maanantai 15. huhtikuuta 2013

Keskinkertaisen kyykkääjän taiteilijasielu

Jääkiekkoisaa iltaa, hyvät lukijat!
Eilen otettiin maantiepyörät alle ja suunnattiin kohti Vehoniemeä. Mua on kovasti epäillyttänyt, että selviänkö Pirkan pyöräilyn 134 kilometristä, kun maantiepyörällä on niin vähän ajokokemusta alla ja kesäkuu on ihan kohta. Eiliselle lenkillä tuli mittaa 50 kilometriä ja se meni ihanan kevyesti, niin jotenkin epäilykseni hälveni ja sitä paitsi, kerran olen ajanut reilut sata kilometriä maastopyörällä Pirkan pyöräilyn maisemissa, joten ei voi olla täysin ylitsepääsemätöntä!

Karkasin tänään vähän luennolta (tuhma koululainen, soosoo!), ja lähdin tekemään jalkatreenin. Etu- ja takareisien pumppailua. Pohkeet unohtui taas tehdä, hups!
Salilla oli kunnon tuomiopäivän (=maanantain) ruuhka, mutta uskomattomalla tuurilla pääsin heti kyykkäämään. Oli ihan älyttömän raskaan tuntusta, mutta silti tein väkisin hampaat irvessä neljä sarjaa.
Päivän etukyykyt
Sain kuitenkin jostain lisää virtaa, kun siirryin prässin pariin ja runnoin pari sarjaa sillä. Lopuks tein vielä kolme sarjaa etureisi-koneella, ja etureidet olikin aivan valmista kauraa.
Rahkaäijää ei tänään juurikaan kyykyt kiinnostanut
Etureidet tärisi kohtuullisesti, joten tasapuolisuuden vuoksi takareisiinkin piti saada samanlaista tunnelmaa ja valitsinkin takareisien totaalituhoajan, suorinjaloin maven luomaan tärinätunnelmia. SJMV tuhoaa takareidet ainakin mulla niin tehokkaasti, ettei kolmen tiukan sarjan jälkeen muuta juuri tarvitakaan.
Leokon 15 kilon limput onkin nykyään näköjään vihreät!
Tein kuitenkin vielä muutaman sarjan kahvakuulalla etuheilautuksia, sitten tärinäjoukkoon liittyi myös pakarat ja hiki valui.
Kädetkin ihan venyy, kun tarpeeksi kahvakuulaa heiluttaa!
Kuvailisin päivän treeniä melko keskinkertaiseksi perussuoritukseksi, mutta niitäkin tarvitaan, jokaisessa treenissä painot ei vaan voi kasvaa ja rauta tuntua höyheniltä. Kummallisesti se keskinkertainen treenikin kuitenkin menee perille ja huomenna taitaa tämän päivän heilumiset tuntua lievänä jäykkyytenä.Mitäs muuten olit mieltä päivän treenin kuvasaldosta ja tekniikoista? Onko kyykyn syvyys sopiva? Pyöristyykö sjmv:ssa selkä liikaa? Kerro!

Rahkalaskuri: 182

19 kommenttia:

  1. Terppa! Ihan parhaita kuvia. :)

    Itse meinasin kanssa tohon seuraavaan PP:yyn osallistua ekan kerran ikinä, cyclolla. Ja ajokilometrejä ko. pyörällä on tältä keväältä vasta 14,8. :D Onneks kuntoa on pidetty yllä talven aikana, mutta vaatiihan toi käyris aina kropalta vähän totuttelua mm. ajoasennon suhteen.

    Kyllähän tässä ehtii treenautua vaikka minkämoiseks pyöräilijäks 8 viikossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tere ja kiitos, uusi kuvakulma tekee ihmeitä!
      Onhan toi 14,8 km jo yli kymmenesosa Pirkasta, jostainhan se täytyy aloittaa! Tosiaan helpottaa, ettei kunto ihan nolla ole ja kyllähän sen nyt varmasti läpi ajaa, on siinä koko päivä aikaa.;)

      Poista
  2. Koen pakottavaa tarvetta kertoa nähneeni teidät eilen pyörälenkillä! :D Ihan ku olis idolinsa nähny, tuli vähän samalainen fiilis :D Meinasin töötätä kohdalla, mutta se ois voinu olla lievästi sanottuna jo liikaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho!! Näytettiin varmaan tosi fiksulta parivaljakolta.:D Muutama auto meille tööttäilikin ja ajateltiin, että ne oli jotain polkupyöräilijävihaajia, mutta ne tais ollakin Rahkamuija-faneja!;)

      Poista
  3. Vitsi mitä kuvia :'Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin komeita, ainakin tunnin niitä tein.:D

      Poista
  4. Etukyykyssä kyynärpäät ja leuka ylös! ;) meinaa muuten lähteä tanko kippaamaan kun laittaa kunnolla romua. Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin on! Ja polvetkin näyttäis vähän menevän pahasti varvaslinjan yli.:D Kiitti!

