lauantai 11. toukokuuta 2013

Mäyrä, kyy ja mansikat

Olen todella hämmentynyt edellisen postauksen suosiosta, se on jo nyt kaikkien aikojen luetuin Rahkamuija-pläjäys. Erityisen liikuttavaa oli se, millä antaumuksella kommentoijat heittäytyvät mukaan topless fitness -tähtemme sielunmaisemaan, kannustusjoukot ja sponsorit ovat jo valmiina taistoon. Monet kommentit aiheuttivat varauksettoman huutonaurun, kiitos tästä! Ja uusille lukijoille myös tervetuloa! Tässä suosion huipulla on myös hyvä mainostaa, että Rahkamuijaa voi seurata myös Facebookissa.
Seuraavaa älynväläystä odotellessa voi kokeilla vaikka pelleily-tunnisteen alla olevia postauksia. En kylläkään lupaa, että siellä on mitään niin tajunnan räjäyttävää, kuin topless fitness. :D

Eilen kävin aamupäivällä vääntämässä rinta-selkä -pumppaustreenin ja nyt ainakin rintafileissä tuntuu! Tein ihan valtavan innovaation kulmasoudussa. Olen aina tehnyt kulmasoudun tangolla myötäotteella, mutta viime viikolla käsien väsyessä vaihdoin vastaotteeseen ja ihmettelin seuraavana päivänä, kun niin meni treeni kovaa selkään. Kokeilin sitä taas eilen ja kyllä,vastaoteella tehdessä tuntuma on aivan taattu! Miksei tätä kukaan kertonut mulle aikaisemmin? :D Selkää kiusoittelin leuanvedoilla, ylätaljalla ja kulmasoutu+alatalja-superilla. Rintalihat sai kyytiä vinopenkissä, flyeseissa ja crossoverissa.

Eilen töistä kickbikella potkutellessa huomasin, että puihin on alkanut pukkaamaan lehteä, aivan ihanaa! Sitä lähdettiinkin juhlimaan Kauppiin maastopyöräilyn merkeissä. Pakettiauto on pyöräilijän onni! Pyörät saa viskattua autoon eikä tarvitse ajaa näännyttäviä siirtymiä.
Korpraali Vuohensilta löysi metsästä heti mieleiset poseerauspaikat.

Huuiiiii!
Kaupissa meitä odotti kallioiset polut ja tarjosi metsä myös yhden huikean yllätyksen. Kallion päällä puskassa meni iso eläin ja vaikka elukka näytti aivan tutulta, nimeä joutui vähän aikaa hakemaan mielestä. Näätä, supikoira, kettu... Eikun siis MÄYRÄ! Aiemmin olen nähnyt mäyrän vain Miina ja Manu -kirjoissa ja (hirvittävässä) lastenohjelmassa nimeltä Kaukametsän pakolaiset. Harmittavasti kamera oli juuri silloin repussa. Mutta onneksi paint-lahjani ovat vertaansa vailla!
Pirkan pyöräily lähestyy uhkaavasti ja jopa ilmottauduttu on, joten täytyy ainakin näön vuoksi ajaa myös maantiepyörällä ennen sitä. Tänään mut kylläkin huijattiin vääryydellä ja viekkaudella maantielle. Perheemme maantievastaava eli Rahkaäijä ilmoitti, että lenkin pituus on noin reilut 40 kilometriä ja sehän kuulosti ihan kivalta lauantai-lenkiltä!
Maastokengät vähän syö uskottavuutta, mutta muuten olin ihan tyytyväinen tähän "päivän asuun". 

Kerrankin ei voi kun ihailla Rahkaäijän tyylikkyttä ja värien sopusointua, melkein uskottavuuskateus iskee!

Aloin vahvasti epäillä matkan pituutta, kun tietä tuntui loputtomasti jatkuvan Teiskon perällä. Lopulta matka olikin melkein 70 kilometriä ja vähän protestoin, sillä haluan henkisesti valmistautua ja virittäytyä etukäteen, jos pyörän päällä joutuu viettämään kolme tuntia. Nillitykseni kuitenkin väheni huomattavasti, kuin pysähdyttiin matkalla jäätelölle.
Hymy on täysin tekaista, koska sorruin johonkin kevyeen sorbettijäätelöön...


...mutta tasoitin tilanteen ryöstämällä Rahkaäijän tuutin perät.

