torstai 30. kesäkuuta 2016

Ratareisi 2016 - me tehtiin se!

Nyt olen jo toipunut Ratareidestä niin paljon, että voin kirjoittaa siitä. Nyt on kylläkin jo uudet univelat eilisen Iron Maidenin keikan myötä, mutta ei se mitään!
Viime viikko oli täynnä puuhaa, kun tehtiin viimeisiä Ratareisi-valmisteluita ja perjantaina iltapäivällä päästiin lähtemään kohti Alastaroa. Lähtö oli hyvin pitkällinen prosessi, kun mukaan pakattiin kahdeksan polkupyörää ja viisi ihmistä tavaroineen. Kaikki oli varmasti hyvin helpottuneita, kun vihdoin päästiin tien päälle. :D
Oikealta varikolle, vasemmalta radalle. 
Siellä se Alastaron moottorirata taas odotti meitä, ei ollut lähtenyt karkuun sitten viime näkemän. Pistettiin rata kuntoon ja rekvisiitat paikalleen, koska väkeä alkoi valua jo perjantai-iltana paikalle. Siihen oli myös hyvä syy, koska järjestettiin illalla polkupyöräkiihdytyksen SM-kisat, joista ei ole yhtään kuvaa, kun satoi vettä. Miesten sarjan vei viime vuonna mestaruuden napannut Jari Viskari ja naisten sarjassa pystin vei kotiin Tiina Nieminen.
Meillä oli tänä vuonna pokaalit voittajille. Voitko uskoa, että nämä pokaalit on tulostettu 3D-tulostimella? Desing on Rahkaäijän käsialaa ja tulostuksen hoiti kangasalalainen 3D-tulostukseen erikoistunut Prenta Oy. Iso kiitos Prentan Rikulle pokaaleista!
Kiihdytyskisan jälkeen lähdettiin mökkiin paistelemaan pakastepitsoja ja muutenkin tankkaamaan tulevia koitoksia varten. Meitä oli mökissä erittäin sekava seurakunta, eli mun ja Rahkaäijän lisäksi Hullu-Maija, kaverini Niina ja Rahkamuijaa ahkerasti lukeva Kaarlo. Kaikki eivät tunteneet toisiaan ennen tätä reissua, mutta kyllä siinä tutustui, kun hervoton läppä lensi mökissä.
En saanut yöllä kunnolla nukuttua, kun Ratareisi jännitti niin paljon ja puoli viideltä oli pakko katsoa, että lupaahan sääennustukset edelleen poutaa. Kyllä lupasivat. Lauantai koittikin harmaana, mutta poutaisena, eikä koko viikonlopulle ollut luvassa pisaraakaan vettä.
Vaikka kaksin tehtiinkin tapahtuman ennakkovalmistelut, oli meillä mukavasti apujoukkoja paikan päällä. Nöyrä kiitos siitä! Kuva Timo Kananoja, joka on räpsinyt myös muutkin kuvat tästä eteenpäin. 
Ennakkoon ilmoittautuneita oli reilut 60 ja vielä paikan päälläkin sai ilmottautua, joten mainion sään ansiosta rikottiin entiset osallistujaennätykset hetkessä. Lopulta lähtölistassa oli 97 nimeä, joka oli juuri täydellinen määrä, koska kisaajanumeroita oli painettu sataan asti.
Ennen lähtöä pidettiin kaikille vakava puhuttelu siitä, kuinka pitää juoda paljon vettä kuumalla kelillä. 
Siinä ne odottaa malttamattoman lähtöä. Oli ihan mahtavaa nähdä kaikkia Ratareisi-tuttuja taas pitkästä aikaa!
Viimeiset selfiet ennen starttia!
Kello 12 heilahti lähtölippu ja lähes sata polkijaa tai potkuttelijaa lähti liikkeelle erilaisilla välineillä. Upea näky!
Hyvää matkaa, nähdään maalissa 24 tunnin päästä!
