keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Boring but big

Otsikko ei suinkaan kerro kirjoittajasta, vaan uudesta saliohjelmasta! Viimeiset pari kuukautta vedettiin yhdistelmäjaolla (täällä lisää aiheesta), pari voimapäivää ja pari pumppailupäivää. Pidin jakoa vallan nerokkaana ja tuntui sopivan mulle todella hyvin, vaikka ei täydellisesti vörkannutkaan kevään pyöräilytahdin kanssa. Miksi sitten muuttaa jotakin toimivaa? Koska haluan kokeilla ihan uteliaisuudesta jotain muutakin, palaillaan yhdistelmäjakoon sitten taas joskus.
Rahkaäijä kävi eilen kokeilemassa aika-ajotankoaan ja mää istuin maassa sillä välin
Mua on jo pidemmän aikaa kiinnostanut kokeilla Jim Wendlerin 5/3/1- ohjelmaa. Kyse on siis melko simppelistä voimaohjelmasta (Pakkiksella pitkä keskustelu aiheesta), joka perustuu voimanostoliikkeisiin. Yksinään 531 on melko lyhykäinen, mutta Rahkaäijä bongasi Boring but big -voimabodausohjelman, jonka Wendler on rakentanut viiskolmeykkösen kylkeen. Varsinaiseen 531-ohjelmaan kuuluu kolme sarjaa pääliikettä voimatyylisesti, mutta BBB:n mukaan perään tehdään vielä viisi kympin sarjaa bodaustyylisesti ja apuliikkeet päälle. Eli siis eilen tein penkkiä kolme vitosen sarjaa ja viisi kympin sarjaa ja apuliikkeinä ylätalja, hauis, ojentaja ja takaolkapäät. Voin myöntää, että en ihan vielä ole täysin perillä tästä kuviosta, mutta eiköhän se mullekin aikanaan aukene, kun kaikki treenit on kertaalleen tehty läpi.

Ihanaa aurinkoinen kesäilta, mutta tumppuja kaipasin silti!
Saliohjelman myötä menee myös vaihtoon sali. Kun tilanne on se, että käytössä oleva sali on vain rajatusti arkisin auki ja töissäkin pitäisi käydä, jää mahdollinen treeniaika varsin vähiin. Totta kai salille voi iltaisinkin mennä, mutta silloin siellä on myös jokunen muu työssäkävijä, eikä kyykkäämisestä tarvitse haaveilla. "Kai nyt sen verran pitäisi mielikuvitusta olla, että voi soveltaa ohjelmaansa." Totta kai ehkä yhden kerran, mutta en mää joka kerta ruuhkan takia ala treeniäni uusiksi laittamaan, joku muu ratkaisu on oltava. Eli taalaa (=liikuntaseteleitä) tiskiin ja kaupalliselle salille.
Hankin täällä borrelioosia
Eilen käytiin tsekkaamaan Herwood Gym, hinta olisi ollut kohdallaan, mutta sekään ei ole viikonloppuisin auki. Ei jatkoon. Ehdottomana ehtona on, että salille voi ostaa kuukausikortin ilman sitoutumista. Paluu melkein ilmaisen yliopistoliikunnan pariin tapahtuu a.s.a.p. Löydettiin kuitenkin varsin varteenotettava vaihtoehto, nimittäin HH Gym Nekalassa. Huomenna suunniteltiin menevämme paikan päälle vähän pällistelemään, josko sieltä löytyisi meidän kesäkoti. Vai olisko sulla ehdottaa vielä parempaa salia?
Sain Rahkaäijältä Smartshaken tuliaiseksi Saksasta. Nerokkain keksintö ikinä. Ja vielä vihreä!
Treeniasiat, niin ohjelma kuin salikin, ovat vielä siis vähän hakusessa, mutta eiköhän sitä ihan pian päästä kunnolla taas vauhtiin ja kinkkua kasvattamaan!
Säädin muuten tänään ensimmäistä kertaa itse maantiepyöräni vaihteet. Pyysin Rahkaäijää jo eilen säätämää pomppivan takavaihtajani, mutta yllättäen äijä unohti tehdä sen, joten jouduin itse hommiin. Sain puhelimessa pientä konsultointia ja vaijerin kiristäminen ei ollutkaan ihan kamalan vaikeaa! Girls can!

