sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Askelkyykkyjä ja pitkospuita

Heti ensimmäiseksi ilouutinen (etenkin mulle), Rahkaäijä sai juuri äsken pelattua GTA femman läpi! Kaikki voi nyt siellä kotikatsomoissa kovasti taputtaa Rahkaäijälle ja mun pleikkaleskeyden hetkelliselle loppumiselle. Kunnes tulee joku uusi peli, uutta änäriä meillä ei vielä olekaan!

Vakuuttakseni, että meillä tehdään muutakin kuin pelataan pleikkaria ja piirrellään Paintilla, ajattelin kertoa, että olin tänään kuntosalilla. Sunnuntai on vakiintunut maastavetopäiväksi, ja sitä tein vähän tänäänkin. Todellakin vain vähän, sillä palautteleva viikko, ju nou. 5x45 kg, 5x55 kg, 5x65 kg. Koska toinen polvi ei vieläkään ole siinä kunnossa, että pääsisin testaamaan Mikan kehittämää kyykkytieteellistä syvyystestiä, jätin kyykyt suosiolla väliin. Polvi ei kestä syvään kyykkyyn menemistä, vajaa pyllistely kyllä onnistuu, mutta siihen en sorru.
Kuvassa me kaikki neljä. Rahkamuija, kaksi 15 kilon käsipainoa ja tuntematon päätön penkkaaja.
Askelkyykky kuitenkin onnistui ja voi morjes, äässi on jo nyt aivan hellänä! Meikä ei taida mennä huomenna ollenkaan vessanpöntölle istumaan.
Vaikka olisin ollut jo aivan kypsä pelkillä askelkyykyillä, tein ihan huvin vuoksi vielä etureisikoneella muutaman pidemmän sarjan. Ja Rahkaäijän painostuksesta pohkeet. Neljä liikettä, 45 minuuttia ja treeni oli siinä. Sairaan nopee ja värikäs.
Kesäpohkeet 2023
Koska kesä palasi vielä täksi päiväksi, lähdettiin suoraan salilta ajelemaan täpäreillä. Sääntönä oli, että pitää rulluilla ihan hiljakseen, eikä repiä yhtään. No en mää paljon joutunut runttaamaan, että pysyin Suolijärvellä Rahkaäijän perässä.
Pitkospuut sujuu!
Rahkaäijä menee vaikka läpi ohi harmaan kiven.
Ei ajettu koirien eikä ihmisten päälle, vaikka tilaisuus oli ollut ja nautitiin upeasta kelistä ja täysjouston iloista. Mä oikeesti rakastan mun pyörää ja sillä ajamista, täyttä nautintoa! Ruskalenkkikin oli lyhyt ja napakka, vajaa kolme varttia.
Sääntö numero kaksi. Kaikki pyörää pidemmät ylämäet työnnetään.
Vihaan yli kaiken sitä, että blogeissa mehustellaan jollain asialla, vihjaillaan vähän, mutta ei todellakaan aiota kertoa, mistä on kyse. Mää yritän välttää sitä aivan viimeiseen asti, mutta nyt sorrun. Sain eilen illalla aivan uskomattoman hyvän blogijoulukalenteri-idean, että oli pakko kirjoittaa ajatuksia ylös vielä puoli yhden aikaan yöllä.Veikkauksen raaputuskalenteri, suklaakalenteri ja tonttu Toljanteri kalpenee aika pahasti mun suunnitelman rinnalla. Jos ei mitään muuta lahjaa ole suotu, niin onneksi on edes vähän mielikuvitusta. Olispa jo joulukuu! (Sanoinko mä oikeesti noin, äiti?)
Mulla on sellainen kutina, että ensi viikko on tosi hyvä. Sulle kanssa!

Rahkalaskuri vuoden alusta: 479

18 kommenttia:

  1. No niin, nyt tuli totta kai hirveä hinku testata oma kyykkysyvyys, mutta kun taloudesta ei löydy enää yhtään cd-levyä! Pakko mennä penkoon häkkivarastoa, josko sieltä löytyis jotain jämälevyjä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna divarit tyhjenee cd-levyistä, koska kaikkien on pakko päästä koittaan. :D niin hyvä testi!

      Poista
  2. Mehustelija ilmoittautuu! ;) mä sentään aion kertoa asioista jossain vaiheessa, itse asiassa viimonenki salaisuus paljastuu iha just :D hommat antaa odottaa itseään eikä itekää tiedä koska mikäkin varmistuu mutta vähän on pakko saada hehkuttaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä senkin mehustelija! ;) No se on sentään kohtuullista, että jossain vaiheessa aikoo kertoa, ärsytyksen multihuipentuma on blogi, joka on täynnä suuria salaisuuksia, jotka ei koskaan paljastu. En suinkaan ole sairaalloisen utelias tai mitään. :D

      Poista
  3. Toivepostaus : salil eka, salil vika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saanko vähän tarkempaa toiveen kuvausta, kiitos! Oon ehkä vähän hidas tai tyhmä, mutta en tosta vielä keksiny, mitä pitäis tehdä. :D

      Poista
    2. Musiikkivideo ois silkkaa kultaa!

