sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Varastetun tavaran kauppaa ja kowaa treeniä

Tänään meitä huutokauppafanaatikkoja hellittiin, kun keskustassa järjestettiin poliisihuutokauppa, tarjolla löytötavaraa ja vähän varastettuakin. Polkupyöriä oli tarjolla yli 70 kappaletta, ja kaikille löytyi uusi omistaja. Muutakin tavaraa oli myynnissä, auton renkaista kalastusvälineisiin. Pitäydyimme tällä kertaa vain seuraamaan markkinatunnelmaa, hyvä niin.
"Vaimolleko huudat? Juu, kolmannen kerran ja kymmenen euroa!" Pyörän todellinen tarve tuntui lisäävän mahdollisuuksia voittoon.


Nämäkin saivat uuden kodin...
...Ja tästäkin epämääräisestä kasasta joku jotain tarjosi
Jottei Rahkamuija valuis ihan materiaaliseen pölötykseen, oli tänään tarjolla myös hengen ravintoa kuntosalilla. Tein ensin maastavedon, kokeilin tällä viikolla ekaa kertaa pyramidityyppistä mavetreeniä ja se tuntui ihan hyvältä systeemiltä. Esimerkiksi 5x5 samoilla painoilla on tosi näännyttävää, mutta kun joka sarjaan voi vähän lisätä painoja ja setit ovat eri pituisia, pysyy homma mielekkäänä. Aloitin 60 kilosta, jolla paukutin kahdeksan toistoa, edeten 10-5 kilon välein 95 kiloon, jolla tein muutaman ykkösen. Sarjoja tulee monta, mutta kaikkia ei tarvitse tehdä loppuun, etenkin pidemmissä sarjoissa pari toistoa pitää jättää "varastoon".
Tein lisäksi pari settiä suorin jaloin mavea, jota teen harvemmin, osin siksi, että takareidet tuhoutuu sen jälkeen aivan järkyttävällä tavalla moneksi päiväksi.

Koska salilla ei lisäkseni ollut kuin yksinäinen hauiksen pumppailija, kehtasin kokeilla leuanvetoa lisäpainoilla. 5 kilolla tein kolme nihkeää ja 2,5 kilolla (ei kukaan varmaan käytä niin turhaa lisäpainoa) tein kaksi neljän vedon settiä. Vaatii vähän harjoittelua (=voimaa) vielä. Vatsat tuhosin taljalla ja istumaannousuilla.
Salilla meni taas reilusti yli tunti, kun uusin Fit piti lukea (kröhöm, paska lehtihän se on, kuten tuli todettua), ja siellä sanottiin, että parin kuukauden treenin jälkeen pitäis pystyä tekeen 8-10 kilon dumppeleilla hauiskääntöä. Olen viime ajat tehnyt haban tangolla tai mutkatangolla, mutta nyt kokeilin käsipainoilla, josko pääsisin eteenpäin kympistä ja hyvin se sujui kakstoistapuolikkaillakin. Vikan sarjan tein kuitenkin pahamaineisilla kympeillä, kun tekniikka alkoi vähän kärsiin.

Tää viikko oli mainio, tällaisia lisää! Ens viikkokin muuttuu mainioksi tiistain kohdalla, kunhan sosiaalipolitiikan tyhmä tentti on selätetty. Sitä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti