keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Rahkamuija testaa sokerittomat salmiakkipastillit

Voin ylpeästi sanoa päässeeni Pepsi Max -koukusta irti. Nyt pidän itseäni kohtuukäyttäjänä. Mutta koska olen helposti koukuttavaa ihmissorttia, yksi ikuisuusriippuvuus Rahkamuijalla on. Koska salmiakin kutkuttavan suolainen suutuntuma aiheuttaa orgastisia värähtelyitä kielelläni, on jotain etäisesti salmiakkista saatava säännöllisin väliajoin. Mutta koska turkinpippureilla (hedelmäturkinpippurit <333) ja pääkallokarkeilla on ihmeellinen taipumus hävitä aivan hetkessä (eikä salmiakkiviinakaan ole varteen otettava vaihtoehto), on syytä ostaa kotiin tai autoon huomattavasti pienempiä pakkauskokoja, kuin 200 grammaa. Mieluiten vaikka 23 grammaa ja sokerittomana. Mikä olisikaan parempi tekosyy hamstrata monta rasiaa salmiakkipastilleja kotiin, kuin pastilli-sokkotesti. "Ihan lukijoiden asialla tässä ollaan!"

Viime päivinä vähän joka kauppareissulta on tarttunut pastilleja mukaan ja saimme haalittua viisi erilaista ehdokasta mukaan. Ehtona oli sokerittomuus ja jonkinlainen salmiakkisuus, kurkkupastillit ja muut sellaiset hömpötykset jätettiin pois testistä.

Koeasetelma oli seuraavanlainen: Rahkaäijä kumosi jokaisesta askista pastilleja Kartio-lasiin ja numeroi lasit ja kirjoitti numeroita vastaavat pastillimerkit ylös. Sellasta sokkotestin tuntua nääs! Pöydälle varattiin myös iso lasi vettä ja muistiinpanovälineet. Molemmat maisteli pastilleja ja kirjoitti tunnelmat ylös ja pisteytti pastillit. Vaikka maistelutesteissä yleensä kaikki hyvä syljetään pois, tällä kertaa sylkyastiaa ei ollut, vaan nielimme pastillit. Seuraavassa kaikista pieni arvio ja pisteytys asteikolla 1-5.

Sisu xylitol, Leaf. 36 g. 160 kcal/100g, kilohinta 33,05 €
Arvio: Ei kovin suolainen, eikä salmiakkinen. Hedelmäinen, hyvin tunnistettava maku. Suutuntuma sopivan pehmeä. Ihan OK yleispastilli. Arvosana 3-

SuperSalmiakki xylitol, Fazer. 38 g. 115 kcal/100g, kilohinta 23,95 €
Arvio: Ei kovin suolainen, vähän ujo maku. Makea, hedelmäinen. Mukava suutuntuma. Aloittelijan valinta. Arvosana 3

Salmiakkipastilli, Rainbow. 23 g. 150 kcal/100g, kilohinta 25,65
Arvio: Maultaan vähän edellisiä vahvempi, hieman suolainen ja maistuu salmiakilta, mutta maku irtoaa huonosti. Suutuntuma liian kova. Arvosana 2+

Bentol Salmiak, Lidl. 24 g. 250 kcal/100g, kilohinta 20,69 € (myydään kolmen askin säästöpakkauksissa)
Arvio: Suolainen, potkii hyvin alusta asti! Voimakas maku, salmiakkinen. Jopa liian hyökkäävä? Suutuntuma erittäin pehmeä, helppo syödä, joten kolme askia uppoaa alta aikayksikön. Arvosana 4 1/2

Läkerol Salmiak, Leaf. 23 g. 110 kcal/100g, kilohinta 45,95 €
Arvio: Melko voimakas maku, vähän lakritsinen ja etäisen hedelmäinen. Suutuntumaltaan sopivan sitkeä. Arvosana 4

