain sukelluspalloa, mutta se oli ihan jännä kyllä, en voi kieltää!
Se nosturi tosiaan oli aika iso!
Meidän vihla-sormuksissa (kihla+vihki on yksi ja sama sormus) lukee Ääretön luotto. Vain puolen vuoden seurustelen jälkeen kihloihin mennessä meillä oli ääretön luotto ja on vieläkin. Ääretön luotto toiseen, meihin yhdessä ja yhteiseen tulevaisuuteen. Koskaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta elämässä pitää olla tavotteita ja 70 vuotta yhdessä on aika hyvä tavoite.

perjantai 21. elokuuta 2015

Kaikenlaista, mutta enimmäkseen kissoja

Tällä viikolla tapahtunutta:
Maanantaina maadotin kesämökillä ja luin läpi kaikki vuoden aikana rästiin jääneet Valitut palat, soudin Kapalokoskelle, joka ei ole oikeesti koskea nähnytkään ja laitoin saunan jälkeen papiljotit päähän. Kaikki oli tosi ihanaa.
Mmmm, mustikkamaitoa! Mummi yritti tarjota talkkunaa sekaan, mutta en huolinut.
Tiistaina pyöräilin mökiltä kotiin 105 kilometriä, ja ei muuten kulkenut yhtään! Oli kuuma ja huonot maisemat ja juotava oli koko ajan lopussa ja jätskipaikkoja liian harvoin ja ahteria puudutti ja kilometrit ei yhtään vähentynyt, vaikka kuinka poljin. Pyöräileminen ei ollut ihanaa, mutta kotiin pääseminen hikisen reissun jälkeen oli.
Okei, välillä oli hienojakin maisemia!
Keskiviikkona kävin aamulla salilla ja kun olin aloittamassa pystypunnerrusta, jotain muljahti hartian suunnalla, eikä pää kääntynyt enää kunnolla loppupäivän aikana. Loman jälkeen oli kuitenkin kiva mennä töihin takaisin. Mutta olin aivan shokissa, kun tajusin, että aurinko alkaa jo laskea, kun pääsen yhdeksältä töistä. Vähän oli kananlihaa havaittavissa, kun poljin sortseissa ja t-paidassa töistä kotiin.
Onkohan Torni-hotellilla koskaan mitään ulkonäkökomplekseja, koska se on kuitenkin tommonen aika paksu Näsinneulaan verrattuna? Tai harmittaakohan Näsinneulaa, kun kaikki menee nykyään vaan Torni-hotellin baariin katteleen maisemia?
Torstaina soitin läpi kaikki maailman (tai ainakin Tampereen) hierojat, että saisin hartiatuskaan jonkun helpotuksen. Täyttä oli, mutta Hervannasta Valentia-Fysiolta löytyi aamupäivälle aika. Ja kas, tuskat olivat poissa käynnin jälkeen. Mulle on tärkeetä, että hieroja ei ole mikään tönkkö ja jäätävä nihkeekäsi, vaan sellanen mukava ja luonteva. Juuri sellasta oli eilen, meinaan mukavaa ja miellyttävää. Menen toistekin.
Kyykkääjäkansalainen Rahkamuija hyvää päivää! Omassa salissa on se(kin) hyvä puoli, että voi pitää aivan säädyttömän lyhyitä sortseja reenatessa. 
Perjantaina elikkäs tänään olen käynyt kyykkämässä ja kokkaillut ruokaa ja iltapäivällä polkaisen vielä ansaitsemaan hieman taskurahaa töihin. Sellaista on tapahtunut tällä viikolla.
Pari kissaa tohon vielä mahtuisi!
Elokuun alussa tuli vuosi siitä, kun Leo tuli meille. Ja syyskuun alussa Leoko on ollut vuoden meillä. Mihinkään en näitä katteja vaihtaisi, on ne niin mainioita tapauksia!
En mää sun ruokaa vaani, pois se minusta!
Mä tiesin etukäteen millasia abessinialaiset on, mutta mitään henkilökohtaista kokemusta ei bengaleista ollut ennen Leoo ja se on kyllä eriskummallisin kissa, jonka tiedän. Leo on mitä ihmeellisin hybridi leppoisaa kotikissaa ja villipetoa ja se kumpi on enemmän valloillaan, vaihtelee suuresti. Leolla meni tosi kauan, ennen kuin se sopeutui meihin ihmisiin ja vasta joskus keväällä se alkoi selkeesti osottaan, että me ollaan sille jotain muutakin kuin ruuan antajia. Välillä puhutaankin, että Leo sai taas hellyyspuuskan, kun se tulee samaan huoneeseen ja alkaa naukumaan ja puskemaan ja jos se osaisi puhua, varmaan huutaisi, että rapsuta mua! Näiden hellyyskohtauksienkin aikana ei kuitenkaan ole syytä käydä liian läheiseksi, Leo määrää itse sen paljonko on sopivasti rapsutusta ja läheisyyttä. Leoo on ihan turha yrittää pussailla samalla tavalla kun Leokoo, muuten sen lähtee karkuun. Sylikissaakaan siitä koskaan tuskin saa, mutta ei tarvitsekaan.
