maanantai 27. tammikuuta 2014

Maanantain turinat ja murinat

Olen viime aikoina potenut pientä työmatkapyöräilytuskaa, koska tällä hetkellä ainoa kelvollinen reitti sisältää pelkästään kevyen liikenteen väylillä kihnuttamista ja sellainen ei nappaa. Maantiepyöräilykausi on asia erikseen. Eilen Rahkaäijä kuitenkin keksi, että nopein ja lyhyin reitti Hervannasta Ikeaan menee suoraan Särkijärven poikki. Koska järvi on nyt tukevasti jäässä ja lunta jäällä vain pieni kerros, oli työmatka ihan tosi helmi! Melkein jäin kurvailemaan jäälle loppupäiväksi, mutta lopulta sunnuntaipalkan kutsu oli liian houkutteleva.
Kesällä voi sitten uida yli.
Myös leuanvedon kutsu oli tänään aivan liian houkutteleva, eikä mikään estänyt treeniä! Leuanvedossa on ollut muutaman viikon motivaatiokuoppa, mutta siitä pääsee yli vaan vetämällä leukoja. Mulla motivaatiokuopasta ylös kömpiminen onnistuu lyhyillä sarjoilla, mutta ne vaatii tietysti vähän lisäpainoa. Olis muuten varaa ottaa vähän lihaa peräosastolle, että lisäpainovyö pysyisi paremmin päällä. :D
Edellisessä postauksessa kyseltiin vinkkejä ojentajatreeneihin. Mä yritän pitää sen linjan täällä blogissa, että en liiemmin ala ketään neuvomaan, mutta mielelläni kerron miten ite teen asiat. Olen ihan amatööri, enkä siksi oikea ihminen neuvomaan ketään.
Ojentajat, eli tuttavallisemmin takaläskit, oli oikeastaan syy siihen, miksi päädyin salille. Mulla oli ojentajalihasten tilalla höllyvät lötköpussit ja niistä halusin eroon. Nyt lötköt on vähän pienentyneet ja täyttyneet lihaksella. Mullahan ei siis ole erikseen mitään käsipäivää, joten ojentajatreeni tulee aina esimerkiksi penkin tai olkapäiden jälkeen. Molemmissa tarvitaan ojentajaa, joten ihan tuoreita lihaksia ei tarvitse lähteä tuhoamaan. Mun ikuinen lemppari on pushdown taljassa, sillä saan aina tuntumaa.
Toinen vakkariliike on "pumppailu taljassa", oikeasta nimestä ei mitään hajua. :D Siis vähän niin kuin ranskalainen punnerrus seisaaltaan. Tässä joudun yleensä kovasti keskittymään, että teen työn ojentajilla, enkä millään muilla lihaksilla.
Kickbackia teen harvemmin (koska se on vähän nössöö...), samoin ranskalaista punnerrusta (koska se on rankkaa kyynerpäille ja ranteille), mutta toisinaan teen alkuun dippejä. Dippejä en kuitenkaan pysty tekemään niin massiivista määrää, että se kävisi ojentajatreenistä. Dipit penkkiä vasten on taas huomattavasti helpompaa ja niitä teinkin muutaman sarjan vielä muiden ojentajaliikkeiden päälle. Tässä yhteydessä en voi olla muistuttamatta dippitieteen dosentin R. Ahkamuijan kehittämästä dippi-elämäntavasta, johon voi heittäytyä täysin ojentajin mukaan! Oldie but goldie. :D

Ja sitten ihan pari sanaa siitä, kuinka käyttäydytään salilla. Kenellekään ei voi tulla yllätyksenä, että tammikuisena maanantai-iltana seitsemän aikaan on salilla varmasti jokunen kanssatreenaaja. Tänään kuitenkin eräs salin vakiokalustoon kuuluva treenaaja otti tilanteen aika raskaasti ja vittujen ja saatanoiden säestämänä kuulimme, kuinka yhtään käyttökelpoista tankoa ei ole vapaana. Kuulostaa hauskalta tilanteelta, mutta sillä hetkellä ei ollut erityisen huvittavaa, kun jenkkijääkaapin muotoinen bodari raivoaa samassa huoneessa pää punaisena, kuinka koko sali on perseestä ja muut treenaajat on paskanaamoja ja höpöhöpötreenaajia, jotka vaan homoilee. Kunnon roid rage. Onneksi mulla ei sillon ollut yhtään tankoa käytössä.
Tangot oli tehokäytössä.
Ottamatta yhtään kantaa siihen, kuka on höpöhöpö ja kuka ei, pisti pahemman kerran ketuttamaan kyseinen tilanne. Omissa silmissäni miehen arvostus putosi ihan nollaan ellei pakkaselle, mutta enemmän harmittaa se, että jos kuulolla sattui olemaan vasta saliuransa aloittaneita kanssatreenajia. Olisin varmaan kakannut housuun pelosta, jos olisin ollut vasta ekoja kertoja salilla. Mä ainakin arvostan ihan jokaista kanssatreenaajaa niin paljon, että jaksan odottaa vuoroani ja ymmärrän sen, että treenaajia on monen tasoisia. Kenenkään toisen treeni ei ole yhtään sen vähäpätöisempää, vaikka funktiona ei olisikaan kasvaa hulluksi lihakasaksi. Valoja päälle nyt!