Startti oli hienoa katsottavaa ja etujoukko lähti kaahaamaan sen minkä reisistä lähti. Kaikki olikin mennyt koko aamun liian hyvin, koska pian startin jälkeen taivaalle ilmestyi synkkiä pilviä. Siis vain kuvainnollisesti, ei onneksi oikeasti. Jokin häiritsi ajanottajien laitteiston signaaleja ja kierrokset eivät tallentuneet sähköisesti. Kierrokset kirjattiin ylös käsin ja virhemarginaali oli melkoinen, kun ajanottoauton ohi saattoi suhahtaa parinkymmenen hengen porukka, niin bongaile siitä nyt sitten kenenkään kilpailijanumeroita. Yritettiin paniikissa pyydystää syytä häiriöön ja pyydettiin yhtä nojapyöräpariskuntaa ottamaan radiopuhelimet pois käytöstä, kun toivottiin sen olevan syyllinen ongelmaan. Radiopuhelimet olivat syyttömiä ja lopulta vika löytyi sähköistä, sillä ajanottovehkeet oli maadoittamattomassa sähkövirrassa ja kun vaihdettiin maadoitettuun pistokkeeseen, johan alkoi pömpelit pelittää! Tässä vaiheessa oli kuitenkin hukattu yli puolitoista tuntia aikaa ja kierroksia, mutta monella oli kuitenkin kilometrimittari mukana, jonka perusteella ajanottajat saivat kierrokset ajantasalle. Hetken aikaa kauhu hiipi kuristamaan kaulaa, mutta onneksi tilanne saatiin kuitenkin suht nopeasti ohi. Kunnon tapahtumajärjestäjän painajainen!
Ei ole ennen tätäkään ihmettä Ratareidessä nähty, että voisi polkea lyhytlahkeisissa ja hihattomassa!
Iltapäivällä meikäkin pääsi radalle ja korkkaamaan maantiepyöräkauden. Kun on veivannut vain kyklokrossilla ja läskipyörällä, maantiepyörä tuntui melkein lentävän! Ajoin monessa eri porukassa ja monen eri ihmisen kanssa ja tunnelma oli kyllä kohdallaan. Ihmiset oli innoissan hyvästä kelistä, mukavasta seurasta ja tapahtumasta ylipäätään.
Jos meillä olisi ollut Tapahtuman komein kulkuneuvo -kisa, tässä olisi kiistaton voittaja. Se on polkuauto!
Läskipyöriä oli tänä vuonna radalla peräti kolme kappaletta. 
Hullu-Maijahan se siinä! Vitsit mikä muija. Malta postauksen loppuun, niin näet Maijan tekemän upean videon tapahtumasta!
Hienoja pyöriä ja hienoja ajoasuja, kuten Sarilla tässä kuvassa. Tää nainen meni kovaa!
Viiden aikaan taivas aukeni ja aurinko alkoi porottamaan täydeltä terältä ja keli oli suorastaan kuuma. Radalla pyöräillessä kävin muistuttelemassa monille juomisen lisäksi aurinkorasvasta, mutta siinä vaiheessa oli jo aika monta tulipunaista pohjetta, niskaa ja käsivartta. Ensimmäisen viiden tunnin aikana myös meni urheilujuomaa varmaan enemmän kuin kahdessa aiemmassa Ratareidessä yhteensä. Hienosti kaikki kuitenkin pitivät järjen päässä kuumassa säässä (kuinka runollista!) ja vain yksi kävi mulle tunnustamassa, että tuli vähän huono olo, kun veti liian kovaa eikä muistanut juoda. Tämä on järjestäjän kannalta siitä(kin) erittäin mukava tapahtuma, että ensiavun tarve oli melko minimaalista. Meillä oli jatkuvasti joku ensiaputaitoinen varikolla päivystämässä, jos jotakin olisi sattunut. En kyllä tiedä kuinka kovan luokan toimintaan olisin kyennyt silloin kello 5.36 aamulla, kun nuokuin varikolla ja odotin, että pääsen nukkumaan.
Grilli sauhusi koko vuorokauden ja siinä paisteltiinkin vaikka mitä pyöräilyeväitä. 
Tapahtuman nuorin osallistuja oli muuten neljä kuukautta vanha. Neiti kölli kärryssä vanhempien pyörien perässä peräti 38 kierroksen edestä. 
Myöhäistä iltaa kohden keli vähän viileni ja kymmenen jälkeen oli juuri se upea Ratareisi-hetki, josta olin unelmoinut melkein kolme vuotta. Lämmin kesäilta, aurinko painumassa mailleen ja radalla kymmeniä iloisia pyöräilijöitä. Täydellistä!
Kato nyt näiden ihmisen virneitä, taitaa olla aika kiva juhannus heidän mielestä. 
Niin mikäs tämä tapahtuma olikaan?
Meille saapui myös kannustusjoukkoja, jotka oli aivan huikeen hauskoja. Postauksen lopussa olevista videoissa voi kuulla heidän kannustuksiaan. 
Aurinko laskee ja tunnelma vaan nousee!