Rahkalaskuri: 274

23 kommenttia:

  1. Moi! Tykkään blogistasi tosi paljon, käyn viikottain lukemassa ja nyt varmaan vielä useemmin kun otat saman ohjelman käyttöön mitä mullakin! ;) Mulla on nyt menossa kolmas kierto, ja varmasti aion jatkaa vielä jonkun aikaa tällä. Ihanan simppeliä kun ei tarvi painojakaan itte miettiä. :D Kannattaa tosiaan ne ruuhkaisimmat ajat jättää tän ohjelman kanssa, voi tulla vähän pahoja katseita kun varaat kyykkypaikka yli puol tuntia. :D Mulla ainakin menee lämmittelyiden, sarjojen ja sen 5x10 kanssa ikuisuus. Onneks meidän työpaikan salilla ei kukaan muu kyykkää. :D Mä kiroon siellä sit penkkipäivinä kun muut tekee jotain 15x3 sarjoja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moro! Kiva kun käyt lukemassa!:) Mä oon kans tosi tyytyväinen siihen, että laskuri antaa painat ja alku tuntuis ainakin todella iisiltä. Toivottavasti progressio ei kasva liian isoksi, niinku mulle yleensä käy tämmösissä valmiissa ohjelmissa.
      Voi helmi, olispa mullakin sellanen sali, jossa kukaan ei kyykkää. Mutta ei, ihan ei kehtaa mennä varaan ainoota kyykkyhäkkiä koko illaks. :D

      Poista
    2. No mä ainakin huomasin, että kyykyssä noi 5kg:n korotukset on liikaa, mulla ei pysy paketti kasassa. :D Mut siihen kans 2,5kg:n korotukset niin eiköhön se siitä kehity. Tosin tällä kertaa aattelin tehdä samoilla painoilla kuin viime kierroksen, ja kyl siinä jotain kehitystä on tullut, kun kuukaus sitten meni 5x60kg ja toissapäivänä 7x60. :) Mulla kun ei oo mikään kiire, hitaasti mutta varmasti. :D Eka kiekka oli kyl aika iisi mullekin, mutta kyllä ne 5x10 (esim. minuutin palautuksilla) pitää huolen, ettei ilman kunnon hikeä tartte lähteä kotiin. :D

      Poista
    3. Joo, veikkaa jo etukäteen että vitosen korotukset on turhan roisit tämmöselle hennolle naisihmisille. :D
      Hei, jos määkin saan tommosta kyykkykehitystä, julistan tän maailman parhaaks saliohjelmaks! Teetkö neljäntenä "pääliikkeenä" minkä? Meillon semmonen versio, missä on pystypunnerrus. Aika hapokas meinaan tän päivän kaheksan sarjaa pystäriä. :D

      Poista
    4. Mä oon vähän laiskana tehnyt sen pystärin. :D Käyn yleensä kolmesti viikossa salilla niin teen yhtenä päivänä kyykyn ja muita jalkajuttuja, tokana penkki ja selkä ja kolmanteen jääkin sit mave ja pystypunnerrus. Se oli mulle muutenkin uus liike tangolla tehtynä. Siinä en oo tehnyt 5x10, mut jonkun vaihtelevan setin istuen käsipainoilla kuitenkin. Parastahan tässä ohjelmassa on, että noita apuliikkeitä voi soveltaa fiiliksen mukaan! :)

      Poista
    5. Toimii toi tollain kolmijakosenakin varmaan hyvin! Ja soveltaminen sopii tosiaan mulle, siinä penkkipäivässä olis 5x10 leuanvetoja, mutta ihan sellaseen suoritukseen en tosiaan pysty niin sen voi korvata ylätaljalla ja pystäripäivän kulmasoudun ajattelin tehdä alataljana. Ja pystärit mää teen käppäreillä, tangolla jotenkin kohtuuttoman vaikeeta!

