tiistai 26. helmikuuta 2013

Parisuhdesporttailua

Käytiin äskettäin heittämässä pimeässä metsässä kevyt pyöräilylenkki, joka olikin koko jäätävän päivän kohokohta (mm. töissä yritin amputoida sormeni jättämällä ne kuormarullakon ja oven väliin...) ja polku oli varsinainen valtatie, leveä ja kova. Jälleen kerran lähdimme kaksin, minä ja Rahkaäijä, fillaroimaan ja matkalla listasinkin parisuhdeurheilun parhaita puolia. Blogin alkutaipaleista asti Lauri-Rahkaäijä on ollut toinen päähahamoista ja yhteinen sporttailuharrastus ei ole siihen ihan vähäisin syy. Joskus mietinkin, että blogin nimi voisi olla yhtä hyvin "Rahkamuija ja sen äijä". Mutta Rahkaäijää ei vaan voi rajata tarinoiden ulkopuolelle, on se sen verran värikäs hahmo!
Pippuripurkki kaatu. Mutta hetkinen, siinähän toinen punnertaa niin kovaa, että yrjö lentää ja sadistinen persoonallinen raineri käskyttää tyytyväisenä vieressä. Näilläkin taitaa olla sellanen viha-rakkaus -urheilusuhde.
 Parasta parisuhteessa -listallani Top3:ssa on ehdottomasti se, että on aina liikuntaseuraa. Koskaan ei tarvitse miettiä yksin salille lähtemistä, koska seuralainen on aina tarjolla. Pidän todella isona rikkautena sitä, että voimme yhdessä harrastaa, koska rooli parisuhteen ainoana liikunnan ystävänä ei olisi ainakaan minulle mieleinen. On todella helppoa, kun ikinä ei tarvitse selitellä toiselle, miksi liikuntaan menee aikaa ja energiaa, se toinen kyllä ymmärtää. Viisi polkupyörää kaksiossa, joka paikassa kuivuvat urheiluvaatteet ja ikuinen hera/palkkariämpäritorni keittiössä olisi paljon vaikeampi selittää sellaiselle, joka ei ymmärrä. Yhteisillä sporttituokioilla saa myös tosi paljon lisää "laatuaikaa" etenkin kaikkein hektisimpinä koulu-työ -rumbaviikkoina.

Saliurani aloitus on varmasti monelle tuttu tarina, kiinnostus kyti ja kun kuvioihin tuli treenaava mies, ei tarvittu kuin pieni ja hentoinen ohjaus salin suuntaan, niin olin jo aivan hurahtanut. Saliseuralaiseni on myös opettanut kaiken sen, mitä treenaamisesta tiedän ja kovempaa treenaaminen (myös juosten) on tullut tutuksi. Enkä ikinä olisi mennyt yksin juoksemaan Pyynikin rappusia, ei siinä vaan voi luovuttaa, kun toinen huutaa pää punaisena vieressä kannustuksia.  Toisen kannustus ja tuki onkin yksi parhaimmista asioita, etenkin salitreeneissä voin tiukkoihin sarjoihin pyytää persoonallista raineriani huutamaan viereen.
Olen kuitenkin tarkkana, milloin otan Rahkaäijältä kannustuksia vastaan. Joskus kannustushuudot menevät vähän övereiksi ja kesken sarjan alkaa vain naurattamaan tai toisinaan jo kymmenen toistoa tehtynä ei huvita kuulla "vielä viisi", haluan realistisia kannustuksia! Satunnaisesti salitreeniin saa mukavaa lisäraivoa pienistä sanaharkoista, joita kahdelle tulisieluiselle ihmiselle saattaa tulla, kun oikein tosissaan treenataan. Syyt ovat yleensä niinkin jalostuneita, kuin väärä kannustus tai sen puute tai "akkamainen valitus". Viimeistään seuraava sarja jäähdyttää tilanteen ennalleen ja raivo haihtuu.
Parisuhdepyöräily vuosimallia 2011, Näsijärven ympäri.
Miespuolisen asuinkumppanin olemassaolo on myös ihan ehdoton kaikkia pyöräjuttuja silmällä pitäen. Pyörän renkaan olen muutaman kerran itse pystynyt vaihtamaan, mutta muuten luotan kotimekaanikkoon täysin. Toisaalta päästän itseni liiankin helpolla, kun en jaksa perehtyä mihinkään jarrujen ja vaihteiden säätöihin, koska tiedän, että mikään ei ole niin viisas, kuin teekkari.
Pyöräilyseurani, joka ajaa lähes aina edellä, on myös samalla puhuva varoitusjärjestelmä, joka antaa tiedoituksia ajopinnasta tai polun kunnosta "Aja varovasti, tää tie on ihan jäässä." "Tossa on sitten hankala kivi ja heti perään paksu juuri." Perässä on helppoa ja mukavaa ajaa, mikää ei tule yllättäen vastaan.

En vaihtaisi yhteisiä urheiluharrastuksia (enkä etenkään sporttailuseuraan) mihinkään ja molemmat onkin asioista, joita täytyy vaalia. Parasta onkin, kun tietää, että on vuosia ja taas vuosia aikaa pyöräillä ja nostaa rautaa yhdessä! Tulipas siirappia, yöh.

Tuleeko mieleen muita parisuhdeurheilun hyviä puolia? Vai onko sporttailu parempaa yksin?