Ihanaa, kaurapuuron jämiä!
Leo on aivan järkyttävä dyykkari ja yleensä sen löytyy tiskipöydältä nuolemassa lautasia. Vaikka kuinka huuhtelisi astiat ruuan jälkeen, niistä löytyy varmasti jotain mukavaa makua vielä nuoltavaksi. Yleensä se myös vahtii ruokapöydällä, että tippuisko lautaselta jotain ruuan jämiä. Joku on nyt varmaan tosi järkyttynyt, kun kissa on pöydällä ja muuta epäsopivaa, mutta näillä mennään meillä. Leo kuitenkin ymmärtää perääntyä, kun napakasti sanoo EI. Joskus Leon villipeto kuoriutuu esiin, kun kyse on lihasta ja jos jostain syystä se saa napattua itselleen esimerkiksi pussin sulamassa ollut ruokaa, kannattaa olla aika tarkkana jos aikoo mennä väliin. Leoko tietää myös, että hyvien lihojen kanssa kannattaa juosta karkuun ja sen on turha yrittää ottaa Leon ruokakupista mitään, koska sitten muristaan.
Leon päiväunipaikat on ruokapöytä ja keittiön pöytä. Vaihtelee sen mukaan, mihin aurinko paistaa.
Leosta tulee otettua enemmän kuvia, koska sillä on jotenkin aina niin tyhmät puuhat, jotka on saatava ikuistettua. Se on aina kova osallistumaan kaikkiin kodin puuhiin ja tuijottaa vieressä, kun tiskataan tai huolletaan pyörää. Tässä taannoin kävi nuohooja ja Leo oli tietysti mukana nuohoamassa.
Miten mun pienestä olkapääkisusta kasvoi noin iso mötkö?
Leoko on edelleen semmonen mammanpoika, ettei mitään rajaa. Aina kun tulen pyörän kanssa sisälle alaovesta, se juoksee hölkkää rappuset alas ja yleensä hyppää suoraan mun olkapäälle. Samoin kävi, kun tultiin Åren reissulta, heti eteisessä se huomasi tilaisuutensa tulleen ja tuli kyytiin. Öisin sen on pakko päästä nukkumaan meidän kanssa ja kun Leokolle iskee keskellä yötä hellyyskohtaus, siltä ei säästy kukaan. Yleensä kannattaa piiloutua kokonaan peiton alle, koska korvat, nenä ja silmät on vaarassa joutua nuolemisen ja näykkimisen kohteeksi. Me aina nauretaan Leokolle, kun se kävelee sellasta rundia sängyssä. Molempian naamojen yli, toista laitaa jalkoja kohti ja toista takaisin ja taas tallustelemaan tyynyille. Eilen illalla meillä oli hauskaa, kun sanoin, että Leokon yötouhuista tulee mieleen Benjaminin Young and restless -kappale ja sen jälkeen Rahkaäijä kaivoin Youtubesta Fröbelin palikoiden Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, polvet varpaat -hoilotuksen. Se kuvaa Leokon yöllisiä reittejä täydellisesti.
Jaahas, oliskos siellä yläilmoissa jotain kiintoisaa?
Leoko oli jo pentuna erittäin paljon ruuan perään ja on edelleen. Ekoina viikkoina meillä se välillä oksenteli, kun raukka ahmi pieneen mahaansa ihan liikaa ruokaa. Nykyään pakkiin uppoaa jo vähän enemmän safkaa, mutta silti Leokolle ei tosiaan kannata järjestää mitään "All you can eat" -seisovaa pöytää, koska se söisi aivan miten paljon tahansa. Jos Leo viimeistelee aina Rahkaäijän puurolautasen aamuisin, Leoko nuolee mun rahkakipon puhtaaksi. Ja jäätelö, se vasta ihanaa onkin!
No olihan siellä. Esimerkiksi huippukiinnostava hattuhylly, mihin Leoko hyppää olkapäältä aina kun saa tilaisuuden.
Hei kaveri, tuu alas sieltä, kun mää en osaa hypätä sinne.
Leksat tulee ihan uskomatton hyvin toimeen ja se on kiva juttu. Moinen ei ole mikään itsestäänselvyys kaikissa kissakodeissa ja kissoilla voi olla joskus melko viileätkin välit. Välillä tietysti täälläkin karva pöllyää, kun haetaan vähän asemia, mutta yleensä Leo ja Leoko on tosi hyvässä sovussa ja kaverin vieressä on aina mukavan pehmeetä ja lämmintä nukkua. Ja jos on pahaa ruokaa, sitä voi syödä samalta lautaselta. Mutta jos taas puhutaan broilerin sydämistä, silloin on parasta syödä ihan omasta kupista ja vahtia tarkkaan, ettei kukaan vaan pölli sydämiä itselleen.
Kato nyt noita.  Ei tähän tarvitse varmaan mitään enää lisätä.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Jarrut irti!

