Kanat ja vuohet

Ai hitsi, että vihaan sellasia ihmisiä, jotka leuhkii kiirellään ja valittaa sitä koko ajan. Oon nyt just sellanen. Olispa kunnolla aikaa levyttää sohvalla ja kattoo Netflixin tarjontaa (joka kylläkin on ihan ydinjätettä). Mutta ei, pitää olla kaheksan tuntia töissä, ihan niinku tavalliset ihmiset."Tulisko sit vielä joulupostimerkkejä?"

Menin eilen pyörällä kouluun, mittari näytti suunnilleen -15 astetta ja meinasin silti pakahtua onnesta. Keli oli vaan niin upee ja talviajelu mukavaa, että olisin voinu polkee ihan loputtomasti. (No en todellakaan olis voinu, tai mun varpaat olis ajautunu kuolioon). Ja perille päästessä tuli tosi hyvä mieli, kun taas tajusin, ettei tää talvi oo oikeestaan yhtään hullumpi juttu.

Nää iltapalat vaan paranee kerta toisensa jälkeen, Cittarista kanan sisäfilettä tarjouksesta ja kunnon yrttitomaattisoosi päälle!

Tänään menin heti työpäivän jälkeen salille ja pitkästä aikaa vedin latarin ennen salia. Oliko vaikutusta? Joo, rauta oli raskainta pitkään aikaan. Mutta aikasemmin oonkin käyttäny niitä Eviran syntilistalla olevia latareita, ehkä tän nykysen vaikutus perustu johonkin placeboon. Silti urheesti tein mavee viis sarjaa, neljä kyykkyä ja pari yhden jalan prässiä. Prässi on tehnyt comebackin meidän salille ja voin kertoo, että en paljon ole kaivannut. Yhden jalan prässi oli yllättäen aivan hirveetä, ja vasemmalla jalalla tehdessä vika toisto meinas päättyä vähän kehnosti, oli pakko ottaa koppi toisella jalalla. Mutta pakaralihakset jatkaa megalomaanista kasvamistaan, vai miten se meni? Tein pohkeet, ei muuta! 
Mun on vielä pakko kertoo omasta "nerokkaasta" lainistani salilla. Etsin maveen vitosen kiekkoja ja bongasin yhden penkkipaikan läheltä ja siellä oli kunnon ukko-Martta-kerho pitämässä palaveria. Yleensä kysyn vaan kauniisti, että voiko ton ottaa, mutta nyt tokasin vaan niille et noin isot miehet tuskin tarvii näin pieniä painoja ja kaikki vastas kuorossa "Ei tarvita!". Kenenkään ego ei olis antanu periks hihkasta, et just sitä tarvisin.

Oon tässä syksyn aikana muutaman kerran huomannu ajattelevani salilla peilin ääressä, et voi hitsinpitsi kun oonkin oikeestaan ihan siistissä kunnossa. Tätä ei saa nyt tulkita niin, että pullisten vaan salilla kaikki päivät ja ihailen itseäni, vaan se tuntuu mukavalta huomata itekin, että jotain on joskus tullut tehtyä ja siitä on ollut hyötyä. Aina löytyy paranettavaa ja plaaplaa, mutta kyllä se tsemppaa eteenpäin, jos huomaa edistyneensä.

Kaikki odotti jotain itserakkautta uhkuvaa pullistelukuvaa, mutta saattekin tutustua päivän yllätyskuvassa Winstoniin, perheemme kolmanneksi parhaaseen vuoheen. Mä ja Lauri ollaan tietenkin ne numerot yks ja kaks!

Lisäks musta on tosi kiva, että Rahkamuijaa luetaan ja siitä tykätään (ainakin uskottelen itselleni niin), tulee ihan sellanen olo, ettei mun älyvapaa panostus mee ollenkaan hukkaan.:))