      Poista
  2. Vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta tuo sun uusi ohjelmasi! Ja ymmärrän kyllä hyvin, että tekee mieli kokeilla parin kuukauden jälkeen jotain muuta, vaikka edellinen ohjelma oliskin ollut toimiva. Mulla tuntuu tekevän jo parin viikon jälkeen tiukkaa pysyä siinä ohjelmassa, joka mulle on tehty.. mut yritetään nyt vielä ;) Sitten kun ei enää kiinnosta, niin minäkin haluun kokeilla tota Wendlerin ohjelmaa! :D

    Ps. Sairaan siisti sheikkeri. Noi lokerot on niin käteviä! Mulla on pinkkinä samanlainen (ei varmaan tullut yllätyksenä? ;D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kutkuttaa aina se ajatus, että joku muu ohjelma onkin vielä parempi, niin mihinkään vanhaan ei voi millään jämähtää! Mä voin sitten raportoida, että miten toimii, että tiedät kannattaako vaihtaa tähän.;)
      Mietin just, että jos jollain tutulla nään jonkun eri värisen sheikkerin, hieron vaihtokauppaa jommasta kummasta irto-pohjasta, koska sellanen multivärinen olis aika khuul!:D

      Poista
  3. Joku ohjelma ois kyllä itellekki ihan kätevä. Oon vähän semmonen, että teen mitä huvittaa, kunhan kerran viikkoon tulee jokaiselle osaselle jotain tekemistä. Jalkoja en oo saanu reenata pariin kuukauteen, mutta eilen sain ja voi jösses ku kävelen taas hassusti. :) Ja sen takia oikiastaan tulinki tänne, ku sain nyt vihdoinki kunnolla testattua niitä kyykkyvinkkejä mitä sulla täälä oli joku aika sitten ja kylläpä kulkas kivasti. Se katseen pitäminen kunnolla yläviistossa autto. Että kiitosta vaan. :)

    Mullaki on tuommonen smartshake, keltanen. Niille lokeroille en oo kyllä keksiny käyttöä. Joskus kulettelin niissä rusinoita, mutta olen siirtyny banaaniin ja se ei mahu sinne. Olen kokeillu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se katse ylös -juttu on ihan maaginen, sillä nousee aina paremmin!
      Yks aivan pettämätön saliohjelma on kaksjakonen sillä periaatteella, että toisena päivänä vetävät (mm. takareidet, selkä, hauis...) ja toisena työntävät (mm. etureidet, rinta, olkapäät, ojentajat..). Toimii aina, jos en jaksa keksiä mitään mutkikkaampaa. Ja yksjakosena ohjelmana Arskan G6 on aika tykittävä.

      Mää vähän ajattelin, että voisin siihen neljään osaan jaettuun lokeroon lajitella pähkinäsekotuksesta eri pähkinät.:D Entäs jos tekis semmosta banaanimurskaa?:D

      Poista
    2. Tuommonen työntävät-vetävät-ohjelma mulla kerran oli, mutta työntöpäivä oli aina ihan pyllystä ja jalat koko ajan jostain kohti juntturassa. Arskan G6 tyssää aina siihen, että en lopulta muista salilla mitkä ne 6 liikettä oli. :D Mää mitään treenivihkoa tartte...
      Ehkä jatkan tällä nykysellä systeemillä. Se on suurinpiirtein rinta-olkapää-ojentaja yhtenä ja selkä-hauis toisena päivänä, ja jalat sillä kerralla ku tuntuu siltä ja vatsoille sama homma. Ja sitten ku ei mikään huvita, niin voi tehä vähän Randy Couturen grappling circuitia ja pidätellä oksennusta.

