torstai 19. syyskuuta 2013

Kohta työtön?

Heti eilen aamulla oli jo sellainen olo, että tänään tapahtuu jotakin. Jotakin suurta. Sisuskaluja painavasta huolesta huolimatta aloitin päivän terävästi jalkatreenillä. Yritän vältellä kelloa vastaan treenaamista viimeiseen asti, mutta voimakyykyt ja pitkät mavesarjat oli hoidettava vauhdikkaasti, että ehdin luennolle.
5/3/1 -ohjelma on sopinut mulle tähän mennessä tosi hyvin ja on tuntunut, että se on vienyt mukavasti eteenpäin maastavetoa, penkkiä ja pystypunnerrusta, mutta kyykky junnaa. Tekniikka on vielä kaukana täydellisestä ja romut painaa suunnilleen yhtä paljon, kuin päiväkotilasten hiekkalapio. Mutta en stressaa sitä,  eiköhän kyykkäilykin lähde sujumaan piakkoin.

Koko eilisen aamupäivän painelin raivokkaasti uutissivustojen päivitä-nappia, mutta sitten kun hetkeksi poistun Ampparit-sivustolta, Rahkaäijä bongasi pommin ennen mua. Tiimari hakeutuu konkurssiin. Oho. Tiesin tämän koko ajan. Onko mulla enää ensi viikolla töitä? Ei taidetakaan lähteä talvella mihinkään reissuun. Onko mulla joulua ollenkaan, jos en ole myymässä joulukortteja ja postimerkkejä? En oikein vieläkään voi uskoa, että loppu taitaa nyt tulla. Asia on vielä tosi paljon kesken, mutta selvää taitaa olla se, ettei meikän duunit jatku ainakaan Tiimarin nimissä enää. Olen tosi ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana Tiimarin viimeiset kolme vuotta ja samalla tosi pahoillaan siitä, että niin monelta osaavalta ja hyvältä tyypiltä loppuu työt.
Ei enää Tiimari-vappuja Annille. 
Lapsena mummilla ja vaarilla kyläillessä melkein parasta oli se, että pääsi käymään monta kertaa päivässä Tiimarissa ja R-Kioskilla. Maalaiskakaran pienet ilot, heh heh. Vaikka tänään olisi ollut se viimeinen työvuoro, ei mulla ole mitään syytä katkeruuteen. Joskus käy näin ja olen kolmessa vuodessa oppinut ihan valtavasti, niin erilaista kynistä ja kynttilöistä kuin erilaisista ihmisistäkin. Se vähän harmittaa, ettei ensi kesänä ole neljän viikon palkallista kesälomaa.
Tänään jo hymyillyttää.
Olen jo muutaman kuukauden huomannut kaipaavani jotain uutta elämään. Ei mitään radikaaleja muutoksia, mutta vähän ravistelua peruskaavaan. Luulen, että se mahdollisuus uuteen on juuri nyt. Vaikka ovi suuresti arvostamassani työssä painuu kohta kiinni, voi tilalle avautua toinen ovi johonkin uuteen ja hyvään. Olen jo nyt silmäillyt uusia mahdollisuuksia, mutta ei tässä kiirettä ole. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, ettei tätä kahdeksan polkupyörän ja palkkariämpäritornien sirkusta pyöritetä kovin kauaa pelkällä Kelan rahoituksella. Ja sitä paitsi, musta on kivaa, jos on muutakin puuhaa menossa kuin koulu ja harrastukset.
Karhuherra Paddington
Tänään sporttailuohjelmassa oli vain pilates, jota lupasin itselleni kokeilla kolme kertaa. Taidan jatkaa kokeilua jatkossakin, nyt se ei ole enää yhtään niin hirveää, kuin alussa. Se olisi jopa ollut lähes miellyttävää, jollei perslihat ja jalat olisi ollut eilisestä niin jumissa.
Vaikka tähän hetkeen sopii päivä kerrallaan eläminen, ajatus on jo huomisessa ja olkapäitä kurittavassa treenissä. Jee!