Tänä kesänä olen huomannut, että elämäni on lähtenyt yhä jyrkemmin alamäkeen. Viettäisin alamäessä kaikki päivät, jos vaan voisin. Eilinen lauantai oli yhtä suurta alamäen juhlaa, kun osallistuin Sappeessa tyttöjen dh-leirille Pussy Campille. Pusikämppiläisiä oli paikalla peräti lähes 40, huikea määrä naisia, joille vauhti ja mutkat maistuu!
Päivä alkoi tasoryhmiin jakamisella. Kolmosryhmään eli edistyneimpien mimmien ryhmään laitettiin ensin kaikki ne, jotka hyppäisivät takana näkyvästä isoimmasta hyppyristä. Tiesin silloin, että se ei todellakaan ole mun ryhmä. :D Valitsin kakkosryhmän, eli keskimmäisen. Kuva Timo Pärssinen.
Ensin reenattiin mutka-ajoa. Sappeen mutkat on vähän köyhiä verrattuna esimerkiksi Åren Shimano-reittiin. Åressa pääsin vähän kallistettujen mutkien eli permien makuun, mutta eilen ei sujunut yhtään. Kuva Timo Pärssinen.
Hissilläkin meinas välillä olla vähän jonoa, kun oli niin paljon porukkaa rinteessä. Moni pusikämppiläinen oli ekaa kertaa hississä ja osaa jännitti tosi paljon. Pystyn täysin antamaan kaiken empatiani heille, koska oma ensimmäinen pyörähissimatkani ei ollut järin menestyksekäs. :D
Välillä homma meni kuitenkin tunkkaamiseksi, kun hiottiin samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan. Välillä pelkäsin menehtyväni johonkin lämpöhalvaukseen, kun oli vähän lämmin suojien kanssa. Kuva Timo Pärssinen. 
Permien jälkeen harjoiteltiin droppeja eli pudotuksia. En ole koskaan uskaltanut ajaa tätä droppia Sappeessa ja luulin, että en uskalla nytkään, mutta ajoin lopulta. Ryhmäpaine. Pelotti aivan älyttömästi! Koutsi-Elise huusi kaikille "jarrut irti!"kun piti lopettaa jarruttaminen tietyssä kohdassa ennen droppia ja vaan rullata alas. Kuva Timo Pärssinen.
"Tämmönen asento sit tähän alamäkeen. Jalat ja kädet levälleen!"
Pyörää on, mutta ei yhtään Jopoo!
Kattokaa nyt kuinka naurettavan pieni tuo pienin hyppyri on, vois melkein vaan luulla kohoumaksi hiekassa. Mutta silti siitä hyppääminen on aiemmin tuntunut jotenkin kauheen vaikeelta. 
Mutta nyt oli todistettavasti molemmat renkaat ilmassa! Polvia pitäis saada vielä enemmän auki, ne on liian kasassa. Kuva Timo Pärssinen. 
Sain Pussy Campilta tosi paljon ihan konkreettia neuvoja ajoon ja siitä olenkin tosi tyytyväinen. Nyt tuntuu, että voin oikeasti hypätä ja ajaa droppeja, kun on kunnon vinkit ja työkalut siihen, miten ne tehdään.
Tärkeitä asoita päivän aikana:

  • Kallistusmutkissa ei jarruteta, vaan ennen niitä ja niiden jälkeen. Tässä on vielä vähän töitä, mutta hoksasin jo Åressa, mistä tässä on kyse.
  • Jarrut irti! Ennen droppeja tai hyppyjä ei jarruteta! 
  • Polvet auki eli haarat levälleen, niin pyörällä on varaa liikkua alla. Tämän hokasin vasta eilen. Pyöräilykenkien klossit täytyy säätää uudestaan, että pääsen kunnon sammakkoasemiin.
  • Leuka ylös ja katse pitkälle eteen, ei tuijoteta niitä kiviä siinä eturenkaan alla, vaan katse menee jo seuraavassa mutkassa. Tää on paha, etenkin teknisemmissä paikoissa.

