perjantai 8. maaliskuuta 2013

Sain, mitä halusin

Aivan ihana kevätaurinko ulkona ja linnutkin vähän jo availi ääntään, siispä mitä mainioin päivä painua maan alle Spartalaisten pajalle paiskomaan rautaa ja kuolaamaan lattialle. Päivän pihvinä oli takareisitreeni, minkä jätin eilen tarkoituksella tekemättä, kun heti aamusta tuli suhailtua pyörällä ympäri kaupunkia. Pihvin kasvatuksesta vastasi tänään hassun hauska triplasarja, reiden koukistaja-sjmv-prässi. Odotin etukäteen totaalista henkistä ja fyysistä lahoamista, mutta kumpikaan ei toteutunut, koska tunsin itseni tänään todella voimakkaaksi.

Ensimmäiseen sarjaan latasin kaikkiin liikkeisiin painoja vähän alakanttiin, koska ajattelin, että triplasuperi verottaa varmasti niin kovalla kädellä, ettei normaalit sarjapainoilla setit jää ihan vajaiksi. Mutta maan alla painovoima olikin muuttunut radikaalisti sitten viime näkemän (samoin aikavyöhyke, kello oli pari tuntia edellä), että muihin sarjoihin lisäsin painoja. Olin niin liekeissä etenkin viimeisessä prässisarjassa, 120 kiloa oli ihan hiluja! Viimeistelyksi tein vielä etuheilautuksia kahvakuulalla ja jossain mieshormonihöyryissäni suunnittelin jopa uuden mave-ennätyksen tehtailua, mutta nostin kaksi kertaa 70 kiloa ja koko takaosasto tärisi niin paljon, että purin vaan painot kaikessa hiljaisuudessa pois ja siirryin vatsatreenin pariin.
Salilla en kehdannut ottaa kuvia, koska naistenpäivän kunniaksi se oli keskellä päivää ihan täynnä miehiä. Myös joku äijä treenasi juoksutrikoissa, en aivan tiedä mitä pidin näkemästäni.
Facebook on koko päivän täyttynyt kukkapuskien kuvista, reippaat miehet on lahjonut naisiaan urakalla. Mutta voin sanoa, että meillä pistettiin isosti paremmaksi! Keksin aamulla, että haluaisin naistenpäivälahjaksi rikkaimurin. Tavallinen imuri asuu siivouskaapissa, jonka edessä on kiusallisesti kaksi polkupyörää, joten muun muassa tästä syystä meillä imuroidaan niin harvoin, että heikompia hirvittää. Olen päätellyt, että näppärä ja pieni rikkaimuri ratkaisisi kaikki ongelmat ja lattialle jatkuvasti ajautuvat riisinjyvät saisi heti pois. Tadaa! Sain, mitä tahdoin! Aamupäivän Cittari-reissulla (pehmee maitorahka 6 prk/ 4 € <33) kärryyn heitettiin siis myös yksi pirteän sininen rikkaimuri. Nyt on enää odotettava huomisaamuun, jotta ensimmäinen lataus on valmis, ja sitten aion imuoroida kaiken, mikä vaan imurin suuttimesta sisään mahtuu. Ihanaa! Ootko saanut naistenpäivälahjaa? Tai antanut?
Kukka mun mieleen
Moi, mä lähren ny kauppaan. "Päivän asu" poseerauksessa on vielä vähän hiottavaa, eiks kunnon bloggarin pitäis joka kuvassa katsoa kainosti maahan jalkaterät sisäänpäin käännettynä?
Viikonlopulle ennustan lisää salitreeniä, mahdollisesti myös pyöräilyä, kivoja sukulaisia ja yhden 18 vuotta huomenna täyttävän pikkuveljen majoittamista. Baariin en luvannut lähteä (tuskin huoliskaan vähän noloo siskoonsa mukaansa), mutta kaupungista saa kuulemma hakea yöllä. Sunnuntai-aamun koittaessa voinkin tiedustella tuoreelta ja mahdollisesti hyvin kalpealta täysi-ikäiseltä, että miltä aikuisuus maistuu.:D Onnea jo etukäteen, Aapo!

Rahkalaskuri: 103

7 kommenttia:

  1. Kiitos:)) Jään haikein mielin muistelemaan mun lapsuutta, joka on ohi 24 tunnin ja 16 minuutin päästä.
    ps. Oot syöny vuoden alusta 1.53 rahkaa päivässä. se tekee vuoteen 561 rahkaa, joka on taas 10 vuodessa 5 610 rahkaa. jos rahkan hinta on 80 sent, vuodessa se maksaa sulle 448.8 euroa! Mieti! mutta mielummin rahka ku kessu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunnioitettavaa!

      Poista
    2. Tässä täytyy ottaa vielä huomioon, että ensimmäiset kolme viikkoa on poissa laskuista Jenkki-reissun takia, todellisuudessa vuodessa tulee vielä enemmän, villi veikkaukseni on noin 700 rahkaa.:D

      Poista
  2. Mulla olikin kolmen ruokalajin päivällinen odottamassa!

    VastaaPoista
  3. Mun on pakko laittaa paremmaksi tossa lahja-asiassa. Sain nimittäin mankelin. Kyllä MANKELIN! Ja ei, en ole 50v. Olin kyllä kyseistä laitetta toivonut, koska olen fanaattinen petivaateihminen. Mutta tänään, kun kaikki muut naiset saa ruusuja ja pusuja! et sillee. Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD voi ei! Varmasti mieleinen lahja, mutta vaikka eilen tai huomenna se olis voinut tuntua vähän hohdokkaammalta. Hyviä mankelointihetkiä!

      Poista