torstai 22. elokuuta 2013

Hyvä iltalenkki, huono smoothie ja kirje menneisyydestä

Vaikka jo lehdet putoilee puusta ja ensimmäiset hätäiset kurjetkin on bongattu, ei silti maantiekausi ole vielä ohi. Pidän siitä kynsin ja hampain kiinni siihen asti, että näpit jäätyy ohjaustankoon. Eilen oli kuitenkin vielä melkein kesä, kun lähdettiin Eltsin kanssa polkemaan Teiskon kuoppaisia teitä.
Mää ja kesäkuteet
Viime viikon pyöräretkemme ei varsinaisesti ollut mikään kreit suksee, Vehoniemestä lähtiessä alkoi kevyesti ripsiä vettä ja se yltyi järkyttäväksi kaatosateeksi, jota kesti lähemmäksi tunnin. Kun kaikki vaatteet oli läpimärkiä, oli loppumatka varsin viileä ja musta jo vähän tuntui, että kylmyys hyydytti koko muijan, eikä läppä todellakaan lentänyt totuttuun malliin.
Eltsi ja kesäkuteet
Tällä kertaa keli suosi meitä, eikä pieni tuulikaan haitannut ollenkaan. Keskivauhti oli kaikkea muuta kuin kova, mutta tärkeintä olikin jatkuva pölötys, hiljaista tuli lähinnä suuremmissa ylämäissä. Eltsi tuli moikkailemaan allekirjoittanutta bloggaajaa Pirkan Pyöräilyssä ja sen jälkeen jäi ajatus hautumaan yhteisestä pyörälenkistä, joka viimein saatiin viime viikolla toteutettua. Ihmeellistä, kuinka blogi voi tuoda näin kivoja ihmisiä elämään!
Viitapohjantie oli paikoin täynnä halkeamaa, kuoppaa ja töyssyä, mutta maisemat korvasivat pienet kosmeettiset haitat.  

53 kilometrin lenkin jälkeen heitin vielä Eltsin kotiin ja poikettiin Rahkaäijän kanssa Prismassa. Jo muutama viikko sitten olin ostamassa kokeilumielessä Fastin uutta proteiinismoothieta, mutta silloin se jäi jostakin syystä kauppaan. Nyt nappasin ostoskoriin mansikan makuisen juoman, koska ajattelin, että sen täytyy olla tosi hyvää! Metsään meni, litku oli kuin mansikan makuista vettä ja vielä ihan liian makeaa sellaista. Makeutus oli mennyt todella överiksi ja koostumus ihmetytti. Odotin, että se olisi ollut vähän paksumpaa, eikä yhtään niin vetistä. Jos tämän oli tarkoitus olla se viimeinen niitti, jolla proteiinituotteet ujutetaan kansan syvien rivien käyttöön, niin tuskin tulee onnistumaan.
Rahkaäijänkään mielestä ei jatkoon.
Sitten asiasta aivan kolmanteen. Maanantaina postiluukussa odotti kirje vuosien takaa. Kesällä 2003 tehtiin perheen kanssa viikon reissu Lappiin. Viimeinen yö vietettiin Oulussa ja siellä poikettiin myös Tietomaassa, joka on Heurekan tyylinen tiedekeskus.
Jäätölöö Ranuan eläinpuistossa, vieressä nykyisin niin salskea veljeni Aapo.

