tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kesäheila ja pari kesäkissaa

Kesäiset lomapäivät suorastaan valuu käsistä, kun nukkuu pitkään, kokkailee, pyöräilee ja käy välillä salillakin kääntymässä. Tällä viikolla Weiderin ohjelma näyttää kevyttä viikkoa, sitä siis totellaan. Eilinen jalkatreeni tuntui melkosen turhalta, kun kyykkyjä oli merkattu vain kolme naurettavaa vitosen sarjaa. Lisäksi tein viisi tosi kevyttä mavesarjaa. Reeni oli siinä. Kestikö peräti 30 minuuttia? Vaikka vähän syö naista tällainen "löysäily", en lainkaan väheksy sen merkitystä. Tekee varmasti oikein hyvää!
50 kilon mave, onks tää joku vitsi?
Salikulkuneuvoina meillä kuitenkin oli polkupyörät, niin varsinainen liikunta tapahtuikin matkalla. Koska pyörät sattui olemaan täysjoustomaastureita, meno oli melko vallatonta. Muut pyörätienkäyttäjät varmasti kiittivät, kun ohitse ei meinannut mahtua.


Ollaan Rahkaäijän kanssa hengailtu viime päivinä meidän vakioituneessa lomaresidenssissä, jonka luontaisetuihin kuuluu pakastin täynnä poronlihaa, sauna ja kaksi kissaa. Näistä eduista ollaan toden totta otettu kaikki irti. Eilen kokkailtiin poronkäristystä, niin että koko keittiö oli harmaan savun peitossa. Mutta hyvää tuli, vaikka itse sanonkin. Kun lautasella on poronkäristystä ja perunoita, tuntuu että safka menee suoraan lihakseen, ei vaan ole muuta vaihtoehtoa!

Koska mun päivittäinen uupumaton väsytystaistelu kissan saamisen suhteen ei ole vieläkään tuottanut tulosta, nautin kahdesta lomakissasta kovasti. Voisin kuitenkin vähän protestoida, sillä viime yönä kaverukset toivat sisälle sekä linnun että hiiren ulkoiluhäkistään. Onneksi eivät sentään sänkyyn tuoneet niitä näytille.
Luka

Leksa
Lomaetuihin kuuluu myös urheilullinen kesäheila
Koska salilla on niin kevyttä meininkiä koko viikko, jää hyvin voimia sotkea fillarilla. Rahkaäijä on kuulemma riatlonin jäljiltä totaalisen kyllästynyt maantiepyöräänsä (mutta silti suunnitteli jo uutta perusmatkaa viimeistään ensi kesälle), joten tänään otetaan alle ehkäpä maasturit ja lähdetään seikkailemaan.

Rahkalaskuri vuoden alusta: 316

9 kommenttia:

  1. Uuh, poronkäristys on niiiiin hyvää. :) Meillä on käyty väsytystaistelua mun toimesta koiran saamiseksi viimeiset 13v, mutta tässä sitä silti ollaan. Koirattomana. Kerrohan, jos saat taisteluvoiton, että miten siinä onnistuit. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilo poroa hävisi eilen hetkessä!
      Mulle on luvattu, että heti kun on isompi asunto niin tulee kissa, että ehkä mun kannattais kinuta sitä kämppää ensin.:D

      Poista
  2. Mää en oikeen jaksa ymmärtää kevyitä viikkoja salilla. :) Jos mulla on sellainen olo että keho kaipaa lepoa niin sitten lepään enkä käy lainkaan salilla. Ja sitten kun sinne salille mennään niin tehdään kovia treenejä! Mut ehkä tossa kevyessä salitreenissäkin on joku pointti jota mä en vaan saa päähäni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Weiderin ohjelmassa tän neljännen viikon nimi vois olla paremminkin palauttava viikko, kun kevyt viikko. Mäkään en oo varsinaisesti mikään kevyt viikko -lahkolainen, mutta mielenkiintosta nähdä että miten tää palautteluviikko tulee jatkossa näkymään reenin kulkemisessa.

      Poista
  3. Ja asiaan kuuluva asennusolut siellä takana ;) Oikee kesämeininki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsot tsot, kyllä siitä meni ihan suurin osa poron sekaan muhiin.;)

      Poista
  4. Nami nami, poroa! Riistaeläimistä saa kyl hyviä ruokia. Me saatiin naapureilta hirvenlihaa ja siitä saa taiottua herkullisia lihapullia ym. ruokaa.

    Pyöräily, se on mukavaa se. Kunto kasvaa ja samalla näkee maisemia, mikäs sen parempaa. Ei tosin mennyt viime viikolla ihan suunnitelmien mukaan, kun tuli ajettua 8 kilsaa tyhjällä takarenkaalla ilman että edes huomasin koko asiaa, vaikka pyörä tärisi kuin duracel-pupu... :D

    Aww, Nalle Puh. Mä sain 4-vuotiaana ison Nalle Puhin synttärilahjaks, mut se ei oo ihan yhtä suuri kun toi sun kesäkarhus. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirvi on kanssa oikein hyvvää, mulle maistuu kaikki riistaruoka oikein maukkaasti!

      Häh, miten oot muka voinut missata tyhjän renkaan?:D Melkein luulis, että meno on niin nihkeetä, että huomais että joku mättää.:D

      Olisin kans lapsena halunnut tollasen super-ison Puhin, mutta koskaan en saanut edes pientä.:(

      Poista
    2. Ehkä se johtu siitä, ettei koskaan aikaisemmin oo rengas puhjennu. :D Mutta meno oli todellakin aika nihkeetä, kun pyörä piti kovaa ääntä ja tärisi, olin ihan varma, että kohta se hajoo alta. Iskä vaan tokas sit kotona, että ihmikös tuo kun on takarengas puhki.

      No höh, mutta onneks sulla nyt on tollainen mega-Puh. Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia omaa Nalle Puhia. ;)

      Poista