lauantai 5. tammikuuta 2013

Pelkkää hilloa ja purilaisia?

Mulla oli ennen tätä reissu ihmeellinen käsitys, että tässä maassa ei syödä muuta kuin hampurilaisia, sipsejä ja hilloa ja mitään järkevää ruokaa on mahdoton löytää. Kyllä välillä kannattaa lähteä Hervannasta ulkoiluttamaan itseään, niin oppii kovasti uutta. 
Oikeesti tää on tuhansien vaihtoehtojen maa. Ruokakaupasta tuntuu löytyvän aivan mitä tahansa kuvitella voi ja vielä vähän enemmän. Sipsejä ja hilloja todellakin löytyy häkellyttävä valikoima, mutta vaihtoehtoja löytyy toiseenkin suuntaan. Missään en ole syönyt yhtä hyviä appelsiineja kuin täällä ('kotimaisia') ja kertaakaan ei ole vielä tarvinnut käydä saman ketjun kaupoissa, täällä ei paljon bonukset ja plussat hillu keskenään.
Vihanneksien hinta tuntuu vaihtelevan, mutta yleensä ottaen melko halpoja ja kanan hinnasta etenkään Lauri ei tunnu pääsevän yli, fileet on ihan ilmasia! Juusto taas on yllättävän hintavaa ja valikoima vähän nöyrä. Olis voinut myös kuvitella, että pähkinöitä saa halvalla, mutta kyllä niilläkin on hintaa ja välillä on hankalaa löytää ihan naturelina. (Kuvat on vähän Rahkaäijä-painotteisia, kun pokkari on aina mun hallussa, valitukset voi osoittaa kommenttiboksiin.:D)
Riittäiskö tää säkki yhdeks illaks?
Ollaan huomattu sellainen trendi, että "etnisissä" marketeissa (tähän mennessä käyty kiinalaistyylisessä ja ilmeisesti jossain latinomarketissa) on paljon paremmat raaka-ainevalikoimat, kun ns. yleismarketeissa. Etenkin lihatiskit on näissä paikoissa ollut vakuuttavia ja hevi-osastot runsaita. 

Turha sitä on kieltää, että ihan ydinjäteruokaa on älyttömästi tarjolla, hyvä valikoima ja halvat hinnat takaa suosion. Pakastealtaat pullistelee kaikkee ihan ihme safkaa ja Walmartin sipsihyllyt herätti ensimmäisellä kerralla aika ison pöyristymisen. Varsinkin isoissa marketeissa karkkiosastot on täynnä jättisäkkejä ja suklaapatukoita on vaan useamman kappaleen paketissa. Tässä taannoin näin myös jäätelöä myytävän parin litran ämpärissä.
Cheese&mac, pahin pettymys ikinä. Luulin, että se olis jotenkin hyvää!
Tuntuu kuitenkin, että täällä ainakin yritetään nostattaa jonkinlaista ruoka- ja ravintotietoisuutta. Olen monessa kaupassa nähnyt terveellisten välipaljon hyllyn, josta löytyy esimerkiksi valmiiksi pilkottuja hedelmiä annospakkauksissa. Myös ravintoloissa tämä näkyy, ruokalistoissa on kaloritmäärät ja pannukakkuravintolassa oli listattu FIT-vaihtoehtoja (alle 600 kaloria annoksessa). Suomessahan ravintosisältö ilmoitetaan sataa grammaa kohden, täällä per serving ja prosentteina. Tässä on puolensa, ilmoitettuun annokseen voi olla hyvä suhteuttaa syömäänsä määrä, mutta toisaalta ilmoitustapa on sekava ja jos prosenttilasku ei suju, ei ravintosisältöä todellakaan jaksa katsoa.
Lähimarketista saa myös juotavat joka lähtöön.
Mitä sitten Rahkaväki syö täällä? Tänne ei olla lähdetty niuhoilemaan ja mehän ollaan tunnetusti kovia syömään! Rahkaäijän äitikin oli huolissaan, että saahan Lauri tarpeeksi syödäkseen. Kyllä saa, ei sitä kestäis muuten kukaan.:D Aamupala on osoittautunut helpoksi. Osa hotelleista on tarjonnut aamupalan ja taso on ollut hyvin vaihtelevaa. Ei todellakaan tarvitse haaveilla sellaisesta ylellisestä suomalaisen hotellin mättöpöydistä. Yhdistävä tekijä on kuitenkin ollut se, että proteiinin lähteet puuttuvat oikeastaan kokonaan. Leipää, vohvelia ja muffinsia olisi tarjolla yllinkyllin. Niinpä hotelliaamiaiselle lähtee mukaan aina oma kreikkalainen jugurtti, joka on ihan kelvollinen rahkankorvike. Ostettiin leipää ja maapähkinävoita (säilyy hyvin, mitään jääkaappia vaativia päällisiä ei kannata ostaa) niitä aamuja varten, kun aamiasta ei tarjota.
Hilloja on joka sorttia tarjolla hotelliaamiasella. Tapana on ilmeisesti myös hamstrata noita taskut täyteen. Ettei vaan hillonälkäkuolema yllättäis kesken päivän.
Heti ekoina päivinä löydettiin kaupasta myös heraproteiinijauhoo, jota on menossa jo toinen purkki. Se on kätevää matkalla mukana ja helppo heittää huiviin missä vaan. Vesi kylläkin maistuu aika kauheelta joka paikassa, siksi paikalliset varmaan ostaakin vettä kaupasta kanistereissa.
Myös proteiinipatukat on täällä aika halpoja, n. dollarin kappale, joten niitä menee paljon. Ei  ne tietenkään ole mikään huippuhyvä vaihtoehto, mutta näin reissussa ihan kohtuullinen.
Fage, armoitettu rahka korvike

