torstai 29. kesäkuuta 2017

Oikea vastaus on Kanada!

Meillä on ollut menossa todellinen Kanada-viikko! Kanadalaisia on rampannut täällä harvase päivä ihan ruuhkaksi asti. Eilen meillä oli kuvaukset Kanadan Discovery Channelin kanssa. Meillä on käynyt lukuisia ulkomaisia kuvausryhmiä ja osasta niistä on jäänyt vähän huono maku suuhun. Syksyllä kerroin, kuinka NBC:n porukka otti päähän ja muutenkin kuvausryhmien kanssa tuntuu olevan aina jotain hässäkkää ja ongelmia. Kun Kanadan Discovery pyysi audienssia meille kuvamaan, suostuttiin pitkin hampain. Tähän ihan vähäisin syy ei ollut se, että joskus talvella samaisen maan samainen kanava jätti tulematta, vaikka kaiken piti olla valmiiksi sovittua. Koskaan ei ilmestynyt ketään, emmekä saaneet tälle edes mitään selitystä jälkikäteen. Ohjelman tuottaja hävisi kuin tuhka tuuleen ja meillä meni kokonainen työpäivä hukkaan, kun odoteltiin kanukkeja. Kiitos.

Eilen aamupäivällä vitsailtiinkin, että taaskohan jättävät tulematta. Oltiin buukattu kuvaukset vasta iltapäiväksi, koska vietettiin aamupäivä Särkänniemessä. Matkalla sinne muuten nähtiin tosi dramaattinen tilanne, kun pyöräilijä ajoi autoa päin. Siis ihan hullu juttu, pyöräilijällä oli aivan selkeä väistämisvelvollisuus ja niin se vaan rysäytti kuskin oveen. Pyöräilijä kaatui, mutta ei ilmeisen pahasti, koska nousi itse ja lähti setvimään asiaa autoilijan kanssa. Hurjan näköinen tilanne!
Pelattiin vähän delfiini-peliä Rahkaäijän kanssa ja voitettiin mustakalan, jolle annettiin nimeksi Kurpitsa, koska äijän mielestä se näyttää kurpitsalta?!
Tällä kertaa kanukit eivät pettäneet ja saapuivat meille jopa muutaman minuutin etuajassa. He kuvailivat ulkona, kun me kuvattiin (huh, mitä metaa!) ja myös haastattelivat. Kaksikko oli kahden viikon kuvausmatkalla Suomessa ja kuvasivat monia eri tarinoita. Meidän lisäksi heidän filmilleen oli päätynyt muun muassa Juuso-karhu, joka maalaa käpälillään ja muutamia kotimaisia teollisuuden alan yrityksiä ja innovaatioita. Suomi-kuvaa maailmalle!

Tällä kertaa yhteistyö kuvausryhmän kanssa eteni aivan poikkeuksellisen soljuvasti. Kuvaajamies ja toimittaja-tuottajanainen olivat erittäin mukavia ja huumorintajuisia tyyppejä ja meillä oli oikeastaan aika hauskaa! Joskus tuntuu, että noita ulkomaisia tv-ryhmiä ei yhtään kiinnosta, mitä ovat tekemässä, vaan koittavat vain tehdä hommansa ja lähteä, mutta tämä kaksikko oli oikeasti fiiliksissään meidän touhuista. Meidän oma tyyli kuvata on sellainen yhdellä otolla purkkiin ja siksi onkin raivostuttavaa ottaa samat asiat uusiksi kuusi kertaa jonkun komentevalan tuottajan käskystä. Kanadan kaverien kuvaustyyli oli kuitenkin melko suoraviivaista ja ihan muutama juttu piti ottaa kahteen kertaan, mutta muuten kameramies vain seurasi meidän kuvauksia ja saatiin puuhailla omaan tahtiin.
Tätä ne kanadalaiset sitten joutuu kattoon telkasta!
Discovery-tiimi oli meillä lähemmäs neljä tuntia ja aika kyllä riensi kivasti, kun oli hyvä meininki. Yleensä tv-ryhmien kanssa ei heitetä turhaa läppää, mutta nyt kuvaajamies kertoili kuinka hänen tyttärellään on meikkikanava YouTubessa ja kuinka hänellä meni kerran spagetin palanen kynnen alle tiskatessa. :D Hauskoja tarinoita ja turinoita! Huomasin kuvaussession aikana myös, kuinka ainakin näille kanadalaisille oli tärkeä tehdä ero siihen, että he ovat Kanadasta ja U.S. on sitten asia aivan erikseen. Kerroin heille, kuinka NBC:n jenkkiporukka oli niin tympeä ja he olivat heti juonessa mukana haukkumassa, että joo, jenkit on aina niin töykeitä ja ylimielisiä. No ei ehkä ihan aina, mutta tässä lyhyen YouTube-urani aikana olen huomannut, että kanukit on ehkä vähän rennompia kuin aina niin ylikohteliaat ja jossain tilanteessa pidättäytyväiset jenkit.

