On ihan OK olla aloittelija

Kevyesti vierastan sitä, että internetissä jokainen on asiantuntija, joka on pätevä neuvomaan muita. Kaksi kuukautta salilla pyörineet tyypit jakaa ihan tärkeenä treenineuvoja ja valitettavasti jossakin on kuitenkin joku, joka nielee kaiken edes purematta. Pieni (media)kriittisyys ei todellakaan ole pahitteeksi myös treeniblogejakin lukiessa. Siksi mää oonkin yrittänyt pitää kaikenlaisen muiden neuvomisen poissa tästä blogista, koska mielestäni parin vuoden treenikokemus ei anna edellytyksiä jakaa omia tyhmiä metodeja eteenpäin. Totta kai voin heittää neuvoa kysyville kavereille hyväksi tietämiäni tipsejä, mutta sillonkin yritän korostaa, että en ole alan ammattilainen (pyöräilyssä enkä salitreenissä), vaan innokas amatööriharrastelija, joka kylläkin haluaa jakaa liikunnan ilosanomaa eteenpäin.

Vähän aikaa sitten kommenttiboksissa kyseltiin neuvoja aloittavalle treenajalle ja koska tee just näin -neuvontalistat aiheuttaa vaan suurta naampalmua, ajattelin että voisin kertoa, millainen oli oman salitreeniurani alku ja mitä tekisin toisin. Jokainen voi sitten tämän jälkeen päättää, kannattaako uskoa. Kuvituskuvat on tämän päiväisestä jalkatreenistä.

"Kohta poimin tän tangon, kun puolukan konsanaan"

Ennen Rahkaäijän tapaamista olin jo pidemmän aikaa ollut kiinnostunut salitreenistä, mutta käsitykseni oli lähinnä se, että salilla on outoja laitteita, joita en osaa käyttää. Tästä syystä en koskaan uskaltanut lähelläkään kuntosalia, vaikka huomattavasti timmimmät ojentajat kiinnosti.

Rahkaäijän hellässä huomassa pääsin tutustumaan salitreenin saloihin ja aloitin painojen kanssa heilumisen taloyhtiön salilla, jossa on muutama kone ja lajitelma käsipainoja. Siellä sai ihan rauhassa harjoitella, koska muodostin muista treenaajista suuren ongelman. "Kaikki varmaan tuijottaa, koska en osaa mitään." En mää ainakaan kato selkeästi aloittelijalta näyttävää millään lailla halveksien, korkeintaan yritän hymyillä rohkaisevasti, koska onhan se nyt siistiä, että tyyppi on löytänyt uuden ja kivan harrastuksen Mutta mulle oli oikein hyvä alottaa ihan omassa rauhassa ja siirtyä "oikealle" salille vasta, kun tiesin miten käsipainoa pidetään kädessä.  (Pakkotoiston Salikomediaa-ketjusta saa lähinnä sen kuvan, että alottelijoiden pilkkaaminen on salijengin suurin hupi, mutta Pakkis ei varsinaisesti muutenkaan ole mikään todellisuuden suora ilmentymä.)

Aina sama show ennen sarjaa, mites päin ristiote olikaan äsken ja miten pistän sen nyt? Kahdeksan toistoo 87,5 kilolla, ei hassummin!

Mua ei ole koskaan juurikaan kiinnostanut ottaa neuvoja vastaan läheisiltä ihmisiltä ja alussa treenaaminen oli yhtä suuttumista ja huutamista, kun Rahkaäijä yritti meikäläistä neuvoa ja hermohan siinä meni. Jälkeenpäin ajatellen olisi säästänyt kaikkien osapuolien hermoja, jos olisin ihan vaan nöyrästi kuunnellut kokeneemman vinkkejä kiukuttelun sijaan. Esimerkiksi maastavetoa en aluksi suostunut tekemään lainkaan, samoin kyykkäämään pääsin vasta isojen vääntöjen jälkeen. Nykyisin en voisi kuvitellakaan, että nämä kaksi liikettä puuttuisivat treeniohjelmasta.

Vinkki: Jos haluat olla uskottava treenibloggaaja, käytä nyt edes sen verran isoja painoja, että ne näkyy tolpan takaa.

Siitä olen salaa ylpeä, että ohitin kokonaan alkuvaiheen, jossa hinkataan vaan koneissa. Alusta pitäen Rahkaäijä potki mut vapaiden painojen pariin ja mahdolliset koneet olivat vaan lisänä. Esimerkiksi rintaa en ole koskaan treenannut koneella, enkä usko mitään menettäneeni. Jos joku neuvo on pakko antaa aloittelijalle, niin näe se vaiva, että opettelet treenaaman vapailla painoilla. Mielestäni pelkillä koneilla hinkkaaminen päästää ihmisen turhan helpolla, vapaiden painojen heiluttelu voi olla aluksi vaikeampaa, koska käsipainossa ei lue, mitä sillä tehdään ja mihin liike vaikuttaa, vaan se pitää ihan itte opetella.