Rahkalaskuri: 82

15 kommenttia:

  1. Erilaisuus täydentää - samanlaisuus samaistaa.
    Väittäisin: Ei samaa harrastavat töissä ja yhdessä about 8h/pv. Kiinnostus herää pikku hiljaa ja kohtaa huippunsa pikkujouluissa, työmatkalla...
    Palataan 5v päästä asiaan. t. ei nobelisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiintoisesta kommentista, tässä onkin oikein pähkinä purtavaksi.:D
      Samanlaiset harrastukset ei kuitenkaan onneksi tarkoita täysin samanlaisia ihmisiä, pyörääkin voi polkea niin monella erilaisella temperamentilla.
      t. toinen ei-nobelisti

      Poista
  2. Ai että, pakko myöntää olevani vähän kateellinen... :) Täällä sporttaillaan sinkkuna ja pääsääntöisesti yksin. Välillä saa sentään kavereista seuraa. Exät eivät ole olleet yhtään urheilullisia. Täytyy kyllä myöntää että toivoisin löytäväni sellaisen miehen, jonka kanssa vois treenata yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuitenkin, että kavereista on sporttiseuraa, että joku edes jakaa samoja ajatuksia!
      Treenaavia miehiä on kuitenkin onneksi aika paljon, että verkot vesille jossakin, missä on urheilevia miehiä, sellaisissa paikoissa sporttailevat naiset on kuumaa kamaa.;)

      Poista
    2. Toistaiseksi ei ole tärpännyt vaikka olen pitänyt silmät auki salilla. ;D Mut ehkä vielä joskus onni potkaisee!

      Poista
    3. Silmien auki pitäminen ei välttämättä riitä, joskus täytyy aukasta suukin.:D

      Poista
  3. Onneksi myös minun ukkoni tykkää kanssa tehdä minun kanssa liikunnallisia juttuja ;) Se on kyllä hienoa kun tietää, että toisesta saa varmasti seuraa jos pyytää! Nimenomaan helpompi pitää parisuhde kasassa, kun on kaksi samanhenkistä ihmistä sitä pystyssä pitämässä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Ja kun molemmat valmiiksi tykkää liikkua, niin on helpompi houkutella toinen kokeilemaan vaikka jotain uutta lajia.:)

      Poista
    2. Juuri näin :) Kaksin kaikki on helpompaa ;)

      Poista
  4. Ei käydä kuin pari kertaa vuodessa yhdessä treenaamassa avovaimon kanssa mutta kun kuitenkin molemmat ollaan saman salin jäseniä niin iltaisin salijuoruilu onnistuu erinomaisesti, itse kerron aamupäivän treenihetken kuumimmat läpät, kovimmat maksimiyritykset ja kikkailut ja toinen puolisko kertaa sitten illan parhaat spagaatit, puhinat ja raivotreenit. Aina kun ollaan kaupassa niin toinen supattaa että "toi on se joka näyttää Sami Hedbergiltä ja kuulostaa avaruusraketilta penassa". Ollaan todellakin hereillä siinä kuka on kuka saliskenessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai että, salijuoruilu, se on ihan reenamisen helmiä! Aika hyvä jako teillä, tulee sekä illan, että aamun hahmot tutuiksi. Me annetaan suunnilleen kaikille, jota näkee vähän useammin salilla, kuvaava lempinimi ja kerran laskettiin, että lempinimen saaneita ihmisiä (Ridge, Teuroja, Kova muija yms...) oli lähemmäs 30.:D

      Poista
  5. Parisuhdeurheilu on parhuutta. Sinkkuna mä julistin, että mun käsitykseni täydellisestä parisuhteesta on se, että mies vetää mua narussa pitkin metsiä. Eli siis suomeksi, että se haluaa multisportata mun kanssa. Toki täydellisessä maailmassa mä olisin yhtä kovakuntoinen, mutta onhan sekin tavallaan hienoa, että mulla on vielä muakin kovakuntoisempi pari. Ja se perässä juokseminen on tavallaan yhtä mukavaa ja vaivatonta kuin se perässä polkeminen.

    Me ei olla ihan yhdestä puusta, koska toi toinen on nylkky ja mä olen nylkkyä leikkivä bodaaja. Siksi on myös kivaa, kun voidaan opettaa toiselle juttuja: mä gurutan salilla ja toi toinen tyyppi sitten esimerkiksi kartan kanssa juostessa.

    Mutta allekirjoitan kyllä ton sun jutun täysin. Paitsi että on jotain vielä teekkaria viisaampaa: diplomi-insinööri ;) (meillä niitä on narun molemmissa päissä siis)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että oot löytänyt hyvän narussa vetäjän metsään! Ja mulle se antaa usein vähän lisäraivoa, että toinen on kovemmassa kunnossa, ihan periaatteen vuoksi on pysyttävä perässä. Ei hei, salilla guruttava nainen on luultavasti joka miehen unelma.:D
      Mää elättelen vahvoja toiveita, että teekkaristani tulisi myös se kehittynein aste ja ehkä viisaudessa päästäis taas uudelle tasolle.;)

      Poista
  6. Pyöräilyssä itseään heikomman kanssa, parempi saa odotella, palella eikä mitenkään palvele hänen kuntoiluaan, paitsi jos eväiden kanssa retkeilee.
    Sama sali treenissä, jos semppaa "kannustaa", valmentaa heikompaansa.
    Varmaan "valmentajan" treenit aika turhia, kun vielä saman ajan salilla jaksaa kannustaa toista. Tietysti jos "valmentaja" asuu salilla, eikä itsellään ole nousujohtoista ohjelmaa.
    T.Tuplavahinko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voin paljastaa, että ikinä en niin hidas ole ollut, että toisen tarvis ruveta eväitä syömään.:D
      Ihan on nousujohteisia tuntunut molempien treenit olevan, että siitäkään ei tarvitse sun huolta kantaa ja onpahan aina varmistaja mukana. Näppärää, mutta kätevää!

      Poista