Tää on onneks vähän pienempi, kun sellanen MASSin heraämpäri.
Ostettiin Walmartista leikkuulauta, veitsi, lusikat, haarukat ja muutama muovikippo, jotta aamu- ja iltapalan syöminen olis vähän miellyttävämpää. Ollaan myös muutaman kerran tehty ite salaattia. Toisaalta salaatit etenkin pikaruokapaikoissa on melko halpoja ja salaatin, kurkun ja tomaatin jämät on vaikea säilyttää mitenkään järkevästi. Ja kylmälaukkua ei kannata ostaa, koska se ei mahtuis mukaan takasin tullessa, eikä myöskään entuudestaan aivan täyteen Mustangiin.
Tein itse ja säästin.
Pikaruokapaikoissa onkin tosi hyvin tarjolla salaatteja ja oonkin kiskonut jo aika monta kanasalaattia tällä reissulla. Eilen eksyttiin jostain syystä Mäkkäriin (oi miksi, kun ei käydä siellä koskaan Suomessakaan) ja siellä oli tosi kurja kanasalaatti. Ei tarvii mennä toisten. Niin kuin jo joskus aiemmin mainitsin, ollaan yritetty olla ennakkoluulottomia ruokapaikkoja kohtaan ja kokeilla monenlaista. Tähän mennessä paras kokeilu on ollut austraalialaisvaikutteinen ravintola Long Beachilla. Tippaaminen muuten tuntui aluksi hankalalta, mutta nyt sujuu jo hyvin. Ravintoloissa tarjoilijat todella tuntuvat tekevän töitä tippinsä eteen, palvelu on lähes aina ripeää ja tosi ystävällistä. 
Se paras salaatti, vähän enemmän sitä olis voinut olla!
Kaimani Anni muuten kyseli, kiroillaanko täällä paljon. Ei kiroilla, mutta eräs amerikkalainen tapa jo melkein naurattaa. Jatkuva excuse me -hokeminen, ihan joka tilanteessa. Riittää suunnilleen, että joku kävelee ohitse samalla käytävällä kaupassa, niin heti ollaan pyytämässä anteeksi. Joskus ei edes huomaa läheltä kävelevää ihmistä muuten, kuin kohteliaasta excuse meesta. Onneks me ollaan juroja suomalaisia, jotka voi töniä toisiaan pyytämättä anteeks, ettei tarvii ruveta tommosiin kaunosieluisuuksiin.:D
Paljon nallekeksejä. Vähän samaa näköä nallessa ja Laurissa?
Ei se ole mikään urbaanilegenda, että Jenkeissä on paljon ylipainosia, etenkin lihavat lapset pistävät täällä silmään. Näin äsken buffet-ravintolassa lihavimman 3-vuotiaan (saatto se olla nuorempikin) ikinä, se oikeesti sattu jo sieluun. Tekis mieli mennä läpsiin niitä vanhempia naamariin, että valoja päälle, toi muksu kuolee tota menoo.  Six Flagsin huvipuistossa (ja monessa muussa paikassa) melkein jokaisella lapsella oli kädessään jättimäinen limsamuki (small-kokoinen limsa on suunnilleen puoli litraa), karkkipussi tai jotain muuta naposteltavaa. Näin reilun viikon tuntumalla sanoisinkin, että jatkuva napostelu on aikamoinen ongelma. Ja tässä autojen valtakunnassa myös varmasti liikkumattomuus. Moni perhe huristeli huvipuistossakin sellaisella pyörätuoliskootterilla. (No en varsinaisesti ihmettele, olis pitänyt itekin, se oli toosi valtavan kokonen alue ja me käveltiin se noin neljä kertaa ympäri.) 
Bread bowl, San Franciscon turistiruoka numero yks. En ihan rankkais sinne ihanimmat ruokaelämykset elämässäni TOPvitoseen. Mutta äsken maistoin Corn dogia, se vasta sairasta olikin!
En usko, että terveellinen ja tasapainoinen ruokailu olisi täällä mikään ongelma pitkän päälle, vaihtoehtoja löytyy. Niistä vaan täytyy osata valita fiksusti. Mutta hankaluuksia on odotettavissa, jos ei laita itse ruokaa, eikä kanasalaatit maistu.