Villin luonnon ihmeet eivät loppuneet eiliseen mäyrään, vaan tänään vastaan luikerteli kyy. Se hengaili aika uhkarohkean näköisesti keskellä tietä, tuskin eli kovin kauaa sillä menolla.
Tää oli ehkä neljäs käärne, jonka olen lyhyessä elämässäni nähnyt, siksi piti ihan kuvakin ottaa!
Jos jotain opin tältä pyöräreissulta, niin se on se, että juoda pitää enemmän, varsinkin kun kelit alkaa lämpenemään. Olen huono juomaan vauhdissa ja pysähdeltyä tulee aika vähän. Mutta taidan olla juuri niitä ihmisiä, jotka opettelee tällaiset asiat kantapään kautta. :D Nyt muistan, kun vähän tuli huono olo!
Kohta kaikki on totaalisen kyllästyneitä "Kesän ekat mansikat <33" -kuviin, joita puskee joka tuutista, mutta vielä ennen sitä on pakko pistää kuva ekoista mansikoista. Vähän kovia eikä edes makeita, mutta ne olikin espanjalaisia.
Rahkalaskuri vuoden alusta: 226

10 kommenttia:

  1. Saatte pitää itseänne onnekkaina tuon mäyrä-bongauksen suhteen, se on melkein harvinaisempi nähdä kuin karhu! (riippuu tietty alueesta mutta mäyrä on aivan todella arka eläin ja melko harvinaista nähdä sellainen luonnossa)
    Oon kade!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Luinkin jostain, että se on yöeläin, mutta kello olikin jo lähempänä yheksää sillon. Eikun vaan huomenna Kauppiin illalla kytikselle.:D

      Poista
  2. Minäki oon kateellinen mäyrästä...en tosin tiiä onko täälä pohjosessa ees moisia elukoita. Käärmeestä en sen sijaan oo yhtään kateellinen. Viime syksynä törmäsin elämäni ekaa kertaa käärmeeseen (enkä oo ihan eilen syntyny) ja kyllä säikäytti. Onneksi se oli pururadan reunassa ja tilanne tuli niin nopiasti vastaan, että tein vain äkillisen loikan mahdollisimman kauas ja pingoin aika haipakkaa pyörälle ja sillä kotia. Mulla on kammo kaikenlaisia luikertelevia elukoita kohtaan. Kerran jopa naapurin kissan häntä aiheutti ahistusta, ku se silleen kiemurteli silittäessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käärmeet hengailee ilmeisesti vaan tietyillä paikoilla, koska itekin on tullut nähtyä niin harvoin, mutta jotkut sanoo tappavansa semmosia harvase päivä jostain kesämökin pihasta.:D Mä olin jo ihan pannareissa tosta mini-kokoisesta kyystä, joka vaan oli paikallaan, pelkäsin että se hyökkää kun joku anakonda. Musta alkaa vähän tuntuun, etten ole kovin suuri kissojen ystävä.:D kai kuristit sen kissan hännän ihan varmuuden vuoks hengiltä?

      Poista
  3. Vautsi, mäkin tahtoisin nähdä eläviä eläimiä luonnossa! :D Olen peräti kaksi city-kettua nähnyt ja joskus pienenä lapsena kuulemma kyyn, mutta en edes muista sitä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annan hyvän vinkin, eläviä eläimiä näkee kun lähtee luontoon. ;) ei vaan, on tommonen mäyrän tai käärmeen kohtaaminen aika eksoottista ainakin mulle, vaikka lapsuudenkodin vieressä pyöri peuroja ja hirviä ihan alvariinsa. Mutta ne ei ole yhtään jänniä!

      Poista
  4. Vau mikä luontobongaus! Pitää ihan tulla mainostamaan, että oon itekin kertaalleen bongannut tän ilmeisesti ihmisiä aika tehokkaasti välttelevän metsäotuksen. Se oli varmaan toissakesä, kun hengailin Saarijärvellä meiän pihassa auringonottopuuhissa, niin mäyrä hiiviskeli vaivihkaa pihan poikki. Vähän olin kyllä äimänä että mikä mötkäle se tuo, mutta ei se oikein mikään muukaan voinut olla. Sikspä noita varmaan ei oikein nääkään, kun nehän taitaa enempi liikuskella yöllä ja hämärissä. Mut täytyypä jatkossa pitää Kaupissa lenkkeillessäkin silmät auki! Ihan kohtuupelottavalta kyllä näyttää tuo Rahjaäijän pyöräilymeno siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on melkein pelottavan kokonen mötkö! Onneks ne taitaa pelätä ihmisiä enemmän, ku mä sitä, niin ei tarvii kantaa huolta, että sellanen hyökkää.:D Kannattaa tosiaan olla varuillaan sen kallion lähellä, missä toi tykki on, siellä se elukka lymyää!
      Mää pistän vaan silmät kiinni, kun toi ukkeli koheltaa pyörällä ja jos kuuluu kaatumisen ääni, sitten ehkä avaan ne.:D

      Poista
  5. Yleensä käsketään pitää silmät auki, mutta Kaupissa en suosittele. Siellä on taas bongattu perinteinen "puskavemputtaja".. Ihanata. Mäyräbongauksesta olen kyllä kateellinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D myös se vaara on olemassa, kun poistuu kotoa johonkin.:D
      Mäyrä oli kyllä mahtava kokemus!

      Poista