perjantai 10. tammikuuta 2014

Unelmat toteen ja reidet mäsäks!

Mä ja Rahkaäijä ollaan melko vahvasti semmosia "unelmat on tehty toteutettaviksi" -ihmisiä ja jotain odotettavaa on koko ajan oltava. Tällä hetkellä unelmatehtaassa on työn alla Ratareisi-pyöräilytapahtuma juhannukseksi. Me ei jääty odottamaan, että joku järjestäisi 24 tunnin pyöräilyn moottoriradalla, vaan houkuteltiin mukaan vähän muita vähän sopivasti hulluja (terkkuja vaan Jaanaballe ja Juhaballe) ja päätettiin järjestää se itse. Tapahtuman järjestävä Ratareisi-yhdistys perustettiin syksyllä ja nyt on ilmoittuminen auki, eikun vaan pää edellä juhannusta ja Alastaroa kohti.
Tänä aamuna avattiin tapahtumalle nettisivut, josta löytyy myös ilmottautumisohjeet ja lisäinfoa. Tuu meidän kanssa viettään sporttinen juhannusviikonloppu Alastaroon!
Koska juhannus on ihan just ja koipien täytyy olla sitten tikissä, käytiin treenaamassa tänään vähän jalkoja. Lähemmän ajan tavoite on se, että tänään jaksetaan istua leffateatterissa kolme tuntia tuijottamassa Leonardo DiCaprioo.
5x10 75 kg. Käy jo aeroobisesta urheilusta.
Lämppäilyjen jälkeen hyökkäsin mave-tangon kimppuun, niin kuin jokaisessa jalkatreenissä viime aikoina. Raskaat jalkaliikkeet on käynyt aika vähiin, kun kyykky ei ole onnistunut polviongelmien vuoksi. En varsinaisesti halua edes tietää, kuinka paljon takareidet ovat lähteneet keulimaan viime kuukausien aikana.
Rahkamuija sai vähän aikaa sitten fanilahjan, uuden salipullon rikkoutuneen tilalle! Ja vielä vihreän! Suurkiitos Rahkaäijän ihanalle siskolle. :)
Maastavetojen jälkeen olin jo hakemassa kuminauhaa kaikenlaisia etureisijumppanitkutusta varten, mutta katselin hyvin kaihoisasti kyykkyhäkkiä kohti. Kyykkyä ei pysty tekemään syvälle, edes voimanostosyvyyteen, ja vajaat kyykyt on ihan naurettavaa pelleilyä, enkä saa niitä tuntumaan missään. Sitten Rahkaäijä ehdotti boksikyykkyä, se jäisi tarpeeksi vajaaksi, mutta sillä saa etureisiin tuntumaa. Ja voi pyhät bodauksen jumalat, boksikyykky oli juuri se, mitä kaipasin! Ei sattunut mihinkään, mutta kyllä meinaan tuntu!
Selässä ei ollut kuin 35 kiloa, mutta tällaisen kolmen kuukauden kyykkytauon jälkeen se oli täysin riittävästi mulle. Sarjojen jälkeen olisin melkein voinut tirauttaa muutamat onnenkyyneleet, niin paljon olen kyykkyä kaivannut. Mutta en kuitenkaan niin paljon, että haluisin jokaisen toiston jälkeen tirauttaa ne kyyneleet kivusta. Boksikyykky, tulit pelastamaan mun kaikki jalkatreenit!
Rakas kyykkytango, aletaanko taas seukkaan?
Ihan kun ei muuten huomenna jalat olisi amputointia vailla, niin pumppailin vähän etureisiä, ja jos joku on joskus väittänyt, että bloggaajat on teatraalisia ja vähän turhan dramaattisia, niin tässä on siitä todiste.
Mutta tuntu kyllä oikeesti ihan kauheelta!
Nykyään on yks suuri klisee kirjottaa jalkatreeni-postauksen loppuun, että "joo siis oli niin rankkaa, hyvät et jalat kanto ulos salilta ja ne vaan sheikkas holtittomasti", niin tänään kyllä kävi niin. Ei kyykkyä korvaa mikään! 

Hauskaa viikonloppua!

Rahkalaskuri: 623

8 kommenttia:

  1. Boksikyykky on kyllä yllättävän jees. Olin ennen sen kokeilua ollut, että ihan nössöjen hommaa, mutta kyllä silläkin tuntumaan saa! Ja uskaltaa ottaa vähän enemmän painoja peliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kanssa kauheet epäilykset sitä kohtaan, että se sopii vaan alottelijoille, jotka ei osaa vielä kyykätä. Mutta se menee juurikin etureisiin ja sitä tässä kaivattiin!

      Poista
  2. Boksikyykky on taivaan lahja meille polvivammaisille! (sysään syyt polville, vaikka kyykkyongelmat johtuukin ihan vaan omasta venymättömyydestä..) Rahkaäijä on pantannu tietojaan siihen asti että väkipakolla oot treenannu terästakareidet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua, miten en ole edes ajatellut koko boksikyykkyä omalle kohdalle aiemmin! Nyt on tosiaan ainakin takereisissä paukkuja, vielä kun saa etureidet samalle tasolle niin avot! :D

      Poista
  3. Aaaaw, jalkatreenisamis <3 Ihan herkistyin siitä että pääsit kyykkäämään boksivariaation voimin. Kyllä kunnon tankotanssi vaan saa miehenkin kyyneliin. Leoko on rakkautta.

    P.S. Onko sitä polvea sen kummemmin tutkittu tai hutkittu ammattilaisvoimin, onko jotain kuntoutusta menossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä vähemmästäkin herkistyy, kyykkääminen on sentään todellinen sydämen asia! Mutta nyt herkistyminen on lähellä siksi, että ihan niinku joku olis vaihtanut reisien tilalle jotkut puupökkelöt. :(

      Yks fyssari sitä vähän hutki ja oli sitä mieltä, että siinä olis kondromalasia ja itse asiaan lisää perehtyneenä totesin, että ainakin kaikki oireet täsmää. Eli käytännössä rusto on konahtanut hommiinsa ja alkanut pehmentyä ja kulua pois. Nam!

      Poista
  4. mites tuo boksikyykky sit eroaa tavallisesta versiosta hmmm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä pistetään joku "boksi", eli vaikka penkki tonne taakse ja käytetään perä vähän niinku istumassa siinä ja sitten ponkastaan ylös. Boksin korkeudella ei sinänsä ole väliä, mutta mikäli boksi on noin korkea, ku mulla tossa oli, jää kyykky vajaaks. Ja ainakin mun on helpompi tehä vajaita kyykkyjä tollain, ilman boksia ei tuu mitään. :)

      Poista