Jenkkifutista ja pähkinävoita

Eilen Pyynikin kentällä järjestettiin jenkkifutisjoukkue Tampere Saints Naiset  try out -treenit ja Rahkamuija pyydettiin mukaan testaamaan tätä hyvin eksoottiselta kuulostavaa lajia. Mun tietämys lajista etukäteen oli aika nolla, muutaman kerran olen nähnyt telkkarista, kun isot miehet tönii toisiaan.

Pyynikin kenttä. Superkirkkaat wanna-be-auringot kentän laidalla vaikeutti valokuvaamista huomattavasti.

Treenit alkoivat puoli yhdeksän aikaan illalla ja kotona pukeutuessa ajattelin, että parempi pistää liikaa kuin liian vähän päälle. Pois vaatteita saa aina. Ilmeisesti aliarvioin pahasti syksyn hyytävyyden, eikä vaatteita tosiaankaan tarvinut heitellä pois, vaikka tuli liikuttua oikeastaan koko ajan. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja ihan etenkin sormet, kun ei ollut hanskoja.

Onneks oli sentään pipo!

Mutta sitten itse tapahtumaan! Paikalle oli saapunut 15 urheaa naisihmistä katsomaan mistä on kyse ja tyttäret pääsikin heti hölkkäilemään kenttää ympäri. Sen jälkeen vuorossa oli kaikenlaista lämmittelysäntäilyä ja pientä venyttelyä. Treenit veti siis joukkueen valmentajat ja mukana hääräilemässä oli tietysti myös joukkueen jäsenet itse. Alkulämmittelyiden jälkeen porukka jaettiin kolmeen eri ryhmiin ja näissä ryhmissä kokeiltiin erilaisia olennaisesti peliin liittyviä juttuja. Me aloitettiin pallon kiinniottamisella ja kappas vaan, sain pallon kiinni ehkä kerran. Kerran taisin kopata sen syliini, mutta siihen jäikin onnistumiseni pallon kanssa.

Pallo. Mutta ei pyöreä.

Huomattavasti paremmin sujui taklaaminen, jossa nostettiin kaveri taivasta kohti. Tytöt kiljui, kun teurastettavat, kun ensimmäisen kerran jalat irtosi maasta, mutta oli hauskaa huomata, miten kymmenessä minuutissa pääsi jutun juonesta kiinni. "Aii, näin se siis menee!" Vaikka kaverin ilmaan nostaminen kuulostaa hurjalta, ei kukaan silti ottanut osumaa tonttiin, vaan kaikki pysyivät suurin piirtein pystyssä.  Meikä ja parini kolautettiin kerran mehevästi polvet yhteen, mutta pienen tuskan irvistyksen jälkeen jo nauratti.

Joukkueen nimi tulee varmaan siitä, että valmentajat on tommosia pyhiä olentoja, joilla kirkas sädekehä päässä. Hitsi, kun oon hauska! Kaikki valmentajat rooleissa olleet kaverit vaikutti tosi asiallisilta ja mukavilta ukoilta!

Kolmannellakin pisteellä harjoiteltiin laitapelaajien taklausta. Kaverin rinnuksista kiinni ja rynnäköllä eteenpäin! Heheh, kuulostaa ihan mun jutulta, mutta töniminen olikin yllättävän vaikeaa. Tositoimissa en olisi saanut edessä seisovaa tyyppiä liikkumaan senttiäkään taaksepäin.

Kattokaa kun tönään ton kumoon!

Hnnngghhh, ei liiku!

Puolentoista tunnin äksönit jälkeen treenit tulivat päätökseen ja luulen, että joukkue sai monta innokasta naista mukaansa. Harrastamisen hintakaan ei ole kynnyskysymys, täysin kohtuullisen seuramaksun voi kuitata talkootyöllä ja varusteita löytyy kuulemma hyvin käytettynä, ettei kaikkea tarvitse ostaa uutena.
Tämä on siitä näppärä laji, ettei kaikkien pelaajien tarvitse olla samasta muotista veistettyjä, erilaisille pelaajille löytyy kyllä paikka kentällä.

Kaadu nyt pliis mun mieliks!

Mutta mitä mieltä oli Rahkamuija? Ainakin tällä tuntumalla laji oli tosi erilainen verrattuna yhtään mihinkään, mitä aiemmin on tullut kokeiltua. Hallittavia juttuja on tosi monta, eikä päästy edes sääntöihin asti, eli sellaselle joka haluaa vähän erilaisen, mutta varmasti haastavan harrastuksen, jenkkifutis on varmasti aika must-juttu. Mää tykkäsin myös taklaamisesta paljon, mutta koska kyseessä on pallopeli, pitäisi kai joskus olla tekemisissä pallon kanssa. Meikä ja pallo ei olla koskaan oltu ylimpiä ystäviä, eikä nytkään syttynyt pikarakkautta, vaikka pallo on kaikkea muuta kuin perinteinen pyöreä. Vanhana polvivammaisena myös vähän kauhistutti polvien puolesta, mutta laji ei kuulemma kuitenkaan ole tilastojen valossa polville yhtään sen julmempi, kuin vaikka perinteinen jalkapallo.

Kokemuksena amerikkalaisen jalkapallon testaus oli kyllä hauska ja erilainen, suosittelen kokeilemaan! Peukku ylöspäin on siis tuomio. Erityisesti Tampereen suunnalla vaikuttavien tytsyjen ja tätien kannattaa ottaa vinkistä vaariin, kun kerran kulmilla toimii akiivinen joukkue.

170 grammaa on aivan sopiva kerta-annos. Saatavissa oleva kilon maapähkinävoipurkki sen sijaan olisi ehkä kolmen päivän annos.

Ja sitten asiasta aivan toiseen. Tai no joo, on tämäkin asia tavallaan aika amerikkalaista. Eilen MASSin paketti vihdoin saapui ja sain pähkinövoini. Kerran erehdyin tilaamaan Meridianin maapähkinävoita samassa tilauksessa protskujen ja palkkareiden kanssa ja nyt on aina pakko ottaa ainakin yksi purkki syötäväksi. Viime kerralla testasin tuota mantelivoita ja tällä kertaa otin sitä ja uutena tuttavuutena cashewvoita. Voisin vaikka elää tuolla mantelivoilla, mutta kähjuuw oli pettymys. Cashewissa on sellanen tietty, aika tiukka oma makunsa ja se hyökkää tuosta voista aika pahasti. Mutta eiköhän se jossain rahkan seassa mene. Kun korkkaan tuon mantelivoin aikanaa, vedän sen lusikalla suoraan purkista. Ihan sellaisenaan. Parissa päivässä. Mmmm!

Ihan vaan, jos joku ei tätä ole vielä nähnyt. Ajaton klassikko.

Rahkalaskuri vuoden alusta: 463