keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Monsterikäsi ja satunnaisia dinosauruksia

Eilinen lepopäivä on lepäilty ja tänään taas riehuttiin salilla. Päivällä meinasin tehdä leppoisan pyörälenkin, mutta löysinkin itseni taas töistä, mutta ihan urheilusta kävi sekin.
Alunperin suunnittelin, että tämä uusi treeniohjelma jaolla 2+3 mahtuu viikkoon, mutta aikataulu venyi päivällä ja ensimmäiseen kokonaiseen "kierrokseen" meni kahdeksan päivää, joka on luultavasti oikein sopiva tahti. Tänään tein siis viimeisen pumppailutreenin ja aiemmista selkä-rinta- ja jalkapäivästä meni paikat tukkoon pahemman kerran, mutta eiköhän seuraava kerta ole jo armeliaampi.

Aloitin treenin napakasti pystypunnerruksella ja ekan sarjan koittelin taas voimiani 17,5 kilon käppäreillä, viis toistoo nostelin ihan itte! Rahkaäijä oli imenyt taas jostain Pakkikselta treenivinkkejä ja kokeilin yhden käden pystypunnerrusta seisten. Sillä sai todella hyvän tuntuman, mutta se kylläkin näytti toivottoman typerältä. Olkapäiden lisäksi tein ojentajat ja hauikset, enkä edes muista, koska olisin niitä viimeksi treenannut, eli kipeitä käsiä luvassa. Tein tasan yhtä hauisliikettä ja kädet olivat jo ihan valmiit sen jälkeen.:D

Mitääääh, missä välissä mun hanskasta on kasvanut noin monsteri?
Edellisen postauksen kommenteissa käytiin keskustelua siitä, onko parempi treenata aamulla vai illalla,. Aamu- tai päivätreeniä puoltaa ainakin itselläni se, että yleensä iltaisin kaikki kylän poijjaat lähtee joukolla treenaamaan, eikä sekaan meinaa mahtua. Pakko kuitenkin sanoa, että iltatreenillä on oma salikomedia-arvonsa, yliopiston salilla etenkin vaihtarit tarjoavat vähän värikkyyttä suomalaiseen jäyhään salikulttuuriin. Tänään nähtiin mm. uskomattomia penkkisuorituksia ja muita liikkeitä, jotka oli taidettu keksiä ihan ite. Ja paksu huivi kaulassa treenamisessa ei ole mitään ihmeellistä, ettäs tiedät! Myös pyjama-housut salihousuina on täysin ok.
Alle 20 tuntia vappuun, oletko valmis? Tietää muuten taas sitä, että kerrostalokyttääjä-Rahkamuija käy komentamassa pileet hiljasiks vähintään joka toinen ilta seuraavat kolme viikkoa.
 Viikonloppuna sen sijaan nähdään kunnon hc-suorituksia, kun Rahkaväki suuntaa voimanostokurssille. Loppuu kaikki rumat nostot ja kohta rauta nousee silmiähivelevän kauniisti. Erityisesti odotan jotain rotia penkkitekniikkaani, eikä mave- ja kyykkyvinkitkään pahaa tee.
Ja sitten niihin ihan satunnaisiin asioihin. Epäonni pakasteiden kanssa jatkuu:
Kun kauppakassi menee pyörien pinnojen väliin, saattaa myös pakastevihannespusseille käydä kehnosti.
 Olen heräteostoksiin taipuva kansalainen, mutta nyt yllätin jopa itseni:
"Mutku ne oli niin söpöjä!"
Kotoiluharrastukset jatkuu ja tällä kertaa uhrina anoppi:
Tiedän, olen uskomattoman taitava, ainakin yhtä taitava kuin 9 -vuotias lapsi!
Tähän päättyivät monsteriasiat ja satunnaisuudet tältä erää. Kertokaahan, mitä viikon puoleen väliin kuuluu! Ja onko lapselliset heräteostokset ihan ok? Entä miten tulisi suhtautua ikivappua eläviin teekkareihin? Tai elämänhalunsa menettäneisiin pakastevihannespusseihin?

Rahkalaskuri vuoden alusta: 185 

13 kommenttia:

  1. Hahaa, selkeästi on rahka mennyt hauberiin, komia on hanska!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No just meinasin sannoo, että ei kai tässä auta muu kuin alkaa vetää tuota rahkaa entistäkin kovemmalla tahdilla! ;D

      Poista
    2. No paree oliskin mennä hanskaan, olis se aika surkeeta, jos 46 kiloo(!!!?!!) rahkaa olis mennyt aivan hukkaan.:D

      Poista
  2. Kauheeta, kun ei noi muut vastanneet sun kysymyksiisi. Ehkä ne peljästyi monsterikättä. Mutta mielipideautomaatti Minttu toki vastaa:

    Mitä viikon puoliväliin kuuluu? Töitä, uintia, kiipeilyä ja kipeitä lihaksia. Hienoista motivaatiokuoppaa duunipäivän aluksi.

    Onko lapselliset heräteostokset ok? On, toki. Varsinkin, jos ne ovat legoja tai kindermunia. Sairaat heräteostokset ovat vähemmän ok. Dinot ovat ehdottomasti ok.