Mä lähdin nukkumaan pariksi tunniksi puolen yön jälkeen. Kun olin päässyt takaisin tähän maailman, kävin polkemassa pari kierrosta ennen neljältä alkanutta vahtivuoroani. Radalla oli upea sumu, joka toi polkemiseen vielä jotain lisätaikaa.
Ennen puolta viittä aurinko nousi metsän takaa ja sen näyn talletan mieleeni hyvin tarkasti ja kaivan esiin, kun marraskuussa ketuttaa. Joku osallistujista sanoikin hienosti, että harvoin tulee poljettua niin, että näkee samana yönä auringon laskun ja nousun.
Monet polki läpi yön tai kävivät nukkumassa muutaman tunnin ja taas radalle. Mä menin uudestaan nukkumaan kuuden jälkeen, mutta siitä ei ollut enää paluuta radalle ja viimeisen eli 35. kierrokseni polkaisin silloin aamuyön tunteina.
Varikon vieressä nurmikolla oli suorastaan telttakylä!
Tässä kaks oikein tosikahjoa. Vasemmalla oleva Petri potkutteli kickbikella sata kierrosta eli 272 kilsaa vuorokaudessa.  
Sunnuntai-aamupäiväkin oli melko lämmin, mutta silti moni jatkoi sitkeästi taivaltaan radalla. Aamupäivällä oli pientä jännitysnäytelmää, kun kahdella kovimmalla pyöräilijällä oli pientä nokittelua, eikä varsinkaan kisaa koko ajan johtanut Mikko halunnut antaa tuumaakaan periksi, malttoikohan pitää kunnolla taukojakaan.
Istun tässä Bilteman kärryssä, jonka painoraja on 15 kiloa. Ei se paljoo mennyt yli, kun painan kypärän ja kameran kanssa 17 kiloa. 
Tässä todellinen kestävyyskunkku, eli Jarmo, joka pyöritteli läskillään 183 kierrosta eli noin 500 kilometriä vuorokauden aikana. Hei läskipyörällä. 
Kun vuorokausi läheni loppuaan, nappasin ruutulipun mukaan ja lähdettiin maalisuoralle ottamaan maalintulijoita vastaan. Vaikka kaikki eivät ajaneet koko 24 tuntia, moni halusi lähteä vähän ennen kahtatoista ajamaan ja saapua maaliin ruutulipun heiluessa. Maalissa olikin suuren urheilujuhlan tuntua, kun 24 tunnin aika loppui.
Ruutulippu heiluu kuin viimeistä päivää, kun Maija ja Kaarlo kaahaa maaliin. 
Voittajan on helppo peukuttaa! Mikko Nurmela ja 239 kierrosta eli noin 650 kilometriä. Hattu tai lähinnä kypärä pois päästä. Niin kova äjjä!
Pokaalit annettiin kotiin viemisiksi parhaalle polkupyöräilijälle, parhaalle kinneri/nojapyöräkuskille ja parhaalle potkuttelijalle. Ja ne jotka jäivät ilman pokaalia, saivat muistoksi kunniakirjan suorituksestaan. Ihan helposti olisin voinut luovuttaa jokaiselle pokaalin, mutta siinä olisi käyneet Prentan 3D-tulostimet varmaan vähän liian kuumina. Niin hienoa porukkaa!
Tässä muuten tapahtuman somekuninkaalliset. Maija päivitti kaikkia mahdollisia somekanavia koko tapahtuman ajan ja Juha teki Facebookin viihdyttäviä livelähetyksiä radalta. 
Aika rankka rypistys tuollainen viikonloppu, mutta kyllä se on sen arvoista. Niin monta hienoa hetkeä tuli taas koettua. Yksi hienoimmista oli seurata voittaja-Mikon voittohämmennystä, kun äijä lapioi mansikkakakkua naamaan varikolla kisan päätyttyä. Ihan mielettömän hienoja ihmisiä niin monia. Ja mikä myös kiva lisä, tapahtuma jäi tänä vuonna vähän plussalle, niin mekään ei menty konkurssiin tästä ilosta. :D Tässä oli varmaan jo hengästyttävä määrä kuvia ja tunnelmia, mutta jos sulla on vielä hetki aikaa, katso pari videota!