      Poista
    3. No et sää ihan vähää pyydä. :D

      Poista
  4. Ootkin varmaan jossai jo tarkemminkin kertonu, et mikä sun polvee vaivaa, mutta koska mä oon suht uusi naama täällä ni en ihan kaikkia tekstejä oo vielä kerenny lukee läpi (sori, mä yritän..). Mutta siis mikä sun polvessa on vikana? Ihan mielenkiinnosta kysyn, koska mun siskon mies on jäsenkorjaaja ja runnonut multa erinäiset kerrat ruumiinosia takasin paikalleen. Toivottavasti saat koipesi kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sulla riittääkin puuhaa syksyn pimeinä iltoina, jos meinaat kaikki reilut 230 postausta käydä läpi. ;)
      Mullon toinen polvi leikattu kymmenisen vuotta sitten, sieltä napsittiin sellanen poimu pois (kuulemma balettitanssijoiden ja telinevoimistelijoiden vaiva, enkä ole kumpikaan.:D), mutta sieltä oli ennen sitä leikkausta ehtinyt jo kulua rustoa ja ilmeisesti siksi se polvi rutisee vieläkin toisinaa. Mutta salitreenistä on ollut tosi paljon apua, alkuun en edes kuvitellutkaan tekeväni kyykkyä, mutta sekin sujuu jo nykyään.
      Tää tällä hetkellä vaivaava polvi onkin sitten ihan mysteeri, se on ollut pari viime vuotta ihan satunnaisesti kipeä. Huomaan, että etenkin juoksemisen jälkeen se ärtyy. Välillä se on turvoksissa ja välillä ei, mutta nyt pari viikkoa se on ollut sellanen, että kiristää kauheesti (sillain ikävällä tavalla) esimerkiks juuri kyykkyyn mennessä. Samoin esimerkiksi venytellessä aitajuoksijan asento ei toimi, kun en saa toista jalkaa ns. nippuun. Tähän mennessä se on aina kuitenkin palautunut ihan normaaliksi ja nytkin tuntuu olevan parempaan suuntaan menossa. Mää oon jotenkin elänyt näitten polvien kanssa niin kauan, etten jaksa huolestua kovin pienestä, vaikka vähän yritän varoa, jos sattuu. Mutta en halua edes tietää, millasta tää on joskus 40 vuoden päästä. :D

      Ohi, tulipas pitkä tilitys!

      Poista
    2. Ääk, kuulostaa ikävältä! Mutta urheilija ei tervettä päivää nää, itelläki aina joku kohta enemmä tai vähemmä sökönä. Mullaki oli nivusesta pullahtanut yksi hermo pois lihasten välistä, kuulemma jalkapalloilijoiden ja jääkiekkoilijoiden yleinen vaiva; öööööö en oo kumpikaan :D Onneks apu oli lähellä ja hermot saatiin paikalleen, jalasta..

      Poista
    3. Aina jotain paikkaa kolottaa, ihan perus. :D Mutta toi lihasten välistä pullahtanut hermo saa melkein jo kylmät väreet kulkeen selässä! Aika huisin hyvä, että apu löytyy läheltä. :)

      Poista
  5. Jee, testi jatkaa maailmanvalloitustaan! Ihmisten kyykkysyvyyden sijaan tää testi on tosin paljastanut sen että kenelläkään ei ole enää cd-levyjä :-D Mp3-tiedostojen käyttäminen mittayksikkönä voi olla vähän liian haastavaa.

    Oon suunnitellut kohta vuoden yhtä hurjaa haastetta joka toivottavasti toteutuu toukokuussa 2014, en oo vielä kehdannut alkaa mehustelemaan sillä koska ajattelin paljastaa sen tarkemmin vasta joskus öö.. vapun tienoilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onneks riittää levyjä vaikka vähän vajaaseenkin kyykkyyn. :D Ei myöskään tosta Spotifysta saa väännettyä oikein mittayksikköä. :D

      Siinä meillä oikein kaikkien hilloajien isä, ei noin pitkän ajan päässä olevia asioita saa hillota! :D

      Poista
  6. Jee, onnea rahkaäijälle geeteeaan läpäisemisestä! Vois iteki ostaa kyseisen pelin kunhan se löytyy alekorista... :D
    Polvivaivoja? Tervetuloa kerhoon, itsellä vaivaa polvet edelleen ja terveyskeskuksen osaamattomat lääkärit eivät ainakaan auta asiaa... Mut hyvä jos sä pystyt treenaamaan edes jotenkin.
    Tuo teidän pyöräily näyttää samaan aikaan tosi kivalta ja pelottalta, ite lervaisin varmaan tommosessa maastossa. Varmasti oli mahtava sää bilistellä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kohta se on alessa, kun tulee uus pleikka eikä kukaan halua enää vanhoja pelejä. :D
      Ei taida tosiaan terveyskeskuslääkäreiden keskuudesta löyty kauheesti polvispesialisteja, "seuraillaan nyt pari kuukautta". Kyykky ja prässi on oikeastaan ainoita, joita ei siedä tehdä.
      Se on juuri sitä, kivaa mutta samalla vähän pelottavaa.:) Pitkospuut kuumottaa edelleen!

      Poista
  7. Eikä! Minäkin oon miettiny jotain joulukalenterijuttua, mut taidan jättää nyt väliin.. se on kuitenkin ihan tyhmä ja lapsellinen ja kalpenee sun huikean idean rinnalla. Tää on kilpailu, johon en halua ottaa osaa :'D Ja arvaapa ärsyttääkö, kun et selventänyt asiaa yhtään enempää?! Ei noin vaan saa tehdä! :DD

    Ps. yks polvivaivainen lisää ilmoittautuu. Kyykkääminen onnistuu hyvänä päivänä, mut rv on yhtä tuskaa. Auts.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku teet joulukalenterin! Tässä maailmassa ei varmasti ole liikaa joulukalentereita ja mun idea on niin tyhmä ja älyvapaa, että sun voin lukee sitten sun joulukalenteria, kun oma lähinnä hävettää. :D

      Varmaan joku polvivaiva-influenssa menossa, joka pilaa kunnon treenaajien elämää! Murr!

      Poista