sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Vokki on rokkia!

Mä en inspiroidu ruuanlaitosta arkena yhtään. Puoliksi jäinen jauhelihaköntti pannulle, riisi kattilaan ja he-ma-pa mikroon. Ei jotenkin nappaa. Ja aina on johonkin muka kiire, niin enempää ei voi panostaa. Siksi Rahkaäijä kokkaa yleensä arkena ja hyvin kokkaakin. Paitsi että se pistää aina seitiin Hukkasen kalamaustetta, joka pilaa fisun kuin fisun.
Viikonloppuna on enemmän aikaa ja paukkuja panostaa syöminkeihin, saatetaan jopa kokkailla ihan oikeita ruokalajeja, ei pelkkää paistettua lihaa, jotain hiilaria ja rehuja kylkeen. Tänään inspiroiduttiin Lidlin vihannesosastolla ja haalittiin aineksia vokkia varten. (Mun mielestä wokki ei ole suomea, eikä ainakaan tamperetta.)
Mä hoidan yleensä meillä kokkikielellä sen misaamisen, eli pilkon ainekset ja teen muita esivalmisteluja ja Rahkaäijä on Chef. Tänään keittiön aputyttö pilkkoi vihannekset, kaivoi mausteet kaapista ja keitti nuudelit, chef hoiti loput. Molemmat tietysti osallistui syömiseen hyvin ahnaasti.
Näin lihattomana lokakuuna tämä on inhottavaa myöntää, mutta meillä syödää lihaa. Paljon. Tänään vokkiin meni kanaa. Meidän lähi-ääsmarketissa on ihan joka sunnuntai kanaa 50 prosentin alennuksessa. Sitä on pakkanen aina täynnä. Se vaatii vain hieman suunnitelmallisuutta, että muistaa ja tajuaa ottaa lihat ajoissa sulamaan, jollei mieli järsiä jäistä kanaa. Ihan niin fit ja ness ei meilläkään olla.
Tykkään vahvoista mauista ja mausteisesta ruuasta, mutta silti olen aika kehno maustaja, mulla ei ole mitään kuudetta mausteaistia, joka osaisi kertoa millainen mauste sopii mihinkin ruokaan. Rahkaäijä on vähän taitavampi (ei lasketa sitä Hukkasen kalamaustetta) ja yleensä ruuat maistuu oikein hyvältä. Tänään mentiin helpolla peruslinjalla, seesamiöljyä (sitä voi laittaa kaikkeen!), soijakastiketta, vihreää currytahnaa ja tabascoakin lojahti joukkoon. Potkua olisi saanut olla jopa enemmän, chili unohtui kauppaan.
Nuudelia oli varsin runsaasti suhteessa muihin aineksiin, mutta ei se mitään! Vaikka nälkä sumentaa arviontikyvyn, niin luokittelisin varsin onnistuneeksi sunnuntai-mäsäytykseksi. Ikävintä kokkaamisessa on se tiskin ja sotkun määrä, mutta eiköhän ne joku hoitele. Viimeistään ensi viikolla.
Mies kokkasi täällä.
Yhteenvetona voisin todeta, että hyvä vokki, parempi mieli. Ja mikä parasta, vokkivihanneksia jäi vielä, joten niistä kokkailee uuden satsin ja mukaan voi heitellä muita rehuja, joita jääkaapista sattuu löytymään. Myös katkaravut vokissa on todella jees!
Onko vokki hyvää? Mitä rehuja sä pistät sekaan? Kuka siivoaa sotkut? Kerro!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 499 (Nyt ollaan jännän äärellä, tänään menee 500 rikki!)

15 kommenttia:

  1. Yhtä jäätävän kaameen sotkunen kyökki myös täällä aina kokkauksen jälkeen.. Ja voi että mä inhoan sitä siivoamista. Onneks on astianpesukone, mutta sekin yleensä täynnä puhtaita astioita sillon, ku pitäs äkkii saada kaikki likaset sinne. Huokaus. Onneks on taas monen päivän safkat valmiina ja purkitettuina, ei sitä kokkausoperaatioo kovin monena päivänä viikossa vaan jaksa :) Ja vokki on hyvääää! Kaikki kasvit menee, lempparina kaali. Believe it or not! Ja porkkana, se on ku karkkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaistuin! Olispa joki palvelija, joka siivois jäljet. :D ilman astianpesukonetta meillä syötäisiin varmaan pahvilautasilta. Tiskikoneita tarvis vaan olla kaks, toisesta voisi ottaa puhtaat ja toiseen likaset, koskaan ei tarvis laittaa kaappiin välissä!
      Kaali ei oikein missään muualla toimi, kun vokissa!

      Poista
  2. Wokkiin sopii melkein mikä vaan ja aina se menee ääntä kohti hirveellä vauhdilla. Mä tykkään heittää juureksia pannuun. Jos lisää potkua haluaa, niin Savuhovilta löytyy Kipu-niminen sinappi, missä on naga morichia. Pienikin satsi sitä saa makuaistin huutamaan hoosiannaa. Jos taas haluaa savuaromia, niin liquid smoke-tuotteilla sitä saa kivasti, vaikka ei se ihan wokkimestareiden flambeerausta vastaa: http://www.youtube.com/watch?v=gogGqsM81j0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain juureksia vois tosiaan kokeilla! Mä en ehkä ihan niin tulisen ystävä ole, yritän pysyä kaukana kaikista naga morich -jutuista. :D meillä toi saviaromi tulee yleensä sitä kun mää poltan jotain pohjaan!