Tässä Rahkaäijän Ratareisi tiivistettynä puoleen tuntiin:
Seuraavaksi Hullu-Maijan versio aiheesta. Tää video on niin hyvä, hauska ja lopussa melkein myös koskettava, joten suosittelen katsomaan:
Youtubesta löytyy myös muita videoita tapahtumasta, mutta tässä muutaman eri ihmisen näkemykset. Sanonko vielä kerran, että oli tosi hieno viikonloppu ja olen valtavan kiitollinen kaikille, jotka saapuivat paikalle tai jotenkin auttoivat meitä järjestelyissä. Kyllä kivoille ihmisille on kiva tehdä tapahtumaa. Ja yhdessä me se tehtiin, me kaikki jotka siellä oltiin!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Kohta mennään!

Käyn semmosilla ylikierroksilla, ettei mitään järkeä, niin katsotaan mikä sekasotku tästä postauksesta tulee! :D Eli siis viikonloppuna on Ratareisi 2016, mun rakas lempilapsi! Jos joku kysyy mikä on hienointa mitä olen saanut elämässäni aikaan, niin Ratareisi nousee kärkikahinoihin listalla. Se on myös mainio osoitus siitä, ettei unelmien toteuttaminen ole kiinni mistään muusta kun asioihin tarttumisesta. Mä sain kolme vuotta sitten idean 24 tunnin pyöräilytapahtumasta moottoriradalla ja nyt se on tulossa jo kolmatta kertaa. Niin siistiä! Tänä vuonna käytännön järjestelyt on jäänyt aika pitkälti mulle itselleni, mutta olen lähinnä nauttinut siitä, että saan pistää asiat järjestykseen itse.
Kävin tyhjentämässä paikallisen Lidlin, että saadaan kilpailijoille vähän energiaa!
Meiningit alkaa jo huomenna Alastarossa, sillä illalla ajetaan polkupyöräkiihdyksen SM-kisat. Tämäkin on ihan meidän itse keksimä laji ja viime vuonna ekaa kertaa järjestetty kisa sai suuren suosion. Tänä vuonna on luvassa varmaan tiukkoja taistoja ja paljon maitohappoja reisissä. Lauantaina puolilta päivin alkaa varsinainen juhla, kun vuorokauden tyhmäpyöräily starttaa. Odotan hieman, että joku reikäpää saisi vuorokaudessa kasaan yli 700 kilometriä. Polkupyörällä. Samaa rataa kiertäen. Aika kahjoo, vai mitä? Ja hei, MaiLife-blogin Hullu-Maija otti Ratareisi-haasteen vastaan, saas nähdä kuinka monta kierrosta nainen saa kasaan! Ihan huippua, että saatiin yllytettyä hänet mukaan, koska Maija on aivan huippuhyvä tyyppi, jolla on huipputaitavasti kirjotettu blogi. Oliko tässä tarpeeksi huippua tältä erää? :D
Tänä vuonna on ihan oikeat kisanumerotkin. Ja pokaalit haetaan vielä huomenna. Eikä mitkä tahansa pokaalit, vaan 3d-tulostetut pokaalit! Aika pro-tason meininki. 
Ehkä kaikkein hulluinta tässä on se, että viikonlopuksi luvataan poutaa ja lämmintä. Kyllä se kerkiää vielä vaihtuun, mutta olis aivan uskomatonta, jos kerrankin ei sataisi vettä. Kaksi viimeistä juhannusta on ollut aika ankeeta kelien suhteen, niin tuntuisi melko makoisalta, jos viimein olisi kunnon kelit. Silloin kun ensimmäisen kerran pyörittelin ideaa Ratareidestä, näin tapahtuman sellaisena, että rennosti poljeskellaan porukalla rataa ympäri aurinkoisessa ja lämpimässä kesäillassa. Alan ehkä itkeen lauantaina, jos pääsen sen kokemaan. Tapahtumastakin voi tulla aika rakas, kun sille uhraa tarpeeksi aikaa ja energiaa.
Nää kaverit ei kyllä uhraa energiaansa paljon mihkään. :D Tässä on muuten pojille hyvin tyypilliset nukkuma-asennot. Leolla siisti korvapuusti, Leokolla hillitön leveily. 
No mutta mitä muuta elämään, kun Ratareittä? Vähän töitä, vähän Youtube-elämää, vähän reeniä, kaikkee mukavaa. Hulluja juttuja voi Youtube tuoda elämään. Tiistaina meillä kävi australialainen jäbä, joka toi kaikkee Australia-kamaa prässättäväksi. Lähteä nyt häämatkalle Suomeen, hassut!

