maanantai 2. joulukuuta 2013

Voi kuinka meillon hauskaa!

Lauantai oli kiireinen päivä, ensin piti rynnätä aamulla salille, sitten piti kantaa kortensa kekoon bruttokansantuotteen hyväksi ja illalla piti vielä pitää hauskaa. Huh huh, oli rankkaa! Onneksi on taas maanantai, niin saa levätä.
Rahkaväen residenssissä järjestettiin siis lauantaina Team TEHO Sportin pikkujoulut, tankkausharjoituksiakin tarvitaan nääs! Sitä varten tietenkin siivottiin noin viis päivää, että kehtasi ketään päästää asuntoon.
Pikkujouluväki olikin jo paikalla, kun saavuin töistä ja olikin aika kaivaa raclette-grilli kaapista. Mun puolesta sitä voisi syödä vaikka joka päivä, mutta verisuonet pyytäisivät jo armoa muutaman päivän jälkeen, kun juustossa ei ole rasvan määrän kanssa säästelty! Kuvat on taas kaikki kotoisin Jaanaban kamerasta.
Pilkkomishommia.
Osa tiimistä oli oikein panostanut ja laittanut asiaan kuuluvat hatutukset päähän ja se oli hieno homma!
Jokainen toi vähän jotakin syötävää grillattavaksi ja meillä olikin varsin kattava ja etenkin maittava kokoelma syötävää. Tomaattia, hillosipuleita, choricoa, paprikaa, minisuolakurkkuja, parman kinkkua, halloumia, ananasta... Jokaiselle löytyi varmasti mielestä naposteltavaa! Ja mikä tärkeintä, raclette-juustoa oli kokonainen kilo!
Hullut naiset Camilla ja Anni, toinen heiluu puukon kanssa ja toinen aikoo syödä rasian parman kinkkua.

Tämä on raclette-grilli. Grillaa ruokia grillitasolla, sulata juusto pannussa, heitä ruoka lautaselle ja kippaa juusto päälle. Ahmi.

Yksi rasia jäi ljelle!
Ruoka oli hyvää ja sai suuren suosion yleisön keskuudessa. Ilta jatkui erinäisellä juomilla ja huvituksilla. Rahkaäijä kaivoi jostain laatikon pohjalta gyropallon ja jokaisen oli vähän pakko vetkuttaa sitä.
Juha testaa, kuinka vauhdikkaasti pallo pyörii.
Juomia on siinä monenlaista, mooneenlaista, tiptaptiptap...
Jaanallakin oli hieno tonttulakki! Ja mää olin varmaan hautajaisiin menossa, kun oli noin mustat vaatteet.