      Poista
  3. Paras vokkiviritys on mikä vaan pad thai -annoksen sovellus. Mulla yleensä riisinuudelia, maapähkinöitä, tofua, katkarapuja, mungpavun ituja, kevätsipulia, kananmuna. Mausteeksi soija- ja kalakastiketta, chiliä, limettilohkoja ja silputtua korianteria. Kerran Lontoossa kokeilin elää pad thailla, ainakin kolme päivää meni :D Ei sitä kyllä itse jaksa kovin usein kokata, joten helpoimmillaan vokissa taas käy kanaa tai tofua ja parsakaalia asiaankuuluvin maustein. Tai sit ihan mitä kaapista löytyy. Mutta mulla ehkä onkin se maustamisen kuudes aisti, joten yleensä aina tulee hyvää sapuskaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, toi setti kuulostaa todella hyvältä! Vaatii tietysti vähän panostusta, mutta se varmasti kannattaa.
      Olisåpa mullakin toi kuudes aisti! Ihmettelen vaan, ku muut neuvoo selän takana että laita sitä ja tota sekaan, että mistä ne voi tietää. :D mulla on joskus aika erikoisia maustekokeiluita ja ylilyöntejä ja epäonnistumisia tulee melko usein.

      Poista
  4. Mä en oo noin sotkuista liettä nähny ikinä :D Ihanku jotain ois räjähtäny siinä :D LOL! Itellä kokatessa tulee korkeintaan pari tippaa, ja nekin pyyhin aina tuoreeltaan märällä rätillä. Jos niitä ei pyyhi heti niin sitten on hirvee homma jynssätä jälkeenpäin. Wokkia en tee ite, ostan aina valmiit kaupasta, eli kaikenlaisia sekoituksia tulee vedeltyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapatessa roiskuu. :D Rahkaäijällä on sellaset suuret linjat hommissa, niin välillä tulee vähäb pannulta yli. Itsehän olen siis kaikkeen syytön. ;)
      Niissä valmiissa sekotuksissa on aina joku inha papu tai muu joka ei nappaa!

      Poista
  5. Wokki ♥ Ehkä muistatkin mun wokki-hehkutuksen kesältä? Nyt on tullut pidettyä ihan tietoista taukoa, että voi sitten vetää taas kunnon överit seuraavalla kerralla. Ja överithän tarkoittaa siis kahta wokkiruokaa päivässä, vähintään kuukauden ajan. Vai meneeköhän se vielä normaalin rajoissa? ;)

    Minä laitan wokkiin aina jotain pähkinöitä. Tuoreet herkkusienet, paprika, punasipuli ja kana on kans sellasia "vakiovarusteita". Ja kookosmaito + makea chilikastike kruunaa koko herkun. Ja nyt tuli sitten nälkä. Prkl :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Mää kokkaan, mies siivoo. Eiks oo hyvä työnjako? :D

      Poista
    2. Vokki on melko helppoa ja saa tehtyä aina erilaista, että överit sopii siihen oikein hyvin!
      Kookosmaitoa voiski pistää ensi kerralla, se on niiin hyvää! Ja rasvasta. ;)
      Juuri oikea työnjako, molemmat kantaa kortensa kekoon. :D

      Poista
  6. Minä teen evribadia (everybody)...siihen tulee kaikkea mitä kaapista sattuu löytymään + kanaa ja nuudeleita. Maustamisen suhteen oon ihan nössö, ku en kestä mitään tulista. Pieni loraus sweet chili -kastiketta riittää.
    Minä kokkaan ja siivoan yleensä siinä samalla sotkut. Jos mies kokkaa niin tiskiä ja siivoamista on aika paljon enemmän ja se on jotenki ärsyttävää, vaikka ei ite tarttis niitä siivota. Ja se kans maustaa aika reippaalla kädellä ja oudoilla mausteilla, niin parempi ku minä kokkaan. ;)

    Kalapeli löyty! Soutu ei oo enää tylsintä maailmassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahkaäijällä on vähän tommonen samanlainen ruokalaji kun toi evribadi, sitä sanotaan vaan ihmisen täysravinnoks tai äksönrisottoo. :D
      Mikä siinä onkin, että miehet on niin kovia sotkeen keittiössä. Tai ainakin ne jotka mä tunnen. Ihme touhua!

      No niin, nyt neljä minuuttia kuluu vauhdilla!:)

      Poista
  7. Joko saa onnitella? Viis-fuckin-sataa!! Muija on ihan äijjä!! Teen täällä aaltoliikkeitä jo valmiiksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, 503 tällä hetkellä! Melko herkkä hetki oli, kun päästiin uudelle sadalla! Enää parin kuukauden loppusuora edessä, ne maratoonin kaksi viimeistä kilometriä!!

      Poista