Meidän Kanada-putki jatkui tänään, kun saatiin lisää vieraita uudelta mantereelta. Jo talvella meille lähetti sähköpostia kanadalaisnainen nimeltä Ashley. Hän asuu Kanadassa ja seurustelee suomalaisen miehen kanssa ja oli siksi tulossa Suomeen nyt kesällä ja pyysi saada tavata meidät. Tottahan se onnistuu! Ashley tuli siis tänään ja en ole varmaan koskaan tavannut livenä yhtä kovaa Hydraulic Press Channel -fania. Hänelle oli tietysti päällä HPC:n t-paita ja oli aivan innoissaan päästessään tapaamaan meidät. Meillä oli aikomuksena kuvata tänään muutenkin videota prässikanavalle, joten Ashley poikaystävineen pääsi seuraamaan kuvauksia pääkallopaikalla.
Tuliaisia vaahteranlehtimaasta!
Videon kuvaamisen jälkeen nainen rupesi esittelemään tuliasiaan meille ja niitähän riitti! Hän oli raahannut meille Kanadasta asti vaikka mitä murskattavaa Canada-spesiaalivideota varten ja sen lisäksi saatiin vielä ihan oikeita tuliaisia. Ashley koitti kovasti vähätellä, että on vaan ihan köyhä opiskelija ja matkalaukkuihin ei mahtunut kovin hyvin tavaraa, mutta silti kamaa oli iso repullinen täynnä.

Ei siinä mitään, että raahaa hirveen pöntön kahvia ja jotain tomaattimehua maapallon toiselta puolelta, mutta että Ashley toi mulle leggingsit! Eikä hei mitkä tahansa leggarit, vaan kanadalaisen leggings-merkki Sweetlegsin viralliset True North-pökät, jotka juhlistaa 150 vuotta täyttävää Kanadaa. Mikä hulluinta, näitä 150-vuotisbileitä vietetään nyt tulevan lauantaina! Voin juhlistaa ikinuorta vaahteranlehteä jalassani housut, joissa näkyy Kanadan luonto. Löytyy niin auringonnousua, meren aaltoja, vuoria, metsiä kuin myös niitä vaahteranlehtiä. En voi oikeasti uskoa, että joku on niin kiva, että tuo mulle Kanada-pöksyt! <3 Ja korostan edelleen, että en edes tuntenut tätä ihmistä ennen tätä päivää.
Ei viitsitty laittaa näitä uskomattoman anteliaita ja mukavia ihmisiä arpomaan busseja kaupunkiin, vaan heitin heidät kaupunkiin. Vielä matkallakin Ashely vetäisi jostain puhelimestaan kysymyksiä, joita oli laatinut meille ja kyseli niitä multa. Vitsit, mikä tyyppi! Taidan todellakin pitää näistä kanadalaisista.

Nyt lähden pyöräilemään ja saatan ehkä laittaa juhlapöksyt jalkaani, on ne niin komeat. Eiköhän nosteta kaikki lauantaina malja tai ainakin rahkapurkki juhlivalle Kanadalle!

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Ratareisi 2017 -Kostea juhannus

