Kohta työtön?

Heti eilen aamulla oli jo sellainen olo, että tänään tapahtuu jotakin. Jotakin suurta. Sisuskaluja painavasta huolesta huolimatta aloitin päivän terävästi jalkatreenillä. Yritän vältellä kelloa vastaan treenaamista viimeiseen asti, mutta voimakyykyt ja pitkät mavesarjat oli hoidettava vauhdikkaasti, että ehdin luennolle.
5/3/1 -ohjelma on sopinut mulle tähän mennessä tosi hyvin ja on tuntunut, että se on vienyt mukavasti eteenpäin maastavetoa, penkkiä ja pystypunnerrusta, mutta kyykky junnaa. Tekniikka on vielä kaukana täydellisestä ja romut painaa suunnilleen yhtä paljon, kuin päiväkotilasten hiekkalapio. Mutta en stressaa sitä,  eiköhän kyykkäilykin lähde sujumaan piakkoin.

Koko eilisen aamupäivän painelin raivokkaasti uutissivustojen päivitä-nappia, mutta sitten kun hetkeksi poistun Ampparit-sivustolta, Rahkaäijä bongasi pommin ennen mua. Tiimari hakeutuu konkurssiin. Oho. Tiesin tämän koko ajan. Onko mulla enää ensi viikolla töitä? Ei taidetakaan lähteä talvella mihinkään reissuun. Onko mulla joulua ollenkaan, jos en ole myymässä joulukortteja ja postimerkkejä? En oikein vieläkään voi uskoa, että loppu taitaa nyt tulla. Asia on vielä tosi paljon kesken, mutta selvää taitaa olla se, ettei meikän duunit jatku ainakaan Tiimarin nimissä enää. Olen tosi ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana Tiimarin viimeiset kolme vuotta ja samalla tosi pahoillaan siitä, että niin monelta osaavalta ja hyvältä tyypiltä loppuu työt.

Ei enää Tiimari-vappuja Annille. 

Lapsena mummilla ja vaarilla kyläillessä melkein parasta oli se, että pääsi käymään monta kertaa päivässä Tiimarissa ja R-Kioskilla. Maalaiskakaran pienet ilot, heh heh. Vaikka tänään olisi ollut se viimeinen työvuoro, ei mulla ole mitään syytä katkeruuteen. Joskus käy näin ja olen kolmessa vuodessa oppinut ihan valtavasti, niin erilaista kynistä ja kynttilöistä kuin erilaisista ihmisistäkin. Se vähän harmittaa, ettei ensi kesänä ole neljän viikon palkallista kesälomaa.

Tänään jo hymyillyttää.

Olen jo muutaman kuukauden huomannut kaipaavani jotain uutta elämään. Ei mitään radikaaleja muutoksia, mutta vähän ravistelua peruskaavaan. Luulen, että se mahdollisuus uuteen on juuri nyt. Vaikka ovi suuresti arvostamassani työssä painuu kohta kiinni, voi tilalle avautua toinen ovi johonkin uuteen ja hyvään. Olen jo nyt silmäillyt uusia mahdollisuuksia, mutta ei tässä kiirettä ole. Voin kuitenkin rehellisesti sanoa, ettei tätä kahdeksan polkupyörän ja palkkariämpäritornien sirkusta pyöritetä kovin kauaa pelkällä Kelan rahoituksella. Ja sitä paitsi, musta on kivaa, jos on muutakin puuhaa menossa kuin koulu ja harrastukset.

Karhuherra Paddington

Tänään sporttailuohjelmassa oli vain pilates, jota lupasin itselleni kokeilla kolme kertaa. Taidan jatkaa kokeilua jatkossakin, nyt se ei ole enää yhtään niin hirveää, kuin alussa. Se olisi jopa ollut lähes miellyttävää, jollei perslihat ja jalat olisi ollut eilisestä niin jumissa.
Vaikka tähän hetkeen sopii päivä kerrallaan eläminen, ajatus on jo huomisessa ja olkapäitä kurittavassa treenissä. Jee!