26 kommenttia:

  1. Ootpa sää ihanan positiivinen =)

    VastaaPoista
  2. Voi pahus. Onpa kurja juttu ja täytyy myöntää, että vaikka minä olin Tiimarissa töissä noin miljoona vuotta sitten ylioppilaskirjoitusten jälkeen, niin kyllä sitä vieläkin ajattelee lämpimästi.
    Nyt peukut pystyyn, että löydät pian vähintään yhtä hyvän työpaikan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nainen voi lähteä Tiimarista, mutta Tiimari ei naisesta. :D
      Kyllä mää uskon, että tarve hyville tekijöille ei häviä, vaikka kuinka olis taantumaa ja muuta ikävää!

      Poista
  3. Jostain syystä uutisen lukiessa tuli melkein ekaksi mieleen, että mitähän Rahkamuija tykkää asiasta. Mutta hei, olet niin mahtava tyyppi, että löydät takuulla jotain vielä parempaa ja hienompaa! Ja tuskin siihen pitkää menee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tsemppikommentti, Elisa! Kyllä Rahkamuijaa vähän sieppas sielusta tommonen uutinen, mutta hyvällä fiiliksellä jatketaan. :)

      Poista
  4. Eikös Jonkka ole aika pitkä prosessi? Eka sitä pitää hakea ja saada ja sittenkään liiketoiminta ei lopu kuin seinään. Voihan sen vaikka myydä. Tai jotain. Mutta pitkä prosessi se on joka tapauksessa. Eiköhän sä ehdi keksiä vaikka mitä sinä aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se ei ole ihan hetkessä ohi, mutta voisin veikata, ettei myyjien siellä ihan hirveän kauaa tarvi pyöriä. :D Mä oon onneks tunnetusti kova keksiin kaikkee!

      Poista
  5. Jonkka tai konkka. Pirun autocorrect. Auttaiskohan IOS7... On kuulemma lähes yhtä ihana kuin GTA V :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mies. :D Rahkaäijä shoppas jo eilen GTA:n, eikä se liikahda tuolta sohvalta enää mihinkään!

      Poista
  6. Mä olin tosi järkyttynyt uutisesta! :( En oo koskaan ollut töissä Tiimarissa, mutta en osaa ajatella maailmaa ilman Tiimaria. Mihin mä menen, kun tarvitsen liimaa? Tai hienoja kyniä? Askartelen joulukortteja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Kyllä hyville tyypeille töitä löytyy! ;)

      Poista
    2. Mää kans ymmärrän, että kaiken maailman it-firmat ja tommoset voi mennä konkurssiin, mutta että koko kansan Tiimari!? Ei se Tiimarin lumo ole hävinnyt vuosien aikana mihinkään, edelleen ne uudet, hienot kynät ihastuttaa. Ei semmosia VOI ostaa mistään muusta kaupasta. (No okei, ehkä Tigerista voi. ;D)

      Poista
    3. Samat jutut tuli itellä ekana mieleen...että mistä mää nyt haen joulukorttiaskartelua varten pelit ja vehkeet? Ja seuraavaksi tuli mieleen Rahkamuija, mutta totesin, että se on varmaan sen verran kätevä emäntä, että nou hätä. :) Pidän peukut pystyssä.

      Poista
    4. Ei mun mielestä mistään saa yhtä hyvin samasta paikasta juuri esim. joulukorttiaskartelutarvikkeita. Kiitos tsempeistä Essi, eiköhän tää muikkeli jotain keksi. :)

      Poista
  7. Joku aikaa sitten istuttiin kavereiden kanssa iltaa ja juteltiin erilaisista työpaikoista opiskelun ohessa. Tämä tuli nyt mieleeni koska keskustelun lopputulos oli se, että opiskelun yhteydessä paras työpaikka on sellainen, jossa on hyvät työsuhde-edut. Joku oli ollut Punnitse ja Säästä -kaupassa ja kantanut jokaisen työvuoron jälkeen ilmaisia linssejä ja pähkinöitä kotiin, joku oli liikuntakeskuksen tiskillä ja saanut ilmaisen jäsenyyden.
    Jos alat etsiä uutta työpaikkaa vanhan tilalle, suosittelen miettimään, millaisia työsuhde-etuja haluat. Mä voin suositella esim. urheiluvälineliikkeen myyjän paikkaa, saa urheiluvaatteita puolet sen hinnalla mitä ne liikkeessä maksaa. Tai mites olisi joku liikuntakeskus tai kuntosali?
    Joka tapauksessa olen pahoillani huonoista uutisista, etenkin siitä kesäloma-asiasta. :( Mutta kuten sen itsekin olet ajatellut, tämä on nyt uuden alku!