Loppupalautteen ja palkintojen aika. Palkintoja jaettiin muun muassa kaatumisista ja muiden tsemppaamisesta. Eilen nähtiin kieltämättä monta varsin tyylikästä kuperkeikkaa!
Joo hei, todellakin hyvä päivä! Lopuksi saatiin vielä yllätyskassit, jossa oli muun muassa shampoota, joka tuli varsin tarpeeseen hyvin hikisen päivän jälkeen. 
Pussy camp oli tosi hyvin järjestetty ja kaikki sai varmasti tasonsa mukaisia haasteita ja henkilökohtaista palautetta. Just tämmösiä juttuja tarvitaan, jos halutaan muuttaa sitä tosiseikkaa, että yleensä 90 prosenttia alamäessä seikkailevista kuskeista on miehiä. Luulen, että eilen aika moni mimmi koukuttu alamäkitouhuihin, enkä ihmettel yhtään. Se on vaan niin parasta, kun elämä menee alamäkeen!

perjantai 14. elokuuta 2015

Rahkamuijan värityskirja

Ensimmäiseksi seuraa suora arvontalähetys, jossa selviää Merida-kypärien voittajat. Onnettarina toimii Leo ja Leoko!
Onnea voittajille! Pistäkää mulle sähköpostia (rahkamuija@gmail.com) niin laitetaan kypärät postiin!
(Jos joku ei jaksa katsoa videoo, niin kypärät voitti Ebba Eveliina ja Siinatar.)

Ja sitten päivän pääaiheeseen! Tänä kesänä on ollut yksi muoti-ilmiö ylitse muiden ja se on aikuisten värityskirjat. Kyllähän sen nyt ymmärtää, että näin sateisena ja kylmänä kesänä ei kellään ole mitään muuta tekemistä, kun istua mökissä sisällä ja värittää  Juuri tänään Aamulehdessä kerrottiin, että aikuisten värityskirjat on monesta paikasta myyty loppuun. Mutta ei hätää, uusia painoksia odotellessa voit värittää Rahkamuijan värityskuvia! Voit joko tulostaa kuvat tai luontoa säästäen värittää ne Paintilla. Paperisen värityskirjan parissa perfektionisti masentuu hyvin pian, jos väri menee yli viivan, mutta Paintilla värittäessä voit painaa vain CTRL+Z -näppäinyhdistelmää ja virhe on poissa! Laiska värittäjä voi myös käyttää Paintin ämpäriä ja värittää kokonaiset alueet kerrallaan!
Kaikissa hyvissä tehtäväkirjoissa on joku juoni ja Rahkamuijan värityskirja kertookin siitä, millaisia tunnelmia ja maisemia on iltakävelyn varrella. Kuvat aukeaa suuremmaksi niitä klikkaamalla.

Iltakävely alkaa vilkkaalta asuinalueelta, jossa on elämää ja vilinää aina. Kävelyllä voi nähdä monia eläimiä, kuten kissan kiipeilemässä katolla tai sorsan lammessa. Liekö jotain ydinjätteitä kipattu veteen, kun niin isoksi on kasvanut tavallinen heinäsorsa? Ulkona käy mukava tuuli, joten pyykit kuivuu nopeasti pihalla ja mattojakin voi vielä pestä tähän aikaa kesästä. Onkohan kaupungissa ollut jokin tapahtuma, koska keskustasta tuleva bussi on aivan täynnä?


Kas, tuossa onkin lähikauppa ja meiltä on rahka loppu. Taas joku ääliö on pudottanut olutölkin lattialle ja lattia lainehtii ohrapirtelöä. Banaanitkin taitaa olla loppu, mutta Rahkaäijä tykkää ihan vihreitä ja raaoista banaaneista, eikä halua ostaa täältä kypsiä banskuja. Viinirypäleet sen sijaan näyttää hyvältä! Kukahan noita sokerimurojakin ostaa?
Iltakävely kulkee läheisen kuntosalin ohi ja ikkunasta näemme, kuinka varsin harteikas bodari hioo vapaaohjelmaansa peilin edessä. Pohkeet näyttää olevan vähän jäljessä muuta jalkoja, mutta kisaväri sen sijaan on jo lähes valmis. Salilta kuuluu kova ähinä ja puhina, kun ihmiset kyykkäävät ja vetävät maasta. Kukaan ei sen sijaan polje kuntopyörällä ja ne saavat rauhassa pölyttyä nurkassa.
Seuraavaksi iltalenkkeilemme läheiseen metsään. Joku näyttää tulleen sinne myös läskipyörällä, varmaankin mennyt uimaan läheiseen järveen ja jättänyt pyöränsä mäntyyn nojaamaan. Orava ei näytä lainkaan tyytyväiseltä, taitaa olla käpy pahemman kerran hukassa. Kettu näyttää vähän masentuneelta, pöllö on taas varmaan kettuillut sille. Kas, puiden takaa näyttääkin saapuvan thaimaalainen marjanpoimija. Pelästyyköhän tuo hirvi sitä? Nyt on kyllä aika lähteä kotiin saunomaan ja syömään rahkaa, koska taivaalla salamoi hyvin uhkaavasti!

