sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Unelmista totta -näin opit vetämään leuan

Rahkamuijalta toivottiin vinkkejä siihen, kuinka voisi oppia vetämään leukoja. Koska tämä on 100. (!!!) postaus ja videot on kuumaa kamaa, pistetään leuatustipsit liikkuvan kuvan kera. Rahkaäijä taas vähän hullaantu leikkaajan hommissa ja lopputulos on muutenkin melko rahkismainen... 

Tiivistetysti
1. Tekniikka, oppii sitkeästi harjoittelemalla.
- Vastaote eli kämmenselät itsestä poispäin. Koko kroppa mukana, selkä tekee työn ja koko keskikroppa pysyy tiukkana. Joitakin voi auttaa mielikuva siitä, ettet pyri vetämään itseäsi ylös, vaan painamaan kyynerpäät alas.
- Avusta! Kokeile vetää korokkeen päältä tai pomppaa jaloilla vauhtia. Joiltakin saleilta saattaa löytyä myös kuminauhoja, joilla voi avittaa.  Miten tahansa avustatkin vetoja, pyri aina tekemään ns. onnistuneita suorituksia (eli leuka tangon päälle) ja jos toisto epäonnistuu, älä jää puoleen väliin rimpuilemaan, vaan yritä uudestaan.
- Pyri vähentämään avustusta ajan kanssa ja kokeile joskus ihan ilmankin huomataksesi edistyksesi.
- Harjoittele tarpeeksi usein. Tee leukailuharjoituksia joka selkätreenin  yhteydessä eli pari kolme-kertaa viikossa.
- Kun saat vedettyä itseäsi jo vähän ala-asennosta ja kädet menevät pieneen koukkuun, olet jo hyvää vauhtia menossa kohti leukaa. Alku on hankalin.

2. Voima, sitä tulee lisää erilaisilla apuliikkeillä
 - Tee selkälihasliikkeitä pari kertaa viikossa. Esimerkiksi ylätaljaa tai pull-over (videossa taljalla tehty liike) ja kulmasoutua tai alataljaa.
- Tee molempia liikkeitä kolme sarjaa, joissa kussakin 6-10 toistoa. Kun saat kymmenen toistoa puhtaalla tekniikalla, lisää painoja, älä jämähdä! 
- Treenaa kovaa, niin painot kasvavat kohisten!

3. Älä luovuta!
- Ei ole mitään fyysikan lakia, joka estäisi justiinsa sua oppimasta vetämään leukaa.
- Työnnä leuanveto-projektia vaivaava uskonpuute syrjään ikuisiksi ajoiksi ja näytä etenkin itsellesi, että se on mahdollista.

4. Sitten kun leuka menee, harjoittele myös myötäote, koska leuatus vaatii usein sitä.;)

Vuoden alusta syödyt rahkat: 65





* RahkaFilms® tai Rahkamuija® ei vastaa videon tai ohjeiden aiheuttamista henkisistä ja fyysisistä vammoista, emmekä vastaa yhtenäisyydestä absoluuttisen treeni-totuuden kanssa.

10 kommenttia:

  1. Vedättekö te leukoja niin, että käytätte lisäpainoja esim. 50kg ja kuinka pitkiä sarjoja teette?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkaäijä varmaan sais kerran pari kiskastua +50 kg lisäpainolla, mää tyydyn pienempiin.:D Ite teen ilman lisäpainoja jotain 5-10 vedon sarjaa ja lisäpainoilla (5-10 kg) sitten vähemmän.