Eilen me tehtiin suuri päätös ja hankittiin uusi sänky! Eilen illalla oli ihana keli ja kasailtiin sänky takapihalla ja lopuksi kannettiin se sisälle pala kerrallaan. Joku ehkä muistaakin meidän edellisen sängynostoreissun, niin tällä kertaa sänkykaupat ei ollut yhtä vaiherikas tapahtumasarja. Kyseinen sängynostoreissutarina on muuten yks parhaita postauksiani koskaan, naurattaa vieläkin. :D
Nuku sää Rahkaäijä missä nukut, mä otan tän keskipaikan! 
Eilen myös nauratti, kun huomattiin mikä jättilinnake meidän uusi sänky on. Sinnehän tarvitsee tikkaat, että pääsee kyytiin! Tai ainakin kannattaa ottaa jo ovelta vauhtia, että pääsee hyppäämään päälle korkeushyppyhengessä. Mutta ei morjes kuinka ihanaa, kun on kunnon sänky, eikä mitään markan lörpäkettä mistään koijarikaupasta. Ah, nyt on luvassa niiin hyviä unia. Tai siis ehkä Ratareiden jälkeen, kun ennen sitä ei malttais millään nukkua!
WE MUST DEAL WITH IT!
Tänään on vielä sata ja kuus asiaa tekemättä ja nyt riennän pakkaamaan pyöräilykamoja kassiin, jos vaikka itsekin ehtisi muutaman kierroksen nautiskelemaan kesän parhaassa pyöräilytapahtumassa. Toivotan kaikille erittäin ratkiriemukasta juhannusta ja joulut päälle, palataan asiaan ensi viikolla!

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Ulkoilmaelämää

Viime päivät olen ollut kirjaimellisesti ihan pihalla. Kun kerran poikkeuksellisesti voi kesäkuussa jättää untuvatakin pois, on siitä ilosta otettava kaikki irti. Eilen downshiftasin koko päivän ja hierojan jälkeen ajelin Pälkäneelle, jossa Retu-ystäväni jo odotteli malttamattomana pyörälenkille lähtöä. 
Kolmoset, joista kaksi pääsi metsään. 
Läskilissut liikenteessä!
 Reetta vei mut ajelemaan Sappee MTB:n maastoihin ja siellä verestelinkin muistoja viime syksyn hulluimmasta pyöräreissusta. Melko unohtumaton 38 kilometriä! Nyt kun poljeskeltiin kisan reittejä. totesin että eihän nää oo yhtään pahoja, että pitäisköhän sitä taas osallistua. Tällä kertaa 24 kilometrin reissu voisi kylläkin olla riittävästi.
Se on tämä Sappeen bike parkin läheisyys, kun heti tekee mieli kaahata alamäet! 
Paksupyörä on kiva talvella, mutta on se myös kesällä aika huippu kulkuneuvo! 
Meillä oli tosi kiva puolentoista tunnin polkaisu ja taas mietin, että pitäisi ajaa useammin maastossa. Se on vaan jotain sellasta, mille mun sydän sykkiin ehkä kaikista eniten.
Vielä kun muistaisi kunnolla juoda noilla reissuilla, kun meinas vähän pukata huonoa oloa lenkin jälkeen, mutta Reetan broilerivuoka ja runsas nesteen nauttiminen paikkasi tilanteen. Aina alkukesästä käy näin, että joku pyörälenkki vedetään liian vähillä eväillä, mutta kun kerran alkaa kunnolla heikottaa, kyllä sen taas loppukesän ajan muistaa. :D

Tässä on muuten video meidän viime viikon pyörälenkiltä, josta kuvattiin pätkää Beyond the Press kanavalle. Hirveet paineet pysyä polulla, kun tietää videon menevän isoon julkiseen levitykseen!
Tänään ulkoilmaelämä jatkui nurmikolla makoilemalla. Reetta on töissä Hervannan Easyfitillä ja vetää keskiviikkoisin Beach body -jumppaa Suolijärven rannassa. Mä ja toinen luottonaiseni Nipa elikkäs Niina päätettiin lähtee katsastaan onkos semmoinen rantajumppa mistään kotoisin.
Ja kaikilla oli niin mukavaaaa!
Päivän teemana oli vatsalihakset ja sen kyllä huomaa. Vatsalihakset sheikkaa vieläkin edestakaisin, kun vedettiin ne kunnolla ihan loppuun asti. Eli biitsipodiin sopivat vatsalihakset check!
Hei Anni, tää on jumppa eikä mikään uimakoulu! 
Tiukalla vatsalla ja tiukalla ilmeellä!