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus, kiitos!! Meiän amerikkalainen kaveri kommentoi, kun sanoin että te ette ole huomanneet mitään kiroilua siellä " Maybe her fucking english is so shitty she can't fucking hear it". Okei...
    By the way, kuulin että useimmissa amerikkalaisissa kodeissa on tv joka ikisessä huoneessa nykyään, jopa vessassa. Ja että kun jonottaa kaupassa, siellä on tv-ruutu, jokaisessa ravintolassa on tv, bussissa on tv, autoissa on tv, onko se totta?
    Kuulosti kyllä just niin niin kauhealta noi jutut lihavista lapsista. Ihan järkyttävää. Ajatella että Cambodiassa ihmiset on köyhiä mutta kaikki lapset, joita näin oli niin iloisia, niin terveitä ja niin liikunnallisia luonnostaan että koko ajan kauhea temppuilua ja akrobatia päällä. Amerikassa taas jotkut lapset vaan syötetään sairaiksi ja lähes liikuntakyvyttömiksi. Ei hyvää päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei olla huomattu erityistä tv-määrää, mitä nyt tietty kaikkien hotellien salilla (jotka on kooltaan ehkä 10 neliöö) on pari telkkaria.
      Just tänään puhuttiin, kuinka erilaisia lapsia me täällä nähdään kun te siellä. Muutenkin meininki varmaan totaalisen erilaista!

      Poista
    2. Edellisen käyttäjän kommenttihan ei viitannut millään tavalla rahkaväen lontoon taitamiseen, vaan kyseessä on kuulemamme mukaan yleinen ilmaus ameriikkojen maassa. Hienoa, jos vastaavaan ette ole törmänneet, ehkä jenkkilä ei sittenkään ole niin paha paikka :)
      Lähimarketin viinihylly mahtaa olla myös lähituotantoa? Ja olet oikeassa macaronicheesesta, se on pettymys jo syntyessään.

      Poista
    3. Tää ei oo lainkaan paha paikka.:D
      Me ollaan vähän huonosti tarkasteltu ja varsinkaan maisteltu noita viinejä, mutta luultavasti siä ihan lokaalejakin vois olla!

      Poista
  2. Ootteko muuten jo huomannut, että täällä melko monessa lounas- tai pikaruokapaikassa tyrkytetään aterian mukana tai kaupanpäälle sipsipussia? Se jotenkin kuuluu näillä asiaan. Tosi usein, kun on käynyt lounaspaikoilla, vetelee porukka "jälkkäriksi" minikokoisen sipsipussin... kuulemma sama juttu ihan työpaikan ruokaloissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja jossain tarjottiin jotain keksiä! Ihan hullua hommaa, menisköhän kaupaks, jos jälkkäri olis hedelmä tai porkkatikut...

      Poista
    2. Suomessakin ainakin Subway-ketju harrastaa tätä myös. Mun mielestä on aika outoa, että Subway mainostaa itseään terveelliseksi vaihtoehdoksi ja "urheilijoiden viralliseksi ravintolaksi". Kuitenkin patongin kylkeen yritetään aina tyrkyttää pientä sipsipussia, jättimäistä suklaakeksiä tai Activia-sokerijugurttia...

      Poista
    3. Joo, näin on! Toi terveellisellä vaihtoehdolla ratsastaminen on nykyään kovasti muotia ja monet sen valitettavasti purematta nieleekin.
      Ollaan kerran poikettu täällä Subissa ja oli muuten ihan eri leivät tarjolla ku Suomessa. Vähän eksoottisempia vaihtoehtoja!

      Poista
  3. Järkyttävän kokoinen sipsipussi! o_O Mä oon kyllä noita jättisäkkejä vastaan ihan suomessakin. Jokainen ostaa isomman pussin, kun sen kilohinta on halvempi kuin pienemmän pussin. On kyse sitten karkeista, sipseistä tai mistä vaan. Näin ollen ostetaan suuria määriä, vaikka ei tarvisi. Nyt on onneksi tullu kauppoihin pikkupusseja (120g)! Toki se oli ennen se normikoko ja iso pussi oli 200g.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep,siinä tais olla lähemmäs 700 grammaa eli aivan järjetöntä. Ja kokonaan se kuitenkin tulee syötyä, ennen tai myöhemmin.
      Suomessakin karkkipussien koko on kasvanut tosi paljon, joskus sellasia 400 gramman pusseja sai vaan laivalta, nyt ne on aika peruskauraa.
      Tänään törmättiin ehkä huikeimpaan pakkauskokoon ikinä, 24 isoo donistsia olis saanut sopuhinnalla 18 dollaria...

      Poista