sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Anni Unchained

Tänään pyörähti toinen viikko käyntiin Muscle Challengessa selkätreenin merkeissä. Meidän team HKPP (hartkore podipilders) sai treenata melkein tyhjällä salilla ja vähän sääliksi kävi niitä paria kanssatreenajaa, jotka joutuivat luokattomia juttujamme kuuntelemaan. Tiimissä oli siis lisäkseni Rahkaäijä ja vahvan paluun salille tehnyt Ville. Ei varsinaisesti jäänyt epäilystäkään, etteikö selässä olisi huomenna rapsakat tunnelmat. Alkuun vähän pull-overia taljassa ja toisena liikkeenä ohjelmassa olisi ylätaljaa rusettiotteella, mutta koska olen Anarkisti-Anni, vedin sen sijaan leukoja rusettikahvan kanssa. Tämän jälkeen ihanuus jatkui kulmasoudulla tangolla ja alataljalla. Viimeisenä selkäliikkeenä olisi  maastaveto tempausotteella, mutta mä en ihan haltsaa sitä (voisin vaikka opetella ja lopettaa selitykset.:D) niin tein polven päältä vetoa leveällä otteella. Vaikka vedin selkätreenin kovaa, ensi viikolla on varmasti varaa tehdä vielä paremmin!
Päivän epistolaan kuului myös olkapäät. Kaksi- ja kolmijakoisissa ohjelmissa olen tehnyt ne yleensä samana päivänä rinnan kanssa ja se syö tietysti vähän olkapäävoimia. Pystypunnerruksia on treeniin kirjattu kaksi sarjaa ja edelliskerralla tein 14 kilon dumppeleilla, ja totesin, että seuraavalla kerralla vähän isommat kahvat. Progressio on hivenen kova, seuraavat on 16 kiloa, mutta ne on ihan hengenvaaralliset, kun toisesta meinaa paino irrota päästä. Niistä seuraavat onkin 17,5 kg, vähän niillä yritin, mutta haaveeksi jäi vielä. Viparit onneksi paikkasivat pystypunnerruskoomailun.Treenin lopussa on paikkosarjat hauiksia taljalla ja ranneongelma ilmestyi taas. Viime aikoina hauiksien tekeminen on mennyt aina siihen, että sarja jää vajaaksi, kun vasen ranne aloittaa kiukuttelun. Muissa liikkeissä mitään probleemaa ei ole ilmennyt. Hyvästi kesähaba.:(
Anonyymi lehtiaddikti ei pääse irti tavoistaan, heräteostos lähikaupasta. Mutta miten voisin dissata jumppalehtiä, jos en tietäisi niiden sisällöstä mitään?
Käytiin eilen katsomassa uusi Tarantino-pläjäys Django Unchained. Elokuva oli varsin huippu, tykkään kun  kiusaajia pistetään ruotuun. Myös toisella puolella istunut mies (ei siis Lauri) nautti elokuvasta täysin rinnoin ja räjähti hyeenamaiseen huutonauruun aina, kun veri roiskui. Elokuvan loputtua koittaa aina se hekumallinen hetki, kun voi aloittaa leffan ruotimisen. Hekuma oli kuitenkin kerrasta pilalla, kun ei päästy edes ovesta ulos, koska viereisen teinijuottolan laatuyökerhon narikassa muutama ehkä juuri mopokortin saanutta nuorta miestä päätti pistää painiksi. Hetken aikaa nämä Ed Hardy -lisppismiehet painivat mukaan liittyneiden järjestyksenvalvojien kanssa ja ympärillä känniset tyttöystävät kirkuivat. Ei varsinaisesti haitannut lähteä kotiin nukkumaan.

Ens viikosta tulee aivan ihana, sillä elättelen vahvoja toiveita, että fillari saapuu jo alkuviikosta. Sitten ei ole riemulla mitään rajaa, kun Radonilla ajaa! Näen jo päiväunia ensi kesästä, jolloin vaan pyöräilen tauotta, vuorotellen maastopyörällä ja maantiepyörällä, ah!

Syödyt rahkat vuoden alusta: 35 

p.s. Koska tukkimiehen kirjanpito on pitkän päälle vähän epäluotettava laskuväline Rahkanaisen rahkojen räknäämiseen, tilasi Lauri mulle tällaisen laskurin Deal Extremesta. "Muisti" riittää 9999 asti, eiköhän se ole tarpeeksi tälle vuodelle.

15 kommenttia:

  1. Sä meet siis tolla öö 2012 MC-ohjelmallakokö? Noista paikkohauiksista vaan heräsin ajattelemaan, kun niitä ei tän vuoden ohjelmistossa ole :) Ootko muuten kattonut sitä tän vuoden ohjelmaa? Henkilökohtaisesti oon sitä mieltä, että giant setit on ihan jees, mutta niitä on vaan pirun vaikee toteuttaa jossain yleisellä gymillä (ellei sit mee yömyöhään tai aamuvarhain reenaamaan, mikä taas on täysin asenteesta kiinni ja ne jotka ei siihen pysty tai sitä halua niin on päättömiä luusereita t. jaribullmentula) kun aina on joku paikka varattuna ja taukoa tulee ja tulee...tuleetulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sillä vanhalla MC:lla. Juuri kummastelin tän vuoden ohjelmaa, mielestäni vähän hankalasti sisäistettävissä. ja en lähtisi todellakaan tekeen sitä ohjelmaa, jollei mulla olisi omaa henk.koht. salia tai jäätävän isoa egoa, jonka voimalla voin komentaa kaikki muut odottaan. Ja vaan yks päivä jaloille, en pidä minään!