Oli kiva kerrankin treenata niin, että joku käskee mitä tehdään, ettei tarvitse itse keskittyä muuhun kuin siihen, että tekee edes sinne päin oikein. Mää oon ihan superlaiska vatsalihaksien treenaaja, niin tämä rankaisi mua hyvin siitä. Reetta on aivan huippuhyvä ohjaaja ja korjaili liian korkealla huojuvia pyllyjä ja väärin aseteltuja käsiä, että jokainen sai treenistä varmasti kaiken irti. Ja Niina käski kirjoittaa, että Retu osaa myös ohjata sellaisia jumppaajia, joilla ei ole koordinaatiokykyä. Eli sopii tällaisia raudan runttaajille, jotka joskus ja juhannuksen eksyy jumppaan!
Jumpan jälkeen Retu alkoi tietysti vähän keulimaan päälläseisontataidoillaan, kun vähän yllytin sitä. 
Ens viikolla Reetan rääkkitreenis... eikun siis Beach body -jumpassa on luvassa pakaroita, niin jos selviän näistä vatsakrampeista hengissä, vois ens viikolla sitten pumpata pyllyn bikineihin sopiviksi. Ihan kertajumpalla se onnistuu! Mutta siis keskiviikkoisin Suolijärven rannassa kuudelta, 7 euroo maksaa! Reetta ja Easyfit maksoi mulle tästä mainoksesta tuhat dollaria suoraan Panaman veroparatiisin. Tai sitten ei. Joitakin asioita on kiva mainostaa ihan vaan siksi, että tykkää niistä itse.
Charlien jumppaenkelit. 
Tälle kesällä on tulossa niin paljon kaikkia kivoja juttuja, että en malta odottaa! Ens viikolla on jo Ratareisi ja odotan sitä aivan hillittömästi! Paljon on vielä tekemistä ennen tapahtumaa, mutta kokemusta tiedetään, että lopussa kiitos seisoo ja se fiilis on aika mahtava, kun on saanut tapahtuman onnistuneesti maaliin. Ei käy elämä liian tylsäksi, kun on pyöräilytapahtuma järjestettävänä. :D
Tätä sinne mennään tekemään, eli polkemaan! Kuva Timo Kananoja
Ratareiden lisäksi on tulossa vaikka mitä muutakin hauskaa, mutta nyt päällimmäisenä mielessä on elokuu ja Åre, koska varasin meille juuri saman mökin viikoksi, kuin missä majailimme viime vuonna. Åre hurmasi meidät niin täysin, että sinne on pakko päästä uudelleen ajamaan ja viettämään kesälomaa. Puolitoista kuukautta ja sitten mennään!
Ai että, tämä kuva saa mut aivan ylikierroksille. Ihana Åre!
Näiden ulkoilullisten päivien jälkeen voikin vetäytyä sitten mökkiin mököttämään, kun alkaa sadekelit. Noh noh, ei silti viitsi mököttää. Ens viikolla paistaa taas aurinko ja Ratareidessä viimestään!

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Älä tee tänään mitään, minkä voit jättää huomennakin tekemättä

Tämänkin postauksen aloitin jo eilen. Tai toissapäivänä. Kun koko ajan on muka niin kiire, ettei ehdi mitään. Mutta huomenna, sillon alkaa taas särmä elämä. Huomenna otetaan taas elämästä kiinni ja siivotaan täällä. Huomenna oikeesti nukutaan yhdeksän tunnin yöunet. Huomenna alkaa taas normaali arki ja ruvetaan syömään kunnolla. Huomenna mennään sitten salille ja aletaan treenaan kunnolla taas. Vähän kuluneita ja kuultuja läppiä nämä jo. En tiedä pitäiskö hävettää vai ei, mutta tämä kevät on mennyt ihan rappiolla. Yhtäkkinen Youtube-menestys syöksi normaalin arkielämän raiteiltaan viikoiksi ja vieläkin haetaan arjen linjoja kaiken uuden keskellä. Puolustukseksi on sanottava, että koko kevät on ollut niin uskomatonta sirkusta, että sitä on vähän vaikea pukea sanoiksi. Sanalla sanoen, on ollut aika kiire. Mutta onko se oikeeasti syy vai tekosyy olla ihan rappiolla?
