keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kysy! Nyt!

Koska kaikilla muillakin on ikkuna ja silmät, niin ei varmaan tartte kertoo, että kesä on tullut. Maanantaina käytiin heittämässä reilun parin tunnin maastolenkki ja reitti meni suurelta osin voimalinjaa pitkin, mikä tietenkin tarkoitti, että viilentäviä varjopaikkoja ei ollut matkalla tarjolla. Mutta leuatusta senkin edestä!
Kuinkahan kauan menisi, jos leuattaisi jokaisessa Suomen voimalinjamastossa?
Harmi, kun en syntynyt alieniksi, niin ihonvärikin mätsäis tähän kaikkeen.
Eilen salilla karma kosti kaiken  viimeaikasen airoopisen urheilun ja mavekiekkojen pintaan oli tainnut joku laittaa kinuskia, sen verran oli tahmeeta nostaminen. Mutta kevyt viikko pelastaa ja seuraavat neljä treeniä tehdään lasten painoilla. Paitsi että lauantaina on naisten voimanostokurssi vol. 2 ja siellä ei nössöillä! Alan oleen kohta varmaan tosi taitava, kun käyn näitä kursseja oikein useamman. ;)
Ei nouse!
Tänään ajateltiin repäistä ja kokeilla jotain ihan uutta eli lähteä Kaupin Kanuunoiden maastolenkille Lamminpäähän. Katotaan miten me pysytään täpäreillä mukana, kun muut ajaa jollain xc-kihnuttimilla. Perässäpysymisen takaamiseksi käytiin hakemassa mulle Nippelistä lukkopolkimet myös täysjoustomaasturiin. Voin ihan vilpittömästi sanoa, että Nippeli on ihan uskomaton pyöräkauppa. Keskimäärin tulee ostettua kolme kertaa enemmän kuin piti, kun kauppias-Kaitsu ottaa laskimen esiin ja alkaa laskemaan sopivaa hintaa meille vaikka mistä, eikä me pystytä olemaan ostamatta. Polkimien lisäksi mukaan lähti yksi pyöränlukko ja pieni kuusiokolohässäkkä heitettäväksi pyöräilyreppuun mukaan. Tämän lisäksi aloitettiin alustavat kaupanhieronnat mun uusista maastokengistä ja Kaitsu kuulemma löytäisi meille sopivan hinnan myös Moonlander-läskipyörästä.
Mulle harvoin tulee mistään materiasta "pakko saada omistaa" -fiilistä, mutta tästä vähän. Tai aika paljon oikeastaan.
Sitten asiasta ihan toiseen. Puhuin tässä päivänä eräänä Rahkaäijälle, että pitäisiköhän tehdä blogiin sellanen kysymyspostaus, että kaikki saa kysyä mitä tahtoo. Rahkaäijä ei nyt ole lukenut laifstail-blogejaan, koska se  luuli, että kyseessä on joku aivan ainutlaatuinen  ja ennen näkemätön idea. Rahkamuija-blogissa ei koskaan ennen ole ollut kysymyspostausta ja ajattelin, että sellasen aika voisi olla nyt. Tykkään tosi paljon lukea muiden vastaukspostauksia, mutta pahin painajainen on se, että kukaan ei kysy mitään ja sitten yhtäkkiä ilmestyykin kauhea määrä kysymyksiä anonyymilta (bloggaajalta itseltään) ja kysymykset on luokkaa "Mikä on sun lempiväri? Entä söpöin eläin? Mitä teet isona?". Eh. Määkin teen sitten sillain, jos kukaan ei kysy mitään. Tai palkkaan Rahkaäijän tekeen niin.
Ennen olin parsakaalin vankkumaton vihaaja, sitten keksin laittaa sen uuniin ja vuosien vihasuhde on päättynyt.
Oli varmaan tarpeeksi monimutkaisesti ilmaistu, että nyt saa kysyä! Vaikka leuattamisesta. Tai pyöräilystä. Tai mavesta. Tai parsakaalista. Tai elämän tarkoituksesta. Mistä vaan!

Rahkalaskuri: 846

26 kommenttia:

  1. Kaikille ihmisluonnon omituisuuksille löytyy usein vastaus lapsuudesta, joten kuka söi sun rahkapiirakat? Miks mun fillari narisee, vai olenko se minä itse?