14 kommenttia:

  1. Kickback on erittäin hyvä eristävä ojentajaliike ihan treenin vikaks liikkeeks :) hitaasti tehtynä ei tartte isookaa romua, ku tuntuu. Ainaki mulla. Mut eihä se kovin coolilta näytä tehä sitä jollai lelupainolla. Siksiköhän mäkin teen sitä niin harvoin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tehtiin jo ihan saliuran alussa selväksi, että se on vähän nolo liike, niin olen lähinnä ihan vaan muutaman kerran kokeillut. :D Ja keksin kyllä aika monta nolommaltakin näyttävää liikettä, mutta silti vieroksun sitä.

      Poista
  2. Pullover + penkkidippi! Vie mehut alleista kuin alleista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein! Ja mun kokemuksen mukaan alleja ei voi treenata milloinkaan liikaa! ;)

      Poista
  3. En oikein tykkää mistään ojentajaliikkeistä, mutta kapea penkki on ihan jees, sitä voin suositella.

    Zsus mitä rageajia teidän salilla käy. Käy mielessä vaan, että olis ollut aika kutkuttavaa tehdä jotain hauiskääntöjä tai kapeaa penkkiä (tai muuta turhaa "höpöhöpöliikettä") pelkällä tangolla ja sarjojen välillä hihkaista sille, että "moikkelis moi höpönassu! Tää tanko vapautuu 23 minsan päästä!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli jossain ohjelmassa vähän aikaa kapea penkki ja se on muuten raskasta! Takaläskit kiittää.

      Onneks toi kaveri on ihan yksittäistapaus, muu porukka on varsin leppoisaa. Mua rupes vähän naurattaan toi "moikkelis moi höpönassu" :D Kaveri olis varmaan riemastunut entisestään!

      Poista
  4. Mulla on samat vakkariliikkeet ojentajille ja joskus teen skull crusheria (eli ranskalainen tangolla, kuulostaa ärjymmältä englanniksi). :)

    Meillä on niin pieni sali, että sielä on vaan yks kunnollinen tanko (suora, hyvät karhennukset) ja yks pieni soppi kyykkyä/mavea varten, mutta silti pärjätään ihan ok. Toki joutuu jonottelemaan jos haluaa just sen tangon eikä muut kelpaa. Jos ite teen kyykkyä ja siihen tulee toinen tekemään mavea isoilla romuilla, niin kysäsen haluaako paremman tangon. Ja sitä ennen se toinen on kysyny, että haittaako jos tekee samaan aikaan mavea. Että ihan näin puhumalla on tähän asti hoitunu hommat eikä kenenkään oo tarttenu hermostua :) Ite tosin hermostuin kerran, ku eräs herra kyykkäili kaverinsa kans 50 minuuttia, 10 minuutin palautuksilla ja välissä EI voinu tehä. Mutta se hermostuminen oli semmosta sisäistä, en alkanu huutamaan kellekkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää aina pelkään murskaavani oman kalloni ranskalaisessa, niin en uskalla tehdä sitä. :D

      Just tommosta joustavuutta siellä salilla tarvitaankin, varsinkin kun tilaa ja tarvikkeita on vähän. Mutta pitkällä pinnalla ja hyvällä mielellä pärjää pitkälle. Ja pahan paikan tullen voi aina vähän soveltaa, vaihtaa liikettä tai tehdä sen myöhemmin.
      Mää en olis varmaan pystynyt hillitsemään kielenkantojani, jos olisin kattonut tollasten herrojen treeniä. Olis saattanut joku muka-näpsäkkä kommentti niille lähteä.:D

      Poista
  5. Mä käyn kampaajalla. :) Päähän heitetään yleensä sellanen violettiin taittuva punanen, joka sitten haalistuu tämmöseen, mitä se on nyt. Mulla pysyy punanen melko hyvin hiuksissa ja yleensä kampaajalle mennessä suurin ongelma onkin jäätävä tyvikasvu. :D

    VastaaPoista
  6. Mitä helvettiä, teet 50 kilolla ojentajapunnerrusta taljassa?! Meinasin pärskäyttää rahkat nenän kautta näppäimistölle kun suurensin tota kuvaa ja katselin painopakkoja suurennuslasilla. Erinomainen liike kyllä, itse tykkään käyttää täysin suoraa tankokahvaa, sulla taitaa olla se vähän käyrä?

    Kunnon roid rage! Ehkä oli unohtanut ottaa Animal Extreme Hardcore-treenibuusterit ja mieli oli vähän maassa :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää oon vähän huolissani sun näppäimistöstä, että mitä kaikkea siinä kasvaakaan, kun aina sinne lentää jotain ja vielä nenän kautta! Ties mitä räkä-rahka-bakteereita!
      Mä oon kyllä joskus kiinnittänyt huomioo, että ei juurikaan tarvii vähentää painoja, jos joku perusjamppa on ollut vääntämässä ojentajaa ennen mua. Olen siis onnistunut siinä missä moni epäonnistuu, hankkimaan läskiin voimaa. :D

      Hyvin mahdollista, ihan jännittää, että onko tänään ottanut buusterinsa!

      Poista
  7. Kuulostaa huikealta reitiltä pyöräillä. Mä kävin paljon viime talvena tuolla järvellä hiihtelemässä ja tykkäsin ihan hurjasti. Mystinen järvi keskellä metsää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi upea paikka, en taida enää tietä pitkin kulkea, kunnes jää sulaa alta. :)

      Poista