Julistimme sokkotestissämme kaksi voittajaa, Lidlin pastillin ja Läkerolin. Sinänsä koeastelma on melko puolueellinen, sillä molemmat ovat suuria suosikkejamme. Muidenkin maku oli helppo tunnistaa. Mielestäni Bentolit ovat maultaan ylivertaisia, mutta ne sopivat vain harkitsevalle syöjälle (eli ei minulle), koska helppo syötävyys ja ihana suolaisuus takaa sen, että niitä voi syödä kuin leipää rahkaa. Läkerol sen sijaan on vähän jopa elitistinen valinta, aina Prismassa käydessä 1,05 euron rasia ei tunnu missään, kun muutenkin lastaa hihnalle tavaraa useamman kympin edestä. Mutta koska olen pastillihamsteri, satun tietämään, että Suomeen viime aikoina rantautuneessa Tiger-ketjussa Läkeroleja myydään ihan pilkkahintaan, Prisma-hinnalla taitaa saada peräti kaksi askia.
Rainbow-pastillit ei varsinaisesti iske yhtään, ihan kuraa, ja kaksi ensimmäistä perinteistä pastilliakaan ei tyydytä aistikkaita makuhermojani, pitäisin niitä vähän vanhusten valintana. Potku puuttuu!

Ja kappas vaan, koska nämä olivat sokerittomia pastilleja, sokeri puuttuu ja makeutus on täytynyt hoitaa toisin. Makeutusaineista voi olla montaa mieltä, mutta itseäni keinomakeuden "maku" ei häiritse yhtään, pahempi puute on ammoniumkloridissa eli salmiakin maussa säästely.
Maistuuko sokerittomat pastillit? Puuttuiko joku suosikki testistä? Vai olisko parempi vaan vetää turkinpippureita? Kerro!
Ai niin, liikaa ei pastilleja kannata syödä, saattaa tulla laksatiivisia vaikutuksia ja vähän verenpainettakin!

 Rahkalaskuri vuoden alusta: 70

11 kommenttia:

  1. Hauska testi. :) Jostain syystä ei ole tullut salmiakkiin - sokerittomanakaan sorruttua pitkään aikaan, mutta pepsi maxiin sitäkin enemmän... nolo tunnustaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maistelukin oli hauskaa! Mä oon jo hyväksynyt sen, että Pepsi Max ei päästä ikinä kokonaan otteestaan.:D

      Poista
  2. Hyh, ei mitään askeja vaan kunnon pussillinen turkkareita tai pääkalloja.

    Oletko kokeillut salmiakkirahkaa? Jossain blogissa törmäsin lakritsijauheeseen josta joku oli tehnyt rahkaa, olisi varmaan hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun pussillinen häviää päivässä, niin se on vähän kohtuuton tahti.
      Et kuule ikinä arvaa, mitä tossa äsken maistelin tämän kommentin innoittamana, toimi!

      Poista
    2. Millainen resepti? Askillinen salmiakkia, purkillinen rahkaa ja maitoa/jugurttia/salmiakkikossua blenderiin? Leivontaan käytettävä turkkarijauhe varmaan kelpais myös hyvin.

      Poista
    3. Joo, vähän harkitsin salmaripullon kumoamista rahkan sekaan, mutta päädyin kuitenkin salmiakkipastilleihin. Palaan asiaan seuraavssa postauksessa!

      Poista
  3. Mikä Tiger-ketju? Meikä on tippunu kehityksen kelkasta jo nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, ei ole varsin paha kelkasta putoaminen! Niitä tuli Tampereelle pari liikettä vähän aikaa sitten ja jossain muualla on kans muutamia, vähän niinku aikuisten Tiimari.:D http://www.tiger-stores.fi/

      Poista
  4. Mä voisin melkein elää noilla Läkeroleilla, Lidlin versio on vielä testaamatta. Ainut, mikä hieman hillitsee holismia on ne jälkivaikutukset.. Ehkä jätän tarkemmat yksityiskohdat kertomatta.

    Mutta miksi Nellie Dellies-malli ei ollut testissä mukana? Siinä on paras salmiakki, pesee sokerillisetkin versiot mennen tullen. Paitsi hedelmäturkkarit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se ei ole kenenkään edun mukaista vetää niitä montaa askia.:D
      Voih, mä en ole Nellie Delliesietä edes maistanut! Nyt joutuu kyllä maistamaan. Ja Nobel-palkinto sille, joka laittaa hedelmäturkkarit pienempään pussiin tai tekee niistä sokerittomia.

      Poista
  5. Lidlin Bentol on paras. :)

    VastaaPoista