    VastaaPoista
  2. Jotkut parsakaalit haisee/lietteelle kun ne keittää, liekö ulkomaisia kasteltu jollain paskavedellä... mutta melkein kaikki parsakaalit maistuu ohan ok, kun laittaa paljon lime-tai sitruunamehua niihin keittämisen jälkeen ja keittää vaan ihan 1-2 min.kaupassa myydään semmosia pieniä muovisia sitruunapulloja, ne on ok, paitsi lidlin versioon ei kannata haaskata rahaa, se maistuu laimeelta. Ai kysyä piti,- laitoitkö öljyä nohin ennen uuniin laittoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua häiritsee lähinnä se parsakaali ominaismaku, joka maistuu... noh, parsakaalilta. :D sitruunamehu olikin hyvä vinkki! Ja laitoin öljyä sekä suolaa ja valkosipulia.

      Poista
  3. tuleeko susta vihanen jos et saa päivittäistä rahkaas? :D

    VastaaPoista
  4. - Mieleenpainuvin (hyvässä tai pahassa) blogiyhteistyöehdotus
    - Suosikki lifestyle-blogi (tai muu blogi, joka ei liity vain urheiluun)
    - Kuinka usein värjäät hiuksia
    - Mitä täytteitä laitat pizzaan
    - Millaisen tatuoinnin otat seuraavaksi ja mihin
    - Jos sun pitäisi ohjata ryhmäliikuntatunti minkä tunnin ohjaisit ja miksi
    - Järjestettiinkö kummallekaan polttareita, jos järjestettiin niin millaiset ne oli
    - Jos olisit ehdolla eurovaaleissa mikä olisi vaalimainoslauseesi (saa tehdä myös vaalijulisteen paintilla)

    VastaaPoista
  5. Mutta entäs kö meikä oikiasti haluaa tietää mikä susta tullee isona!

    VastaaPoista
  6. Osaatko ruotsia? Mikä Ben&Jerry's maku on parasta? Jos pääsisit avaruusmatkalle, minne menisit ja miksi (tästä olis huippua saada havainnekuva paintilla)? Mitä aineita kirjoitit yliopiilaskirjoituksissa ja mitä arvosanoja sait? Oletko harrastanut kansantanssia? Ketkä/mitkä selviää maailmanlopusta? Mikä on Tampereen paras ravintola? Jos pitäis ottaa koira, niin millaisen ottaisit ja miksi ja mikä sen nimi olisi? Mikä on ärsyttävintä, mitä joku voi tehdä salilla? Voiko maastavetoa tehdä korkkarit jalassa? Voisiko kuussa asua? Selviävätkö maailmanlopusta vain Torakat? Miksi oliivit ovat mustia ja vihreitä mutteivät sinisiä? Voiko kummitukset tehdä maastavetoa? Entä kyykkyä? Tai penkkiä?

    Mun aivot on ylikierroksilla! Näitä mietin aina junassa, kun pitäis tehdä jotain hyödyllistä, mutta ei oikeesti huvita. Lopetan ennen kuin kysyn jotain liian outoa.

    VastaaPoista
  7. Paljonko meinaat itte polkea ratareidessä? Oletko kaatunut ikinä pahasti maastopyörällä? Miten? Mitä meinaat tehdä kesällä?

    Ja oikeesti mulle tuli jo otsikosta mieleen, että vois kysyä, että mikä susta tulee isona. Eli mikä susta tulee?

    VastaaPoista
  8. Mitä mieltä lapsista? Onko joskus tulevaisuudessa haaveissa/suunnitelmissa rahkis jr.? ;) ajatteletko elämäsi koskaan olevan tylsää/yksipuoleista, kun Se pyörii niin paljon vain urheilun ympärillä? Oletteko paljon tekemisissä molempien vanhempien/perheiden kanssa? Tykkäätkö mökkeilystä? Onko teillä suvuissa mökkiä? Kuinka tapasitte rahkaäijän kanssa, oliko rakkautta ensi silmäyksellä, kumpi teki aloitteen? :)

    VastaaPoista
  9. Mikä maksaa? ¿Qué es eso? ¿Kai järjestätte vielä yhden voimailukurssin, että minä viimeinkin pääsen?

    VastaaPoista
  10. Onnittelut tosi kivasta ja erilaisesta blogista! Tämä on erittäin piristävää luettavaa blogimaailmassa, jota tuntuvat hallisevan valko-beiget sisustajat, skinny jeans latte cool city-ihmiset, oi ihanat itse neulotut pitsipaidat, äitiyden hurma, wanna-be fitness-kisaajat ja tuo alati leviävä blogirutto*, eli blogiyhteistyö.

    Kysymys kuuluukin: Miten suhtaudut blogiyhteistyöhön ja blogien kaupallisuuteen?

