torstai 30. toukokuuta 2013

Rintakarvat ja haastevastaukset

Eilen oli penkkipäivä ja tänään fillaripäivä. Hyvässä harmoniassa tää mun elämä! Vedin taas eilen yhden leaun viidentoista kilon lisäpainolla, mutta en siltikään voi uskoa, että pystyn siihen. Ehkä sittenkin jotenkin huijaan tai viiden kilon kiekkoon on joku kurja piirtänyt ykkösen vitosen eteen.

Äsken käytiin vetämässä muutama, tai siis oikeastaan kahdeksan kovaa puolen kilometrin repäisyä pyörällä ja letkeästi takaisin. Tuttua intervalli-juttua! Jaloissa ei ollut ihan 100 prosenttinen olo ja takareidet loppuivat ennen, kuin tuli olo, että happi loppuu.
"Mullon toi Lance A.:n kehittämä hormonidieetti käytössä, fillari kulkee ja rintakarvat kasvaa!"

Kalusto 4/8, maastopyörät puuttuu
Viime aikoina on taas tipahdellut muutama haaste sieltä sun täältä ja nyt kun olen pähkäillyt niitä tarpeeksi, olen valmis vastaamaan. Kuvituksena on muutama otos meidän kaupunkipuutarhan avajaisista.

Mariliilta sain haasteen aika pahan haasteen, jota jouduin pohtimaan useamman päivän. "Jokainen haasteen saanut keksii itsestään kolme asiaa, joiden uskoo olevan niin erikoisia tai poikkeuksellisia, että voisi noilla jutuilla “päihittää” kanssabloggaajat. Kun kolme asiaa on keksitty, haaste heitetään eteenpäin viidelle bloggaajalle, joiden täytyy vastata kysyjälle ja haastaa seuraavat viisi tyyppiä.“
Tulkitsen tämän niin, että asioiden ei välttämättä tarvitse olla "en ole koskaan..." -juttuja. Mutta mitä tulee Marikan keksimiin juttuihin, mäkään en ole koskaan ottanut ulkomailla rannalla aurinkoa tai käynyt Les Mills -jumpassa. En taida jakaa tätä eteenpäin, koska taitaa mennä jo useampaa kierrosta.


Mun kovat väitteet:
1. En ole koskaan ollut jälki-istunnossa tai saanut sakkoja. Olen siis täysin nuhteeton kansalainen.
2. Mulla on ollut irokeesi. Eikä meinaan mikään nössö tyttöjen irokeesi, vaan ihan semmonen oikee, nih!
3. En ole koskaan pitänyt vesimelonista, hyi!

Hervannan korkein puutarha?
Sain Suvilta viiden kysymyksen haasteen, tykkään näistä tosi paljon, vaikken koskaan jaksakaan jakaa näitä eteenpäin.

1. Mikä oli suosikkibändisi yläasteella?
GREEN DAY! Myöhemmin tuli muitakin suuria käänteen tekeviä bändejä, mutta GD oli aika rock etenkin seiskaluokalla. Kolme vuotta sitten käytiin Sannan kanssa katsastamassa tätä teinisuosikkia Helsingissä ja siellä jorailtiin eturivissä 2000-luvulla syntyneiden kanssa. Keikka oli kehno ja ylipitkä ja kaikkee muuta epäpunkkia ja reissu kesti vuorokauden ja sisälsi pääasiassa odottelua. Mutta kivaa oli silti!
Ihan kohta on mansikoita rahkaan!

2 Fitness ilmiönä – tosi jees vai alkaako jo ärsyttää?
Semisti epäkiinnostava keskustelu jo, vaihdetaanko aihetta?

3 Ruoka-aine, jota et ikinä ole käyttänyt omissa ruoissa, mutta jota haluaisit oppia käyttämään?
 Kiitos Rahkaäijän ennakkoluulottoman asenteen, meillä kokeillaan kaikenlaista, osa kokeilusta on menestyksiä, osa floppeja.
Mansikka, ruohosipuli ja tinjami.