Juhannus meni ja niin meni myös järjestyksessään neljäs Ratareisi-pyöräilytapahtuma, joka on siis 24 tunnin pyöräily Alastaron moottoriradalla. Me oltiin koko viime viikon alkupuolisko työreissulla Oulussa ja tiistai-aamuna makasin kuudelta valveilla hotellin sängyssä ja tuijotin kattoon ja hoin itsekseni, että miten mä selviän tästä? Tänä vuonna oikeastaan kaikki Ratareiden järjestelyt putosi mun syliin, tai no mitenkäs muutenkaan, kun itse sen päätin pitää. Kauhu kuitenkin helpottui, kun pääsin reissusta kotiin ja aloin määrätietoisesti käymään työlistaa läpi yksi kohta kerrallaan. Tapahtuman tuottamisessa on aika paljon samaa kuin isojen juhlien järjestämisessä, hirveästi muistettavaa ja tehtävää. Tai ainakin siltä se tuntuu, kun ei voi delegoida hommia kenellekään. Rahkaäijä ei siis kauheesti ehtinyt osallistumaan tapahtuman järjestämiseen, koska koko alkukesä on ollut aika raskas töiden osalta.
Tehotiimi Anni, Kaarlo ja Sari. Meno aivan 5/5 läpi viikonlopun!
Perjantaina kaikki oli kuitenkin valmista ja mun kyytiin kohti Alastaroa lähti aivan timanttinen tiimi, eli Kaarlo ja Sari. Kaarlo oli viimekin vuonna Ratareidessä ja Sarin sain ylipuhuttua mukaan täksi vuodeksi. Kumpaakaan en muuten tuntisi ilman tätä blogia! En voi tarpeeksi korostaa, kuinka hauskaa meillä oli kolmistaan ja kuinka paljon tämä kaksikko auttoi meikäläistä tapahtuman aikana. Ratareiden aikana meitä auttoi myös talkoolaisiksi ryhtyneet Tiina ja Terhi, heillekin iso kiitos!
Antaa kuvien puhua puolestaan, miltä Ratareidessä näytti.
Perjantaina laitettiin vähän varikkoa kisakuntoon ja kahdeksalta oli polkuypyöräkiihdytyksen SM-kisojen aika.
Polkupyöräkiihdytyskisa järjestettiin nyt kolmannen kerran viihdykkeeksi niille, jotka saapuvat Alastaroon jo perjantai-iltana.
Tänä vuonna kiihdytyskisaan osallistui neljä miestä ja neljä naista, eli kaikki pääsi suoraan semifinaaleihin.
Perjantai-iltana paisteli kivasti aurinko, liian kuuma ei kylläkään ollut.
Kiihdytyskisan voiton veivät Janne Juvonen ja Susanna Roos. Susanna oli vähän lämmitellyt etukäteen polkemalla yli 100 kilometrin päästä paikanpäälle.
Meillä oli hulppea kahdeksan hengen mökki (kolmelle ihmiselle) varikon lähellä ja perjantai-iltana kiihdytyskisan jälkeen siellä kokattiin makaronilaatikkoa ja teippailtiin vanteita.
Ja sitten tietysti vedettiin irtokarkkeja ja katseltiin Hihna 247-ohjelmaa. Aivan parasta!
Lauantaina päivä alkoi pilvisesti, mutta siitä huolimatta varikko täyttyi ajajista ja paikalla oli tietysti ratamestari Ismo golf-kärryineen. Ismo piti huolen, että saunat on päälle oikeaan aikaan,  ja kaikki muukin radalla toimii. 
"Tervetuloa, oletteko ilmoittautuneet etukäteen?" Vaikka keli oli varsin karmea ja tapahtuman mainostus täysin Facebookin varassa, tuli lähtölistaan 64 nimeä. Mahtavaa!
Ajajakokouksessa Ratareiden pastori eli Rahkamuija saarnasi seurakunnalle, kuinka radalla kuuluu ajaa. Huomaa kissa-ajopaita, aivan huippu!
Lissää kahveeta! Kahvia kului tapahtuman aikana varmaan enemmän kuin urheilujuomaa. Säällä saattoi olla asian kanssa jotakin tekemistä.
Olen tyytyväinen, että kaikenlaiset kinneri- ja nojapyöräkuskit ovat löytäneet Ratareiden hienosti joka vuosi ja erilaisia jalat edellä -vehkeitä oli varmaan lähemmäs kymmenen tänä vuonna.
Hyvää matkaa! Aika lähti pyörimään lauantaina kello 12 ja vielä ei satanut, tuuli sen sijaan oli alusta alkaen melko navakka.
Eipä mennyt kuin pari tuntia niin keli oli tämä ja rata aivan märkä.
Kaikkien muiden sankarien lisäksi radalla nähtiin Pikachu!
Ei se ole pyörästä kiinni! Anni lainasi Pikachu-Sarin Orangea.
Säästä huolimatta meillä oli oikein kivat grillipileet. Kuvassa myös nuorin osallistuja, Vilho 2 kk. Hänellä kuitenkin piti kiirettä nukkumishommissa, niin ei kerinnyt radalle fillaroimaan ollenkaan.
Tässä oli ehdottomasti viikonlopun erikoisin kalusto. Tuomo polki tuolla isolla yksipyörällä 30 kierrosta. Hullua!
Mä ja Sari huomattiin, että näytetään aivan samalta silmälasit päässä ja siitähän riitti riemua pitkäksi aikaa!
Tämä kuva voisi olla otettu Ratareidestä 2014, 2015 tai 2017. Aika vahva deja vu -elämys! Tänä vuonna 24 tunnista satoi lähemmäs 12, varmaan joku ennätys.
Varikolla oli ruuhkaa, kun kaikki odottelivat sateen taukoamista. Mutta ei se hassumpaa ollut istua sisälläkään, oli hyvää seuraa ja hauskoja juttuja.
Punatukka ja sinitukka keskittyi lähinnä tankkaamiseen. Ostin Lidlistä hirveen kasan karkkia kisaajien syötäväksi. Tää on muuten mun lempikuva koko viikonlopulta!
Jalat edellä!
Mun kamera on täynnä tämmösiä ihan levotttomia kuvia. Sarin puhelimen kello näyttää 2.05, se ehkä vähän selittää.
Sunnuntai-aamuna tapahtui jotain tosi outoa ja aurinko alkoi paistamaan.
Kyllä kelpas pyöritellä aamuauringossa! Kuitenkin yölläkin, kun oli kylmää, sumuisaa ja vähän hämärää, radalla oli jatkuvasti joku polkemassa.
Radan viereisellä kiihdytysradalla kumitettiin kiivasti, kun ensi viikonloppuna on kiihdytyskisat. Tällä kertaa autolla, ei polkupyörillä.
Felt tuli tauolle. Jotkut pyörät oli vähän useammin tauolla ja jotkut radalla melkein koko ajan. Kukin tyylillään ja niin sen pitää mennäkin.
Sunnuntaina aamulla meno oli melko raukea ja väsähtänyt. Tässä yksi unelias polkija.
Taiderisuja.
Tasan 24 tuntia lähdöstä tuli aika liputtaa polkijat maaliin.
Maaliin saapujat ovat riemuissaan. En tiedä kuinka riemuissaan he olivat siitä, että megafonista kailotti hirveä älämölö. Mutta se kuuluu asiaan!
Maalilinjan kannustajat. Jarmo oranssissa paidassa oli luvannut antaa pyöränsä prässiin, jos ei saa sataa kierrosta täyteen, mutta sitkeästi pyöritteli satkun kasaan ja pyörä säästyi.
Kun ajoaika oli taputeltu, jaettiin kunniakirjoja ja pokaaleja. Osa oli luovuttanut jo lauantaina sateen takia, mutta kirjoitin sunnuntaina kuitenkin niin monta kunniakirjaa, että ne loppuivat kesken!
Pokaaleilla palkitut: Ylävasemmalla Jarmo ja Anne, jotka ovat ainoita Ratareisiläisiä, jotka on ajaneet joka vuosi vähintään 100 kierrosta. Yläoikealla Tero, joka ajoi eniten nojakilla/kinnerillä. Muistaakseni kilometreissä jotakin nelosella alkavaa. Alaoikealla Timo, joka veivasi fillarilla eniten, yli 500 km. Alavasemmalla Tuomo, jolla oli tapahtuman komein kulkupeli eli iso yksipyöräinen. Tänä vuonna ei ollut sähköistä kierroslaskentaa, niin en kerännyt osallistujien kierroksia ylös.
Ei muuta kun kamat kasaan ja kotio! Tää auton pakkaaminen on niiiin kivaa, nautin!
Siivottiin varikko, kerättiin kamat ja lähdettiin ajelemaan takaisin Tampereelle. Edelleen meno oli aivan hervoton ja ehkä vielä aiempaa levottomampi, koska kaikkien yöunet oli tuttuun Ratareisi-tyyliin jäänyt erittäin vähäiseksi. Kotiin päästessä päiväunien vastustaminen oli täysin mahdotonta. Ratareiden jälkeinen sunnuntai on oikeasti varmaan vuoden raskain päivä, sitä on vaan niin loppu ja rikki viikonlopusta ja kaikki kamatkin pitäisi purkaa. Nyt on pakaasit purettu, mutta edelleen tiukka viime viikko vaatii veronsa ja aivot ja kroppa käy ihan puolella teholla. Salille sen sijaan punnersin itseni jo tänään!

