Varikkotytön suuri oivallus

Rahkaäijä sanoin eilen mulle, että olen oudon värinen. Se on rusketusta, kultaseni! Outoa se onkin, sillä olen yleensä ympäri vuoden viehkeästi kalkkunafileen värinen. Mutta väri voi tarttua kalkkilaivan kapteeniinkin, jos hengailee kaksi päivää ulkona Pohjanmaan paahtavan auringon alla.

Tällainen tientukko nähtiin viikonloppuna Pohjanmaan teillä

Reissuun lähtemisessä kaikkein pahinta on se lähteminen. Hirvee ressi, onko kaikki tavarat mukana ja muutenkin kovaa sähläystä. Olen vasta tyytyväinen, kun pääsen autoon eikä enää tarvitse hakea mitään mistään tai käydä tankkaamassa tai asentaa peräkärryä paikalle tai muuta hermoja repivää.
Kuuden tunnin matkan ja taukojen jälkeen päästiin vihdoin perille Veteliin, Kemoran moottoriradalle. Heti ensimmäisenä pyörät pois autosta ja radalle!

Kemoran moottorirata on noin 2,7 kilometriä pitkä ja asfaltti oli oikein mukavassa kunnossa. Radalla ajaminen sopi mulle tosi hyvin, kaikki maantiellä olevat häiriötekijät kuten autot ja jyrkät mäet puuttui kokonaan. Mikään ei siis voinut estää vauhdin hurmaa!

Potkulauta on aika ehdoton varikolla, jos kävely ei kiinnosta

Illalla kruisailtiin leppoisasti kahdeksan kierrosta ja sitten alkoi tulemaan jo kylmä, kun aurinko laski.
Viikonlopun ruokasuunnitelmana oli grillata safkat, mutta aikomus kariutui jo heti perjantai-iltana, kun Rahkaäijän vanha uskollinen ystävä sähkö-Simo käräytti vastuksensa poikki.

Hups!

Tätä mieltä mä oon!

Lauantaina heräsin jo puoli kahdeksan jälkeen ja kaksikymmentä minuuttia myöhemmin loikkasin Ritun selkään ja lähdin radalle. Alkuhuumassa tuli tietenkin ajettua vähän turhan vauhdikkaasti ja kahdeksan ensimmäistä kierrosta meni täydellisellä apinan raivolla. Loput kierrokset yritin ottaa vähän rauhallisemmin ja kun oli moottoripyörien aika päästä radalle, oli mulla kasassa 14 kiekkaa, joka tekee 38 kilometriä. Minkään sortin nopeusmittaria mulla ei ollut, mutta ajan perusteella arvelin keskivauhdin olleen noin 30 km/h.

Varikkopilttuu-leuatus

Kun Rahkaäijä oli saanut tarpeekseen radan kiertämisestä motskarilla, laitettiin kamat kasaan ja siirryttiin vähän etelämmäs Kurikkaan Botniaringille. Rata on vasta muutama viikko sitten avattu laajennuksen jälkeen, joten otettiin uusiin kurveihin tuntumaa heti illalla, meikä rullaluistimilla ja Rahkaäijä pyörällä.

Uusi rata on suorastaan näännyttävän pitkä, neljä kilometriä ja pari metriä päälle. Mutta radalta ei löydy yhtäkään mäkeä ja uusi asfaltti oli lähes virheetön. Eipä ole varmasti vaikea arvata, kuka oli taas aamulla ennen yhdeksää fillaroimassa. Aloitin taas liian kovaa (ettei rataa kiertänyt rullasuksimies saa mua kiinni), mutta tein neljän kierroksen jälkeen varikkopysähdyksen ja tankkasin muutaman Pantteri-karkin, niin taas kulki. Sunnuntaina kierroksia tuli kymmenen eli 40 kilometriä.
Viikonlopun aikana kahta eri rataa tuli siis kierrettyä suunnilleen sata kilometriä.

Kyllä Ehrmanniakin syö, kun on kovasti nälkä lenkin jälkeen

Kun en ollut pyöräilemässä, hengailin varikolla, luin lehtiä ja katselin motskareiden menoa. Melko booring, mutta oli aika kivaa olla tekemättä mitään järkevää. Mutta kaikille varikkoelämästä haaveileville voin paljastaa, että on aika rasittaavaa kuunnella kaksi päivää sitä hirveää meteliä, jota auttamatta syntyy, kun radalla on yhtä aikaa yli parikymmentä moottoripyörää. Kotimatkalla olikin ihanan hiljaista!

Botniaringin varikko, ajajakokous ennen ajopäivää menossa oikeassa alalaidassa

Ei mennyt kaupaksi, varsinkaan kun kyseinen pyörä otti pienet lennot lauantaina Kemoralla

Varikkovahti

Rahkaäijä ja ruutulippu on kavereita

"Pum, ammun sua tällä infrapunamittarilla!"

Rahkaäijä selvisi taas kaksi ajopäivää kaatumatta ja muutenkin koheltamatta, mutta viikonlopun suurin voitto oli kuitenkin kuningasidea, joka tuli perjantai-illan lenkillä. Moottoripyöräilijöille järjestetään muutaman vuoden välein Rataperse-tapahtumaa. Tarkoituksena on ajaa 1000 mailia rataa ympäri ja aikaraja on vuorokausi. Rahkaäijä haaveili tästä koitoksesta, kun poljettiin radalla ja silloin valo syttyi päässäni. Pyöräilijät tarvitsevat myös jonkun ajotapahtuman moottoriradalla! Kuinka siistiä olisi tavoitella vaikkapa Ratareiden arvonimeä polkemalla vaikka viisikymmentä tai sata kierrosta rataa ympäri. Vaatii kuntoa ja myös melko paljon henkistä kanttia. Se on sitä samaa tietä ja maisemaa ihan koko ajan.

Rataa ei tarvitse sulkea muulta liikenteeltä tapahtuman ajaksi ja 15 metriä leveällä baanalla riittää ohittelutilaa ja voi vaikka ajaa aivan ennennäkemättömän leveässä telaketjussa! Pyörittelin ajatusta päässäni koko viikonlopun ja tulin siihen tulokseen, että tälläinen tapahtuma ei voi olla kohtuuttoman hankala järjestää. Rata vuokralle vuorokaudeksi, pyöräilijöille jonkinlaisen ajanotto/kierros-chipit mukaan ja radalle ja määrätyssä ajassa (oli se sitten vuorokausi tai vähemmän riippuen radan pituudesta ja kierroksien määrästä) on saatava urakkansa tehtyä. Urakan jälkeen maalissa saa tietenkin Ratareiden arvonimen.

Mun mielestä idea on varsin hauska ja jos se on sitä myös muiden mielestä, voisi se olla ihan toteuttamiskelpoinen. Olisiko Suomessa kysyntää vielä yhdelle, mutta radikaalisti erilaiselle pitkän matkan pyöräilytapahtumalle? Onko ideassa jonkinlaista potentiaalia? Kertokaa ihmeessä, mua kiinnostais kovasti!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 357