    Miten tulisi suhtautua ikivappua eläviin teekkareihin? Ymmärtäen. Niistäkin kasvaa vielä oikein hyviä veronmaksajia. Ja suurin osa niistä kyllä ymmärtää hiljentää bileitä ekasta pyynnöstä. (T. entinen teekkari :D)

    Tai elämänhalunsa menettäneisiin pakastevihannespusseihin? Ymmärtävästi niihinkin. Se varmaan tiesi lopun olevan muutenkin lähellä. Suosittelen reppua kauppakassiksi fillarin kanssa, niin vihannespussien itsarit vähenevät. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni epäkohteliasuus sallittakoon, kun monstarikäsi hämäs! Mutta hyvä, että on kuitenkin kaltaisiasi koteliaita lukijoita, jotka auliisti vastaavat.:D
      Vastaukset olivat oikein hyviä ja kattavia, sen verran lisättäköön, että kerran olen joutunut kahdesti pyytämään kovia pileitä hiljenemään, mutta muuteen täällä asuu oikein kohteliaita teekkareita! Ja mitä muovikasseihin tulee, reppu olisikin todella käytännöllinen, mutta yleensä sen puuttumisen hoksaa vasta ostoksia maksaessa.:D

      Poista
  3. Hervanta on muuten mahtava paikka mutta voin kuvitella vappumeiningin.. :-( Nyt jo haalaripellejä alkanut näkyä katukuvassa, sniif.

    Mahtava haupitsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tätä riemua ei kestä, kuin kolmisen viikkoa ja sitten haalarikansa lähes hylkää Hervannan kesäksi. Kunnes taas tulee syksy ja uusi vapun odotus.:D
      Thänks!

      Poista
  4. Woi mikä hauis,sopisit kesäterassin pokeks'
    Epäilen,että omaa muuttofirmaa varten treenaatte,siinä menis pianot ja serviisit...
    Itellä oli ti ja tänään salipäivä,hikeeni meinasin hukkua. Matkat fillarilla yhtä tahkoomista,vaikka klv on hiekasta putsattu,mutta ei pyörä(t) kulje...
    Heräteostokset kuuluvat naisten arkeen,eiks' se jo alakoulun biologiantunnilla opittu? Heräte Monstereissa selvästi uros ja naaras,aiku "söpöä"!
    Ikivappua viettäville teekkareille pitää viedä lisää viinaa/pirtua/pontikkaa ja lopuksi kiljua,niin kyllä ovat hiljaista väkeä ja nolona kiljupas*** housuissa.
    Toivottavasti et opi siellä voimannostokursilla mtn,susta tulee muuten itestäs' Voima Monsteri;)
    Lisäksi: Toi sun loppumaton askartelun halusi viittaa haluun saada lapsi(a) tai ainakin askarteluja repivä kissa! Toisten lasten hoitaminen ja vaippojen vaihto voi auttaa ko. haluun negatiivisesti.
    Noissa sekavihannespusseissa on aina liikaa mielestäni(halpaa,siksi) porkkanaa... Onneksi keräsit kaikki talteen,kotona huuhtaisit ja teit RM:lle kasvismunakkaan :(
    Katsauksen tarjosi väsynytM.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voisinkin kysästä tosta Arjuska-baarista, että ottaisivatko mut sinne ovelle vartioimaan.:D
      Mää kans eilen oikein nolostuin, kun pyöräilin kouluun ja mut ohitettiin. Totesin, että täytynee vaihtaa pyörään rullaavammat renkaat.
      Ja mää taas toivon, että opin siellä kurssilla mahdollisimman paljon, mutta hillitsen sisäisen monsteriuteni!
      Kissa kiinnostaa, mutta lapsi ei, eli ei huolta, että Rahkamuijasta tulisi vauvablogi.;)
      Kokonaisuudessaan oikein hyvä ja kattava katsaus, paljon kiitoksia!

      Poista
    2. Itelläkin pyörissä talvirenkaat,mut eipä ne juuri rullausta haittaa.Sen olen todennut ns. vakioalamäissä joita lasettelen.
      Mut kyllä kovan jaltreenin(pe) jlk,mihin lisätty mitä milloinkin + sauna ja fillarilla himaan,niin ylämäessä mummotkin ohittelee kummaltakin puolelta yhtäaikaa.Mut taluttamaan en sorru "jalkoja treenaan,enkä muka jaksa mäkeä ylös". Mut kyllä vielä mummoille näytän,keula ilmassa ne ohitan vielä joskus!(tai sit en:(
      Tietysti oikeasti toivon pariskunnalle(teille)hyviä oppeja voimanostokursseilta.Mut toisaalta, kun vielä voimasi tuplaat ja otat "huikkaa" saatat olla pitelemätön "Monsteri!" Siinä pikku-ukot ja isotkin oppivat "lentämään" ja ilman lentolupakirjaa...
      Aurinkoista vkl:a Rahkapariskunnalle ja itselleni!

      Poista
    3. Ohittelevat mummon käy kyllä pahasti luonnon päälle, mutta tässä on onneksi koko kesä aikaa taas ohitella niitä.:D
      Hauskaa viikonloppua sulle ja meille!

      Poista
  5. Wau, mikä haba! Ei voi muuta kun ihailla ja kerätä motivaatiota omiin hauberitreeneihin.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Hauberitreeni onkin sen verran raivostuttavaa, että lisämotivaatio on aina paikallaan.:D

      Poista