Siihen, että tuleeko Ratareisi myös ensi vuonna, on mahdoton vastata. Juuri nyt tuntuu, että ei tule, koska enää en jaksa painaa sitä yksin kasaan. Alunperin tapahtumaa oli tekemässä neljä henkeä ja on aika kovaa settiä pistää sirkus pystyyn yksinään, vaikka pyöräilytapahtumaksi tämä onkin äärimmäisen helppo järjestää. Olen tehnyt tätä ainoastaan siksi, että rakastan pyöräilyä ja haluan tarjota ihmisille mahdollisuuden vaihtoehtoiseen juhannukseen, enkä tee tätä maineen, kunnian tai rahan takia. (Varsinkaan rahan, kun joka kevät on pelko persiissä, että tuleeko takkiin ja pitääkö maksaa loput itte. Tänä vuonna jäätiin plussalle, jes!) Näiden motiivien valossa pitää miettiä, onko tapahtuma sen arvoinen, että nukkuu viikon huonosti ennen H-hetkeä ja ressaa koko kevään, että saako kaiken tehtyä ja tuleeko kukaan. Ja nyt ei saa ymmärtää väärin, en yritä nyt uhriutua tai negailla, koska Ratareisi on oikeasti varmaan paras asia, jonka olen henkilökohtaisesti koskaan saanut aikaan ja olen äärimmäisen ylpeä näistä neljästä juhannuksesta, joina Ratareisi on järjestetty.