4 Onko sinulla lempinimiä?
 Anni on niin lyhyt nimi, että siitä ei ole kukaan jaksanut vääntää mitään hauskaa. Mutta sukunimistä senkin edestä, ennen olin Luukkis, nykyään Vuohis. Tai Rahkis!
Tinjami tuoksuu hyvälle, mutta maistuu väkevälle.
5. Facebook vai blogit?
 Blogit. Nyt voin vähän avautua samalla mikä Feisbuukissa ärsyttää. Etusivu on aina täynnä mainoksia, mutta se ei ole mitään siihen nähden millainen aivoton mielipiteiden oksennusämpäri FB:sta on tullut.
Porukka liittyy kaikkiin aivan naurettaviin pikku-Pentti takaisin narkkariäidille -ryhmiin yhtään tietämättä asioiden taustoja ja ryhmissä ollaan valmiita polttamaan syyllisen (= sosiaalityöntekijä/virkamies/opettaja/kuka tahansa, joka tekee vaan työtään) talo ja kidnappaamaan mummo. Vääryyksien korjaaminen jatkuu roskalehtien skandaalinhakuisten uutisten jakamisella, ja jako otsikoidaan "kaikki tommoset sossut/maahanmuuttajat/naiset/suomenruotsalaiset/ulkomaalaiset/eri puolueen kannattajat/mopoautokuskit/nuoriso pitäis tappaa!" ja sitten hengenheimolaiset huutaa kommenteissa niin just saatana, Karjala takasin!
Ja sitten kun mielipidettä on tarpeeksi ilmaistu ystävien kesken, mennään meuhkaan eri yritysten FB-sivuille. Kun Alko ilmoittaa sivuillaan, että tänään kaikki Alkot auki 9-18, niin jokaisen peruspenan on pakko käydä kommentoimassa siihen, että en käytä Alkon palveluita. Ja vielä ennen uloskirjautumista jaetaan joku herkkä kuva, jossa on sielukas ajatelma tyyliin "Jokainen päivä  on lahja <333" tai edes naapurin kadonneen kissan/kakaran katoamisilmoitus. Ai niin, meinasin unohtaa "Tykkää, niin Aftrikan nälänhätä loppuu" -päivitykset.
Huhheijaa, tulipas avautuminen, mutta pointti oli se, että aikuiset ihmiset vois vähän harjottaa mediakriittisyyttä joka käänteessä ja lopettaa uikutuksen Feisbuukissa. Ei muuta.

Näihin karvaisiin ja some-kriittisiin tunnelmiin on hyvä päättää tältä erää. Se on ihan kohta viikonloppu, jee!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 261

19 kommenttia:

  1. Facebook-ragesi tiivisti loistavasti kaiken mistä fb:ssä voi ärsyyntyä :D. Nyt lähestytään sitä aikaa, kun FB muuttuu käyttäjien henkilökohtaiseksi lomalaskuriksi: "5 yötä lomaan, näin ne hommat etenee!" Olennaista on myös kertoa, mihin aikaan lento lähtee (tosi aikaisin) ja minne (hemmetin kauas).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, justiinsa ja kaikki muistaa myös päivittää jokaisen terassikäyntinsä ja mökkireissunsa ja torikäyntinsä ja lomakaljansa ja mitä näitä muita nyt on.:D

      Poista
  2. Ihana FB-avautuminen ;) mä voisin tohon listaan lisätä vielä ne urpot, jotka päivittää koko ajan ja IHAN KAIKEN. Eipä hirveästi kiinnosta toisten p*skallakäynnit, mutta niiltäkään ei voi näköjään Facebookissa välttyä.

    Ps. minäkään en oo koskaan ollut jälki-istunnossa tai saanut sakkoja. Hyvä me ;) Meinasin jo lisätä, ettei poliisi oo koskaan pysäyttänyt mua edes puhaltamaan, mutta taitaa niitäkin kertoja olla plakkarissa jo yksi seitsemän vuoden ajalta :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei joka päivä tarvi ilmottaa, että lähtee töihin/kouluun/ tai syö. Jestas.
      Meidän pitäis oikeestaan olla jotain kunniakansalaisia kun ollaan niin nuhteettomia.;) Mutta ei sitä lasketa vaikka puhaltaa, jos viisari ei värähdä!

      Poista
  3. Mä en oo saanut tota mä en oo ikinä -haastetta, vaikka se on jo kolmannella kierroksella. En siis oo blogiskenessä. Byää!

    Mutta piti vaan päästä kommentoimaan, että en mäkään oo ollut jälki-istunnossa. Mä oon aina kuvitellut, että vähemmistö on ollut, mutta mä oonkin ollut peruskouluni kermapersekoulun hikkeluokalla. Ylinopeussakot oon kyl saanut, et tolla yhdistelmällä oot silti aika kova.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, mää jälkihaastan sut NYT! Vastauksia odotellessa! Mä en ikinä jaksa laittaa eteenpäin, kun hirvee pähkiminen että kenellä on ollut ja kenellä ei ja kenelle pistin viimeksi.
      Mä taas oon käsittänyt, että jälki-istunto on aika perusjuttu kaikille koululaisille tai sitten olen vähän hämääntynyt, kun olen kuunnellut perheen pahiksen eli Rahkaäijän tarinoita. :D

      Poista
    2. Säälihaaste on vähän niinku säpiä. Kuka sellaisia haluaa? :) Sitä paitsi eilen mietin, etten keksisi varmaan kolmee tollasta. Kun oon saanu sakotkin ja kaikkee...

      Poista
    3. No kamoon, keksisit kuitenkin vielä paljon päheempiä "en ole koskaan..." -juttuja!

      Poista
  4. Aikamoiset rintakarvat. Mää oon ollut jälki-istunnossa ja saanut sakkoja voi voi.
    Te asutte hienon korkeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olis paree pitää vaan paidan kaulus kiinni! Olis oikeestaan aika hianoo saada polkupyörällä ylinopeussakot. 10. kerros maasta laskettuna!

