keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Mitä voi tapahtua kahdessa vuodessa?

Mää oon vähintään sata kertaa sanonut, että en sitten ainakaan ikinä pistä blogiin mitään puolialastomia kehistyskuvia, meikä ei semmosta fitnesspornoo harrasta! Nyt kävi houkutus vähän liian suureksi, kun löysin koneelta kaksi vuotta vanhat kuvat, jotka nyt näytti omaan silmään ihan tosi rujoilta. Mulla ei ole koskaan ollut esiteltävänä mitään khuulia läskistä lavakuntoon -tarinaa, kun en koskaan ole ylipainoinen ollut, enkä minkään sortin kisoihin ole menossa, mutta ihan omaksi huvikseen treenaamallakin voi saada jotain aikaa. Korostaisin tässä yhteydessä, että kahdessa vuodessa ruokailutottumukset on siistiytyneet paljon ja hiljalleen olen oppinut treenaamaan kovempaa, mutta tosiaankaan mitään bodynunnan elämää en ole elänyt. Kehon määrätietoinen rakentaminen ei ole ollut elämän prioriteettilistalla TOP3:ssa (eh, no ehkä TOP4:ssa kuitenkin) ja ihan tavallista ruokaa syön, enkä sylje herkkuihin päin. Mutta en mää niitä joka päivä syökään.

Marraskuun 2011 kuvassa olin käynyt salilla "ihan tosissaan" pari  kuukautta ja sitä ennen olin harrastanut säännöllisesti liikuntaa vuosia. Kevään 2012 kuvissa takana oli muutaman kuukauden koeluontoinen kevätlaihis, jonka voi sanoa menneen todella nappiin, enkä oikeastaan sen jälkeen ole koskaan enää stressannut painosta, koska huomasin, että pieni kiristely ei todellakaan ole mitään rakettitiedettä. Uusimmat kuvat on otettu tänä aamuna, parin porsastelulomapäivän jälkeen.  Ensimmäisessä kuvassa painoa on muistaakseni luokkaa 61 kiloa, toisissa noin 57 ja näissä viimeisissä eniten, noin 62 kiloa. Koska ihan periaatteen vuoksi en aio poseerata internetissä hirvi-kuvioisissa kalsareissa, taiteilin kivat siniset sortsit kuviin.
Ensimmäisessä kuvassa olen vielä tyytyväisen tietämätön mistään hauisposeerauksista ja asento korostaa kuvan hirveyttä entisestään. :D Ensimmäiseltä kerralta ei myöskään ole mitään kelvollista takakuvaa tarjolla.
Vaikka jälkimmäinen kuva on vähän tärähtänyt, sokea kurrekin näkee, että selkä on vähän leventynyt. Käsien jonkinlaisen kasvun näkee paremmin etukuvasta. Vaikka joku kovan luokan punttipirkko voisi tämmösen kehityksen takoa vaikka puolessa vuodessa, olen mä silti tosi iloinen siitä, mitä olen saanut aikaan. Ja maven ykköstulos on parantunut tässä kahdessa vuodessa jotain 40-50 kiloa ja ekassa kuvassa nostin penkistä ehkä hädin tuskin 25 kiloa, viime viikolla meni 52,5 kg. Kyllä sillä lihaksella pitää jotain pystyä tekemäänkin!
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätämme tällä kertaa, joulun massakautta odotellessa!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 588

31 kommenttia:

  1. uuh vad fina byxor!!! tai jotain :D komian levee selkä, ja habat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein tarttis hankkia tommoset pöksyt, kun on niin hienot. :D Onnex on tugga kasvanu!

      Poista
  2. Bodynunna :D Tuli mieleen sinä nunnankaavussa rukoilemassa rahkapurkkia. Mitä et luonnollisestikaan ikinä tee. ;) Hieno kehitys, toivottavasti mullakin joskus samankaltaisia kuvia kaiken kansan nähtävillä! Saako kysyä, kuinka pitkä olet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bodynunnilla on rahkapurkeista rakennettu luostari, missä ne bodaa ja palvoo rahkan ja bodauksen jumalia ja kerää gainia. :D Vaan tarpeeks aikaa ja reenejä, niin varmasti saa vastaavaa kuvamateriaalia. :) 169 senttiä löytyy vartta!

      Poista
  3. Hienoa tulosta! Onnea saavutuksesta! :)

    VastaaPoista
  4. Great success! Näytät tosi hyvinvoivalta, just tällasen "rentoa kehitystä" fiiliksen takia luen sun blogia! Ihan tässä pidempään blogia seuranneena herkistyy heh heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, voi kiitos! Mää en tosiaan ala repiin stressiä siitä, että kasvaako selkäpihvit joka viikko vähän, riittää että ne kasvaa joka vuosi. :D ja niin näkyvät tekevän. Kiva, kun jaksat lukee!

      Poista
  5. Hahaha, fitnesspornoa! Sori, mä varastan tämän sanan varastooni :D Kyllä se selkä on vähän kasvanut ;) Vitsit, oon nauranut itsekin jotain vanhempia kuviani et miten sitä voikin "poseerata" (tai siis nimenomaan ei poseerata ollenkaan) huonosti.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa varastaa aivan vapaasti. Kehityskuvat on mun mielestä jotain alastonkuvien, sosiaalipornon ja fitneksen välimaastosta, niin olkoon sitten fitnesspornoo. :D En ole onneksi kuvitellut sitä, että jotkut paidat vähän kiristää nykyään selästä! Noi kaikki vanhat kuvat oli semmosia, et vaan rötkötän huonossa ryhdissä kädet roikkuen. Huh huh!