Lauri eli Rahkaäijä, Taro ja Vesa-Matti.
Illan hittipuheenaihe oli tietokoneet (kröööh, nukahdan...), mutta sen lisäksi keskustelua käytiin muun muassa triathlonista, voimanostosta, ensi kevään koitoksestamme Extreme Runista ja vaikka mistä. Lisäksi suurisuinen isäntämme eli Rahkaäijä lupasi juosta cooperin testissä 3 tonnia. Tässä kuvatodiste asiasta. Voimme palata tähän kuvaan sitten, kun porukalla lähdemme tempomaan cooperia.
Onks toi pikkurilli vielä puolikas?
Pikkujoulut eivät olisi mitään, jollei itse joulun odotetuin vieras poikkeaisi paikalle. Tonttukin piipahti nopeasti! Kukaan ei kylläkään saanut lahjoja, ollaan taidettu olla aika tuhmia.
Pukkihan on laihiksella, niin se joi vaan vettä.
Pukilla taitaa olla käsi siellä tontun takapuolen päällä, tsot tsot!
Pikkujoulut olivat oikein hyvät ja kivat, ja vieläkin tekee mieli raclette-safkaa. Mutta kuka pesisi grillin?
Tämän kuvan jälkeen on vähän työlästä väittää, että illan vahvin juomani oli light cola. :D Rahkaäijä taas on tainnut nähdä kummituksen.
Kaiken juuston ja muun haureuden jälkeen on kuitenkin hyvä palauttaa mieleen, että tämä ainakin joskus oli treeniblogi ja sanonkin nyt muutaman sanan talvipyöräilystä. Rahkaäijä vaihtoi eilen jäykkäperäiseen maastopyörääni nastarenkaat ja sen kunniaki päätin lähteä sotkemaan pyörällä töihin. VIRHE!
Olin täysin unohtanut, kuinka raskasta ja työlästä on ajaa kevyen liikenteen väylällä, josta ei ole aurattua lumia pois, mutta joku on jo ehtinyt talloa lumen möykkyiseksi. Plus että lumikelissä ajaminen on vähän hitaampaa, kuin kuivalla kelillä. Sekin oli unohtunut. Koko reilun 8 kilometrin matkan sadattelin kaikkia mahdollisia kirosanoja ja olin jo valmis heittämään pyörän hankeen ja hakemaan sen sieltä, kun lumet on sulanut. En uskonut pääseväni perille, mutta vihdoin sininen kuutio avautui eteeni ja sain hylätä pyörän. Olin aivan mäsänä tämän puolen tunnin maksimikestävyysharjoituksen jälkeen. Mutta mitä tästä opin? Tuskin mitään, mutta talvipyöräily on oikeesti ihanaa. Mutta sitä ei kuulu tehdä kevyen liikenteen väylällä. Vaan metsässä.

Rahkalaskuri vuoden alusta: 564

8 kommenttia:

  1. Huh huh, miten ois rahkan päälle kaadettu setti raclette-juustoa?

    Poika söi viime viikolla iltapalaksi piparirahkaa, ootko maistanut? Aika hyvää, maistui tosin enemmän piparitaikinalle kuin piparille, sehän toki maistuu oikeastikin paremmalta kuin valmis tuotos. Loistava innovaatio joka tapauksessa ja sopii mussuttaa ihan sellaisenaan, eikä missään jälkiruuan joukossa.

    Hyvä että sait kunnon kestävyysrääkkiä!

    P.S. Olipas kuuma kuva pukin kanssa.

    P.P.S. Toi Teho-pullo on saletisti Jaanan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh, olis muuten hyvä! Rahkan terveysvaikutukset ja juuston epäterveysvaikutukset varmaan kumois toisensa.
      Piparirahkaa joutuu ehdottomasti testaamaan ja varsinkin jos se maistuu piparitaikinalle, niin ei voi olla pahaa!
      Kaikki lihakset varmaan palo pois tommosessa rääkissä. :(
      P.S. Pukki kävi ylikierroksilla kun tais parta lämmitää liikaa.
      P.P.S. TEHO sportti -pullo oli valitettavasti hämy, joka kaivettiin meidän jääkaapista. Sitä ei juonu tällä kertaa kukaan. :D

      Poista
  2. Heh, voin niin kuvitella noi sun pyöräilyfiilikset :D Kivat pikkujoulut oli varmaan, ja ihania herkkuja, nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut meinaan ketutuksella mitään rajaa. :D Pikkujouluissa justiinsa parasta on herkut, mmm!

      Poista
  3. Nauroin niin vikan kuvan rahkaäijäilmeelle :DDDDD Ehkä se näki kummituksen tai ehkä ankara juuston syönti aiheutti välittömän ummetuksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katoin ensin vaan omaa ilmettäni, mutta sitten kun pääsin siitä yli, hajosin ihan täysin tolle kummitusäijälle. :D Ilme on kieltämättä hieman kärsivä, tais olla kivat pikkujoulut. :DD

      Poista
  4. tuli nälkä. nomnomnomnom mulle grillijuustoo nyt heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noitten settien jälkeen ei ollut onneks enää yhtään nälkä.:D Juustot on ihania ja parhaita!

      Poista