      Poista
  5. Hyvin samat asiat ärsyttää facessa sekä myös ihmiset jotka jatkuvasti valittaa. Tuntuu ettei niiden elämässä ole mitään positiivista tai sitten kun avaudutaan jostain parisuhderiidasta siellä.. ei kyllä ittellä tulis mieleenkään haukkua omaa miestä siellä. Tai sitten tyypit jotka jakaa ihan järkkyhuonoja ja epätarkkoja kuvia. =) Silti siellä on pakko pyöriä joka päivä vaikka tosi harvoin itse mitään sinne päivitänkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valittajat on tosiaan yksi raivostuttava ryhmä myös ja nousee tosiaan oikein myötähäpeä, kun jotain perheriitoja selvitellään Feisbuukissa.
      Mä en ainakaan malta lähteä sieltä, kun haluan kuitenkin olla perillä niiden valittajien elämästä. :D

      Poista
  6. Mä meinasin jo saada paskahalvauksen, ku oot noin korkeella ja seuraavassa kuvassa nojaat tuohon reunaan! Jesus.

    Joo, facessa on kyllä paljon ärsyttäviä juttuja. Kuten kaikki nuo mainittemas asiat. Sitten on niitäkin, jotka joka ilta toivottaa jollain kuvalla hyvää yötä ja aamulla uudella kuvalla hyvää huomenta. Voi ie. Mutta pakko siellä on kuitenkin olla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranskalaisella parvekkeella roikkuminen on aivan mielipuuhaani, onneks on korkee kaide.;)

      Joo ja oikein tulee myötähäpeä, kun kukaan ei des koskaan vastaa niille hyvän huomenen toivottajille.:D Facesta repii kuitenkin niin paljon riemua, että pois ei voi lähtee!

      Poista
  7. No mitä! Onhan sulla lempinimi Antero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se jäi uupumaan listasta, vaikka Rahkaäijäkin sitä ehdotti. :D

      Poista
  8. Oon "varmuuskopioinut" fb:iin yli 50 kuva-albumia ja monissa se max.200 fotoo.
    Viimeks' kun hain sieltä kuvan, FB kiitti mua sp:lla ja toivotti tervetulleeksi takaisin... ja toisella viestillä halusi varmistaa,et se olen Minä...
    Kerran kehuin etten oo koskaan saanut ylinopeussakkoja,ei mennyt kauan kun oli sakko kädessä.
    Jälki-istunto kuuluu jokamiehenoikeuksiin,varsinkin pojilla!
    Olette nykyään coolisti hortonomia,niin muistuttaisin "Rastaverkko mansikan taimelle,tai jää sato vielä pienemmäksi.
    "kun asutte korkealla ja joku urpo valelee alakerrokset bensalla jne" niin teillä on kaapissa köysi,millä laskeudutte vaaratilanteessa maahan! Tikasauton odottaminen ja et se yleensä pääsee ympäri talon pelastaa voi kestää ja saattaa olla tikkaat alimittaiset...
    Noista Neidon rintakarvoista "epäilen et bikinirajan vahaus vaan jäänyt väliin"
    Aurinkoisia Päiviä vaikka "seivauksen" parissa Rahkaväelle!
    t.virallinenvalvojaM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai ne rastaat näin lähelle ihmistä uskalla tulla? Tai sitten saadaan lemmikkirastaita!
      Toi tulipalo on kyllä siitä paha, koska tikasauto ylettää kerrosta alemmas, mutta me jädään hädän sattuessa jumiin. Voiskohan noista rintakarvoista punoo semmosen pelastusköyden, jolla sit pääsis alas?
      Aurinkopäiviä myös sinne!

      Poista
    2. Niii.i. Sun rintakarvoista tulis liian liukas köysi,walitettavasti.
      Kyllä rastaat uskaltaa sun kypsät mansikat tulla syömään...
      Mulla maalla niin rohkeita rastaita,etten saanut niitä häädettyä marjapensaasta. Kirosin,potkin ja pyörin pensaiden ympäri...ne vaan räksytti ja olivat sen askeleen edellä. Toisaalta oon antanut lintujen syödäkin mahansa täyteen,en karkoita niitä oikeasti mitenkään. Ahneita ovat,saattaa mennä pensas poikineen,ettei yhtään marjaa jäänyt ja hetkessä. Ihmettelin yks' kesä,kun höyheniä pihalla,meinasin et haukat,pöllöt syöneet pari tirppaa. Mut syksyllä asia selvisi,kun mm. omenapuista lehdet tippu,et syyllisiä olivatkin mun mopet!! Sillä puissa oli pesiä,joiden juniorit mun mopet olivat vetäneet lärviin...kun olivat maahan "pudonneet", jo pelkästään siitä syystä mulla on rastaille ym linnuille pöytä katettuna! Ite en rupee mehu ruljanssiin,niin saavat räksät popsia marjani... t.rastasM

      Poista