keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Rahka is BACK!

Kuten aika moni lukija keksi, Rahkamuijasta ei tulekaan soijajugurttinaista ja akuutti maitoallergia paranikin jo maanantai-iltana kuravettä nautiskelemalla. En tiedä, onko aprillisumutus onnistunut hyvin vai hyvin huonosti, jos ilmeisen moni kuitenkin jutun uskoo. Ensi vuonna lupaan keksiä jotain niin tyhmää, että kukaan ei varmasti usko (kuten, että Rahkaäijä käy salaa pinkeissä trikoissa salilla).
Kaikki hyvin rahkavaltakunnassa, kauppareissulla mukaan lähti n. 8 kiloa rahkaa ja 2,5 kg mustikoita.:D
Maanantaina kokeilin vähän kyykky-ykköstä (melkein en meinaa edes kehdata tätä kirjoittaa, mutta yritän vaan todistella, ettei Rahkamuijakaan ole täydellinen hahmo) ja 70 kilon vielä nostin, mutta päätin lopettaa siihen, kun ylösnousu oli niin järkyttävän rumaa ja vaivaannuttavaa katseltavaa. Kyykky jäi myös vähän vajaammaksi, kuin kevyemmillä painoilla, kun tuli hirveä pakokauhu, etten saa hilattua pyllyä ylös lattianrajasta, vaikka oli varmistusraudat häkissä. Ensin olin tosi pettynyt, mutta sitten minän puolustuskeinot aktivoituvat ja totesin, että en ole koskaan tehnytkään kyykyssä minkäänlaisia lyhyitä sarjoja ja etukyykkyä olen tehnyt enemmän. Seli seli! Mutta ainakin jäi vahva fiilis, että koska tahansa enemmän, koska ei toi ollut mikään maksimiykkönen. Jatkossa erityisesti keskikropan kasassa pysymiseen saa kiinnittää huomiota, koska se taisi pettää ensimmäisenä, eikä pieni tekniikan hionta ole muutenkaan pahasta.
Kickbike-kausi on alkanut!

Huuuiiiiiiii!
Tänään käytiin aamusella vauhdikkaalla vajaan kymmenen kilometrin maastopyörälenkillä. Metsässä taitaa olla ihan viimeisiä aikoja ajaa talvimaastoajoa, nytkin polut olivat aikamoisilla jääurilla ja paikoin kivet oli jo paljastunut lumen alta. Lauantain lenkillä ihmettelin, kun Reverb-tolppa (satula laskee ja nousee nappia painamalla) kenkkuili, eikä satula pysynyt ylhäältä. Epäiltiin, että tolpasta on vain vuotanut paine pois ja Lauri pumppaili siihen lisää ilmaa. Tolppa teki saman kuitenkin tänäänkin, joten jotain vikaa siinä taitaa olla. Hieman harmittaa, pyörä on ollut käytössä kaksi kuukautta ja nyt jo alkaa osat laukeamaan. Mutta onneksi tolpassakin on takuu, postipakettia vaan Saksan pojille!
Bilteman ruiskupullo on pyörien suihku
Laitoin muuten tuonne oikealle sivupalkkiin nappulat, joista Rahkamuijaa voi seurata Blogilistalla ja Bloglovinissa. Operaatio oli aivan tietoteknisen osaamiseni äärirajoilla, mutta siellä ne nyt ovat!

Rahkalaskuri: 155

10 kommenttia:

  1. Nonnii, kahdeksan kiloa rahkaa on jo ihan pätevä määrä :) Meinasitko että loppuviikon pärjäät noilla? ;)

    Mie bongasin tänään vuoden ekan kickbiken! Kyl se on kevät ny! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milbonat on Rahkaäijän ja Valiot mun, eiköhän me noilla pärjätä jopa maanantaihin.;)
      Kyllä kickibike on kevään merkki, koska lumella ja jäällä se on vaan yksinkertasesti hengenvaarallinen.:D

      Poista
  2. Sä oot ihan mahtava! :D Fanitan muuten sun kickbikenKIN väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, itte oot!:D Kickbikeja ei ollut viime keväänä vihreänä eikä violettina, piti "tyytyä" oranssiin.

      Poista
  3. Kickbike sopii kyllä sun tyyliin. On varmaan aika raskasta toimintaa. Talvella tuli vähän liikuskeltua potkukelkalla. Ei meinaan liikkunu yhtä vaivattomasti kuin lapsena. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän kepeä sillä on potkutella, paitsi kerran lähdin kunnianhimoiselle lenkille sillä ja renkaat olikin aika tyhjät, joten sillon oli aika raskasta.:D Potkukelkka on siitä erilainen, että se on vakaampi kuin kickbike, mutta raskaampi potkutella.

      Poista
  4. Nii paljos sä syöt tota rahkaa...? :D Mä kun luulin että meillä sitä menee paljon, mut ei näköjään todellakaan (niinkun aika pieneltä näyttää tässä toi ekan kuvan määrä sun satsiin verrattuna: http://colormystrength.blogspot.fi/2013/04/jaakaappikatsaus.html)

    Paljon on siis vielä näemmä opittavaa, jos haluaa rahka-ammattilaiseks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kuva nyt ehkä hieman liiottelee, koska tollanen rahkalava ostetaan Lidlistä ehkä kerran viikossa ja Valiot oli K-Kaupassa mehukkaassa tarjouksessa.:D Mutta jääkaappikuvan perusteella on vielä vähän matkaa hc-syöjäks.;)

      Poista
  5. Oisko toi takakyykky nyt hyvä maaperä kokeilla Skopecin 5x5:sta? Veikkaan että 16 viikon jälkeen ykkösmaksimi on lähempänä sataa kiloa kuin seittemää kymppiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat olla 5x5 -ohjelman maksettu mainostaja.:D Ei vaan, se voisi kyllä olla hyvinkin käyttistä poistaan kaiken kyykky-epätoivon!

      Poista