keskiviikko 2. tammikuuta 2013

LA Fitness made my day

Yllättävän haastavaa löytää saleja reissun päältä! San Josessa oli tosiaan hotellissa sali, mutta sen jälkeen ei ole paljon näkynyt.

Gold´s Gym, kiinni.
Eilen oli kova yritys päästä paikalliselle Gold`s Gymille, mutta se olikin kiinni. Tulostettiin netistä kymmenen päivän ilmaiset  tutustumispassit GG:lle, mutta myöhemmin vasta kerrottiin, että pitää olla pysyvä osoite, että sen voi käyttää. (Tuntuu olevan aika perus tässä maassa, ohjeet, säännöt, lisäveloitukset ynnä muut pikkuseikat nähdään tarpeellisena ilmoittaa vasta kun tapahtuu tai on jo tapahtunut.) Mutta yritetään myöhemmin luikerella kultasalille jotenkin!
Muscle Beach, kiinni.
Tänään oli vakaa aikomus ottaa Muscle Beach haltuun, mutta kas kas, se olikin kiinni. Vähän ehkä sieppas, koska meidän hotellilta on aika rouhee matka (varmaan 50 km) Lihasrannalle. Syy tähän on se, että melko vähän (meidän budjetin) hotelleita oli tarjolla ja toisekseen nää välimatkat todellakin jaksaa yllättää. Riittävän iso kylä tämä Losin seutu. Huomenna uusi yritys.

Sattumien sarjan jälkeen päästiin kuin päästiinkin tänään salille, meinas jo vähän usko loppua. Muistettiin, että Lihasrannalle ajaessa matkalla oli joku paikka, jonka nimessä oli sana fitness. Aikamoisina Sherlockeina lähdettiin metsästämään fitness-paikkaa ja sehän löytyi ja osoittautui paikalliseksi lisäravinnekaupaks. Eikä ollut mikään pieni pulju, yhden Tiimarin verran mömmöjä!
Mömmökauppias (kooltaan kaappi kertaa kaappi) osasi neuvoa, että LA Fitness vois tarjota meille treenin kertamaksulla (parin viikon takia ei viittis ihan jäseneks liittyä). Jäbä antoi meille vielä kolmen päivän ilmaisen treenipassin kyseiseen ketjuun. Eikun taas Mustankia alle ja lähintä salia metsästään.

Tässä vaiheessa koko kaupunki ja sen sairas ajokulttuuri kypsytti pitkän päivän jälkeen etenkin Lauria ja ei meinattu millään löytää paikkaa. Mun sitkeän inttämisen ansioista kuitenkin päädyttiin mestoille ja koiranpentuilmettä naamariin, että päästäis tekeen treeni. Taas valitusta siitä, että pitäis olla pysyvää osoitetta ja kerta maksaa 20 dollaria per pösilö. Neuvotteluiden lopputulos oli, että kerran päästään tekeen treeni ja maksaa 20 dollaria yhteensä. Kaupat tuli.
LA Fitness, auki!
Salin eka kerros oli yhtä valtavaa laitehelvettiä, ja vähän jo pelotti, et maksettiin jostain vimputtimista kasa rahaa. Mutta ah, alakerrassa olikin yhtä paljon vapaita painoja. Ja vähän lisää vemputtimia.
Treeni tuntui aivan järjettömän hyvältä, kun salia oli metsästetty ihan urakalla ja tiesi, että kerrankin saa treenata hyvissä puitteissa. Selkäpäivä, joten Rahkaäijä vähän hämmästytti paikallisia poikia maveromuillaan. Maastavetoa ei nähty muiden tekevän, muutenkin jalkatouhut ei ollut yleisintä puuhaa. Eikä syvät kyykyt muotia.
Lisäpainovyön ketju vähän nauratti
Porukka salilla oli yleisesti ottaen aika urheilullisen oloista ja tuntuivat tietävän, mitä salilla kuuluu tehdä. Ilokseni näin alakerran puolella myös naisia ja ihailtavan kovakuntoisia sellaisia.
Salietiketti ei ollut yhtä sujuvaa kuin kotona päin, oli ilmeisesti ihan OK jättää painot laitteisiin ja tankoihin
eikä tuntunut olevan myöskään ongelmaa napata toisen treenaajan painoja sarjatauon aikana... Käsipainoja oli melko kunnioitettava kokoelma, viidestä paunasta aina 125 asti (65 kg (?) tai ainakin jotain sinne päin) ja ne tuntuivatkin olevan ahkerassa käytössä.


Leuanvetoon löytyi parikin paikkaa, mutta esimerkiksi alatalja loisti poissaolollaan. Sali puolen lisäksi alakerrassa oli 'nyrkkeilysali', jossa oli säkit ja köysiä ja paljon tilaa temmeltää. Kokeilin muodikasta köyden heiluttelua ensimmäistä kertaa ja kovaa hommaa oli! Muutaman heiluttelun jälkeen koko keskikroppa sheikkasi mukavasti. Huh!
Suoria ja mutkia tankoja, joissa vakiona painot päissä, kätevää!
Oli ihan todella khuulia käydä täällä ihan oikealla salilla ja nähdä lokaaleja treenaamassa, Lihasranta kun ei taida antaa autenttista kuvaa paikallisesta treenikulttuurista. Kaikki kiukku autoilua, maailmaa, aviomiestä ja salittomuutta kohtaan oli poissa LA Fitnessin jälkeen. Aivan ihanaa!

P.S. Kaikkein hulluin juttu salilla oli se, että siellä oli aivan Hans Välimäen näköinen mies. Täydellinen kaksoisolento!

8 kommenttia:

  1. Joka kerta ku oon käyny lihasrannalla, siellä on treenannu vaan vanhoja pappoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä siellä oli nytkin, mutta kovakuntosia pappoja olivat!

      Poista
  2. Mahtavaa matkustelua treenailunkin merkeissä. :)

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, kaikki irti matkasta!
      Kiitos samoin.:))

      Poista
  3. Miks ne oli kiinni? Yritittekö 1.1.? Ihme silti, että jenkeissä on paikat kiinni, kun kaupatkin on siellä 24/7 auki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti uusi vuosi vähän häiritsi. Ihme sinänsä, koska muiden paikkojen aukioloihin ei UV:lla tuntunut olevan vaikutusta.

      Poista
  4. Dubaissa sali oli auki, mutta sanoisinko että lievästi hengenvaarallinen :D Kun ehdit niin käy tsekkaamassa miun blogista matkakertomukseni, jossa myös muutama otos ko. murjusta :D

    Kivaa reissunjatkoa teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luinkin sun blogista, ettei Dubai ihan pistänyt parastaan salin puolesta.:D
      Kiitti.:)

      Poista