Haluan vaan tuoda esiin kaikille seuraavan vuoden tapahtuman kinuajille sen tosiseikan, että 24 tunnin tapahtuma ei synny ilman työtä ja ilmaiseksi. "Täähän tulee melkein ittestään jo." No ei kyllä tule, vähän vaatii askareita. Pitää päivittää nettisivuja, päivittää somea, hankkia sponsorit (Kiitos Teho Sportille!), varmistaa, että rata on käytössä, päivittää turvasuunnitelmat ja riskianalyysit, ottaa vakuutus, vastailla yhteydenottoihin koskien tapahtumaa, hankkia talkooväkeä, vuokrata mökki talkooporukalle, ostaa kahvit, kahvimaidot, mukit ja muut tarvikkeet, haalia termarit ja kahvinkeittimet ja muut härpäkkeet ympäri kyliä, tehdä ja tulostaa kunniakirjat, hankkia palkinnot,  hommata grillipuut, hakea vaihtorahaa, pakata auto ja vaikka mitä muuta. Ja kaiken päälle olen tapahtumassa loppuviimein yksin vastuussa siitä, että kaikki sujuu ja jos ei suju, vastata siitä. Paljon pieniä liikkuvia osia, mutta pidän siitä, että saan kaiken toimimaan. Tulevaisuudessa jonkun isommankin tapahtuman tuottaminen voisi kiinnostaa, koska asioiden hoitaminen ja suurten kokonaisuuksien funtsiminen on sitä, minkä haltsaan.

Pääasia on kuitenkin, että kaikki sujui tänä vuonna hienosti, mulla oli upeita talkoolaisia, kaikki nauttivat ajamisesta (paitsi ne, joiden satula oli säädetty väärin ja hanuri tuli kipeäksi...) ja osallistujat olivat tyytyväisia tapahtumaan. Tänään juuri sain yhden sähköpostin, jossa kiiteltiin, että aiemmin houkuttelin hänet osallistumaan, kun kyseli lisätietoja ennen tapahtumaa. Oli kuulemma ollut mukavaa. Kyllä se vaan lämmittää! On myös tosi kivaa, kun samat ihmiset tulee vuodesta toiseen ajamaan ja suurimman osan osallistujista tuntee etunimeltä. Se on vähän kuin viettäisi juhannusta isolla kaveriporukalla. Kiitos siis kaikille osallistujille ja tsemppaajille, me tehtiin tää yhdessä!
Jee, läpyt sille! Ratareisi-presidentti kiittää ja kuittaa! (Tämäkin ihan lempparikuvia tapahtumasta, tää on vaan niin mää, vihreetä ja vauhdikasta!)

