Aavikko, Disneyland ja pieni hotelliselkkaus

Tiistai-aamuna tankattiin Mustangin tankki täyteen Vegasin halpaa bensaa ja lähdettiin takaisin kohti rannikkoa. Maisemat ei olleet yhtään vaihtuneet sillä välin, kun oltiin Vegasissa ja taas samat vuoret morjesteli meitä matkalla. Lauri oli saanut jostakin idean (=auringonpistoksen), että meidän on mentävä Mojaven autiomaalle. En ollut varsinaisen innoissani, etenkään kun Lauri muistutti, että autiomaissahan on tunnetusti kalkkarokäärmeitä, pahoja muurahaisia ja turistien kuolemaa odottavia korppikotkia. Vähän mun into kuitenkin nousi, kun heti autiomaan reunalla oli kyltti, joka varoitti tiellä hortoilevista kilpikonnista. Tortoiseja bongaillessa (yhtään ei nähty) oltiin yhtäkkiä ajeltu 60 kilometriä ja takaisin ei kannattanut kääntyä. Matkalla autiomaan toiselle laidalle eteen osui Kelson hiekkadyynit ja meille niin tutun uhon siivittämänä oli pakko lähteä ottamaan haltuun dyynin huippu. "Joo, tonne ja takas kävelee jotain 20 minuuttia." Huippua kohti lähdettiin ja kuten kunnon vaeltajilla konsanaan, oli meillä eväänä mukana ainoastaan 2 litraa dieetti-Pepsiä.:D Mutta ei varmaan enempää tarvikaan 20 minuutin kevyelle kävelylle?

Noh, se kevyt kävely kesti kaks tuntia ja tuntu ihan samalta, kun olis tarponut umpihangessa. Kymmenen metrin välein oli pysähdyttävä tyhjentään kengät ja joka kerta niistä sai ravistella valehtelematta desin hienonhienoa hiekkaa pois. Luultiin, että meidän aavikkovaelluksen helpoin osuus olisi varsinainen dyynin päälle kipuaminen, lyhyt, mutta vähän jyrkkä mäki. Kuten kaikkiin ennalta-arvattaviin juoniin kuuluu, se lyhyt ja ihan saatanan jyrkkä mäki oli se kaikkein vaikein. Noin 150 metriä melkein pystysuoraa nousua jatkuvasti alta luistavassa hiekassa. Molemmat päätyi kiipeämään mäen nelinkontin ja ylhäällä tuntui pahemmalta kun ikinä Pyynikin kivirappusten jälkeen.

Pepsi tais maistua. Dyynin korkeus noin 180 metriä.

Mutta ne maisemat melkein korvas tuskan, joka suunnassa näkyi vuoria ja loputonta autiomaata, ja oli ihan hiljasta. Yriteltiin arvuutella, kuinka kaukana horisontissa siintävät vuoret oli, niille saattoi olla matkaa 20 tai 200 kilometriä, ei voi tietää.
Takaisin päin kävely kesti ja kesti ja parkkipaikka ei tullut koskaan näkyviin, mutta autossa (miksei ne ollut meidän mukana?) odottavat proteiinipatukat maistui ihan hunajalta ja hiekkaa löytyy kaikkialta vielä Suomessakin. Mitä tästä opimme? Tuskin mitään.:D

Ja sitten siihen kaikkein ihanimpaan, eli Disneylandiin. Anaheimin aurinko lämmitti eilen 20 asteen edestä ja muutama muukin oli eksynyt paikalle huvittelemaan, see ei kuitenkaan himmentänyt mun kokemusta mitenkään. Pelkäsin etukäteen, että petyn hirveesti kun pääsen vihdoin Disneylandiin, se saattaa olla ihan kurja paikka. Mutta se olikin just niin kiva, mitä joskus lapsena kuvittelin! En osaa oikein kuvailla, millasta siellä oli, se oli vaan sellanen oikea Disneyland. Kaheksan tuntia kului taas ihan kevyesti ja päivästä jäi käteen isosti hyvä mieli!
Kuvat puhukoon paremmin.

Disneylandissa on ikuinen joulu

Laurin mukaan mä näytän ihan tolta virtahevolta. Perustelut? Yhtä violetti ja uninen.

Lapsparka joutu odottaan vuoroaan kauan

Disneylandissa ihmeparantumisetkin onnistuu!

Oho, lipes tää mun hauiskääntötanko vähän...

Tästä lähtien bodaan Disneyland-hupparissa

Työpäivän pituisen kävelyurakan jälkeen olis vaan siistiä kaatua hotellin sängylle ja nukahtaa. Niin olikin tarkotus käydä, kun meillä oli hotelli varattu ja maksettu Redondo Beachilta, ihan läheltä merta. Mutta Haaveet kaatuu pärähti soimaan, kun yritettiin check-iniä hotellissa. Respan työntekijä ilmoitti vaan tylysti, että meidän varaus on peruttu. Häh? Hotels.comilta oli kuulemma soitettu ja peruttu kahden yön varaus. Just joo, Lauri sai tingattua hotellin eukolta puhelinnumeron, johon vois soittaa ja siitä seuras 10 minuutin puhelinselvittely. Meidän varaama hotelli oli muka täynnä ja hotels.com -tyyppi alkoi etsimään meille uutta hotellia, tarjos jotain samanhintaista puljua lentokentän läheltä. Vaadittiin, että hotellin on kuitenkin oltava lähellä merta, kun sen takia tultiin Redondo Beachille. Joku hotelli löytyikin ihan läheltä samalta kadulta ja päättelimme Hotels.comin työntekijän puheista, että kyseessä on varaamamme parempi hotelli ja Hotels.com maksaa välin.

Jes, eli uutta tasokasta hotellia kohti. Kappas vaan, tässä toisessa hotellissa omistajana toimiva intialaisherrasmies oli aivan pihalla ja olisi maksattanut yöt meillä uudestaan. Eipä käynyt meille ja taas soittoa Hotels.comille ja asiaa puitiin aikamoisella suomi-intia-englanti -kielimiksauksella. Lopputulema oli, että Hotels.com maksaa ja me saatiin huone. Hotellin paremmus osattaui vähän uutisankaksi, tässä uudessa ei ollut mikroa, jääkaappia, aamupalaa tai poreallasta ulkona, mitkä ensimmäisessä olisivat olleet. Ja lopulta huomattiin, että tämä oli tähti- että asiakasarvosteluiltaan huonompi kuin edellinen, että en ole ihan varma kenen pitäisi maksaa väliä ja kenelle. Noh, ei tämä ihan toivotan paikka kuitenkaan ole ja meri on lähellä, se on tärkeintä! Pettymyksen kirvelyä huomattavasti vähentää myös Hotels.comilta saatu 100 dollarin etuseteli hyvityksenä sähläyksestä. Ja juuri puhuttiin, että reissu on mennyt todella hyvin, että aika pientä tällaiset sähläykset!

Tänään taas Muscle Beachille.;)