      Poista
  2. Ei vitsit, nyt on kyllä pakko alkaa treenaamaan tota leuanvetoa. Että sais ees sen yhden! Ja tännekin muuten samat sanat, että nää blogit on tosi vaarallisia, kun pyöräkuume senkun yltyy, apuaaaa... :) Toistaiseksi oon rahapulassani tyytynyt varustelemaan vanhaa jäykkäperää. On sekin hyvä, mutta tokihan täysjousto pitäis kuulua jokatytön "sisustukseen" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti alat treenaan ja raportoit heti tänne, kun menee ensimmäinen!
      Täpäri on kieltämättä kiva sisustuselementti ja vähäks aikaa tyydytti kaikki pyörähimot, mutta rahaahan siihen sais meneen loputtomasti.:D

      Poista
  3. Joo, siis kuinkahan monen tytön kanssa olen tästä joskus puhunut: voi kumpa saisi joskus sen yhden leuan edes vetästyä! Ja nyt, en malta odottaa että pääsen aloittamaan näillä rahkaväen ammattitaitoisilla treeniohjeilla! Mutta kyssäri: meidän salilla on sellainen ylätalja, jolla minut on opetettu tekemään selkälihaksia sellaisella tangolla, eli leveä ote, takapuoli penkkiin ja siitä kiskotaan tankoa rinnalle. Olisiko se sopiva apuliike? Ja oli kyllä tosi hyvä vinkki tuohon kulmasoutuun, että olkapäät todella "tiputetaan" aina alas ja nostetaan takaisin ylös, en oo varmaan koskaan ajatellut asiaa. Jos on oppinut tekemään sen tangolla, kannattaako silloin tällöin tehdä yhdellä kädellä / onko siitä jotain etua tankoon verrattuna?
    Kiitos näistä ohjeista! Loistavuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt intensiivistä leukailutreeniä, niin kyllä se sieltä tulee, mä uskon siihen ihan kympillä!
      Joo, ylätalja on oikein hyvä, mutta otteen kannattaa olla noin harteiden levyinen eli samanlainen, millä vetäis leukoja. Ja tankolla kulmasoutu on myös hyvä, käsipainolla tekeminen ei tuo sinänsä mitään etua, on vaan ehkä helpompi oppia, jos ei ikinä kulmasoutua ole tehnyt.
      Kuulemme mielellämme edistymisestäsi jatkossa!

      Poista
  4. Perus hauiskääntö toki myös ihan hyvä apuliike. Selän lisäksi käsivarsissakin (ranteista hauisten kautta olkapäihin) olisi hyvä olla vähän sisältöä.

    Ootko tehny vasaraotteella? Vaatii toki sellaisen spesiaalimman tangon. Rannekipujen takia jouduin tekemään tolla tavalla pari kuukautta ja ihastuin siihen, hieman haastavampaa kuin perus-vastaote mutta selvästi iisimpää kuin myötäote.

    Sitten kun myötäote sujuu niin ei muuta kuin opettelemaan siitä voimapunnerrusta eli liike jatkuu suorin käsin ojennukseen tangon yläpuolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta ite en näe erityistä hauistreeniä välttämättömyytenä leuanvedon kannalta. Mutta kaikki lihaksiahan kannattaa treenata ihan tasapainon kannalta!
      Joo, meidän salilla ei ole vasaraotetankoa, mutta jos nappaa rusettikahvan taljasta ja heittää sen tangon päälle, niin saa hyvin vasaraotteen. Viime aikoina olenkin tykännyt tehdä leukoja juuri niin!
      Se voisikin olla mielenkiintoista, suorituspaikka kannattaa tietysti valita hyvin, ettei pää kolahda kattoon.:D

      Poista
  5. Kiitos tästä, ihan huippu video :) Bongasin linkin maryan blogista, jonka kanssa meillä on skaba siitä, kumpi saa ensimmäisenä sen ekan leukansa vedettyä (häviäjä tarjoaa voittajalle virtuaalisen protskupirtelön, kun ei asuta lähelläkään toisiamme). Olen leikkinyt ylätaljalla ja hirttäytynyt kuminauhaan + kompastellut korokkeeseen, mutten tullut ajatelleeksi puoliakaan videon pointeista. Nyt taas polttelee päästä jatkamaan harjoituksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä jos oli apua, yritin koota videoon juttuja, jotka mua aikanaan autto.:) Mä uskon, että sitkeellä harjottelulla se eka leuka tulee sieltä ja sen jälkeen kaikki onkin helmpompaa. Paljon tsemppiä, kyllä virtuaalisen pirtelön takia kannattaakin vähän panostaa.:D

      Poista