Napapiirillä on joululahjoja kesälläkin. Tohon aikaan mulla oli joku huivi päässä melkein yötä päivää, niitä löytyi lukuisia eri väriä.
Tietomaassa oli mahdollisuus lähettää itselleen kirje tulevaisuuteen ja muistaakseni valittavana oli lähetys viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Tietysti tahdoin raapustaa terveiset tulevaisuuteen, vaikka siinä vaiheessa kymmenen vuotta tuntui ikuisuudelta, jota ei koskaan tulisi. En ihan tiedä mitä päässäni on liikkunut, kun niin vähän sain tekstiä aikaan, sillä noihin aikoihin äidinkielen ainekirjoitukset olivat puolen vihkon pituisia ja tuolla kyseisellä reissullakin pidin hyvin laveasanaista reissupäiväkirjaa.
Terveisiä Aapolle!
Puuttuikohan Tietomaan kirjoituskoneesta mahdollisesti välimerkit, kun ei niitäkään sattunut tulemaan mukaan? Erityisesti jäin kuitenkin pohtimaan ensimmäistä lausetta "Toivottavasti olet oikein onnellinen" ja sen syvempää olemusta. Tuona kesänä takana oli melko hankala viides luokka, luokan tyttöjen kanssa oli paikoin sukset vähän ristissä ja muullakin saralla kevät oli murheentäyteinen. Kouluun ei huvittanut mennä takaisin yhtään, edessä oli vielä pitkä vuosi ennen yläasteelle pääsemistä ja murrosikäkin jo painoi päälle.
Olisiko sitä esiteini-ikäisen kaaosta yhtään helpottanut se, että olisin voinut tietää, että kymmenen vuoden päästä olen todellakin oikein onnellinen, onnellisempi kuin koskaan? Pikku-Anni ei olisi varmasti uskonut, että kymmenen vuoden päästä se jo viettää ensimmäistä hääpäivää ja on töissä lapsuudensa lempikaupassa. Voisinpa nyt lähettää kirjeen kymmenen vuoden päähän, siinä saattaisi olla vähän enemmän sanottavaa!

Tää menneisyyden muistelija lähtee tästä ihan kohta mökille moikkaamaan isovanhempia ja huomenna Rahkaäijän kanssa suunnistetaan jonnekin, missä on paljon kloorivettä, hyvin varusteltu kuntosali ja buffet-pöytä katettuna. Pieni huilaustauko onkin paikallaan, kun tää lomailu on niin kiireistä puuhaa. ;)

Mitä sä olisit sanonut 10 vuotta sitten nykyminälle? Tai nykyminä sanois menneisyyden minälle? (Meneepä syvälliseksi.:D) Kerro!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 396

14 kommenttia:

  1. Voi miten hauska juttu! Ennen tätä harmittelin kun mua ei lapsena viety Visulahteen, mut Tietomaa paikkas sen :D. (Vaikka okei, 10vee sitten olin 19vee ja olisin tod.näk. missannut sen reissun jonkun extratärkeen menon takia!)

    Menneisyyden minä sanois varmaan, et:
    Moi Taru.
    Miten menee? Toivottavasti ihan sikahyvin! (<-huomaa sanamuoto!). Toivottavasti sulla on hyvä mies, työpaikka ja oot saanut opiskelut päätökseen. Käytkö sä vielä yhtä paljon baareissa?

    Nykyminä vastais, et:
    Kiitti kysymästä, mulla menee oikein hyvin. Enpä mä enää siellä baareissa niin jaksa, onneks sä kävit :). Mulla on kiva työ ja hyvä mies. Opiskelutkin sain päätökseen, mutta nyt opiskelen taas.

    Ja nykyminä kirjoittais tulevaisuuden minälle, et:
    Moi.
    Mitä kuuluu? Toivottavasti olet yhtä onnellinen, mitä nyt. Ootkohan saanut taas päähänpiston ruveta opiskeleen? Sut tuntien voi olla niin, mutta toivon kuitenkin että et.. :D. Muista olla reipas ja iloita elämästä :).

    Olipas se hauska ajatusleikki tähän aamupäivään :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli hauska, mua oikein hykerrytti, että mitähän se sanois itelleen seuraavaks. :D Aika mukavia ja armeliaita noi eri aikojen minät toisilleen!
      Mää pääsin Visulahteen, mutta olin aika pettynyt, että Serenaan en koskaan lapsena päässyt. Visulahti oli kieltämättä aika khuul, vesipuistot ja kaikki.

      Poista
  2. Hitto miten siistiä saada kirje kymmenen vuoden takaiselta itseltään. Ihan mahtava juttu. Moni skidi varmaan ohitti sen koneen ja meni tieteilemään mieluummin johonkin vempaimeen. Harmi.

    Me ei koskaan lapsena käyty ulkomailla vaan kierrettiin kaikki Suomen huvipuistot, eläintarhat ja teemapuistot. Tietomaata en kyllä muista. Pitää tarkistaa vanhemmilta, todennäköisesti olen sielläkin kyllä touhunnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää olinkin erilainen lapsi, jota ei liiat tieteilyt kiinnostanut.:D

      Meillä oli ihan sama juttu, kaikki mahdolliset Ähtärin eläinpuistot, Tykkimäet ja Wasalandit on koluttu, mutta ulkomaille ei lähdetty. Mutta mitään en varmasti menettänyt, noista kotimaan kesälomareissuista jäi kyllä hyviä muistoja. Ei tartte lähtee merta edemmäs kalaan!