Sellainen oli meidän mukava iltakävely, monenlaista voi nähdä, kun lähtee kauniina kesäiltana ulos! Mulle voi sit lähettää valmiita väritettyjä kuvia sähköpostilla, niin voin tehdä niistä taidenäyttelyn blogiin!

Hyviä värityshetkiä ja mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

MEGAPLÄJÄYS Åresta!

Nyt suosittelen ottamaan hyvän asennon sohvalla tai riippukeinussa, koska nyt on luvassa jättipostausta meidän Ruotsin matkasta! Tää on sitten oikeasti pitkä, olen varoittanut.
Reilu viikko sitten maanantaina lähdettiin matkaan ja ekana iltana ajettiin Ouluun asti, tietty Tuurin kyläkaupan kautta. Sielläkin jo melkein tuntee olevansa ulkomailla. Se on melkein kuin Las Vegas, mutta kaikilla on saappaat ja kolmiraitaverkkarit.
Taukojumppaa jossain Pohjois-Ruotsissa. Myös punnersin tuolla taukopaikalla ja ohiajavat autot tööttäili. 
Seuraavana aamuna lähdettiin seitsemän jälkeen matkaan ja kello ehti pyöri kokonaan ympäri ennen kuin oltiin Åressa perillä. Matka oli hillittittömän pitkä ja puuduttava. Ja Pohjois-Ruotsissa ei muuten ollut yhtään mitään. Ruokapaikkaakin etsittiin jokunen tovi!
Lopulta ruokapaikka löytyi tästä viehättävästä huvilasta, jossa syötiin klimppi-lihasoppaa. Klimppejä lukuunottamatta oikein herkullista!
Tiedätkö ne joulukortit, joissa lukee "maalattu jaloilla"? Matkalla oli niin tylsää, että reenasin jaloilla kirjottamista. Ei ihan vielä sujunut. 
Åreskutan näkyi jo 70 kilometriä ennen kuin päästiin perille, joten heti oli selvää, että nyt tullaan aika jylhiin maisemiin. Åre oli aivan kertakaikkisen upea paikka maisemiltaan, melkein sydän pakahtui!
Vähän oli vaikea alkuun uskoa, että tuolta vuorelta voi tosiaan ajaa pyörällä alas. 
(Tässä kohtaa kaikki yli 50 kuvaa, jotka latasin äsken bloggeriin, katosi juuri.)
Reiteistä oli suorastaan runsaudenpulaa!
Seuraavana aamuna vähän sateli, mutta käytiin heti ostamassa neljän päivän hissiliput ja aamupäivällä sateen lakattua sännättiin pyörien kanssa mäkeen. Heti niin ylös, kuin vain hissillä pääsee. Vähän ihmeteltiin, ettei muita pyöräilijöitä näkynyt matkalla, mutta syy selvisi ylhäällä. 1270 metrissä oli niin jäätävä sumu, että näkyvyys oli luokkaa kolme metriä. Lähdettiin ensin ihan väärälle reitille, mutta onneksi havahduttiin ajoissa, koska muuten oltais jouduttu jonnekin tunturin toiselle puolelle.
Iltapäivällä oli jo oikein hyvä näkyvyys, kuten kuvasta voi huomata!
Oli ehkä ihan hyvä, että korkealla oli vähän sumua, koska olisin varmaan pyörtynyt, jos olisin tajunnut kuinka korkealla oltiin. Iltapäivällä kun sumu vähän laantui, koko komeus avautui meidän eteen.
Alla Åresjö-järvi ja Åren ja Tegefjällin kylät. 
Easy rider -reitiltä, joka oli aivan mun ehdoton suosikki vauhdikkaan reitin ja maisemien takia. 
Bike parkissa oli paljon ajettavaa, siis ihan älyttömästi. Ylhäältä alas matkaa oli yli 8 kilometriä, joten päivässä ei lopulta kovin montaa kertaa ehtinyt käymään ihan ylhäällä, kun hissimatkat vei myös aikaa. Iso osa reiteistä oli melko helppoja ja paljon rinteessä näkyikin ihan vasta-alkajia vuokrapyörien kanssa. Paljon enemmän tuolla oli ajettavaa aloittelijalle, kuin vaikka Sappeessa, jossa oikeasti helppoja pätkiä on ehkä kaksi.
Tunturilla oli paikoin lunta melko paljonkin ja jotkut tosisnoukkaajat kasaili hyppyreitä lumelle ja laski suksilla. 