Rappio on kierre. Kun on nukkunut liian vähän ja koko ajan on hirveä hässäkkä, ei jaksa yhtään miettiä mitä syö. Kun ei ole syönyt kunnolla, ei jaksa eikä huvita treenata. Ja sitten ei tarttekaan syödä kunnolla, kun ei ole treenannut. Eh. Meidän arjessa on ollut aikaisemmin varsin säännöllinen rytmi. 9 tuntia unta yöllä, ruokaa viis kertaa päivässä, joista kaksi on lämmintä "kunnon" ateriaa, treeni neljä kertaa viikossa. Tämä raflaava rappio siis tarkoittaa sitä, että nukutaan kuus tuntia, syödään miten sattuu ja korvataan ateria karkilla tai jäätelöllä ja mikrobanaaneilla ja lykätään treeni huomiseen. Kyllähän sitä viikon, pari jaksaa, mutta tällain pari kuukautta on vähän liikaa. Uniasia on jo korjattu, viikatemies olisi varmaan vienyt omansa, jos en olisi alkanut nukkumaan öisin tarpeeksi.
Uniasian lisäksi on ruvennut ratkomaan rappiota myös sillä, että tällä viikolla päätin radikaalisti vähentää sokerin käyttöä ainakin arkipäivinä. Ruokailukuvioni ovat aina varsin rentoja, mutta joku raja rentoudellakin. Ihan joka päivä ei ole pakko syödä puolikasta pussia Pandan lakumixiä ja jokaiselta kauppareissulta ei tarvitse ostaa jäätelöä. Kuulostan ihan joltain pahemman luokan addiktilta, mutta nyt on menossa kolmas päivä ilman ylimääräistä sokerilatausta. Tänään ja eilen on särkenyt päätä koko päivän ja olen aivan varma, että kamppailen tässä parhaillaan ankarien vieroitusoireiden kanssa.

Rappioita on niin monenlaisia, mutta pointtina tässä on omista tutuista elämäntavoista lipsuminen. Fakta jota kukaan ei voi kieltää, on se, että kun syö hyvin ja tarpeeksi, on hyvä olo ja kun tähän lisää liikunnan, on vielä parempi olo. Treenin jättäminen väliin sen vuoksi, ettei jaksa, on mulla 95 prosentissa tapauksista aivan naurettava tekosyy, koska sportin jälkeen on aina viisi kertaa virkeämpi olo ja yleensä se reeni lähtee kyllä kulkemaan, kun sen vain saa aloitettua.  Treeni kuitenkin lopulta tässä rappion aikana on kärsinyt vähiten, koska ollaan me treenattu lähes normaali määrä, mutta laadusta voi olla montaa mieltä. Ja kaikkia kivoja pyöräilyjä ollaan tehty tosi vähän, mm. maantiepyörillä tänä vuonna tasan nolla lenkkiä. Yksi hyvä pointti on se, että ennen meidän elämän lähes mielenkiintoisin asia oli liikunta ja kaikki sen ympärillä tapahtuva, ja nyt onkin yhtäkkiä kaikkea muutakin mielenkiintoista, niin toki se näkyy jossakin.

Nyt pistän ajatusta ja keskittymistä siihen, että syön tarpeeksi, riittävän usein ja monipuolisesti ja pyhitän liikunnalle aikaa, niin homma alkaa pyörimään. Olen rakastanut tätä kevättä kaikkine hässäköineen tosi paljon, mutta rappiota en, se vaan tuli siinä sivuoireena. Mutta korjausliikkeen ei pitäisi olla kovin vaikea, pitää vaan tehdä asiat niin kuin ennenkin. Ei kuulosta vaikealta! Vaikka huomenna voisi aloittaa?

perjantai 3. kesäkuuta 2016

Miau ja mau (=kissakuulumisia)

Leo ja Leoko ovat esiintyneet blogissa viime aikoina aivan liian vähän ja nämä veijarit on monen suosikkeja. Eli tässä tulee Leksojen kuulumisia!
Me ollaan Leoko (vasemmalla)  ja Leo, ihan vaan jos olitte unohtanut! 
Leksoille kuuluu hyvää ja kesäistä! Tällä hetkellä molemmat kylläkin vetää unta palloon, kun on ollut taas niin rankka päivä, kun on vaan pitänyt syödä, nukkua ja väijyä ulkohäkissä kärpäsiä. Kissoilla on ympäri vuorokauden kulku häkkiin näin kesäaikaan ja varsinkin yöllä pojat viihtyy ulkosalla. Meidän takapihalla on ikävän vähän mitään lintuja tai muita elukoita, joten kärpäset tosiaan on sitä parasta viihdettä. Yhtenä päivänä arkkupakastimen kokonen fasaaniuros tuli uhoon meidän takapihalle, mutta se suorastaan pelotti Leokoa! Kissa koitti vähän kurkkia ikkunalaudalta fasaania, mutta herra fasaanin leuhkat huutelut lähinnä ahdisti Leokoa ja se luikki sisälle turvaan. Hurja peto! Se fasaani siis.