      Poista
  6. Todella hienoa!

    Itsellä oli vähän samanlainen tilanne pari vuotta sitten. Painoa ja rasvaa liikaa ja muutenkin elintavat retuperällään. Nyt -30kg vähemmän, rasvaprosentti enää 14 ja kunto melkolailla tapissaan - tai, no, ainahan sitä voi enemmänkin parantaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Oho, oot tehnyt sitten kunnon miehen työn! Rahkaäijä sanoo aina, että tyytyväisyys on kehityksen tappaja, mutta kyllä tommosen jälkeen saa olla aika tyytyväinen. :)

      Poista
  7. Hienoa kehitystä! Tukkakin kasvanut samaa tahtia lihasten kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä rahkan syöminen jotenkin stimuloi tukan kasvua. :D

      Poista
  8. Melkonen muodonmuutos tapahtunu vain puolessa vuodessa marraskuusta 2011 ! Hyvin on jalkojen lihakset saanu muotoa. Ja on se tosiaan jännä miten voi "laihempana", ilman lihaskuntoharjoittelua näyttää painavemmalta kun parin vuoden säännöllisen saliharjoittelun jälkeen, vaikka painaisikin vielä enemmän. Itse olen huomannut saman asian kehityskuvistani parin vuoden ajalta :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä melkonen shokki kattoo noin kuvat sillon 2012 keväällä, huomas tosiaan tehneensä jotain! Huomaa kyllä, että se fläsä on korvautunut jollain, tää varmaan on sitä kuuluisaa kiinteytymistä. :DD

      Poista
  9. Siis härreguud! Onhan toi kehitys nyt ihan huimaa, olipa aika kuvien välillä mikä hyvänsä. Upeeta, hienoa, mahtavaa! <3 Jos tää on sitä fitnesspornoa, niin mää tykkään! ;D Ja miten mulla eksyikin uusimmissa posekuvissa katse tuonne jalkoihin, hihihi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinä senkin härski fitnesspornon kyttääjä, kiitos! ;) Jalat on vieläkin ihan narut, mutta huomaan ehkä ihan hivenen pohkeiden kasvaneen. Tai sitten se on joku optinen harha, jonka toivoisin olevan totta. :D

      Poista
  10. Sun vatsa on muuttunut myös paljon, ja koko yleisolemus urheilullisempaan suuntaan. Kewl! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma pisti kanssa itellä silmään, että vatsan ja vyötärön seudulla on selvästi tapahtunut jotain. Kiitti! :)

      Poista
  11. Näytät ihmiseltä, joka on laiska ja tykkää syödä hyvin, suoraan sanottuna sairaan näkönen. Aamuaeroobista tyhjällä vatsalla ja pohjetreeniä niin ehkä se siitä lähtee parempaan suuntaan.

    terveisin ystäväsi Bulli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä, meinaako tämä nyt sitä, ettei mun kannatakaan keväällä mennä vielä miesten shortsifysiikka-sarjaan!?! Olin jo ostamassa hawaiji-shortseja ja tukkavahaa!

      Poista
  12. Oho, vau! Poseerausilmeet ovat myös tosi hienoja, erityisesti toukokuun ilme! Voisin ottaa pari naamaliikettä kanssa ohjelmaan, niin kehittyis toi ilmaisukyky.

    Tsemppiä jatkoon, olet suuri rahkaidolini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otti varmaan sen verran koville yrittää jännittää hauiksia, että piti ottaa tommonen tiukka ilme. :D Ehdottomasti kannattaa ihan viikottain treenata naamaakin, muuten ei tuu tuloksia! Suosittelen pitkiä sarjoja peilin edessä.
      Kiitti, olen aidosti iloinen ollessani rahkaidoli. :D

      Poista
  13. Sä oot aivan esimerkillinen esimerkki siitä, että ihan arkipäiväisellä liikkumisella ilman mitään erikoiskuuria tai kisaprojektia voi näyttää ihan perkeleen hyvältä. Ja tietenkin syömällä kunnolla, iso rispekt sille! Mutta en voi uskoa, että oot 169 pitkä, koska mun mielestä oot mua paljon pienempi ja mä oon 173. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esimerkillinen esimerkki on varmaan ihan tosi hyvä esimerkki, kiitti. :D Kyllä tosiaan ihan tämmösellä perussiistillä elämällä saa tuloksia aikaan, tosin ehkä hitaammin kun jollain erikoisdieeteillä sun muilla. Mutta ei mulla oo kiire mihkään!
      Mutta mää en taas olis yhtään tiennyt, kumpi meistä on pidempi tai lyhyempi, jos ei olis tullut aihe tässä puheeksi. :D

      Poista
  14. Mahtavaa! Sulla on noin muutenkin rohkee blogi ja hauska ettei tää seuraa mitään peruskaavoja, oon niin (niinniinniin) kyllästynyt toisiaan toistaviin blogeihin. Tää on piristävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mä olen vähän sellainen omien latujen hiihtelijä ja se näkyy varmaan täällä blogissakin. :D

      Poista