Gondolihissien lisäksi oli tuolihissejä, joissa oli lisäosa pyörää varten. Henkilökunta myös auttoi auliisti, jos oli vaikeuksia saada pyörä hissiin tai siitä pois. 
Skärmflyga eli liitovarjoilu oli suosittua hommaa Åressa, koko ajan taivaalla kieppui joku varjon kanssa. 
Rahkaäijä näyttää hyppäämisen mallia. 
Koko matka yltäältä alas oli tosi raskas ajaa kerralla alas ja yleensä hengailtiinkin matkan varrella ja kateltiin maisemia ja syötiin Bilareita. Joka päivä ajettiin 5-6 tuntia ja sen jälkeen oli kyllä aivan loppu. Varsinkin kahden ekan päivän jälkeen sormet oli tosi kovilla. Viimeisen ajopäivän jälkeen ranteet oli aivan tulessa ja polvissa varmaan litra vettä, niin nauroinkin, että Tampereelle päästessä voin mennä suoraan tekoniveljonoon. Kaatumisista ei tullut mitään pahempia haavereita, vikan ajopäivän kaatumisessa mulla vähän toinen nilkka vääntyi, mutta nyt sekin on jo kuin uusi.
Rahkaäijä kaatui niin, että paita repesi! Sen takia suojapanssarit on ihan jees, että vain paita repeää, eikä olkapää.
Hei joko mennään taas? Rinteissä ei pahemmin  ollut ruuhkaa, aika rauhassa sai ajella. 

Bike parkissa kaikki toimi tosi hyvin, mutta reittejä ei voi koskaan merkata liian hyvin. Ensimmäinen ajo oli aina vähän hakemista, että meneeköhän tämä reitti tosiaan tästä.
Sunnuntaina oli vähän viileä keli Åreskutanin päällä, 5 astetta ja tuulta 9 metriä sekunnissa. 
Tunturipurossa oli hyvä käydä viilentymässä, kun iski hiki.
Missään en ole nähnyt aikaisemmin yhtä paljon kalliita pyöriä lojumassa pitkin poikin, kuin Åressa. Porukka jätti kauppan mennessäänkin pyöränsä kaupan tuulikaappiin lukitsematta ja muutenkin meininki oli melko rentoa. Suurin osa muista pyöräilijöistä oli ruotsalaisia, jonkin verran oli norjalaisia ja suomalaisia. Tollaseksi kansainväliseksi bike parkiksi Åressa oli hämmästyttävän vähän kylttejä, opasteita ja hinnastoja englanniksi. Mä ymmärrän ihan kohtuullisesti ruotsia, joten siinä mielessä ei ollut ongelmaa ja henkilökunta puhui hyvin englantia, mutta esimerkiksi kyltti, jossa neuvotaan tuolihissiin meno ja poistuminen, voisi olla myös englanniksi. Suurimman osan kauppareissuista, ravintoloista ja turistirysistä sain solkattua asiani ruotsiksi, mistä olenkin varsin ylpeä.
Yksi mun lempikuvista koko reissulta, tässä on vauhtia!
Aamulla piti kärsimättämästi olla odottamassa, että hissit lähtee pyörimään. Nuo kaksi koiraa oli downhill-koiria, koska ne meni isäntänsä kanssa erittäin tottuneesti hissiin ja yhdessä kolmikko lähti etenemään tunturiin. Niin siistiä!

Voi sanoa, että Åre on todellinen ulkoilmaihmisen paratiisi, koska siellä on niin messevät maisemat ja maastot niin pyöräilyyn kun vaellukseenkin. Meillä ei ollut tällä kertaa aikaa, eikä jaksamista lähteä varsinaiselle maastopyörälenkille, mutta tuolla menee ilmeisesti melko hulppeita polkuja. Aurinkoisena päivänä tunturi oikein kuhisi vaeltajia ja Skutanin päälle kiipeäminen tuntui olevan joku koko perheen harrastus, kun taaperosta mummoon koko suku oli otettu mukaan. Myös kokonaisia perheitä oli ajamassa alamäkeä. Nuorna vitsa väännettävä!
No moi, täällä mää oon, Åressa!
Vähän piti renkaita ja jarrulevyjä välillä vaihtaa, kun oli niin rankkaa menoa!
Videolla saa vähän parempaa käsitystä siitä, millasta Åressa oli ajella. Niille, jotka kattoo loppuun asti, on videon lopussa palkinto.

