tiistai 26. maaliskuuta 2013

Lokarit on neideille!

Pyörässä lokareita käyttää vaan nössöt, koska on tosi khuul olla kouluun tullessa alusvaatteita myöten läpimärkä ja naama kurasta harmaa! Häh, ei ole vai?
Lasit toimii työmatkatempokisan salaisena aseena, ne hämää vastustajan!
Edellisessä postauksessa taisin uhota, että ilman nastarenkaita ajaminen on hengenvaarallista, mutta koska mulla on vain yksi pari nastarenkaita ja ne on Radonissa, oli pakko pärjätä ilman. Huomasin, että ilman nastoja ei ollutkaan hengenvaarallista, se sisältää ainostaan korkean riskin kaatumiseen (kolme läheltä piti-tilannetta) Lukot vaan irti pahimmissa jääsohjo-kohdissa ja kieli keskellä suuta! Paluumatkalla en enää jaksanut väistellä lätäköitä, vaan suorastaan tähtäsin niihin.
Meridakin oli ihan ravassa. Huomaa arskoihin mätsäävä lukko!
Kaikki tuo sulaa eteisen lattialle <3
Vaikka kura jäätyi kiinni pyörään ja takkiin ja ahteri vaipui antartikseen tilaan, tuntui tänään jo ihan selvästi oikealta keväältä. Tuli oikein wannabe-pyöräilijän sydämeen hyvä olo, että pian päästään ajamaan kuivilla teillä. Tiistai on toivoa täynnä!

Rahkalaskuri: 136 (Valion rahkan yllättävä loppuminen kaikista kaupoista varjostaa onneani.)

7 kommenttia:

  1. Täällä toinen jonka mielestä lokarit on neideille! Oon tosin vähän huolestuttavasti tulossa käännytetyks, kun alettuani seurustella vähän itseäni uskottavan pyöräilijän kanssa, mutta kerrottiin tiukkaan sävyyn että se ei muka olis pyöräilyn itse tarkoitus joutua kaivamaan hiekkaa persvaosta lenkin jälkeen.. Alkuun en suostunut uskomaan tätä, mutta siinä vaiheessa kun on ite lenkillä takamus kurassa ja toinen ajaa lokarin kanssa ihan kiuvana, siinä alkaa vakavasti harkita sortumista moiseen neiteilyyn. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kuule pysyttävä tiukkana, ihan vaan periaatteen vuoksi.:D ja onhan lokarit nyt kauheet ankkurit, painaa ainakin monta sataa grammaa!

      Poista
  2. Ajelen monella fillarilla viikolla,lokareilla ja ilman. Täysjoustolla,jäykällä,etujoustolla. Pääasia, että ajaa,kuten teetkin.
    Kun pyörä tuodaan sisään,se viedään suihkuun ja annetaan kuivua,samalla kun itse ollaan naapurissa suihkussa ja hyvän seuran,ruuan äärellä.
    Ennen kotiin paluuta pakolliset Nortit. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, pyörällä ei ole väliä kunhan ajaa ja nauttii siitä! Suihkuun pyörä pitäisikin viedä, mutta siinä on niin kova homma, kun suihku on niin ahdas. Onkohan meillä huonot naapurit, kun ne ei koskaan tarjoa ruokaa? Pyhpah, ei mitään nortteja, vaan raikasta kevätilmaa.;)

      Poista
    2. Teidän ruokahalunne tietäen naapurit ovat hissuksiin...

      Poista
    3. Pakko lisätä: Ton sun ekan kuvan lähetän Nykytaiteenmuseoon...
      Ps. Sprayjaa kypäräs Radonin väriin.

      Poista
    4. Jep, naapurien on parempi olla hiljaa vararikon pelossa! Mulla on vihreä kypärä hakusessa, mutta sopivaa ei ole vielä tullut vastaan.

      Poista