    (Toivottavasti tää ei ole joku aprillipäivän pila nro. 2, mä nimittäin ihan totaalisesti lankesin siihen edelliseenkin! :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jään myös kaipaamaan firman osin tarjoamia kulttuuriseteleitä.;)
      Täytyy miettiä toltakin kannalta, mutta kauheesti ei viitti ruveta ronklaan. :D Mutta kaikki mahdollisuudet on periaatteessa nyt auki.
      Sää oot ollu siellä autiolla saarella niin kauan, että oot ihan pihalla. :D kyllä tää on valitettavan totta, aprillipäiviä sais kyllä kieltämättä olla useammin!

      Poista
  8. Kurja homma ei voi muuta sanoa :( mutta ihanan positiivinen olet siitäkin huolimatta! Ei tosiaankaan kannata lannistua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurju juttu kaikkien osapuolten kannalta! Ei tämmösistä parane lannistua, ei varmasti ollut vika irtisanominen, joka tulee työelämässä eteen. :D

      Poista
  9. Heti tulit sinä mieleen tuosta uutisesta! Joskus jossain kurssilla sanottiin, että koko pulju on aika konkurssikypsä jo, mutta se tiedonmurunen ehti luikahtaa päästä johonkin kunnes tuli eilinen.
    On yks sun toinenki läheinen menettänyt duuninsa tän talouden tilanteen takia, ja se on oikeesti persiistä. Sä oot onneks vielä nuori ja opiskeletkin vielä että duuni on siinä mielessä onneksi toissijainen ja sitä löytyy varmasti onneks suht helposti. :) Tai emmä oo löytäny, mutta kyllä sä varmaan...:D heh hei kato, 3 onneks-sanaa yhdessä lauseessa. Eikä niitä ees Melkeen huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaran merkit on ollut jo pidemmän aikaa ilmassa, mutta tekohengitys ei ny auttanu! Varmaan juuri kukaan ei ole turvassa yt-neuvotteluilta sun muilta ikävyyksiltä. Paitsi jos on jo valmiiks työtön. :D Kyllä meille molemmille osuu viä hyvä paikka kohdalle!
      Onneks on sanoista melkein paras, sitä sietääkin viljellä.;)

      Poista
  10. Ja siis mistä ihmeestä ihminen nyt ostaa joulukorttitarpeet ynnä muun tilpehöörin, häh, mä kysyn vaan.. eihän tässä hommassa ole mitään järkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs muuta virka, menee joulut ihan pilalle! Ei oo järkeä ei, katotaan saadaanko vielä tänä jouluna shoppailla siellä.

      Poista
  11. Keväällä tais tosiaan tulla jo aika huolestuttavia talousuutisia Tiimarista. Harmillinen juttu, paljon jää porukkaa työttömäksi :(

    Onneksi jokaisella tummallakin pilvellä on kultainen reunus ja nyt onkin aika suunnata uusille urille. Mietin vähän sun historiaa ja päädyin tekemään ammatinvalinta-analyysin, sopisit mm. hyvin
    - topless fitness-valmentajaksi FitFarmille
    - höpöxi-terapeutiksi
    - Bullin pr-manageriksi
    - rahkaravintoloitsijaksi
    - astrologiksi

    Jos Hervanta ja Mansester jää liian pieneksi niin rahkaimperiumpia voisi laajentaa kansainväliseksi franchising-ketjuksi. Miten olisi esimerkiksi rahkatuotteita ja kuntosalipalveluja tarjoava Quark & Squat Inc?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Quark & Squat Inc" :'D hah

      Poista
    2. Mika, suurenmoinen kiitos näistä ehdotuksista, jokainen on aivan varteenotettava, mutta erityisen potentiaalin näen rahkaravintolassa, jossa voin tehdä asiakkaille horoskooppeja ja terapioida heidän höpöxi-kriisejään.

      Mitä tuohon kansainvälistymiseen tulee, päätin jo alkuvuodesta, että jos Suomi käy liian pieneksi mulle, muutan Kaliforniaan ja perustan hinausfirman nimeltä Muscle Tow. Hinaan väärin pysäköidyt autot pois paljain käsin.

      Quark & Squat Inc olis aivan hemmetin hyvä blogin nimi!!

      Poista