maanantai 9. joulukuuta 2013

Bodypukki - luukku 9

Hauskaa nimipäivää kaikki Annit ja Annat ja muut tänään nimipäivää viettävät tyttöset!

Toisen kokonaisen laihdutusviikon piti alkaa jämäkällä hiihtolenkillä yhdessä valmentajani Joika Morottajan kanssa. Tarkoituksena oli käydä läpi tähänastista joulukunto-projektia ja polttaa samalla rasvaa Järviset jalkoihin kiinnitettyinä.
Olin niin tohkeissani eilen salin pojilta kuulemistani taikamanteleista, että otin asian heti ladulle päästessä puheeksi. Joika kuunteli hetken hiljaa selostustani rojuista, jotka kasvattavat lihasta ja penkkitulosta ja karjaisi sitten niin  kovaa, että kaikki karhut sadan kilometrin säteellä heräsivät talviuniltaan ja menettivät kuulonsa. Sitten Joika nappasi sukset jalastaan  ja katkaisi ne kuin tulitikut ja ryntäsi sen jälkeen läheisen männyn luokse ja kiskoi sen juurineen maasta ja heitti sen kymmenien metrien päähän.

Jotta tulisi varmasti selväksi, mitä mieltä Joika oli taikamanteleista, piti hän minulle kolmen vartin saarnan taikarojujen vaaroista. Lahjasäkit kuulemma surkastuvat, reki ei nouse enää yhtä vauhdikkaasti lentoon ja partakin saattaa pudota pois. Voi hyvät hyssykät mitä mömmöjä ne pojat olivat minulle tarjoamassa!
Joika lähti kotiin rauhoittumaan ja minä jäin hetkeksi istumaan juurilta revityn männyn päälle. Kylläpä nyt harmittaa! Luulin jo, että joulukondis on jo muutaman päivän päästä täällä.
Kotiin päästessä olin niin vihainen itselleni, että tempaisin lahjavarastosta kaksi rasiaa Juhlapöydän konvehteja ja heitin ne saman tien kohti mörisevää ääntä. Voi minua tyhmää vanhaa ukkoa, nyt harmittaa vielä enemmän! Miten tästä enää noustaan?

5 kommenttia:

  1. onnea kaikille, joille on niin hyvä nimi annettu!

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä nää bodypukki-jutut on vähän plääh. Tai ehkä nää ei vaan aukene mulle. Ennen joka päivä katoin onko tullu uusia postauksia ja luin ne " ahmien". Nyt voi lopettaa ekan rivin jälkeen tai lukea loppuun ja miettiä, että mikä täs oli se juttu. Rahkamuijan peruspostaukset on tosi kivoja, hyvin kirjoitettuja ja hauskoja, mutta nää bodypukki -jutut laske tän blogin tasoa kuin lehmä häntäänsä.
    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, voi harmi! Kyllä se vaan on niin, että määrä epäilemättä keulii laadun ohi tämmösessä tapauksessa. Mä kuitenkin yritän kirjotella tavallisiakin postauksia melko normaaliin tahtiin, että voit ihan reilusti skipata pukin sekoilut ja lukea vaan ne tavalliset postaukset. :)

      Poista
    2. Ja nyt ollaan jo melkein puolessa välissä, ei tarvitse kovin kauaa kestää!

      Poista