On Leokokin aika hurja! 
Toukokuu oli aikamoista juhlaa, kun mun lisäksi synttäreitä vietti molemmat kissat, Leo heti kuun alussa ja Leoko lopussa. Pakko laittaa tähän synttärikuva, jonka Leokon kasvattaja jakoi Facebookissa pentueen syntymäpäivänä. Kuvan on ottanut Jukka Vesterinen, jonka perheen luona pentue emoineen asui. Kattokaa ny noita rääpäleitä!
Leoko on joko pötköllään toinen vasemmalta tai kaveria kuristamassa toinen oikealta. Veikkaan jälkimmäistä. Leokon sisarukset ovat Nipsu, Oiva, Zini ja Papu. Zini on sininen keskellä, sen vain tiedän. :D 
Tämä pentukuva onkin oivallinen aasinsilta kissanpentuasioihin! Mä oon saanut Rahkaäijältä luvan ottaa kolmannen kissan, mutta nyt mä en tiedä haluanko! Siis mitä, eikö enemmän kissoja ole aina parempi?!
Leo harvinaislaatuisesti apinoimassa korkealla, yleensä se mielummin tonkii maasta jotain matoja ja syö ruohoa. Yhtenä aamuna yläkertaan oli ystävällisesti tuotu sellainen sormen paksuinen kastemato, mikä oli pilkottu kolmeen osaan. Nam! 
Leokolla ja Leolla on niin hyvä meininki keskenään, että pelkään sen menevän jotenkin pilalle, jos joku kolmas pyörä tulee talouteen. Leo ei myöskään suhtaudu erityisen positiivisesti mihinkään muutoksiin (kuten eläinlääkäriltä haisevaan Leokoon tai uuteen raapimapuuhun) niin voin vain kuvitella mikä sota syntyisi, jos tänne tulisi ihan uusi kissa! Toki se olisi vain väliaikaista, mutta tolaltaan mennyttä Leoo on aina vaikea katsella.
Leoko sen sijaan ei mene tolaltaan mistään, kun sen päässä ei varmaan kauheesti liiku mikään, mikä menisi pois paikaltaan. :D Vitsi vitsi, fiksu kissa se on! 
Totta kai pitää myös ajatella sitä, että kolmas kissa lisää ruuan menekkiä puolella ja kissankakkaa tulee myös puolet enemmän kuin ennen. Uskon kyllä, että se myös lisäisi iloa puolella, mutta harkitsen tätä juttua nyt aivan rauhassa. En tee hätiköityjä kissaostoksia!
"Joo siis oon aivan huippukiinnostunut tosta sun viuhkasta." 
Sekä Leo että Leoko on aika vilkkaita ja seurallisia tapauksia, mutta silti niin erilaisia. Leo hakeutuu sinne missä ihmiset on ja seuraa touhuja ja kulkee koko siivouspäivän perässä, kun taas Leoko voi olla imuroinnin ajan ihan rauhassa nukkumassa, mutta kun ilta koittaa, alkaa härväys! Härväys on sitä, että poljetaan, kehrätään, kuolataan, näykitään nenää ja korvia, pusketaan ja osoitetaan rakkautta kaikilla mahdollisilla kissamaisilla tavoilla. Siis se kuolan määrän on jotain ihan uskomatonta, varsin miellyttävää herätä joskus keskellä yötä siihen, että Leoko on tullut nukkumaan samalle tyynylle ja naamalle sataa kuolapisaroita.
Leoko vaan niin paljon rakastaa mua. Tässä on yksi syy miksi ottaisin myös kolmanneksi kissaksi abessinialaisen, jos sellainen joskus tulee. 
Kotiin on aina kiva tulla, kun kissapojat hölköttelee ovella vastaan ja tervehtii naukuen. Tiedän kyllä, että enemmän sen viittaa siihen, että edellisestä ruokailusta on heidän mielestään tarpeeksi kauan aikaa, mutta kyllä ne varmasti meitäkin aina vähän odottaa. Kissoja ei myöskään kiinnosta yhtään mitä prässissä on tänään räjähtänyt tai montako kertaa joku video on katsottu. Ne makaa ihan samalla tavalla Aamulehteni päällä aamupalapöydässä ja kuolaa illalla naamalle, meni päivä miten tahansa. Leksamaisen kissamainen elämä on ja pysyy!
Tässä oli meidän kuulumiset, kiitos käynnistä ja tervetuloa uudelleen!