Ahventen ystävät

Tiesithän, että snorklauksen lisäksi sukellusmaski on näppärä keittiössä. Sipulin leikkaaminen sujuu kyynelittä maski päässä. Snorkkeli lisää draamattisuutta.

Juuri sopivan matkan päässä jossain Tampereen rajojen ulkopuolella on pieni järvi keskellä metsää, kutsuttakoon sitä vaikka Kalliojärveksi rantojen kallioiden vuoksi. Järven vesi on ennennäkemättömän sinistä ja todella syvää. Näiden seikkojen vuoksi Kalliojärvi on oikein kiva snorklailu- ja uintipaikka.

Järvi on myös suosittu keskenkasvuisten (ja vähän isompienkin) uimareiden keskuudesssa, sillä kalliolta on aika khuul hyppiä veteen.

Rahkaäijä näytti Kalliojärven mulle pari vuotta sitten ja viime kesänä snorklasin ensimmäistä kertaa järvellä. Märkäpukua, räpylöitä tai sukellusmaskia ei löydy omasta takaa, mutta onneksi Rahkaäijän sporttiset siskot ovat välineet aikanaan hankkineet ja nyt mä niitä härskisti lainailen.

Märkäpuku ei ollut yhtään hullumpi juttu, sillä vesi oli todella viileää. Viime kesänä käytiin ehkä viisi kertaa snorklaamassa ja siinä on kaikki kokemukseni lajista. Veteen päästyä ensimmäiset viisi minuuttia meni siihen, että keskityin hengittämään iiihaaan rrrauhallisesti. Kylmä vesi ja snorkkelin läpi hengittäminen pistävät oudokseltaan haukkomaan henkeä.

Kun homman saa haltuun, on uskomattoman rauhoittavaa lipua vedessä ja katsella ahvenien menoa ja bongailla vedestä "aarteita". Viime kesänä Kaukajärvestä löytyi useita aarteita, kun sukelsimme pohjasta yli kymmenen golf-palloa.
Mukana vedessä meillä oli ikivanha Olympus-kamera, joka on muuten täysin käyttökelvoton, mutta se sattuu pitämään vettä viiteen metriin asti.

Rahkaäijä on vanha uppopallon pelaaja, joten perässä ei ole helppoa pysyä. Välillä pintaan noustessa melkein panikoin, että nyt se on hukkunut, kun miestä ei näy missään. Mutta joka kerta pää nousee järvestä hämmentävän pitkän ajan jälkeen.
Järvellä käy paljon muitakin viettämässä kesäpäivää ja sukeltelemassa ja valitettavasti järvestäkin löytyy tavaraa heidän jäljiltään. Mä en uskalla sukeltaa muutamaa metriä syvemmälle, mutta Rahkaäijä bongasi vedestä arviolta seitsemästä metristä jonkun toisen sukeltajan omaisuutta.

Räpylän omistajaa ei näkynyt pohjassa

Kun ahvenia oli katseltu tarpeeksi, lähdimme kotimatkalle ja päähänpistosta ajeltiin takaisin pienempiä teitä. Matkan varrelle osui myös Haralanharjun näkötorni, joka näyttää mielestäni aivan majakalta. Voisinpa asua siellä!

Leuatus näkötornilla

Maksettiin!

Nyt on mukavan raukee olo sukellushommista ja taidankin komentaa Rahkaäijää olemaan vähän vähemmän leveästi sohvalla, jotta mäkin mahdun siihen loikoilemaan. Aurinkokin meni pilveen ja sunnuntaisin telkkarista tulee sopivan älyvapaata ohjelmaa, eli kaikki tekosyyt löysälle loppuillalle on kasassa!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 368