Adrenaliinin yliannostus

Rahkaäijä tuli hakemaan mut eilen Turengista ja sattumalta samalla kylällä on myös Kalpalinnan laskettelukeskus, joka näin lumettomaan aikaan on pyöräilijöiden käytössä bikeparkina. Rahkaäijä kävi siellä pari viikkoa sitten fillariendurokisoissa ja tiesi vähän, että millaista maasto on. Kun päästiin Kalpiksen pihaan, vedin ihan liinat kiinni. "Toi on ihan kauheen jyrkkä! Tosi pahalta näyttää toi hissikin! Vaikka pääsisin jotenkin ylös, en kyllä selviä elävänä alas."  Mentiin takaisin autoon ja lähdettiin jo ajamaan pois, mutta pysähdyttiin kuitenkin hetkeksi tekemään pientä riskianalyysia ja Rahkaäijä sai mut houkuteltua koittamaan yhden kerran. Olen aina ollut sellanen tekis mieli mutta kun ei -tyyppi ja monia asioita haluaisin tehdä, mutta sitten loppuu kantti viime hetkellä.

Sovittiin hissilippuja myyvän herran kanssa, että kokeillaan yksi nousu ilmaiseksi ja tullaan sitten maksamaan 15 euron iltaliput, jos selviän ensimmäisestä kerrasta elävänä.
Rahkaäijä ja kaikki muutkin veteli päälleen jos jonkinlaista polvisuojaa ja full face -kypärää ja mä vaan pohdin, että pistänkö vielä tän lyhythihaisen paidan tähän päälle. :D Mutta kuten Rahkaäijä sanoi, varusteet pitää sovittaa siihen omaan riskinottoonsa ja mä en ajatellut ottaa kauheesti riskejä. Otin hommat niin rauhallisesti, että monen maastolenkkikin on varmasti hurjempi.

Kapula jalkojen väliin ja menoks!

Kalpalinnassa on sompahissit ja hissi olikin mulle ihan kynnyskysymys, koska kolme vuotta sitten kaaduin Sappeen ankkurihississä naamalleni pyörän kanssa ja jälki ei ollut kaunista. Sen vuoksi olen kiertänyt pyörällä hyvin kaukaa sekä hiihtohissit että rinteet tähän asti. Sompahissi oli kuitenkin varsin simppeli ja vaikka ekat kaksi lähtöä sössin, kolmannella pääsin matkaan.

Apuaaa! Edessä muuten menee joku vaahtosammuttimen kokoinen tyyppi, jolla tuskin oli pelkoa rautahampaiden katkeamisesta, kun tais olla vielä maitohampaat suussa. Jätkä oli varmaan 6 v. ja pommitti ihan täysiä! Tää täti antaa rispektit!

Koko matkan ylös puristin pyörää rystyset ihan valkosena ja hoin mielessäni kaikkia mahdollisia kirosanoja. Hissiura oli kuitenkin tosi tasainen ja pyörä että hissikapula pysyi hyvin hallussa loppun asti ja mikä parasta, pääsin kapulasta hyvin eroon kaatumatta. Ylhäällä syke oli varmaan 180 ja ihan jokainen lihas tärisi, mutta pääsin ylös!

Eka kerta ajeltiin rinteen sivua alas ja Rahkaäijä kävi maksamassa liput ja uutta kierrosta vaan putkeen. Kokeltiin eri reittejä alas ja paikoin oli vähän haastavaa eli jyrkkää tämmöselle alottelijalle. Mutta pääasiassa pääsin alas ihan ajamalla, ettei tarvinut hypätä pyörän päältä pois ja tuli ajettua muutamasta sellaisesta kohdasta, mistä en ikinä ennen olisi ajanut. Sormet oli ihan koko ajan jarrukahvoilla, mutta sillä ei ollut mitään väliä, kunhan vaan ajoin.

Viereisessä rinteessä oli freeride-rata, johon oli tehty kaivurilla sellasia kasoja eli bokseja ja siitä radasta tykkäsin, määkin uskalsin ajaa vähän vauhdikkaammin.

Tää oli mun lemppari! 

Rahkaäijä myös esitteli mulle muutaman metsässä menevän enduro-pätkän, jotka olivat mukana kisassa, ja ne oli osin ihan hulluja! Melkein pystysuoria tiputuksia, joita en olis edes kävellen viitsinyt niitä laskeutua, saatika pyörällä. Yksi enduropätkä päättyi jonnekin hiekkakuoppaan, josta ei ollut hissikyytiä tarjolla ja poljettiin ja työnnettiin mäki ylös, kävi ihan urheilusta!

Rahkaäijä leikki triatlonistia, kun lykkäsi pyörää satulasta.

Laskujeni mukaan yhdeksän kertaa noustiin hissillä ylös ja ajeltiin alas ja se on varsin huikea suoritus tällaiselta hissi- ja alamäkikauhuiselta, eikä mun pyörä ole edes varsinainen alamäkivehje. Koko ilta oli ihan loistava ja opettavainen kokemus. Ylitin itseni ihan täysin, kun ensin kasasin itseni nousemaan mäen päälle ja ajamaan alas ja aina vaan uudestaan, enkä lannistunut, vaikka eräälläkin nousulla sössin kolme hissilähtöä. Kun saatiin pyörät autoon ja lähdettiin ajamaan kotiin, aloin nyyhkyttämään ihan vaan siitä riemusta, että uskalsin mennä. Mä olin ja olen edelleen niin ylpeä itsestäni! Tämä olkoon itselleni ja kaikille muillekin oppitunti siitä, että vaikka kuinka pelottaa ja jännittää, kannattaa ihan rohkeasti poistua mukavuusalueelta ja kokeilla jotain kivaa, mutta hurjaa. Onnistumisen kokemus oli kaiken jännityksen arvoinen palkinto.

Hyvä mä!

Loppukevennyksenä vielä astetta tykimpi leuatuskuva, joka nappattiin kotimatkalla. Jos koskaan on autoillut moottoritietä Parolan ohi, saattaa tietää paikan.

Rahkalaskuri: 835