Hissit pyöri päivittäin vain kymmenestä neljään, joten iltapäivisin oli hyvin aikaa muulle ohjelmalle. Perjantaina pidettiin myös tervetullut välipäivä ajamisesta, joten muitakin paikkoja ehdittiin hyvin näkemään, kun pelkät tunturin rinteet.
Koko matkan kohokohta oli hirvifarmi noin 10 kilometrin päässä Åresta. Tätä paikkaa suosittelen hyvin voimakkaasti, noin 15 eurolla pääsi ohjatulle tourille, jossa kuuli hirvien elämästä monenmoista ja pääsi syöttämään pottuja eläimille.
Miten noin iso ja pelottavan näköinen eläin voi olla niin leppoisa kaveri? Tässä 500 kiloa painava pääjehu, josta tuli mun ystävä heti.
Rahkaäijä löysi heti yhteisen sävelen tän naarashirven kanssa. Kaikilla hirvillä oli nimet, yksi oli ainakin Freja. 
Hirvien hoitaja neuvoi miten hirveä pääsee pussaamaan, mutta mää en oikein onnistunut viemään meidän suhdetta pusutasolle sarvipään kanssa. 
"Ai prkl, kun kutittaa tuolta takajalasta! Vihaan näitä hirvikärpäsiä!"
Meillä oli mökissä erinäisiä matkaopaslehtisiä, joista bongailtiin hirvifarmin lisäksi pari vesiputousta ja kuparikaivos ja kaikki olikin ihan näkemisen arvoisia kohteita.
Tännforsen on Ruotsin suurin vesiputous, peräti 37 metriä korkea ja varsin vaikuttava näky. Ja ihan ilmaiseksi pääsee ihastelemaan! 
Tässä mää puolipäisenä ihailen vettä. (Kannattaa klikata kuvaa isommaksi, niin sen hauskuus tulee paremmin ilmi.)
Sano cheese, eikun siis vattenfall!
Toinen vesiputous eli Ristafallet oli kooltaan vähän vaatimattomampi, mutta erittäin hieno sekin. Vanha Pocahontas-fani ei voinut olla pohtimatta pääsisikö tuonne vesiputouksen taaksen. 
Vanha kuparikaivoksen suuaukko. Juuri mikään ei karmi selkäpiitä pahemmin, kuin ajatus maanalaiseen luolaan joutumisesta, joten pysyttelin etäällä luolasta. 
Kaivoksen läheisyydessä oli kiviä enemmän kuin tarpeeksi. Alueelta ei saanut viedä mitään mukanaan tai rikkoa mitään, joten tahdonkin huomauttaa, ettei kiveä vahingoitettu kuvauksen aikana tai sen jälkeen. 
Rahkaäijä tsiikailee näkyykö uusia kupariesiintymiä. Mun nilkka oli muljahtanut aiemmin samana päivänä rinteessä, joten en kiivennyt raunion päälle. 
Niin ruotsalaista, niin kaunista. Mutta myös niin paljon hyttysiä!
Åressa oli viime viikolla Åre mountain festival ja siellä oli vaikka mitä tapahtumaa festivaalin aikana. Keskiviikkona oli juoksukisa, jossa juostiin Åren torilta Åreskutanin huipulle. Korkeuseroa tällä matkalla tuli reilut tuhat metriä, että ei ollut ihan kevyt iltalenkki kyseessä.
Pek Performance Vertical K- kisan lähtö. Kaikki oli varmaan käynyt etukäteen tankkaan tuolla Maxissa vähän burgeria naamaan. Tai sitten ei. 
Katseltiin lähtö, käveltiin autolle, mentiin hissillä niin ylös kuin pääsi ja käveltiin hissiltä viimeiset 800 metriä huipulle ja pian ensimmäinen juoksija jo saapuikin maaliin. Kovakuntoisia kavereita, ei voi kuin hattua nostaa! Siinä oli ihan riittävästi meille, kun käveltiin hissiltä huipulle.
Naisten sarjan voittaja saapui maaliin. Sumu oli jälleen varsin sankka. 
Vuorenvalloittaja, melkein kuin olisi Mount Everestille kiivennyt!
Maisemat jälleen kerran 5/5!
Paljon kuitenkin hengailtiin myös mökillä, laitettiin ruokaa ja katottiin kaikkee sontaa telkkarista. Kotona me ei oikeestaan koskaan ehditä tai jakseta katsoa televisioo, niin The Real Housewives -maratooni tuntui tavallistakin viihdyttävämmältä.
Mökistä löytyi kaikki tarpeellinen ruuanlaittoon, mutta silti otettiin oma paistinpannu mukaan, koska mää en kykene tekeen ruokaani jollain umpisurkeella paistinpannulla, jonka tefloni on naarmutettu puhki jo joskus kymmenen vuotta sitten. Jauhelihatomaattisoosi ja makaroni oli aika mahtava setti pitkän ajopäivän jälkeen. Ja halpa!
Åressa oli muutamakin ruokakauppa ja me käytiin yleensä keskustan ICA:ssa, josta löytyi kaikki tarpeellinen ja enemmänkin. Irtokarkit oli aivan hävyttömän halpoja ICA:ssa ja niillä tulikin paikattua pyöräilyn aiheuttamaa runsasta energiapulaa. Ja myös kirjastossa käytiin harvinaisen usein, koska siellä oli ilmainen Wi-fi.
