lauantai 4. tammikuuta 2014

Ei tartte mennä merta edemmäs kalaan

Näin jossain sellaisen kuvan, jossa tyytyväisen näköinen mies makasi rahakasan päällä ja kuvassa oli teksti "Kuntosalin omistaja tammikuussa." Toisten kesäkunto on toisten rahasampo. Suurissa kaupungeissa ihan jokaiselle löytyy varmasti sopiva sali, mutta entäs jos sattuu asumaan niin sanotusti kasvukeskuksen ulkopuolella? Olin muutaman päivän Hämeenlinnan eteläpuolella Turengissa ja kävin tsekkaamassa kunnan kuntosalin. Etukäteen olin kuullut vain huhuja punttisalin varustuksesta, enkä tiennyt yhtään mitä odottaa. Melkein leuka putosi lattialle, kun huomasin, että kuntosalilta löytyy penkki- ja kyykkypaikat, usempi tanko ja Leokon levypainoja aina 50 kiloon asti. Lisäksi treenikalustoon kuului kattava lajitelma käsipainoja, taljat, tosi hyvä leuanvetopaikka, kahvakuulia ja tietenkin erilaisia vitkuttimia, mutta mulla ei ole tapana noteerata niitä.

Ja tämä täysin pätevä treenivarustus olisi käytössä joka päivä 6-22 erittäin kilpailukykyiseen hintaan, puoli vuotta maksoi alle 140 euroa. Ja sekaan tuntui mahtuvan, kuten kuvasta voi nähdä!
Miksi nyt mainostan jotain peräkylän kunnan kuntosalia täällä? No koska samanlaisia aivan päteviä ja puoli-ilmaisia kuntosaleja löytyy ympäri Suomen, on siis olemassa muitakin vaihtoehtoja, kun All Inclusive -kuntokeskukset tai kotijumpat kuminauhan kanssa. Ja mikä parasta, yleensä tällaisiin saleihin ei tarvitse sitoutua loppuelämäksi tai edes loppuvuodeksi. Mää maksan ihan mielelläni veroja, kun niillä ylläpidetään näin hienoja asioita. Täällä Tampereellakin Nääshallissa voi treenailla ihan naurettavan pienellä kertamaksulla, voi järkätä vaikka kyykkytreffit kavereiden kesken. Sellaiset on muuten huomenna luvassa!
Mulla oli tänään työmatka-aiheiset treffit rakkaan täysjoustomaasturini Rauskin kanssa. Rahkaäijä lähti jollekin herrasmiesliiga-lenkille toiselle puolelle kaupunkia, eikä mua huolittu mukaan, joten ihan itsekseen sain ajella. Pistin elämäni risaseksi ja kokeilin uutta reittiä töihin. Vaikka pysyin ihan pururadalla, (taaskaan ei tullut hiihtäjiä vastaan) jouduin ottamaan yhden varmistuspuhelun, että olenhan oikealla reitillä.

Ajelen aina Rahkaäijän perässä niin nollat taulussa, että yksin pyöräillessä en ole koskaan ihan varma reitistä. Tällä(kin) kertaa kuitenkin pääsin perille ja vielä ihan aikataulussa. Varsinainen maastopyöräily-inspis on tällä hetkellä melkein pakkasen puolella, koska kuran määrä on rajaton, ja pimeällä ajaminen on tylsää, jollei ole lunta. Viime talvi oli todellista talvipyöräilyn kulta-aikaa, mutta nyt ei voi sanoa samaa. Melkein tekisi mieli nostaa maantiepyörä alas talviteloilta ja lähteä Vehoniemeen munkille!

Rahkalaskuri: 612

12 kommenttia:

  1. Mää testasin viime kesänä myös Hervannan (urheilutalon?) yleisen kuntosalin ja se oli oikein passeli mesta eikä hinta tosiaan päätä huimannut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aivan hyvä myös, mutta toisinaan aika ruuhkanen. Ja hyvä kans kun pääsee kertamaksulla!

      Poista
  2. Tosi hiano kuva toi missä oot noitten renkaitten takana kuvailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuli hieno kuva, vaikka käytännön pakosta joutui ottaan kuvan renkaan välistä. :D

      Poista
  3. Kävin toissa jouluna kotipuolessa kahella (kyllä, kaks kuntosalia yhessä tuppukylässä!) verovaroin ylläpidetyllä salilla. Toinen oli asiallisesti varusteltu ja paikat oli järjestyksessä (ja sielä oli paljon pappoja). Toinen oli sitten aika mielenkiintonen tapaus. Käsipainoja oli 2x6kg, 2x40kg ja 1x10kg ja kyykkyhäkin varmistusraudat oli pultattu (!) niin korkealle, että ei voinu ku vähän polvia taivuttaa ja johan kolisi. Vähän aikaa piti jopa miettiä, että onko tää sittenkään kyykkyhäkki, mutta en keksiny mikä muukaan se olis.

    Ois ihan jännä käyä kiertelemässä paikkakunnan kaikki semmoset salit, joissa saa käydä ilmaseksi tutustumassa. Ja toki ruuhka-aikaan, että näkis mahollisimman paljon uusia naamoja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, siinä on käsipainoissa kunnon progressio, saa vähän aikaa vääntää hauista kutosilla (tai yhdellä kympillä), että saa nelikymppiset käyttöön. :D Se kyykkyhäkki oli tarkotettu ehkä vaan pohjetreeniin! Mutta jos salin varustus on tota tasoa, tulee vaan harmitus siitä, että kuinka paljon parempi ja käyttökelposempi se vois olla.

      Uteliaana ihmisenä tykkään käydä erilaisilla saleilla kattomassa, että mikä on meininki ja varustus. Eläkkeellä vois kiertää vaikka kaikki Suomen salit ihan vaan huvin vuoks!

      Poista
  4. Olen tosiaan miettinyt, voisko maantielenkille mennä, vai olisko liukasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pari päivää sitten oli sen verran kuivaa, että jos ei olis tappajasepeliä kelveillä, olis varmasti pystynyt ajaan. Eikä olis juurikaan kylmempää, kun viime maaliskuussa, kun aloitettiin maantiekausi. :D

      Poista
  5. Meillä päin ainakin on hiekoitettu jo sen verran (silloin yhtenä viikonloppuna, kun oli lunta), että se voisi pilata maantielenkin tunnelmaa. Muuten se olisi ihan varteenotettava vaihtoehto. Mä vaihdoin jo kerran nastat alle - ja eilen vaihdoin ne pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kylvettiin sepeliä ihan kaikkialle, missä vähänkään on asfalttia saman tien kun oli yhden yön pakkasta. Mulla on jäykkäperämaasturissa nastat enkä nyt millääääään jaksais vaihtaa niitä pois, tulis nyt edes vähän lunta!

      Poista
  6. Totta turiset noissa kuntosali asioissa. Ja itsekin kun olen nyt tykästynyt painonnostoon, tunnun jättävän nuo kuntosalin muut hilavitkutin laitteet omaan rauhaansa ;) Mitä niillä nytkyttää kun ihan samat lihakset saa treenattua tangolla ja painoilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jo pelkästään siksi ikuinen viha vitkuttimia kohtaan, että en todellakaan osaa säätää niitä itelleni sopivaksi. Ja joskus niissä vitkuttimissakin loppuu painopakka, mutta tangon kanssa mahdollisuudet on rajattomat! :D

      Poista