      Poista
  5. Hei, nyt on pakko kysyä kaikilta lukijoilta ja salilla kävijöiltä: Miksi juuri iltaisin salille? Onko siihen jotain todistettua syytä, miksei aamulla voisi käydä? Tuntuuko ettei energia riitä vai onko se aikatauluista kiinni? Vai onko kyse jostain bodybuilding-kulttuurista? Olin nimittäin aina elänyt siinä uskossa, ettei lähi-kuntosalillani käy ketään todellisia treenaajia, koska aina kun minä olen käynyt siellä aamupäivisin, siellä on ollut pelkkiä narukäsiä hikipinkoja. Kunnes! olin siellä eilen klo 20. Sali on niin täynnä isoja kaappeja ettei edes kahvakuulaa mahtunut heilauttamaan ilman että tarvitsi pelätä että se on kohta jonkun kaljussa. Mahduin jotenkuten tekemään treenini ja lähdin kotiin hämmennyksen vallassa. Ikinä enää en kyllä mene noin myöhään salille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän vastaus, että aina ei oo aikaa aamulla, jotkut ei oo aamuihmisiä jolloin se aamutreeni ei tod kulje jne. Jos kello soi klo 6, sit pitäis tankkaa ja käyttää koirat ni kello sois varmaan siinä 4.30 jos siihen treeniki pitäis änkeä, ei mun kohdalla tulis mitään. Illalla vaan treeni kulkee omalla kohdalla paremmin.
      On kyä huikeita kuvia mut vähän ihmetyttää et miten sitä tollee ehtii arskat päässä poseeraa kesken treenin?!;D

      Poista
    2. Tää taitaa olla ikuinen mielipidekysymys, jotkut tykkää treenata kuudelta aamulla ja joillakin lähtee paremmin vasta illalla. Veikkaan, että aamutreenit vaatii vaan tottelun kropalta, luultavasti sillon rauta liikkuis sillon ihan yhtä hyvin. (Rahkaäijä kylläkin on vannoutunut aamusalien vihaaja!) Veikkaan, että ne kaapit kokoontuu näyttäytymismielessä vasta illalla.;) Meidän salilla ainakin on poikkeuksetta hirvee ruuhka viidestä yheksään, sillon monilla on varmaan koulun ja töitten jälkeen aikaa tulla.

      Aattelin kato, että teen arskoista sellasen mun tavaramerkin, joku lippis tai pipo on niin meinstriimii, mutta tommoset violetit aurinkolasit olis jotain uutta.;)

      Poista
  6. Lisää tämmösiä treenikuvia, ihan parhaita :)

    Tuu-tikki: Käyn salilla töitten jälkeen lähinnä siksi, että se sopii paremmin nykyisiin aikatauluihin. Joutusin nousemaan tosi aikasin, jos haluaisin ehtiä töihin normaaliaikaan ja sitä ennen salille ja sitten vielä suihkuun ja tukkaki pitäs kuivata (tätä lettiä on aika paljon). Viikonloppusin käyn yleensä puolenpäivän kieppeillä. Toinen syy on se, että tykkään treenata, ku salilla on muitaki ihmisiä...yksinään jos olen, niin unohdun monesti tuijottamaan telkkaria tai pullistelemaan peilille. Ja onhan se kiva jos sinne sattuu joku kalju kaappi, niin on vähän silmäniloaki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsin vasta ihan vauhtiin ton paintin kans, ei sitä tiedä, vaikka kaikki kuvat olis tästä lähtien tommosia.;)
      Viikonloppuna on mukava käydä salilla ajoissa, että loppupäivä on sitten aikaa kaikelle muulle. Ja silmäniloista olen aivan samaa mieltä, kunhan ei montaa kaappia ole samaan aikaan, sitten kärsii jo treeni.:D

      Poista
  7. Hyvät kuvat. Mun mielestä sun kädet on kehittyny sitten viime näkemän. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taitaa ollakin, pituutta ainakin on tullut mukavasti lisää.:D

      Poista
  8. Asennoista en tiiä, mut kengät on hienot! Ei vitsi ku repeilin taas noille kuville :D

    Mulla on sama homma kuin jo edelliset on kommentoineet. Mun pitää arkiaamuisin olla jo 6:30 lähdössä viipottaan tienvarteen, että pääsee autokyytiin ja periferiasta kaupunkiin töihin. Tulis aika epäinhimilliseksi toi heräämisaika, jos siihen vielä aamutreenin lykkäis. Mut jos mulla on etäpäivä tai muita semmoisia outoja, niin silloin yleensä tungen itteni treenaamaan aamulla, aamupäivällä tai keskellä päivää. Kerkee sit vielä illalla tehdä tuplatreenin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varpaat erottuu hyvin.:D
      Jos jo puoli seitsemän pitää olla menossa, olisi aamusali tosiaan aika ihmisyyden vastainen kokemus! Meinasin jo ehdottaa, että kaikilla salitreenajilla pitäis olla työnantajan lupa treenata millon haluaa, mutta sitten taitais ne ruuhkat olla juurikin aamulla tai aamupäivällä.:D

      Poista