keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Pudotussarjat ja pulleat perät

Viikonloppuna meni Muscle Challengen treenikierto vähän kieroon ja nyt otetaan kovalla tahdilla aikataulua kiinni. Eilen Team Herwood Hartkore Podipilders pääsi podaan vasta kahdeksan jälkeen illalla ja ilmeisesti koko muukin Hervanta oli tullut tekemään iltatreeniä. En ole koskaan ennen jonottanut esimerkiksi prässiin meidän salilla.
En tiedä meneekö meillä jotenkin paljon aikaa juoruiluun  äijämäiseen uhoon, koska treeni kesti taas puolitoista tuntia. Oman aikansa ottaa myös salilaitteiden korjailu, taljan kohdalla olemme jo luovuttaneet, se on lopullisesti mäsänä.

Viikon toisen treenin aiheena oli etureisi-pohje -jumppailu ja koko komeus alkaa reiden ojentajalla. Kävin laittamassa pakkaan muka-sopivat painot ja siinä olikin aivan liikaa ja kävin vähentämässä. Ei mitään vaikutusta, ja kävin siirtämässä tappia vieläkin ylemmäs, suunnilleen kahdenkymmenen kilon kohdalle, mutta edelleen reisiparat ei millään meinannut jaksaa, mutta väänsin väkisin. Ensimmäisen sarjan jälkeen valittelin voimattomuuttani podausseurueelleni ja Ville jäikin katsomaan toisen sarjan ja huomasi puolen pakan nousevan, vaikka tappi oli ihan vauvapainojen kohdalla. Koska mikään ei ole niin viisas kuin teekkari, kaivoivat äijät pakan sisuksista toisen, katkenneen tapin. Voimattomuus olikin ratkaistu helposti ja nopeasti ja loppui samalla se koneen epämääräinen rahina, jonka sai aikaan pakan sisuksiin katkennut tappi.
Yllätyssyy voimattomiin reisiin
Etureisi-pohje -treenissä ei ole kuin neljä liikettä reisillle ja muutamat supersarjat, mutta silti äänestäisin sen koko ohjelman hapokkaimmaksi treeniksi. Onneksi se on vain kerran viikossa ja enää seitsemän viikkoa jäljellä, "jee". Reisiojennusten jälkeen vuorossa on etukyykky, ja siinä yritin taas tosissani panostaa syvyyteen ja rivakkaan, mutta särmään nousuun. Ensi viikolla voisin haaveilla jopa painon lisäämisestä! Jokaisessa treenissä olen petrannut edelliseen kertaan, joko lisää painoja tai lisää toistoja. Aito jee!
MC-ohjelmassa on joka viikolle jotakin lisäherkkua ja tällä viikolla mausteena toimii pudotussarjat. Ja niistä saimme nauttia prässissä. (Voin kertoa, että ei paljon tarvitse haaveilla Elisan pöyristyttävän giganttisista prässipainoista, mulle riittää reilu neljännes.:D) Lauri ja Ville tekivät prässin ensin ja valittelivat, että viimeisessä sarjassa olleet pudotukset olivat liikaa 20-40 kilon pudotuksilla ja itse tein kympin pudotuksilla, eikä viimeisessä sarjassa todellakaan tarvinut tehdä mitään 15 toistoa, suunnilleen yhdeksännen jälkeen luovutin ja putosin prässistä maahan. Tästä todisteena harvinainen yhteiskuva Rahkaväen salitreenistä.:DD
Olin henkinen voittaja, vaikka jouduinkin kasan alimmaiseksi!
Lopullisen tuhon niittasi vielä kolme settiä askelkyykkykävelyä kahvakuulien kanssa. Yhteensä 90 askelta, kymmenen viikon aikana tulee näin ollen taaperrettua 900 askelta kahvakuulien kanssa. Ja mikä parasta, jokaisen treenin jälkeen pakaralihat on aikas kipeet. Mutta jos sillä kivulla on vähäisintäkään yhteyttä lihaksen kasvuun, niin kohta on mahtava perä, pulleisiin purjeisiin en ota kantaa.
Pohkeiden supersarjoista en jaksa sanoa mitään, koska mielestäni pohjetreeni ei ole ansainnut kaipaamansa julkisuutta. Mulla on huono asenne pohjetreenin, ja olen ylpeä siitä!

Ja mitä muuhun elämään tulee, pyöräiltyä on tullut liian vähän kaikenlaisista tekosyistä johtuen, pyörien seinälle ripustusprojekti ei ole edennyt, kämppä on muutenki sellaisessa kotoisan räjähtäneessä tilassa, maapähkinävoita on enää puoli purkkia jäljellä ja ruoka maistuu muutenkin hyvin (etenkin pistaasipähkinät) ja perjantaina korkkaan talven laskettelukauden viime sesonginkin puolesta. Eli kaikki hyvin Rahkamuijan valtakunnassa!

Vuoden alusta syödyt rahkat: 56

6 kommenttia:

  1. Johan oli ylläritappi! Kyllä tuollainen nitistää kaiken uskon, jos ei huomaa paljonko painoa oikeasti nousee. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meinasi vähän epäuskoa puskea, että miten viikossa on voinut käydä niin paha romahdus. Tunnustelin sykettä huolestuneena, että onkohan tää nyt se ylikunto.:D

      Poista
  2. Täällä on yhdellä vanhan liiton salilla sellainen talja että kaikki painopakat ovat liimautuneet vuosien saatossa yhteen! Siimakädet älkööt vaivautuko, joko treenaat koko pakalla tai et treenaa lainkaan :D

    Mahtava yhteistreenifoto! Pitää kysyä avovaimolta suostuisiko se vastaavaan.. tosin roolit olisivat varmaan kuvassa toisin päin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän salilla on yllättäen tappi katkennut taljan painopakkaan. No, onneks myös ne vaijerit on katkennut, niin ei tarvitse tehdä edes liian isoilla painoilla...
      Joo, toihan on tollanen salonkikelpoinen treenikuva, jota voi esitellä ylpeänä vaikka appiukolle!:D

      Poista
  3. Kuulostaa aika maukkaalta treeniltä :D Oon vasta tutustunut noihin pudotussarjoihin enkä oo kyllä jalkatreenin yhteydessä uskaltanut niitä edes miettiä... :D Siinäpä tavoitetta seuraaviin reeneihin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pudotussarjat on tosiaan kyllä aika herkkua, kunhan ei ota tosiaan liian isoilla pudotuksilla. Suosittelen kokeilemaan jalkatreenissäkin, tietää tehneensä.:D

      Poista