    *Oma kantani on, että jos joku maksaa blogistille blogin kirjoittamisesta, niin sehän on vain hyvä juttu. Mainosbanneritkin menettelevät. Mutta kun kaiken maailman testit, arvonnat ja tuotteiden esittely, sekä varsin läpinäkyvä lahjoitusten ruinaaminen ("Meille tarvittaisiin tehosekoitin. Mikä mahtaisi olla hyvä?") muuttuvat blogin pääsisällöksi, on hyväkin blogi äkkiä pilalla.

    VastaaPoista
  11. Mahtavat renkaat, kyllä tommosilla päristelisis pitkin kyliä tai metsiä tai vaikka ruovittelisi ärsyttävän naapurin tuoretta nurmikkoa :)
    Haluaisin tietää mikä on sun huonoin rahkakokemuksesi? :) Onko sellaista?

    VastaaPoista
  12. Nonni! Mulla kävi just niin, ettei kukaan kysyny yhtään mitään (en tosin kysyny anonyymisti itekään) :D Vaikka noita kysymyksiä on sulle sadellu jo useamman postauksen edestä, niin minäkin haluun kysyy pari:

    Onko suunnitteilla rahkavekara/-kakara/-mukula ja milloin? Ja mitä urheilulajeja opetatte sen rakastamaan yli kaiken? Ja mitä inhoamaan yli kaiken? Miks?

    Jos syntyisit yhtäkkiä unelmies kropassa, joka pystyis mihin vaan.. niin paljonko latoisit romua mavetankoon ja miten pitkän kiinteystysjumpan tekisit? Vai tekisitkö jotain muuta? Mitä?

    Ei mulla sit muuta ;)

    VastaaPoista
  13. Olikko tänää ttyn salilla reenaamassa? Näin vaa pikimmin ja heti karkasit ni en kerenny (kehdannu) kysyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hätäsen aamujumpan kävin vetämässä! Tuu nykäseen hihasta seuraavalla kerralla! :)

      Poista
  14. Kumpi on maastopyörässä (mielestäsi)parempi, Sramin vaihtajat vai Shimanon? (Siis käyttölogiikkaa/tapaa tarkoitan, en nyt ota kantaa osasarjoihin ja niiden hintoihin)
    Pysyykö täpärillä hyvin jäykkäperäisten matkassa? Onko ylämäet täpärillä raskaampia?

    VastaaPoista
  15. Aloitko vaan kutsua sun miestä täällä Rahkaäijäks, vai keksikö se ehdottaa sitä itse? :D

    VastaaPoista
  16. Miten olet tavannut rahkaäijän? Syökö rahkaäijä rahkaa? Onko Ikeassa kivaa?

    VastaaPoista
  17. Kauanko odotellaan vastauksia x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna aattelin tehdä postauksen näistä, riittääkö? :D

      Poista
    2. Nyt lupailin liikoja, näihin ei vastannutkaan kahdessa tunnissa. :D Huomenna!

      Poista
  18. Mun mielestäni tää on paras kysymys ikinä. Oliskohan Monnalta joku kysynyt ensin.

    Jos olisit nyrkkeilijä niin mikä biisi soisi kun astelisit rinkiin ja mikä olisi sun nyrkkeilijälempinimi?

    VastaaPoista
  19. Minkä ikäinen rahkaäijä on?

    VastaaPoista
  20. Jos mä haluaisin aloittaa pyöräilyn maantiellä, niin millasta pyörää suosittelisit? Vai suositteletko ennemmin ajamaan metsässä? :D Mitä varusteita mun kannattaisi hankkia?

    Käsittääkseni sä vielä noudatat sitä Wendlerin ohjelmaa. Vieläkö painot nousee tasaisesti? Kauanko sä oot seitä ny tahkonut?

    Mitä sä juot salilla? Entä palkkariksi?

    Voisitko kertoa sellasen normipäivän ateriat?

    Lämmitteletkö sä salilla ennen treeniä?

    Mikä on sun lempi karkki?

    Paras elokuva ikinä?

    Miten pitkä sä oot?

    Heh, varmasti blogista löytyisi näihin vastaukset, mutta en jaksa nyt etsiä ja saat itse vastata. :) Tuli nämä kysymykset ihan tajunnanvirtana... joka on jokseenkin pysähtynyt näköjään ala-asteen slämmäri-aikoihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sä olitkin jo tehnyt kysymyksiin vastauspostauksen. Höh! :( Jään siis ilman vastauksia! :)

      Poista