Kulta, voitko ostaa mulle ruusun? Aika psykedeelisen värisiä, jos multa kysytään.
Perjantaina, joka oli välipäivä pyöräilystä, käytiin myös salilla. Salihomma ei mennyt taas ihan kuin elokuvissa, koska ensin meidän piti mennä Holiday Clubin salille ja kylpylään. Ostettiinkin sali+kylpylä -rannekkeet ihan vain huomataksemme, että sali oli aivan jätettä, eikä siellä olisi pystynyt tekeen oikeesti minkäänlaista järkevää reeniä. Marsittiin takaisin tiskille ja vaadittiin rahat takaisin salista ja mentiin vain kylpylään, joka kylläkin oli erittäin mukava kokemus. Mitä tästä opimme? Älä koskaan maksa salista ennen kuin olet nähnyt sen. Katottiin netistä toinen sali ja ajettiin sille hotellille, mutta kappas vaan, koko hotelli oli kiinni kesän. Lopulta bongattiin, että Copperhill Mountain Lodge -hotellissa on sali, joten suunnattiin sinne.
Jos odotan tässä tarpeeksi kauan, tuleekohan kantaja viemään reenireppuni sisälle?
Kyseessähän oli tosiaan joku ökyhotelli, jossa yö maksaa saman verran kuin koko viikolta kustansi meidän mökki. Ihan ei kuuluttu joukkoon, mutta sali oli aivan käyttökelpoinen. Ainoa tanko oli ihan kiero ja painoja varsin vähän, mutta kyllä siellä reenin sai aikaiseksi!
Rahkaäijä kyykkäsi kaiken, mitä salilta löytyi eli 155 kiloa. 
Meidänkin autotallisalille sopisi tällainen ylevä juomapiste erittäin hyvin. 
Maanantaina aamulla oli aika lähteä kotiin ja pientä turnajaisväsymystä oli hieman havaittavissa, niin päädyttiin siihen, että ajetaan Uumajaan ja sieltä lautalla Vaasaan. Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa samaa reittiä kuin mennessäkin, eli Tornion kautta Suomeen. 1500 kilometrin ajo ei kuitenkaan pahemmin houkutellut, joten lautta alkoi kuulostaa todella mukavalta.
Matkalla poikettiin Sundvallissa ja vierailtiin myös karkkikaupassa, jossa oli vähän överit pakkauskoot. Melkein neljä kiloa bilareita, yöh!
Sundvallin Ikeassa liha- ja kasvispullilla.
Maanantai-tiistai yö nukuttiin autossa, kuten myös reissun ensimmäinen yö. Meidän taktiikka on se, että mistään ylimääräisestä ei makseta, joten leirintäalueet on ihan poissuljettu vaihtoehto ja Uumajassakin parkkeerattiin auto jonnekin puskaan E12-tien varrelle. Ihan hyvin sielläkin nukutti, kiitos kysymästä!
Ensin leiriydyttiin meren rantaan, mutta sitten jotkut alkuperäisasukkaat tuli pitämään grillijuhliaan sinne, niin siirryttiin suosiolla pois.
Hei me ajetaan meressä!
Lautta lähti eilen aamulla yhdeksältä Uumajasta ja oli kyllä huomattavasti miellyttävämpi hengailla laivalla kuin istua autossa. Toki se oli myös vähän kalliimpaa, mutta eilen olin jo vähän valmis maksaan siitä, että pääsen kotiin pian.
Hei hei Ruotsi, olit tosi hyvä meille!
Voisinpa muuttaa majakkaan.
Wasa Express oli suht kämänen ja pieni laiva, mutta ei mitään! Käytiin syömässä, taxfreessa ja hengailtiin baarissa, jossa esiintyi aivan älyttömän hyvä trubaduuri, olisin voinut kuunnella sitä vaikka koko päivän!
Mitä silmäni näkevätkään, lakritsia! Huomaa turistipaita.
Buffet-ruokailun ammattilaiset asialla!
Matkalla oli myös aikaa pelata 2048-peliä, jossa Rahkaäijä melkein sai 4096!
Ja sit tietty hengailtiin aurinkokannella, jossa oli tosi lämmintä ja aurinkoista!
Huhhuh, kuinka ihanaa oli päästä lopulta kotiin pitkän kotimatkan jälkeen! Leoko alkoi samantien märiseen multa ruokaa ja Leo oli tassutellut sontaisilla tassuilla pitkin olohuoneen lattiaa, sama vanha meininki. <3
Kuha ja Leo oli tänään yhdessä päikkäreillä. 
Oli aivan hurjan hieno reissu ja eilen jo suunniteltiin uutta matkaa Åreen. Ei meinaan ollut viimeinen kerta siellä, niin paljon ihastuttiin paikkaan. Pitkän matkan ja rankkojen loma-aktiviteettien vuoksi fiilis on vieläkin melko väsähtänyt, mutta eiköhän viimeistään lauantaina taas mennä Sappeeseen ajamaan alamäkeä!

P.S. Kypäräarvonnan voittajat tulee blogiin seuraavassa postauksessa!