5x10 etukyykkyä, kaikkea muuta kuin mukavuusalueella.

Rahkaäijälle lähtee kiitos myös siitä, että ensimmäisessä saliohjelmassani ei todellakaan ollut takaolkapäiden pudotussarjaa, eristävää persepumppausta tai forkkujen supersarjaa, eikä mitään muutakaan turhaa kikkailua. Ihan taisin Arskan Golden Six -ohjelmalla aloittaa ja se oli hyvä se. Kun ei osannut tehdä edes maastavetoa, eristävän persepumppauksen opettelu on melko turhaa. Supersarjoja, jättiläissarjoja ja pakkotoistoja ehtii sitten hinkkaamaan vaikka loppuelämän, kunhan ensin opettelee ihan perusjuttuja ja kroppa tottuu treeniin. Koska olin täysin alottelija, alottelijan ohjelma toimi hyvin.

Pohjetreeniviha never die

Alussa tämän naiivin treenaajan yllätti myös se, että salilla ihan tosissaan joutuu tekemään melko kovaa, jos mielii tuloksia saada. Vähän kuvittelin, että jättimäinen ojentaja pienenee ja pikkuruinen reisi kasvaa, jos vaan ottaa sen painon kätöseen. Alkuun salitreeni oli aika kaukana kovasta ja oikeasti rasittavasta, mutta hiljalleen toimintaan on tullut yhä enemmän järkeä ja tehoa. Nykyään pyrin siihen ajatukseen, että ihan jokaisella treenillä on merkitystä, eikä itseään saa päästää helpolla. Mukavuusalueella on kivaa, mutta sieltä ei poimita sitä kehitystä. Pitää huomata, että käydä salilla ja treenata salilla on kaksi eri asiaa. Salilla käyminen ei kasvata ketään lihaksikkaaksi tai voimakkaaksi, ellei pukuhuoneesa ole erityisen hyvin terästettyä palkkaria tarjolla.

Rahkaäijän uusi tavoite: Human flag vuoteen 2035 mennessä 

Olen koko punttisali-urani tehnyt lihaskunnon ohella paljon aeroobista, eniten juuri pyöräilyä, eikä sille näy loppua. Ei sillä varsinaisesti räjäytetä lihaskasvua valtavaan nousuun, mutta kantavana ajatuksena omassa sporttailussa onkin kaiken mukavan tekeminen, eikä tuloksien jatkuva maksimointi. Tykkään salirääkistä ja tykkään pyöräilystä ja kummastakaan en aio luopua vasta, kun lääkärin käskystä pää kainalossa. Kun lukee vaikkapa treeniblogeja, tulee miljoona ja viis mielipidettä siitä, kuinka paljon on tarpeeksi salitreeniä ja aeroobista liikuntaa, mutta suosittelen, että kannattaa fiilistellä myös sitä omaa tuntemusta. Homma pysyy mielekkäänä, kun tekee sitä, mistä pitää, eikä jatkuvasti kuuntele muiden neuvoja.

Vähän turhan paljon heiluu lippu vielä, nimittäin pystysuunnassa.

Motivaation ylläpitäminen ei jostain syystä ole koskaan ollut ongelma mulle. Yhtenä viikonloppuna (muutaman kuukauden satunnaisen heiluttelun jälkeen) vaan päätin, että nyt alkaa kunnollinen salitreeni neljä kertaa viikossa ja päätös on pitänyt. Kaikkein vaikeinta on epäilemättä saada liikunnasta rutiini, joka kuuluu elämään olennaisesti. Mulle liikunnasta on tullut samanlainen juttu, kun vaikka syömisestä, sitä tehdään, koska se on osa hengissä pysymistä. Joskus se kiinnostaa vähemmän ja on aikamoista paskaa, mutta suurimman osan aikaa olen tosi innoissani harrastuksistani ja nautin niistä.

Vaikka on varmasti tullut treenattua tosi tyhmästikin ja kokeiltua turhia ohjelmia tai liikkeitä, en mua mikään erityisesti harmita. Pääasia on se, että nyt ollaan toivottavasti suunnilleen oikeilla raiteilla ja koko ajan kuitenkin pystyy kehittymään ja tulemaan paremmaksi tekniikoiden ja muiden juttujen suhteen.Sitä on siis turha murehtia, että mitään ei osaa ja hauiksetkin on ihan ruipelot. Melkein kaiken voi oppia ja kyllä ne hauikset siitä kasvaa!
Paitsi yhden jutun tekisin toisin. Alusta asti (tai oikeestaan kakarasta asti) olis pitänyt venytellä paljon enemmän. Mutta sekään ei ole myöhäistä vielä!

Mitä sä tekisit toisin, jos alottaisit salitreenit tai liikunnan yleensä just nyt? Vai meniko kaikki, kun oppikirjassa konsanaan?

Rahkalaskuri: 389