tiistai 3. joulukuuta 2013

Bodypukki - luukku 3

Mäsäksihän se selkä meni. Lattialla selälläni maatessa googlettelin vähän vinkkejä selän vetreyttämiseen. Kyllä on ihmistytöillä nykyään hyvännäköisiä pyll... tarkoitan siis blogeja ja yhdestä tällaisesta bongasin ihmeitä tekevän pilatesrullan. Vuoden joululahjahiteistä vastaava tonttu osasi kertoa, että kaikki pilatesrullat oli jo pakattu odottamaan jakoa. Sinnehän ne joutuvat piikkimattojen ja leipäkoneiden kanssa samaan turhake-kaappiin ihmisten kotona, mutta minä tarvitsen sellaisen juuri nyt!
Haa, vanha viekas keksii keinot. Joulumuorin kaulin käyköön pilatesrullasta!

Valmentaja pisti juuri viestiä, että huomenna on maastaveto-päivä. Saa olla selkä silloin kunnossa. Nyt kun on kovasti tämmöiset persoonalliset rainerit muotia, kerron vähän omastanikin. Fatfarmin valmentapalvelu ei yllä näin pohjoiseen saakka, joten turvaudun oman kylän poikaan. Joika Morottaja on Lapin suurin ja vahvin mies, hän tappaa susia paljain käsin ja tekee pystypunnerrusta moottorikelkalla.
Minä olen Morottajan tuntenut jo ihan hänen lapsuudestaan asti. Kun muut 4-vuotiaat pojat toivoivat joulupukilta junaratoja ja pikkuautoja, Joika tahtoi Joe Weiderin nimikirjoituksen ja levytangon. Kymmenvuotiasta Joikaa pelättiin jo Rovaniemellä asti ja rippikouluiässä poika meni töihin heittelemään laittomia rajan ylittäjiä takaisin Neuvostoliittoon. Nykyisin Joika on yli 140 kiloisten voimanoston universumin ikuisuusmestari, kukaan ei ole innostunut haastamaan 185 kiloista ja 210 senttiä pitkää miestä voimamittelöihin.
Joika Morottaja, itä-Lapin suurin ja pelätyin mies.
Nyt tämä vanha pukki alkaa rullailemaan kaulimella (samalla peläten kärttyisän joulumuorin reaktiota) ja odottamaan jouludieetin ensimmäistä salitreeniä. Palataan asiaan!

4 kommenttia:

  1. Jee, aamulla kun särkee silmiä eikä millään halua edes ajatella että nousisi ylös, nappaan iPadin hyppysiin ja luen uusimman BodyPukin pyrhällyksen. Pojoing, toimii kahvin tavoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hou hou hou! Kylläpä on mukava kuulla, että seikkailuni ilahduttavat lapsosia ympäri Suomen!

      Poista
  2. Joika Morottaja on mun uus idoli! Huikea ura, respect ja glögit sierainten kautta näppikselle.

    Toivon pukilta Joikan nimikirjoitusta ja mahdollisimman raskaita paketteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hou hou hou! Joika on kyllä kaiken arvostuksen arvoinen mies. Vaikka saavutuksia on vaikka muille jakaa, ei ole hillunut lehtien palstoilla.
      Toive huomioitu!

      Poista