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Ja ulkona kesäyö

Mun mielestä on täysin kohtuullista, että noin kahdeksan kuukautta kestävän talven pimeys korvataan valoisilla ja loputtoman pitkillä kesäilloilla. Kesällä voi ihan helposti lähteä vielä yhdeksältä illalla pyöräilemään, uimaan tai maalle saunomaan. Talvella ei tehdä yhtään mitään kello 18 jälkeen, hyvä jos saunan viitsii lämmittää kotona, kun kohta kumminkin mennään nukkumaan.
Eilen paettiin illaksi kaupungista maalle.
Tällä viikolla on ollut upeita kesäiltoja ja tuntuukin, että elämä on alkaa vasta, kun aurinko on laskenut paistamaan matalalta. Yhtenä iltana me lähdettiin ajelemaan avoautolla ja haaveiltiin, että olisipa kiva nähdä peura. Kannattaa varoa mitä toivoo, koska ajelun aikana bongattiin yhteensä 21 peuraa. Siellä niitä oli yksin ja kaksin ja isommissa porukoissa pitkin peltoja ja niittyjä.
Siellä heti kolme veijaria.

No mitäs toljotat? Peurat tuijotteli meitä vähän aikaa ja lähti sitten yleensä pomppimaan pakoon metsään.
Tämä maaginen peuratie löytyy Vesilahdesta päin. Peurojen lisäksi pelloilla kekkuloi pari kurkea, useampi jänis ja yksi kettu. Ja mitä kaikkea meiltä jäi näkemättäkään!
Toisena iltana lähdettiin lyhyelle retkelle Kirskaanniemeen grillaamaan nakkiloita. Se on retkikohde meidän mieleen, autolla pääsee kilometrin päähän nuotiopaikasta. Siellä ei voi myöskään koskaan käydä muistelematta meidän kolmansia treffejä Kirskaanniemessä. Silloin en kylläkään syönyt nakkeja, koska olin kasvissyöjä.
Hirveä nakinhimo tulee, kun katsoo tätä kuvaa!
Vähän pilvisenkin päivän illankajo oli näin hieno.
Vaikka pyöräilyhaaste loppui, niin ei ole ollut kovin vaikea päätös lähteä pyörittelemään lämpöisinä iltoina. Joinakin iltaisin on ollut kuitenkin aikamoinen tuuli. Mutta mielummin tuuli, kuin sade.
Yhtenä iltana motivoiduin pyöräilemään, kun päätin, että ajan jonnekin missä on kivat maisemat. Tämä on Hatanpäältä Pyhäjärven rannasta.
Kuten sanottu, on täysin mahdoton ajatus, että joulukuun pimeydessä keksisi yhdeksän aikaan illalla lähteä maalle saunomaan. Niin me tehtiin eilen ja oli aivan järjettömän ihanaa kellahtaa rantasaunan lauteille ja juosta siitä suoraan järveen. Viimeisen viikon aikana kumpikin meistä on sanonut seuraavat sanat "olispa kiva asua maalla." Siis miten se oli? Kyllä, nyt on pientä maallemuuttokuumetta menossa. Ja mun ei pitänyt enää koskaan palata maalle asumaan, kun kerran olen sieltä pois päässyt. Eiköhän se kuitenkin mene ohi viimeistään marraskuussa, kun poiketaan tuolla maalla toteamassa, että tie on kamalassa kunnossa ja kaikkialla on pimeää ja märkää. Nyt voi kuitenkin fiilistellä sillä ajatuksella, että voisipa saunoa rantasaunassa joka päivä ja istua saunan terassilla ja kuunnella hiljaisuutta.
Mummulassa on kesälampaita ja ne on ihan pöhköjä ja aivan ihania.
Hei herra kopterikuvaaja, varo ettei naapuri ammu droneasi haulikolla alas.
Voisin vaikka ostaa yhden kappaleen Näsijärven saaria ja vetäytyä sinne asumaan. Ei paljon ratikkatyömaa, naapurin mopoauto tai junaradan kolina rassaisi siellä.
Aurinko on menossa hetkeksi pois, että voi tulla taas pian takaisin.
Ensi viikolla on jo juhannus ja Ratareisi ja voin sanoa, että pientä ressihikeä pukkaa jo järjestelyiden osalta. Alkuviikkoon osuu vielä vähän reissua, mutta enköhän ehdi tekemään kaiken. Tosiaan taas tänäkin vuonna olen hoitanut kaikki ennakkojärjestelyt yksin, mutta eipähän tarvitse delegoida hommia kenellekään. :D Mutta hyvä siitä tulee. Nyt kun vielä sääennusteet vähän tsemppaisi, niin olis hyvä!