      Poista
    2. P.S. Kyllähän läskit aina selitykset keksii! t. Jartsa

      Poista
    3. Ha-ha, niinpä! Jari is da man. Se uskaltaa tehä noin, me tavalliset kuolevaiset emme. Ja Hulkkikin treenaa yleensä (aamu)yöllä, joten silläkään ei ois mitään ongelmaa. MC2013 on liian kaunis ja ylpee ohjelma meille, jalkapäivien puutteellisuudesta puhumattakaan! Mäkin muuten mielelläni tykkään treenata jalat kahesti viikossa tai treenikierrossa. Toinen saa olla etureisipainotteisempi ja toinen sit taka, mut kaks jalkajumppaa kuitenkin on oltava ohjelmassa. RHP:t ei tiiä mistä ne jää paitsi (tai sit tietää, mut don't wanna get too big...) 8)

      Poista
    4. Joo, kyllähän me nyt tiedetään paljon paremmin, mikä on hyvä ohjelma ja mikä ei! Jalkatreeni on vähän niinku sellasta oikeeta reeniä, eikä mitään naurettavaa rääpimistä, tietää tehneensä. Mutta mä en tiedä ollako iloinen vai suruinen tästä MC:n jalkapaketista, kun etureisituskista selviää, onkin takareidet jo ihan mäsänä. Ja takareisijumi on jotain sellasta, että se saa mut suorastaan kiukkuseks!
      Näin muutama viikko sitten salilla aidon ja elävän RHP:n! Vaikka se nosti noin sata kiloa ennemmän penkistä, tunsin lämmön sisälläni, kun jopa mulla oli tuhdimmat reidet. Liekö sillä sitten mitään liitosta jalkatreeniin.:D

      Poista
    5. Jalkatreeni on ainoa treeni, jossa mullekin tulee hiki! Ja mä en hikoile ikinä. Paitsi jalkatreenissä... ja crossarin päällä lehteä lukiessa.

      Takareisijumi on kyllä oikeesti aivan saatanasta :D Eikä venyttely tod kuulu ohjelmaan, se on niitä naisten juttuja. Miksei meidän salilla oo noin selviä RHP:itä? Oli varmasti sympaattisen suloinen kirahvieläin <3

      Poista
    6. Olispa crossarissa sellanen lehtiteline, mihin vois Cosmon asettaa kivasti!
      Mää oon taas tosi pettynyt siihen, että meidän salilla on niin harvoin kunnon Salikomedia-ainesta (paitsi mä), kaikki suunnilleen tietää mitä ne tekee. Sillä kirahvinpoikasella oli vielä joku Gaspin tanktoppi, joka kruunasi kokonaisuuden! <334455

      Poista
  2. Eiks noita pystäreitä voi tehdä dumppelien sijaan tangolla? 10kg tai 15kg tanko ja siihen parit pienet kiekot niin ois parempi korotus? Onhan se toki sitten ihan eri liike ja Bulli sanoo soo soo.

    Toi laskuri näyttää mahtavalta. Voisin tilata niin olisi helpompi juosta pitkiä lenkkejä 400m radalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus kun tein tangolla pystäreitä, ne meni ihmeellisesti vaan selkään. Mutta ens kerralla voisin kokeilla sitä!
      Ja ei ole laskuri varsinaisesti hinnalla pilattu, DX:sta tuntuu vaan kestävän nykyään tosi kauan toimitus (kun melkein kuukausittain tulee jotain tilattua).

      Poista
  3. Meidän bodyperhe kävi kanssa katsomassa Djangoa, laatupätkä oli kyllä :) Tosin hieman hapotti loppua kohti persausta istuksiminen, jalkatreenin päälle en suosittele elokuva-iltaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bodyperheille pitäis olla ehdottomasti omat paikat elokuvateattereissa, enemmän jalkatilaa ja pehmeämmät penkit.:D

      Poista
  4. Hyvän näköstä reeniä!! Jatkahan reippaasti vaan :) Ja tuolta toisen blogin kommenttiboksin kautta tulin tänne ja haluan sanoa, että rohkeesti vaan se tatuointipostaus! Anonyymejä on ja löytyy, osa niistä on ihan perseestä enkä tajua miksi ne haluaa mollata muita, mutta suurin osa on ihania :) Ja sitäpaitsi sun tatuoinnit ei loppupeleissä oo kenenkään muun ku sun oma asias! :) Rohkeesti vaan sitä postausta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tällä ohjelmalla jatketaan reipasta reeniä vielä useampi viikko!:)
      Mä oon tähän mennessä välttynyt kaikilta epämiellyttäviltä anonyymeilta onneksi. Kiitos rohkaisusta, enköhän sen jossain vaiheessa laita!:))

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Joo, tulee! Viimeistään sillon, kun en keksi kolmeen päivään mitään asiaa, niin lykkään sen tänne.:D

      Poista