      Poista
  3. Mä avaan aina uuden vuoden päivänä ittelleni kymmenen vuotta sitte kirjoitetun kirjeen :) Se on ihan parasta! Kirjeet on vielä pitkiä ja niissä pääsee aika hyvin muistelemaan omaa ajatuksenjuoksuaan ja noloilemaan omaa teinihirviömäisyyttä. Aika isoja vaatimuksia kyllä varsinkin noi vanhimmat kirjeet on sisältänyt, pitäisi tässä iässä kuulemma olla jo superäiti, unelmatyössä jne. :D Vähän on unelmat muuttunu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtava idea! Missä sä oot säilyttänyt ne kirjeet, että pysyy tallessa?Kymmenessä vuodessa tosiaan ajatuksenjuoksu vähän muuttuu, mutta se taitaa olla pelkästään positiivinena asia. :D

      Poista
    2. Mun aarrekaapissa :)

      Poista
    3. Aarrekaappi kuulostaa tosi hauskalta! Mää vaan tarvisin jonkun kassakaapin, etten vahingossa kurkkis kirjeitä etukäteen. :D

      Poista
  4. Olis varmaan menny jotenkin näin: toivottavasti et edelleen asu lapsuudenkodissa, toivottavasti et ole missään tylsässä toimistotyössä oleva pikkupullukka perheenäiti. Toivottavasti olet rikas, tärkeässä asemassa ja onnellinen hevosenomistaja.

    Nooh miten tän ny sanois. Ostin lapsuudenkotini reilu vuos sitten. Olen painon kanssa kamppaileva perheenäiti. Olen toimistossa töissä (tosin ala on omani ja mielenkiintoinen), olen viimeiset 14vuotta eläny perheeni kanssa köyhyysrajan alapuolella eikä mulla ole ollut varaa edes ratsastaa enää. Jos oisin tän kaiken faktan tienny nuorena niin oisin varmaan päättäny päivänä..

    Oikeasti mä olen maailman onnellisin mun talosta mun ihanasta työstä mun kivoista harrastuksista, perheestä ja koko elämästä. Köyhyyskin on alkanut helpottaa juuri viime aikoina. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ne vaatimukset tulevaisuutta kohtaan on ollut aika kovia itse kullakin. :D Määkin suunnittelen vakavissani presidentin uraa.
      Ei sitä voi tietää mitkä asiat tekee tulevaisuudessa onnelliseks, ne voi olla just niitä, mitä ei tosiaan olis odottanut, niinku sullakin. :))

      Poista
  5. Aaaawww, aivan mahtava kirje! Ja niin totta tuo, että jos pikku-Anni olis tiennyt mikä sun tilanne on nyt. Ihanaa :) Vaikea sanoa mitä itse olisi kirjoittanut tuolloin... tuskin mitään noin syvällistä kuin sä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku-Anni ei tuntunut muutenkaan tietävän mistään mitään! Mää olisin silti toivonut, että olisin kirjottanut jotain vähän enemmän, tosta on vaikee repiä mitään kauheen syvällistä. :D

      Poista
  6. Oo, jännää! Mä muistan 7. luokalla kirjottaneeni kirjeen itelleni kahden vuoden päähän eli 9. luokan kevääseen. Sitten opo vaihtui välissä ja kirjeet hävis johonkin. Se kirje ois ollu kyllä jännä lukea, vaikka eihän se ajatuksenjuoksu kahdessa vuodessa hirveesti ehdi muuttua... toisin kuin 10 vuodessa ;) Ihanaa, että Tietomaa tajusi tollasen jutun sillon 10 vuotta sitten!

    Ajatus jäätää nyt sen verran pahasti, että jätän tätä syvällisemmät pohdinnat suosiolla väliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kirjotettiin kans seiskalla kirjeet, jotka saatiin ysillä ja teksti oli tasoo "Pena istuu mun edessä ja se haisee. Make on tosi söpö. Ritu on hirvee ämmä." :D
      Mietis, kun joku joskus löytää koko teidän luokan kirjeet jostain arkistojen uumenista ja lueskelee ne, niin siitä voi irrota monta mehukasta ja viihdyttävää hetkee. ;)

      Poista