perjantai 5. heinäkuuta 2013

Lomatuplahauispose

Onneks mulla on blogi, jossa voin lesoilla kesälomani kanssa, ettei Feisbuukkiin tarvii päivittää monta päivää ennen ja jälkeen loman alkamisen, että se on muuten loma nyt. Tää on vasta viikon light-loma, loput kolme viikkoa sitten elokuussa. Eli ei tämä leuhkiminen tähän lopu!
Kävin jo aamulla heittämässä päivän treenin pois alta, että illan voi ottaa ihan rennosti. Kova mave ei kuitenkaan ole ihan sitä mitä eniten aamuisin haluan tehdä ja salille saapuessa vähän jo arvailin niin sanottua kiikaritreeniä tulevaksi. Nolla sarjaa, nolla toistoa. Mutta tulikin ihan kohtuullinen jumppa!
Hauikset kuin Thorin vasarat?
Aamusalille oli saapunut myös muutama vanhempi herrasmies ja maveromujen lisääntyessä yksi heistä kyseli, että onko kesäkunto kohdillaan. Hetken epäilin, että nyt on ruvennut käävätkin aukomaan mulle päätään, mutta sitten selvisi, että penkkaajapappa luuli mun olevan eräs voimanostaja, joka on EM-kisoissakin nostellut. Vaikka menin kieltämään osallisuuteni moiseen toimintaan, sen jälkeen oli pakko esittää tosi kovista ja nostella särmästi.
Maven jälkeen oli tietenkin iki-ihana 5x10 kyykkyä ja hitsi, että oli kamalaa. Pientä aamukankeutta oli havaittavissa!
Leveä myötäleuatus
Rahkaäijä on tänään tankannut kovalla vimmalla huomista riatlonikoitosta varten, kun siinä parissa tunnissahan saattaa aivan nälkiintyminen, ketoosi, keripukki ja vaikka mikä iskeä jollei vedä kiloa hiilareita tänään. Rahkaäijän tankkaukseen kuului myös Cittarin irtokarkkiosastolta haetut vaahtosienet (hyi!) ja jotenkin päättelin, että nyt on myötätuntotankkauksen aika ja otin vähän joka salmiakkisorttia yhden. Söin reilut sata grammaa kymmenessä minuutissa, mutta jokainen sekunti oli aivan ihanaa!
Pyörä huollettu! Ostin tänään Rahkaäijälle femmalla kesäpaidan, jossa lukee I like pig butts. Täydellinen löytö.
Lomasuunnitelmia ei tällä hetkellä ole, mutta annas olla kun ensi viikko koittaa, niin jokainen päivä on buukattu täyteen aamusta iltaan. Kunhan nyt ensin huomisesta selvitään! Kysyin Rahkaäijältä, että mitä kirjoitan tähän loppuun riatlonista, niin vastaus oli, että "huomenna räjähtää". En ihan tarkalleen tiedä, että mitä se tarkoittaa, mutta veikkaisin että Rahkaäijä ja sen SUP-pyörä hajottaa äänivallin, kun vauhti on niin hurja. Melkein jo jännittää!
Hauskaa viikonloppua!

Rahkalaskuri: 307

12 kommenttia:

  1. Rahkaäijälle paljon paljon tsemiä kisaan! Hurja on vauhtisuunnitelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkaäijä kiittää tsempeistä. Suunnitelmat ei ole tosiaan turhan nöyriä!

      Poista
  2. Nonnii jännä päivä tiedossa siis. Kovasti tsemppiä äijälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua jännittää paljon enemmän. :D kiitti tsempeistä!

      Poista
  3. tsemppiä meiltäki! tai no multa oikeastaan, ei jussi tiedä tästä asiasta mitään. :-D kuitenki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jussi on varmasti ainakin hengessä mukana. :D

      Poista
  4. Ei muuta kuin tekemisen meininkiä sinne riatloniin. ;)

    VastaaPoista
  5. Ääääh, epäreiluu mitkä habapatit, mieki halluun! :3 Tässä kun joutuu selän takia olemaan ilman salia jo toista kuukautta niin jo 4 kilon käsipaino tuntuu raskaalta... -_-

    Anyway, tsemppiä rahkaäijälle täältäkin suunnasta! :)

    Btw, ku kuvatekstissäs vertaat habojas Thorin vasaraan, niin pakko mainita että sen Thor-leffan (2011) näyttelijällä on aikamoinen sikspäkki ja haba, kantsii kattoo! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thor-leffa! Ja Chris Hemsworth! Siinä on miäs kunnossa!

      Poista
    2. Kyllä sä Ryde kerkeet vielä pääseen ihan ennennäkemättömään uuteen nousuun habapainojen kanssa, älä huoli!

      Nyt on ilmeisesti pakko katsoa Thor, kun sitä näin innokkaasti hehkutetaan.:D Vaikka sitten sen sikspäkin takia!

      Poista
  6. Pakko sanoo muutenkin, että tänne blogiin kun eksyy, tulee hyvälle mielelle ja ittelläänkin treenit taas kulkeepi hetken paremmin ja melkein joka kerta saa nauraa vedet silmissä hauskoille jutuille. Kirjoitat kyllä tosi hyvin! Hyvää lomaa ja Äijälle tsemppiä urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon, mä sain tästä kommentista ihan ekstrahyvän mielen!:)) Kiva kun luet!

      Poista