Ajatuksia ihraprosentin mittaamisesta

Rahkaäijä painaa viikonlopun duunia kuin pieni eläin, mutta meikä viettää vapaarouvan leppoisaa elämää. Ajattelin lukea urakalla koulukirjoja, opetella espajan verbien taipumista, siivota vaatekaapin ja jos aikaa jää, katselen Yle Areenasta tiededokumentteja.
No hehheh, en todellakaan. Koko viikonlopun rötvään sohvalla ja feisbuukkaan, onhan siitä kesäloman loppumisesta jo kokonainen viikko aikaa. Iltapäivällä hylkäsin lämpöisen sohvakoloni hetkeksi aikaa ja lähdin podaamaan. Tänään pumppailtiin tyttöjen kesken, kun sain seurakseni vasta salitreenit aloittaneen kaverini Astan. Oman treenini lomassa heittelin Astalle vinkkejä, kuin vanha konkari konsanaan. (Mitä sanoin juuri vähän aikaa sitten tästä muiden neuvomisesta?) Naapurin plikka taisi tajuta jutun juonen ja penkkitanko ja prässikelkka saivat kunnon kyytiä! Mulla on sellanen kutina, että taisin saada uutta vakioseuraa salille. ;)

Mää tiedän, että olen kohta kuin kastemato muurahaispesässä, mutta tökin kekoa silti vähän. Keskiviikkona olisi ollut mahdollisuus mittauttaa kehonkoostumus salilla edukkaaseen hintaan, mutta jätin väliin. Niin kuin aina tähän mennessä ja varmasti myös jatkossa. Miksi, eikö se nyt olis kivaa seurata kehitystä?
Mä en tee yhtään mitään tiedolla siitä, kuinka paljon mun rasvapronsentti on tai onko lihaksia 200 grammaa ennemmän vai vähemmän kuin kolme viikkoa sitten. Mun mielestä sillä tiedolla ei tee kukaan muukaan tavallinen ihminen (nyt ei puhuta siis kilpaurheilijoista tai kilpalaihduttajista) mitään.

Ostin ruususuolaa, kun se kuulosti niin kivalta, Rahkaäijä inttää että se on samaa suolaa, kuin kaikki muukin. Mutta se kuulostaa silti kivalta!

Se rasvapronsetin ja lihasmassan muutoksen/muuttamattomuuden aiheuttama stressi ja hermoilu blogeissa ja keskustelufoorumeilla on mielestäni täysin kohtuutonta. Okei, nyt vähän provoan, mutta jonkun tietokoneen arpoman lukeman perusteella ollaan täysin hajalla monta päivää ja ollaan ihan valmiita hylkäämään salikengät nurkkaan, kun mitään ei ole muka tapahtunut. Meillä on ainakin kotona sellanen hassu heijastava lasi, jota peiliksikin kutsutaan.Tuolta laatikosta löytyy myös mittanauha, millä voi tsiikailla vaikka haukan ympärystä joka ilta. Sitten meiltä löytyy kanssa kamera, joka on melko armoton kaveri, kuvista näkee viimeistään onko mitään tapahtunut. Se kiekkojen määrä tangon päässä saattaa myös kertoa jotakin. Miksei se riitä?
Musta on täysin fine, jos joku pystyy suhtautumaan kehonkoostumusmittaukseen kuin päivän talousuutisiin, analyyttisesti ja viileästi, mutta kun mukana on liian usein valtava tunnemyrsky, johon sotketaan sekaan kaikki mahdollinen omasta kehonkuvasta aina freudilaisiin lapsuuden solmuihin.

Kääk, luin viikon Akun vasta tänään! Kuvasta tuli mieleen, että vielä muutama vuosi sitten luulin krilliöljyn liittyvän jotenkin grillaukseen.

Mää koen, että säästän itseni monelta turhalta stressiltä ja tuskailulta, kun en koskaan minkään sortin kehonkoostumusmittaukseen astukaan. Elämän aikana kehonkoostumuksen muutoksilta ei vaan voi välttyä ja olen ihan onnellinen, jos en ole niistä kaikista tietoinen. Nyt joku siellä ajattelee, ettei toi vaan uskalla mennä, kun se pelkää mitä mittari näyttäis. Miksi sitä pitäisi pelätä, jos sillä ei ole mitään väliä? Kyllä mä peilistäkin nään, kun jossain on vähän pehmosta. Jos sitä pehmosta on liikaa, sitten pyöräillään lisää ja syödään vähemmän. Sen soisi riittävän muillekin, ei se rasvaprosenttistressi ainakaan auta ketään.

Mutta nyt tää kastemato lähtee venyttelemään lonkeroitaan salille, että tulee venyteltyä!

Rasvaprosenttimittaukset, hot or not?

Rahkalaskuri vuoden alusta: 424

P.S. Mistä te kaikki uudet lukijat ootte yhtäkkiä pöllähtänyt paikalle? Tervetuloo!