keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Tyttötreeniä ja tyttövaatteita

Huh huh, itsensä voi ylittää muutenkin kuin urheilussa. Onnistuu esimerkiksi pitämällä myyntipuhe konepajateollisuudesta viisipäiselle asiantuntijaraadille Liiketoimintasuunnitelma-kurssilla. Pepsi Max ja sauna on oiva palkinto tästä suorituksesta, johon en uskonut edes muutama vuosi sitten joutuvani.

Varsinaisesta riman alituksestakaan ei voida puhua päivän salitreenin osalta. Otin penkkivarmistajakseni mukaan kerrankin jonkun muun kuin Rahkaäijän ja tänään podattiin tyttöjen kesken. Milja teki penkki-kyykky -treenin ja mä Muscle Challengen toiseksi viimeiseen rinta-ojentaja-haba -treenin. En ole koskaan pahemmin stressannut siitä, että penkki ei etene, mutta hiljalleen sarjapainot voisi nousta sieltä reilusta neljästäkympistä. Milja halusi kokeilla penkkimaksiminsa muutaman kuukauden penkkiharjoitusten jälkeen ja neljäkymppiä nousi helposti. Oltiin molemmat tosi tyytyväisiä ja mä sain hyvän lisäpotkun penkkitreeneihin, muutenhan `opetuslapseni` ottaa mut ihan kohta kiinni.;)

Sain tosi hyvän tuntuman ojentajiin, vaikka en dippejä pääsytkään tekemään rikkinäisen dippitelineen takia. Hauikset tuhosin kolmella hauiskääntö-hammer -superilla. Vaikka en tässä MC-ohjelman aikana ole aivan täysin lämmennyt super-sarjoille, haboissa ne kyllä toimii! 
Hermostunutta naurua ennen sarjan alkua

Öääärröörrrrggghhhh!
Todistettiin myös Miljan kanssa taas, että osa salitreenin "vaikeudesta" on ihan puhtaasti pään sisällä. Milja epäili kovasti etukyykkyään ja väitti sen vähintään näyttävän tyhmältä. Eikun kyykkäämään ja lopuksi yhteen ääneen totesimme, että sehän menee hyvin! Ei kaatunut eteenpäin, eikä ollut tyhmän näköistä tai mikään naurettava, vajaa pyllistys. Jos oma onnistuminen ilahduttaa, kuinka iloiseksi voi tullakaan toisen hyvästä suorituksesta!
Tämänkin tyylin tarjosi Liiteri!
Tänään olin heti aamusta Lidlissä kärkkymässä pyöräilyvaatteita. Roinaosastolla pyöräilytavaroiden kimpussa kuhisi jo sankasti kansaa, mutta sain haltuuni pyöräilyshortsit, paidan ja lasit. Erityisen tyytyväinen olin laseihin, Rahkaäijä osti aikoinaan Lidlin urheiluaurinkolasit ja hehkutti niitä moneen kertaan, ennen kuin hukkasi (yllätys...) ne. Nyt sain omat ja oikein kahdet lisälinssit mukana ja hintaa taisi olls peräti kahdeksan euroa. Rahkaäijä investoi uusiin laseihin ja ajohanskoihin. Mä tykkään kovasti Lidlin urheilutavaroista ja -vaatteista, niissä on hinta-laatu -suhde kohdallaan ja olen ehkä vähän epänainen (tai peräti mies, niin kuin eräässä kommentissa epäiltiin), koska en jotenkin jaksa panostaa hintaviin ja hienon värisiin jumppailuvaatteisiin. Treenipaitakokoelmani voisi suorastaan sattua sporttivaateintoilijoiden sydämeen, muutamasta mustasta treenitopista ja parista vihreästä paidasta ei saisi kovin kattavaa treenivaatepostausta.:D

Rahkalaskuri: 137

10 kommenttia:

  1. Lidli on paras!
    nimim. Mulla ei oo varaa satasen lenkkipöksyihin

    VastaaPoista
  2. Mietinkin tänään kun selasin lidlin lehteä että ehditkö ostoksille! Mä niin tykkään sun treenivaatetyylistä. =D Ajattelin pääsiäisenä kaivella fillarin varastosta. Jos kävis kokeileen kuinka kulkee tai jos nyt saa edes renkaisiin ilmaa. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ehdin, koska koko kylä tuntui olevan kiinnostunut ostaan pyöräilyvaatteita.:D Pääsiäinen on oikein hyvä fillarikauden avaus ja täydet renkaat todellakin helpottaa kevään ensipyöräilyjä.;)

      Poista
  3. Lidlin urheiluvaatteet on huippuja! Viime viikolla hamstrasin juoksuvaatteita ja tänään kotiutin sen musta-pinkin softshell-takin :) Takki alle 20e, mikäs siinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olisin halunnut viime viikon juoksuvaatteista sellasen pitkähihasen, mustan "hupparin", mutta ne oli yllättäen loppu, vaikka oikein kahdessa Lidlissä kävin. Kaverini osti kanssa sellasen softshell-takin, mutta mustana ja se vaikutti kyllä tosi hyvältä!

      Poista
  4. Olisin halunnut kans heti päästä Lidliin penkomaan pyöräilyvaatteita, mutta nyt kuitenkin olen menossa vasta tänään ja ei niitä varmaan enää juuri oo. Mullekin ne kelpais kyllä ja aika moni niitä ostelee. Lidl on ihme kauppa mutta hyvä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvii mennä johonkin pikkykylän Lidliin, missä ei ymmärretä pyöräilyn päälle mitään.:D Ja mun mielestä ne vaatteet on ollut ihan kestäviäkin, ei valittamista. mun miälestä Lidli on vähän sellanen kiva heräteostoskauppa, koskaan ei tiedä mitä hauskaa löytää!

      Poista
  5. Hohhoo, onpas virkistävää, ettei ihan kaikilla muillakaan ole näyttävää treenivaatteistoa! Itsellänihän taitaa olla tällä hetkellä mm. yhdet kollarit, joissa vedättelen menemään. Killer.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rumat ne vaatteilla koreilee, eiks vaan?;)Määkään en kollareista luovu, ne on turvalliset!

      Poista