      Itseasiassa kerran harkittin sitä banaanimurskaa, mutta aloin miettimään, että meneekohän se ihan ruskiaksi päivän aikana. En tosin tiiä vaikuttaako se makuun. Onhan sitä rumempiaki ruokia tullu syötyä ku tummunu banaani.

      Poista
    3. :D Eli mulla on työntävät-vetävät-ohjelma näköjään käytössä, mutta se ei koske jalkoja. Näköjään se pitää ihan kirjottaa ennenku tajuaa.

      Poista
    4. No niin, sehän on sillon ihan hyvä jako!
      Mää pitkään kans luotin omaan muistiini salilla, mutta sitten ajattelin et onhan se nyt aika proo kanniskella koko ajan vihkoo mukana ja tehdä siihen ihan tärkeenä merkintöjä. :D
      Mä oon jostain kuullu/lukenu/nähny, et banaanin tummumisen vois estää sitruunamehulla!

      Poista
  4. Hetkinen, siis teit penaa 5 + 3 + 1 + 10 + 10 + 10 + 10 + 10? :D Ihan älytöntä, luulin että mun 3x15 sarjat on pitkiä. Vaikuttaa siis loistavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vaan 5+5+5+10+10+10+10+10, kolmoset ja ykköset tulee vasta vähän myöhemmin.:D Hei kamoon, 15 toistoo on jo niin pitkä sarja, että siinä kuolee vanhuuteen!

      Poista
  5. Salalukija ilmoittautuu :D Mainio blogi! Olen itse tehnyt nyt kihta 3kk 3-jakoisella 4x viikossa (vetävät-jalat-työntävät .. ja vatsoja joka kerta normit-kierto-syvät-syklillä ) Alkoi lihakset jo tottumaan kunnes koin ahaa elämyksen berocca purkin kanssa. 2vko berokasta ja alkoi menemään taas sama treeni paremmin perille ja lihakset huutaa hoosiannaa jo samana iltana ja lisää vastuksiakin saanut taas lisäillä nopeampaan tahtiin..

    5-3-1 kuullostaa tutustumisen arvoiselta ohjelmalta :)

    Sateista yötä ja tehokkaita treenipäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, ei-enää-niin-salainen lukijani, kiva kun ilmottauduit. :D
      Mää tein muistaakseni viime syksynä kans kolmejakosta neljästi viikossa, mutta en jostain syystä muista nyt yhtään millä jaolla. Mutta toimi, sen muistan! Pitäisköhän munkin ruveta rouhiin beroccaa naamariin, niin menis vielä paremmin treeni perille, oli niin hyvä mainospuhe?:D
      Mää lupaan raportoida lisää tästä jännästä ohjelmasta!
      Sateista iltaa ja hauskaa viikonloppua Marika!

      Poista
  6. Niin no mulla ei tuo kilpirauhanen käy ihan täysillä(vajis ) ja ollut palautuminen hakusassa :) Yllätti vain vitamiinien teho. Saattaa se toimia normi-ihmisilläkin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, melko yllättävältä taholta on tuli apua! Eli ei pidä väheksyä vitamiineja ollenkaan. :D

      Poista
  7. No hei, tottakai tuutte HH:lle! Terkuin Tampereen voimanostajat

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HH:lle me päädyttiin ja todellakin tyydytti meidän vähäiset vaatimukset ruhtinaallisesti!

      Poista
  8. Se on ihan hyvä sali, jossain vaiheessa kyllä senkin rajoitukset tulee vastaan. Kuten esim. leuattelupaikan kohdalla... Joko tää sivu on tuttu http://blackironbeast.com/5/3/1/calculator
    5/3/1 ei sitten kauhean hätäselle tyypille sovi, siinä on sen verran loivasti rakennettu se eteneminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eilen kattelinkin, että pää mukavasti kolisee kattoon leuanvetoja tehdessä, mutta mää vanhana sissileuanvetäjänä keksin varmaan jonkun luovan ratkaisun asiaan.
      Mä en onneks olekaan kovin hätäinen, loiva eteneminen sopii mulle!

      Poista